Lue keskustelun säännöt.
Jos sinulla on vammainen lapsi, tiesitko vammasta jo ennen kuin lapsi syntyi?
17.07.2012 |
Minä en tiennyt, eikä vamma näkynyt vielä syntymän yhteydessä, vaan ilmeni vasta pikkuhiljaa 2v ikään mennessä.
Olimme miehen kanssa jo etukäteen päättäneet, että teen abortin, jos selviää että lapsi on esim down. No, nyt meillä kuitenkin on vammainen lapsi, joskin paljon vakavammin vammainen kuin down, joten jälkikäten tuntuu hassulta, että miksi downia olis tarvinnut abortoida.
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä lievä vamma voidaan todeta raskausaikana?
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:47"]
Mikä lievä vamma voidaan todeta raskausaikana?
[/quote]
Esim. Turnerin oireyhtymä.
Meillä ei vammaista lasta ole, mutta kehitysviivästymiä on todettu nyt 2-3v iässä. Päällepäin ihan normaali ja puhuukin sujuvasti ja mielikuvituksellisesti, mutta kiintymystä vanhempiin ei ole tai on vaan hieman (tämä on aika kamalaa, saattaa mennä junassa vaikka viereisen ihmisen syliin noin vaan istumaan. Ei ikävöi koskaan, lähtee kenen vain mukaan. Rankkaa sekä meille että muille, kun ihmiset kuvittelevat lapsen olevan tunkeileva ja huonotapaiseksi kasvatettu...) vaikka olemme tehneet töitä asian eteen todella paljon. Tunteita on, harmia ja iloa esimerkiksi, mutta surua tai pelkoa ei vieä ainakaan havaittavissa. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Kintymyssuhdehäiriö on jonkinasteinen siis, mutta tietoa miksi, ei ole... ei ole ollut hoidossa edes koskaan. Tai mitään traumaattisia kokemuksia taustalla.
Mun ystävä sai tietää kehitysvammasta vasta tipoittain. Ensin tuli epäily, ettei lapsi näe hyvin ja siitä sitten muutaman kuukauden päästä vahvistui sokeus. Sitten alkoi näkyä kaikkea muutakin kehityshäikkää. Olisikohan ollut 1,5-vuotias, kun kehitysvammaisuus varmistui. Muistaakseni kyse on keskivaikeasta kehitysvammasta.
Toinen ystävä taas sai sen tietää vasta 3-vuotiaana, kun ulkoiset seikat alkoivat korostua ja löytyi geenivirhe, jonka yhtenä ilmentymänä on lievä älyllinen kehitysvammaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tiedetty ja kehittyi pari ekaa vuotta normaalisti. Nyt 5v:nä sai keskivaikean älyllisen kehitysvamman diagnoosin. Sitä edeltävästi oli dg 3v:n ajan monimuotoinen kehityshäiriö.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 22:15"]Hyi helv, elämäni painajainen olisi että lapsesta paljastuisi vasta taaperona vammainen. Vammaisen sikiön voi vielä abortoida, mutta mihin tollasen vammasen lapsen voi laittaa? Adoptoidaanko vammaisia lapsia tai voiko sen hylätä jonnekkin sairaalaan?
[/quote]
Pelottavinta on se, että tämä on saanut myös tykkäyksiä. Itselläni kehityshäiriöinen taapero, huomattiin kun lapsi oli reilun vuoden ikäinen, ettei kehity kuten ikätoverinsa. Oma rakkauteni häntä kohtaan on tämän kriisin aikana vain vahvistunut, hän tarvitsee joka suhteessa enemmän tukea lähimmäisiltään ja myös muilta saadakseen parhaat mahdollisuudet elää täysipainoista elämää. Jokainen elämä kun on arvokas. Tosin en sinun ihmisarvoa nosta koiraa korkeammalle tuon kommenttisi jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 20:51"]
Meillä ei vammaista lasta ole, mutta kehitysviivästymiä on todettu nyt 2-3v iässä. Päällepäin ihan normaali ja puhuukin sujuvasti ja mielikuvituksellisesti, mutta kiintymystä vanhempiin ei ole tai on vaan hieman (tämä on aika kamalaa, saattaa mennä junassa vaikka viereisen ihmisen syliin noin vaan istumaan. Ei ikävöi koskaan, lähtee kenen vain mukaan. Rankkaa sekä meille että muille, kun ihmiset kuvittelevat lapsen olevan tunkeileva ja huonotapaiseksi kasvatettu...) vaikka olemme tehneet töitä asian eteen todella paljon. Tunteita on, harmia ja iloa esimerkiksi, mutta surua tai pelkoa ei vieä ainakaan havaittavissa. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Kintymyssuhdehäiriö on jonkinasteinen siis, mutta tietoa miksi, ei ole... ei ole ollut hoidossa edes koskaan. Tai mitään traumaattisia kokemuksia taustalla.
[/quote]
Joskus kehityspsykologian tunnilla käsiteltiin kiintymyssuhdehäiriöitä, ja niiden taustalla voi olla yllättävän monenlaista. Ei siis aina tarvita suurta traumaa. Yksi minkä muistan on ensisijaisen hoitajan masennus. Eli lapsi ei välttämättä saa masentuneelta hoitajalta tunteisiin vastineita; esim hymyä, lohdutusta, puhetta, sylittelyä. Tai jos otetaan syliin, niin tavallaan sitä emotionaalista sidettä ei ole samalla tavalla kuin terveen vanhemman kanssa. Kärsitkö sinä esimerkiksi jonkin aikaa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Tietenkään ei ole pakko vastata. Joskus voi myös käydä niin, että kumpikaan vanhemmista ei ota sitä ensisijaisen hoitajan tehtävää, eli kun molemmat vanhemmat ovat kotona, niin lapsen hoito ei ole enemmän toisen vastuulla, mikä voi johtaa siihen että molemmat vanhemmat vähän kuin alitajuntaisesti välttelevät lapsen kanssa kontaktia. Tämä on tosi hankala selittää, opettaja selitti sen paljon paremmin :)
Oli miten oli, niin suuntahan on nyt eteenpäin. Kiintymyssuhdehäiriö ei ole lopullinen tuomio tietääkseni. Paljon voi paikata nyt, ja vielä aikuisenakin lapsenne voi korjata tätä. Olisi varmaan mahtava jos pystyisitte olemaan tästä lapselle avoimia aikuisena, jos joskus tarvitsee/haluaa esim terapiaa, niin tietävät ainakin lapsuudesta vanhempien ja ammattilaisten näkökulmasta.
Hyi helv, elämäni painajainen olisi että lapsesta paljastuisi vasta taaperona vammainen. Vammaisen sikiön voi vielä abortoida, mutta mihin tollasen vammasen lapsen voi laittaa? Adoptoidaanko vammaisia lapsia tai voiko sen hylätä jonnekkin sairaalaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author=" Vierailija " time="09.04.2015 klo 20:44"][quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:47"]
Mikä lievä vamma voidaan todeta raskausaikana?
[/quote]
Esim. Turnerin oireyhtymä.
[/quote]
haloo, ei Turner ole vammainen. Normaali äly, muutamia fyysisiä muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva tietää muita kehitysvammoja jotka selvinnyt myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 20:51"]Meillä ei vammaista lasta ole, mutta kehitysviivästymiä on todettu nyt 2-3v iässä. Päällepäin ihan normaali ja puhuukin sujuvasti ja mielikuvituksellisesti, mutta kiintymystä vanhempiin ei ole tai on vaan hieman (tämä on aika kamalaa, saattaa mennä junassa vaikka viereisen ihmisen syliin noin vaan istumaan. Ei ikävöi koskaan, lähtee kenen vain mukaan. Rankkaa sekä meille että muille, kun ihmiset kuvittelevat lapsen olevan tunkeileva ja huonotapaiseksi kasvatettu...) vaikka olemme tehneet töitä asian eteen todella paljon. Tunteita on, harmia ja iloa esimerkiksi, mutta surua tai pelkoa ei vieä ainakaan havaittavissa. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Kintymyssuhdehäiriö on jonkinasteinen siis, mutta tietoa miksi, ei ole... ei ole ollut hoidossa edes koskaan. Tai mitään traumaattisia kokemuksia taustalla.
[/quote]
Meidän autistinen poika tekee tota. Vakavasti autistiseksi (tuskin puhuu, ei ole kovin omatoiminen) hän on kyllä tunteellinen esim halaa ja pussaa perheenjäseniä, pitää aina kädestä kiinni yms. Mutta usein kadulla esim valoissa yrittää ottaa myös vieressä olevan tuntemattoman ihmisen kädestä kiinni. Voi mennä tuntemattoman syliin istumaan esim juhlissa. Hellyttävää kun ei sano mitään tai katso silmiin mutta tekee tätä, mutta samalla saa vahtia ettei lapsi tunkeile tajuamatta mitä tekee väärin. Oppii kyllä pikku hiljaa. Autismia alettiin epäilemään reilu 2 vuotiaana, virallinen diagnoosi saatiin vasta 4v juuri kun on paljon tunteellisempi kuin autismin diagnoosiin mahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 22:10"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 20:51"]
Meillä ei vammaista lasta ole, mutta kehitysviivästymiä on todettu nyt 2-3v iässä. Päällepäin ihan normaali ja puhuukin sujuvasti ja mielikuvituksellisesti, mutta kiintymystä vanhempiin ei ole tai on vaan hieman (tämä on aika kamalaa, saattaa mennä junassa vaikka viereisen ihmisen syliin noin vaan istumaan. Ei ikävöi koskaan, lähtee kenen vain mukaan. Rankkaa sekä meille että muille, kun ihmiset kuvittelevat lapsen olevan tunkeileva ja huonotapaiseksi kasvatettu...) vaikka olemme tehneet töitä asian eteen todella paljon. Tunteita on, harmia ja iloa esimerkiksi, mutta surua tai pelkoa ei vieä ainakaan havaittavissa. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Kintymyssuhdehäiriö on jonkinasteinen siis, mutta tietoa miksi, ei ole... ei ole ollut hoidossa edes koskaan. Tai mitään traumaattisia kokemuksia taustalla.
[/quote]
Joskus kehityspsykologian tunnilla käsiteltiin kiintymyssuhdehäiriöitä, ja niiden taustalla voi olla yllättävän monenlaista. Ei siis aina tarvita suurta traumaa. Yksi minkä muistan on ensisijaisen hoitajan masennus. Eli lapsi ei välttämättä saa masentuneelta hoitajalta tunteisiin vastineita; esim hymyä, lohdutusta, puhetta, sylittelyä. Tai jos otetaan syliin, niin tavallaan sitä emotionaalista sidettä ei ole samalla tavalla kuin terveen vanhemman kanssa. Kärsitkö sinä esimerkiksi jonkin aikaa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Tietenkään ei ole pakko vastata. Joskus voi myös käydä niin, että kumpikaan vanhemmista ei ota sitä ensisijaisen hoitajan tehtävää, eli kun molemmat vanhemmat ovat kotona, niin lapsen hoito ei ole enemmän toisen vastuulla, mikä voi johtaa siihen että molemmat vanhemmat vähän kuin alitajuntaisesti välttelevät lapsen kanssa kontaktia. Tämä on tosi hankala selittää, opettaja selitti sen paljon paremmin :)
Oli miten oli, niin suuntahan on nyt eteenpäin. Kiintymyssuhdehäiriö ei ole lopullinen tuomio tietääkseni. Paljon voi paikata nyt, ja vielä aikuisenakin lapsenne voi korjata tätä. Olisi varmaan mahtava jos pystyisitte olemaan tästä lapselle avoimia aikuisena, jos joskus tarvitsee/haluaa esim terapiaa, niin tietävät ainakin lapsuudesta vanhempien ja ammattilaisten näkökulmasta.
[/quote]
Pitänee varmaan lisätä, että en tarkoittanut syyllistää tai mitään sellaista. Ehkä kirjoitin jotenkin ikävästi, kun alapeukkuja tuli kuitenkin aika paljon. Teidänkin tapauksessa voi paljastua syyksi jokin aivan muu juttu, mutta nuo vain tulivat mieleen kun sanoit kuitenkin jotenkin niin varmasti että se on todettu se kiintymyssuhdehäiriö. Voihan olla, että jokin jota ei ole vielä havaittu lapsella, on aiheuttanut sen ettei kiinny normaalisti. Sanoin nuo vain sen takia, koska aidosti uskon että lasta erityisesti aikuisena auttaa jos hän tietää että tällainen on ollut, ja vielä enemmän auttaa jos tietää että esimerkiksi masennusta on ollut. Mitä en siis oleta automaattisesti teidän tapauksessa olleen, mutta nuo vain ovat niin isoja tabuja, että ei niistä puhuta tarpeeksi (muuta kuin pinnallisissa artikkeleissa iltapäivälehdissä). Joka tapauksessa tsemppiä teille! Sehän on hyvä merkki, että eteenpäin olette menneet, vaikka työlästä se varmasti on ja voimia vaatii.
37
Mä oon 20v lievästi kehitysvammainen nainen.Mun vamma on löydetty kun olin äidin mahassa.Mä oon sitä mieltä et äidin ois pitänyt tehdä aportti mulle.en ois halunnut syntyä.on mulla ammatti mut haluaisin omia lapsia mutta en voi.en halua vammaani periyttää lapselle.olisi parempi jos en olisi syntynyt.
Mulla on ollut murskaantuvia haaveita.haaveilin nuorena asiakaspalvelutyöstä mutta en osaa laskea että paljonko rahaa pitää antaa takaisin en osaa rahaa laskee siksi en voi käyttää kassaa mutta oon tällä hetkellä mäkkärissä töissä.Siivoon salin puolella sekä vessat,teen salaatit ja vien roskat.Oon opiskellut erityisammattikoulus kodinhuoltajaksi.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:06"]Mä oon 20v lievästi kehitysvammainen nainen.Mun vamma on löydetty kun olin äidin mahassa.Mä oon sitä mieltä et äidin ois pitänyt tehdä aportti mulle.en ois halunnut syntyä.on mulla ammatti mut haluaisin omia lapsia mutta en voi.en halua vammaani periyttää lapselle.olisi parempi jos en olisi syntynyt.
[/quote]
Höpöhöpö, ei ne lapset ole koko maailma.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:06"]
Mä oon 20v lievästi kehitysvammainen nainen.Mun vamma on löydetty kun olin äidin mahassa.Mä oon sitä mieltä et äidin ois pitänyt tehdä aportti mulle.en ois halunnut syntyä.on mulla ammatti mut haluaisin omia lapsia mutta en voi.en halua vammaani periyttää lapselle.olisi parempi jos en olisi syntynyt.
[/quote]
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Harmi, että tätä asiaa ei voi kysyä syntyvältä henkilöltä itseltään silloin, kun hän on vielä kohdussa.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:13"][quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 19:06"]Mä oon 20v lievästi kehitysvammainen nainen.Mun vamma on löydetty kun olin äidin mahassa.Mä oon sitä mieltä et äidin ois pitänyt tehdä aportti mulle.en ois halunnut syntyä.on mulla ammatti mut haluaisin omia lapsia mutta en voi.en halua vammaani periyttää lapselle.olisi parempi jos en olisi syntynyt.
[/quote]
Höpöhöpö, ei ne lapset ole koko maailma.
[/quote]
Onneksi oon siskoni tytölle kummi.sekin on oikeestaan mukavaa kun tykkään lapsista.
Vanha ketju, mutta aihe taitaa olla ajankohtainen kohdallamme. Vauva 4 kk, neurologisissa tutkimuksissa ollaan. Hyvin hyvin ahdistavaa aikaa.