Kamalaa! Päiväkodinjohtaja sai minun puhelimessa itkemään!! :´(

Niin ja puolipäiväryhmässä (yli 3v) tuo aikuisluku on todellakin lain mukaan 1 aikuinen / 13 lasta... Olin aivan järkyttynyt, kun päiväkodin johtaja löi näitä " faktoja" eteeni... Oli siis sitä mieltä, että avustajaa ei ylivilkkaalle lapselle eskariryhmään tarvita, koska suhdeluku on riittävä 15 lasta ja kaksi aikuista joista lupasi toisen aikuisen oman lapseni käyttöön! Ja toisen huolehdittavaksi jäisi sitten ne loput 14 lasta... Ihan tuohon en tyytynyt ja siksipä tytölle on nimetty syksyksi henkilökohtainen avustaja... saavat ne loput 14 lasta jakaa sitten ne kaksi hoitajaa.



Viime vuoden on ko. ryhmä toiminut niin, että on ollut se 13 lasta ja lastentarhanopettaja!

Kuten joku muu totesikin, joka paikassa hoito- tai kerhopaikkaa ei ihan helpolla saa. Varsinkaan, jos haluaa johonkin tiettyyn paikkaan. Me asumme pk-seudulla ja laitoimme hakemuksen 7kk ennen hoitotarpeen alkua ja saimme paikan sieltä mistä halusimme. Tuttavamme hakivat paikkaa lapsilleen 2kk ennen kuin sitä tarvitsivat ja kunnalla ei ollut tämän 2kk aikana tarjota mitään muuta kuin pitkää odotusaikaa. Tämän vuoksi (tai tämä oli yksi syistä) me teimme sen ratkaisun, että osittainen hoitopaikka pidetään, koska sen voi luovuttaa pois milloin tahansa hyvin nopeasti, mutta sen saaminen takaisin onkin jo paljon vaikeampi juttu.



Sitten kommentti siihen, kun joku sanoi, ettei halua olla viemässä hoitopaikkaa joltain, joka sitä kaipaa kipeämmin kuin he. Tosiasia on, että jos hoitopaikkoja täytetään vähemmän, niitä ja henkilökuntaa vähennetään. Päiväkodeista ei tule yhtään sen väljempiä, vaikka monikin ottaisi lapsensa sieltä pois, vaan osa niistä suljettaisiin tarpeettomina.



Minä en kysynyt 3-vuotiaaltamme, haluaako hän mennä hoitoon kun äiti on vauvan kanssa kotona. Toki seurasin lapsen olemusta ja reaktioita ja toki olisimme miettineet homman uudestaan, jos lapsessa olisi tapahtunut kovin dramaattinen muutos. Minun mielestäni 3-vuotiaan ei tarvitse päättää niin isoista asioista kuin hoitoon meno tai menemättömyys, se on aikuisen tehtävä. Olen kuullut useista tapauksista, joissa tätä asiaa on lapselta kysytty. Lapsi on vastannut ensin, että haluaa olla äidin ja vauvan kanssa kotona. Kun on kulunut päivä tai kaksi, lapsi ilmoittaa haluavansa hoitoon. Sitten ovat vanhemmat ihmeissään, kun lopulta sekä heidän että lapsen mielipide on se, että se osittainen hoito olisikin kaikkien kannalta paras. Uutta hoitopaikkaa ei välttämättä saa moneen kuukauteen ja silloinkin lapsen sijoituspaikka voi olla ihan joku muu kuin se hoitopaikka, mistä hän jäi kotiin.



Jos mietitte pk:n äänekkyyttä, niin menkäähän käymään jonnekin ala- tai yläkouluun. Desibelejä riittää. Toki käsitän, että joku haluaa pikkulastaan suojella suurilta ryhmiltä ennen esikoulun ja koulun alkua, kun siellä sitten kuitenkin tulee nuo desibelit ja ryhmäkoot vastaan.



Mammamuu2: Toivoisin sinun osaavan lukea tarkemmin. En missään kohdassa väittänyt, että pph:lla olisi vähemmän syliä lapsille kuin pk:ssa, mutta totesin, että syliä meidän pk:ssamme on ollut paljon enemmän kuin mitä odotin. Kyllä kai moni myöntää sen, että pph:lla on lapsille vähemmän aikaa, jos hän päivittäin siivoaa, laittaa 3 ateriaa, pukee ja vessattaa ja nukuttaa kaikki lapset, järjestää ehkä aktiviteettejakin, jotka vaativat valmisteluja. Eri asia sitten, jos hän lämmittää päivästä ja viikosta toiseen lapsille eineksiä (no, tämä on taas asia erikseen. ei eineksissä minusta ole mitään kamalan pahaa, mutta toki haluan lapseni syövän tuoreista aineksista tehtyä terveellisempää ruokaa kuin paljon lisäaineita ja suolaa sisältäviä eineksiä). Enkä väitä, että pelkällä tutkintotodistuksella lapsia voisi hoitaa, toki hyvään hoitoon sydäntä ja aitoa välittämistä tarvitaan, mutta MINÄ uskon, että KESKIMÄÄRIN korkeammin koulutettu ihminen tekee työnsä paremmin ja on avarakatseisempi. Uskon näin ihan kaikilla koulutusaloilla, en vain lastenhoidossa. Jokainen teistä muista saa uskoa ihan miten haluaa, minä ja mieheni uskomme tietyistä syistä näin ja sen perusteella teemme tiettyjä valintoja.



Viimeiseksi: Lapset kyllä kaipaavat vanhempiaan tosi paljon, niin pienet kuin teinitkin. Se näkyy esim. kaikissa kyselytutkimuksissa, ja voitte kokeilla vaikka kysymällä tuttujen lapsilta, mikä kesälomassa on ollut parasta. Vastaus ei ehkä olekaan se Särkänniemi/vesipuisto Serena, vaan yhteinen jalkapallopeli tai välipalan syönti parvekkeella. Sikäli tämä keskustelu on hyvä, että se ehkä haastaa meidät kaikki miettimään sitä, mitä lapset oikeasti kipeimmin tarvitsevat. Ulkomaanmatkoja ja kalliita harrastuksia ja uusia kännyköitä vai ehkä yhteistä oleskeluaikaa viikonloppuisin ja iltaisin vanhempiensa kanssa, kotipihalla touhuilua tai yhteistä ruoanlaittoa, vaikka ihan pientäkin. Läsnäolo pesee mennen tullen materian, vaikka pinnalta varmaan toiselta näyttääkin.



- tiukkis

Niin tuota haastetta ja pohdintaa tarvitaan! Sehän on koko tämän keskustelun ydin... koska hoitopaikan laatu riippuu niin hoitajista. Voi saada huonon pph tai hyvän lastentarhanopettajan ja päinvastoin. Voi olla, että yksi lapsi saa paljon syliä tarhassa, koska joku hoitaja kiintyy häneen syvästi (kuten meidän pojalle kävi pienenä=oli todella lastentarhanopettajan lellikki ja sylivauva) ja joku toinen jää ilman kun ei tykätä... Toinen ottaa ammattimaisesti kaikki huomioon ja toinen ei.



Koska nyt niin paljon olen täällä vastauksillani nostattanut kuumia tunteita, niin tulen nyt sen verran " esiin kaapista" , että tunnustan: vaikka itse pidän pph alle 3 vuotiaalle parhaana hoitomuotona kotihoidon jälkeen joka on ehdoton ykkönen. Valitsisin silti itse päiväkodin, jos en saisi tuttua pph jonka tunnen ja jonka tavat tiedän... Mutta en koskaan laittaisi lastani hoitoon jos itse olisin kotona. En myöskään koskaan vie lasta hoitoon, kun minulla on arkivapaa. Nautimme vapaista yhdessä lapseni kanssa ;-) Vaikka ADHD lapsen kanssa arki on huomattavasti rankempaa kuin töissä oleminen...



Kaikki perhepäivähoitaja tuttuni, valmistavat ruuan edellisenä iltana kokonaan tai osittain. Siivoaminenkaan ei kuulu päivärutiiniin silloin kun hoitolapset ovat paikalla, paitsi ehkä päiväuniaikaan...



Kun itselläni oli päivähoitoryhmä, olin todella tarkka ruuasta ja siitä, että eineksiä käytettiin niin vähän kuin mahdollista. Minulla oli tapana valmistaa helppoja uuniruokia joiden tekeminen ei ollut poissa lastenhoidosta. Laitoin aamulla ainekset vuokaan (ennenkuin lapset tulivat) vähän ennen uloslähtöä uuniin, uuni hetkeksi kuumemmalle 250C (käytännössä siksi aikaa kun puettiin päälle) ja sitten sammutin kun lähdettiin ulkoilemaan/puistoon. Takaisin kun tultiin, uunissa odotteli valmis lämmin ruoka... Astiat korjasin pöydästä pois, kun viimeinenkin lapsista uinaili päiväunillaan :-)



Minulla oli aivan ihana ryhmä ja ihanat vanhemmat joiden kanssa olemme solmineet pysyviä ystävyyssuhteita, vaikka perheet ovat muuttaneet jo toiselle paikkakunnalle ja minä palannut takaisin palkansaajaksi. Lapset tuotiin mahdollisimman myöhään ja haettiin mahdollisimman aikaisin, keskimäärin olivat hoidossa n. 6h.



Isoimpana juttuna pidin sitä, että perhe muutti kesken vuoden pois paikkakunnalta, mutta kuljetti lasta kesään asti (yli 6kk) hoitoon minulle 50km yhteen suuntaan! Niin, että isä ajoi työpaikkansa ohi viellä 20km ja sitten takaisin töihin ja ip. sama juttu. Tämä oli minulle paras kiitos ja arvostuksen osoitus. Eivät halunneet vaihtaa hoitopaikkaa johon olivat tyytyväisiä. Vasta seuraavana syksynä lapsi aloitti päiväkodissa. Tämä entuudestaan täysin vieraan perheen kanssa ollaan perhetuttuja ja ystäviä vielläkin vaikka tuosta on kulunut jo 5v aikaa...



Meillä alkaa tosiaan eskari (puolipäiväinen) kahden viikon kuluttua ja odotan sitä tyytyväisenä, koska tytöllä takuuvarmasti riittävästi syliä, kiitos henkilökohtaisen avustajan... ja koska ryhmän lastentarhanopettaja sattuu olemaan se, jonka " lemmikki" isoveli aikoinaan oli ;-)

Jatkanpas vielä keskustelua. Meillä siis esikoinen jäi kotiin vauvan synnyttyä, mutta ymmärrän täydellisesti, jos joku toinen päätyy toisenlaiseen ratkaisuun. Toisaalta ymmärrän senkin, että ketjussa peräänkuulutetaan vanhempien uskoa itseensä. Elämä omien lasten kanssa voi olla ihan tavallista - vaikka vauva on valvottanut ja joskus on ollut rankkaa, elämä on silti sujuvampaa kuin mitä etukäteen ajatteli.



Me tehtiin tilapäinen hoidon keskeytys, joka takaa esikoiselle hoitopaikan ilman uutta hakua. Miinuksena tässä on se, että paikkaa ei voida taata juuri siitä samasta ihanasta ryhmiksestä kuin mistä hän lähti. Osa-aikaisella hoidolla paikka olisi ollut turvattu. Tuota paikkaa, läheltä kotiamme, saimme aikanaan odottaa 10 kk.



Mutta sitten: hieman ihmetyttää tämä asenne, että lapsensa hoitoon vievä äiti on luovuttamassa jotain korvaamatonta. Kysytään, miten " vieraat aikuiset voisivat korvata äidin" . Ei kai kyse ole siitä, että joku olisi korvaamassa vanhempia? On totta, että lapsi tarvitsee ensimmäisten elinvuosiensa ajan kiinteän suhteen ainakin yhteen hoitajaan, mutta onko vaarallista, jos hyviä ihmissuhteita on muitakin? Olen tästä usein puhunut, että mieheni perhe (toisesta kulttuurista) todella ihmettelee, miten Suomessa äiti voidaan jättää niin yksin lasten kanssa, jättää suorastaan heitteille. Vaikka äiti olisi juuri synnyttänyt, on pakko jaksaa. Ehkä meissä on vähän sitä vikaa, että korostamme pärjäämistä yli kaiken? Miksi pitäisi jaksaa yksin? Tosiasia on, että perherakenne on rikkoutunut ja uudenlaista yhteisöllisyyttä kaivattaisiin. Kaikilla ei ole mummoja, kummeja, tätejä, setiä, naapurinlikkoja ym. auttelemassa.



Ja huomio, huomio: enimmäkseen puhumme taas äideistä, äitien valinnoista - missäs isät?

Nämähän ovat perheiden ratkaisuja, ei äitien. Jos äidillä kaatuu seinät päälle, yhtä hyvinhän isä voi toki jäädä kotiin jos niin haluaa.



Olen osallistunut moneen tätä kuviota koskevaan keskusteluun ja täytyy sanoa, että tämä oli poikkeuksellisen avarakatseinen. Liekö siis jotain muutosta tapahtumassa asenteissa?



Asiat ei monestikaan ole niin mustavalkoisia kun moni kuvittelee tai ei muusta tiedä kun on oma elämä ollut tietynlaista aina. Usein mietin että jos olisin itse jonkun muun miehen kanssa naimisissa, monet elämänvalintani olisivat íhan toisenlaisia. Koska olemme niin erilaisista perheistä, olen joutunut ymmärtämään myös sen että muiden ihmisten valinnatkin ovat ihan ok ja johtuvat monesti todella monesta asiasta. Ei ole niin yksiselitteisiä asioita olemassa kuin että jos viet lapsesi hoitoon kun olet kotona, olet laiska äiti ja lapsesi tuntee olonsa syrjäytetyksi jne. Lapset ovat hyvin erilaisia, toiset kaipaavat seuraa pienestä asti, toiset tykkäävät puuhastella yksinään yms. Toiset haluavat pitää hoitopaikan johon lapsi on jo tottunut, toisilla ei ole lapselle vielä ehtinyt kertyä hoitokokemuksia kun ikäero pikkusisarukseen jää vajaaksi kahdeksi vuodeksi jne. Silloin ei varmaan osittaishoito tule edes mieleen. Toisilla on 10 ihmisen tukiverkko ympärillä, josta hoitajia riittää jokaiseksi viikonpäiväksi vaikka. Toisilla se yksi mummo asuu 500km päässä ja näkee lapsenlapsiaan jouluna. Yritä siinä sitte rakentaa taloa, hoitaa lapsia, opiskella ja käydä töissä hyvällä omatunnolla.



Valitettavasti monesti syyllistävien kommenttien takana on kateus siitä, että joku pääsee " niin helpolla" . Kateellisuus on maailman älyttömin voimavarojen haaskauksen kohde. Niin kauan kun tämä systeemi on olemassa, siitä on turha syyllistää ketään. Minusta meidän vanhempien pitäis pitää enemmän yhtä ja tukea toisiamme. Toiset on epävarmempia kun toiset, oliskin kiva jos kaikki superäidit ja isät käyttäisivät energiansa toisten tsemppaamiseen.



Peace

Poika menee nyt 1,5 vuotiaana osa-päivähoitoon äidin ja isän työn takia. Uusi vauva syntyy vuodenvaihteessa, joten olen miettinyt pitäisikö esikoisen osa-päivä hoito pitää?



Toisaalta en näe sitä yhtään helpottavana tekijänä, en jaksaisi viedä ja hakea lasta päiväkotiin talvipakkasella, joten pääsisin paljon helpommalla kun jäisimme kaikki kotiin. Lisäksi ikävöin poikaa jo valmiiksi kun mietin että vien hänet päiväkotiin...olisi ihanaa saada poika taas kotiin.



Mutta sitten taas toisaalta...meidän poika on niin aktiivinen, että tulee hulluksi jos joutuu olemaan esim sisällä koko päivän. Ei se ole edes mahdollista. Joka päivä on ulkoiltava 2 kertaa tai muuten tavarat lentelee sisällä. Miten sitä sitten ulkoilet jos vauvan kanssa ei pakkasilla saa ulos lähteä? Ja miten kauhean tylsää lapsella mahtaa olla kotona...katsella kun minä imetän ja vaihdan vaippaa pikkuiselle. Nyttekin esikoinen vaatii niin paljon tekemistä, että ihan on 24h hommaa sen kanssa. Koskaan se ei vain ole ja ihmettele vaan aina juoksee ympäriinsä ja trvitsee tilaa ja tekemistä.



Että tässä sitä on pohtimista! Luultavasti meillä poika jää kotiin, koska en vain jaksa viedä sitä hoitoon ja säästäähän siinä vähän rahaakin. Mutta En tiedä mitä tekemistä sille sitten keksin? mitkään piirtämiset ja askartelut ei tuolle todellakaan riitä!!! :) pitäis olla kerhoa, jumppaa, uintia, muskaria ym. Ja en tiedä onko 2-vuotiaille vielä moista?

Kun mietitään mitä voisi sen isomman alle 2v:n kanssa tehdä talvivauvan kanssa jos ei ulos pääse.



Ensinnäkin paljonko isä voi osallistua olemalla isyysvapaalla vaikka sen pari ekaa viikkoa kun vauvaa ei voi viedä ulos? Ja sitten kun vauvan voi viedä ulos on pakkasrajat, mutta itse en kyllä niistä välittänyt koska totesin vauvan vaunuissa tuulelta suojasta (harso vielä aukon edessä) olevan ihan eri pakkasolosuhteet kuin vaunujen ulkopuolella. Eli kun vauva oli täysiaikainen ja terve sai olla vaunuissa vaikka pakkanen lähenteli -30, vaikka tosin vaunujen sisällä ei ollut kuin pari astetta pakkasta (mittasin erikseen mittarilla). Taisin tosin olla kaveripiirissä ainoa joka ulkoili noilla säillä, mutta ei tarvinnut jättää ulkoilua välistä. Säärajana oli vain sen isomman lapsen tarkeneminen. Ja joku tosiaan vielä mainitsi itkuhälyttyminen ja vauvan jättämisen sisälle ja itse seinän toiselle puolelle ulos ulkolemaan (tosin ei käy kerrostalossa) ja vielä mieluiten ikkunan kohdalle että vauvan näkeekin sisältä.



Jossei pääse ulos, niin sisälläkin aktiiviselle lapselle voisi olla liikuntamahdollisuus (vaatii tosin hieman kekseliäisyyttä tai vastaavasti tilaa ja pientä investointia). Sisällä voisi olla vaikka sisätrampoliinia, pehmopallojen heittelypaikka, joku päältä ajettava auto yms. Sitä liikunnallista energiaa voisi purkaa myös sisällä.



Itse pidin aikoinaan paljon mukavampana sitä kun isompi/isommat lapset olivat minun ja vauvan kanssa kotona. Jotenkin isomman (mutta kuitenkin se alle/n.2v on oikeasti pieni) lapsen tarvitsemat rytmit ja aktiviteetit ja seura oli kivaa. Ja en olisi minäkään halunnut vääntäytyä aamuisin johonkin tiettyyn aikaan aina lasta viemään, vaan päivät sai kotona pidettyä joustavampana kun ei ollut aamuvientiä.



Eli tässä se mitä kotona voi tehdä ja oli positiivista. Siitä toisesta vaihtoehdosta viedä lapsi hoitoon en sitten tiedäkään.

Olen parina päivänä töitteni lomassa selaillut tätä keskustelua. En ihan jokaista pitkää viestiä ole lukenut, joten saatan toistaa asioita, jotka on jo tuotu keskusteluun.



Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka pitävät lapsen hoitoon viemistä " pakkona" silloin, kun vanhemmat ovat töissä. Jos perheeseen syntyy uusi vauva, niin mielestäni on suuri rikkaus isommille lapsille, kun saavat jäädä kotiin ilman elämän aikatauluttamista. Joku oli sitä mieltä, että kyllähän lapset koulussakin ovat isoissa ryhmissä. No niinpä niin, siksi juuri mielestäni on lapselle etuoikeus saada olla kotona ennen koulun aloitusta, jos siihen on mahdollsiuus. Toki jos perheessä on sosiaalisia tai terveydellisiä ongelmia, on asia ihan eri.



Ja päiväkotien pystyssä pysymisestä. Ainakin meidän paikkakunnalla ei ole ongelma se, että lapsia ei olisi päiväkoteihin tarpeeksi, vaan päinvastoin, työssäkäyvien lasten vanhemmilta vie kokopäiväpaikat ne lapset, jotka ovat saamassa " virikkeitä" päiväkodissa osa-aikaisesti. Eli ei ne päiväkodit siihen kaadu, että vanhempainlomalla olevien lasten vanhemmat pitäisivät isommat lapset kotona. Tietysti on ymmärrettävää, että halutaan säilyttää tuttu ja hyväksi havaittu hoitopaikka omalle lapselle, mutta itse en tekisi niin vain hoitopaikan säilymisen vuoksi ja aiheuttaisi tukkoja hoitopaikkajonoihin.



Itse pidin itsestään selvyytenä kuopuksen syntyessä, että silloin 2v. esikoinen jää kotiin kanssani siitä päivästä, kun jäin itse kotiin. Silloinen ihana perhepäivähoitajamme jopa ihmetteli, kun tein tämän ratkaisun. Kuitenkin koin sen kuukauden ennen kuopuksen syntymää tärkeäksi ajaksi viettää aikaa pienen esikoiseni kanssa. Eikä hän todella kaipaillut hoitoon, vaikka oli siellä tosi hyvin viihtynyt jo vuoden verran. Äitiysloman aikana vauvan synnyttyä kävimme puistossa ja srk:n kerhoissa. Tietysti arki oli joskus rasittavaa ja puuduttavaa, mutta myös ihanaa aikaa. Aika lailla sellaista, mitä olin odottanutkin.



Joku täällä sanoi, että miksi lapsi sitten pitää viedä kerhoon saamaan virikkeitä, kun päiväkoti tarjoaa saman. Mielestäni siitä on se suuri ero, että kunnan järjestämä päivähoito on tarkoitettu niille, jotka sitä välttämättä tarvitsevat ja sieltä se hoito pakon edessä järjestyykin. Kerhoihin voi sitten viedä, JOS tuntuu, että lapsi tarvitsee kotitoiminnan lisäksi jotain virikettä/kavereita. Perhekerhoissa myös äidit saa aikuisseuraa ja hengähdystauon, kun lapsi leikkii tms.



Ja vielä yksi kommentti iseihin liittyen. Mieheni on ollut poikkeuksellisesti koko kesän kotona ja hänellekin oli itsestään selvää pitää lapset kotona lomailemassa. Nyt lapset sitten aloittavat taas päiväkodissa normaalisti, kun palaamme töihin.

En edes ihan kaikkea jaksanut lukea, mutta päätin kuitenkin laittaa vähän omaa näkemystäni sekaan.



Kuten monesta muustakin tässä ketjussa, minustakin on hieman kummallista, että ihmiset kuvittelevat pienten (alle 3v on tässä mielessä tosi pieni) lasten kaipaavan kovasti jotain erikoisia virikkeitä, joita kotihoidossa ei voida antaa. Minusta parasta ja kehittävintä tekemistä lasten kanssa on ihan arkinen kotoisa puuhastelu. Kuinka moni lapsi esim. päiväkodissa kokee olevansa korvaamaton apu aikuiselle kotitöissä, pienen sisaruksen hoitamisessa tms? Ihan kokonaan toinen asia ovat isommat lapset, jotka tosissaan alkavat kaivata ikäistään leikkiseuraa ja askartelua yms. puuhaa. Hieman nurinkurista on minusta verrata toisiinsa päiväkotiryhmiä ja koululuokkia. Tässä aloituksessa kun nimenomaan on kyse pienestä lapsesta.



Sitten mietin myös sitä, että miten hyvin vain pari kertaa viikossa hoidossa käyvä lapsi oikeasti pääsee mukaan leikkeihin ja ryhmätoimintaan kun toiset ovat siellä " aina" ? Jääkö vain muutamana päivänä kävijä hieman ulkopuoliseksi kaverijaoissa yms? En tiedä kun ei ole itsellä kokemusta....Tässä mielessä kerhot yms. toimivat ehkä toisella tavalla kun se sama ryhmä kokoontuu ne pari kertaa viikossa. Muuten, srk:n kerhotkin on tarkoitettu yli 3-vuotiaille (perhekerhoa lukuunottamatta).



Minäkin peräänkuuluttaisin vahempien uskoa itseensä. Ei se lastenhoitaminen ja kasvattaminen varmasti mitään salatiedettä ole, jonka taitavat vain ja ainoastaan kasvatusalan ammattilaiset. Tietenkin useamman lapsen kanssa on rankkaa ajoittain, mutta ylitsepääsemätöntä tuskin.



Jokainen tekee tietenkin omat ratkaisunsa, mutta itse en kyllä voisi kuvitella pitäväni isompia lapsiani (4v ja 2,5 v) hoidossa kun kerran olen vauvan kanssa kotona.

kumpa kaikki ajattelisivat asioista juuri noin. Oli todella ihana lukea tekstiäsi ja ajatuksiasi. Olen itse törmännyt äiteihin ja iseihin, jotka vievät jopa loma-aikaan lapsensa hoitoon. Meillä myös mies hoisi kesälomansa 1 v 4 kk:n ikäistä poikaamme kotona, eikä edes keskusteltu muista vaihtoehdoista. Se oli itsestäänselvyys ja etuoikeus hänelle.



Meillä poika aloittaa perhepäivähoidossa kuukauden päästä ja luottavaisin, mutta haikein mielin hänet sinne vien. Olisihan se jo kätevämpääkin kotihoidossa olla. Uutta vauvaa odotetaan syntyväksi maaliskuussa, jolloin poika täyttää tasan 2 vuotta ja totta kai jää kotiin kanssani, heti kun mahdollista. Jos olisin tämän raskauden tietänyt näin äkkiä ottavan tuulta purjeisiin, en olisi edes lähtenyt tässä välissä töihin ollenkaan. Kyllä arki niin paljon meidän perheessä ainakin vaikeutuu, kun lasta täytyy olla töytyyttämässä aamuisin hoitoon. Miettiessäni perhepäivähoidon ja päiväkodin välillä käännyin ystäväni apuun, joka on päiväkodinjohtajana yksityisessä päiväkodissa ja vielä melko pienessä sellaisessa. Hän silti suositteli ystävänä ehdottomasti tuon ikäiselle perhepäivähoitoa juuri tuon kodinomaisuuden sekä päiväkodin ryhmien suuruuden vuoksi. Se suositus riitti minulle, jotta sain päätökseni tehtyä. Muutahan kokemusta tai näkemystä ei minulla tähän asiaan ollut.



Tuosta päivähoitopaikkojen ruuhkautumisesta: ainakin meillä täällä Itä-Suomessa tilanne on huono hoitopaikkojen suhteen. Suoraan kyllä sanoivat, että monet perheet, joissa toinen vanhempi on syystä tai toisesta kotona, pitävät lapsiaan hoidossa ja ruuhkauttavat noita jonoja entisestään. Meidänkin on täytynyt taiteilla toukokuusta lähtien isovanhempien, tätien ja setien sekä ystävien avustuksella. Syyskuusta vasta hoito järjestyy kunnan puolesta.



Niille äiteille, jotka tuntevat kotona usean lapsen hoidon olevan raskasta tai että vanhemmat lapset eivät saa tarpeeksi virikkeitä tai huomioo suosittelisin kotiin hoitajan palkkaamisen vaikkapa vain aamupäiviksi tai iltapäiviksi antamaan virikkeitä lapselle ja viemään häntä puistoon muiden lasten seuraan. Esim. MLL:ltä saa hyvää palvelua. Ja vielä jos naapurista tai sukulaisista sattuisi löytymään innokasta teini-ikäistä lasten leikittäjää, niin vielä parempi. Meillä ensimmäisen lapsen syntyessä isä jäi myös kotiin ensin isyyslomalle ja sitten piti siihen perään kaikki kertyneet lomat sekä hieman palkatontakin. Yli kaksi ensimmäistä kuukautta oli kotona ja näin varmasti toimimme myös toisen syntyessä. Tämäkin helpottaa varmasti arjen aloittamista kahden lapsen kanssa.

Luin hieman silmät ymmyrkäisinä noita (suhteettoman suuria?) pelkoja siitä, mitä tehdä aktiivisen parivuotiaan kanssa kun " vauvan kanssa ei pääse ulos, äiti imettää jne" . Meilläkään ei pakkasrajoja tunnettu kun tilanne oli viime talvena se, että vauva ei nukkunut sisällä. Silloin ei ongelmana ollut se, ettei pientä vauvaa olisi voinut viedä ulos esikoisenkin sinne halutessa vaan päin vastoin se, että esikoinen hyppi seinille kun _ulkona oli hänelle liian kylmää_! Vaunut saa eristettyä toodella hyvin peitoilla ym. pakkaselta niin, että vauvalla on hengitysilmakin sangen lämmintä. Isommalla lapsella sen sijaan paleltuu paukkupakkasilla iho ulkona, ottaa henkeen jne. Jos esikoisen kanssa on talvella hankalaa, ongelma ei ole silloin vauva ensinkään vaan suomen ilmasto. Jos taas joku eteläsuomen maksimissaan -10 -asteisessa ilmastossa asuva on tosissaan sitä mieltä että vauvaa ei voi viedä ulos ja siitä syystä täytyy esikonkin nököttää sisällä hermostumassa, voin rauhoittaa että huoli on turha :). Kekseliäisyyttä peliin niin vauvan saa lämpimiin vaunuihin hengittämään lämmintä ilmaa ja turvallisesti ulos joka kerta kun isommankin.



Esikoisen päivähoitokysymyksessä on tosiaan niin monta puolta, eikä mielestäni tosiaan merkittävimpänä asiana ole isomman lapsen aktivointi. Jos jotain kannattaisi todellakin ottaa huomioon kun perheeseen tulee vauva, ovat ne nimenomaan esikoisen tunteet siinä suuressa elämänmuutoksessa. Toki myös äidin jaksaminen. Mutta että normaali 2-vuotias tuskin tarvitsee normaaliin elämäänsä suurta päiväkotiryhmää, 7 tuntia ulkopuolista aktivointia ym. pysyäkseen järjissään. Lapset ovat myös melkoisen luovia ja keksivät kyllä itsekseenkin tekemistä ja tarmon purkamista jos heille tarjoaa siihen sopivanlaisen ympäristön. Ehkäpä päivähoidossa ollut supervauhdikas taaperokin voisi jopa rauhoittua kun saa olla pidemmän aikaa kotona rauhallisessa ympäristössä ilman jatkuvaa meteliä ja lapsilaumaa ympärillä?



Ja noista päivähoitopaikoista; tosiaankaan eivät kovin nopeasti ylikuormitetut päiväkodit kaiketi sulje oviaan..? Mikähän logiikka siinä oli, että jos subjektiivista oikeutta ei paljoa käytettäisi, olisivat päiväkodit samantien sulkemassa oviaan tarpeettomina? Eiköhän se mene niin, että ne lapset, joiden molemmat vanhemmat ovat töissä, pääsisivät sieltä jonon hänniltä helpommin hoitoon? Noh, tämä vain sivukommenttina, sen enempää ottamatta kantaa siihen mitä alkuperäisen pitäisi tehdä.

Täytyypä minunkin lisätä oma mielipiteeni tänne vaikken kaikkia viestejö jaksanut lukeakaan. Liian paljon täällä näkee mustavalkoisia mielipiteitä, on täysin jokaisen oma asia pitääkö lapsen kotona vai viekö päivähoitoon. Meitä on niin moneksi, jaksamme eri tavalla ja lapset ovat erilaisia. Itse kuulun nyt näihin, joiden vanhempi lapsi jatkoi päiväkodissa 3 v 4 kk:n ikäisestä. Tilanne oli ehkä sikäli erilainen että hän todella oli niin vilkas että kotona rupesi hyppimään seinille kun ei ollut tarpeeksi tekemistä. Ja päälle vielä vaikea uhmaikä + huomion hakeminen kaikin mahdollisin tavoin..Nyt poika on kohta 5-vuotias ja vuodessa on tapahtunut tosi iso muutos! Eli täytyy tehdä päätökset sen hetkisen tilanteen mukaan. Tosin menin töihin sisaruksen ollessa jo vuoden ikäinen, joten ei siis olisi ollut järkeä irtisanoa päiväkotipaikkaa. Mutta ei tuomita toisiamme. Voisimme pikemminkin ruveta vetämään yhtä köyttä ja ymmärtää erilaisia elämäntilanteita ja ratkaisuja.

" Sitten kommentti siihen, kun joku sanoi, ettei halua olla viemässä hoitopaikkaa joltain, joka sitä kaipaa kipeämmin kuin he. Tosiasia on, että jos hoitopaikkoja täytetään vähemmän, niitä ja henkilökuntaa vähennetään. Päiväkodeista ei tule yhtään sen väljempiä, vaikka monikin ottaisi lapsensa sieltä pois, vaan osa niistä suljettaisiin tarpeettomina"



Tähän jo muutama muukin vastasi, mutta koska kirjoittaja tarkoitti minun kirjoitustani, niin vastaanpa nyt minäkin.



Eli ainakin meillä Espoon nopeasti kasvavalla asuinalueella, johon ei ole uusia päiväkoteja saatu miesmuistiin, pelko päiväkotien sulkemisesta on täysin turha. Korkeintaan joku onnekas niistä kymmenistä lähipäiväkotiin jonottavista saisi hoitopaikan helpomman matkan päästä kuin nyt, jos ottaisin lapseni pois omasta päiväkodistamme. Niillä alueilla, joilla lapsia ei enää ole, päiväkotejakaan ei tarvita eikä niitä tarvitse keinotekoisesti ylläpitääkään lapsilla, jotka tuodaan hoitoon kenties kymmenenkin kilometrin päästä.



Esim. kaverilleni, joka asuu Espoonlahdessa, tarjottiin päivähoitopaikkaa Westendistä, johon on matkaa reippaasti yli 10 km ja jonne ei kovin helposti pääse. Näitä esimerkkejä on monia kaveripiirissä.