Mitä eroja omassa ja lastesi lapsuudessa?

ja meillä ainakin oli köyhempää kuin omilla lapsillani nyt. Äiti teki meille vaatteita itse ja leluja sai todella odottaa ja säästää rahaa niihin. Ei se ikävä muisto ole, mutta ero on suuri tähän päivään. Toisaalta ei silloin kellään muullakaan tuntunut olevan sen enempää.



Isovanhempien luona käytiin paljon kylässä, samoin muissa sukulaisissa. Onkohan tuo kyläilykulttuuri muuttunut, vai meidänkö perhe vaan, kun tuntuu ettei sellaista enää samalla tavalla ole.



Mitäs muuta... koulussa meitä oli vain 15 oppilasta luokalla.

Monessa perheessä lapset saivat ainakin meidän korttelissa 70-luvulla juosta ja olla tosi vapaasti, mutta toisaalta fyysistä kuritusta oli (kai) enemmän - ainakin sillä uhkailtiin.



Omasta ja kaverieni lapsuudesta muistan myös, että monien koululaistenkin isovanhemmat olivat vielä tiukasti työelämässä.

60-luvun lopulla ja 70-luvulla kun olin lapsi. Oma pesukone oli iso juttu, eikä kukaan kuvitellut, että kerrostaloasunnossa voisi olla sauna.



Mulla oli paljon vähemmän tavaraa. Eikä mitään sen kummempia harrastuksia ollut.



Ympäristö oli homogeenisempi. Suomessa asui kourallinen ulkomaalaisia, joita tuijotettiin avoimesti. Mun setä asui Yhdysvalloissa ja kun se tuli käymään, koko kylä oli ikkunan takana tuijottamassa.

äiti eli yksinhuoltajana, isääni en nähnyt kuin harvoin. Auto ei meillä ollut, oli ihanaa kun pääsi enon kyydillä johonkin... Lapsillani on isä, joka on läsnä sekä meillä on jopa kaksi autoa. Lasteni ei tarvitse kävellä (tokaluokkalainen) yksin aamun hämärässä yli kolme km.



Lapsilla on paljon enemmän leluja, vaatteita ja muuta roinaa kuin meillä oli. Isovanhemmat oli minulle rakkaat, tämä on huonommin meillä nyt, kun äitini kuoli alle 60 v. Isäni ei ole "läsnä" juurikaan lapsilleni, vaikka olen kaikkeni yrittänyt. Miehen vanhemmistakaan ei ole apuja, isä kuollut myös alle 70 ja äitee huonossa kunnossa ja ehkä ei välittäisikään hoidella tiedä häntä...



Jotkut siis paremmin ja toiset huonommin

Isän ei tarvinnut kuin katsoa vihaisesti, niin loppui riehuminen siihen paikkaan.

Olen ollut kotona lasteni kanssa paljon pidempään kuin äitini oli.

Minulle annettiin selkään kun olin tuhma. Lapsiani ei ole koskaan lyöty.

Lapseni ovat enemmän tekemisissä isovanhempiensa kanssa kuin minä olin.

Lapseni eivät ole olleen yksin tai kavereiden kanssa ulkona alle 5 vuotiaina. Minä olin siitä lähtien kun opin kävelemään.

Lapseni katsovat paljon enemmä tv:tä kuin itse katsoin.

-Lapsemme kasvavat perheessä, jossa on äiti ja isä. Itse kasvoin äitini kanssa ja isääni näin suht harvoin.



- Lapsemme varttuvat eri kaupungissa kuin minä aikanani.



- Lapsillamme on erittäin vahva side ja lämpimät välit isäänsä.



- Lapsemme näkevät isovanhempiaan todella usein, 2-3 kertaa viikossa ja käyvät yökylässä niin usein kuin haluavat.



- Lastemme elämä ei ole aikataulutettua.



- Lapsemme eivät ole käyneet päiväkotia.



- Lapstemme kotona leivotaan viikottain.

Ite kasvoin samassa taloudessa isovanhempieni ja vanhempieni kanssa, ja äitini erosi, ja olin joka viikonloppu toisella mummolla jossa oli isäni samanlaisessa "yhteistaloudessa". Ja kasvuympäristönä maaseutu, lapsia ei kuskailtu harrastuksiin ei mihinkään. Ja pienet kyläkoulut...



Vähänkö on eroa kaupunkiin, sukulaiset kaukana ja lapsilla isot koulut ja isot ryhmät ja paljon samanikäisiä lapsia ja vaikka mitä erilaisia harrastusmahdollisuuksia vaikka ei kuskaisikaan.



Kyllä on ollut juttua, mutta en kyllä myöskään suostuisi muuttamaan yhteen omien vanhempieni kanssa lapsineni vaikka he vaatisivat. Tai mikä pahempaa, anopin kanssa!! ;)))



Suurin osa omista kavereista kyllä jos asui erillään isovanhemmista kun olen ihan 70-luvun lopun lapsia, että sikäli murros oli silloin jo menossa. Ja omien kaverien vanhemmat ja toiset sukulaiset syyllistivät vanhempiani tuolloin että käyttävät hyväkseen isovanhempia... Kun ite halusivat asua erillään toisella paikkakunnalla eikä saaneet lapsiaan hoitoon isovanhemmille etäisyyden takiakaan niin usein. Vaikka olisi mummo kyllä hoitanut vaikka kaikki lapsenlapsensa ja hoitikin... kaiket kesät kaikki oltiin aina serkukset yhdessä...

Nykyisin on kesätkin erilaisia kun isovanhemmat käy vaan töissä ja nää isoisovanhemmat on jo niin vanhoja ja sairaita että ei kykene enää vaikka tahtoa olisikin.

Omassa lapsuudessani elin avioeroperheessä, yksinhuoltajaäidin kanssa, isää näin melko säännöllisesti kunnes kuoli kun olin 6v. Nyt ollaan iso ja onnellinen perhe, jossa ei erosta puhettakaan.



Itse elin kerrostalossa, nyt lapsilla okt:n oma piha. Lapsena puutetta oli tosi monesta asiasta mutta nyt näillä lapsilla on kyllä oikeastaan kaikkea.



Itse menin päiväkotiin 1v5kk iässä, nyt lapsemme saavat olla kotihoidossa niin, että nuorinkin on vähintään 3v.

Asuin lapsena rivitalossa, jossa oli oma uima-allas ja myöhemmin omakotitalossa. Meillä oli ensin yksi ja myöhemmin kaksi autoa. Matkustelimme paljon.



Me asumme kerrostalokolmiossa, autoa ei ole. Emme saisi ikinä sellaista lainaa, kun mitä lapsuuden kotiani vastaava talo samalla alueella viime vuosina olisi maksanut! Helsinkiläisille lapsiperheille, joiden pitäisi nyt saada omat huoneet lapsille, asuntojen hintojen nousu todella tuntuu. Matkustelmme melko paljon kylläkin.



Leluista suuri osa on minun vanhoja, joita olen säästänyt. Emme juuri osta uusia. Ainoa kodinkone, jota lapsuudessani ei ollut on kunnon tietokone ja kannettava nettiyhteyksineen. Lankapuhelin vaihtunut kännyköihin.



Minua hoidettiin esikouluun asti kotona. Oma lapsi aloitti hoidossa vuoden ikäisenä (ei mitään kovin hyviä muistoja tuyosta kotihoidosta, mieluummin olisin ollut ryhmässä, missä olisi kavereita).



Olen perustanut perheen hieman nuorempana kuin vanhempani. Se ehkä vaikuttaa. Mutta koen että akateemisesti koulutetuilla vanhemmillani on ollut työmarkkinoilla helpompaa kuin nyt meillä lapsilla. Ovat työelämässä, mutta hoitavat kyllä lapsenlapsia aina kun vain voivat.

Lapseni on ainoa lapsi, joten hän ei joudu kärsimään joskus aika räikeästäkin suosimisesta.



Tosin IMHO isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan, he ovat jo omat lapsensa hoitaneet.

Lapsuudessani ei puhuttu rakkaudesta, vanhempani olivat läsnä fyysisesti mutta eivät henkisesti. Joivat aina ja jatkuvasti, riitelivät rajusti ja minä ja sisarukseni jouduimme todistamaan kaiken sen kamaluuden. Lapsuudestani on silti hyviäkin muistoja, kaiken kokemani jälkeen osaan arvostaa pieniä arjen helmiä, rakkautta, läheisyyttä, kotia, rauhaa, ruokaa, tavallista elämää.



Omat lapseni eivät ole joutuneet tai joudu kärsimään juopoista vanhemmista, saavat rakkautta ja läheisyyttä. Rajat meillä on, tiukatkin mutta asiat ollaan aina selvitetty puhumalla. Suuttua saa ja pitääkin jos suututtaa, kenenkään tunteita ei "tapeta". Ruokaa on yllinkyllin ja hyvää sellaista. Tavallista arkea elämme, ei jatkuvaa elämysten hakemista.

- Lapsuudessani asuttiin omakotitalossa pienessä kaupungissa, ihmiset tunsivat toinen toisiaan, ja jokainen tiesi tai luuli tietävänsä toisen asiat. -> Nyt asumme anonyymisti kerrostalossa, kukaan naapureista ei tiedä meistä mitään, eikä ketään edes kiinosta. Saamme elää vapaasti, emme ole toisten ihmisten mielipiteiden vanki



- lapsuudessani oli köyhää -> nyt olen yrittänyt järjestää elämämme niin että lapsilla olis kaikkea eikä puutteesta tarvitse kärsiä.



- lapsuudessani koin kans räikeätä suosimista sisarusten välillä - > oma lapseni saa jäädä ainokaiseksi eikä tarvitse kärsiä sisaruksista



- meillä oli sisarusten kanssa yksi lastenhuone, minne meidät kaikki oli sulottu -> omalla lapsellani on oma huone eikä tarvitse sitä jakaa kenenkään kanssa.

- lapsuudessani koin kans räikeätä suosimista sisarusten välillä - > oma lapseni saa jäädä ainokaiseksi eikä tarvitse kärsiä sisaruksista

- meillä oli sisarusten kanssa yksi lastenhuone, minne meidät kaikki oli sulottu -> omalla lapsellani on oma huone eikä tarvitse sitä jakaa kenenkään kanssa.

Tosin IMHO isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan, he ovat jo omat lapsensa hoitaneet.

Kuitenkin lapsemme ovat jo 8- ja 6-vuotiaat, ja se parin tunnin hoitoapu olisi todella ollut nyt tarpeen. Lapset eivät ole olleet isovanhemmillaan hoidossa koskaan, vaikka muuten olemmekin läheisiä ja paljon tekemisissä toistemme kanssa. Mietin vain, että ymmrätävätköhän vanhempani, että itse saivat isovanhemmiltani viikoittain monta tuntia lastenhoitoapua, lisäksi esim. kaikki lomansa ja reissunsa ja iltamenonsakin.

Mielenkiintoisia juttuja on noussut esiin, näitä on ihan mukava lueskella!

Ap

Elintaso on omilla lapsillani sama. Meillä oli sekä rivarissa että kerrostalossa oma sauna, pesukone, astianpesukone, kahvinkeitin jne. jo 70-luvulla. Muita eroja kyllä on.



Lapsillani on läsnä oleva isä. Vaikka työmatkoja on, hän ei ole poissa kuukausia kerrallaan kuten oma isäni.



Lapsillani on läheinen ja vahva suhde isäänsä.



Lapsillani on raitis isä, joka akattelee ensisijaisesti lasten etua, vasta sitten omaansa.



Isovanhemmat asuvat kaukana ja heitä tavataan harvoin. Omat vanhempani saivat lastenhoitoapua vaikka päivittäin, jos halusivat (eivät välttämättä tarvinneet).



Omat lapseni ovat asuneet samassa paikassa ja samassa talossa koko lapsuutensa. Minä olen muuttanut parinvuoden välein lapsena.



Lapseni ovat olleet kotihoidossa 3-vuotiaiksi saakka, minä 2-kuukautiseksi.



Lapsillani on enemmän leluja ja vaatteita, mutta tämä ei johdu rahasta. Omia vanhempiani ei vain asia kiinnostanut.



Omia lapsiani viedään harrastuksiin, ei tarvitse mennä yksin.



Omien lasteni kanssa todellakin OLLAAN ja heidän kanssaan touhutaan yhdessä..

itse kasvoin kaupungissa ja lapseni kasvavat maalla maalaistalossa.





Itse menin mummolaan maalle, lapseni menevät mummulle kaupunkiin missä ihan normi leikkipuisto on melkeen kuin huvipuisto;O



Itse kasvoin ainoana lapsena, itselläni on nyt neljä lasta eli lapsilla sisaruksia.



Itse olen ollut päiväkodissa 9-kuisesta, omani eivät ole olleet päivääkään kodin ulkopuolella hoidossa.



Itselläni oli paljon kavereita naapureissa, täällä korvessa kavereille pitää aina erikseen viedä kun välimatkaa useita kilometrejä, tämä harmittaa minua suunnattomasti samoin kuin pitkä koulumatka, itelläni oli vain muutamia satoja metrejä.



Leluja oli itsellänikin mutta tokihan nykyisin tarjonta on ihan eri kun se silloisten kauppojen pieni leluhylly tai pyörivä "lelukaruselli"



Niin ja silloin ei joka lapsella ollut kännyköitä=) Muistan kuinka käytiin äidin kanssa lennättimestä soittamassa.



Eikä ollut tietsikoita, tosin tulihan sitten Commodoret=)



-70 luvulla syntynyt olen.

Asumistaso on suunnilleen sama, mutta tavaran määrä nykyään on suunnaton. Kaikkea on. DVD:t ja muut pursuilevat hyllyistä.



Meillä isovanhempia on enemmän elossa, ja enemmän tekemisissä lasten kanssa. Jopa isomummo löytyy, minulla isoisäkin oli sodassa kuollut, ja isoäiti kuollut myös kauan sitten. Omilla on ollut enimmillään 6 isovanhempaa, minulla enimmillään 2.

harrastamaan, eikä kehuttu ettei tultu ylpeiksi :) Nyt vien omia lapsia (liikaakin) harrastamaan

mutta Pikkukakkonen näkyi räppimättä ja katkomatta ja äänikin kuului vaikka olikin mustavalkoinen aluksi. Toisin on digi-ajan lapsilla katvealueella :/