Oletko itse iltatähti? Millaisia ajatuksia?

Minulla on iltatähti, tosin olen nyt itse 30 ja iltatähteni 1 vuotias, isommat lapset on 9 ja 8.



Sisareni on myös iltatähti. olen häntä 14 vuotta vanhempi. ja täytyy myöntää että välit on hieman etäiset. toki häntä vahdin nuorempana paljon, olin enemmän lapsevahti kuin isosisko.



Olen pohtinut paljon tuota iltatähti juttua juuri tämän oman iltatähden kanssa. Olen sitä mieltä että koska olen suhteellisen nuori äiti niin tämä lapseni ei kärsi iltatähteydestään niin paljon kuin esim tässäkin ketjussa mainitut iäkkäiden vanhempien lapset.



mielenkiintoisia kommentteja tässä ketjussa.

on tehty 2 lasta lyhyellä ikäerolla. Asia ok ja lapset ovat kuin paita ja peppu kavereita.



Äidillä iskee sitten väsy työelämässä ja alkaa tulla haave, että pitäisi saada hiukan taukoa ja lepoa. Hups, tehdään se iltatähti ja ollaan kotona 3 vuotta.



Ja tietenkin ajatuksena on se, että nyt tehdään vain yksi, että saa nauttia vauvasta kun ei muista mitään kahden ensimäisen lapsuudesta kun niillä oli lyhyt ikäero.



Kuvio on sitten seuraava. Ne kaksi vanhempaa luihuavat kahdestaan jossain ja kukaan ei enää oikein välitä heistä kun nyt tuli se lapsi, kenestä saa kunnolla nauttia kun se on viimeinen. Eli perheessä on 2 surullista vanhempaa lasta ja sitten yksi ahdistunut kuopus, johon äiti liimautuu kiinni.



Mennään muutama vuosi eteen päin, alkaa sitten se soittorumba ystäville ja tutuille: "voisko joku ottaa ton meidän kuopuksen hoitoon kun me ei olla miehen kans päästy vuosiin minnekään kahdestaan. Voisko joku katsoa tota meidän kuopusta kun meillä ei oo parisuhdeaikaa ja parisuhde menee huonosti"



En siis yleistä. Mutta näitä nyt on tässä näkynyt jokunen tuollainen perhe ja te iltatähdestä haaveilevat, yrittäkää välttää näitä kuoppia.

Säikähdin jo näistä aikaisemmista viesteistä, että tämä meidän kolmas lapsi olisi ihan tuhoon tuomittu. Hän on vahinko, mutta rakastettu. Isoveljet 9 ja 12v, jotka olen saanut 25 ja 28 vuotiaana, nyt olen 38. Elämäntilanne on aivan eri kuin aikaisempien lasten kohdalla, mutta niinhän se olisi myös jos olisin tässä välissä saanut vielä yhden lapsen? Isoveljet ovat aivan ihastuneita pikkusiskoonsa, samoin mieheni -luulen, että hänestä tulee aika hemmoteltu. Toisaalta siskollani nuorin lapsi on 2 vuotta, ja olemme paljon tekemisissä, joten jonkinlaista samanikäisen yhteismuistojakin pääsee syntymään.

Ja luulen, että se millä mielellä se iltatähti otetaan vastaan, on todella suuri merkitys. Iltatähden vastulle ei voi ladat mitään pelastamisia ym. Vaikka meille tämä lapsi oli vahinko, olen silti kiitollinen mahdollisuudesta olla vielä pienen lapsen kasvattaja. Lapset ovat kiehtovia, enkä tosiaankaan näe itseäni mitenkään rutinoituneena kasvattajana kun jokaisella lapsella on omat yksilölliset tarpeensa.

Nämä viestit ovat kuitenkin saaneet itseni hyvin tietoiseksi muutamista sudenkuopista -katsotaan pystynkö niihin vaikuttamaan tulevaisuudessa. Ainakin perheen yhtenäisyyteen pitää panostaa tietoisesti, ja varsinkin sisarusten välisiin suhteisiin, mutta niin olen kyllä tehnyt tähänkin asti...

Minullakin on kolme poikaa. Yksi iso ja kaksi pientä:) Itse olin ainoa lapsi perhessäni. Tosi yksinäistä oli. Oikeasti. Itse en halua iltatähtiä.

Kumpikin vanhemmista oli nelikymppisiä syntyessäni, sisarukset 15 vuotta ja sitä vanhempia.



En juuri muista sitä aikaa, kun nuorin siskoni, se 15 vuotta vanhempi, vielä asui kotona. Se vähä mitä muistan on samaa kuin nykyäänkin: hän on mustasukkainen minulle, kun menetti kuopuksen aseman.



Olin hänelle pikkulapsena ärsyttävä häiriötekijä, hän saattoi kiusata yms. ihan kuin olisimme olleet saman ikäisiä. Lapsenvahtinani hän ei muistaakseni ollut koskaan, vaikka ikänsä puolesta hyvin olisi voinut olla.



Sama mustasukkaisuus jatkuu yhä, koska hänellä ei ole omaa perhettä. Hän vahtii kovasti, miten usein äiti ja minä soittelemme toisillemme, milloin käyn vanhempien luona vierailemassa jne.



Huomaan, että sisaruksille meidän suku on läheisempää. Ovat olleet samanikäisten serkusten kanssa tekemisissä lapsina ja tunteneet isovanhemmat. Minä en edes serkkuja oikein tiedä kuin nimeltä.



Vanhemmat olivat myös minun lapsuudessani työttöminä, joten olen selvästi säästäväisempi kuin isosisarukset. Ja olemme myös viettäneet lapsuutemme eri paikkakunnilla. Minun lapsuudenkotini ei ole oikeastaan sisarusteni lapsuudenkoti.

Vai uusivatko vanhemmat huonekalut ja elektroniikan vielä kerran uuden lapsen kunniaksi? Aika moni mummolahan on siinä asussaan, mihin jäi kun lapset muuttivat pois!

Vai uusivatko vanhemmat huonekalut ja elektroniikan vielä kerran uuden lapsen kunniaksi? Aika moni mummolahan on siinä asussaan, mihin jäi kun lapset muuttivat pois!

Isä meillä oli se, joka tuhlasi kaikenlaiseen turhaan, vaikkei rahaa olisi ollut. Jaoin äidin huolen siitä, että meillä ei tosiaankaan olisi ollut tarvetta eikä varaa kaikkeen siinä lama-ajan tilanteessa. Isosisarukset elävät samalla tavalla ronskisti velaksi kuin isäkin. He eivät ole lama-ajan lapsia.

Elämä jotenkin " lyö " minua koko ajan naama alaspäin. Minulla oikeasti ei riittää sanat kuvailla sitä oikein. Sydäntä särkee näistä iltatähti keskusteluista.Minulle riittää se,mitä minulla on. En halua iltatähteä. Voin matkustaa ja nauttia elämästä.

vasta kun sain oman lapseni, niin välit siskooni lämpenivät, meillä on 14 v ikäeroa... Muistan vain, että sain aika paljon kaikkea mitä halusin...Mutta silloin oli aika pahat ajat kun olin pieni joten äitini yh:na teki melkein 24/7 töitä jotta pärjättäis.. Eli aika paljon olin muualla yötä kun äitillä...

Elämä jotenkin " lyö " minua koko ajan naama alaspäin. Minulla oikeasti ei riittää sanat kuvailla sitä oikein. Sydäntä särkee näistä iltatähti keskusteluista.Minulle riittää se,mitä minulla on. En halua iltatähteä. Voin matkustaa ja nauttia elämästä.

Kieli/kirjoitusvirheistä.

Olen jonkun tutun sanoman mukaan "aikamoinen iltatähti". Sisarukset n. 10 v. minua vanhempia.

Olin yksinäinen lapsi, jolla oli aikansa monta "kasvattajaa". Sitten sisarukset muuttivat pois ja perustivat omat perheet. Kadehdin heidän lapsiaan sillä jäin yksin kouluiässä kun toinen vanhemmistani vielä kuoli.



Lapsia hoitamaan kelpasin jonkin aikaa. Välit aikuisena sisaruksiin todella etäiset. Tapaamme ehkä kerran vuodessa jos sitäkään. Nyt kun minulla on lapsia ei mitään vastavuoroisuutta lapsenhoidossa ole, onhan jo sisaruksellani jo lapsenlapsi joka tarvitsee hoitoa.



Positiivista oli se että rahatilanne oli nuoruudessa hyvä.



En suosittele iltatähteä kenellekään. Ulkopuolisuus on varma tuolle lapselle ja tunne siitä on aina "väärän ikäinen".

Muistan kun oli äidin 60v syntymäpäivä. Äiti kattoi pöydän ja kailotti, että erikseen on sitten lapsenlapsille mehupöytä.



Menin kahvipöytään ja huomasin, että minulle ei oltu katettu kuppia. En siis kuulunut henkisesti omaan perheeseen vaan minut oli laskettu lapsenlapsiksi.



Monia muitakin asioita on, joissa olin ulkopuolinen. Minä hoisin paljon sisarusteni lapsia nuorena. Heidän lapsiaan hoisi myös vanhempanikin kun olivat vielä jaksavia.



Kun itse sain lapsia, ei omat vanhempani jaksaneet olla avuksi. Sisarukseni eivät myöskään jaksaneet auttaa minua kun heillä oli jo omat lapset isoja ja ekat lapsenlapsetkin jo syntyneet ja energia ja kiinnostus meni sinne. Ei minun lapseni enää ketään kiinnostaneetkaan, koska se kaikki oli jo nähty isojen sisarusten kanssa.



Eli aina väärän ikäinen ja ei oikein löytänyt perhettä, kenen perheeseen henkisesti kuuluu. Olinko vanhempieni lapsenlapsi vai lapsi vai sisarusteni lasten lastenvahti vai mikä.



Ja tuosta rahasta. Rahaa toki oli enemmän, mutta sitä ei annettu, koska ei sitä veljilleni ja siskollenikaan ollut silloin 50-luvulla. Ei sillä, että materia nyt olisi niin tärkeää. Mutta oli se aika noloa, että emme olleet köyhiä, mutta olin luokan ainoa tyttö, kenelle ei ostettu suksia, eikä luistimia kun ei niitä silloin kansakoulussakaan tarvinnut. Korvakoruja en saanut vasta kun rippikoulun jälkeen kun siskollekin laitettiin ne vasta sitten. Vaatteita ei saanut kun ei niitä silloin ennenkään tarvinnut niitä "muotivarkkuja"



Ja jos jotain olisin saanut, sekaantui isot sisarukset huutamaan vanhemmilleni, että minua hemmotellaan liikaa ja minulle muka annetaan kaikkea enemmän kuin heille. Joten läksin sitten lukioonkin niin, että rahahanat oli kiinni kun ei sitä silloin ennekään semmosia tarpeita ollut.



Ja kaikkein ankeinta oli se, että kun onnellisena ilmoitin esikoisen odotuksesta, sain perinteiset haukkumiset siitä, että kun emme ole naimisissa ja meidän perheeseen ei aviotonta lasta tarvitse tuoda. Hyvä kun ei vedelty hiuksista pitkin lattioita ja haukuttu huoraksi päälle. Kun niinhän sitä tehtiin silloin 50-luvulla.



Eli olin ihan eri aikakauden lapsi, mutta minut kasvatettiin "niin kuin silloin 50-luvulla"

Elämä jotenkin " lyö " minua koko ajan naama alaspäin. Minulla oikeasti ei riittää sanat kuvailla sitä oikein. Sydäntä särkee näistä iltatähti keskusteluista.Minulle riittää se,mitä minulla on. En halua iltatähteä. Voin matkustaa ja nauttia elämästä.

Ap,näistä puolielävistä isistä tiedät varmasti . Loistava esimerkki.Tästä ei tarvitse kirjoittaa. On tosi hankala,kun yksi jaksa,toinen ei. Ja silti täytyy kasvattaa.

Toki ole tyytväinen että synnyin. Sukulaissuhteita ei juuri ole, vain omat lapset ja mies, mutta pärjäähän ilmankin sukua. Pärjäsin jo nuoruuden "yksin".



Tämä jatkona aiempaan kommenttiini että iltätähti on aina väärän ikäinen.



Kiva että täältä löytyy muita samoin ajattelevia :-)

Vanhempani olivat reilu nelikymppisiä minun syntyessäni, eroa vanhempiin sisaruksiin 10-20 vuotta.



Voi olla, etteivät vanhempani jaksaneet temmeltää kanssani niin paljoa, kuin vanhempien sisarusteni kanssa, en koe silti jääneeni mistään paitsi. Vanhemmat sisarukseni viettivät paljon aikaa kanssani, vaikka nuorinkin niistä muutti pois mennessäni kouluun. Välimme ovat aina olleet hyvin läheiset, ja nyt kun itsellänikin on perhe, ne ovat sitä vieläkin enemmän.

Toki vanhempieni ikä aina minua hävetti ja usein ollessamme liikkeellä, minua luultiin vanhempieni lastenlapseksi. Otimme sen kuitenkin huumorilla, useimmiten. :)

on tehty 2 lasta lyhyellä ikäerolla. Asia ok ja lapset ovat kuin paita ja peppu kavereita. Äidillä iskee sitten väsy työelämässä ja alkaa tulla haave, että pitäisi saada hiukan taukoa ja lepoa. Hups, tehdään se iltatähti ja ollaan kotona 3 vuotta. Ja tietenkin ajatuksena on se, että nyt tehdään vain yksi, että saa nauttia vauvasta kun ei muista mitään kahden ensimäisen lapsuudesta kun niillä oli lyhyt ikäero. Kuvio on sitten seuraava. Ne kaksi vanhempaa luihuavat kahdestaan jossain ja kukaan ei enää oikein välitä heistä kun nyt tuli se lapsi, kenestä saa kunnolla nauttia kun se on viimeinen. Eli perheessä on 2 surullista vanhempaa lasta ja sitten yksi ahdistunut kuopus, johon äiti liimautuu kiinni. Mennään muutama vuosi eteen päin, alkaa sitten se soittorumba ystäville ja tutuille: "voisko joku ottaa ton meidän kuopuksen hoitoon kun me ei olla miehen kans päästy vuosiin minnekään kahdestaan. Voisko joku katsoa tota meidän kuopusta kun meillä ei oo parisuhdeaikaa ja parisuhde menee huonosti" En siis yleistä. Mutta näitä nyt on tässä näkynyt jokunen tuollainen perhe ja te iltatähdestä haaveilevat, yrittäkää välttää näitä kuoppia.

se iltatähden äiti nro kakskyt jotain..

sit' en ymmärrä että miten vanhemmat ei muka iltatähden kanssa jaksa tehdä suurinpiirtein samoja jutuuja kuin aiksempien lasten. Kyllähän mummot ja papatkin jaksaa antaa edes vähän ajastaan lapsenlapsilleen touhuilla ja sellasta niin miten sitten ei omalle lapselleen sitä vähää. Minkä ikäisiä ne teidän vanhemmat on olleet?

valvoa yöt oman lapsen kanssa, hoitaa joka päivä 24/7 sitä lasta, kuunnella ne kiukut ja vekslata käytännön asiat, kuin sitten isovanhempana ottaa kerran kuussa yökylään ja leikkiä pari kertaa viikossa jokunen tunti. Kun silloin voi keskittyä vain noihin asioihin.

nukkuneet yönsä jo ihan vastasyntyneestä hyvin. No tasan ei käy onnenlahjat. En siltikään usko, että vanhemmat vois olla niiin väsyneitä tai vanhoja etteivät jaksa leikkiä lapsensa kanssa. Se lapsi on sitten ollut vahinko jota ei ole edes haluttu, sori vaan.

puusilmäinen idiootti, jos sä et edelleenkään ymmärrä mitä eroa on olla vanhempi ja olla isovanhempi. Et siis oikeasti ymmärrä miten paljon raskaampaa on olla vanha vanhempi tai sitten isovanhempi? Selvä.

Älä ainakaan enempää lisäänny, noilla geeneillä ei kannata.

Presidentti Sauli Niinistön poika Aaro on tuolla periaatteella "iltatähti", koska Sauli Niinistön muut lapset  olivat Aaron syntyessä jo aikuisia...

Toinen pojista  oli ehkä 38 ja toinen oli 43.

Iltatähti on terminä todella kauhea ja helvetillinen. 

Toivottavasti perheessä "iltatähtiä" olisi kaksi, jotta noista kaksosista olisi vertaistukea toisilleen.

Ihan hyvät kokemukset on. Vanhemmat oli hyväkuntoisia ja jaksavia.

Vanhempia sisaruksia on yksi, siinä ikä vaikutti niin, että oikeastaan vasta sitten, kun olin yläasteiässä, aloimme viettää aikaa yhdessä.

Musta kehittyi sellainen, että en tykkää hälinästä, viihdyn hyvin yksin.Puoliso on iltatähti myös, samoin parhaat ystävät..Monet oman ikäiset tuntuu sellaisilta, et heiltä puuttuu pitkä ajallinen muisti eikä oo sellasta aikaan liittyvää syvyyttä ajattelussa.

Itsekin oon halunnut lapsen vasta vanhempana enkä yhtä enempää, lapsiperhehärdellit ei yhtään sopisi luoteelleni.

Ja oon silleen onnekas, että isä eli vanhaksi ja äiti elää edelleen..Moni ikätoveri menetti nuoremmat  omansa jo varhemmin.