Poikien äidit eivät saa nauttia isovanhemmuudesta

ja olen murehtinut tätä asiaa. Omat poikani ovat kyllä läheisiä anopin kanssa, mutta se on vaatinut itseltäni monta kompromissia ja loukkausten nielemistä. Kälyni ei perheineen ole enää juurikaan tekemisissä anopin kanssa lukuisten riitojen jälkeen.

Eihän se äiti ole mikään yksinvaltias lapsensa suhteen (meillä ainakaan).

Sillähän näistä ongelmista pääsee, kun terottaa pojalle että sinä jäät sitten kotiin kotihoidonvapaalle ja tulet vauvan kanssa mummolle :)

Vierailija:

Tiedän, että tähän keskusteluun tulee vastaukseksi täysin päinvastaisia esimerkkejä, kuinka äidin vanhemmat ovat alkoholisteja ja isän vahnemmat ovat aivan ihania. Mutta jos miettii yleisellä tasolla, niin näinhän se on, että äidit suunnittelevat mitä tehdään.

Kun syy on nimenomaan se, että appivanhemmat kumpikin juoppoja ja omani taas ei.

Kuolisin häpeästä, jos tulisivat viinalta haisevina sairaalaan.

Ja toisekseen, itsepä ovat roolinsa valinneet, kun alusta alkaen kohdelleen minua kuin jotain roskaa. Nyt on myöhäistä valittaa ja yrittää parantaa välejä, kun minulla ei enää ole mitään kiinnostusta. Kolme vuotta yritin ja sitten päätin antaa olla. Mieheni kanssahan naimisissa olen, en heidän.

Joten heillä ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa, eikä todellakaan velvollisuuksia. Näkevät silloin, kun raaskin lapset miehen mukaan päästää.

Eli jos ap:lle tulee poikalapsi joskus, OLE ITSE kunnon anoppi!

Itse olen henk. koht. sitä mieltä, että naiset eivät osaa poikia kasvattaa. Tällä hetkellä vain yhdessä perheessä, jossa poikalapsi, ei äiti takerru poikaansa vaan antaa tämän olla lapsi, kuten tyttönsäkin.

Todella moni pojan äiti sanoo vielä 3-vuotiaastakin, ettei sen TARVITSE siivota ja vaikka LAPSI HALUAISI, äiti sanoo ettei meidän Mikon nyt tarvitse, kun äiti hoitaa tämän.

NAISET ITSE KASVATTAVAT LUUSERIMIEHIÄ, JOITA TULEVA PUOLISO YRITTÄÄ LOPPUELÄMÄNSÄ MUUTTAA!!

Miksi ihmeessä poikalapsi ei saisi leikkiä nukenvaunuilla, nukeilla, silitysraudoilla, imureilla ym.?? Eräskin tuttuni suoraan KIELTÄÄ nämä pojiltaan ja ohjaa leikkimään autojen kanssa!!

Sitten valittaa miehestään, kun ei osallistu mihinkään. Ei kai, kun ei ole koskaan saanut eikä osaa eikä kiinnosta.

Siinä miettimistä poikalasten äideille!!

meidän pojat rakastaa mummoa ja vaaria (minun appivanhempiani) yli kaiken ja kyläilevät heidän luonaan 2-4 kertaa viikossa, vaikka asuvatkin puolen tunnin ajomatkan päässä. minusta on ihanaa että heillä on elämässään paljon ihmisiä jotka rakastavat heitä, en milloinkaan voisi ottaa sitä heiltä pois! toivottavasti tulevat miniäni ajattelevat sitten aikanaan samoin

Vierailija:

Eli jos ap:lle tulee poikalapsi joskus, OLE ITSE kunnon anoppi!

Itse olen henk. koht. sitä mieltä, että naiset eivät osaa poikia kasvattaa. Tällä hetkellä vain yhdessä perheessä, jossa poikalapsi, ei äiti takerru poikaansa vaan antaa tämän olla lapsi, kuten tyttönsäkin.

Todella moni pojan äiti sanoo vielä 3-vuotiaastakin, ettei sen TARVITSE siivota ja vaikka LAPSI HALUAISI, äiti sanoo ettei meidän Mikon nyt tarvitse, kun äiti hoitaa tämän.

Ja näitä esimerkkejä riittää! Voi kun anoppi tietäisi, että joka kerta kun mennään heille tai kutsutaan heidät meille, se olen ollut minä, joka sitä olen ehdottanut, ei poika. Ja sitten sitä poikaa hemmotellaan ja hellitään, hyvä ettei kutsuta mamman kullaksi edelleen. Ja minuun suhtaudutaan edelleen lievästi epäillen.

Miniöhin suhtaudutaan kuin he olisivat katalia noita-akkoja, jotka varastavat miehet äideiltään. Ei ehkä kannattaisi ripustautua niihin poikiin niin kovin.

olenkohan sitten kertonut joskus jotain missä maininnut jonkun asuneeni siellä joskus. Enkä edelleenkään ole provo, miksi on vaikea uskoa, että on olemassa erilaisia elämiä kuin se oma elämä.

Kyllä se usein on niin, että äidin vanhemmille muodostuu lapsenlapseen läheisemmät välit. Näin se oli myös omassa lapsuudessani. Jostain syystä äidin puoleisilla isovanhemmilla oltiin paljon enemmän. Ja samoin oma lapseni näkee omia vanhempiani paljon enemmän kuin anoppia (appi on kuollut).



Tosin anoppini itsekin haluaa pitää etäisyyttä, ei halua tungetella liikaa, kun aikanaan kärsi itse tungettelevasta anopista. Minusta saisi kyllä tavata lastenlastaan enemmänkin, mutta jostain syystä haluaa itsekin pysytellä etäämpänä. Oikein saa houkutella kylään ja itse ei koskaan kutsu käymään.



Oma äitinkin on todennut silloin, kun ensimmäisen lapsenlapsensa sai ja näistä mummuasioista rupesi enemmän muiden kanssa juttelemaan, että on se mukavaa, kun on tyttöjä, niin tulee sitten lapsenlapsiinkin läheisemmät välit (minulla 2 siskoa).

Vierailija:

Poikani pitävät minua niin arvossaan, että jos nainen ei ymmärrä pitää minusta niin saapi mennä : )

Oikeasti, minä pärjään kaikkien kanssa! Joten me saadaan lapsenlapsia kylään mielellään poikien ja vaimojen kanssa!

Se olisi parasta!

Näin se on ainakin meillä vaikka itse en ole mitenkään erityisen sydänystävä anopin kanssa, toki väleissä. Oman äidin luona puolestani vain piipahdan lasten kanssa silloin tällöin ja se on enempi kahvi/mehupöydässä istumista kuin lasten ja isovanhempien seuruselua.

Saan sitten heidän jälkikasvuaan hoidella.



Useasti kun mollataan tyttöjen vanhempia.

Siitäs saitte ;)))

Saati että osaisivat lapsia viedä sinne itsekseen. Onneksi minä sitten olen löytänyt poikkeusyksilön joka pitää yhteyttä vanhempiinsa ja vie lapsia sinne kyläilemään ihan ilman minun käskyjäni tai kieltojani.



Muutenkin ihan tuttavapiiriä ajatellen tämä yleistys tuntuu jotenkin hassulta, kyllä lähipiirissä kaikilla on ihan tapauskohtaista kummat isovanhemmat ovat enemmän lastenlastensa kanssa. Jos äidinäiti on nuori, vielä työelämässä ja vaikkapa sinkku joka etsii uutta miestä elämäänsä niin häntä ei välttämättä pienten lasten hoito kiinnosta. Miehen äiti taas on vuorotteluvapaalla, eläkepäiviään odottelee, asuu perheen naapurissa ja hoitaa lapsia enemmän kuin mielellään. Arvatkaa kumman luona lapset ovat usein? Perheen äiti kyllä tapaa mieluummin omaa äitiään kuin anoppia, mutta se taas ei ole mitenkään anopilta pois.

Että on niitä sellaisiakin miniöitä, kuten minä, jotka ottavata avun anopiltaan vastaan! Meidän pojan paras kaveri on pappa, mieheni isä siis. Molemmat ovat hyvin läheisiä hänelle, niin mummo kuin pappa ja jos verrataan minun puoleeni suvusta niin kyllä miehen vanhemmat ovat läheisempiä lapselle.

Luulen, että monissa perheissä se on nainen, joka hoitaa sosiaaliset suhteet. Ja omien vanhempien kanssa se on paljon helpompaa ja luontevampaa.

Vierailija:

Anoppi on tosi mukava, mutta mies on sellaista tyyppiä, jolla ei ole tarvetta pitää kovin tiivistä yhteyttä vanhempiinsa. Minä taas soittelen aika usein äidilleni ja isälleni. Haluaisin, että lapset olisivat enemmän yhteydessä isän vanhempiin, mutta onko minun tehtäväni ruveta soittelemaan myös anopille ja pitämään yhteyttä miehen puolesta? Ei tunnu luontevalta...

Koska anopillakin on jo ikää, niin ei hän pysty enää auttamaan lastenlastensa hoidossa, toisin kuin omat vanhempani. Tällöin suhde jää väistämättä etäisemmäksi.

Lisäksi oma äitini saa tulla, ketään muuta en halua sinne katsomaan minua kun olen hormoneista sekaisin. Tietysti anoppi voi mennä mieheni kanssa vaikka yleisiin tiloihin näyttämään vauvaa jos ei jaksa odottaa kotiin pääsyä. Oma äitikin kysyi minulta että onko varmasti tervetullut ja että voi tulla kotiin sitten katsomaan kun meille sopii. Anoppi taas tuli ilmoittamatta laitokselle.

Jos minulla on joku lastenkasavatuksellinen pulma tms. niin kyllä minä siitä äitini kanssa juttelen, enkä anopin. Anoppi ei vaan ole niin läheinen.

Vierailija:

Jos tulee omien vanhempiensa kanssa toimeen niin tulee

kyllä appivanhempienkin. Toivoisin poikieni löytävän kumppanit, jotka kunnioittavat omia vanhempiaan - silloin kunnioittavat varmasti appivanhempiaankin. .

Vierailija:

Minusta sellainen suhde

jossa nainen määrää ketä saa käydä kylässäkin ja ketä tavata, on jollain lailla jo sairas. Tulee mieleen parisuhteet, joissa mies määrää ketä nainen saa tavata. Ja varmaan kaikki myönnämme, että se on toisen alistamista.

Mulla on melkeinpä lämpimämmät ja luontavammat välit anoppiin kuin omaan äitiini. Anoppi nyt vaan sattuu olemaan NIIN lämmin ja ihana ihminen. Siltä melkein kysyn neuvojakin ennemmin kuin äidiltäni. Vaikka oman äidin kanssa välit on suurinpiirtein kunnossa, niin silti kaihertaa mieltä jotenkin kaikki nuorempana käydyt kahnaukset, enkä osaa kovin luontevasti äidin kanssa olla. Silti olen onnellinen että välit äidin kanssa ovat kuitnekin parantuneet huomattavasti siitä, mitä ne joskus olivat.



Tilannettamme kuvaa se, että anoppilassa käymme yökylässä jopa kerran kuussa, äidilläni olemme olleet tasan kerran. Nyt kun olemme ostaneet omakotitalon, lapsemme näkee kaikkia isovanhempiaan ainakin kerran viikossa, kun porukat käyvät meillä talkoohommissa ja muutenkin ihmettelemässä. Lapsenvahdiksi olen pyytänyt tasapuolisesti sekä äitiäni, isääni uusine vaimoineen, että anoppia.

Itselläni on 2 poikaa. Miehelläni on 2 veljeä, eli vanhemmillaan on 3 poikaa. Välini anoppiin on erittäin hyvät. Anoppi sairastaa parkinsonia eikä pysty lapsia hoitamaan, joten me käymme lasten kanssa anopin luona n. pari kertaa viikossa päivällä kun mies on töissä ja lisäksi tietty myös porukalla. Täten anoppi näkee lapsen lapsiaan ja pojat mummoaan.



Anoppi on puuttunut osaltaan meidän asioihin, puhunut ikäviä selän takana jne. Mutta minä en jää pikkusielustelemaan. Kaikki ollaan sovittu ja suuren osan olen antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anoppi ei ole koskaan ollut minulle ilkeä, tympeä tms. vaan sosiaalinen ja mukava.



Itse pidän suurena tavoitteenani että en koskaan halua tulla ilkeäksi tai vittumaiseksi anopiksi. Haluan kunnioittaa lasteni perheitä ja puolisoita. Heidän valintojaan ja osaamistaan. Haluaisin saada lämpimän ystävyyden miniöihini. Suurin pelkoni onkin että jos he vaan eivät siedä minua tälläisenä ystävällisenä ja sosiaalisena kuin olen?



Äitini miehen pojan tyttöystävä on juuri sellainen kuin pelkään... Hän ei halua olla tekemisissä pojan vanhempiin lainkaan. Tulee heille ja livahtaa suoraan pojan huoneeseen ja pysyy siellä koko ajan. Ruuatkin pitää kantaa hänelle sinne huoneeseen kun ei halua tulla yhteiseen pöytään. Jos hänelle puhuu, häntä ei huvita puhua takaisin... jne. Ystävällisyys ja sosiaalisuus ei auta yhtään...

Vierailija:

Todella turhauttavaa on, ettei siihen osata (näköjään) suhtautua yleisellä tasolla ollenkaan; kaikki vain kertoilevat omia kokemuksiaan - toki marginaalisella porukalla asiat ovat / voivat olla juuri toisinpäin, eli että anoppi onkin se läheisempi isovanhempi lasten arjessa - MUTTA pääsääntöisesti asiat menevät kyllä juuri niinkuin ap aloituksessaan kuvaili.

Siksi meillekin vain ja ainoastaan näitä tyttöjä, kiitos ;-).

Voi hyvä sylvi tätäkin kommenttia!! Mitä jos tässä lapsiarvonnassa olisikin käynyt niin ikävästi, että olisit saanut vain niitä kamalia poikia?? Huhhuh...

Näistä kommenteista loistaa aivan järkyttävän klikkiytyneet sukupuoliroolikuvitelmat. Kyllä jotkut naiset näyttävät olevan kertakaikkisen hulluja. Kaikki eivät näköjään todellakaan osaa poikia kasvattaa. Eivät nämä ole niin yksioikoisia asioita. Kyllä, anoppi voi olla miniälle kamala akka, ja niin voi olla vävyllekin. Jokainen voi vaikuttaa omiin ihmissuhteisiinsa. Jos miehen äiti on karmea akkka, niin miten se mies sitten muka voi olla iki-ihana? Kaikesta päätellen miniöillä on valtavia ennakkoluuloja anoppejaan kohtaan. Se äiti, joka ei näe lapsensa parasta ja luo suhteita myös miehen vanhempiin (ei ne kaikki voi olla hulluja mielipuolia), on kyllä vanhemmuudessaan hukassa.

Voi hyvänen aika todellakin. On se kamalaa kun jonkun täytyy niitä poikiakin synnyttää, ja kasvattaa niistä ihania miehiä, joidenka äitejä täällä sitten eukot haukkuu sylki suupielessä. Todellinen haaste on tyttöjen äideillä, ettei kasvata heistä täysiä bitchejä, joita ei kukaan anoppi voi kestää.