Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni on Peter Pan -aikuinen
18.08.2007 |
Eli aikuinen joka ei osaa/halua kasvaa aikuiseksi.
Hän on juuri keväällä valmistunut ammattiin. Haluaisi johtajan paikan, mutta ilman vastuuta. Haluaisi vuokra-asunnon Helsingin keskustasta, mutta hintaa saisi olla maksimissaan n. 500e/kk. Paniikki painaa niskaan, sillä opiskelija-asunnossa ei kauaa valmistumisen jälkeen asuta.
On ollut vuoden ihastuneena erääseen mieheen, mutta ei saa sen suhteen mitään aikaan. Sen sijaa flirttaa tämän miehen kaverille, ja ihmettelee sitten miksi tämä ihastuksen kohde on " niin outo" .
Kuulostaa... Lukioikäiseltä? Olisikin, mutta kun ikää on 26v.
Osin ystäväni tiedostaa " älyttömyytensä" , mutta osin ei. Ei tee (osaa?) asialle yhtään mitään.
Tuntuu niin pahalta katsoa vierestä. Olen yrittänyt jutella; ensin nätisti ja lempeästi, välillä aika tiukastikin.
Ei mitään reaktiota.
Mitä voisin vielä tehdä?
Kommentit (3)
Laskut hän on kyllä hoitanut, vaikka välillä on oltu vähän kiipelissäkin kun luottokorttilasku on tipahtanut postiluukusta.
Viikonloput ovat täysin omistettuja biletykselle (no mikäs siinä, nuori sinkkunainen).
Jotenkin vain pelkään hänen saavansa siipeensä. On elämässään kokenut vaikeitakin asioita (mm. vakava sairaus), ja soisin täydestä sydämestäni hänelle sellaisen elämän kun hän haluaa; ihanan kumppanin ja joskus myöhemmin sitten ehkä lapsiakin.
Mutta on vain niin surkeaa, kun asioiden eteen ei oikein tehdä mitään. Koska käy pahasti? =/
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä oikeasti usko että voisit mitään tehdä. Ammattiapua tietysti voi ehdottaa.
Toisaalta sitten tuonkaltainen käytös voi vielä tavallaan kuulua ikäänkin ja en alle 30-vuotiaan kohdalla olisi niin huolissaan. Toiset vain kypsyvät myöhemmin niihin elämän realiteetteihin, ja juhliminenkin on ok kun ei kerran lapsia ole ja jos on kuitenkin selvinnyt laskuistaan jne. En myöskään oikein ymmärrä miten tämä liityy miehen löytämiseen?
Isäni kohdalla tilanne on vähän erilainen kun on jo 50-v. ja biletys ja tuhlailu vain jatkuu, samoin oli silloin, kun veljeni kanssa olemme olleet lapsia. Isää ei siis pahemmin kotona näkynyt. Sittemmin äitini ottikin eron.
Vierailija:
Laskut hän on kyllä hoitanut, vaikka välillä on oltu vähän kiipelissäkin kun luottokorttilasku on tipahtanut postiluukusta.
Viikonloput ovat täysin omistettuja biletykselle (no mikäs siinä, nuori sinkkunainen).Jotenkin vain pelkään hänen saavansa siipeensä. On elämässään kokenut vaikeitakin asioita (mm. vakava sairaus), ja soisin täydestä sydämestäni hänelle sellaisen elämän kun hän haluaa; ihanan kumppanin ja joskus myöhemmin sitten ehkä lapsiakin.
Mutta on vain niin surkeaa, kun asioiden eteen ei oikein tehdä mitään. Koska käy pahasti? =/ap
Isäni on tällainen Peter Pan -tyyppi ja tiedostaa sen itsekin. Tästä huolimatta ei käytöksensä juuri ole muuttunut parinkymmenen vuoden aikana. Saattaa esim. heittää laskuja roskiin ja kuvitella että asia on näin hoidettu, tuhlailee järjettömästi, eikä halua ottaa vastuuta. Työssään kuitenkin pärjää ja palkka on onneksi hyvä.. Juhlii myös jatkuvasti, eikä halua elää tylsää aikuiselämää.
On vähän vaikeaa selittää, mitä tarkoitan. Kuvaus nimittäin pätee aika moneen suomalaiseen mieheen! Ymmärrät kuitenkin varmaan jos ystäväsi on Peter Pan. Lapsille ei ole ollut ihan helppoa kun isä ei ole koskaan ollut isä. Lapsenlapsen syntymän jälkeen olen tosin havainnut pientä parannusta faijan käytöksessä.