Risteilyllä koettua: suomalaislasten tyyli tänä kesänä
Tulipa käytyä risteilyllä ja seurattua lasten (ja vähän aikuistenkin) pukemista. Trikoo tuntuu edelleen olevan suosiossa, oli kyse sitten ylä-tai alaosasta. Esim. pojilla näki todella vähän kauluspaitoja. Todella monilla lapsilla oli jalassaan koko ajan crocsit tai feikkisellaiset tai sitten suureksi surukseni aivan liian pienet sandaalit. Välillä tuntui, että vaikka vanhemmat olivat hyvin pukeutuneita, lapsilla oli suorastaan surkeat vaatteet päällä ja monesti vielä aivan likaiset.
Heinäkuun alussa olimme yhdessä kesätapahtumassa lastenkonsertissa ja vaikka sattui helteinen päivä, oli parilla lapsella välikausihaalari ja tuulipuku päällä ja suurimmalla osalla sellaiset trikoovaatteet, ettei meillä laiteta niin likaisia tai vaatimattomia vaatteita edes mökillä päälle. Kieltämättä tilaisuus oli maalla Itä-Suomessa, mutta silti.
En myöskään oikein jaksa ymmärtäämiten lapsen annetaan pitää yhtä ja samaa lippistä koko kesä päässä. Se sitten näyttää jo juhannuksen tienoilla siltä...
Kommentit (35)
No, niillä kauluspaitapojilla on varmaan laivalla iskä puvussa ja äiti juhlakoltussa.
Kauaa ne ei sellaisina pysy, edes laivalla. Mutta jos omat lapset on sellaisia tatteja jotka lähinnä seisovat paikoillaan, niin on varmaan vaikea ymmärtää miten jollain VOI OLLA housun polvi rikki tai likainen paita&housut yllä LAIVALLA ;)
Mutta esim. jossain Lintsillä, Puuhamaassa tai lastentapahtumassa vaatteet ei kauan puhtaana pysy, hyvä jos ehjinäkään. Lapset saa remuta ja touhuta, syödä jätskiä yms, ja vaatteet saa likaantua. Kesken päivän niitä ei vaihdeta, ellei ne ole tositosi märkiä ja p*skaisia.
Vierailija:
Kauaa ne ei sellaisina pysy, edes laivalla. Mutta jos omat lapset on sellaisia tatteja jotka lähinnä seisovat paikoillaan, niin on varmaan vaikea ymmärtää miten jollain VOI OLLA housun polvi rikki tai likainen paita&housut yllä LAIVALLA ;)
... mutta tykkään pukea pojat nätisti, kun siihen on tilaisuus.
Varmaan osasyynä on se, että tytöille on pilvin pimein ihania vaatteita ja mekkoa voi pitää arkena ja juhlana - poikien pukemista kauluspaitaan pidetään (kuten täältäkin huomaa ;) suurin piirtein vain häihin ja hautajaisiin sopivana " tärkeilynä."
3-vuotiaallamme on aika monta kivaa kauluspaitaa, itse tykkään eritoten Espritin paidoista - enkä puhu nyt valkoisista paidoista vaan pääsääntöisesti on ruutua tai raitaa.
Mielestäni kivasti puettu lapsi on ilo silmälle ja kyllähän (ainakin jotkut) lapset itsekin tykkäävät välillä pukeutua. Lisäksi näen siinä ihan kasvatuksellisen aspektin: eri tilanteisiin pukeudutaan eri tavalla, se on hyvä oppia jo pienestä pitäen.
Muuten.. itseäni ärsyttää eniten se, että vaikka pojilla olisi muuten kivat ja siistit vaatteet, niin jalassa on kauhtuneet lenkkarit. Juhlapukeutumisen pitäisi ulottua kenkiin asti ;-)
ja pallomeressä on aika lailla mukavampaa temmeltää trikooasussa kuin kauluspaidassa yms.
Ja siinä menossa harvoin pienellä lapsella pysyy vaatetus tiptopsiistinä koko päivää...
Joten ap: ihmisillä on eriäviä mielipiteitä sen suhteen, mikä on juhlatilaisuus ja edustavaa vaatetusta vaativa tilanne. Sinä inhoat alipukeutumista, mutta moni pitää ylipukeutumista ihan yhtä typeränä.
Olin työmatkalla laivalla, mutta olemme kyllä menossa perheenkin kanssa risteilylle (tosin toisella laivalla). Kyllä, meidän lapsillamme kauluspaita on tavanomainen vaate kesällä esim. kaupungilla, torilla, yleisötapahtumissa tai vaikkapa risteilyllä. Se ei tarkoita mitään sellaista naurettavaa liivi-paita-settiä, joita jotkut ostavat lapsilleen juhliin, vaan rentoa kuviollista kauluspaitaa. Myös mieheni käyttää sellaisia kesällä tai vähintääkin kauluksellista pikeepaitaa esim. bermudojen kanssa.
Itse pukeuduin laivalla työvaatekoodin mukaan jakkupukuun ja illalla mekkoon. Lomalla käytän paljon laadukkaita pellavavaatteita.
Vaatteesta kyllä näkee onko se pinttyneessä liassa vai onko siihen tippunut jäätelöä...
Ja enpä todellakaan seuraa mitä muiden lapsilla on päällä kunhan eivät ole alasti! Eipä ole näillä kyttääjillä kovin kummoista tuo elämä!
Xandris:
ja pallomeressä on aika lailla mukavampaa temmeltää trikooasussa kuin kauluspaidassa yms.
Trikoota päälle, oli tarhapäivä tai risteily... Ja sitten katsotaan " ylipukeutuneita" happamasti tyyliin: ketähän nuokin luulee oikein olevansa.
Varsinkin lapset menevät sinne pitämään hauskaa ja vieläpä hyvin fyysisellä tavalla: pomppimaan pomppulinnassa, pallomeressä jne.
" Kauluspaitaosastoon" (juu, meilläkään ei pojalle pueta koskaan valkoista kauluspaitaa ja liivejä) lapset puetaan meillä kaupungille mentäessä, kylään mentäessä, teatteriin mentäessä. Oikein juhlavaatteet ovat sitten vielä oma kategoriansa.
Joten: laivallaolo ei ole kaikkien mielestä mikään edustustilaisuus tai juhlava tilanne.
Vierailija:
Myös mieheni käyttää sellaisia kesällä tai vähintääkin kauluksellista pikeepaitaa esim. bermudojen kanssa.
Ja tietysti vielä vyöllä nahkainen kännykkäkotelo ja sandaalit tai reippaat kangaskengät? ;D
En minä nyt tarkoita, että pienellä lapsella tai isollakaan tarvisi olla kauluspaita, mutta kyllä jotain vähän parempaa sopisi laittaa. Siistimpi t-paita ja kivat housut/mekko, sellaiset missä on mukava olla. Onko se sitten ihme, että teidän lapset isona menee verkkareissa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

No joo, meillä on lapsilla aina kotoa lähtiessä siistit vaatteet, mutta siis jos nyt yleisellä tasolla jutellaan, niin miksi tulkitset laivaristeilyn sellaiseksi, että sinne pitää erityisesti pukeutua? Ok, me emme harrasta risteilyjä, mutta Tukholmaan mennään laivalla edestakaisin useampin krt vuodessa ja meille se laivamatka on matkustamista ja lapsille leikkimistä. Ei siis juurikaan eroa puistossa käymisestä...
Vierailija:
En minä nyt tarkoita, että pienellä lapsella tai isollakaan tarvisi olla kauluspaita, mutta kyllä jotain vähän parempaa sopisi laittaa. Siistimpi t-paita ja kivat housut/mekko, sellaiset missä on mukava olla. Onko se sitten ihme, että teidän lapset isona menee verkkareissa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Silti ei mitenkään pukeuduta risteilylle eikä mieheni luojan kiitos kuulu tähän lyhythihainen kauluspaita/pikeekauluspaita+bermudat-jengiin....
Ei lapsilla eikä aikuisilla.
Mutta laivalle tai kaupungillekaan en kyllä pue lapsia kauluspaitoihin, enkä itseäni " laadukkaisiin pellavavaatteisiin" , vaan johonkin mikä on hieman enemmän tätä päivää.
Vierailija:
En minä nyt tarkoita, että pienellä lapsella tai isollakaan tarvisi olla kauluspaita, mutta kyllä jotain vähän parempaa sopisi laittaa. Siistimpi t-paita ja kivat housut/mekko, sellaiset missä on mukava olla. Onko se sitten ihme, että teidän lapset isona menee verkkareissa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
vieläkö joku " ylistää" noita porauslauttojen matkoja niin paljon, että niitä pitäisi jotenkin pukeutumisella kunnioittaa? Riittää että aamulla laitetaan ehjät ja puhtaat vaatteet ja vaihdetaan tarpeen mukaan. Vaikea olisi kuvitella omaa poikaa kauluspaidassa risteilemään, sehän on pieni lapsi vielä... Mut ihan kiva provo ap :), mukavia risteilyhetkiä kovat kaulassa ;)!
Sen lapset on aina yltiömäisen tylsästi puettuja! Vaaleaa beigeä ja luonnonvalkoista. Pellavaa ja kauluspaitaa. Neuletakkia. Ihan aina, oltiin sitten perhekerhossa, kaupungissa, lastentapahtumissa, missä tahansa muualla kuin puistossa!
Ihmisenä tämä äiti on niin tylsä, niin tylsä! Lapsilla tusinanimet kuten Aino Maria ja Juho Matias. Asutaan kivassa, hillitysti sisustetussa rivitaloasunnossa mukavassa ja rauhallisessa lähiössä. Vaunujen merkki on Emmaljunga ja väri tottakai iätön beige-ruskea. Jalassa tällä äidillä on aina " järkevät kengät" , samoin lapsilla. Mies on silmälasipäinen, aina joko suorissa housuissa ja kauluspaidoissa, joskus repäisee ja laittaa bermudat.
Mitä te juntit siellä teitte???