Olen onnellinen köyhyydessä, ei tarvitse esittää parempaa kuin onkaan

Vuokralla asun, yh olen, ja vielä yrittäjä, teen töitä erittäin pienimuotoisen yrityksen kanssa kotona, ettei poja ntarvitse mennä iltapäivisin hoitoon kalliisen (100 €)kk. maksavaan iltapäivähoitoon joka on koulun kautta..

kaikki raha minkä tienaan menee.. sain juuri mätkyjä 1000€, mutta enpähän joudu olemaan riippuvainen kenestäkään ja lapseni olen jo kaksi hoitanut yksin samoin tavoin aikuiseksi asti, ja vielä tuon nuorimman kanssa kotona.. Kulissit hiiteen ja totuus esiin. ei oleherkkua olla yh, mutta ainakin elän aitoa elämä itsenäni, ei tarvi kumarrella kellekkään, jollen itse halua! ps-- en muuten omista edes autoa.

En tiedä. Mä olen itse käynyt koulussa missä oli tosi rikkaita ja sitten meitä köyhiä. Edelleen olen joidenkin rikkaiden perheiden jälkikasvun kanssa tekemisissä, ihan normaaleja ja mukavaia ihmisiä heistä on kasvanut, vaikka saivatkin enemmän silloin nuorena kuin me "köyhät". Ainoa ero on se että enää mä en ole kateellinen, silloin nuorena marisin äidille että miksi meillä ei ole sitä ja tätä.



Ja mä voin ihan rehellisesti sanoa että, en mä nyt ole mitenkään erityisen hyvä ja fiksu sen tähden että olen kasvanut köyhässä perheessä.

Nykyään olen varakas, mutta mulla on aina oltava ns. hätätili, mä en vaan voi olla ajattelematta että rahat joskus loppuu. Ostan kaikkea kaunista kotiin ja vaatteita lapsille, ehkä liikaakin, mutta kerrankin kun on rahaa, niin näin nyt teen. Lapset eivät kuitenkaan saa ihan mitä tahansa haluavat. Vanhempi joskus valittaa että "mikset osta, kun on sulla rahaa", mä olen sanonut että ei se ole rahasta kiinni vaan siitä että kaikkea ei voi saada.

Minä ja mies olemme kokeneet niin kovaa köyhyyttä ettei ollut varaa syödä kuin kerran päivässä, mutta olemme myös pistäneet haisemaan perintörahoja kymppitonnin viikossa. Meillä on tietty tapa kuluttaa, elää jne. johon EI ole vaikuttanut esim. rahan kasvanut määrä; jos vitosen lihapaketti oli mielestäni ennen kallis, on se kallis vielä nytkin eikä sitä osteta edes viikottain, vaikka varaa olisi.

Ja voin sanoa nauttivani täysin rinnoin nyt elämästä. Ennen olin pienipalkkainen yh ja rahat aina tiukilla, toki olin onnellinen mutta oli rahahuolia.



Ainoa asia mikä tässä on ollut kurjaa, on se että monta kaveria olen menettänyt. Ne ei kestä sitä että toisellla on kaikki asiat hyvin. Ei ole kiva miettiä mitä uskaltaa sanoa ja mitä kertoa, että ei vaan vahingossakaa kersku millään.

aineellinen hyvinvointi näkyy. Se on ihan ok, mutta ällöttää, kun siitä tehdään numeroa. Öykkäröidään nimenomaan. Sen erottaa kyllä mikä tehdään itseä varten ja mikä sitä varten, että muut kadehtisivat. Kyllä ystävien kanssa voi juhlia, mutta ystävien kanssa onsama juhliiko säkit päällä puupölkyillä istuen kuin uusilla huonekaluilla. If you know what I mean?

Jos kaveri on ostanut uuden pesukoneen ja maksanut siitä 500 euroa, niin sen on ihan ok, kertoa siitä ja olla tyytyväinen. Jos mä ostan pesukoneen ja se maksaa 1000 euroa, en niin sitä ei missään nimessä pidä kertoa.

Mua suututtaa tollaset, "minä olen rikas, mutta ajan pyörällä", mitä sitten?

Minäkö olen mulkku sen takia että mulla on sen pyörän lisäksi Lexus, ja mä tykkään pyytää ystäviä kotiin syömään ja pitämään hauskaa. Tämä on mun koti ja mun itseni sisustama. Olen todella pahoillani (tai sitten en) siitä että huonekaluni eivät ole roskalavoilta ja astiani ovat kauniita ja merkkiastioita. Havumajassako mun pitäsi vieraani kestittää ja paperikipoista.

aineellinen hyvinvointi näkyy. Se on ihan ok, mutta ällöttää, kun siitä tehdään numeroa. Öykkäröidään nimenomaan. Sen erottaa kyllä mikä tehdään itseä varten ja mikä sitä varten, että muut kadehtisivat. Kyllä ystävien kanssa voi juhlia, mutta ystävien kanssa onsama juhliiko säkit päällä puupölkyillä istuen kuin uusilla huonekaluilla. If you know what I mean?

Joo, mutta mulle ei ole sama, asunko mä kotonani niin, että se on sisustettu puupölkyillä. Eli jos kutsun kotiini ystäviäni, mutta en todellakaan ala pyydellä anteeksi, että kotini on sisustettu designilla.

etten kehtaa pröystäillä sukulaisilleni ja ystävilleni, sitten hihkutaan miehen kanssa kaksistaan, kun on melkein kaikkeen varaa. Perjantaina kuulin, että miehen palkka nostettiin 8000 €/kk - tätä en voi kellekään tuntemalleni kertoa! Tiedän etukäteen, ketä ja mitä ne jupisisivat. Oma palkkani on vain 3000€/kk, että osin tässä miehen siivellä eletään, mutta ei haittaa mua, kun ei miestäkään haittaa!!

Tahdon vaan sanoa, että monet pitää kutsuja siks, että saavat tilaisuuden pröystäillä kamoillaan. Musta ystävyys on jotain muuta. Sillä ei ole mitään tekemistä tavaroiden kanssa.

Se vasta rikkautta onkin kun on jotain sellaista mitä rahalla ei saa;)

Sitähän kaikki köyhät luulevat niin.

kun olen tekemisissä vanhojen kavereiden kanssa.



En siis todellakaan pröystäile tai kehuskele, mutta tottakai he näkevät, millä autolla me heille tulemme, ja pakkohan on vastata rehellisesti, jos kysyvät esim. joulusuunnitelmia. Niidenkin suhteen vastaan vain, että joo, lähdetään taas matkalle kuten joka vuosi, mutta jos kysyvät kohdetta, en nyt lähde valehtelemaankaan...



Kotimme on tosi kiva, ja minusta on ihana kutsua ja kestitä vieraita (vaikken hääppöinen kokki olekaan...). En voi kuitenkaan mitenkään peitellä, jos meillä on jotakin uutta, vaikken erityisesti tuo esillekään. Nautin kuluttamisesta, ja mielestäni se on ihan ok, kunhan pidän talouden kunnossa, eli en elä yli varojeni - kerran täällä eletään, joten miksi kituuttaisin? Pröystäily on kuitenkin tosi mautonta.