Voi luoja mikä luuseri firma, pikkupingviini
Aiemminkin olen asioinut sen kanssa ja kaikki on mennyt hyvin. Mutta nyt, mä olen niin suuttunut sille paikalle.
Lapselle ollaan ostamassa turvaistuinta, halusi tietyn värisen ja koska silloin ei ollut kiire asian kanssa niin pikkupingviini lupasi tilasi oikean värisen maahantuojalta. Laittoi minulle mailiin että maahantuojalla on sitä väriä. Toimitusaika 2vko.
Eilen siitä kului kaksi viikkoa niin laitoin sinne mailia että onko istuin tulossa kun sitä kovasti jo odotetaan. Myöhään yöllä oli tullut vastaus, eilen tulivat istuimet, teidän toivomaa väriä ei ole. Postitanko tänään toisen värin?
Voi luoja, miksi tuo paikka väittää meille että ne saavat meidän haluamaa väriä. Ja sitten ei ota meihin edes yhteyttä heti, vasta kun itse ollaan sinne yhteyksissä. Ja nyt sitten jos postittaisivat toisen värin, se menisi pitkälle ensiviikkoon ennenkuin saisimme sen.
Mä olen niin suuttunut tuolle firmalle tällähetkellä. Laitoin sinne että kauppa on peruttu ja palauttavat rahat tänään. Lähdetään huomenna heti aamusta ajamaan reilun 100km reissu ja haetaan kaupasta istuin. Vaikkakin sitten väärän värinen mutta saadaanpa se ainakin, ja kaupanpäälle hyvää asiakaspalvelua....
Kommentit (84)
Vierailija:
Olisiko liian pienet ympyrät siellä " maaseudulla" ?
Jos jossain aikataulut mättää, niin juuri remonttihommissa. Milloin joku osa puuttuu, milloin ne on valmistajalta loppu, tai sieltä toimitetaan väärää väriä, tai väärää mallia.
Remppahommissa jokainen menetetty hetki maksaa oikeasti rahaa! Työmiehet ovat vain rajoitetun ajan käytettävissä ja heille joutuu jokaisesta tunnista maksamaan extraa.
Siinä, kun aikataulut venyvät ja paukkuvat, niin on jo oikasti syytä hermostua.
Miksi et ota vastaan tarjottua tuolia? Onko nyt mitään järkeä lähteä ajamaan sataa kilsaa ees takas, kun joudut silti tyytymään tuoliin, jota et alunperin tilannut?
Vierailija:
Miksi et ota vastaan tarjottua tuolia? Onko nyt mitään järkeä lähteä ajamaan sataa kilsaa ees takas, kun joudut silti tyytymään tuoliin, jota et alunperin tilannut?
Eiköhän sekin ole joku kuppanen pikku-kylä, jonka lähikaupasta löytyy ehkä yksi tuoli, jonka ostaa;)
Vierailija:
Eiköhän sekin ole joku kuppanen pikku-kylä, jonka lähikaupasta löytyy ehkä yksi tuoli, jonka ostaa;)
Suomalaisille annetaan aina huonoimmat huoneet hotelleista, koska suomalaiset eivät koskaan kehtaa valittaa :O
Tämäkin ketju todisti taas sen samana asian.
Suomalaisen mielestä asiakkaan pitää aina olla tyytyväinen vaikka saisi mitä paskaa.
Vierailija:
Itse olen kuljetusalalla töissä ja tiedän henkilökohtaisesti miten HELPOSTI toimitukset myöhästyy, jos auto vaikka myöhästyy lautastaT:ajojuitsari
Olin aikoinaan töissä eräässä etelän lomakohteen hotellissa. Eniten " valitti" venäläiset: lykkäsivät seteleitä respatytön käteen ja kysyivät olisiko mitenkään mahdollista saada huone merinäköalalla. Olihan se ;) Suomalaiset rutisi milloin mistäkin, huono sääkin oli mun vika. Suomalaiset ei osaa jättää tippiä vaikka niitä palvelisi kuinka, lisäksi suomalaiset matkanjärjestäjät maksoi hotellille huonommin kuin muunmaalaiset, siksi suomalaisille ei annettu yhtä hyviä huoneita kuin muille....
Kohdistakaa perk...le ne haukkunne oikeaan paikkaan.
t: asiakaspalvelija
että tuskin hänelle on valehdeltu, vaan myyjälle on annettu väärää tietoa, tai jotain, mutta siis vika ei ole hänen. Hän on tehnyt parhaansa.
T. En nyt muista numeroani=)
Hänellä on varmaan annettavana häikäiseviä vastalauseita suureksi iloksemme. Sittekös vasta saamme koneet käyntiin=)
AP on varmaan startannut jo heti kukonlaulun aikaan ja lähtenyt hakemaan sitä toista tuolia.
viikossa. Värin puuttuminen voi olla tullut myyjällekin yllätyksenä.
Sen sijaan en ymmärrä, mitä jotkut keuhkoavat siitä, että asiakas haluaa valita istuimen värin tai että hän ehkä antaa lapsensa valita sen. Taitaa mennä hiukan termit sekaisin, jos pitää curlingvanhemmuutena sitä, että lapsi saa valita värin omaan istuimeensa.
Suomessa ei tunneta sanaa asiakaspalvelu. Ja miten ihmeessä liikkeet oppisivat sen tuntemaankaan kun asiakkaat eivät sitä osaa vaatia?
Täällä yritykset toimii periaatteella -rahat pois ja sen jälkeen asiakas unohdetaan. Jos ap on maksanut tietyn värisestä istuimesta ja istuin on luvattu tietyksi päiväksi, on liikkeen toimitettava tilaus tai ilmoitettava ettei se onnistu.
Vierailija:
Jos ap on maksanut tietyn värisestä istuimesta ja istuin on luvattu tietyksi päiväksi, on liikkeen toimitettava tilaus tai ilmoitettava ettei se onnistu.
Ei asiakasta tarvi kiinnostaa, miksi tuote ei ole luvatunlainen vaan myyvä liike hoitaa homman. Ap on tilannut tietyn värin ja hänellä on oikeus vaatia juuri se tietty väri. Ei sitä tarvi perustella.
Ja jos Pp:n toimittaja ei lähettänyt oikeaa väriä, niin sitten kannattaa vaihtaa toimittajaa. Ei asiakas ole tehnyt kauppaa Pikkupingviinin tukkurin kanssa vaan Pikkupingviinin, jolloin ko. yritys on vastuussa tapahtuneesta.
Tämä menee samaan sarjaan, kun ostat töllön, joka hajoaa takuuaikana, niin kodinkoneliikkeestä saa maahantuojan puhelinnumeron. Ei sellaista tarvi hyväksyä...
Ja kyllä: miehelläni on yritys, joka myy kuluttajille tuotteita ja ei hän voi koskaan vetäytyä sen taakse, mitä tukkuri sattui vahingossa toimittamaan. Tietysti asiakas pettyy ja se on hyväksyttävä, että asia tn. kaatuu liikkeen syyksi, vaikka mieheni olisikin tilanteeseen syytön. Sellaista se on, kun tekee kauppaa ihmisten kanssa. Tai toinen hyvä esimerkki: mieheni yrityksen tiloissa oli asiakkaan tuote takuukorjauksessa ja murtovarkaat vei sen. Ei mieheni voinut vetäytyä poliisiraporttien taakse odottamaan vakuutusrahoja vaan antoi asiakkaalle uuden tuotteen heti ja luotti siihen, että vakuutus korvaa menetyksen sitten hänelle. Eihän se asiakkaan vika ollut, että mieheni yrityksessä ei ole hälytysjärjestelmiä ja turvalaseja! Hän oli tuotteen tuonut asianmukaisesti huoltoon ja on oikeutettu saamaan sen nopeammin kuin kuukauden päästä takaisin.
Jos myyjä soittaa valmistajalle ja kysyy, onko sitä ja tätä saatavana ja hänelle vastataan kyllä, niin myyjä tietysti tekee tilauksen ja odottaa saavansa tuotteen.
Vaan valmistajalla tapahtuu jotain selittämätöntä, mistä ei ilmoiteta tilaajalle ja kas vain - myyjä on tyhjän päällä syyttä suotta ja saa kaiken kakan niskaansa!
Ja jos toimitusajaksi on ilmoitettu 2 viikkoa, niin se on yleensä sen 2 viikkoa. Nythän kyse siitä, että ap on soittanut juuri tuona samaisena päivänä. Hänelle on vastattu samaisena päivänä. Joku raukka on ilmeisesti vieläpä tehnyt överiä, kun on meiliä pistetty keskellä yötä liikkelle.
Palvelussa ei siis ole moittimista. On vain kyse huonosta onnesta.
Vierailija:
Jos myyjä soittaa valmistajalle ja kysyy, onko sitä ja tätä saatavana ja hänelle vastataan kyllä, niin myyjä tietysti tekee tilauksen ja odottaa saavansa tuotteen.
Vaan valmistajalla tapahtuu jotain selittämätöntä, mistä ei ilmoiteta tilaajalle ja kas vain - myyjä on tyhjän päällä syyttä suotta ja saa kaiken kakan niskaansa!Ja jos toimitusajaksi on ilmoitettu 2 viikkoa, niin se on yleensä sen 2 viikkoa. Nythän kyse siitä, että ap on soittanut juuri tuona samaisena päivänä. Hänelle on vastattu samaisena päivänä. Joku raukka on ilmeisesti vieläpä tehnyt överiä, kun on meiliä pistetty keskellä yötä liikkelle.
Palvelussa ei siis ole moittimista. On vain kyse huonosta onnesta.
No jos tavaratilaus on myöhästynyt, olisi ollut hyvää asiakaspalvelua ottaa asiakkaaseen yhteyttä ja ilmoittaa, että istuin ei tule olemaan perillä luvatussa kahdessa viikossa, koska lähetys ei ole vielä saapunut. Eihän se saman tien liikkeeseen saavuttuaan singahda asiakkaalle.
koska kaupan täti on vähän tyhmä :-O
On se mun mielestä aika outoa kasvatusta. Sekä se, että voivottelee kun joutuu kertomaan " suru-uutisen" lapselleen, kuten myös se, että haukkuu lapselle kaupan tätiä tyhmäksi.
Vierailija:
Sen sijaan en ymmärrä, mitä jotkut keuhkoavat siitä, että asiakas haluaa valita istuimen värin tai että hän ehkä antaa lapsensa valita sen. Taitaa mennä hiukan termit sekaisin, jos pitää curlingvanhemmuutena sitä, että lapsi saa valita värin omaan istuimeensa.
kun ap lähetti ruikutusviestiä heti torstaina, tajuamatta että ehkä kuorma ei tule heti aamusta, ja ehkä sen purkamiseen ja tilauksien käsittelyynkin menee hetki, joten postitukseen ja asiakkaille ilmoittamiseen päästään vasta perjantaina...
Ap hätähousu sai kyllä vastauksen viestiinsä samana päivänä, se ei ole hidastelua.
Tavarakuorma tuskin myöhästyi, sehän tuli liikkeeseen torstaina kuten pitikin, ja ap:lle oli siis sanottu että liike saa istuimia kahden viikon päästä, ei että ap saa istuimensa kahden viikon sisällä.
Vierailija:
No jos tavaratilaus on myöhästynyt, olisi ollut hyvää asiakaspalvelua ottaa asiakkaaseen yhteyttä ja ilmoittaa, että istuin ei tule olemaan perillä luvatussa kahdessa viikossa, koska lähetys ei ole vielä saapunut. Eihän se saman tien liikkeeseen saavuttuaan singahda asiakkaalle.
Mietipä ap ihan rauhassa että miksi tällainen , minun mielestäni todella pieni asia, saa sinut aivan raivon partaalle?
Olisiko liian pienet ympyrät siellä " maaseudulla" ?