Onkom se niin vaikeaa pitää niistä koiristanne huolta, ettei ne pääse puremaan muita ihmisiä?!
Taas on koira purrut pikkutyttöä ja miksi?
Siksi että joku toope koiranomistaja ei osaa pitää huolta koirastaan!
Mikä siinä on niin vaikeata?
Kommentit (71)
Suomessa on kuitenkin koiria jokunen satatuhatta (ellei peräti miljoona) ja nämä ovat ääripään tapauksia. Itse olen puolustanut omaa koiraani seefferin hyökkäyseltä puukalikalla. Oma koirani oli kytkettynä hihnaan kävelyllä, kun irrallaan juossut seefferi hyökkäsi kimppuun. Hakkasin seefferiä kalikalla kunnes päästi irti. Omistajakin ilmestyi jostain puun takaa ja raahasi koiransa niskavilloista menemään anteeksipyytelemättä.
Meillä on tällä hetkellä kaksi koiraa ja kolme lasta (alle 6 v kaikki) ja lapsille on tolkutettu pienestä pitäen, että vieraiden koirien lähelle ei saa mennä. Omat koirat kun ovat erittäin seurallisia, on työtä selittää, että kaikki eivät ole. Koirat eivät koskaan lapsille pahaa tehneet, sen sijaan tuttavaperheen kissa repi pojallemme mojovat naarmut naamaan.
Monesti vika on kyllä hihnan toisessa päässä enemmän kuin koirassa. Miten hyvänsä kiltti koira voi ahdistua, jos on kytkettynä eikä pääse tilannetta pakoon. Tällöin se viimeisenä keinonaan puree. Lapset eivät osaa lukea koiran murinaa tai ilmeitä, tästä syystä lapsi on monesti se pureman kohde. Toisaalta, kuinka moni aikuisen saama purema ylittää uutiskynnyksen?
isoa koiraa ei tällä hennolla varrella pidellä kun se raivostuu ja päättää hyökätä. Pitäisikö minun roikkua dogini kaulassa kiinni ja antaa sen raahata mua maata pitkin ja purra kädet irti?!
Vierailija:

Jos olet noin hento, et ota koiraa vastuulesi, tajuatko!
Järki päähän niiden koirien hankkimisten ja kasvattamisten kans!!
Vierailija:
isoa koiraa ei tällä hennolla varrella pidellä kun se raivostuu ja päättää hyökätä. Pitäisikö minun roikkua dogini kaulassa kiinni ja antaa sen raahata mua maata pitkin ja purra kädet irti?!
meillä on ollut dogi jo 6v, en todella anna sitä pois ja ota uutta pienempä tilalle. Harvoin joudun yksin sitä ulkoiluttamaan, mutta joskus kyllä, ja silloin en voi minkään jos jokin ärsyke saa sen ryntäämään johonkin suuntaan.

On kuule ihmisen turvallisuus hiukkasen tärkeämpi asia kuin että sinä saisit pitää koirasi!
Uskomatonta!!!
6: sinäkö otat tunnollesi sen jos se tosiaan käy jonkun päälle? Mutta kun mä en haluu pienempää...toivottavasti ette asu meidän lähistöllä.
mutta minkäs teen tosiaan kun se lähtee juoksemaan, mua itseäni rasittaa lapset jotka ei ole vanhempiensa valvonnassa ja esim jollain torvella tms möykkäävät puistojen liepeillä, toki yritän pitää koiraamme kiinni tiukasti, mutta..no tällä varrella ei ihmeitä suoriteta.
Ei tietenkään ole vanhempien vika etten jaksa koiraani pidellä, tai että se on hieman ääniherkkä, mutta jos näkee että on tulossa iso koira ja pieni taluttaja, voisi ehkä itsekin vanhemma tennakoida ja ottaa lapsensa pois möykkäämästä.
Ei koiramme ihan tuosta vain hyökkäile lasten tai kenenkään kimppuun, kyllä sitä pitää ensin ärsyttää.
Juuri sinunlaistesi ihmisten takia minunlaisillani ihmisillä on työtä.
Kokeileppa ottaa yhteyttä esim. koiraterapeuttiin ja kysy miten voisit oppia hallitsemaan koirasi ilman fyysistä voimaa!
annettu lapsen vastuulle sinne uimarannalle eikä koiran omistaja ollut paikalla. Koiraa ei tulisi koskaan antaa valvomatta lasten haltuun. Lapsista ei koskaan tiedä mitä ne keksii tehdä eikä ne kuitenkaan osaa/pysty hallitsemaan isoa koiraa.
Suomessa sattui kerran tapaus, jossa lapsilauma tappoi suomenpystykorvan rivitalon pihalle erilaisilla esineillä hakkaamalla. Koira oli ollut niin kiltti, ettei ollut puolustautunut. Paikalle ensimmäisenä tullut aikuinen oli mies, ammatiltaan teurastaja, ja hän järkyttyi pahasti siitä, millaiseen kuntoon koira oli muussattu. Vaikka oli elämänsä aikana nähnyt yhden jos toisenkin eläimen ruhon.
Itse olen esim. nähnyt miten pikkutytöt, jotka hakivat aina naapuruston koiria lenkittääkseen niitä, hakkasivat noutajaparkaa ja hyppivät sen päällä. Tämäkään kiltti koira ei puolustautunut mitenkään. Väliintuloni lopetti homman.
Että pitäkää huolta sekä lapsista että niistä koirista ettei pahempia sattuisi kummallekkaan osapuolelle. Lisäksi lapsille pitäisi opettaa, miten eläimiä kohdellaan ja miten niiden kanssa käyttäydytään. Nykyisin tuntuu siltä, että yhä useammat lapset eivät tiedä miten koiraa lähestytään oikein vaan tekevät mitä sattuu (heitetään kivillä, kiljutaan, juostaan kohti kädet levällään, tartutaan kiinni takaapäin jne). Lapsiin tottumaton koira voi tuollaisessa tilanteessa käyttää hampaitaan puolustaakseen itseään.
Vierailija:
annettu lapsen vastuulle sinne uimarannalle eikä koiran omistaja ollut paikalla. Koiraa ei tulisi koskaan antaa valvomatta lasten haltuun. Lapsista ei koskaan tiedä mitä ne keksii tehdä eikä ne kuitenkaan osaa/pysty hallitsemaan isoa koiraa.Suomessa sattui kerran tapaus, jossa lapsilauma tappoi suomenpystykorvan rivitalon pihalle erilaisilla esineillä hakkaamalla. Koira oli ollut niin kiltti, ettei ollut puolustautunut. Paikalle ensimmäisenä tullut aikuinen oli mies, ammatiltaan teurastaja, ja hän järkyttyi pahasti siitä, millaiseen kuntoon koira oli muussattu. Vaikka oli elämänsä aikana nähnyt yhden jos toisenkin eläimen ruhon.
Itse olen esim. nähnyt miten pikkutytöt, jotka hakivat aina naapuruston koiria lenkittääkseen niitä, hakkasivat noutajaparkaa ja hyppivät sen päällä. Tämäkään kiltti koira ei puolustautunut mitenkään. Väliintuloni lopetti homman.
Että pitäkää huolta sekä lapsista että niistä koirista ettei pahempia sattuisi kummallekkaan osapuolelle. Lisäksi lapsille pitäisi opettaa, miten eläimiä kohdellaan ja miten niiden kanssa käyttäydytään. Nykyisin tuntuu siltä, että yhä useammat lapset eivät tiedä miten koiraa lähestytään oikein vaan tekevät mitä sattuu (heitetään kivillä, kiljutaan, juostaan kohti kädet levällään, tartutaan kiinni takaapäin jne). Lapsiin tottumaton koira voi tuollaisessa tilanteessa käyttää hampaitaan puolustaakseen itseään.
Onks hiukan mennyt asiat sekaisin???
en syyttänyt lapsia tai heidän vanhempiaan, mutta ei ole minusta oikein heidänkään syytellä koiranomistajia pelkälleen, on totta etten jaksa aina pidellä dogiamme, mutta kyllä minusta vanhemmatkin voi katsoa lastensa perään että miten kannattaa olla ison koiran lähellä, varsinkin kun taluttaja on pienikokoinen!
1) Jos jaksat nostaa koiran, kokeile tätä. Toinen käsi kaulan alta, toinen mahan alta ja sitten koira ilmaan. Ei pääse rimpuilemaan pois kun ei saa jaloille tukea mistään. Tätä otetta ei voi kuitenkaan käyttää pitkään.
2) Vedonestopanta. Eli panta joka menee koiran kuonon ympäri ja vetää koiran pään sivuun jos koira kiskoo.
3) Hihna jalan alta. Laita koiran hihna menemään toisen etujalan alta. Kun koira lähtee vetämään hihna kiristää ikävästi jalkaa eikä koira pysty kiskomaan täysillä voimilla.
4) Hihna mahan ympäri. (toimii varsinkin uroksilla) Kiepauta hihna kokonaan koiran mahan ympäri (uroksella siittimen edestä, ei päältä) niin, että talutin on silmukkana koiran ympärillä. Koiran vetäessä silmukka kiristyy eikä koira voi vetää täysillä voimilla.
Huom! Nämä ovat apu hätätilanteisiin, eivät ratkaisu ongelmaan! Mene koirakouluun koirasi kanssa!
Jos on aikaa reagoida eikä tilanne ole heti päällä, niin kokeile näitä:
1) Ota koiran herkkuja (lihapullia, nakkeja tms.) taskuun. Kun näet uhkaavan tilanteen, houkuttele ajoissa koiran huomio sinuun makupalojen avulla. Kierrä uhka mahdollisimman kaukaa samalla syöttäen ja kehuen koiraa.
2) Sido koira hihnastaan puuhun tms. mitä lähellä onkin ja yritä saada sitten koira rauhoittumaan ja istumaan paikallaan kunnes uhka menee ohi.
3) Mieti reitit etukäteen. Jos koira on ääniyliherkkä, ei ehkä ole kovin viisasta lenkkeillä leikkipuiston, koulun, urheilukentän, päiväkodin tms. lähellä. Ei myöskään kannata ajoittaa lenkkiä lasten yleisimpiin leikkiaikoihin. Illalla useimmat pikkulapset ovat jo kotona, joten ajoita pitkä lenkki siihen hetkeen.
4) Tarvittaessa koirille on myynnissä myös kuonokoppia, jotka estävät puremisen.
Lapset eivät nykyään osaa edes alkeellisesti kohdella eläimiä. Eläinten kidutus ja raakuudet ovat lisääntyneet selvästi. Sieltä se alkaa pienenä kun kivitetään lokkeja ja vedetään kissaa hännästä. Ylipäänsä kunnioitus kaikkea kohtaan vähentynyt.
Aloitukseen niin tyhmyyttä on antaa koiraa lapsen vastuulle.
kultaisen noutajan narttukoiran. Koirien omistaja ei ottanut mitään vastuuta tapahtuneesta. Oli lähinnä huolissaan, että hänen valiouroksensa eivät voisi jatkaa siitto ja näyttelykoirina koirina! hienoa koirien hallintaa!