Muita töihinpalaavia kotiäitejä, joita ahdistaa?

joka on kyllä unelma mulle, en ois pystynyt viemään lapsia vielä aamul kuuden jälkeen ja hakee 4 maissa pois. Nyt lapset hoidos n 10-16 ( 17)

Kyllä se varmaan sullakin lä' htee hyvin menee, aluksi kaikki ovat väsyneitä ja kiukkusia mutta helpottaa.

eil tehdään aina seuraavan pv:n ruoka valmiiksi, et on mitä syödä kun illalla hoidosta ja töistä tullaan.



Tsemppiä!!



menot tosiaan minimiin jos täyttä työaikaa teette, ainakin alussa ei hirveesti muuta ehdi.

Miten sinä sitten kolmonen jaksat? Jätätkö osan asioista tekemättä vai miten?



En ymmärrä miksi en saisi olla huolissani omasta tilanteestani. Ymmärrän, että yksinhuoltajilla on tosi rankkaa eikä tilanteeni ole verrattavissakaan heihin. Mutta silti huolettaa...



Ap

Ps. Kiitos kakkoselle asiallisesta vastauksesta!

Kotitöistä mun on tingittävä, kohta vielä muutto edessä. Niin ja käyn myös autokoulua tällä hetkellä.... Silti olen suht koht voimissani.

Tietenkään.



Joistakin asioista joutuu tinkimään. Meidän piha näyttää lähinnä kyntöpellolta ja lasten vaatteita en ehdi aina silittää, itselleni en ole ostanut viiteen vuoteen uusia, kun en ehdi jne.



Mutta työt saadaan hoidettua hyvin ja kunnianhimolla ja lapset voivat hyvin.

Kolmosen viesti oli " hieman" ylilyönti, mutta ymmärrän hyvin pointin. Oikeasti ei pitäisi olla kovinkaan mahdotonta yhdistää normaalia työelämää normaaliin perhe-elämään... Mutta toisaalta ymmärrän erittäin hyvin myös ap:n pelot, ainahan kaikki uusi mietityttää ja tottahan sekin on, että aikaa on sitten vähemmän muulle, kun työ alkaa vielä sinultakin leijonanosan arkipäivistä.



Alkuun tuntuu, ettei aikaa ole mihinkään. Ei se vielä mitään, että töissä jää jatkuvasti kaikki kesken, mutta kun sille perheellekään ei tunnu olevan riittävästi aikaa, harrastuksista nyt puhumattakaan. Pikkuhiljaa uudenlaiseen arkeen kuitenkin tottuu, ja sitten se jo alkaakin sujua ihan ok. Lopulta lasten kasvaessa ja systeemien vakiintuessa aikaa löytyy niille omille harrastuksillekin :) Kahden aikuisen perheessä on onneksi vastuun ja arjen fiilisten jakaja rinnalla kulkemassa, ja normaalia työaikaa tekevillä on illat ja viikonloput vapaita.



Valtavasti on sellaisiakin perheitä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat on vuorotöissä - tai jopa se perheen ainoa yh-aikuinen tekee pätkätyötä kolmivuorossa... Ja hekin selviävät! Asenne oikeasti ratkaisee lopulta eniten. Ja kyky ja halu järjestää arki niin toimivaksi kuin mahdollista.



Ensimmäinen ohjeeni on siis relata ja luottaa siihen, että kaikki sujuu hyvin. Toinen ohje on miettiä aina viikonlopun aikana valmiiksi koko seuraavan viikon sapuskat (eism. tehdä pakkaseen ruokia ja käydä kaupassa ajoissa) ja pakata hoitoreput valmiiksi. Myös vaatteet yms. kannattaa laittaa aina valmiiksi aamua varten jo iltaisin ja rutiineista pitää kiinni etenkin alkuun tosi skarpisti. Minusta helponta on ollut viedä lapset suoraan aamupalalle päiväkotiin, niin illalla on jäänyt aikaa leikeille ja juttelulle (työaika joustaa). Aamulla pelkkään kotona syömiseen tuhrautuisi varmaan tunti, joka olisi illasta pois. Miettikää siis myös hoitoaikoja etukäteen monelta kantilta, niin sekin jo auttaa kummasti. Tsemppiä, ei teillä ole hätäpäivää :)

Harrastukset ja ystävät kyllä pikkuhiljaa vähenee. Aikaa on vain tärkeälle!

Olen viimeksi ollut ennen lapsia töissä ja silloinkin olin usein väsynyt työpäivän jälkeen. Nyt olen tottunut leppoisaan elämään kotona ja siksi työ tuntuu tosi pelottavalta. Töihin palaamisen kannalta pitkä kotonaolo on huono juttu, vaikka muuten kotona on ollutkin kivaa.



Kiitos vielä asiallisista vastauksista! Ymmärrän myös kolmosen pointin eikä tarkoitus ollut vähätellä yksinhuoltajien tuskaa. Kiva kuulla, että myös yksinhuoltajana selviää ;)!

Itse palasin töihin esikoisemme ollessa vasta 1-vuotias. Lapsellemme ratkaisu oli kaikinpuolin hyvä, koska hän sai olla mumminsa hoivissa työpäiviemme ajan ja hoitopäivät olivat yleensä 6-tuntisia (josta 2h meni pelkästään päiväuniin). Meille muutos oli kuitenkin iso: minulle työn ja perheen yhteensovittamisen haaste oli uusi ja mieheni joutui talkoisiin mukaan viemällä/hakemalla puoliksi. Koko perheen yhteistä aikaa meillä ei ollut käytännössä kuin viikonloppuisin, jotta hoitopäivä pystyi pysymään lyhyenä (oltiin vuorotellen töissä joko 6-14 tai 10-18 eli molemmat kotona samaan aikaan hereillä vain seitsemän jälkeen illalla, jolloin alkoivat jo iltapuuhat...). Menihän se, mutta raskaalta se tuntui kotonaolovuoden jälkeen.



Nyt toisen lapsen jälkeen palasin töihin yhtä nopeasti, mutta asetin sille ehdon: teen 30h työviikkoa. Sain lopulta sen järjestymään niin, että ulkoistin yhden työtehtäväni opiskelijalle, joka on töissä keskiviikot työpisteessäni. Itse pidän keskiviikot kotipäivinä lasten kanssa ja nautin ylimääräisestä vapaapäivästä täysillä :) Vähän olin skeptinen, miten se käytännössä toimisi, mutta hyvin on mennyt (siis sekä töissä että kotona). Suosittelen! Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä 6h päivää, mutta silloin olisin tehnyt samat työt nopeammin pienemmällä palkalla. Tai sitten olisi pitänyt tehdä viikonloppuisin kotona töitä, eikä sekään houkuttanut perheen yhteisen ajan näkökulmasta. Kannattaa kysellä vaihtoehtoja työpaikalta, koska täysi työviikko työmatkoineen saattaa kieltämättä viedä ainakin alkuun mehut, ja riittämättömyyden tunne on sekä kotona että töissä helposti krooninen tila :-/



Toisaalta kokeilemallahan sen vasta tietää, eli älä suotta etukäteen jännitä! Muutoksia voi fiksuissa työpaikoissa tehdä kesken vuodenkin, esim. tuohon osittaiseen hoitovapaaseen liittyen.

Samoja tunteita kävin läpi neljä vuotta sitten kun menin töihin oltuani 6,5v. kotona. Ja alkuun olinkin ihan poikki sekä psyykkisesti että ihan ruumiillisestikin. En tajunnut miten ihmiset jaksaa käydä töissä ja sen päälle hoitaa vielä kotihommatkin. Mut pikkuhiljaa sitä huomas että koti hoituu vapaapäivinä ja töiden jälkeen tai ennen iltavuoroon menoa (meillä molemmat tehdään kolmivuorotyötä). Lapsetkin selvis ihan hyvin siitä kun äiti meni töihin joten sekin tietysti helpotti, olis ollut karmeeta jos olisivat jääneet joka aamu itkemään tarhaan. Tsemppiä ja jaksamista vaan ap:lle, huomaat että kyllä siitä selviää :)