Tiedätkö ketään, kenellä diagnoosina epäluuloinen persoonallisuushäiriö?

Lisään tuohon vielä sen että hän ei anna asioita helposti anteeks ja hänellä jää ne asiat vaivaamaan tosi paljon ja hän muistaa ne vielä tosi kauan vaikka kyse on tosi pienestä asiasta.

Epäilen olleeni tekemisissä tällaisen henkilön kanssa vuosia sitten. Lopulta oli pakko katkaista välit, koska hänen käytöksensä muuttui aivan sietämättömäksi. Hänellä saattoi kyllä olla myös narsistisia ja epävakaita piirteitä.

Wikipediasta: "Arviointia esiintyvyydestä on vaikeuttanut erotusdiagnostinen ongelma paranoidisen skitsofrenian kanssa." Eli ilmeisesti epäluuloinen persoonallisuus on diagnoosina vähän ongelmallinen.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen olleeni tekemisissä tällaisen henkilön kanssa vuosia sitten. Lopulta oli pakko katkaista välit, koska hänen käytöksensä muuttui aivan sietämättömäksi. Hänellä saattoi kyllä olla myös narsistisia ja epävakaita piirteitä.

Wikipediasta: "Arviointia esiintyvyydestä on vaikeuttanut erotusdiagnostinen ongelma paranoidisen skitsofrenian kanssa." Eli ilmeisesti epäluuloinen persoonallisuus on diagnoosina vähän ongelmallinen.

P.S. Saan lohtua siitä ajatuksesta, että ehkä tuntemallani henkilöllä oli tämä epäluuloinen persoonallisuushäiriö. Pystyn tuntemaan jopa jonkinlaista myötätuntoa häntä kohtaan, koska häiriön syntymisen taustalla on varmasti todella vaikeita kokemuksia.

Nykyään puhutaan paljon "narsisteista" ja näiden uhreista. Kuinka monella näistä "narsisteista" on itse asiassa jokin muu persoonallisuushäiriö, kuten juuri epäluuloinen persoonallisuus?

# 23

Olen ollut joskus aikoinaan tekemisissä sairaalloisella tavalla epäluuloisen henkilön kanssa. Siitä en tiedä mikä häntä vaivaa, mutta itseäni kauhistuttaa lukea näitä, kun itselle diagnosoitu epäluuloinen persoonallisuushäiriö, enkä todellakaan nauhoita mitään, enkä erityisemmin epäile ketään tms, etenkään ihan tuosta vain.

Totta on että minun on vaikeaa luottaa ihmisiin ja olen muutenkin ujo, eli kestää lämmitä jonkun aikaa uusien ihmisten seurassa.

Se että jos hälytyskellot alkaa soimaan joidenkin ihmisten seurassa on sairausko? En yleensä tee hätäisiä johtopäätöksiä, mutta en myöskään etsimällä etsi todisteita. Minun mielestäni ihmisillä on oikeus olla ja elää. En minä ole kenenkään vartija.

Voin kyllä todeta olevani jokseenkin epäluuloinen. Mitä jos se onkin ympärillä olevat ihmiset joilla viiraa päässä, siis joidenkin ihmisten kohdalla, eikä se joka on varuillaan ym?

Ja en nyt todellakaan tarkoita sellaisia, jotka pistävät läheisensäkin kärsimään, tai menevät varpaillaan joka toisesta lauseesta, eleestä jne..

Onko jollain tietoa kuinka luotettavia persoonallisuushäiriötestit ovat? En halua laimaantua, en vaikka minulla oikeasti olisi kyseinen diagnoosi muutenkin kuin vain "tahroja paperilla".

Voiko kyseinen häiriö oireilla lievästi? Niin ettei siitä juuri itselle ole mitään haittaa. Harvoin minä suutunkaan, etenkään ellei siihen ole oikeasti aihetta.  

Veljeni on epäluuoinen. Sairaaloisen epäluuloinen. Niin lapsuudenkaverit,serkut, tädit ja sedät ovat hänelle lähtökohtaisesti juuri hänelle pahaa haluavia ihmisä. Hänen lapsuutensa on ollut monia kriisesjä täynnä, enkä ihmettele yhtään, että perusturvallisuuden tunnetta ei ole ehkä kunnolla ikinä syntynyt. Hän meni nuorana naimisiin ja on vielä 30 vuoden jälkeenkin tiiviisti vaimonsa kanssa. Aina. Se on ollut  ehkä hänen selviytymiskeinonsa lapsuuden turvattomuudesta, tiivis parisuhde. Todennäköisesti ikäväkyllä mustasukkaisuutta täynnä. Epäluuloisusuus kuitenkin mielestäni syö veljeni mahdollisuuksia nauttia elämästään kunnolla ja kasvaa ihmisenä.  Epäluuloinen persoonallisuushäiriö. Tänään löysin  hänelle tämän diagnoosin. Se toi minulle huojennusta.  Diagnoosit ovat hyviä asioita, niiden avulla oireisiin voi helpommin löytää apua.Mielenterveyteen  ihan samoin kuin  mihin tahansa fyysiseen terveys ongelmaan, vaikka "tällä on nyt jalka poikki" helpottaa  sekä hoitohenkilökunnan kuin muidenkin läheisten  suhtautumista, oikean hoidon löytymistä ja parantumista.  Älkää pelätkö diagnooseja, vaan olkaa avoimia ja uteliaita ja hakekaa itsellenne tai läheisillenne hoitoa.

Voiks tuollanen sairaus johtuu omien vanhempien epäluuloisuudesta itseään kohtaan. Siis mä meinaan sitä, et lapsuudes ollaan syytetty tai epäilty syylliseks. Vanhempi ei ole ymmärtänyt olevansa sairas ja lapsi on kyl ihmetellyt vanhemman oireiluu mut ei ole hokannut,et hän on sairas ja ,et se siirtyy lapselle.

Koska vanhempi ei hakenut apua ja myöntänyt ongelmaansa.

Ja näitähän tyhmii riittää.

Minulla on tämä diagnoosi. Ja lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Käyn normaalisti 2 kertaa vuodessa osastolla kun olot menee niin pahaksi ja psykoositaipumusta.

Noni itse asiaan.

Minulla oireilee siten että en luota keneenkään ihmiseen ja se tuottaa isoja ongelmia lähipiirissä. Työkuvioissa sekä parisuhde on ihan lopussa. Kun puoliso ei vaan jaksa enään.

Hän on kyllä jaksanut auttaa paljon ja ymmärtänyt minua paremmin kuin kukaan muu.

Epäilen jatkuvasti että muut ihmiset haluavat minulle pahaa ja pahin on se että pelkään välillä henkeni puolesta.

Tämä siis päivittäistä..Ja se alkaa olemaan aika raskasta. Mitä se sitten on muille vielä...

Lääkityksiä on kokeiltu aasta ööhön melkeen kaikki. Ja päivä päivältä tämä vain pahenee.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut joskus aikoinaan tekemisissä sairaalloisella tavalla epäluuloisen henkilön kanssa. Siitä en tiedä mikä häntä vaivaa, mutta itseäni kauhistuttaa lukea näitä, kun itselle diagnosoitu epäluuloinen persoonallisuushäiriö, enkä todellakaan nauhoita mitään, enkä erityisemmin epäile ketään tms, etenkään ihan tuosta vain.

Totta on että minun on vaikeaa luottaa ihmisiin ja olen muutenkin ujo, eli kestää lämmitä jonkun aikaa uusien ihmisten seurassa.

Se että jos hälytyskellot alkaa soimaan joidenkin ihmisten seurassa on sairausko? En yleensä tee hätäisiä johtopäätöksiä, mutta en myöskään etsimällä etsi todisteita. Minun mielestäni ihmisillä on oikeus olla ja elää. En minä ole kenenkään vartija.

Voin kyllä todeta olevani jokseenkin epäluuloinen. Mitä jos se onkin ympärillä olevat ihmiset joilla viiraa päässä, siis joidenkin ihmisten kohdalla, eikä se joka on varuillaan ym?

Ja en nyt todellakaan

Estynyt, eristäytyvä, skitsotyyppinen ja epäluuloinen persoona sekoittuvat lääkäreillä toisiinsa aika varmasti. Epäluuloinen persoona on oikeasti todella häiritsevän epäluuloinen ja ei kykene yhtään luottamaan muihin. Upseerien häiriö. Hyvin harvinainen verrattuna estyneeseen persoonaan mikä on tuiki tavallinen ilmiö jota moni tuntee.

Estyneillä esiintyy myös epäluuloisuutta, mutta se on enemmän pelonkaltaista kuin vainoharhaisuutta. Siihen liittyy epävarmuuden tunne omista kyvyistään ja kelpoisuudesta ja siten oman hauraan ytimen paljastumisen pelko.

Tästä ph:sta on vähemmän tietoa kuin muista. Ystävälläni oli tämä. Hän itse välillä jopa tiedosti epäluulonsa, mutta ei voinut niille mitään. Hän mm. ajatteli opiskelukaveriensa olevan salaliitossa häntä kohtaan, jonkun kiusaavan häntä sanoessaan neutraalin kommentin, käsitti asioita uhkauksiksi, uskoi muiden puhuneen selän takana ja epäili siitä joskus minuakin. Silti hän pärjää elämässään, mutta hänen ihmissuhteensa aina päättyvät. Hän on alkoholistin lapsi, enkä tiedä vaikuttaako se.

Mustasukkaisia. On kuitenkin muistettava, että voimakkaassa stressitilanteessa kuka tahansa psyykkisesti tervekin voi käyttäytyä epäluuloisesti. Se on silloin tilannekohtaista.

Tuntemani tällainen ihminen on sairaalloisen mustasukkainen, kuvittelee aivan hulluja juttuja, että puoliso pettää lapsen opettajan kanssa, kyttää puolison puhelinta ja auton trippimittaria, puoliso lähti töihin 10 min aikaisemmin kuin yleensö joten varmasti käy panemassa pysähdyspaikalla jonkun kanssa matkalla... niin mielikuvituksellisia juttuja, että vetävät terveen ihmisen hiljaiseksi.

Lähtökohtaisesti olettaa aina, että häntä yritetään huijata kaikkialla ja kaikissa asioissa.  Ei ole ystäviä, hyvin kapea ja mustavalkoinen maailmankuva.

Todella raskas tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mulle selitettiin tuosta epäluuloisesta persoonallisuudesta, että joskus se on ymmärrettävää, kun on joutunut kokemaan kaikenlaista. Ja vähän niin kuin sitä ei ammattilaisetkaan kauhean vakavana pitäisi. Mutta myöhemmin olen sitten kuitenkin huomannut dg:n leimaavan mua aika paljon. 
Se on totta, että en luota esim. joihinkin lääkäreihin, tai sosiaalityöntekijöihin, joiden taholta olen saanut ikävää kohtelua. Mä olen melkoisen myllytyksen käynyt läpi. En vain voi ymmärtää, että se on sitten heti sairaus, jos menee usko jonkun ammattitaitoon, tai ei pysty jollekin henkilölle antamaan anteeksi esim. lastensuojeluilmoituksia.

Miksi sinä nyt täällä tuosta puhut? Nuo ovat yksityisasioitasi jotka kuuluvat vain sinun ja meidän välille.  Etkö sinä kykene ymmärtämään vieläkään omien lastesi parasta? Et tervehdy koskaan jos levittelet asioitasi näille ihmisille. Luuletko että nämä lukijat täällä kykenevät sinua auttamaan? Et ymmärrä edes sitä mikä on sairauden ja häiriön ero vaikka se sinulle selitettiin useita kertoja!

On esitetty että nuo kokemukset syntyvät siitä että lasten leikki joka lapsella kehittää mielikuvituksen käyttöä, jää ikäänkuin päälle, kun lapsuudessa joko sairaus sekoittaa aivot tai sitten tapahtuu jotain niin traumaattista että normaali kehitys häiriintyy ja käytännössä keskeytyy.

Käytännössä siis lapsi kokee jonkinlainen trauman jossa hänen perustuvallisuutensa tuhoutuu. Siksi lapsen mielikuvitus jää päälle ja aikuisten asiat alkavat sekoittua tuohon mielikuvitukseen,

Lapselle mielikuvitus on usein sama kuin totuus. Esimerkiksi lapsi voi sanoa että metässä on jättiläisiä. Pikkulapselle tuo on ehdottoman totta. Jossain vaiheessa lapsi kuitenkin ymmärtää että kyse on mielikuvituksesta ja hänen leikeissään metsässä on jättiläisiä, mutta oikeasti jättiläisiä ei ole olemassa. Mutta, tuossa vaiheessa kun lapsi menee metsään, hän ei kuitenkaan TIEDÄ ettei jättiläisiä ole olemassa, vaan niitä voi ollakin olemassa. Hän epäilee että onko tuo rasahdus, tai tuo oksan kahahdus jättilaisen tekemä. Aikuisena tuo mielikuvitus rauhoittuu ja aikuinen tietää ettei jättiläisiä ole olemassakaan ja aikuinen ymmärtää että ääni voi syntyä jostain muustakin.

Epäluuloisilla tuo mielikuvitus ei rauhoitu, vaan se jää päälle sellaisessa muodossa missä lapsi ajattelee ettei voi olla varma onko jättiläisiä olemassa. Jos tuota verrataan paranoidiin skitsofreniaan, niin siinä taas ollaan siellä tasolla missä pikkulapsi TIETÄÄ että jättiläisiä on metsissä ja että ne ovat ihan oikeita jättiläisiä. Silloin puhutaan sairaudesta koska se mielikuvitus on henkilölle totuus. Epäluuloisella on epäilys, ei totuus.

Esimerkiksi epäluuloinen ajattelee että vaimo pettää ja yrittää etsiä todisteita. Ongelma johtuu siitä että mikään määrä vastakkaisia todisteita ei saa häntä rauhoittumaan. Paranoidinen skitsofreenikko taas esittäisi kaikenlaiset todisteet siitä että hänen vaimonsa pettää koska hän TIETÄÄ että hänen vaimonsa pettää. Tuossa on häiriön ja sairauden ero.