Kamalaa! Päiväkodinjohtaja sai minun puhelimessa itkemään!! :´(

kuten jo mainittiin Laaja-alainen erityislastentarhanopettaja (eiköhän nimike ole Suomessa ihan yleisesti käytössä, uudehko kylläkin)



Vastaa lähinnä koulujen erityisopettajia, kiertävät päiväkodin eri ryhmissä ja antavat erityisopetusta, jolloin normaaliryhmiin voidaan integroida erityislapsia ryhmäkokoa pienentämättä...

Kovasti pohditaan sitä, miten lapsi suhtautuu ja mikä hänelle on parasta jne. Itsekin olen varma, että lapsi viihtyy parhaiten kotona ja hän jäisi aina mieluiten kotiin, jos häneltä kysyttäisiin. Siitä lienee turha kiistellä. En itsekään usko, että 2 vuotias tarvitsee päiväkotia virikkeiden vuoksi.



Mutta kun kolikolla on aina kaksi kääntöpuolta. On lapsen paras ja äidin paras ja luonnollisesti myös perheen paras. Kuten moni onkin ap:lle jo sanonut: Mieti, mikä on teille paras ratkaisu. Mutta huolehdi, että ratkaisu on sellainen, jonka kanssa sinä olet sinut.



Kyllä minäkin hieman kulmia mutristelin kun katsoin jotain Ylen dokumenttia, jossa meidän päiväkodin johtaja lähes suoraan sanoi, ettei tajua, miksi alle 3-vuotiaita tuodaan päiväkotiin. Olihan oma poikani aloittanut ko.tarhassa 10kk ikäisenä. Hänellä on kuitekin päiväkodin johtajana velvollisuus tehdä työtään ja onneksi tämä hänen näkemyksensä ei paista hänen työssään ja kohtaamisissaan vanhempien kanssa.



Minä olen itse täysin levollinen kertoessani, että palasin töihin heit äitiysloman päätyttyä. Poika oli silloin 8,5kk vanha. Ensimmäiset 1,5kk sumplasin kesälomien ja äitini avulla siten, että poika oli hoidda 1-3pv äidilläni ja loput päivät kotona. Saimme näin siirrettyä tarhan aloituksen siihen 10kk ikään asti.



Itselleni oli suuri helpotus päästä töihin. Vaikka minut on jossain aiemmassa ketjussa about puoli vuotta sitten teilattu täysin karmeaksi mutsiksi ja muistaakseni joku ansiokas keskustelija kertoi tietävänsä, että lapseni on ahdistunut ja suhteeni häneen täysin olematon, niin tämä on kuitenkin meidän perheen ratkaisu, emmekä me olisi voineet elää toisella tavalla.



Minulle töihin paluu poisti jonkun lukon ja ahdistuksen, jota kotiäitiys minulle aiheutti. Kai minä sitten olen jonkin uraihminen, kun työssä olo on minulle niin tärkeää. Olen mysö alkanut nauttia lapsesta aivan uudella tavalla mentyäni vuoden alussa töihin . Tuntuu, etten jää jostain paitsi (joka tässä tapauksessa on se työelämä) vaan saa elää ja pitää minulle tärkeät asiat. No, okei -harrastustoiminta on entiseltä aktiiviurheilijalta kutistunut olemattomaksi, mutta siitä on ollut helpoin luopua :-)



No, entäs sitten kun/jos toinen lapsi tulee? Tällä hetkellä tuntuu vahvasti, että osapäivähoito vanhemmalle on ainoa ratkaisu. Vauvavuosi oli niin raskas, että ensinnäkään en ole varma, haluanko elää sitä uudestaan, mutta jos siihen on joku mahdollisuus saada helpotusta osapäivähoidon muodossa niin varmasti otan sen ilolla vastaan. Voi tosin olla, että toisen mahdollisen lapsen syntyessä oma äitini on jäänyt eläkkeelle, joten se varmasti ratkaisisi asian meille.



Se, mitä päiväkodin henkilökunta/johtaja, muut äidit, netin chattiplasta tai ystävät asiasta ja ratkaisuistamme ajattelevat, on täysin heidän oma asiansa. Mieltä saa olla ja pitääkin, mutta aina pitää antaa tilaa myös niille muille mielipiteille. Onneksemme me olemme saaneet paikan erittäin hyvästä ryhmästä. Koko ryhmä perustettiin vuoden alussa ja kaikki lapset olivat alle 2-vuotiaita. Oli todella helppo viedä poika tähän ryhmään ja todella hienosti tarha onkin meillä mennyt. Jos asenteellisuus alkaisi näkyä hoidossa, tekisin virallisen valituksen asiasta (tuleepa edes tarhalle huono maine, jos ei muuta) ja vaihtaisin tarhaa.



Summa summarun: kuten alussa sanoinkin, lapsi varmasti mieluiten on kotona äidin kanssa. Mutta uskalla tehdä oma päätöksesi. Uskalla ajatella omaa jaksamista ja hyvinvointia -joku tuossa aiemmin sanoi, että äitiyteen kuuluu olla väsynyt ja äitiyden kuuluu olla raskasta. Minä taas haluaisin uskoa, että nykymaailma monine vaatimuksineen on muutenkin meille aika raskas, joten ei siitä äitiydestö kannata mitään taakkaa tehdä kun kerta on olemassa apuja.



Voimia ja onnea uudesta nyytistä! tehkää, kuten parhaaksi näette!!!

...että tähän äidin jaksamiseen kahden lapsen kanssahan vaikuttaa myös äärettömän oleellisesti se, millainen persoona sieltä massusta maailmaan putkahtaa. Jos toinen lapseni olisi tämän ensimmäisen, lähes koliikin ja vahvalla persoonalla varustetun kaltainen, varmasti olisi osapäivähoito tarpeen. Jos taas sieltä kuoriutuisi helpompi tapaus -esim. työkaverillani tyttö nukkunut 11-12h öitä pari-kolmekuisesta, niin ihan varmaan se omakin jaksaminen olisi eri luokkaa.



Eli itse näen tuon osapäivähoidon merkityksen nimenomaan äidin jaksamisen kannalta tärkeänä, en niinkään virikkeiden.



Useinhan kuitenkin käy niin, että se toinen lapsi on helpoimpi. Ja äitikin on usein toisen lapsen kanssa rennompi. Ja sen vauvan voi laittaa tuijottamaan vanhemman sisaruksen lego-leikkejä tms. eikä äidin tarvitse sitä ihan samalla lailla viihdyttää kuin ensimmäistä, joten se tarhan osapäivätarve jää sitten huomaamatta pois.



Mutta niin: minä näen subjektiivisen päivähoito-oikeuden erittäin tärkeänä oikeutena suomalaisille äidelle :-)

Päiväkodinjohtaja ei tule olemaan ainoa, joka ilmaisee mileipiteensä esikoisen hoidossa olosta sinun ollessa koyona vauvan kanssa. Tulet saamaan lokaa niskaasi ihan joka puolelta! (Nimnerkillä kokemusta on....) Ihan varmasti tähänkin ilmenee ketju, jossa kuule sinua pidetään huonona äitinä asian vuoksi. Mutta älä välitä! Jokainen perhe tekee ratkaisun sen mukaan, mikä on heille sopivin. Pysy vahvana ja anna ilkeitten kommenttien mennä korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka helppoa se ei aina ole.

no jokainen tyylillään.

Tuohon asiaan kommentoisin että esikoinen tuntee itsensä " hylätyksi" kun joutuu tarhaan. Niin meillä esikoinen nyt 2v2kk ja vauva 2kk. Esikoinen ei koskaan ennen vauvan syntymää ikävöinyt meitä vanhempia, kun oli mummolassa kylässä tai mummon luona yötä. Mutta vauvan synnyttyä on alkanut ikävöimään ja itkeskelemään perään jos ollaan jätetty mummolle kauppareissun ajaksi jne.. että voi todellakin tuntea itsensä " hylätyksi" tai sitten ei.



Sitten että kyllä sitä tekemistä keksii esikoiselle talvipakkasilla, piirtämistä, maalaamista jne.. ja kyllä mekin jumitaan täällä sisällä välillä vaikka onkin kesä, vauvalla ei vielä kunnon rytmiä. ja mää oikeesti nautin ajastani esikoisen kanssa, kun vauva välillä nukkuu. =) Hän on alkanut puhuakin kovasti ja nauttii selvästi myös ajasta minun kanssani ja jakamattomasta huomiostani. Pienen ajan ovat niin pieniä =)

mehiz ja lapset 05 & 07

kommenteista ja mielipiteistä. Jos ja kun olet asian itsellesi perustellut niin teet juuri niin kuin sinusta TEIDÄN PERHEELLE sopivalta tuntuu!



Osallistunpa kerrankin itsekin tähän inhoamaani muiden ratkaisujen kritisoimiseen, mutta minun on vaikea ymmärtää, kun joku vie alle vuoden ikäisen _joka päivä_ pahimmillaan 10 tunniksi hoitoon. Mutten pidä millään tavoin isomman sisaruksen osa-aika (esim. 2x viikossa 6 tuntia) hoitoa kummallisena. Mutta vain jälkimmäistä on " virallinen lupa" kritisoida...

ikäeroa 2 v 4 kk ja mietin pääni puhki miten teen hoitojärjestelyjen kanssa. Itse päädyin pitmään hoitopaikan vuoden vaihteeseen asti, kun kakkonen syntyi marraskuun alussa. Syinä oli mm. se, että kakkonen syntyi sektiolla, enkä tiennyt miten pian pystyn hoitamaan molemmat.



No, kakkonen syntyi ja esikoinen oli tietenkin lomalla tarhasta sen aikaa, kun isä oli isyyslomalla. Tämän jälkeen hän palasi takaisin normaaliin päivärytmiin, eli tarhaan, tosin vain 3 päivää viikossa, ja nekin lyhyitä päiviä.



Aika pian alkoi poika kuitenkin sanoa, että haluaa jäädä kotiin äidin ja pikkusiskon kanssa, eli tunsi, että hänet laitetaan pois tieltä. Annoin totta kai jäädä kotiin, miksi pakottaa toista hoitoon, kun on mahdollisuus olla kotonakin.



Meillä on nyt viikko-ohjelmaan kuulunut tenavalaulua, perhekerhoa ja perhekahvilaa. Asumme niin pienellä paikkakunnalla, että samat lapset käyvä melkein joka kerhossa, eli syntyy uusia kaverisuhteita ihan kivasti. Minua ei ole mitenkään stressannut se, että lapsia on mukana kaksi, siinähän se vauva mukana kulkee. Toki joskus väsyttää, varsinkin jos on repaleinen yö takana, mutta sellaista se on.



Itse olisin ihan mielelläni pitänyt esikoista päiväkodissa parina päivänä viikossa, mutta meillä tämä nyt vaan meni näin. Nyt esikoinen aloittaa syksyllä srk:n kerhossa kahtena aamupäivänä viikossa, eli saan vähän aikaa itselleni ja vauvalle. Ihan kivaa.



Se mitä tässä yritän sanoa, on se, että älä stressaa. Pidä päiväkotipaikkaa varalla, voihan se olla, että Sinun lapsesi haluaa mennä sinne. Älä välitä päiväkodin johtajasta, ehkä heillä on jonoa, ja hän haluaisi kaikki paikat kokopäivälapsille, tai ehkä hän on vain ehdoton kotihoidon kannattaja. Hän ei kuitenkaan tunne lastasi, eikä tiedä tilannettanne, eli älä välitä. Jos tuntuu siltä, että teille sopii se, että lapsi on tarhassa parina päivänä viikossa, niin sitten pidät häntä siellä. Jos hän haluaa jäädä kotiin, niin pidä kotona, ja etsi tekemistä vaikka kerhoista. Ja nauti siitä, että saat pitää häntä kotona, ehtii hän sitten myöhemmin tehdä pitkän uran tarhassa, koulussa ja opiskelemassa. Voihan se olle, että nyt on viimeinen mahdollisuus olla äidin kanssa kotona! (ainakin, jos lisää lapsia ei ole suunnitelmissa)

Muiden mielipiteitä ei kannata kuunnella, vaan tehdä ihan ne omat ratkaisut.



Esikoinen oli 2,5v juniorin syntyessä. Jäin sairauslomalle jo " hyvissä ajoin" ennen varsinaisen äitiysloman alkua, mutta meillä poika jäi päiväkotiin osa-aikaisesti (2pv vkossa -vietiin aamupalalle ja hain lounaan jälkeen). Meillä juniori syntyi talvipakkasille ja hän oli syntyessään sen verran pieni, että päästiin ulkoilemaan koko perheen kesken vasta vauvan ollessa puolitoista kuukautinen. Oli mukavaa, kun poika pääsi ulos, ettei tarvinnut kaikkia pakkaspäiviä sisällä viettää (iltaisin toki pääsi ulos, kun mieskin oli kotona), kun jannua ei voisi piirtämiset ja askartelut vähempää kotioloissa kiinnostaa.



Meillä en päiväkodin suunnasta kohdannut arvostelua vaan olivat hyvin ymmärtäväisiä. Ehkä keskenään puhuivat asiasta, mutta meidän välisissä kasvatuskeskusteluissakaan en asiasta kuullut negatiivisessa sävyssä. Välillä oli lapsella huonoja päiviä (tai lähinnä aamuja), mutta niinhän niitä on muutoinkin itse kullakin. En huomannut, että esikoinen olisi kokenut tulleensä hylätyksi. Hän on kovin sosiaalinen ja kaipaa kavereita ja tekemistä . Nyt on nuorempikin lapsista jo samaisessa päiväkodissa, johon eivät olisi päässeet, jos olisin päiväkotipaikasta luopunut (paikat kortilla tällä alueella). Ymmärtäsin ehkä jossain määrin pk:n johtajan asenteen, jos lapsesi olisi menossa täysipäiväiseen hoitoon joka päivä, mutta kuten hänkin totesi " subjektiivinen päivähoito-oikeus on kaikilla" .



Tehkää vaan omat ratkaisut. Paljon varmasti riippuu siitä, miten hoidon aloittaminen sujuu ja miten hyvin lapsesi sopeutuu paikkaan.



Iloisempaa kesän jatkoa (ja hyvää odotusta) siitä huolimatta, miten toimitte.

Tämä aihehan on oikea tämän päivän kuuma peruna, mutta ehkä syystäkin. Ainakin nytkin julkisuudessa käytävä keskustelu herättää miettimään itse kunkin toimintatapoja ja sitä, mikä on missäkin tilanteessa jokaiselle paras ratkaisu. Toimit itse kuten parhaaksi näet ja olet perustelut miettinyt, hyvä! Mutta muitakin mielipiteitä on.

Omista ja työn kautta esiin tulleista kokemuksista johtuen jäin miettimään tuota hylätyksi tulemista. Päiväkodinjohtaja on varmaan nähnyt työssään niitä lapsia, jotka ovat kokeneet hylätyksi tulemista, kun pikkusisarus syntyy. Itseasiassa sehän on ihan luonnollinen reaktio, kun perheeseen tuli uusi pikkuinen, tilanteeseen liittyy mustasukkaisuutta ja huomionhakua ja hoitoonvieminen voi tuntua nimenomaan hylkäämiseltä, kun äiti sitten jää uuden lapsen kanssa kotiin. Riippuu varmaan ihan lapsesta, lapsen iästä ja siitä, miten hän uuden sisaruksen vastaanottaa ja tilanteen kokee. Monet lapset haluavat olla usein innokkaasti mukana sisarusta hoivaamassa ja tästä voi juuri tulla tuo hylkäämisajatus.

Toinen asia mitä jäin miettimään, on tuo mainitsemasi hoito- ja kiintymyssuhteen katkeaminen. Kaksivuotiaalle lapselle tärkeimmät kiintymyssuhteet ovat vanhempiin ja sisaruksiin, ei päiväkodin henkilökuntaan tai leikkikavereihin. Ja jos lapsesi aloittaa nyt vasta hoidon, ei hänelle ehdi kovin pitkää hoitouraa tulla, ennen mahdollista kotiin jäämistä. Lisäksi useissa päiväkodeissa henkilökunnan ja välillä lastenkin vaihtuvuus on suurta, joten välttämättä mitään syvällisiä suhteita ei pääse syntymään. Kaksivuotiaalle kaverisuhteilla ei ole vielä mitään kehityksen vaikuttavaa merkitystä, paino on lähikiintymyssuhteissa.

Kolmas asia, mitä mietin, on ihan käytännön arjen rullaaminen, eli esimerkiksi hoitoon viemiset ja hakemiset. Eli voiko miehesi hoitaa isomman lapsen viemisen hoitoon kun vauva on syntynyt? Muuten voi käydä työstä vastasyntyneen raahaaminen kylmään autoon pakkasaamuina isomman lapsen hoitoon viemiseksi. Itse olen niin mukavuudenhaluinen, että ajatus siitä, että joutuisin hirveästi aikatauluttamaan elämää ihan pikkuvauvan kanssa, jolla ei vielä ole oikein minkäänlaista rytmiä, tuntuu aika raskaalta. Varsinkin kun on pakkaskelit ja autoon ei voi juosta sisävaatteissa, vaan jo pukeminen vie aikaa. Jokainen tietysti ajattelee nämä asiat omalta kohdaltaan parhaalla tavalla, mutta pakko on todeta, että päiväkodinjohtajan puheissa on mietittävääkin.

Itse ymmärtäisin perusteiksi esikoisen hoidon jatkamiselle kehitykselliset ja sosiaaliset syyt, eli esim. puheen viivästyminen, lapsen jokin muu psyykkinen syy, vanhempien jaksaminen tms. Virikkeitä voi hankkia vaikka erilaisista kerhoista. Jos ajattelit, että lapsesi olisi tuon mainitsemasi 7 päivää hoidossa, on se melko pieni määrä ja pari kertaa viikossa kerhoissa tms. käymällä pääsee ihan samaan määrään.

observatrice:

Tämmöistä. Soitin päiväkodin johtajalle ihan vain kysyäksen hoitomaksuista. Kerroin meidän perheen tilanteen, eli esikoinen aloittaa hoidon nyt vajaa kaksivuotiaana ensi viikolla. Jään äitiys-lomalle 13.11, ja ajattelin varmuuden vuoksi pitää hoitopaika osa-aikaisena sen jälkeen. Tämä ihan vain siksi, että meille tulee talvilapsi (la 19.12) ja mikäli silloin esimerkiksi pakastaa 2 viikkoa putkeen kovasti, olisi esikoinenin jumissa kotona ilman mahdollisuuksia päästä ulos saatikka nähdä kavereita. Ajattelin tosiaan ihan vaan, että pääsisi kerran tai pari viikossa tarhassa käymään, ettei kiintymyssuhde kavereihin ja hoitajiin katkeaisi.

Yhtäkkiä tämä johtaja kysyi lapsen ikää, ja vastattuani sanoi " ai hän on niin pieni vielä" . Kysyin, että mitäs tuo tarkoitti? Hän siihen, että " niin no, ajattelin vaan, että toivottavasti lapsesi ei sitten tunne itesään hylätyksi kun JOUTUU tarhaan, vaikka uusi lapsi on kotona äidin kanssa" . Meinasin KUOLLA!! Tietenkin lapsi menisi tarhaan vain, jos ITSE HALUAA!! En minä tässä itselleni mitään ihmeen iisipäiviä yritä järjestelyllä kalastella, vaan ihan vaan ajattelin toiselta kannalta: ehkä lapsi kokee rangaistuksena ennemminkin sen, että kun pikkusisarus syntyy, sitten hän ei enää pääsekään mihinkään ja äitikin vaan imettää eikä tule edes leikkimään ulos.

Johtaja sitten totesi (tämän itku kurkussa selitettyäni) kylmällä äänellä, että " niin, meillähän on vielä TOISTAISEKSI tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus, joten on ihan oma asianne, miten toimitte" . Eli vihjasi mielestäni kuitenkin ihan suoraan, että laiska äiti, joka ei jaksa hoitaa kahta lasta kotona.

Taidanpa perua ajatukseni ja solmia päivähoidon sittenkin vain siihen saakka, kun jään äitiyslomalle. Yritän sitten löytää lapselle muita virikkeitä. En halua, että kaikki päiväkodissa ajattelevat, että siitä hyvästä että lapseni on siellä ehkä 7 päivää kuussa, olen huono ja itsekäs äiti.

Itkettää vieläkin! Tällaista tämä raskaus on, vaikka kai pitäisi jättää tuo tulkinta omaan arvoonsa... Kun todellakin ihan käsi sydämella ajattelin VAIN lastani! Itse hoitaisin mielelläni molemmat kyllä kotona.

Ymmärrän täysin ap:n reaktion ja tilanteen, koska olen ollut siinä itse aivan vastikään. Meillä lapsi meni hoitoon saman ikäisenä kuin sinunkin ja ehti olla päiväkodissa vuoden ennen siskon syntymää. Päätin pitää paikan ja sovimme, että poika on hoidossa 2pv viikossa 7h pv. Syyksi tähän uskallan sanoa että ajattelin OMAA JAKSAMISTA (hyi minä!!!) kun muistelin esikoisen vauva-aikoja, väsymystä ja imetystä ja lisäksi sitä, että esikoisen elämä ei niin kamalasti muuttuisi. Lapsi pääsee edelleen leikkimään tuttujen kavereiden kanssa muutaman kerran viikossa ja sillä välin minä yritän ladata akkuja...



No arvaat kai millaista vastaanottoa sain? Päiväkodin henk.kunta ilmaisi mielipiteensä selvästi. Olen lastensuojelussa töissä, joten eivät olleet ollenkaan ajatelleet että tekisin tällaisen ratkaisun. Minulle painotettiin useampaan kertaan, etät tämän ikäiselle lapselle kaverit eivät ole tärkeitä, vaan äiti ja isä ja oma perhe! Jos aktiviteetteja kaipaisin, lapsi voisi mennä srk:n kerhoon syksyllä (vauva syntyi keväällä..). Jouduin johtajan " puhutteluun" . Pidin pääni. Sitten lapsi joutui vaihtamaan 1,5kk sisällä päiväkotiryhmää 2 kertaa! Samalla vaihtuivat kaverit, hoitajat ym. Minulle alettiin antaa palautetta, että lapsi on hoidossa surkeana.. Tähän asti oli ollut oikea päiväkotilapsi, sopeutunut hyvin jne. Otin pojan pois hoidosta kesäksi. Palaamme asiaan syksyllä, samoissa 2pv vk merkeissä ja katsotaan onko tilanne rauhoittunut.



No mitäpä tästä opin? Sen, etät myös hoitajien asenne ratkaisee.. En usko ikinä, että yhtäkkiä päiväkodissa hyvin viihtyvä lapsi kääntäisi kelkan täysin. Ryhmämuutokset ja hoitajien asenne takuulla vaikuttivat ja paljon. Ja varmasti myös uusi elämäntilanne meillä kotona. Kesä on vietetty kotona, mutta päiväkodista puhutaan päivittäin. Saa nähdä miten syksyllä menee. Jos näyttää, etät lapsi ei halua jäädä sinne, ei sopeudu jne., ei kai siinä sitten muu auta kuin luopua tästä paikasta. Mutta mitä sitten? Meillä ei ole kauheasti lapsiperhe-ystäviä. Täällä ei ole kuin srk:n kerho, ei muita mahdollisuuksia harrastaa. Ja niin, kun joku mainitsi että on työlästä viedä lasta hoitoon, niin kyllä se on ihan yhtä työlästä viedä lapsi kerhoihinkin. Ja ihan samalla lailla lapselle voisi sielläkin tulla tunne " hylätyksi joutumisesta" . Päiväkoti esim. kerran tai kaksi viikossa ei ole sen kummempi asia. Ja jos ne kaverit ja hoitajat eivät lapselle ole tärkeitä, miksi viedä kerhoonkaan? Edelleen, sama asia. KUitenkin, minä uskon, etät lapsen jatkaminen tutussa hoitopaikassa osa-aikaisena, on parempi kuin uuden vastaavan esim. kerhon aloittaminen. Vai mitä?



t. Asiasta tapellut ja mielipiteensä muodostanut hannah81

Ikävältähän tuommoinen kuulostaa ja sen ottaan vieläkin raskaammin kun on raskaana. Mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja minne lasta viedä seurakunnan- ja MLL:n kerhot, avoimet päiväkodit, tietty riippuu missä asut, eihän näitä kaikkialta löydy. Tosin tällähetkellä lapsesihan ei " paremmasta" tiedä kun on ollut kotona, siis kun ei ole ollut ollenkaan päiväkodissa , ei myöskään sinne kaipaa, kaksivuotias kun ei osaa kavereita kaivata mutta hoidossa oppiivat sen, jos ymmärrät mitä tarkoitan! eli lapsellesi voi riittää vaikka kerran viikossa käy jossain kerhossa, sekin ihan jännittävää 2-vuotiaalle, ainakin meillä oli.

Lapsille tuli ikää 2v7kk. Olimme talven aktiivisia, jatkoimme samoja harrastuksia kun ennenkin. Meillä löytyy kirkon perhekerho ja lisäksi kävimme muskarissa ja leikkipuistossa. Ihan mukavasti oli puuhaa ja kovilla pakkasilla kun ei tuo isompikaan viihtynyt ulkona kun alkoi palella ja paksuissa hanskoissa tai jääkelillä ei ollut pihalla tarpeeksi puuhattavaa. Kirjastossa käytiin paljon. Ihan kohtuullisesti meni talvi vaikka rankkaa olikin kun vauvalla oli koliikki, silti tekisin toistekin samoin. Nyt syksyllä esikoinen menee seurakunnan päiväkerhoon 3krt/vko 2t.



Jotenkin tällä yritän selventää, että vauvan kanssa menee varmasti kuitenkin ihan hyvin, en ole siis mikään superäiti vaan ihan normaalit hermot omaava tapaus. Esikoisen kanssa on niin kokematon vielä ja elämä pyörii vaan vauvan ympärillä(ja se onkin ihan luonnollista). Mutta jotenkin tämä toinen vauva menee " siinä sivussa" , tai ahdistuksen aiheet ovat ihan erilaisia kun esikoisen kohdalla. Päivät on täynnä ohjelmaa ja jos vauva ei nuku päikkäreitä niin sitten ei nuku ja torkkuu liinassa jne., hengailee mukana menossa. Nyt on jotenkin se äidiksi kasvaminen tehty kertaalleen, nyt haasteet ovat toisenlaisia.



Meillä mustasukkaisuus oli tosi pahaa ja esikoinen kävi surutta vauvan kimppuun kynsin hampain. En saanut edes nukkua viikonloppuisin pitkään kun vauva olisi nukkunut, esikoinen ei sietänyt sitä että jäin vauvan kanssa eri huoneeseen kun hän heräsi jo. Vieläkin vaikka vauva on 8kk, esikoista vauvattaa välillä kovasti ja kaipaa että häntäkin hoidetaan kuten vauvaa. Alun jälkeen on kyllä helpottanut ja isompi rakastaa vauvaa tosi paljon, ihana seurata heitä. Vaikeaa oli sen mustasukkaisuuden kanssa ja itkeskelin välillä kun tuntui että ei tule mistään mitään, mutta pahin vaihe kesti varmaan vain 6vkoa. Se on lyhyt aika, mutta hormonihuuruissa tietty tunteet tulee niin pintaan. Itse uskon että meillä ei olisi tullut mitään esikoisen hoitoon viemisestä, tosin tilanteemme on sikäli erilainen että hän ei ole ennen vauvaa ollut päiväkodissa.



Voimia ja jaksamista! Jokaisen perheen tilanteet ovat erilaisia ja kaikki tekevät omia ratkaisujaan. Sikäli ihmettelen pk:n johtajan tylyjä kommentteja, pitäisihän heidän se ymmärtää.

Ihanaa, kun täällä saa asiallisia ja mietittyjä vastauksia. Tein virheen, ja laitoin saman aloituksen aihe vapaalle: olen paska äiti, asun slummitalossa, mieheni on luuseri, minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia ja olen tyhmäkin vielä. Ai niin - ja sossupummi. Juu. Ei olis pitänyt sinne kirjoittaa :-)



Saa nyt nähdä, jatkuuko meillä se hoito vai ei. Voi olla, että ei. Katson sitten tilanteen ja erityisesti lapsen mukaan. Tietysti :-)



Observatrice

Onhan 2v aika pieni ja kyllä elämä muuttu aika paljon kun pikkusisarus tulee taloon. Ja vielä enemmän se muuttuu jos laitat lapsen hoitoon vain siksi että pikkusisarus syntyy. Kyllä 2v osaa jo ihmetellä miksi äiti on kotona vauvan kanssa ja hän hoidossa.



Tekemistä kyllä riittää 2-vuotiaan kanssa. Katso paikkakuntanne kerhot ja muuta harrastustarjonnat.

sympatiat ap:lle. Luin av:n ketjun ja voi hitto millaisia vastauksia sieltä tuli. Suomi on täynnä ilkeitä äitejä. JOkainen oli tietävinään niin hyvin ja jokaisella oli niin varma vastaus. Ap sai sellaista mollausta osakseen, että huh huh. Loppu-viesteistä kuulsi läpi selkeä kateus, kun oli mainittu, että perhe on hyvin toimeentuleva. Se oli selvästi liikaa.



Minua inhottaa näissä vastauksissa eniten se, että jauhetaan että perhe ei pääse muodostumaan jos yksi lapsista tyrkätään hoitoon. Siis kyllä kait yksi lapsista voi olla hoidossa muuallakin kuin vain päiväkodissa. Mutta kaikki muuhan onkin ok. Perhe pääsee muodostumaan, vaikka esikoinen olisi joka vkl 2 vrk mummolassa tai jos esikoisella on 3pv viikossa hieno harrastuskerho, jossa ollaan erossa perheestä. Mutta päiväkoti on punainen vaate suurimmalle osalle.



Ja sitten sanotaan, että päiväkodissa lapsi joutuu suurimman osan ajasta odottamaan vuoroaan eikä koko ajan olekaan niin paljon virikkeitä tai valvottuja leikkejä. No, mitä sitten? MInusta se teki ainakin meidän pojalle vain hyvää. MItä pahaa on siinä, että oppii ottamaan muut huomioon? Toki tätä oppii myös omassa perheessään ja etenkin vauvan kautta, mutta sehän taas onkin hyvä. Päiväkodissa tämäkin puoli on vain negatiivista.



Kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Siis lapsenne on nyt ensin hoitopaikan tarpeessa? Eli olet ennen äitiyslomaasi töissä? Sinuna katsoisin miten hoitoon sopeutuminen sujuu, ja sitten tekisin ratkaisun. Meillä tyttö meni 2 v. hoitoon ja sopeutui aivan ällistyttävän hyvin. Jos tuo päiväkodin aloistus tuntuu vaikealta, niin ota pois hoidosta, jos taas viihtyy, niin pidä hoidossa, jos katsot sen tarpeelliseksi.

Nyt olen itsekin jäämässä syyskuun lopussa äitiyslomalle (tyttö nyt jo 3½v.) ja aion pitää tytön 3 kertaa viikossa sen 6-7 tuntia hoidossa. Ja jo nyt (vaikka meillä lapsi vanhempi kuin teillä) olen saanut negatiivista palautetta. Mutta en näe syytä ottaa tyttöä pois hoidosta kokonaan (ainakaan tänä vuonna), koska todellakin viihtyy siellä ja on saanut erittäin hyviä ystäviä, joista puhuu näin kesälomallakin.



Ja noihin päiväkodin henkilökuntaan. Minusta ko. ihmiset pitäisi osata keskustella asioista asiallisesti, ja etenkin jos on päiväkodinjohtaja. Niillä ei ole mitään oikeutta arvostella ihmisten valintoja. Toki asiantuntijoina voivat kertoa, mikä heistä olisi hyvä ratkaisu, mutta sekin kuuluu tehdä asiallisesti loukkaamatta toista. Itse en ole päiväkodin taholta kokenut mitään negatiivista.

Olin ehtinyt aloittaa viestin kirjoittamisen ennen kuin lähetit viimeisen viestisi.



Hyvä että mietit asiaa uudestaan.

Mutta en pidä päiväkodinjohtajan sanomisia mitenkään mielettömän julmina tai epäkohteliaina. Hän on kuitenkin ammattilainen ja osaa arvioida tilannetta myös psykologiselta kannalta, ja tietysti nähnyt paljon tilanteita joissa isosisarus on kärsinyt siitä että hänet laitetaan hoitoon kun vauva tulee. Näin ei tietysti aina ole, mutta luultavasti suurimmalla osalla on, etenkin kun isosisarus on noin pieni vielä. Asioista on voitava puhua avoimesti eikä aina hyssyteltävä, kun joku saattaa pahoittaa mielensä.



Lisäksi johtajalla saattaa olla juuri nyt työn ja tuskan takana löytää kaikille halukkaille hoitopaikka ja soittoja huolestuneiltä vanhemmilta tulee varmasti paljon, en yhtään ihmettele jos hiukan toppuutellaan pienen lapsen virikehoitoon jättämistä sitten kun perheessä muutenkin tapahtuu myllerryksiä kun vauva syntyy.

Esim, äitiyslomalle jäävistä aika moni etukäteen selittää palaavansa vuoden päästä töihin, mutta käytännössä harva tekee niin.

Selitys on melkein poikkeuksetta että lapsi onkin niin pieni vielä...Itsellenikin kävi suunnilleen niin.



Noista oikeuksista, on äidin oikeudet ja perheen oikeudet päättää asioistaan, ja myös on lapsen oikeudet - paitsi siihen virikkeiseen päivähoitopaikkaan, myös omiin vanhempiin.

Itse pidin päivähoitopiakan pari kuukautta yli sen äitiysloman alkamisen. Tämä siitä syystä, että mahdollisten ongelmatilanteiden sattuessa hoitoapua ei olisi ollut saatavilla. Kärsin loppuraskaudesta kovista supisteluista, ja vein hyvällä omatunnolla vanhemman lapsen hoitoon aamuisin. Hain hänet sitten välipalan jälkeen. Lepäilin kotona, luin kirjoja (mitä en ollut esikoisen syntymän jälkeen tehnyt), pesin ja silitin pikkunutut yms...



Vauvan synnyttyä esikoinen oli kaksi viikkoa kotona, ja sen jälkeen vaati päästä hoitoon, kun kotona oli tylsää Eli äiti vain imetti ja imetti, eikä eloisa esikko viihtynyt aina vieressä kirjaa katselemassa. Sitten hän kävi muutaman viikon hoidossa, ja jäi sitten kokonaan kotiin. Syrjäytetyksi hän ei varmasti itseään tuntenut. Ikävä oli leikkikavereiden luokse.



Tee tosiaan ratkaisut oman perheenne tilannetta ajatellen. Jos äiti on esimerkiksi unihäiriöinen, erityisen väsynyt tms. ei mielestäni ole lainkaan huono ajatus pitää häntä osapäivähoidossa. Parempi se on kuin kotona väsymystään itkevä, kiukkuinen äiti. Mielestäni kukaan ei voi moralisoida tällaisia päätöksiä tuntematta kokonaistilannetta.



muista myös, että teetpä miten tahansa, aina joku taho on sitä mieltä, että toimit kyseenalaisesti. Itseäni on helpottanut tämän asian ymmärtäminen. Täytyy vain toimia oman perheensä parhaaksi, ja ulkopuolinen ei noin vain voi tietää, mikä perheen parhaaksi on (enkä nyt tietenkään puhu päideongelmaisista yms...)