Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauva ja taapero -miten jaksatte???

26.07.2007 |

Miten te muut äidit jaksette, joilla pieni vauva (alle 6 kk), ja 2-3-vuotias esikoinen???



Minulla 2 kk vanha vauva ja esikoinen vähän yli 2 vuotta. Raskasta on ollut, vaikka vauva helpompi kuin esikoinen. Mutta esikoinen ottanut todella raskaasti vauvan tulon: kiukuttelee ja on vaipunut aika lailla " vauvan tasolle" (haluaisi tuttia/ rintaa ja potalla istuminen välillä hankalaa). On muutenkin todella temperamenttinen ," vaativa" ja paljon sairasteleva lapsi. Voimat ovat vähissä ja itkettää harva se päivä/ yö. Esikoinen, joka ennen nukkui yönsä suht ok, on alkanut myös heräilemään ja itkemään äitiä aina satunnaisesti, ei onneksi joka yö. Raskasta on, kun vauvakin syö öisin 1-5 kertaa ja on aika kitisevä & huonosti nukkuva päivisin.



Neuvolassa sanoivat, että 2 vuotta on ikäerona hankala juuri sen suhteen, että esikoinen ns. tarrautumis-iässä. Vauvatulo vain pahentaa hänen eroahdistustaan äidistä. Kuulemma olisi helpompaa, jos ikäerona olisi esim. 3 vuotta. Näin olen ystäviltänikin kuullut. Olisi kai pitänyt odottaa itsekin kauemmin, mutta en tajunnut, että elämä muuttuisi tälläisesti " ahdistukseksi" , kun perheeseen tulee toinen lapsi...



Pelkään kovasti, että kohta iskee todellinen masennus/ ahdistus, ellei tilanne pian helpota. Imetyskin tekisi mieli lopettaa, kun sekin hankaloittaa 2 lapsen hoitamista. Toki isä on suurena apuna perheessämme, mutta välilä tuntuu, että tarvisisimme lasten hoitoon suuremmankin apujoukon. Tunnen itseni huonoksi äidiksi.



Mielelläni kuulisin, miten te muut olette jaksaneet? Miten selviätte kahden pienen lapsen kanssa? Entä kuinka esikoinen on reagoinut vauvan tuloon?



Voimia ja jaksamista muillekin uupuneille äideille! Toivottavasti tunnelin päässä on valoa, jossain vaiheessa....

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikäeroa vajaa 1v11kk. Pahinta oli kun vauva oppi liikkumaan, kunnes kävely sujui ja puhekin alkoi, eli noin 1,5-vuotiaana alkoi helpottaa. Kyllä sitä jotenkin jaksoi, mutta vasta kun alkoi helpottaa, niin tuntui että itse uuvuin täysin. Siihen asti sitä on jaksanut sisukkuudella ja ties millä.



Vinkit: oma aika, yksilöllinen aika kummallekin lapselle erikseen, ja parisuhteen hoito. Ja turhuudet jotka syö omaa jaksamista voi ja kannattaa karsia pois tai siirtää myöhemmäksi (remontit, muutot, ja muut).



Nyt meillä sentään lapset jo leikkivät ihanasti keskenään ja isompi alkaa itsenäistyä vihdoin.



2/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla tuo vaihe on edessäpäin. Poika nyt tasan 2v. ja toisen lapsen laskettu aika on reilun kuukauden päästä. Itsekin vähän jännään kuinka käy, kun esikoisenkin ollessa pieni olin tosi väsynyt ja itkuinen siitäkin huolimatta, että mies ja äitini hoitivat välillä poikaa, että sain nukuttua. Eräällä kaverillani on 5 lasta. Esikoisen ja toisen ikäero on 4v., muuten ikäero lapsilla aina 2v. ja täytyy kyllä hattua nostaa, kun on pärjännyt. Toisella kaverilla on lasten ikäero myös 2v. Esikoinen kuulemma suhtautui rauhallisesti kunnes nuorempi oppi konttaamaan ja tuli sotkemaan leikit. Miehen veljen lapsilla on ikäeroa 3v. ja esikoinen oli kuin riivattu pitkän aikaa kuopuksen tullessa taloon.



Varmaan aika paljon riippuu lapsen luonteesta, miten suhtautuu. Tempperamentista, siitä kuinka kiintynyt on äitiin ja onko huomionhakuinen vai viihtyykö itsekseen. Hyvä olisi, jos pääsisit välillä ihan yksin vaikka kävelylenkille tai kaupoille. Hoitaisiko mies, vanhemmat, appivanhemmat, kaverit tai jos vaikka kotipalvelusta saisi apua? Saatko lapset nukkumaan päiväunille samaan aikaan ja pääsetkö silloin itse nukkumaan? Tuossa vaiheessa kannattaa turvautua valmisruokiin ja jättää siivoukset vähemmälle. Onneksi vauvan kanssa alkaa helpottaa, kun saa antaa soseruokaa ja velliä eikä enää heräile nälkään niin usein. Muistan kyllä esikoisen kanssa (jolla oli koliikki), ettei tuo aika tuntunut ikinä tulevan. Jaksamista sinulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika, jota elät on todella raskasta. Itselläni tytöillä on ikäeroa 10vrk vajaa kaksi vuotta ja meillä oli juuri samanlaista, kuin teillä kertomasi mukaan. Lisäksi tytöt sairastelivat paljon ensimmäisenä vuotena ja mieheni oli kaikenkukkuraksi paljon työmatkoilla...itse olin todella väsynyt, suorastaan uupunut. Nyt nuorempi tytöistä on juuri tänään 1-v. ja minusta tuntuu, että vasta nyt oikeastaan alkaa arki helpottaa. Tosin lapset tappelevat jonkin verran keskenään, mutta muuten.



Arki kahden kanssa on uskomattoman paljon raskaampaa, kuin vain yhden lapsen kanssa. Sitä ei voi kuvitella etukäteen, eikä ainakaan kannata harmitella, että hankit lapset pienellä ikäerolla. Pian heistä on seuraa toisilleen ja varmasti tulee aikuisenakin läheiset välit. Kaksi ei tosiaankaan mene samalla kuin yksi...Pidä huoli omasta jaksamisesta, ota vastaan hoitoapua ja käy yksin joskus lenkillä, kaupungilla, harrastuksissa jne. Ajattele positiivisesti tulevaisuutta, pian helpottaa/arki muuttuu erilaiseksi, kun molemmat ovat taaperoiässä. Toivottavasti miehesi auttaa lasten ja kodinhoidossa. Älä ota kotitöistä stressiä, pääasia että hoidat lapset ja jaksat itse. Kutsu vieraita kylään, että on seuraa itselläsikin.



Minä en aivan allekirjoita kuitenkaan tuota, että 3-v. ikäero olisi " parempi" ja minusta on aika vastuutonta terveydenhoitajalta mennä sanomaan sinulle tuollaista. Ainakin meillä 3-v. osaa jalon temppuilun taidon vieläkin huolimatta siitä, että meillä on asetettu rajoja. Se ensimmäinen vuosi vaan yksinkertaisesti on kaikille raskas ja joka muuta väittää, niin narraa ;) Itse olenkin ajatellut, että hyvä että vauva-aika on nyt ohitse ja aika aikansa kutakin, niin ihania kuin pienet ovatkin.



Voimia sinulle!

t.Saraida ja tytöt 07/06 ja 08/04

Vierailija
4/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun on 1,5 v kaksoset. Muistan kuitenkin että juuri 2kk ikä oli äidille tosi raskasta. Silloin hormonitoiminta on sekaisin, olo on väsynyt ja itkuinen. Imetysasiatkin stressasi, mulla kun ei kahdelle maito riittänyt. Koti oli kaaoksessa ja itkin usein. Sain onneksi kodinhoitoapua ja jo tieto siitä, että joku tulee hetkeksi apuun sai olon kohentumaan. Onko isovanhempia tai ystäviä, joille voit antaa vaikka isomman hetkeksi leikkimään? Tai MLL hoitaja ei maksa kauhean paljoa. Anna vaan reilusti välillä pullosta (lypsettyä tai korviketta). Unohda pullojen keittäminen ym. Isommalle valmisruokaa, itselle tilaa pizzaa. Kun saat oman olon paremmaksi, lapsetkin rauhoittuvat. Mustasukkaisuus ja taantuminenkin menevät ohi ja kohta esikoinen on äidin pikku apulainen :). Voimahali

Vierailija
5/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pienempi on nyt 11kk ja mielestäni pahin aika on nyt takanapäin ja se pahin aika oli minulla vasta noin 5kk:sta alkaen. Siinä vaiheessa aloin itse olla sippi alun motivaatioajan jälkeen vauvan nukuttua tosi huonosti koko alkuajat ja täten uuvutettua minut aika totaalisesti. Sitten tulivat kiinteiden aloitukset ja sen jälkeen aina uusia juttuja kuten liikkeelle lähtö jne ja saimme jatkuvasti sopeutua uudenlaiseen tilanteeseen. Nyt kun on kontattu monta kuukautta ja lapset touhuavat yhdessä paljonkin ja arki on sujunut jokseenkin saman kaavan mukaan useamman kuukauden, alkaa hieman helpottaa. Toisekseen vauva nukkuu jo kohtalaisesti ja nukahtaa illalla kertalaakista jolloin saan hetken olla rauhassa hänen nukahtamisensa jälkeen.



Minun neuvoni jaksamiseen on yksinkertainen: oma aika ja omat harrastukset. Kannattaa ehdottomasti ottaa säännöllisesti aikalisä hullunmyllystä ja häipyä kotoa vähäksi aikaa. Lapsista ei jaksa iloita jos on itse aivan uuvuksissa ja vastuussa heistä 24/7. Omasta itsestä täytyy huolehtia ja suosittelen aloittamaan sen nyt heti ennenkuin olet valmis lataamolle. Itse kävin väsymykseni takia tosi pohjamudissa ja oli kausi jolloin olin kuin zombie ja illalla miehen tultua kotiin ja lähtiessäni lenkille tuntui että päässä vain surisi. Mutta se, että aloin lähteä vaikka lenkille, oli aivan välttämätöntä ja minun olisi pitänyt tehdä se jo heti vauvan synnyttyä. Lenkiltä tullessa kuitenkin oli saanut hieman etäisyyttä asioihin ja pää tuntui kirkkaammalta :).



Jos et omista kantoliinaa tai vastaavaa, hanki sellainen. Vauva kulkee aika huomaamatta ja yleensä tyytyväisenä sellaisessa jos nukkuu muuten huonosti päiväsaikaan. Koita myös pitää päivärytmi säännöllisenä.



Voimia!

Vierailija
6/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuli mieleeni että teillä on arki kahden lapsen kanssa vielä uutta ja erikoista. Aika tuo siihen helpotusta aivan varmasti. Usko huviksesi, että jo muutaman kuukauden kuluttua tuntuu ihan luonnolliselta, että lapsia on kaksi, eikä arki sinällään ole enää mitään suurta taistelua. Isompi oppii odottamaan vuoroaan ja tottuu siihen, että on pieni sisarus. Ja se on kyllä todella palkitsevaa kun pieni alkaa osoittaa kiinnostusta isosisarusta kohtaan ja suuntautuu muutenkin enemmän ulospäin. Meillä tällainen käänne tapahtui n. 3-4-kuisena ja sitä kannattaa todella odottaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensin: voimia sinulle! Tilanne on todella haastava, mutta uskon että myöhemmin sitäkin palkitsevampi. Meillä on 1v 7kk ikäerolla nyt 9kk vauva ja 2v 4kk taapero. Rankkaa on ollut, mutta tuntuu että joka kuukausi helpottaa hieman. Minulla aallonpohja oli kuuden kuukauden kohdalla, koska olin jotenkin päättänyt että puoli vuotta kestän " vaikka päälläni seisten" , mutta sitten helpottaa. Eikä se mitään helpottanutkaan, vauvalla todettiin todella laajat allergiat, joiden kanssa on juostu lääkäristä toiseen ja oltu huolissaan. Ja esikoinen on ollut sisaruksen tulosta lähtien uhmakas, raivokas ja mustasukkainen. (Ennen sisarusta hän oli maailman kiltein ja " helpoin" lapsi, joten yllätykseni oli melkoinen.)



No, yllyin jaarittelemaan omasta tilanteestani, mutta haluan toivottaa voimia ja yhdyn edellisten mielipiteeseen omasta ajasta, vaikka tiedänkin että sen järjestäminen on haastavaa. Kahden noin pienen hoitoon jättäminen on aika haastava keikka hoitajalle. Meilläkin mummi pyörii täällä tosi paljon auttamassa, mutta ei ole vieläkään hoitanut molempia lapsia yksin puolta tuntia kauempaa.



Ja vielä; ulkopuoliset, nekin joilla on lapsia, mutta isommalla ikäerolla, eivät usein voi käsittää pienen ikäeron haastavuutta. Itse olen pahoittanut monesti mieleni, kun on ihmetelty miten en pääse joihinkin iltamenoihin ja eikö mieheni muka voi hoitaa. Mieheni on todella osallistuva ja jakaa täysin vanhemmuuden, mutta hitsi; näiden kanssa yksin jääminen iltaisin oli ekat puol vuotta sula mahdottomuus.



Kyllä se kiitos sitten lopussa seisoo. Lapsistasi tulee ihanaa seuraa toisilleen, toisin kuin yli kolmen vuoden ikäerolla, jolloin yhteisiä leikkejä ei ihan heti ainakaan löydy.



Vierailija
8/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli siis esikoisella ja keskimmäisellä ikäeroa 1v 9kk ja keskimmäisellä ja nuoremmaisella 1v 11kk. Rankkaa on ollut. Esikoinen nukahti omaan sänkyynäs/nukkui hyvin omassa sängyssään kunnes keskimmäinen syntyi. Sen jälkee ei ja ainoastaan äiti kelpasi nukuttajaksi. Juoksin siis kahden lapsen väliä pitkin yötä, kun keskimmäinen ei edes huolinut tuttia/pulloa. Tokan ja kolmannen kanssa meni tosi hyvin ekat 3kk ja sitten keskimmäinen alkoi omat uhmiksensa ja yökukkuilut. Nyt on alkanut tosiaan helpottaa, kun keskimmäinen 3v ja nuorin 1v. Isäkään ei paljoa ole voinut auttaa, kun uhmaikäinen huolii vain äidin... Toisaalta oli kyllä helpompaa nyt kolmannen kanssa sillä esikoinen ja keskimmäinen jo leikkivät yhdessä joten imetyshetket olivat hiukka helpompia.



Jaksamista!! Se kyllä helpottaa ennen pitkää ja näin jälkikäteen sitä aina ihmettelee, että oliko se tosiaan " muka" niin rankkaa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei!



Meillä on taapero 2vja3kk ja kuopus juuri 5kk täyttänyt. Arki on toisinaan todella haastavaa kun esikoisella on melkoinen uhmavaihe päällä.

Meillä vauva on ihannevauva, siis tyytyväinen; kiltti, syö hyvin jo kiinteitä, nukkuu kolmet säännölliset unet / päivä, ja herää 3 kertaa yössä tissille, ei allergioita vielä mitään (kun esikoisella vaikka mitä, ja oli jo tuossa iässä), mutta silti vaikka vauva on tosi kiltti koen että olen kuin " jyrän alle jäänyt joka ikinen ilta" !!!!!



Meillä alku meni ihmeen hyvin, vähäsen esikoien ihmetteli että mitähän nyt tapahtuu kun äidillä ei olekaan enää isoa masua, ja nyt kotiin tuli vauva. Heti otimme esikon katsomaan ja tutustumaan uuteen tulokkaaseen, että tulepas nyt katsomaan kun sinulla on pikkusisko, ja näytettiin mallia miten häntä voi helliä ja hoivata.

Imetyshetket aluksi tuntuivat tekevän todella " kipeää" esikoiselle, ja en keksinyt muuta kuin ottaa hänet toiseen kainaloon ja sanoa, että ei mitään hätää, voit aina tulla kainaloon se on aina vapaa Sinua varten. Lisäksi annoin maistaa tissimaitoa, kun se niin tuntui kiinnostavan ja hyi!- kun sen tuntui lämpöiseltä ja makealta," niin- oma maito on paljon parempaa, vain vauvat juovat tällaista lämmintä" ,yritin siinä kertoilla. Siitä lähtien imetyshetket ovat sujuneet hienosti. esikoinen tulee katselemaan kirjaa tai imettää omaa nukkeaan samalla kun minä imetän. Lisäksi esikoinen on melkeimpä aina mukana vaipanvaihdossa, hän laittaa teipit kiinni, ja tarvittaessa tupsuttaa talkkia, esikoinen aina sitten sanoo että tuliko pissi vai kakka. Ja meillä ihanasti esikoinen huolehtii kun sisko herää päikyiltä, että keitäpä " pelunaa" , tai vaihetaan vaippa!



Tunnetilat esikoisella vaihtelevat paljon, viimeaikoina on tullut taas sama vaihe joka jo jäi joku aika sitten pois, että en voi hetkeksikään jättää vauvaa yksin, esim: käydä vessassa tms.

Tässä yksi esim: kun lämmitin esikoisen ruoka-annoksen mikrossa, niin sillä välillä hän tukisti siskoaan tukasta niin kovasti ja kun toruin häntä ja menin vauvan luo ja otin syliin ja lohdutin ja samalla sanoin sanoin esikoiselle ettei noin voi tehdä kun tulee tosi iso pipi, niin sitten hänkin halusi hoivata ja helliä että siskolta lähtee pipi pois.- ja toisinaan lyö pikkusiskoaan, esim kun luetaan kirjaa sängyllä ja vauva on myös mukana niin kesken niin seesteisen ihanan leppoisan hetken lomassa kuuluu vain " lits" ja kauhea huuto kun esikoinen löi!

Lisäksi esimmäiset 3kk esikoinen oli ruokailussa täysin autettava, ei suostunut syömään itse lainkaan, ja vielä osittain tilanne jatkuu. Potattelu oli hyvällä mallilla niin alkoi enemmän tekemään vaippaan, kun vauva syntyi, mutta nyt jo melko hyvin on kiinnostunut ja oikeastaan on itse todella ylpeäkin siitä kun osaa käydä potalla ja huomaa kun on pissahätä ja kaikki kakat tulee pottaan.

Lisäksi esikoinen ei antaisi minun ja mieheni keskustella keskenään vaan alkaa kitistä, huutaa päälle hakee siis koko ajan huomiota, lisäksi automatkoista on tullut aivan painajaisia. Vauva saattaa nukkua tai on juuri nukahtanut, ja esikoinen alkaa kiljumaan täysiä tai huutelee kaikkea älytöntä,ja heittää esim. kenkiä, hatun, pinnit, hänen päälle. On siis oltava tosi tarkkana mitä hänellä on päällä ja minimoida riskit, otettava kengät pois yms. Välillä mekin olemme niin neuvottomia tai siis oikeastaan päivittäin, ja kun tuntuu ettei kiellot mene perille, ei sitten millään! mutta kaikesta huolimatta on pikku taaperomme niin ihana, suloinen ja niin sähäkkä, ei auta muuta kuin yrittää itse kestää vaihe ja yrittää ymmärtää vaikka todella se vaatii todelliset hermot!



Meillä siis on enemmänkin tilanne niin päin, että kaikki huomio on esikoisessa ja vauva saa vähemmän huomiota, kun vauva on niin tyytyväinen vauva. Poden tästä koko ajan ihan hirveää omaa tuntoa, ja yritän sitten monestikin olla " yliäiti" tai jotain muuta...ja sitten kun on oma hetki olen kuin jyrän alle jäänyt, niin kertakaikkisen väsynyt ja poikki että eipä sitä oikein mitään muuta ehdi kun pyörittää tätä arkea ruoanlaittoineen, siivoomisineen ja pyykkäämisineen. Ja meillä on vielä lisäksi tämä mummojen & vaarien auttamishalu todella mitätön, siis eivät ole koskaan läsnä ja halua auttaa vaikka olemme pyytäneet.



Tässä joitain kokemuksiani, paljon olisi, mutta nyt on mentävä kun perhe kutsuu ;)

Toivon tsemppiä ja jaksamista.



-Nammu-





Vierailija
10/10 |
26.07.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kuin joku tuossa sanoikin, teillä on vasta menossa opetteluvaihe, että näitä lapsiahan on tosiaan kaksi. Vähitellen sitä oppii sen verran jakomielitautiseksi, että oppii uudet rutiinit. Samalla tavalla kuin opit ensimmäisenkin kanssa jaksottamaan päivän syöttöjen, ulkoilujen ja pyykinpesujen kanssa. Todennäköisesti raskain aika on kuitenkin vasta edessä, riippuu tietysti miten muksusi nukkuvat yöt tulevaisuudessa. Meillä raskainta oli tuo 8kk:n ikä, kun koko ajan seistä tojotettiin sängyssä yöt läpeensä ja muutenkin alettiin nousta ylös ja esikoinen sujuvasti avusti kaatumisessa. No ei nyt ihan aina mutta onhan se sellaista silmät selässäkin olemista. Nyt kun kuopus on 1v4kk ja esikoinen 3v niin EHKÄ helpottaa. Toki koko ajan kuulostelee, että mitähän ne hommaa mutta silti jotenkin helpottaa. Paitsi ne päivät, kun tuntuu että lähtee tässä kait järki kulta kävelemään... =) Yritä saada joku esikoisen kaveriksi vaikka ulkoilemaan kun vauva nukkuu ja nuku sinäkin silloin ja vastaavasti pyydä joku työntelemään vaunuja kun sinä vedät tirsoja esikoisen kanssa. Se uni on kuiteskii kaikista tärkeintä.