Annatko lapsesi syödä jo kaupassa vielä maksamattomia tuotteita??
Esim. nameja tai mehua tms.? Olen useamman kerran nähnyt näin tapahtuvan ja todella ihmettelen! Ei ole suvaittavaa käytöstä vaikka kuinka paperi säilytettäisiin ja maksettaisiin kassalla.
Kommentit (139)
Olen minäkin antanut lapsilleni esim. leipää tai banaania punnituksen jälkeen, ja maksanut sitten kassalla. Olen ajatellut muittenkin korviani kuin omiani. Kuulkaa, ei siinä aina ole edes nälästä kyse, jos lapsi haluaa kaupassa leipää tai banaania. Se on mielihalu, jonka siellä voi toteuttaa ilman, että siitä on kenellekään haittaa, eikä se tarkoita sitä, että lapsi saa kaikessa tahtonsa läpi. Ihan hyvin lapsemme ovat isompina oppineet, ettei meteliä nosteta, vaikkei kaupassa syötäisikään. Varkaaksikaan ei ole kukaan ruvennut. Meidän lapset ovat vasta suunnilleen 2-vuotiaina alkaneet tajuta, että ruuat on kaupan omaisuutta, mutta teillä muilla taitaa olla todella älykkäitä taaperoita. Ja hirveän nipoja ja joustamattomia tunnutte suurin osa muoreista olevan.
Taitaapa lapset saada tahtoaan läpi yhdessä sun toisessa,kun tajuavat et mistä narusta kannattaa vetää
nirsoja joustamattomia kun osataan käytöstavat ja tiedetään jopa että ostokset on vasta sit meidän kun ne on maksettu - sähän sitä et tunnut vieläkään tietävän? Minkä ikänen olet?
muitakin asioita mitä maksetaan jälkikäteen. Toi varastamiseksi väittäminen tässä tapauksessa kun tuote kumminkin maksetaan, vaikuttaa vähän hölmöltä.
jos käyn samassa kaupassa esim. 3 kertaa viikossa ja ostan joka kerta yli satasella ruokaa ja sitten kerran käykin niin että saan sairaskohtauksen ennen kun olen ehtinyt maksaa sen yhden avatun pillimehun (hinnaltaan esim. 28 senttiä) niin kukahan kauppias olisi niin idiootti, että asiasta pahastuisi? Voimme varmasti turvallisesti olettaa, että katteet ovat marketeissa kohdallaan eli tuo kymmenen sentin hävikki ei ihan varmasti noilla ostovolyymeilla tunnu missään.
Vierailija:
Mutta ruislepäpalan satan hvyinkin antaa tai viinirypäleitä suoraan rasiasta.... En kyllä muuta. Enkä todellakaan antaisi mitään juomista lapsille kaupassa.
Lapset 8 kk, 2,5 vuotta ja 4,5 vuotta ja kyllä ymmärtävät, että kassan jälkeen. Sama koulu käydään tämän kuopuksen kanssa myös.
Kauheesti selityksiä " kun lapsella niin nälkä tms" ...Miltä muista lapsista tuntuu, joille on opetettu ettei syödä vasta kun tavarat on maksettu ja sitten kaupassa vastaantulevalla lapsella on käsissään avattu mehupurkki, banaani ja sämpylää posket pullollaan ? Sanonko lapselle että sillä lapsella on niin tyhmät vanhemmat ettei osaa normaaleja käyttäytymissääntöjä?
Tää on niin uskomatonta miten jotku voi olla niin saakelin röyhkeitä.
Opettaa lapselle varta vasten tapa joka on vastoin sääntöjä. Entäs joskus jos lapsesi käy esim. vaikka tätinsä kanssa kaupassa ja availee siellä kauppareissulla mennen tullen mehupurkit ja systeemit kielloista huolimatta? Kun äippä tai iskä on näin opettanut.
Ja kyllä mä sanon että kyllä sille kauppiaalle on merkitystä maksetaanko tuote ennen vain jälkeen.
En tajua mitä noloa siinä on ?? Mielummin annan banaanin kuin kuuntelen huutoa. Eipä ole myymäläetsivää *varkautemme* kiinnostaneet. Kerran jopa etsivän vieressä avasimme banaanin ....
Tottakai maksamme syömämme tuotteet. Ihan asian sivusta vaan, kaupan työntekijät usein syövät tuotteet ennenkuin maksavat. Itse olessani kaupassa töissä, hain tuotteen hyllystä, kävin syömässä sen lounastunnillani ja sen jälkeen kävin maksamassa tyhjän paketin kanssa sen kassalla, eikä ollut muuten varastamista. Ihan kauppiaan itse suosittelema käytäntö.
Muutaman kerran olemme ottaneet paidan hyllystä ja vaihtaneet sen sovituskopissa päälle. Olimme menossa synttäreille ja poikani oli puklannut päällensä ja oli pakko saada puhdas paita. Eipä tuokaan ollut varastamista. Varastamista on vastan kun menee kassan ohi maksamatta tuotetta, Ei se että syöt banaanin ennen kassoja ole varastamista.
eipä mua haittaa, jos muut napostelee!
Vierailija:
Ja kyllä mä sanon että kyllä sille kauppiaalle on merkitystä maksetaanko tuote ennen vain jälkeen.
Mitä merkitystä?
niin että kauppa raikuu muille asiakkaille kun ottavat ostoksia hyllystä ja laittavat omiin ostoskärryihin: " EI SAA OTTAA PITTÄÄ MAKSAA ENSIN!" ... Oppi näemmä mennyt perille.
mutta entäs kun aikuinen mies syö ennen maksamista kaupassa...? Olin kerran kassalla, edessäni vanhempi pariskunta (about 60). Kassa ihmetteli aukaistua, puoliksi syötyä makkarapakettia. Vaimo vaan tuumas, että tuo söi jo siitä ja osoitti miestään...
nimittäin banaanin kun on ollut nälkä ja säästänyt lapun kassalle.
Voisiko joku vähän valaista kauppiasnäkökulmaa tähän?? Onko kiva kun tuotteitasi järsitään ennen maksamista?
Varmaan estetään tällä sitä ' ' unohtamista' ' maksaa myöhemmin.
Ja ap:n kysymykseen, en todellakaan anna. Ihan kohteliaisuuden ja käytöstapojen vuoksi. Kiva sille myyjällekin käsitellä kassalla banaaninkuorta tai tahmaista suklaakäärettä...
Ennenkuin tavara maksettu, se on KAUPAN omaisuutta. Minun kaksi kaveria joutui samasta asiasta joskus putkaan kaupungissa.. Joten ei ole sallittua vaikka olisi miten lapsi kyseessä. Pienestähän tuokin opetus alkaa, huutakoon vaan ei ne toisella kertaa huuda kuhan ei anna periksi.
ja meillä ei kyllä koeajeta yhtään autoa ennenkuin se on KOKONAAN maksettu. Näin on jämpti!!
hänen tarpeensa banaania tai mehua kohtaan johtui selkeästi nälästä. Kyse oli parista kerrasta. Nykyisin n.3 vuotiaana emme enää toimi sillä tavalla. Eli lapsi saa esim. mehun vasta sitten kun se on maksettu. Tapojen takia en sievistele normaalia elämäämme. Kun lapsi alkaa tajuta enemmän asioita vasta sitten hänelle voi opettaa tapoja.
Lapsi syö " luotolla" . Ihan niinkuin siinäkin tapauksessa, että maksan luotolla. Kauppiaan kannnalta se on ihan vitun maku saako se rahansa 5 min. aiemmin vai myöhemmin, kunhan tuote maksetaan.