Jos on kova ahdistus

kohonnut pulssi, jopa rytmihäiriöitä, tärisevät kädet, rytmihäiriöitä, nukahtamisvaikeuksia, levoton uni, tuskanhiki, pahoinvointia, närästystä, päänsärkyä, huimausta, jopa pyörtymisen mahdollisuus, näkee tähtiä, ei pysty ajattelemaan selkeästi, ajatus karkaa, aloitekyvyttömyys ja kyvyttömyys suoriutua mistään rutiinihommasta, kyvyttömyys ottaa vastuuta tai päättää tärkeistä asioista, ainainen huoli jostain, jopa pelkotiloja tai paniikkia...

Ja tietty itkeä pillitän, ihan ääneen.



Tuntuu, että tulee silmien eteen sellainen sumuverho, että ei näe kunnolla. Korvat menee sillein lukkoon, tai siis tuntuu, että mun kroppa yrittää sulkea koko maailman ulkopuolelleen.

Kummaa, kun oksensin aina vaan kotona. Siis jos olin viikon vaikka isäni luona, siellä en oksentanut, mutta kotiin palattuani se alkoi taas.

sun pitäis hakee lääkäristä rauhottavia ja serotoniinin takaisinottajia. sun aivot ei korjaa itsestään tota vikaa, lääkityksellä hoituu :) älä huoli, varaa rohkeasti lekuriin aika





2

onneksi siitä on aikaa.

Mulla on lähes kaikkia noista joskus, erityisesti tuo että pitää vetää kauheesti henkeä. Sen sijaan psyykkisesti en tunne ahdistusta, ei paniikkia, en murehdi turhia. Vain eikö psyykeni vain tunnista tuollaista...?

ahdistuksen tunteen lisäksi kun luokitellaan ahdistukseksi.



2

Mulla on siis ollut vuosia taipumuksia juuri siihen, että jos stressaa esim. opinnot, niin mulla katoaa ruokahalut. Ja jonkinlaiseksi syömisongelmaiseksi itseni luokittelisinkin.



Tarkoitatko psyykata itsensä pahoinvoimaan vai psyykata siitä irti?



Sain eräänlaisen selätysvoiton tuosta ongelmastani, kun vasta alkanut parisuhde yllättäen päättyikin. Kun mies ilmoitti jättävänsä minut, minua alkoi oksettaa aivan kamalasti. Sen illan yökin, mutta aloin aivan tietoisesti tsemppaamaan ja pakotin itseni syömään ja hengitin rauhallisesti. Aina kun alkoi oksettaa, tein aivoissani töitä, että en päästäisi sitä valliolleen. Tällä kertaa sain pidettyä sen peikon kurissa. Ystäväni oli täällä muutaman päivän pakottamassa minua syömään. Sittemmin olenkin kanavoinut pienet ahistuksen alut liikuntaan. Minulla toimii.



Minulla menee kyllä psyyke ja fysiikka niin yhdessä kun olla ja voi. Tosi raskasta... Toisaalta olen joskus miettinyt sitäkin, että onko tuo oksentelu sun muu ollut mun kropan kehittämä keino suhtautua kriiseihin, kun en ole muuten osannut niitä purkaa.

poistaa ainakin lievää ahdistusta ja tasaa sen hengityksen, hyperinventiloidessahan happea vedetään liikaa.