Miksi peruskoulussa pitäisi olla uskonnonopetusta?
Miksi ET / uskontotiede ei kävisi kaikille? (Näin esim. Ruotsissa)
ET:ssa käsitellään kristinuskoa melko tarkkaan, mutta puolueettomasta näkökulmasta. ET:ssa myös maailmanuskonnot, kulttuuria, etiikkaa ja moraalia.
ET olisi myös edullinen ratkaisu: koulun ei tarvitse palkata useiden eri uskontojen opettajia (ev. lut / ord. / islam ym.).
Miksei uskonnollista kasvatusta voida jättää kodeille ja uskonnollisille tahoille?
Kommentit (834)
Herkkupupu:
ET:n opetukseen voivat kaikki osallistua, uskontokunnasta riippumatta
Miksi kirkko ei voisi itse kasvattaa lapsia kristinuskoon, miksi se kustannetaan yhteisistä verovaroista? Miksi vanhemmilla ei ole mitään vastuuta opettaa lasta siihen uskoon, johon perhe kuuluu?
Tämä ei tarkoita, että kaikki kristityt pääsisivät taivaaseen, koska osa kristityiksi itseään kutsuvista ei usko Jeesukseen Kristukseen.
Taivaseen pääsee myös osa niistä, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta Kristuksesta, mutta jotka Jumala punnitsee jollakin muulla tavalla.
Synnintekijät, ne jotka eivät tee parannusta ja varsinkin ne, jotka ovat kuulleet Jeesuksesta, mutta kieltävät hänet Vapahtajana ja lihaksi tulleena Jumalana, menevät kaikki kadotukseen, koska he kaikki kuuluvat Saatanalle. Ihmisellä on vain yksi pääsylippu pois Saatanan orjuudesta, Jeesus Kristus.
Vierailija:
Vierailija:Kyllähän tämän yhteiskunnan lait ja moraali kristinuskoon pohjaavat, että sikäli onhan siitä jotain hyvä ymmärtää.
Siis... Tätä en käsitä, miten voi kenelläkään fiksulla aikuisella olla tällainen käsitys? Yhteiskunnan lait ja moraali pohjaavat kristinuskoon?? Voi ELÄMÄ.
Suomi on kristillinen valtio ja arvot täällä perustuvat kristinuskoon. Näitä arvoja ovat mm. rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ja ihmiselämän kunnioittaminen.
Luuletko näitä löytyvän sieltä, missä kristinuskoa ei ole?
Jumala on ilmoittanut ihmiskunnalle oikean ja väärän ja jos Jumala ei olisi ilmoittanut tätä, emme tietäisi mikä on oikein ja väärin.
Vierailija:
Tämä ei tarkoita, että kaikki kristityt pääsisivät taivaaseen, koska osa kristityiksi itseään kutsuvista ei usko Jeesukseen Kristukseen.Taivaseen pääsee myös osa niistä, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta Kristuksesta, mutta jotka Jumala punnitsee jollakin muulla tavalla.
Synnintekijät, ne jotka eivät tee parannusta ja varsinkin ne, jotka ovat kuulleet Jeesuksesta, mutta kieltävät hänet Vapahtajana ja lihaksi tulleena Jumalana, menevät kaikki kadotukseen, koska he kaikki kuuluvat Saatanalle. Ihmisellä on vain yksi pääsylippu pois Saatanan orjuudesta, Jeesus Kristus.
Vierailija:
Saatanan palvonta ja epäjumalien palvonta.Jokainen joka ei tunnusta Jeesusta Kristusta lihaksi tulleeksi Jumalaksi ja Vapahtajaksi on Saatanan palvoja, joten on aivan yhdentekevää mitä nämä opit pitää sisällään, koska Saatanasta ne ovat joka tapauksessa.
Päivän parhaat naurut, kiitos kiihkoilija:)
Vierailija:
selität ihmisen esi-isät? Kaikki fossiilit ja kehityksen josta ne kertovat?Vierailija:
Jos mutaatio ei voi lisätä DNA-informaation määrää, on mahdotonta, että laji voisi muuttua toiseksi koska eri lajeilla on eripituiset DNA-ketjut.
Lajin sisällä tapahtuu muuntautumista kyllä, mutta se on luonnonvalintaa.
Kerro miksi kuudesta miljardista Jumala lähettää neljä miljardia helvettiin? Sehän on suorastaan v*ttumäinen äijä. Tämä sen taas todistaa, että sillä on jo kädet niin täys hommia, ettei se enää ehdi joka paikkaan.
Sehän osaa vaikka mitä taikatemppuja niin miksei se voi senvertaa meistä vääräuskoisista välittää, että tulisi jylisemään vähän taivaalta tai polttais pari pusikkoa? Uus poikakin ois kiva, niin päästäis tapaamaan. Nyt mä en ainakaan ole tavannut sitä Jeesusta, niin mä en yhtään tiedä millainen tyyppi se on. Ei kai tässä nyt sikaa säkissä ruveta palvomaan.
Ja meidän ateistiperheessä hakkasin aamulla lapset ennenkuin menin kauppaan varastamaan päivän safkat. Matkalla kotiin hakkasin pari mummoa ja vein lompakot samalla matkalla!
Ylimielinen olet ja ahdasmielinen. Sekin on syntiä. Jeesus sentään rakasti kaikkia.
Mitä ne fossiilit sitten on?
Mikä on Homo Habilis, jos ei esi-ihminen?
Miten selität miljoonia vuosia vanhat asiat?
Vierailija:
Miksi Jumala ei sitten pidä huolta, että kaikki kääntyvät?
Kerro miksi kuudesta miljardista Jumala lähettää neljä miljardia helvettiin? Sehän on suorastaan v*ttumäinen äijä. Tämä sen taas todistaa, että sillä on jo kädet niin täys hommia, ettei se enää ehdi joka paikkaan.Sehän osaa vaikka mitä taikatemppuja niin miksei se voi senvertaa meistä vääräuskoisista välittää, että tulisi jylisemään vähän taivaalta tai polttais pari pusikkoa? Uus poikakin ois kiva, niin päästäis tapaamaan. Nyt mä en ainakaan ole tavannut sitä Jeesusta, niin mä en yhtään tiedä millainen tyyppi se on. Ei kai tässä nyt sikaa säkissä ruveta palvomaan.
Tässäkin ketjussa on niitä, jotka henkeen ja vereen kieltävät Jumalan ja Jeesuksen ja ovat jopa niin fanaattisia, että haluavat kieltää sen muiltakin.
Eikö ole aikamoista pahuutta? Jos et itse usko, ei muutkaan saa uskoa.
Tästä tunnistaa paholaisen. Hän painostaa ihmisiä, jotta he eivät uskoisi Jumalaan ja jotta he eivät edes kuulisi Jumalasta.
Voiko olla paholaiselle ihanteellisempaa yhteiskuntaa, yhteiskunta jossa ei opeteta Jumalasta ja Jeesuksesta. No näitähän yhteiskuntia on nähty (kommunistidiktatuurit ja muslimidiktatuurit) Yhteistä niille kaikille on, että NIISSÄ KAIKISSA on ollut tai on suunnaton inhimillinen kärsimys, valtio on vainonnut ja tappanut omia kansalaisiaan mielivaltaisesti.
...vaikka musta uskominen ois kätevää?
(en pilkkaa, vaan olen ihan tosissani)
Vierailija:
Mikäänhän ei saa muuttua 2000 vuodessa.
Kristityt muuten elävät UT:n oppien mukaisesti eikä Jeesus käsittääkseni kannattanut insestiä. Puhui kyllä muuten lapsista ja mielestäni vielä hyvin kauniisti.
Vierailija:
Kristityt muuten elävät UT:n oppien mukaisesti eikä Jeesus käsittääkseni kannattanut insestiä. Puhui kyllä muuten lapsista ja mielestäni vielä hyvin kauniisti.
Vierailija:
Kristityt elää UT:n oppien mukaan soveltuvin osin. Jos opit ei sovi heidän ennakkoluuloihinsa niin ne jätetään huomiotta ja kaivetaan VT käsiin.
Tässä viimeisen 2000 vuoden aikana on kuitenkin sattunut kaikenlaista vaikka kolmeksi tai neljäksikin jatko- osaksi.
Vierailija:
Mikäänhän ei saa muuttua 2000 vuodessa.
Voisitko esittää sen Raamatunkohdan, missä läheiset sukulaiset ovat saaneet harjoittaa seksiä keskenään?
Jos viittaat Lootin tyttäriin, niin sitähän syntiä Jumala ei hyväksynyt. Heidän lapsistaan polveutuneet kansakunnat ei lasketa Jumalan kansaksi Raamatun mukaan. Koska en tiedä, laskevatko israelilaiset enää sukuluetteloita, niin nykytilannetta en enää tiedä.
Jos kerran uskonto ja Raamatun opiskelu on höpö höpöä.
Eikö Morrelle ole tullut mieleen, että kristinuskon teologia on oppiaine, josta voi pätevöityä vaikka tohtoriksi asti.
Raamatuntuntemus on oppiaine siinä missä mikä muu tahansa. Monilla Raamatuntutkijoilla on laaja yleissivistys, he ovat opiskelleet kreikkaa ja hepreaa ja muita Raamatun alkukieliä. Ihan yliopistossa asti!
ET:n opetukseen voivat kaikki osallistua, uskontokunnasta riippumatta