*** HELMIPÖLLÖT syys-lokakuulla ***

Hei taas pitkästä aikaa. Olen tuolla taustalla seuraillut teidän juttuja ja kuulumisia, mutta itsellä ei ole ollut aikaa eikä puhtia kirjoitella. Hyviä uutisia kuuluu siis monelta rakenneultrasta, hyvä ! Itse joudumme vielä odottelemaan viikon ennen kuin päästään katsomaan pikkuisia.



Tukivyön jouduin kanssa ostamaan jo useampi viikko sitten, välillä on kivut olleet sietämättömiä. Nyt on reilun viikon ollut paljon helpompaa, vain satunnaisia vihlailuja. Tuntuu jo, että voiko kaikki ollakaan kunnossa kun ei satu =). Välillä olen tuntevinani myös liikkeitä, mutta mistäs sitä sitten lopulta tietää että ne varmasti niitä on.



Neuvolassa on mittailtu verensokereita, olivat alle tavoitearvojen, mutta kohta mittaillaan uudestaan. Sitten oli verenpaineiden vuoro, olen jännittäjä ja kotona oli ihan kohtalaiset arvot, mittailu jatkuu. Välillä tuntuu, että väkisin pitäisi olla jotain vikaa, kun on ylipainoinen kaksostenodottaja. Siksikin odotan tuota ensi viikkoa, lääkäri oli ainakin np-ultrassa tosi asiallinen ja hauskakin.



Me ei olla vielä ostettu mitään tavaroita, vaunut käytiin varaamassa. Otettiin ne Brion double Twin tai jotain sinne päin. Kauan mittailtiin parkkipaikalla, että mahtuuko autoon ja menihän ne sinne lopulta. Ensimmäiset turvakaukalot ajateltiin vuokrata jos vain saadaan. Tuleva mummu neuloo jo vauhdilla myssyjä ja nuttuja. Hoitopöytiä olen katsellut, haluaisin sellaisen " vanhemman mallisen" vakaan, laatikollisen pöydän. Muuten tuntuu, ettei vielä uskalla mitään ostella, jos kaikki meneekin vielä pieleen. Mies saa sitten käydä tekemässä ostoksia kun vauvat on syntyneet :)



Töissä on pitänyt kiirettä, olen saanut tähän jo itselleni sijaisen opetettavaksi. Työnantajakin ymmärsi varautua mahdolliseen sairauslomaan hyvissä ajoin. Helpottaa onneksi omaa oloa vaikkakin opastaminen on todella raskasta...



Hyviä odotuspäiviä teille kaikille ! Tulen viimeistään ultran jälkeen kertomaan uutisiammen.



Jouluomppu 20+0

Missä piileksitte? : ) Noh, töissä ja harrastuksissa varmaan.. Itsellä kun tuota aikaa on aina välillä täälläkin käydä roikkumassa. Töitä ei ole ilmaantunut, ja tuskin mitään kovin pitkäaikaista enää ilmaantuukaan. Mutta kotona olosta olen kyllä nauttinut. Saapahan lepäillä ja olla rauhaksiin tuon oravanpyörän ulkopuolella. Tsemppiä vaan kovasti teille, jotka olette vielä töissä ja kuormittuneita!



Eilen oli neuvola ja siellä juniorilla vahvat sykkeet 156 luokkaa. Th totesi kaverin olevan lenkillä. Kyllä sen on huomannutkin. Ja ilmeisesti tuo perätila on vielä hänestä ihana asento, kun siinä kerran mahtuu olemaan. Suosikkpaikka on mötköttää tuossa oikealla puolella näemmä. Pikkujalat vaan teputtaa vasten äitin alamahaa. : )



Itsellä lopetellaan verenohennuslääkityksiä, joten jännittää kyllä kovasti kuinka hemoglobiinin käy. Ja tietysti tuo istukkaverenkierto mietityttää. Mutta ei kai se auta kuin luottaa, että tämä pikkukaveri on tarkoitettu meille ajallaan syntyväksi.



Mukavaa ja kaunista syyspäivää muillekin! Miikuli 19+6 (huomenna poksuu !!!!!!! )

Alkaa jo monella puoliväli poksumaan. Meillä alkoi synnytysvalmennus eilen. Asumme sen verran pienessä lähiössä Helsingissä että päästiin nyt jo ryhmään mukaan. Siellä oli toinenkin pariskunta jotka odottivat kaksosia, joten ehkä saan tuosta äidistä päiväkahvi seuraa...

Tänään alkoi viikko 21 ja jotenkin nyt tuntuu tosi rauhalliselta tämä olo. Toivo ja Unelma jo potkuttelee kovin ja tuo toinen perätilassa välillä vähän liiankin kipeästi. Töissä olen vielä jaksanut olla, mutta kyllä jo odotan sitä päivää kun saisi jäädä kotiin...;-) Mutta mistä vaivasta nyt sitten jäisin kun mitään vaivaa ei ole.. nivuset edelleen vähän kipeänä ja liikkuminen on kankeaa ja hidasta jo...



Ihanaa syyspäivää kaikille helmipöllöille!



T:Siiri rv 21

Oletko Miikuli kuullut Jontusta !!??



Hyvä, että teillä alkaa puoli väli häämöttää ;o) Ja kiva kuulla, että kaikki on hyvin ;o)



Täytyy vain myöntää, että nyt kun teidän viikoista luen, mietin sitä, että minunkin olisi nyt jossain tuossa vaiheessa... eli keskenmenon suru näyttää päätään :o( mutta se on lieen luonnollista.



Herkistelen varmaan siksikin, että pe on testipäivä... Mulla on to psykiatri (ihan työn puolesta, jonka toivon kirjoittavan mulle pitkän, pitkän sairasloman) ja taidan tehdä testin jo to ennen aikaa. Voin sitten " puida" siellä testitulosta. Mua pelottaa ihan kauheesti, niin paljon että oksettaa välillä (oliskin raskauspahoinvointia..!!). Jos testi on negatiivinen, pettymys on todella suuri, osaan sen jo nyt aavistaa.... jos testi on positiivinen, pelko on suuri. Pelko keskenmenosta... eli kumpikaan ei ole hyvä, tavallaan. Siksi en todellakaan ole mielestäni työkykyinen (työskentelemään moniongelmaisten aikuisten kanssa). Nyt just on tosi epätoivoinen olo testin suhteen. Vielä pitää kaksi päivää odottaa ja luulen, että pinna on tosi kereellä siihen asti. Toivottavasti mieskin ymmärtää, mistä on kyse. No, täytyy muistuttaa. Hän kun kokee ja reagoi tähän hommaan erilailla, tietenkin. Kun ei ole minun " kengissäni" .



Nyt vasta tiedän, miltä piinapäivät todella tuntuvat.....



Vehnis ja toivottavasti tarrautunut Usko

Voi kuinka sinua voisin lohduttaa! Itse kaksi keskenmenoa kokeneena, tiedän kyllä tunteesi. Ensimmäinen keskenmeno oli niin paha shokki että oli kuukauden töistä sairauslomalla ja kävin työpsykologin juttusilla noin 15 kertaa. On hienoa jos kuitenkin saat apua jostain. Itse en olisi ikinä uskonut onnistuvani hoidoilla ( mehän olimmme jo adoptioprosessissa loppusuoralla), mutta näin siinä kuitenkin kävi.

Pelko on aina vieraanani, välillä enemmän ja välillä vähemmän.



Aikoinaan tämä runo lohdutti minua. Toivottavasti tästä on apua sinullekin.



Itkemättömät itkut





Kaikki menneet murheelliset päivät,

itkut, jotka itkemättä jäivät,

suru, jota lievitä ei kukaan,

kipu, joka aina tulee mukaan,

tuska, joka yhä tulee kohti,

murhe, joka epätoivoon johti,

kyynel yksikään ei turhaan juokse.

Kaikki, kaikki kootaan Isän luokse.



Kerran vielä merkityksen saavat

kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat.

Aika kutoo suurta salaisuutta,

kivun kautta Jumala luo uutta.

Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan,

kyyneleetkin puhkeavat kukkaan,

vaikkei silmä vielä nähdä saata,

tuskakin on toivon kasvumaata.



Vaikka pimeys on yllä päämme,

vaikka vielä varjon maahan jäämme,

yössä liekki lämpimästi loistaa,

padot murtaa, kaikki esteet poistaa.

Hiljaa lähtee sydämeltä taakka,

itkut itkeä saa loppuun saakka,

sisään tulvii uusi, kirkas vesi.

Vihdoinkin on vapaa sydämesi.







Anna-Mari Kaskinen

Kiitos paljon ihanasta runostasi ja lohduttavista sanoistasi.

Tiedän itsekin, että kukaan ei voi nyt kummepaa sanoa helpottaakseni oloani. Mutta se riittää, että joku " kuuntelee" .



Yö oli vaikea, koska minulla oli jostain syystä ylävatsa ihan älyttömän kipeä. Mulla ei ole koskaan ollut närästystä, mutta mieheni epäili, josko vaiva olisi sitä. En tiedä mitä se oli, mutta nyt ei enää ole maha kipeä.



Olen ollut kuin unessa tämän päivän. Tietysti olen ollut väsynyt todella huonosti nukutun yön jälkeen, sitten olin heikko, koska en ollut uskaltanut syödä. Ja sitten vielä liu' in sisärappuset alas pyykkikorin kanssa... Vasemmassa kankussa on varmaan kohta hirmu mustelma. Ja tuosta rappuliusta menini ihan paniikkin: olin ihan varma, että nyt viimeistään " Usko" tulee pois... ja mitäähän ei voi tehdä. Enhän ole edes vielä raskaustestiä tehnyt. Minulla ei ole mitään erityisiä kipuja alavatsalla, vähän kuitenkin. Mutta kun eihän näistä tiedä, ovatko hyvää vai huonoa kipua.



Päätin, että tänään en yritäkään tehdä mitään eirkoista. Näyttää olevan " tuohoon tuomittu" päivä ;o( Käyn vain koiran kanssa ulkona ja olen. Ja ehkä nukun. Jos nukun, huominen tulee nopeammin ja saan tehdä testin ja sitten alkaa työstää tuon testin tulosta..



Mutta ihanaa, kun teillä on kaikki hyvin. Jos te olisitte saaneet lapsen helposti, en varmasti jaksaisi iloita puolestanne. Tiedätte varmaan, mtä tarkoitan ;o)



Palaan huomenissa.



Vehnis, jolla kaikki tänään päin seiniä, eikä testiä ole edes vielä tehty

Voi sinua... Onko yhtään parempi olo jo? Täällä sinunkin alkuperäisessä pinossasi on meitä aika monta, jotka jaetaan se keskenmenon ja odottamisen, pettymyksen ja pelon taakka. Meistä joillakuilla on se kaksi tai useampikin keskenmeno. Nyt ollaan saatu päästä näin pitkälle. Silti tuo epävarmuus nostaa ainakin minulla taas päätään. Niin kuin kirjoitin, minulla lopetetaan nyt verenohennuslääkitys, ja alan pelätä istukan verenkierron tukkeutumista. Siihen se lääkitys oli ennaltaehkäisynä. Nyt sen määräsi lopetettavaksi ihan uppo outo sisätautilääkäri äitiyspolilla..: (



Että kyllä näiden pelkkojen kanssa se psykiatrin tms. kanssa keskustelu voisi olla ihan hyvä. Ei vain ole oikein tullut hakeuduttua, koska sattaa olla tuleva " kollega" sitten kelle olen käynyt puhumassa. Ja yksityiset on ihan tuhottoman kalliita. Sitäkin olen kokeillut. Toivottavasti saat kuitenkin hyvän kontaktin ja sitä kautta helpotusta oloosi. Ja elä heitä kirvestä kaivoon vielä huomenna, jos se testi onkin nega. Eikös se voi sellaista vielä näyttää, vaikka olisitkin raskautunut? Ainakin itse olen saanut varmat plussat vasta n. pp 16-17. Joka tapauksessa pidän peukkuja! bd bd bd bd bd bd bd



Ja kiitokset siirille ihanasta runosta. Oli pakko tirauttaa pari kyyneltä sen luettuani. Onneksi tämä nykyinen pieni, meidän juniori potkuttelee taas tällä hetkellä terveisiä äidille..



Voimia kaikille! miikuli 20+0 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Olo on taas vaiheeksi aika ok. Mutta mielentila vaihtelee aika rajusti, aika lyhyessä ajassakin.

Mietin tässä illalla, että josko en kuitenkaan vielä tee sitä testiä, niin sitten voin elää Uskossa ja Toivossa... Jospa teenkin vasta su, kun testipäivä on pe. En tiedä. Katotaan, miltä aamulla tuntuu.



Jos teen huomenna nega-testin, testaan kyllä uudelleen sitten muutaman päivän päästä. Vaikkakin silloin ekasta siirrosta negan testatessani lekuri sanoi, että kyllä se sitten on nega, ei tarvii enää testailla. Miten ne voi noin sanoa, jos jollain kuitenkin on tullut plussa myöhemmin kun pp14!!?? Käsittämätöntä...



Onneksi en itse ole terveydenhoitoalalla, niin psykiatrit tai muute terapeutit ei ihan heti osu kolleegoiksi.



Nyt menen nukkumaan, jotta tulee aamu ja uusi päivä ja uusi mieli.



Kiitos taas teille!!



Vehnis

Heti alkuun tsemppihali Vehnikselle. Mielellämme olis pidetty sut täällä helmikuisissa...toivottavasti nyt tärppää. Mä tipuin kans aikanaan 2005 heinäkuisista ja kun plussasin vasta nyt 2007 helmikuisiin on ollut tosi masentavaa nää pari vuotta välissä toivoa, toivoa ja vaan toivoa. Parisuhdekin siinä kärsii, ilman muuta. Tulethan sitten kertomaan per oitis, miten kävi!?!



Meillä on tänään töissä vanhempainilta, joten sain nukkua pitkään kun teen iltavuoron ja vanhempainillan putkeen. Täytyy vaan muistaa ottaa eväät mukaan. Klo 11 lounaalla ei varmaankaan elä ilta 20 asti.



Hiivakuuri (todennäköisesti) säikäytti mut eilen. Laitoin toissa iltana ekan kolmen tabletin kuurista ja eilen yhtäkkiä töissä vessassa käynnin jälkeen jotain lämmintä ja kirkasta nestettä valahti pikkupöksyihin. Kävin vessassa laittamassa siteen, kun ajattelin, et oli se mitä tahansa, en halua, et se valuu pitkin reisiä ja menin takaisin ryhmään...Mut voitte arvata, miltä sisällä tuntui! Huoli oli ihan superkova. Onneksi kun mä olin huolissani ja jännittynyt, Nallekarkkikin aisti sen ja rupes liikehtimään levottomasti. Soitin sitten tauolla neuvolaan ja kysyin, et mitäköhän se oli... TH veikkas, et se on sitä hiivalääkettä, mut sanoi, ettei ole vaarallista vaikka olis lapsivettäkin, jos sitä ei rupea ihan kauheasti hulahtelemaan. Tossa tuli max 1/4dl. Jatkan nyt hiivakuurin normaalisti loppuun ja lupasin ens tiistaina mainita rakenneultrassa asiasta.



Kaksi viime päivää olen kärsinyt päänsärystä. Varsinkin aamuisin niskat tuntuu kumman tukkoisilta (vaikka mulla on tosi hyvä tyyny) ja olo on kaikkea muuta kuin levännyt. Alkuviikon olin aamupäivystysvuorossa (siis se, jonka pitää olla aamulla ekana töissä ottamassa hälyt pois ja vastaanottamassa lapsia) ja se aiheutti huonosti nukkumista. Viime yönä taisin olla vielä levoton ton hiivajutun takia...onneksi on viikonloppu tulossa eikä mitään erityistä ohjelmaa. Täälläkin mainostetulle lasten kirppikselle aion kyllä mennä.



VAKUUTUKSESTA: Me kilpailutettiin koti- ja tapaturmavakuutukset ja pyydettiin tarjoukseen myös henki- ja sairauskuluvakuutus mulle ja sitten toi syntymättömän lapsen vakuutus. If olisi ollut halvin meidän spekseillä, muttei uskallettu ottaa sitä, sillä niiden vauvavakuutus loppuu kun lapsi on 2kk. Eli jos on synnytyksessä jotain, tai vaikka vaan keltaisuutta, voi olla, ettei ne myönnäkään lapsivakuutusta. Kaverille kävi näin ekan kanssa ja nyt kun se odotti tokaa kertaa ja kaksosia, se ei saanutkaan sitten ekan takia syntymättömälle lapselle vakuutusta. Me ollaan kuitenkin luonteeltamme sellaisia, et kaikkeen on pakko varautua... eli taidetaan päätyä siihen toiseksi halvimpaan eli Pohjolaan...eipähän tartte siirrellä vakuutuksia kun tähän mennessäkin on olleet siellä.



VAUNUISTA: Käytiin toissa päivänä vakuutusyhtiöiden ohella myös vaunukaupoissa. Mieskin tykkäsi Teutonian Spirit s3:sta, jotka mä olin jo hiljaisesti valinnut omiksi unelmarattaikseni. Sitä vaan harmitti niiden painon suuntautuminen kohti työntöaisaa niin, ettei siihen esim. juostessa voi nojata.



ONKO TEILLÄ KELLÄÄN IHAN OIKEITA JUOKSURATTAITA? Väitin nimittäin miehelle, ettei muidenkaan juoksurattaiden aisaan voi nojata vaan ne on vaan niin kevyet että kulkee helposti juostessa edellä...ei nyt kuitenkaan ole tarkoitus et ihan pienen vauvan kanssa juostaisiinkaan, vaan lähinnä ajatellaan niiden soveltuvuutta pitempiaikaisesti. Ja voihan sitä sitten hankkia kevyemmät lapsen kasvaessa...nuo jäisi sitten kakkoselle. Joulun tienoilla ajateltiin tehdä tilaus Saksaan. Sieltä saa sitten kaikki pakettina, jonka tuleva Ukki on luvannut maksaa.



Täytyy varmaan ruveta aamupalan laittoon, jotta pääsen liikkeellekin tästä vielä.



Oikein hauskaa loppuviikkoa!



Nonna ja Nallekarkki rv 19+1 (kohti puoliväliä mennään)

Tein kuin teinkin sen testin, eikä kahta viivaa näkynyt vaikka kuinka katsoin.. Jotenkin tiesin sen, kyllä sen tietää.

Jatkan kuitenkin Luge+Zume-lääkitystä vielä huomiseen, viralliseen testipäivään ja teen testin uudelleen. Vaikkakin tiedän jo, mikä tulos on.

Kuten sanoin, sen vain tietää.. Varsinkin kun on kerran ollut raskaana.



Mieliala vaihtelee. Välillä " ei tunnu miltään" välillä iskee hirmu ikkutus. Mutta olen satavarma, että kun illalla on aika psykiatrille, itkusta ei tule loppua. No, onneksi on se aika.



Laittaa tässä miettimään, että kuinka kauan aioin itseäni " kiduttaa" tällä hommalla. Onhan meillä yhä mahdollisuus!! Mutta jos kaiken lopputulos on se, että ei saada biologista lasta, miten sitten suhtaudun tähän kaikkeen: olen katkera vuodella 2007, jolloin oma elämäni oli täysin " pausella" . Niinkö? No, vuoskihan on lyhyt ihmiselämässä.



Toiset purkaa pettymyksen tekemiseen, kuten mieheni. Ja siitäkös aiheutuu ristiriitoja ja taas huonoa omaatuntoa: minä kun puran pettymyksen ja huonon olon " asumalla" netissä, katselemalla elokuvia ja vain olemalla. Ja kellariremppaa pitäsi tehdä. Olen aina ollut laiska ;o) mutta nyt olen superlaiska, MIKÄÄN EI HUVITA. Siis ei ainakaan minkään kummemman, kuten rempan, tekeminen. Eikä hirmusti siivoominen yms. Imuroin kyllä juuri äskön ja ekan kerran imurointi ei tuntunut vastemieliseltä! Yleisesti inhoan imurointia. Mutta näinpähän, että saan jotain aikaan: puhtaat lattiat.



Nyt en jaksa enää jauhaa.. tulen kyllä huomenissa kertomaan uuden nega-vastauksen.



Voikaa te muut hyvin! Ja sori, kun en nyt jaksa kirjoittaa teille kullekin mitään rohkaisevaa ja positiivista. Mutta tiedän, että ymmärrätte!



Vehnis, jolta " Usko mennyt"

Ensin alkuun pahoittelut. Mitkään sanat ei riitä sun tilanteeseen enkä ala niitä keksimäänkään. Eiköhän me kaikki kuitenkin satasella ymmärretä miltä tuntuu. Enkä mie ainakaan odotakkaan että jaksaisit tässä muita tsempata. Ole rauhassa niin itsekäs kuin siltä tuntuu.



Halusin vaan kertoa sen verran, että meillä oli ennen tätä plussaa takana 7 vuoden lapsenyritysrumba ja näin jälkikäteen aloin miettimään miten jaksoin tuon ajan. Sanotaan näin että mulla meni muutama eka vuosi tosi huonosti koska se vauva-ajatus oli pinnassa ihan koko ajan. Ja kaverit lisääntyi ja lisääntyi. Myöskin ne, jotka kävi hoidoissa. Sekös pisti vielä enemmän miettimään, että oltaishan mekin jo onnistuttu hoidoilla jos se ylipäätään ois mahdollista.



Meillä meni vuosi 2006 ilman hoitoja. Viimeisin hoito ennen tätä onnistunutta toukokuun ivf:ää oli PAS joulukuussa 2005. Jotenkin sen vain itse tiesi sen joulukuisen negan jälkeen, että nyt saa tää jo riittää. Vaikka sitä toivoinkin että joku sanoisi mulle että jatka tai lopeta että olis ollut helpompi sysätä päätös esim. lääkärille. Mutta täytyy kuunnella ihan koko ajan omaa sisintään, kukaan ei sitä voi päättää sun puolesta. Tuo vuosi 2006 teki hyvää ja tuntuu nyt jälkikäteen oikeasti lyhyeltä ajalta. Sai elää ja tehdä ihan jotain muuta, matkusteltiin, otettiin toinen koira ja oikeasti mietittiinkin, että hei, ei tämä elämä ole niin kurjaa vaikka kahdestaan jäätäisiinkin.



Päätös viidenteen ivf:ään menemisestä jotenkin vaan tuli sekin itsestään. Halusin pisteen tälle asialle koska jollain tasolla olin jättänyt nuijalla pöytään lyötävän lopettamispäätöksen roikkumaan ilmaan. Oli todella lähellä, että oltaisiin jätetty hoidot siihen neljään yritykseen. Lähdin sillä asenteella hoitoon, että käydään se läpi ja odotin negaa koska niin oli käynyt joka kerta aiemminkin. Aloin varustautua siihen lopulliseen surutyöhön kunhan saisin asiat systeemeistäni ensin ulos. Koin että kun käyn tämän hoidon läpi, en soimaa enää myöhemmin itseäni siitä, ettenkö olisi yrittänyt tarpeeksi. Ja jotenkin tosissaan viimeiset vuodet, kun ei enää niin aktiivisella tahdilla hoidoissa käyty, kypsytti meitä siihen, että elämä voi olla elämää ilman lapsiakin. Tarkoitan että niihin negoihinkin jossain vaiheessa turtui, alun pettymykset olivat kaikista pahimpia. Sain todella paljon voimaa parisuhteesta ja vaikeudet ovat hitsanneet meitä entistä enemmän yhteen.



Jos joku olis sanonut mulle, että kyllä te vielä onnistutte ja yrittäkää vaan, en olisi uskonut kuuna päivänä. Vaikka kaikki niillä kommenteillaan hyvää tarkoittavat, mutta kun ei tämä ole uskon asia. Tässä hoidossa onnistuminen oli meille niin suuri ihme, että toista en ole kokenut. Ja sekin klisee, että onnistuu jos lakkaa yrittämästä, on höpönlöpöä. En tiedä miksi me onnistuttiin just nyt eikä vaikka 5 vuotta sitten. Onko vaan sattumaa vai mitä tää on. Ihan käsittämätöntä. Meillä oli Menopur Puregonin tilalla tässä hoidossa, sekö toi meille tuloksia... Varmaan jää ikuiseksi arvoitukseksi.



Tässä on nyt tietysti helppo puhua tästä kun on onnistunut. Mutta ei tämä helppoa todellakaan ole eikä ole ollut. Ja enkä edelleenkään usko ennen kuin päät näkyy. Olen sanomattoman onnellinen ja kiitollinen, että meille kävi näin, mutta miksi juuri meille eikä jollekin toiselle. Sitä kun ei koskaan tiedä kukaan. Elämä voi olla elämä myös ilman lapsia vaikkei se ehkä juuri siltä tunnukkaan.



En nyt tiedä mikä tän kirjoitukseni tarkoitus oli, mutta toivon sydämestäni että te kuuluisitte niihin onnellisiin joille lapsia suodaan. Ja jokainenhan tekisi kaikkensa jos siihen itse voisi vaikuttaa. Haluan toivottaa kovasti jaksamista ja rutkasti voimia, jostain ammennettuna. Toivottavasti en ainakaan pahoittanut mieltäsi kirjoituksellani. Varmasti asiasta ääneen puhuminen psykologin kanssa auttaa, itselle ainakin oli apua ihan maallikkopsykologeillekin puhumisesta.



Naapanderi

Naapanderi: en pahoittanut mieltäni millään muotoa. Kirjoitit hyvin, kiitos rohkaisusta. Ja on mahtavaa, kun on ihmisiä, jotka ymmärtävät.



Meillä on takana lapsettomuutta " vain" reilu kaksi vuotta ja hoitoja reilu vuosi. Mun tilanne on vain siitä hankala, että

a) olen jo 35-vuotias

b) miehelläni on Chronin tauti, jonka lääkityksessä on oltava tauko, koska lääke voi aiheuttaa sikiövaurioita

c) multa leikattiin tammikuussa suolistosta endoa, joka oli aiheuttanut umpilisäkkeen tukoksen, jonkun " limatulpan" , joka poisleikkauksen jälkeen voi aiheuttaa munasarjakystiä, hyviä tai huonoja.

Eli ikä alkaa painaa päälle, eikä tiedä joutuuko mies joskus aloittaa lääkityksen uudellee. Mun riski saada noita kystiä ei varmaan ainakaan vähene hormoonihoitojen aikana ja muutenkin riski on aina olemassa.. Enkä pärjää ilman e-pillereitä kovin hyvin: endo aiheuttaa kovia kipuja ja oireita. Pahimmillaan olen työkyvyön 2pv/kk ja kipeä 3vko/kk.

Että eipä ole lupaavaa..

Mutta en tarkoita nyt sitä, että minulla olisi asiat pahemmin kun jollain toisella. Käyn vain näitä asioita mielessäni läpi ja jotenkin asiat vähän selkee omassa päässä, kun kirjoitaa. Ja palstalle on hyvä kirjoittaa, kun joku aina vastaa ;o) ja ehkä kirjotuksita on apua muille.

Psykiatri oli hyvä, loistava. Otti homman tosissaan. Jatkoi sairaslomaa kuukauden ja diagnoosi oli keskivaikea masennus. Jipii, se varmaan vielä " helpottaa" tätä raskautumista... No, nyt saan ainakin olla miettimättä työpaikan solmuja. Lisäksi hän suositteli mulle yhtä lähellä olevaa psykologia, jos hänellä on aikoja. Eli sain kaikin puolin apua pääkoppani hoidossa, jonka hoito julkisella lapsettomuushoitojen aikana on ihan olematonta.

Nyt on tosiaan erittäin kiukkunen ja negatiivinen vaihe menossa näköjään... Mutta kiitos kuitenkin, kun saan kirjoitella tänne.



Vehnis

Olen todella pahoillani vaikkakin meillä on eri syyt meidän lapsettomuuteen. Eli en täysin voi samaistua teidän tilanteeseen kun endoa minulla ei ole ollut. Meillä ei ole koskaan löydetty selvää syytä eli selittämättömiä ollaan. Miehellä on siittiöissä hitautta ja epämuodostuneisuutta, mutta kuulemma normaalisti niilläkin on raskauksia alkanut. En tiedä onko se sitten parempi, ettei löydy syytä ja on koko ajan toivoa vaiko se, että on selvä syy jota voi hoitaa. JOS ylipäätään voi hoitaa. Siitä on tietysti sitten toivo kaukana. Sama se tietysti on mikä on syy kun ei tuloksia tule. Kaverini miehellä on Crohnin tauti ja heille tuli lapsi, tosin vaimolla ei ollut todettu mitään ongelmia, joten heillä se kävi melko helposti.



Joudutte kyllä kamppailemaan todella vaikeiden asioiden kanssa. Oikein välillä pistää vihaksi mikä tarkoitus joillakin asioilla tässä maailmassa onkaan.



Edelleenkään en osaa sanoa mitään järkevää, antaisin miljoona lohdutuksen ja toivon sanaa jos niistä olisi yhtään apua. Toivottelen kuitenkin parempaa aikaa.



Naapanderi

Niin, ei kai sillä ole merkitystä löytyykö syy lapsettomuudelle vaiko ei, jos vauvaa ei vain kuulu. Toisaalta epätietoisuudessa on kamala elää, joten ehkä syyn löytäminen vähän " helpottaa" .

Tällä hetkellä olen enemmän vihainen ja raivoissani, kun mitään muuta. Mutta kommentit näillä palstoilla siedän, ne ovat hyviä ja lohduttavia. Koska tiedän, että tiedätte, mitä käyn läpi.

Kiitos taas kirjoituksestasi!



Tsemppiä kaikille muillekin!



Vihainen Vehnis

...anteeksi, tulossa omanapainen viesti... Mutta, neuvolassa kävin taasn tänään, viikkoja kasassa 18+3. Aika uskomattomalta tämä raskauden eteneminen välillä tuntuu!



No, painoa oli lähtöpainoon nyt +2kg. Pissa ja verenpaine ok, hb 134. Vauvan syke kuului hienosti, syke oli siinä 154/min luokkaa. En muista mitä se esikon aikaan oli, mutta muuten raskaus on tähän asti edennyt töysin samalla tavalla kuin 6 vuotta sitten esikkoa odottaessani. Saas nähdä tuleeko nytkin tyttö...



Meillä on rakenneultra reilun 2 viikon kuluttua. Ajateltiin kysyä sukupuolta, mikäli tuo masukki vaan jalkoväliään suostuu esittelemään. Esikoistyttö otetaan myös mukaan ultraan. Jännityksellä jo sitä odotan. Täällä on jo niin moni käynyt ko ultrassa.



Mutta, ei kai tässä ihmeempiä. Aurinkoista syyspäivää kaikille!



-Auris 18+3-

Niin se taas meni, kesäloman viimeinen viikko. Käytiin keskiviikkona rakenneultrassa, pikkuisilla oli kaikki hyvin. Sykkeet oli yli 150 kummallakin. Olivat poikkipäin molemmat masussa, päät oikealla ja jalat tuonne vasemmalle, eipä ihme, että siellä on liikkeitä tuntunutkin. Kaikki omat tuntemukseni sukupuolesta oli sitten oikein, tulossa olisi kaksoispojat ! Lääkäri vain totesi kaikista " epävarmuuksistani" eli valkovuodosta, väsymyksestä, pulssista (kohtauksittain jopa 115), että " tuo on normaalia, nähdään 4 viikon päästä, silloin jäänetkin jo sairauslomalle."



Me ollaan kans oltu jo kaksi kertaa monikkoperheiden synntytysvalmennuksessa Tays:ssa. Tuli välillä tunne, etten koskaan voi selvitä synnytyksestä. Miten teillä muilla ensisynnyttäjillä, pelottaako koskaan ajatus synnytyksestä ja uudesta arjesta sen jälkeen ?



Jouluomppu + Mortti ja Vertti 21+2

Ihan ekaa kertaa kirjoittelen vaikka jo viikoilla 20+0 ollaankin. Kuulostaa kovin erilaiselta teidän muiden jutut, lähinnä tuon raskauden seurannan suhteen. Mulla ei ole hajuakaan mistään lapsen sykkeistä, tiedän vaan et sydänäänet ilmeisesti kuuluu. Johtuukohan siitä et asutaan täällä maalla? Ei oo tekniikka yltänyt tänne asti ;)



Joo, pieni esittäytyminen lienee paikallaan. Saako tänne muuten ponkaista tälleen kesken kaiken?

Noh, kuitenkin ollaan oltu lapsettomia pitkät 7 vuotta. Tää on eka plussa, hoitoja on tehty 1xIUI, 1xIVF/ICSI, 3xPAS. En ees muista passien lukumäärää, hieman sumussa se aika. Asustellaan miehen kanssa kaksisteen 30 km Tampereelta. Oon 31 v. mies 33 v.



Kuinka teillä muilla alkaa masu näkyä? Huomaako ihmiset jo? Mun maha on ihmeellisen alhaalla. Mun mielestä muistuttaa läskimakkara-kertymää enemmän kuin vauvamahaa. Muut on eri mieltä. On kuitenkin ihanaa kun se alkaa näkyä. Eilen meni sovituskopissa melkein puoli tuntia kun unohduin peilailemaan ja ihailemaan mahaa :)



Hyviä vointeja kaikille



Sondras ja Pöti Kepponen (tänään siis 17 vko vanha, neuvolakirjan mukaan:)

Ja tervetuloa " sondras" mukaan pinoon!! : )



Vehnis, sekö sitten oli lopullinen se nega...? : ( Voi kun vois sua jotenkin lohduttaa.. Mutta vaikka asia ei omaa napaani niin koskekaan, sain itse tosi paljon voimaa esim . " naapanderin" kirjoituksista! Toivottavasti nää kirjoitukset ja tämä kokemusten jakaminen auttaa sua jollain tapaa. Ei ole helppoa ei. Voimia!!!!



Auris, hyviä neuvolakuulumisia, hienoa! Ja jouluomppu, Onnea hienoista ultrakuulumisista! Eikös ole jännä, itsekin olen koko ajan " tiennyt" , että poika on tulossa. Tämä täytyy käydä tosin vielä varmentamassa samalla, kun ollaan 4d- ultrassa. Haluan kuulla, että ne sydänsuonetkin on kehittyneet ja verenvirtaukset ok, koska se mun lääkitys lopetettiin. Ainakin toistaiseksi on kaveri vielä potkutellut. Potkut näkyy jo tosi selkeästi mahan läpi! : ) ihanaa seurailla niitä!!



Nyt ei oikeastaan kummempia.. Ai niin, olen muuten lukenut monen kokemuksia siitä, että puregonin vaihto menopuriin on auttanut raskautumisessa. sattumaa tai ei, niin itse olen raskautunut kahdesti, kun käytössä on ollut juuri menopur!



Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! Ja vehnis, sinulle ajatushalit!



miikuli 20+4

Kyllä se nyt oli lopullinen nega ;o( Eihän tässä kukaan voi lohduttaa, mutta se on suunnattoman tärkeää ja arvokasta, kun joku ymmärtää.

Nyt sitten odottelen menkkoja alkavaksi. Muistaakseni ekan ivf-hoidon negan jälkeen menkat eivät todellakaan alkaneet " muutaman päivän kuluttua" , niin kuin ohjeissa sanotaan, vaan alkamiseen meni reilu viikkoa. Eli taas odotetaan.. No, onneksi nyt tietää mitä odottaa.

Soittelen tällä viikolla Hämeenlinnaan, että koska olisi aikaa uuteen IVF:n. Haluaisin siihen mahdollismman nopeasti, toivottavasti onnistuu vielä tämän vuoden puollella. Nyt kun olen sairaslomalla ja sitten on vielä lomia pitämättä, niin ei tarttis mihinkään työpaikkaan mitään selitellä. Ja ehkä olisin mahdollisimman stresstiön, jos se vaikka auttaisi asiaa.

Kuulin juuri, että yksi äitiyslomalta palava työkaverini palaa vain maaliskuuhun asti, koska on raskaana. Hemmetti... alkoi suoraan sanottuna v.........n. Jotenki ei enää jaska tuntea surua näistä uutisista, viha ja raivo on ennemminkin pinnalla.

Onneksi mulla on psykologi tänään. Menen ekaa kertaa, toivottavasti synkkaa!



Tsemppia sinulle Miikuli ja kaikille muillekin!



Vihainen Vehnis

Tervetuloa Sondras! Ja vielä haleja Vehnikselle! Kyllä täällä ainakin tuo epäonnistuminen tunnetaan liiankin hyvin. Jännää kun olette puhuneet tuosta Menopurista. Meilläkin kävi niin että viimeinen hoito johon keväällä päätimme lähteä tehiin Menopurilla ja nyt sitten tuplia odotetaan. Aikaisemmat tehty Puregonilla... Eli vanha lääke ilmeisesti on parempi kuin pussillinen uusia.



Tänään alkoi viikko 22. Eilen oli taasen Kättärillä ultrassa. Tsekattiin uudestaan vielä rakenteita ja kaikki näytti Toivolla ja Unelmalla olevan ok. Lääkäri oli eri kuin viimeksi eikä kertonut mitään että kuinka paljon olivat kasvaneet tai mitään. Parjasi vaan että näkyvyys on huono kun ylipainoa on niin paljon. Yritin kysellä sukupuolesta niin totesi että ei näe varmasti kun ylipaino estää näkyvyyden. HIEMAN kyllä sieppasi!!!

Kait nyt ylipainoinen ihminen tietää jo sen että on ylipainoa, ei kai sitä tartte koko ajan hokea...



No joo pääasia että kaikki oli masussa hyvin ja seuraava aika neljän viikon päästä ultraan, sitten aletaan elämään jo siinä vaiheessa että saattaa jo kotiolot kutsua...



Hyvää syksyistä viikkoa muille!



T:Siiri