Meille tarjottiin kaupungin vuokra-asuntoa Mellumäestä, kaipailisin pikaisesti kokemuksia?
Omasta mielestäni mainettaan paljon parempi paikka. Musta nämä vanhat lähiöt ovat paljon rauhallisempia kuin 'uudet' Pikku-Huopalahti,Herttoniemenranta ja Vuosaaren uudet alueet.
Kommentit (69)
Minä en varsinaisesti ole Mellunmäessä asunut, mutta aivan kyljessä juuri ja juuri Länsimäen puolella kyllä. Samoin Myllypurossa. Mieheni on asunut koko lapsuus-/nuoruusikänsä Mellunmäessä ja myöhemmin Mellunkylässä, jossa vanhempansa asuvat edelleen. Suurin osa miehen ystävistä on asunut / asuu edelleen Meltsin seutuvilla.
Meillä kummallakaan ei ole mistään kokeilemistamme paikoista kuin hyvää sanottavaa, samoin ystävillämme. Ainut rauhattomampi paikka on metroaseman läheisyys myöhään illalla, mutta asia lienee kaikilla metroasemilla samankaltainen. Jos siellä ei ole tarvetta hengailla, niin muuttaisin ehdottomasti kyllä. Luonto on lähellä, ja ihmiset - uskokaa tai älkää - miellyttäviä ja ystävällisiä. Ne ystävät, jotka ovat lasten ollessa päivähoitoikäisiä, tuolla asuneet, ovat saaneet lapset hyvin päiväkotiin. Kouluikäisiä lapsia ystävillä ei vielä ole, joten siitä ei kokemusta.
Ettei se aina niin auvoista ole "paremmillakaan" alueilla.
Tuo mamu-valtaisuus on kyllä aina ongelma luokissa. Ikävää kun kantaväestö sitten vie lapsensa muualle kouluun - seuraa entistä mamu-valtaisemmat luokat.
maahanmuuttajien integrointi on huonosti hoidettu (sille ei ole resursseja), on järjestysongelmia jne. Epämääräistä ja epäselvää ja epäviihtyisää.
Meidän alueella lähikouluun mennään vain, jos ei muualle lasta saa. Kaikki lähinaapurimme kuskaavat muualle, niin mekin nyt päädyttiin tekemään.
56
Meidän lähikoulu on parakki, jossa on ylisuuret luokat, noin parikymmentä eri äidinkieltä ja kukaan ei tiedä, minne sieltä edes mennään kolmannelle luokalle,
kun kukaan ei osaa päättää, missä koulupiirin raja menee. 3. luokan vaihtoehdot on sitten tuplasti oppilasmäärät ylittänyt naapurikaupunginosan koulu (jossa on siis liki 1000 oppilasta, kun pitäisi olla 500) ja jonne pitää mennä vilkkaan Vuosaaren tien yli tai sitten homehtunut ala-aste toisessa suunnassa, joka on määrätty jo moneen kertaan purettavaksi, mutta josta ei silti päästä eroon. Portaissa on sortumavaara.
Kolmas vaihtoehto on sitten Itäväylän toisella puolella, minne pitää kulkea siis väylän yli, Itäkeskuksen läpi ja kahden huumehörhö-pusikon ohi.
Että suosiolla kuskaan nyt lapseni sitten muualle joka ikinen päivä.
61
sitten vielä äitini jaksaa jankuttaa, kuinka me omaa kunnianhimoamme emme kelpuuta lähikoulua, vaan vaadimme lapsiltamme liikoja...
Hän elää vielä jossain menneessä auvossa, jolloin oikeasti kaikilla kouluilla oli jokin perustaso.
63
Onko kyseessä marjaniemen parakkikoulu? Puotilan ala-aste?
Kontula, Kurkimäki, Malmi, Meri-Rastila, Itäkeskus, Herttoniemi....En ikinä muuttaisi. Tää nyt oli vaan bussikuskin kanta ja se miten tuo kaupunginosien erilaisuus kuljettajan työssä näkyy.
Siinä on myös se riski, että jos kerran kieltäytyy tarjotusta asunnosta, seuraava on melkein pakko ottaa. Se voi sitten olla jossain ihan muualla.
Pikku Huopalahti. Ilman väliviivoja tms. Siltä pohjalta tuo Pikku Huopalahtelainen. En tiedä miten se on oikein, mutta virallisen nimen pohjalta se EI mitenkään voi olla "pikkuhuopalahtelainen". Mutta ei kyllä isollakaan, se meni tuossa väsyneenä väärin, tiedän kyllä tyyliin ruotsalainen on ruotsissa asuva, Ruotsalainen taas sukunimi ;).
Kaikki muut tavat ovat kieliopillisesti väärin. Ja se kirjoitetaan ehdottomasti siis pienellä alkukirjaimella.
meidän lähikoulut ovat ihan ok. Lapset käyvät niitä eikä tulisi mieleenkään lähteä viemään jonnekin muualle. Samoin päiväkoti on ihana ja lähellä.
maahanmuuttajien integrointi on huonosti hoidettu (sille ei ole resursseja), on järjestysongelmia jne. Epämääräistä ja epäselvää ja epäviihtyisää.
Meidän alueella lähikouluun mennään vain, jos ei muualle lasta saa. Kaikki lähinaapurimme kuskaavat muualle, niin mekin nyt päädyttiin tekemään.
56
Onko kyseessä marjaniemen parakkikoulu? Puotilan ala-aste?
Ihmiset on vaan niin sairaan ennakkoluuloisia ja on pakko olla "hienompi" kuin muut ja laittaa lapsi toiseen kouluun, kun lähikoulu ei ole tarpeeksi "hieno".
Onko kyseessä marjaniemen parakkikoulu? Puotilan ala-aste?
Minun tietääkseni Puotilan ala-aste on tosi hyvä koulu (täynnä vain).
Miksi pitää epäillä toisten kouluahdinkoa? Luuletko tosissasi että kymmenet perheet huvikseen hienouttaan kuskaa lapsiaan muualle kouluun, jos vieressä on hyvä koulu?
arvomaailmasta.
Minun tietääkseni Puotilan ala-aste on tosi hyvä koulu (täynnä vain).
Miksi pitää epäillä toisten kouluahdinkoa? Luuletko tosissasi että kymmenet perheet huvikseen hienouttaan kuskaa lapsiaan muualle kouluun, jos vieressä on hyvä koulu?
ja tässähän ei keskusteltu mistään hienoudesta, vaan ihan vaan perusperuskoulusta.
Ei se että haluaa lapsensa turvalliseen ja hyvään ja kunnolliseen kouluun ole mitään hienostelua. Sen pitäisi olla Suomessa ihan verovaroin kustannettu oikeus.
Mellunmäki kuuluu kyllä Vantaaseen...
.
Niin monta vuotta asuin Vantaalla ja jopa Mellunmäessä ja aina meillä postinumeron jälkeen luki VANTAA..tosin siitä on jo jokunen vuosi aikaa et jos noi kuntarajat on muuttuneet ja nykyisin kuuluu Helsinkiin..en kyllä usko... :o)
Mellunmäki (ruots. Mellungsbacka, stadin slangiksi Meltsi) on Mellunkylän kaupunginosaan ja samannimiseen peruspiiriin kuuluva noin 8000 asukaan kerrostalovaltainen osa-alue Itä-Helsingissä.
Mellunmäen kerrostaloalue sai alkunsa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Rakentaminen on jatkunut myöhemminkin, ja täydennysrakentamista tapahtuu edelleenkin.
Mellunmäen naapureina ovat Mustavuoren viheraluevaltainen alue ja Keski-Vuosaari idässä, Vartioharju etelässä ja Vesala lännessä. Pohjoisessa Mellunmäen kaupunkirakenne kytkeytyy saumattomasti Vantaan Länsimäen kaupunginosaan. Mellumäen metroaseman yhteydessä toimivien liikkeiden ja vanhan ostoskeskuksen palvelut ovat tärkeitä myös Länsimäen asukkaille.
ja hyvin viihdyttiin! Lähellä metroasemaa, laakavuorenkujalla!
Ennen sinne muuttoa kyllä mietitytti meitäkin kyseinen alue, mutta onneksemme pystyimme pian toteamaan että, viihdyimme mainiosti! meille ainakin osui kohdalle mainioita naapureita, siisti taloyhtiö yms. Kovin kansainvälistä porukkaa siellä asustelee, mutta eikös se ole rikkaus?