Lapsilisä pois niiltä joilla on varaa laittaa lapsen tilille säästöön!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ihan älytöntä että rahaa jaetaan sellaisille joilla sillä ei ole käyttöä vaan se talletetaan tilille säilöön ihan älytöntä. Missä tasa arvo?????
Kommentit (107)
että vanhempien pitäisi olla enemmän kotona (apn eka ja vika viesti)?
Tää on kyllä tyypillistä Suomea, onneksi ei enää asuta siellä. Katellisesti toisten tuloista ja menoista, vaikka oikeasti Suomessa on kaikki todella kallista, ja kaikki kärsivät. Olkaa vähän solidaarisempia siellä, ei tartte toisianne hakata ja tappaa huvin vuoksi. Muualla maailmassa mm lenkkipoluilla tervehditään, Suomessa vedetään turpaan jos pidempään katsoo ihmistä.
neljän hengen perhe. lapset aloittivat juuri koulun ja vanhemmat noin 4-kymppisiä.
Yhtään ulkomaan matkaa emme ole tenheet, kotimaankin matkailut melkovähäisiä ja nekin telttailemalla.
Asuntomme on 70-luvun kerrostalo kolmio 74 m2, lapsilla ei ole omia huoneita. Asuntolaina on 20 vuoden laina, josta 4 vuotta jo maksettu. Opintolainat on maksettu vuonna 2016. Me molemmat maksamme veroja enemmän kuin te yhteensä sekä nuo mainitut opintolainat korkoineen. Pelkkiä opintolainan korkoja 28 vuoden aikana kertyy about 20-25 000 eur ja ne on siis korkoja. Päälle sitten ne opintolainat about toiset 20-25 000 €, eli yhteensä lähes 50 000 €.
Vaatteita on sentää alenkkusesta tullut ostettua, mutta nytkin on käytössä syystakki, joka olisi kyllä pitänyt jo kaksi vuotta sitten vaihtaa uuteen. Toisinsanoen hihat ja saumat rispaa kivasti ja sormen meneviä reikiä on muutama, onneksi sen verran piilossa, etteivät paikkausen jälkeen hävetä liikoja. Eli ei se suomen parhaiten koulutettukaan kansanosa niin leveästi elä, ellei ole vanhempia jotka ovat osanneet jeesata oikeassa kohtaa, niin henkisesti kuin taloudellisesti.
Meillä lapsilisät ei ehkä mene suoranaisesti lasten menoihin (vaikka kyllä ne menee), mutta menevätkin sitten opintolainojen korkoihin.
Myös se, että pääsee työelämään vasta 3-kymppisenä, tarkoittaa ettei ole minkäänlaista pesämunaa, on vain nuo lainat. Toisinsanoen asunto on ostettava kokonaan lainalla ja siitä taas seuraa suuremmat asuntolainakustannukset, kuin niillä, jotka ovat 10 vuotta olleet työelämässä ja saaneet 50 000 € säästöä kasaan ennen asunnon ostamista.
Lisäksi koska akateeminen koulutus ei ole käsityötaitoja korostava koulutus, pitää asunto ostaa valmiimpana, eli toisinsanoen kalliimpana kuin esimerkiksi talonrakentajan ammattitutkinon omaavan kaveri. Tämä nostaa itse asunnon hintaa ja lisää vielä korkomenoja entisestään.
Kyllä mekin ollaan lähes 5-kymppisiä ennen ensimmäistäkään ulkomaan lomaa. Toivotatvasti saan jostain revittyä rahat tuohon uuteen syystakkiin ensivuodeksi.
Totta on kuitenkin se, ettei me nälänhädän partaall aolla ja meilläon hyvä auto, jonka hajoamista ei tarvitse pelätä. Siihenkin on mahdollisuus vain siirtämällä lainojen maksua pitkällä laina-ajalla pitkälle tulevaisuuteen.
Uskon että tiedän perheesä on varallisuutta enemmän kuin meidän perheessä, sillä akateemiset (isopalkkaiset) saavuttavat duunarit (pienipalkkaiset) vasta kun ikää on noin 55-60 vuotta,, eli olette keskiverto akateemisia huomasttavasti varakkaampia, kunnes täytätte vähintään tuon 55 vuotta.
Akateemiset kun ovat elelleet tonnikalamakaroonilla 18-28 ikävuoteen asti ja sitten ostetaan asunto ja tehdään lapset ja otetaan autolainaa ja tehdään lapset samana vuonna kun ensimmäistä kertaa pääsevät työelämään.
Tuossa 55-60 ikäarviossa on ymmärtääkseni kyse palkkakertymästä, eli koska akateemiset on pakotettu yllämainituista syistä johtuen ostamaan kaiken lainalla (siis käytännössä näin on), niin jos "ylimääräiset" lainanhoitokulut huomioitaisiin, ovat duunarit akateemisia varakkaampia eläkeikään asti. Erona vain on se että duunarit tienaavat etupainoitteisesti ja akateemiset kirivät ohi vasta myöhemmällä iällä.
Ei kolmekymppistä akateemista aina kauheasti lämmitä tieto siitä että 55 vuotiaana palkka on tuplasti duunarin palkka, kun 3-kymppisenä on on vain velkaa 200 000 eikä ensimmäisestä kunnon työpaikan enssmäisestä tilipäivästä ole kulunut kuin vuosi.
Revi siitä
Vierailija - 21.10.2008 10:27 (ID 866416)
Ap vastaa!
Meidän mies on keskituloinen eli väliin putoaja. Itse olen kotona hoitamassa lapsia. Mies kyllä maksaa veroja tosi paljon ja asuntolainakin on pitkällä maksuajalla ja perheessämme on neljä lasta. itselleni olen ostanut vaatteita viimeksi vuosi sitten. Meillä ei juoda eikä polteta. Matkustelusta voivain haaveilla. Emmekä asu omakotitalossa tai isossa asunnossa. Vieläkö löytyy herjailuja????
Kun kerran tasa-arvon perään huudat, niin varmaan olet valmis sitten maksamaan yhtä paljon veroja kuin moni meistä hyvän ammatin hankkijoista.
Ei prosenttien muodossa vaan euroina.
tietyn tulotason jälkeen ihmisellä jää rahaa säästöön. On ihmisiä, jotka voivat säästää ja investoida mitättömillä tuloissa ja on toisia, joilla kaikki rahaa menee saman tien vaikka sitä tulisi millä mitalla. Ajatteleeko joku tosiaan, että tämän mukaan pitäisi jakaa lapsilisä?? Mitä holtittomampi elämänasenne tai uuempi auto, sitä enemmän tukea valtiolta? Mitä tarkempi ote talouteen ja harkitummat menot, sitä vähemmän tasoitusta jälkikasvun hankkimisesta?
Nähdään taas kun yhteiskunnan nuoret voivat huonosti ja nostavat itsensä otsikoihin! Myös kun nuoret ja lapset syövät toisensa kouluissa elävältä(koulukiusaavat) kun heillä on paha olla. Keskustellaan sitten taas uudestaan kun nuoret ja lapset ovat päässeet otsikoihin pahastaolosta. Josko sitten arvostatte vanhempien läsnä oloa!
Kuules, kun ne vanhemmat voivat olla kaikki päivät kotona eivätkä silti ole läsnä lapsen elämässä. Ihan turha yrittää syyllistää töissä käyviä vanhempia jotka varmasti kasvattavat lapsiaan hyvin ja antavat mahdollisimman hyvät eväät elämään omalla esimerkillään.
Perheessä on hyvä ilmapiiri eikä lapsille valiteta rahan vähyydestä sitä murhetta kun ei heidän niskään tarvitse kaataa. Kyllä lapsi ja nuori tarvitsee tervehenkiset vanhemmat lähelleen vai väitättekö muuta?
Älä sure kyllä ne rahat menee ajallaan, joko harrastusvälineisiin tai viimeistään mopoon. Mistä luulet että ostetaan sitten piano tai mopo ellei ole ajoissa säästetty?
ai niin nehän piti laittaa äidin tupakkaan ja kenkiin jo aikaa sitten.
Eikä ole varaa joka kk laittaa lapselle säästöön.
Olen kylläkin yksinhuoltaja, enkä saa elatusrahaa mistään.
niissä perheissä, missä on köyhyyttä, työttömyyttä jne. Yleensä menestyvät ja työsskäyvät vanhemmat kasvattavat myös tasapainoisia ja menestyviä lapsia. On ihan mustan väittämistä valkoiseksi syyllistää työssäkäyviä vanhempia lasten pahoinvoinnista. Lähes poikkeuksetta niissä perheissä on muita ongelmia, joista näitä kauhulapsia tulee. Ja ne ongelmat yleensä tarkoittaa sitä, että vanhemmat on työkyvyttömiä eli aina kotona.
Missä tasa-arvo? No, sulla on ollut samat mahdollisuudet käydä koulua ja opisekella itsellesi sellainen ammatti josta tienaa hyvin. Kaikki on ollut susta itsestäsi ja sun motivaatiosta kiinni. Nytkö niitä jotka ovat ahkeroineet pitäisi rankaista?? Kateellisten panettelua...
Ihan älytöntä että rahaa jaetaan sellaisille joilla sillä ei ole käyttöä vaan se talletetaan tilille säilöön ihan älytöntä. Missä tasa arvo?????
Perheessä on hyvä ilmapiiri eikä lapsille valiteta rahan vähyydestä sitä murhetta kun ei heidän niskään tarvitse kaataa. Kyllä lapsi ja nuori tarvitsee tervehenkiset vanhemmat lähelleen vai väitättekö muuta?
Ehkä sun kannattaisi harkita jotain ammattiapua, kun ensin vaadit säästäjiltä lapsilisiä pois ja sitten alat vaahdota siitä, että lapsista tulee kouluampujia jos toinen vanhemmista ei ole kotona hoitamassa...löysää vähän pipoa jookos?
En tajua, miksi on epätasa-arvoa että sinä saat saman verran kuin toisetkin yhteiskunnan rahoja? Tasa-arvoa on se, että lapsilisää maksetaan kaikille, tuloista riippumatta.
Kysyn muuten vaan, että miksi pitää hankkia 4 lasta, jos niille ei sitten ole varaa säästää niitä lapsilisiä? Miksi ette hankkineet vaan 1 tai 2 lasta, niin ei tarvitsisi täällä kitistä...
Tässä esimerkkini serkkutytöstä...äiti lasten kanssa kotona niin pitkään että kuopus oli 18!
Tytär ei koskaan ollut kodin ulkopuolella hoidossa...alaasteella ei päässyt mukaan toisten leikkehin epäsosialisuutensa vuoksi! Koulun jälkeen joskus kun sai kavereita kylään,siellä Äiti odotti voileipien kanssa kavereita kylään syötti ja ja juotti lapset ja ystävät..kunteli murheet...pian kävi niin ettei kukaan halunnut niille mennä koska serkun äiti tosiasiassa uteli kaikkien naapurien kuulumiset syvimpiä perhetraumoja myöten!
Ensimmäine abortti tehtiin kolmetoista vuootiaana ja yhteensä näitä aborteja kertyi 3 ennen17v jolloin teki ekan lapsensa! Ja Kotiäitihän kuunteli kaikki purkaukset jne...ja auttoi tyttöään parhaansa mukaan, hoiti jopa tämän lapsen jotta nuori naisen alku pääsisi kävereitakin tapaamaan! Sitten serkku löysikin tosiystäviä...jotka jaksoivat alati olla tytön kanssa..tyttöä ei näkyny välillä viikkoihin..harmi että ystävät sattuivat olemaan narkkareita!
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin vieroituksen jälkeen tyttö yrittää saada elämstään äidin avulla kiinni...mutta ei siitä tahdo mitään tulla(vaikuttaa täysin kädettömältä) koska ei ole koskaan tarvinnut ajatella itse tai saatika tehdä mitään! Eikä mistään ole tarvinnut vastuuta kantaa...
Joten näin se elämä voi kotonapaapottuja lapsiakin opettaa...ja taas veronmaksajat maksaa..vierotukset...koulutukset...lapsenhuollot jne...
sekä narkkariksi, niin voi sitten vaatia kaikenlaisia kuntoutuspaikkoja ja kuntoutusrahaa. Onhan se ihme että työssäkäyvät saavat rahaa joka kuussa, kun tällainen tavallinen alkoholisti ei saa minkäänlaista kotonaolo korvausta, MISSÄ ON TASA-ARVO.
Perheessä on hyvä ilmapiiri eikä lapsille valiteta rahan vähyydestä sitä murhetta kun ei heidän niskään tarvitse kaataa. Kyllä lapsi ja nuori tarvitsee tervehenkiset vanhemmat lähelleen vai väitättekö muuta?
Ehkä sun kannattaisi harkita jotain ammattiapua, kun ensin vaadit säästäjiltä lapsilisiä pois ja sitten alat vaahdota siitä, että lapsista tulee kouluampujia jos toinen vanhemmista ei ole kotona hoitamassa...löysää vähän pipoa jookos?
En tajua, miksi on epätasa-arvoa että sinä saat saman verran kuin toisetkin yhteiskunnan rahoja? Tasa-arvoa on se, että lapsilisää maksetaan kaikille, tuloista riippumatta.
Kysyn muuten vaan, että miksi pitää hankkia 4 lasta, jos niille ei sitten ole varaa säästää niitä lapsilisiä? Miksi ette hankkineet vaan 1 tai 2 lasta, niin ei tarvitsisi täällä kitistä...
Pitäisikö työttömyyskorvausta maksaa myös työelämässä oleville?
Eikös ap tasa-arvo ole sitä kaikki saavat saman tuen, eli tasa-arvo toteutuu jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö työttömyyskorvausta maksaa myös työelämässä oleville?
Ei, koska he eivät ole työttömiä. Mutta lapsia ne vakavaraistenkin lapset on.
Kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään mitä varten lapsilisä on. Sen tarkoitus on kannustaa lastentekoon kompensoimalla osittain lasten elatuksesta syntyvää elintason laskua, jolloin se vastaa tarkoitustaan nimenomaan niissä perheessä jotka pärjäävät ansio- ja pääomatuloillaan. Vähävaraisten lapsiperheiden lapset huomioidaan hoitolisissä, päivähoitomaksuissa, asumislisissä, toimeentulotuesta jne.
Haluaisitko elää yhteiskunnassa jossa lapsentekoon kannustettaisiin vain sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevia? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Ihan älytöntä että rahaa jaetaan sellaisille joilla sillä ei ole käyttöä vaan se talletetaan tilille säilöön ihan älytöntä. Missä tasa arvo?????
Yksi tuttava kertoi tunteella miten vihainen olisi vanhemmilleen jos ei olisi saanut omia lapsilisiään. Siis koko lapsuuden ajan pottia. Hänenhän ne on, hänellä on niihin oikeus.
Ei mitään muutakaan tukea makseta suurituloisille. Pois lapsilisät rikkailta.
Mitenköhän ihmeessä se oli tasa-arvoista että vain osa saisi lapsilisiä!
Jos teillä menisi lapsista täydet päivähoitomaksut niin ette silloin ihan pienituloisia ole tekään. Miksi muita säästäväisempiä pitäisi rankaista siitä että teillä pistetään kaikki siläksi kuukausittain??
Voisitko vaikka ajatella asian niin että nekin joita säästöön jää käytttää lapsilisän elämiseen ja pistää sitten "omistaa" saman summan säästöön. jos se sinun kateuttasi helpottaisi.
Pitäisikö myös niiltä joilta palkasta jää säästöön leikata tämä osa palkaa pois jotta ei olisi maailma niin epätasa-arvoinen?
Eikö tasa-arvoa olisi se että kaikki maksaisivat saman verran yhteiskuntamme pyörittämisestä, joko saman veroprosentin mukaan tai vielä parempaa: euromääräisesti saman verran!
Onko sinusta epätasa-arvoista se että ne jotka ovat opiskelleet ja hankkineet hyväpalkkaiset ammatit ja käyvät töissä saavat enemmän rahaa kun ne jotka ovat kotona valtion tukemina?