Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko muita, jotka eivät missään nimessä halua lastansa päiväkotiin?
12.08.2007 |
Itse en ole koskaan ollut päiväkodissa ja sainkin viettää ihanan, turvallisen lapsuuden kotona äitini ja sisarusten kanssa. Joskus meillä kävi " hoitotäti" , joka oli aivan ihana. Äitini siis satunnaisesti kävi töissä. Kun me aloitimme koulun niin äiti siirtyi vähitellen työelämään.
Nyt omat lapseni ovat 2v. ja 4v. ja mikä rikkaus on olla heidän kanssaan kotona! Aion olla kotona niin kauan, että nuorimmainen lähtee kouluun. Töitä teen silti osa-aikaisesti silloin tällöin eli leivän syrjässä pysytään jotenkuten kiinni. En voisi kuvitellakaan vieväni lapsiani tuohon lähipäiväkotiin, josta korviahuumaava meteli ulottuu jo parinsadan metrin päähän. Lapsia tarhassa yli 100!!!! Ystävieni lapsia on siellä hoidossa ja sen huomaa.... Ikävä sanoa näin, mutta kun kyynärpäätaktiikkaa käyttää täyspäiväisesti niin tottakai se näkyy myös lapsen vapaa-aikana. Ja samanmoinen mekastus jatkuu myös kotona ja kaveripiirissä. Uskomattoman röyhkeitä kasvaa päiväkotilapsista!
Onko muita samanmoisella mentaliteetilla varustettuja äitejä? Tiedän, että päiväkotilasten äidit hyppäävät nyt kattoon ja vetävät herneen nenään, mutta ei voi mitään...
Kommentit (25)
Meillä on siellä useita tuttuja, joilla on pieniä lapsia.
Ja siellä on ihan itsestään selvää, että kaikki 3-vuotiaat menevät kindergarteniin, vaikka äidit ovat kotona - ja tarhojen hinnat ihan jotain muuta kuin meillä.
Myöskin ryhmien koko ja henkilökunnan koulutustaso on jotain ihan muuta kuin meillä.
Tietysti meilläkin on parantamisen varaa, mutta sitä jaksan ihmetellä miten ne suomalaiset lapset kärsii mahdollisuudesta ammattitaitoiseen varhaiskasvatukseen, kun se muualla on ihan itsestään selvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei ole pakko, niin en laita. Ymmärrän, että kaikilla ei ole samaa valinnanvaraa ja olen kiitollinen että itse saan valita.
Päiväkodeissa on eroja, eikä kaikki lapset kärsi, mutta jos sattuu huono päiväkoti, se murjoo arkoja ja tekee reippaista päällepäsmäreitä.
En olisi halunnut viedä lapsiani päiväkotiin, mutta pakko vaan oli kun nuorempi täytti kolme ja hoitovapaa loppui. Ainoa vaihtoehto oli vuoropäiväkoti, koska me molemmat vanhemmat teemme 3-vuorotyötä. Nyt kun vuosi on kulunut, voin vaan sanoa, että kyllä tarhassa olo on tehnyt molemmille lapsille hyvää. Kyseessä on kyllä suht. pieni päiväkoti ja hoitajat tosi mukavia.
Huomenna esikoinen aloittaa eskarin ja kuopus jää kotiin mun kanssa, olen nyt äitiyslomalla. En halunnut pitää hänellä hoitopaikkaa, kun paikoista pulaa ja olen sitä mieltä, että koti on lapsen paras paikka.
Minä siis olen kotona siihen asti,e ttä nuorimmainen täyttää ehkä jotain 10v :)
kompastu uusavuttomuuteen. Paremmin nämä päiväkotilapset tulevat toimeen muiden kanssa ja jakavat lelunsa. Osataan myös leikkiä ryhmässä, jota tarvitaan tämänpäivän tiimityöskentelyyn työpaikallakin.
Monasti kotona kasvatetuille lapsille oma napa pyörii liikaa ja äiti tekee kaikkensa lapsensa vuoksi...joka on enemmän lapselta pois vaikka ainoastaan hyvää äiti tarkoittaa.
Omat lapseni ovat menneet päiväkotiin (tosin erittäin pienet ryhmät) 2 vuotiaana, 5 vuotiaana ja nuorimmainen aloitti juuri täytettyään 2v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koko hoitopaikassa yhteensä max. 15 lasta. Syynä yksinkertaisesti se, että pelkästään miehen palkalla ei elä. Pääkaupunkiseudulla asuminen maksaa mansikoita eikä penninvenyttäminen loputtomiin kiinnosta.
Olen kuitenkin opiskellut paljon ja sain vakituisen viran yllättävän helposti, joten 4 vuotta kotiäitinä riittää. Myöskään pihapiirissämme ei ole kovinkaan paljon lapsia, joten toivottavasti lapsemme saa seuraa hoitopaikassa, kun ei ole sisaruksia. En usko, että tässä vaiheessa enää minun seurani riittää vaan haluaa muidenkin lapsien seuraa.
Etenkään nuorempaa lastani en missään nimessä päiväkotiin pistä. Kadehdin ap:ta, nimittäin itselläni on taloudellinen pakko mennä kohta töihin mutta sitten kun menen niin ehdottomasti ei lapset mene päiväkotiin vaan hoitomuoto tulee olemaan perhepäivähoito!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut kotihoidossa, en koskaan kodin ulkopuolisessa hoidossa. Lapsuus oli ihanan huoletonta, MUTTA mulle olisi tehnyt hyvää päästä johonkin lapsiryhmään (kerhon lisäksi) esim. juuri päiväkotiin lähempänä kouluikää eli n. 5-vuotiaana.
Mun omat lapset menee päiväkodin sateliittiryhmään eli ryhmässä on 10 lasta.
Ja hyvin onkin hoidettu - mutta olin kateellinen kavereille, jotka tekivät päiväkodissa kaikkea kivaa. Oli ihanaa käydä kerhossa ja olin ikionnellinen kun pääsin eskariin.
En kyllä ihan ymmärrä mistä kotihoidetun lapsen kammo päiväkotiin tulee muaalta kuin vanhempien puheista ja asenteista - ja näköjään samoja asenteita siireetään myös seuraaville sukupolville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pienenä kaipasin päiväkotiin ( olin kotihoidettu ) , ihan sillä että kaikki pihan muutkin lapset olivat. Yksin oli tylsää, ja tuntui että menetän jotain kun en ollut päiväkodissa.
Ei minulla mikään kammo päiväkoteja kohtaan ole. Mutta silti oli kiva kun sain hoitaa lapset eskariin asti kotona.
Hyvin osasivat jakaa ja olivat sosiaalisia ja hyvin ovat pärjänneet koulussa.
Joten ei ole kotihoito tuhonnut lasten tulevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummini hoiti minua ja veljeni. Tämä oli toisaalta hyvä ratkaisu, mutta toisaalta taas ei. Ei tarvinnut herätä aamulla, hoito oli turvallista jne. Vanhemmat tekivät vuorotyötä, joka oli epäsäännöllistä, joten elämä pyöri aikalailla kodin ympärillä, sillää mummilla ei ollut ajokorttia. Me asuimme kuitenkin kaukana muista lapsista. Niinpä esikouluun (4 h kaksi kertaa viikossa) oli minulle todella traumaattinen kokemus). Itkin, huusin, enkä halunnut jäädä sinne, koska suorastaa pelkäsin suurta lapsiryhmää. Ensimmäisellä kerralla karkasin ikkunasta pihalle :O( . Siihen saakka olin leikkinyt vain serkkujeni ja muutaman muun lapsen kanssa.
Pikkuveljeni kohdalla vanhemmat onneksi tajusivat asian ja veivät häntä aktiivisemmin kerhoihin.
Omat lapseni ovat aloittaneet perhepäivähoitajalla 1,5 vuoden iässä, enkä koe tätä mitenkään pahaksi ratkaisuksi ihan omien kokemuksieni pohjalta.
Varsinkin meidän naapurin pojalle ja myös vanhemmille. Ottavat kiusauksena senkin jos juoksee pojan vierestä ja poika säikähtää, vaikka sille ei mitään olisi sanottukaa. Kuitenkin jos poika säikähtää niin EI NIIN SAA TEHDÄ. Tämä poika jo 3,5v, mutta vanhemmat itse menevät heti sepustamaan, että voi voi kiusasiko se ja se sinua ja poika on ihan juonessa mukana. Tulee varmaan koulukiusattu, vaikken sitä kenellekään toivo. On niin erikoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulee nykyisistä päiväkodeista. Lapsuudessani ei niitä meidän kunnassa edes ollut, kaikki olivat kotona. Kavereita riitti pilvin pimein.
Eikä mulla päiväkotejakaan vastaan mitään ole, mutta nykyinen tapa, jolla useimmat joutuu pyörimään on ihan järkky. Siellä on sekä hoitajat, lapset että vanhemmat ihan tehokkuuden pelinappuloita!
Olin kateellinen kavereilleni, jotka ystävystyi tarhassa muiden lasten kanssa ja tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi mennessäni ekalle luokalle, koska luokkakavereistani suuri osa tunsi toisensa jo päiväkoti-ajoilta.
Olin muutenkin aika ujo ja epävarma ottamaan kontaktia muihin lapsiin. Näin jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen että se johtui nimenomaan siitä etten ollut päiväkodissa. Mielestäni lapsi oppii siellä sosiaalisia valmiuksia ja itseluottamusta nimenomaan tällä saralla. Siksi omat lapseni menevät kyllä päiväkotiin (puolipäivä) kolmevuotiaina.
Omat lapseni ovat kotihoidossa, tuntevat saman ikäluokan kaikki lapset alueeltaan, käyvät synttäreillä, leikkitreffeillä jne.
Ovat tutustuneet kerhossa ja puistotädillä.
Naapurin samanikäiset lapset tuntee meidän lapset, ei muita. He ovat päiväkodissa.
ja kuten muutama muukin täällä, kadehdin lapsia jotka pääsivät tarhaan. Kävin kerhossa kerran viikossa ja se oli viikon kohokohta jota odotin innokkaasti. Menin eskariin puolipäiväryhmään läheiseen päiväkotiin ja olin hyvin katkera siitä, että en päässyt kokopäiväläiseksi.
Omaa lastani hoidin melko pitkään kotona, mutta nyt on jo päiväkodissa. Ainoalle lapselle mielestäni tekee erittäin hyvää olla isommassa ryhmässä, kun kotona saa kuitenkin vähän liikaakin tuota huomiota osakseen.
Oma " kammoni" päiväkoteja kohtaan juontaa juurensa ihan tästä aikuiselämästä, kun olen ollut opiskeluaikana työharjoittelujaksoilla päiväkodeissa ja seurannut tuttavien lasten päiväkotiuraa. Päiväkoteja on monenlaisia samoin kuin työntekijöitäkin, mutta päällimmäiseksi on jäänyt mieleen se kiire, suuret lapsiryhmät, kova metakka...
Itse olin lapsena kotihoidossa ja perhepäivähoitajalla. Asuttiin maalla enkä ollut päiväkodista koskaan kuullutkaan, kukaan kaverini ei käynyt sellaisessa. Eskarista ei silloin ollut tietoakaan siellä pikkukylässä eikä äiti päästänyt minua edes srk-kerhoon, koska uskoi niiden " sekoittavan lapsen pään uskonnollisilla höpötyksillään" :).
Silti olen kasvanut ihan sosiaaliseksi eikä koulun alku ollut minulle mitenkään erityisen pelottavaa tai vaikeaa. Omia lapsiani kuskaan kerhoihin ja tapaan usein toisia kotiäitejä, joiden lasten kanssa omani voivat leikkiä.
Ja huomioikaa vielä se, että lapset ovat temperamentiltaan erilaisia. Joku lapsi viihtyy päiväkodin lapsiryhmässä, toiselle se on kamala paikka. Lasten yksilöllisyys tulisi huomioida, kun valitaan hoitopaikkaa. Ei ujosta lapsesta tule välttämättä yhtään sen sosiaalisempi, vaikka hänet pakotettaisiin suureen lapsiryhmään, se voi pikemminkin vaikuttaa päinvastoin.
Alue: Aihe vapaa
Omat muksut todellakin hoidan himassa. EI tulisi mieleenkään viedä tarhaan.
Himas muksut saa sitä parhainta hoitoa, paljon monipuolsiai virikkeitä, tunnen omat lapseni hyvin joten tiedän miten menetellä kussakin tilanteessa, lapset saavat nukkua milloin huvittaa jne...
En keksi ainuttakaan negatiivista asiaa _meidän_ tilanteessa, kun hoidan lapsia himassa.