Sulkeeko teistä kristinusko ja new age toisensa pois? ov
Kysymys kuului: "Sulkeeko teistä kristinusko ja new age toisensa pois?"
Minusta sulkee. Tai siis Raamatun Sanaan vakavasti suhtautuva ihminen ymmärtää, että nimenomaan näissä New Age-jutuissa on nimenomaan sellaista ajattelua, josta Raamattu varoittaa. Itse asiassa New Age- tyylinen uskonnollisuus on nimenomaan sitä, mitä sielunvihollinen ihmisten keskuuteen viljelee, koska hänen tarkoituksenaan on voittaa sieluja kadotukseen yhtä hyvin kuin jumalan tarkoitus on voittaa sieluja pelastukseen.:(
Raamatussa varoitetaan nimenomaan siitä, että jos ihminen uskoo itseensä ja tekoihinsaja korottaa itseään eikä pane kaikkea pelastustoivoaan Jeesukseen, hän ei pelastu. Kaikki toivo on siis laitettava häneen, joka on sovittanut koko maailman kaiken synnin, häneen, joka on yhtä aikaa tuomittu ja tuomari. Armosta ihminen pelastuu, ei todellakaan minkäänlaisten tekojensa kautta. Kaikki ovat tässä asiassa samalla viivalla: jos otan vastaan uskon, pelastut. Niin hirvittävän helppoa (ja vaikeaa) se on. Tämä kerrotaan Raamatussa hyvin selvästi. Kaikki muu on Raamatun mukaan harhaoppista.
New Age korottaa ihmistä, alkaa tehdä ihmisestä jumalaa väittämällä, että kaikkialla luomakunnassa ja jokaisessa ihmisessä on jumaluutta ja ihmisten pitää "tiedostaa" oma hyvyytensä, jotta he pelastuisivat. New Age uskonnot vättävät, että kaikki uskonnot ovat loppujen lopuksi yhtä ja samaa ja että oikeaa ja väärää ei oikeastaan ole olemassakaan. Tämä on vakavassa ristiriidassa Raamatun perussanoman ja pelastusopin kanssa, joten yhtäaikaa ei näihin molempiin voi uskoa. New Age uskonnollisuus on suurta eksytystä.:(
Kommentit (67)
-syö luomukasvisruokaa
-kaikki lelut luonnonmukaisia
-lapsilla ei keinokuituvaatteita
Eikä kaikkia ole kannettu liinassa, imetetty, ei nukuta perhepedissä...
Eli se taas siitä että jos on jonkun " henkinen" , niin se on kaikki tai ei mitään.
New age on todellakin Raamatun vastainen oppi. Siitä tulee pysyä erossa.
Jeesus on ainoa tie ja Raamattua lukemalla saat itse ymmärrystä rukoillessasi viisautta Jumalalta.
Siunausta etsimiseesi :)
New age on vaarallista mielenterveydelle. Jälleensyntyminen ja sielunvaellus-jutut täyttä valhetta, alkoin itsekin uskomaan noihin jälleensyntymisjuttuihin ja tuli jopa skitsofreeninen olo kun alkoi miettimään että mikä sitä on ollut edellisessä elämässä ja kuka minä oikeasti edes olen ? Hyi mitä juttuja, suoraan sanottuna täysin saatanasta ! Ihminen on yksilö. Täysin vastoin raamatun oppia, onneksi jumala pysäytti minut tuossa hölynpölyssä ja tajusin mistä new agessa on kyse. Ihmisten harhauttamisessa jumalasta ja jeesuksesta.
"Sulkeeko teistä kristinusko ja new age toisensa pois?"
Kristillisyyteen liittyy erilaisia näkemyksiä, joista suurimmilla kirkkokunnilla on paljon yhteistä. Eräs näistä on kolminaisuusoppi, josta Wikipedia kertoo näin: "Kristinuskon kolminaisuusopin mukaan on yksi Jumala, jonka kolme persoonaa ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kristinuskon mukaan tämän kolminaisuuden osatekijä poika, Jumalan ainoa poika Jeesus, on yhtä aikaa ja kokonaan sekä täysin Jumala että täysin ihminen."
Kristillinen filosofia sai varhaisina vuosinaan paljon vaikutteita uusplatonismista, joka on myös vaikuttanut paljon ns. länsimaiseen esoteriaan, jota myös new age osin edustaa. Ensimmäisten vuosisatojen aikana tapahtui Rooman valtakunnassa laajaa uskontojen välistä sekoittumista, kuten nykyäänkin new age -liikkeessä. Tuloksena oli lopulta vanhojen antiikin uskontojen katoaminen ja kristillisyyden voitto. Astrologiassa tätä kristillisyyden aikaa nimitetään Kalojen ajaksi, ja seuraavaksi koittavaa aikakautta Vesimiehen ajaksi. Nämä aikakaudet perustuvat ns. prekessioon joka on todellinen astronominen ilmiö. Kalojen aikakausi alkaa olla lopussa (kala oli varhaisten kristittyjen symboli), ja new agen mukaan se tarkoittaa, että uskonnolliset käsitykset muuttuvat jälleen, kuten tapahtuu aina noin 2100-vuoden välein aikakausien vaihtuessa. Tätä siis tarkoittaa new age eli suomeksi "uusi aikakausi". Kristityille se ei tietenkään ole hyvä uutinen, koska se tarkoittaa kristillisyyden häviämistä, ainakin siinä muodossa kuin se on totuttu ajattelemaan. Tämä prosessi on jo alkanut, kuten jokainen varmasti on huomannut. Kristillisyydessä ja new agessa on kuitenkin paljon yhteistä, ja siksi jopa tutkimustenkin mukaan Suomessa ja muissa kristillisissä maissa new age ja kristillisyys sekoittuvat keskenään.
1800-luvulla alkunsa saaneen uskontotieteen ja teosofian myötä yleistyi perennialistinen näkemys, jonka mukaan kaikissa uskonnoissa on yhteinen ydin. Juuri siksi new age on henkisyyttä, jota ei rajoita mikään erityinen uskonnollinen dogmi. Ajatus uskontojen yhteisestä alkuperästä ei siis ole new agen keksintö, vaan se on tunnettu Euroopassa jo ainakin renessanssista saakka. Niin sanottu kultainen sääntö tunnetaan kaikissa uskonnoissa.
Meditaatio tarkoittaa mietiskelyä, ja hindulaisuudessa se on osa joogafilosofiaa. Kuten täällä jo aiemmin selvästi sanottiinkin, meditaatio ei ole antikristillistä, koska se on aina kuulunut osana kristilliseen mystiikkaan. Sitä on harjoitettu etenkin luostareissa. New agessa meditointi on yleistä, ja sitä harjoitetaan eri syistä.
admin kirjoitti:
New Age korottaa ihmistä, alkaa tehdä ihmisestä jumalaa väittämällä, että kaikkialla luomakunnassa ja jokaisessa ihmisessä on jumaluutta ja ihmisten pitää "tiedostaa" oma hyvyytensä, jotta he pelastuisivat.
Eräs new ageen liittyvä piirre, jonka kristityt usein ymmärtävät väärin, on ihmisen sisäisen jumaluuden (tai henkisen potentiaalin) etsiminen. Tällä käsityksellä on useita eri lähteitä, joista yksi on niin kutsuttu human potential -liike joka pohjautuu psykologiaan. Toinen on antiikin hermetismistä ja uusplatonismista ym. opetuksista periytyvä käsitys, jonka mukaan jumaluus on kaikkialla ja kaikessa (panteismi). Käsitys menetetystä yhteydestä Jumalaan tunnetaan myös Raamatussa, jossa se on esitetty ihmisen karkotuksena paratiisista. Tämä käsitys ihmiskunnan alaspäin suuntautuneesta kehityksestä oli yleinen renessanssin filosofiassa, ja vielä 1700-luvulla monet eurooppalaiset tiedemiehet uskoivat niin.
Kirjoitus jatkuu seuraavassa viestissä....
Kristinusko tekee eron Jumalan ja luodun välille (jumala-maailma-ihminen) mutta monissa muissa uskonnoissa, ja varsinkin esoteerisissa käsityksissä, ne ovat samaa olemusta. Ihmisessä ja kaikessa luonnossa on siis jumalallinen kipinä. Eräs new agen peruskäsityksistä on, että kaikki elämä on emanoitunut jumaluudesta, ja on matkalla takaisin kohti jumaluutta. Tämä on lyhyesti sanottuna maailmankaikkeuden ja kaiken kehityksen tarkoitus. Erilaisilla menetelmillä, kuten joogalla ym. yksilö voi nopeuttaa omaa kehitystään. Tarkoitus ei ole korottaa itseään jumalaksi, vaan ymmärtää päin vastoin, että mitään maailmallista itseä ei varsinaisesti ole; on vain jumaluus kaikessa. Tämä sama käsitys kuuluu esimerkiksi buddhalaisuuteen, ja se on yleinen näkökulma kaikessa mystiikassa. Valaistuminen on tästä oivalluksesta yleisesti käytetty nimitys, ja siihen kuuluu käsitys kaiken ykseydestä (monismi), joka on olennainen myös kaikessa new age -henkisyydessä.
Sama näkemys ihmisestä on ilmaistu myös Raamatussa: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen" (Matt. 5:48). Täydellisyys on siis vain Jumalan ominaisuus.
Tämä on siis new agen filosofiaa. New age ei ole kuitenkaan mikään uskonto tai yhtenäinen oppi, ja sitä voidaan tarkastella laajasti tai suppeasti. Human potential ja kehitys voidaan ymmärtää myös yksilöllisen hyödyn näkökulmasta.
New agessa tarkoituksena ei ole "pelastuminen", vaan kehittyminen kohti suurempaa ykseyttä. Tässä new age eroaa kristinuskosta, jonka mukaan ihminen on pohjimmiltaan syntinen olento (perisynti) jolla on vain yksi maallinen elämä aikaa tavoitella pelastumista. New agessa ihmisessä nähdään myös se toinen, jumalallinen puoli. Yksilöllä on vapaus valita, seuraako hän korkeamman vai alemman puolensa ohjausta. Kehitys (eli henkinen ja fyysinen evoluutio) tapahtuu jälleensyntymien kiertokulussa.
admin kirjoitti:
New Age uskonnot vättävät, että kaikki uskonnot ovat loppujen lopuksi yhtä ja samaa ja että oikeaa ja väärää ei oikeastaan ole olemassakaan. Tämä on vakavassa ristiriidassa Raamatun perussanoman ja pelastusopin kanssa, joten yhtäaikaa ei näihin molempiin voi uskoa. New Age uskonnollisuus on suurta eksytystä.:(
New ageen ei kuulu käsitys, ettei ole oikeaa ja väärää, vaan se ettei ole hyvää ja pahaa. Se tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että hyvä ja paha ovat saman kolikon kaksi puolta, eivätkä ne voi olla olemassa itsenäisesti, vaan ainoastaan suhteellisesti, toistensa vastakohtina. Tämäkin liittyy käsitykseen kaiken ykseydestä. Siitä huolimatta ihminen voi toimia oikein tai väärin, koska meille ne ovat tosiasioita. Kristillisyydessä hyvä ja paha sen sijaan ovat kaksi vastakkaista voimaa, jotka ovat olemassa itsenäisesti (dualismi).
Tutkimuksessa on todistettu että monet new agen perususkomuksista eivät ole syntyneet new agen sisällä, vaan jo 1800-luvulla. New age alkoi hahmottua tunnistettavana liikkeenä 1970-luvulla, mutta rajatummassa merkityksessä se sai alkunsa jo 1930-luvulla Alice Baileyn kirjoituksissa. New agesta on tehty paljon uskontotieteellistä ja sosiologista ym. tutkimusta jo 1980-luvulta lähtien. Suomeksi on vasta ilmestynyt Teo Mäkelän laaja tietokirja: New age - Opas uushenkisyyteen, joka selittää perin pohjin new agen maailmankuvaa ja historiaa. Kirjassa käsitellään myös new agen ja kristillisyyden suhdetta.
Mitä tämä aihe tekee seksipalstalla?
Hyväksyn suurimman osan mitä siihen liittyy, mutta ajatelkaa, mun lapset on rokotettu eikä ikinä olla käyty homeopaatilla! Eli edelleen se ajatus, että poimin joka aatteesta itselleni sopivat asiat.