++ Kultainen 60-l viikolle 36 +++

Meilläpäin oli viime yönä semmoin ukonilma, että pelotti oikein. Sähköt meni useaan otteeseen. Jotenkin karmivan näköistä oli kun sumua pellolla ja sitten kun salama löi pimeässä, koko tanner valaistui. Onneksi pojat ei heränneet. Minä kyllä valvoin...



Tänään on nyt SE päivä jolloin pääsen ultrattavaksi ja lääkäriin muutenkin, kun on tuo keskenmenon jälkitarkastus. Ajattelin kyllä kysellä noista alkuraskauden keskenmenoista, että onko mitään tehtävissä että niitä voisi jotenkin estää.



Tässä kierrossa tuli taas tikuteltua ja ainakin pelailut osui nyt omasta mielestäni hyvin kohdilleen. Se on meillä aina pienen lottovoiton arvoinen asia! Ekaa kertaa tuli muuten kaksi tasavahvaa viivaa kahtena päivänä, sitten vasta hiipuili pois. Meni taas kipuilujen kanssa yksiin tuntemukset ja viivat. Onpahan nyt taas faktaa lääkärille, kun kerran kehoitti tikuttamaan.



Vapaapäivää vietän kans, koska en halua viedä töihin todistusta tämänpäiväisestä käynnista. Lääkäri on tuttu omalääkäri, sekin on ihana juttu.



Palaillaan.



-minea-

Ihan pikana vaan ilmoitan, että työaikana en nykyään enää kykene palstailuun. On niin kovin kiireistä uusien kuvioiden myötä. Iltaisin en ole usein konetta availlut... joten älkää ihmetelkö, jos vietän hiljaiseloa. Minnekään en aio kadota!! Ja kunhan tilanne rauhoittuu, soivtaan niistä treffeistä Tikkurilassa.



Mukavaa viikkoa kaikille.



wemppa 23+2

Ulkona on syksyinen ilma, puut ovat kellastuneet ja tuuli vinkuu ja kolisuttelee parvekkeen ikkunoita ... Juuri nyt ei sada, ja toivottavasti pääsen asioille tiinukan kanssa. Neiti on aamun ekoilla unisilla :-)) Ollut jo tunti 45 minsaa .. Oma äitini kävi pika visiitillä.



Tiinukin vaikuttaa olevan oma itsensä .. Liekö ollut lentsua tai sitten hampeja. Isotikru, suussa en nähnyt muuta kuin ikenet, mutta aina kun alapuolelle olisin katsonut niin kielen laittoi eteen, ja lopulta suuttui kun koitin siirtää kieltä, heh ..



Eilen oltiin 1v synttäreillä, ja ihan kivaa oli. Vauva jaksoi monta tuntia hyvin, naureskeli ja oli kovin sosiaalinen. Eli hän viihtyy lapsilaumassa ja ei ainakaan vielä osaa ujostella vaan jakeli ihania hymysiä kaikille, ketkä vain jaksoivat hymyillä hänelle ja pitää seuraa. Innostui jopa riehumaan, eli kiljumaan korkealta ja kovaa ..



Minealle paljon tsemppiä ja toivottavasti kaikki ok, kun menet lääkärille.



Wempalle myös jaksuja työhön.



Näin viime yönä unen missä olin laitoksella synnyttämässä, ja synnytyssupistukset ' poltot' olivat kovia, ryömin vain lattialla ja huusin, miksi rupesin taas tähän touhuun :-// Eli synnytyksestä taisi jäädä traumaattiset muistot. Pitäisikö käydä jutskaamassa jonkun kanssa? Mä en kokenut synnytystä ihanana vaan kamalana, vaikka olihan se lopputulos sitten mahtava. Mutta liian pitkä synnytys ja lopussa jo luulin kuolevani, kun ponnistusvaihe kesti yli tunnin. Ja olihan ne supparitkin aika mahtavan kivuliaita, kun yli vuorokauden niiden kanssa kärvistelin ja ne tulivat 2-3minsan välein.



Onko kellään muulla 60-lukulaisella synnytyspelkoa tai kipu pelkoa ??



Ankkis mitä kuuluu ?? Onko oireen tynkää ilmestynyt `??



Nyt kaikille hyvää alkanutta viikkoa t. emmi ja tiinu>köhinä alkoi kuulumaan sängystä :-)) Virkayskää yskii ....

Emmille ihan ensiksi, kiva kun voi olla näin virtuaalisti ystävä. Kyllä minullakin pyörii monasti palsta kaverit mielessä. Sitä on joskus jopa jollekkin kertomassa että yks kaveri.....



Niistä synnytys peloista. Minulla hieman on pelko jo ihan itse raskautta kohtaan ja sitten tietysti se synnytys. Jotenkin jäi tästä sellainen tunne että kun kaikki ei mennyt niin kuin piti niin mitähän sitten seuraavassa jos sellaista tulee.



Meillä on taas Pojulla ollut nuo yöt vähän levottomia mutta päivällä kyllä nukkuu ihan mukavasti. Viime yönä touhusi sängyssä yli tunnin 3-4.30 välissä. Ei onneksi alkanut itkemään mitä teki kyllä illalla kun ei meinannut asettua nukkumaan ollenkaan. Hampaatkin on jo ihan näkyvissä etten oikein tiedä mikä syynä levottomuuteen yöllä. Nälkä ei ole kun ei oikein tissiä syö vaikka tarjoaisikin ennemmin pitää sitä tuttina. Tilasin ihan lääkäriin ajan kun on sellaista ihottumaa ollut jo vaikka kuinka kauan. Jaloissa on ollut sellaista punoittavaa ihoa ihan melkein syntymästä saakka. Neuvolassa sanoivat että rasvausta perusvoiteella mutta ei kyllä tule miksikään vaikka kuinka monta kertaa päivässä rasvaisi. No nyt päätin että käydään lääkärissä näyttämässä sitä kun on Poju alkanut raapimaan jalkoja aina kun iho on paljaana. Varsinkin kun loppuviikosta lähdetään sinne reissuun niin jos siihen jotain apua löytyisi. Kortisooni rasvaahan ei noin pienelle kun iho on vielä niin ohut. No huomenna sitten nähdään mitä sielä sanotaan.



Pitäisi alkaa katselemaan vähän tavaroita kasaan nyt kun Poju nukkuu joten mukavat viikon alut kaikille!



Teti

Ekana, Hyvää Lomaa teille kaikille ja toivot. pojukin saisi unirytmistä kiinni ja kipuilu suussa loppuisi.



Sitten kortisonista: Mä olen saanut ihan lääkärin luvalla käyttää tiinun vaippa ihottumaan sibikortisonia, ja se auttoi, oli meinaan kesällä yhdessä vaiheessa aika hurjan näköinen tuon neidin etu+takapuoli, mutta muutaman päivän käytön jälkeen kaikki hävisi. Nyt jos meinaa alkaa tulemaan niin heti sipaisen kortisonia ja se katoaa heti, nimittäin ihottuma :-))



Kiva, etten ole ainut ' ketä pelkää' tai ei ainakaan haikeudella muistele synnytystä .. Olihan se kaikin puolin mahtava ' erilainen' kokemus, mutta kyllä todellakin luulin, että jään siihen pöydälle ... Mutta sitten, kun tytön pää oli puoliksi ulkona niin loppu kävikin keikiten, mutta liian pitkä oli se ponnistusvaihe .. Onkohan siihen mitään nopeutuskeinoa, vai oliko kyseessä normaali ensi synnytys pitkän kaavan mukaan ??



Missä te tytöt ootte ???



Mä olenkin järjestellyt huushollia, ostin uuden eteisen maton, wc:n ikkunaan tein verhot kuin myös kylppärinkin ikkunaan, ja keittiöön ostin valmiskapan .. ja kynttilät palavat, jotenkin niin rauhallinen fiilis juuri nyt. Nti nukkuu. Pian pitäisi alkaa täyttelemään paprikoita ..



t. emmi

kävin ja nyt ollaan kotona. Jäi outo mutta positiivinen fiilis hommasta. Huono onni oli matkassa sentähden että ultra ei toiminut eli kohtuun ei päässyt kurkistamaan. Kovasti positiivisesti ja kannustavasti lääkärini suhtautui, oli sitä mieltä että mun olisi pitänyt silloin keskenmenon sattuessa käydä lääkärissä että voidaan todeta kaiken menneen hyvin. Siitä tuli siis moitteita kun jäin kotiin potemaan enkä käynyt näytillä.

Mutta sisätutkimuksen kun teki ja tunnusteli kohdun koon, määräsi huomiseksi labraan että otetaan raskaushormoonit verestä ja tulehdusarvot. Kysyi pariin otteeseen että millaiset oli edelliset menkat. Vatsa aristi painellessa oikealta eli nyt suljetaan pois tulehdus ettei ole jäänyt jotain muhimaan kohtuun. Tulehdusoireita mulla ei kyllä ole, mutta mitä sitä koskaan tietää. Edelliset menkat oli niukat. Niin, ja ultra-ajan käski tilaamaan viikon päähän.

Että pääsee sitä viimein sitten kurkistamaan mitä siellä näkyy.



Sanoi vielä läksiäisiksi että kyllä tässä vielä onnistutaan, vaikka ikä tuokin tullessaan jonkinverran näitä riskitekijöitä ja mahdollisuus keskenmenoihin on suurempi. Jäi hyvä mieli kotiin viemiseksi.



Että koko juttu pelkkää omaa napaa. Pahoittelen. Oon vaan niin innoissani kun jotenkin on koko yritys paljon konkreettisempaa kun jotain edes tapahtuu...



-minea-

Muutama rivi täältäkin.

Synnytyspelosta on ollut puhetta. Ihme kyllä, mulle ei ole jäänyt synnytyksistä pelkoja. Ei vaikka esikoisen ponnistusvaihe kesti 2h. Meral tulikin sitten sen verran vauhdikkaammin, että en kerenny traumatisoitua:-) Kyllä sitä siinä avautumisvaiheessa kuitenkin mietti, että voi helv...mihin on tullut ryhdyttyä. Sen verran otti kipeetä. On se kuitenkin sellasta touhua synnyttäminen, että en yhtään ihmettele, jos jollekin siitä pelkoja jää. Sitä on vielä niin avuton siinä punnertaessaan eikä voi tehdä mitään, jos vauvalle käy jotain. En usko, että ponnistusvaiheen kestoon voi juurikaan vaikuttaa. Paitsi varmaan imukuppia/puukkoa otetaan esiin, jos näyttää siltä että homma pitkittyy ja äidin voimat loppuu. Mielelläni olisin esikoista vääntäessä apuvälineitä ottanut vastaan jo 1h eikä 2h jälkeen..



Serranon perhe ei tullut tänään?! Loppuko se? Voi paska.

Kiva että minean lekurireissu oli onnistunut !!! Peukutan, että nyt tulisi plussaa, kun kerran ' petipuuhatkin' osuivat oikeaan saumaan :-)) Minea kyllä aivan varmasti sinä sen plussan ja vauvan saat .. Mutta myönnän, että kuumeilu on hiton rankkaa puuhaa ja varsinkin ne pettymiset lisäävät vain tuskaa. Kuitenkin tsemppiä !!!!!



Senniinakin oli käynnyt linjoilla, teillä appivanhemmat edelleen visiteeraa :-)) Taitaa appi olla aktiivisempi antamaan ohjeita Meralin hoidossa(?) Ihanaa, että olette tulleet toimeen. Onko oma äitisi tavannut heidät ??



Ja tuohon synnytyspelkoon vielä palatakseni: Mullahan käytettiin sekä puukkoa, että imukuppia synnytyksessä. Mulle oli järkytys silloin siellä kättärillä, kun supparit alkoivat tulla ihan todenteolla, koska ne olivat niiiin kivuliaita, en olisi voinnut uskoa, että jokin asia maailmassa voi sattua niin kovaa. Muistan kun oltiin portaissa kävelemässä, että synnytys käynnistyisi, kun supistukset tulivat meikä oli aivan kaksinkerroin ja itkua väänsin. Siinä sitä mietin, että miten tää voi olla totta. Ja kaikista kauheinta oli ne supparit yöllä, kun olin tipassa kiinni, en voinnut kävellä vaan oli istuttava kiikkutuolissa koko ajan ja se sattui niin ... Oksensin paljon jnejne .. Ja hauskinta oli, kun synnytys oli ohitse niin kaikki se kipu + muu unohtui HETI ja nousin omin jaloin ylös siitä pöydältä ja menin suihkuun, miten se on mahdollista, kun hetkeä aikaisemmin oli jo ollut varma kuolemasta, omastani sekä vauvan. Sorry kun muistelen näitä asioita, mutta jostakin kumman syystä ne on pyörineet mielessä ....



Täällä on hiljaista, mies suihkussa ja tyttö unilla. t. emmi

¿lauleskeli se yksi kupletinvääntäjä Ylä-Savosta. Olen muuten kerran tanssinut yhden humpan kyseisen miehen kanssa Iisalmessa. Oi nuoruutta ja hurjuutta! No, ainakin nuoruutta.



Mitä saamiseen tulee, niin olen kyllä viime aikoina saanutkin. Parin viikon päästä sitten näkee, onko saamisilla ollut vaikutusta. Aktiivikuumeilun olen Aconin liuskojen loputtua jättänyt sikseen. Enempi pelaan nyt sen mukaan, mitä herra suo ja Luoja antaa. (Meneepäs tämä nyt kliseiseksi tällä kertaa ;-)



Oman omituisen (Taas noi fraasit iski!) tarinani voisin kertoa tuosta synnytystrauma osuudesta. Minulla esikoisen synnytys oli todella traumaattinen, vaikka fyysistä kipua en tuntenut oikeastaan missään vaiheessa. Synnytys alkoi käynnistyksellä, eli sytotecin murulla. Supistuskäyrän sijaan alkoi mutkia tulla sikiön sydänkäyrään. Aika nopeasti lääkäri teki päätöksen sektiosta. Ehdin vain soittaa miehelle, että nyt minut viedään leikkaussaliin, tule paikalle jos ehdit. (Ei ehtinyt.) Sektio ei ollut kiireellinen, vaan hätäsellainen, eli se tehtiin spinaalipuudutuksessa. Olin siis tajuissani koko ajan. Puudutus oli todella tehokas ja vei kaiken tunnon kurkusta alaspäin. En siis voinut edes koskettaa vastasyntynyttä lastani, kun sitä minulle leikkauksen jälkeen pikaisesti näytettiin. Kun vauva vietiin pois luotani, iski minulle aivan kauhea kuolemanpelko. Henkeni salpautui ja pyrin liikkumaan eikä mikään lihas vastannut käskyihini. Olin aivan varma, että kuolen siihen paikkaan. Hassua näin jälkeen päin ajatellen on, että en ollut lainkaan huolissani itsestäni, siis siitä, että mitä minulle kuollessani tapahtuu, vaan olin todella huolissani siitä, kuinka mieheni kestää kuolemani ja kuinka vauva pärjää ilman minua.



No, kuten arvaatte, en kuollut. Hoitajat löivät jonkin naamarin suulleni ja paniikki meni ohi. Muistikuvani on, että he sanoivat sen olevan ihan vain happea. Mahani ommeltiin kiinni ja pian herämöön päästyäni tuli miehenikin sinne meidän vauvamme kanssa, jonka sain heti kainalooni. Vaikka loppu menikin hyvin, jäi sektiosta aikamoinen trauma. Olin aivan paniikissa toisen kerran synnytyksen lähestyessä. Pelkäsin, että mieheni ei pääse synnytykseen mukaan. Uhkasin hankkia käsiraudat ja kahlita itseni mieheeni kiinni, jos joudun sairaalaan käynnistykseen. Sitten jouduin vielä tappelemaan TAYSin käytäntöjen kanssa, joiden takia kuopuksemme vietiin vuorokaudeksi tarkkailuun heti synnytyksen jälkeen. Synnyttäneiden osastohan on noin neljänneskilometrin päässä ko. osastolta. Ehdin olla synnyttäneiden osastolla nelisen tuntia, kun lähdin käppäilemään sinne tarkkailuosastolle ja siellä sitten vietinkin siihen asti, kun sain ottaa vauvan mukaani. Onneksi eivät paikat olleet kovin pahassa kunnossa, sillä siellähän ei sitten äideille ollut kuin keinutuoli ja istuinrengas, ei mitään sänkyjä.



Tulipas taas omaa napaa. Nyt on kello jo niin paljon, että täytyy rientää tyydyttämään sarjariippuvuuttaan. Subbarilta tulee se joku scifi-sarja, Surface. Sopivaa aivojenpuudutetta. Ei juuri yhtymäkohtia oikeaan elämään.



Kuulaita syyspäiviä



Ullrike

hei,



Raskautuneilla kaikilla taitaa olla nyt kaikki ihan OK? Siis, sillain kohtuullisen OK... Isotikru taisi olla saikulla jne, mutta raskauden jatkumisen kannalta kaikilla ok siis.



Elsamarja(ko) se kertoi ed. viikolla jotain kivoja ultrakuulumisia.....



Minea, hyvä, että vielä ultraavat. Näkee varmasti, ettei ole ' raskausmateriaalia' (mikä termi..) jäänyt kohtuun. Ja näkee missä mennään.



Synnytyspeloista ja -traumoista. Avautuessa mietin kanssa että voihan vidolis, mihin lähdin taas. Ja ponnistaessa ajattelin, että ikinä en lasta ulos saa.... ajantaju meni ja enhän ponnistanut kuin vartin, mutta se oli pieni ikuisuus :) Mulla supistukset lyhyitä, joten koskaan ei oikein tullut piiitkääää ponnistusta, jolla olisi puskenut lasta eteenpäin _oikein_ kunnolla.



Jaaha, välimalli hereillä ja käkättää ja naureskelee vauvan kanssa. Molemmat meidän sängyssä. Esikoinen nukkui onneksi omassaan.... (ahdasta, ah niin ahdasta...)



SERRANO jatkuu viikonloppuisin, olin kuulevinani tv:n tätin kuulutuksesta....



Nyt kuuluu vauvan jokellusta... menen katsomaan, ettei kakkonen vahingossa myttää vauvaa peittojen alle...

Hei,

ilmoittauduin taannoin listoillenne 3 vuotta vauvakuumeilleena. Meidän lapsethan ovat jo 4- ja 8-vuotta, mutta tätä kolmatta raskautta on siis harkittu pitkään. Vanhin lapsemme on erityislapsi ja haastava hoidettava ja toinen muuten vaan vilkas. Omien voimavarojen riittäminen (ja ajoittainen hermojen menetys;-)) pistivät miettimään mahdollista raskautta näin pitkään. Adoptiotakin harkitsimme, mutta ne kohtuuttoman pitkät jonotusajat ja prosessin monimutkaisuus saivat meidät kuitenkin luopumaan siitä ajatuksesta ainakin tällä erää.



Nyt sitten -69 syntyneenä piti jo laittaa toimeksi tai sitten luopua koko ajatuksesta. Ja me päätettiin uskaltaa. Kierukka otettiin pois kesäkuussa ja ihme ja kumma heinäkuussa jo raskauduin. Toinen lapsi on nimittäin saanut alkunsa hoidoilla, enkä millään olisi uskonut, että näin käy.



Tässä sitä sitten ihmetellään ja raskausviikkoa 7 elellään. Ajattelin käydän niskapoimu-ultrassa ja ottaa verikokeet, joilla arvioidaan kromosomihäiriöiden riskiä. En ole uskaltanut kertoa vielä koko raskaudesta miehen lisäksi kuin yhdelle ystävälle, koska tuntuu vielä niin epävarmalta tämä alkuraskaus.



Tässä siis pitkä tilitys meidän tilanteesta, kommentoin teitä enemmän kunhan pääsen teidän tilanteisiin vähän sisälle.

että kuulun synnytyksiä ainakin pienellä kaiholla muistaviin ;). Sittenkin, vaikka kumpikaan ei ole ollut turhan helppo, ensimmäisessä ponnistus yli kaksi tuntia ja tässä toisessakin reilu tunti. En tietenkään muistele hyvällä mieletöntä kipua ja sitä tunnetta, ettei jaksa eikä selviä, mutta jotakin niin hienoa niihin tilanteisiin liittyy. Vähän vaikeaa sitä on pukea sanoiksi. Kuulun kuitenkin niihin onnellisiin, joilta kivun ja hädän muistikuvat katoavat nopeasti, eivätkä jää mieleen pelottelemaan.



Näinä kolmena synnytyksen jälkeisenä viikkona olen tuntenut oloni todella kaihoisaksi ja pohtinut oliko tämä tosiaan viimeinen raskaus. Olo helpotti vasta, kun opin ajattelemaan, ettei sitä vielä tarvitse päättää, vaan voi elää ja katsoa mitä eteen tulee. Voi pyhä yksinkertaisuuteni...



Onnea kaikille odottajille ja kuumeilijoille ja aurinkoista syksyä kaikille toivottaa pikkueukko & pienet

Arvatkaas kuka on tullut kylään, no metrinenhän se taas tulla tupsahti ja keikkuu tuossa otsikolla oikein mallikkaasti mukana.. en tiedä miks se tuli kun ei ole kutsuttu eikä ole syytä mutta minkäs teet kun tänään on sellainen päivä että kaikki vi..aa ihan sikana..



Aamuyöllä heräsin 03.45 miehen herätyskelloon, kävin weskissä ja sen jälkeenpä en ole nukkunut, äsken yritin ja torkahdin niin eikös tuo piski alkanut räksyttää ja murisemaan ulkoa kuuluville äänille arggggg...



Pimut saateltiin aamulla koirulin kanssa kouluun ja oli ihana nuuskia syksyisiä tuoksuja ja nauttia ulkoilemisesta.



Mun pitänee lähteä kirjastoon ja kauppaan kunhan isäntä tuo mulle auton,meni mun autolla töihin ja apteekista pitänee hakea jotain muuta rautavalmistetta kun tota retaferia, ei sovi mulle kun maha menee ihan kovalle .



Synnytystraumoista oli keskusteltu, mulla ei alatiesynnytyksestä jäänyt mitään erikoisia trumoja mutta sektiosta senkin edestä..

Sektio oli kuopuksista ihan alusta asti suunniteltu joten oli aikaa sopeutua ajatukseen. Heräämössä jouduin makoilemaan normaalia kauemmin kun puudutuksen vaikutus ei hävinnyt niin kuin olisi kaiketi pitänyt ( pelkäsin jo että jään halvaantuneeks ja kaikki vaan pyöri mun ympärillä eikä kukaan kertonut missä mennään jne ) Tytöt vietiin heti leikkurista pois mä en nähnyt kuin toisen,, mulle ei kerrottu kun vasta tuntien päästä etä kaikki oli ok, neitojen pituudet/ painot ym..

Osastolle päästyäni mä en mielestäni saanut kipulääkettä tarpeeks, seuraavana päivänä sängystä ylösnouseminen ym oli kamalaa jne ja sitten vielä kun viikon kotonaolon jälkeen sain sen haavainfektion joka oli ihan karsee ja oltiin reilu viikko sairaalassa, minä tiputuksessa ja pimut vierihoidossa mukana..



Nyt täytyy toivoa että se istukka olisi noussut sieltä kohdunsuulta ja että alatiesynnytykselle ei olisi esteitä !!

Noh synnytystapa-arviohan se sitten näyttää vkolla 36??



Nyt kaffen keittoon...



Isotikru+riehuva tikrunpentu rv 28+5

Äitiwelholle tervetuloa joukkoon ja onnea plussasta !!



t.IsoTee

mutta enpä ole päässyt koskaan synnyttämään asti, kun pikkuveli päätettiin huonojen happiarvojen takia leikata tuntikausia kestäneen oksitosiinisupistuskärsinnän jälkeen. Isosisko taas oli perätilassa ja syntyi suunnitellulla sektiolla. Kahden leikkauksen jälkeen tämä kolmaskin sitten syntynee suunnitellulla sektiolla, jos onnellisesti sinne asti päästään. Toivo vaan, että leikkauksesta ei tule mitään komplikaatioita.



Minea mukava kuulla, että lääkäristä jäi hyvä mieli ja että hommaa nyt selvitetään. Loppukierron keltrauhashormonitason voisi varmaan ainakin tarkistaa ja ehkä vähän lugeja sinne tueksi. Ja jos vaikka olisi tärpännyt jo tällä kierroksella.



Emmi kyseli mun oireista ja ehkä vähän on tissit kipeät ja viluttaa/hikoiluttaa normaalia enemmän. Valkovuotoakin tulee sen verran, että aina vähän pelottaa mitä housuihin nyt lorahti. Jos tää menee kuten kahdella edellisellä kerralla, niin rv6+ alkaa kuvotus, siis vielä viikon verran kahvi maistuu joten haenpa heti kupillisen.

metrilerssi löytää tiensä tännekin. Otti kupoliin eilen. Anoppi nappas illalla Meralin mun sylistä, kun tyttö huusi jotain vaivaansa. Olin makkarissa tyttöä nukuttelemassa ja anoppi vaan tuli ja vei lapsukaisen olkkariin. Jäin protestiksi peiton alle itkemään. Kylläpä tunsin itseni hyväksi äidiksi..Hyvää varmaan tarkotti, mutta ei tuntunut musta kivalta. Appiukko on koko ajan sitä mieltä, että kaikki lapsen vaivat johtuu siitä, että hän saa kylmää. Puklaamisesta lähtien. Mitähän se sanois, kun meinasin talvellakin viedä lapsen ulos..

Sitten ketuttaa myös se, kun olen aivan pihalla, mistä he juttelevat. Miehen ex-vaimon ja tyttären nimet vilahtelee heidän puheissa vähän väliä. Mulle tulee tietysti mieleen, että he puhuvat siitä, miten paska äiti minä olen (huudatan ja palellutan lastani) ja miten paljon parempi se kotikylän tyttö olis heidän pojalleen ollu. Olen varmaan sairas tai sitten tämä visiitti alkaa käydä vähän liian pitkäksi..

Sori tämä purkaus.

Kiitän ja kumarran tsemppauksesta taas kerran. Suosta on jälleen noustu ja innolla odotan piinapäiviä, onhan tässä tosiaan mahiksiakin...



Onneksi saan verikokeiden tulokset jo huomenna tietoon, mutta ultra meni vasta kolmen viikon päähän. Tosin, jos nyt olisi tärpännyt, sehän passaisi vallan mainiosti ;) Ei auta kuin toivoa parasta.



Voi Senniina, taitaa olla vierailuväsymystä ilmassa. Ihmettelen tosiaan miten jaksat. Onhan se toki kivaa että vierailevat, mutta että melkein asumaan asti jäävät. Minä ainakin olen senverran yksityisyydenystävä, että oman perheen lisäksi harvoin jaksan ylimääräistä sakkia pitkiä aikoja kerrallaan. Jaksamista sinulle. Sinä mikään huono äiti ole! Hus pois sellaiset ajatukset. Sinähän olet paras mahdollinen omille lapsillesi!



Äitivelholle tervetuloa toivotan. Onnea oikein paljon raskaudesta! Tarrasukkia vauvalle matkaan!



Pinkerton, sitä minäkin että " raskausmateriaali" on kökkö ilmaisu. En kyllä ihan heti usko että näin olisi käynyt mutta tuleepahan varmuus nyt kuitenkin.



Ankkis, siis keltarauhashormonitaso? Mitä mitä? Täytyy tosiaan kysäistä kun seuraavan kerran naamakkain olen lääkärin kanssa. Auttaisiko se jotenkin. Laskettiin eilen Lekurin kanssa tosiaan että kahdeksas raskaus oli tuo viimeisin keskenmennyt. Luojan kiitos on kolme lasta sentään elossa ja villinä viilettävät leikeissään. Kaikki epäonnistuneet menneet melko alussa kesken saman kaavan mukaan, yksi tuulimuna tietty teki poikkeuksen.

Mutta ajatella, silti Lekurikin valoi uskoa onnistumiseen!



Synnytyspeloista minäkin; Esikoisen synnytys meni senverran pieleen että pelkäsin varmaan pari vuotta etten koskaan enää uskalla uudelleen yrittää raskautta. Kolme tuntia kesti ponnistusvaihe ja vauva vaan ei lähtenyt laskeutumaan. Supistukset tuli taukoamatta, tottakai koska yrittihän se kohtuparka tyhjentäytyä. Diaknoosi: pysähtynyt synnytys. Sitten vasta kun meni sydänäänet ja minä oksentelin ja menetin tajuntanikin kerran, tuli kiire ja hätäsektiolla saatiin poika ulos ajoissa.

Menikin sitten kymmenen vuotta, ennenkuin seuraavan kerran olin elämäntilanteessa että vauvaa onnellisena kannoin. Taas yritettiin alatietä, onneksi niin selvät pysähtyneen synnytyksen merkit huomattiin ajoissa ja sain sektion. Silloin olin tosi helpottunut, kun ei väkisin yritetty.

Kolmas poika tulikin sitten suunnitellulla sektiolla, uskoivat viimein;) Ei vaine, mulla on vissiin sellainen mutkikas reitti ulos kohdusta, kun ei kertakaikkiaan lähde laskeutumaan. Toki kaikki ovat olleet nelikiloisia syntyessään, ehkä sekin on osaltaan vaikuttanut.



Ymmärrän Emmi tosihyvin tuon synnytyspelon peikkona takaraivossa. Varmaan auttaisi jos pääsisit puhumaan jollekin. Kannattaa ottaa puheeksi jos suinkin mahdollista. Mulla auttoi tuo aika. Silloin kun oli parikymppinen, sitä oli varaa antaa ajan kulua;)



-minea-

Äitivelholle paljon onnea plussasta! Ihanaa kun plussia tulee.



Senniinalle jaksuja appivanhempien kanssa,olet sinä sitkeä sissi kun jaksat kieli- ja kulttuurieroista huolimatta kestitä heitä niin kauan. Et varmasti ole huono äiti,unohda sellaiset ajatukset. Heillä vaan on erilaiset kasvatusmetodit ja uskon että sinulla on ihan normaalin suomalaisen äidin opit. Kyllä mekin pakkasella lapsemme viemme ulos. Jaksuja sinulle sinne. Kauankos he vielä ovat Suomessa?



Isotikru,minä monesti mietin mitä sulle kuuluu kun olemme masun kanssa lähes samoissa. Tänäänkin kesken töiden ajattelin että mitä tikrulle kuuluu ja sitten alkoikin naurattamaan,ihan kuin olisit läheinenkin tuttava.... Jaksuja sullekin ja masulle.



Wemppa,joko liikkeet ovat alkaneet tuntua selvemmin? Ja mikä on muuten vointi?



Ankkis,ihana että oireita on. Mullakin tuo kahvi tökki heti alusta lähtien eikä vieläkään mene kuin puolikuppia aamulla. Se on pakko juoda muuten ei aamu käynnisty.



Minea,ihana että oli mukava lääkäri. Ja toivotaan ettei kohtuun olisi jäänyt mitään ylimääräistä. Ja voihan siellä ollakin jotain,sitä mitä hartaasti odotat... Pidetään kovasti peukkuja sinulle.



Ani kuinka työt ovat edistyneet? Ja missä vaiheessa kiertoa olet menossa?



Synnytyspeloista oli puhetta;ekassa ponnistus kesti 2h40 min ja sitten lähdettiin saliin kiireellä kun lääkäri tunnusteli että nenä tuntuu ja napanuora kaulan ympärillä joten ei onnistu alakautta. Ei siitä sen kummempaa kammoa jäänyt,väsynyt tosin ponnistuksen jäljiltä olin. Palkinto heräämisen jälkeen oli niin mahtava että kaikki muu on toisarvoista. Toinen oli päästään sen verran iso että imukuppia käytettiin apuna ja pahat repeymät alas tuli mutta tikit ja aika nekin korjasi. Ja palkinto jälleen kerran oli mahtava,terve tyttö. Nyt en osaa edes pelätä synnytystä,jollakin tapaa vauva sieltä ulos tulee ja toivottavasti terveenä.

Tänään olikin neuvola aamu. Painoa on lähdöstä tullut 6.4 kg joten ihan hyvä ettei niin kuin tokasta jota oli lähemmäksi 20kg. Turvotusta on ajoittain,muistaisi vain juoda vettä niin se auttaa. Verenpaine oli hyvä ja pissa puhdas. Hb otetaan vasta kolmen viikon päästä. Sydänäänet olivat kuulema tasaiset ja hyvät,nopeutta ei mitannut kun liikkui niin paljon. Pullan pylly painaa juuri vasemman kylkiluun alla ja sekös on saanut kylkiluut helliksi ja mahan vinkeän malliseksi. Terkka sanoikin että oikealla puolen olisi tyhjää tilaa. Sf mitta oli 28.5 cm joten lähellä yläkäyrää mennään. Tosin tunnusteli masun läpi vauvaa ja sanoi ettei mitenkään isolta tunnu,olisiko lapsivettä enemmän. No synnytystapa-arvio on 12.10 joten siinähän se koko arvioidaan.

Me laitettiin viikonloppuna pullan huone valmiiksi. Tosin sänky tulee vähäksi aikaa meidän huoneeseen ja siirtyy sitten omaan kun yöt alkaa selkeytyä. Vaatteet ovat kaikki pesty ja kaapissa valmiina. Vaunun,sitterin ja kaukalon päälliset on myös pestynä. Vain sänky on vielä varastossa ja se pitäisi vielä kasata. No aikaa on onneksi vielä. Mies olisi jo kantamassa sen sisälle. Ihana katsoa kun koko porukka on odottamassa pullaa noin innokkaasti...

Olen yrittänyt miettiä aiemmista raskauksista tuliko minulle sitä kuuluisaa linea negraa(vai mikä se nyt olikaa). Löysin pari kuvaa ja kyllä niissä hentoinen viiva oli. Nyt olen tutkinut, mutta ainakaan vielä ei sitä näy. Kuinkas teillä muilla on?

Nyt on pakko lähteä iltakävelylle kun sääkin suosii.

-pietu ja pulla,tasan 30(neuvolan mukaan 30+6)

ps. joko levinia on nyyttiä hakemassa...?

On teillä muutamalla ollut todella hurjia synnytyksiä, ponnistuvaihekin melkein kolme tuntia, olikos se minealla ?? Apua, miten sitä jaksaa sellaisen ajan ?? Multa meinasi myös tajunta lähteä, ja tuntui, että sydän laukkasi tuhatta ja sataa. Verenpaine oli synnytyksen aikana ihan ok, mutta pulssi huiteli koko ajan hieman yli sadassa, ja se rytmi pysyikin vuorokauden synnytyksen jälkeenkin, eli meikäläinen todella juoksi maratonin, siihenhän synnytystä verrataan. Aion jutella pelostani torstaina, kun menen Nlaan, jos vaikka sitten, kun asia on ajankohtainen pääsisi juttelemaan jonkun kanssa, tai vaikka kävisi pelkopolilla, mutta siitäkin olen kaikenmoista kuullut, enkä aina pelkkää hyvää. Onhan synnytys ainutkertainen naisen elämässä, ei sitä voi verrata mihinkään muuhun, mutta on varmaan aika normaalia, että pelkotiloja voi jäädä. Mutta olihan se mieletöntä nähdä oma lapsi, saada rinnalle ja koskettaa häntä ..nyyhkis nyyh.. Ei sitä unohda koskaan !!!



Senniinalle jaksamista. Kyllä tuo on ihan normaalia mitä podet. Tuo kielten sekamelska aiheuttaa tavallaan sen, että sinä olet ulkopuolinen omassa kodissasi ja oman miehesi seurassa. Ja sitten kun sinulta vielä lapsikin otetaan sylistä pois niin siinä meni se loppukin. Mutta senniina, tuo on normaalia, itse olen tuntenut juuri noin mieheni kotona, aina välillä, ja en tykkää, jos ympärillä pyörii koko ajan ihmisiä, se saa mut ahdistuneeksi. Koita vain jaksaa, kyllä he pian lähtevät pois, ja jos sinua loukkaa jokin asia niin sano se miehellesi, ja hän sitten herrasmiehenä toimii tunnetilojenkin tulkkina, näin ainakin meillä. Meralille paljon haleja, kyllä sinä hyvin häntä hoidat, varmasti !!!!



Olikos se äitivelho ketä oli plussannut-paljon onnea ja enkeleitä matkalle mukaan !!!



ankkiksellakin alkaa oiretta olemaan :-)) Ihanaa ....



Pietun kirjoitusta oli ihana lukea niin mukavalta kuullostaa vauvan odotus heidän perheessä. Ihanaa kun kaikki odottavat vauvaa syntyväksi, ja joihan noita viikkojakin on pallljon. Pietu hienosti olet sinäkin pitännyt kiloille kuria. Nyt vain hyvää loppu odotusta.



Ja Leviniaa täälläkin kuikuillaan ...



Paahdoin tänään pähkinöitä, ostin sellaisen ihanan sekoitussäkin ja suolapähkinöitä, ja voi luoja, kun ne olikin hyviä paahdettuna. Paistinpannuun muutamaksi minuutiksi ja sitten talouspaperin sisälle, ja avot, maku ja tuoksu excellent.



Täällä kaikki hyvin, nti väsyi kylvyssä ja halusi heti sen jälkeen vellin, ja nukahti, siis sen siliän tien ... Voipi olla että pian herää kukkumaan tuonne ysiin, kun jo ennen seiskaa meni unille.



Huomiseen t. emmi ja tiinu

Vielä: Mulla oli paksu punainen linea negra navan alapuolelta rintojen alle, ja edelleen se siellä näkyy vaikka haalistunut on. Mulla myös muuttui alavatsan väri ruskeaksi, oisko ollut maksaläiskä ?



emmi