Olisiko sinusta vauvan sijoitusperheeksi?

Meille sopisi hyvin.

olisi turhan rankkaa.

Esim. Sipoosen sijoitetaan paljon lapsia Hgistä ja Vantaalta. Jos ja kun lapsi tarvitsee terapiaa/erityistukea, niin alkuperäinen kotikaupunki/kunta maksaa kaikki kulut!

Lähinnä mietityttää tuo taloudellinen puoli, sillä hyväntekeväisyydellä ei elä. Eli jos toisen on oltava kotona lasten kanssa niin millä ihmeellä sitä pitäisi elää?



Toisaalta en tiedä kestäisinkö sitä, kun vauva joskus sitten vietäisiinkin pois.

Olen kotonakin vielä, joten periaatteessa olisimme aina valmiudessa parin tunnin sisään.

Toivoisin, että voisin vastata kyllä, mutta en vaan voi - ja se on todellakin juuri nyt sen sijoitettavan vauvan etu.

Jotenkin haluaisi turvata jokaiselle vauvalle turvallisen lähtökohdan ja vuorovaikutussuhteen.



Saakohan olla omia lapsia ja kuinka iso pitää asunnon olla?

mulla olis aikaa ja meillä olisi myös tilaa, mutta asumma liian kaukana. Tuskin niitä vauvoja pohojanmaalle asti sijootetaha.

Olen kyllä vakavasti miettinyt asiaa. Omat lapset jo koulussa. Täällä tyhyjänpankkona oon päivät pitkät kotona. Apelle keittelen ja vähän perähän kattelen

Näistä lapsista ei tule koskaan henkisesti terveitä.

Tästä voidaan poiketa mm silloin kun sisarukset tulevat samaan perheeseen. Juuri tuollaisista päivystävistä kriisiperheistä on monella paikkakunnalla pulaa.

Sinulla taisi itsellä olla sukulaisen lapsi jota toki on helpompi rakastaa.



Mutta väittäisin että et pysty rakastamaaan häntä ehjäksi hyljätty mikä hyljätty. Tai kerran hyljätty aina hyljätty.



Tilasttollisesti nämä lapset tarvitsevat terapiaa ja tukea kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi. He tulevat aina kärsimään hylkäämisen pelosta. Tämä tulee hyvin esille naisilla jotka saavat ensimmäisen lapsen ja kokevat äitiyden. Masennusta ja monia muita oireita mm paniikkihäiriö ja pelkotilat.



Älä siis vähättele näiden lasten vaikeuksia.



Luulenpa että teidänkin tapauksessa sosiaaliviranomaiset ovat tiiviissä yhteistyössä ja olette tarkailussa.

Ehkä parin vuoden päästä voisimme ryhtyä sijais/tukiperheeksi. Meille sopisi hyvin lyhytaikaiset sijoitukset nopeallakin varoitusajalla tai sitten tukiperheenä olo niin, että vauva/lapsi kävisi meillä säännöllisesti "lomalla". Kotiin en olisi valmis jäämään kokonaan. Käsittääkseni perheet valmennetaan ja kriteerinä on "normaali perhe, normaali arki" eli ei mitään ihmeitä vaadita. En usko, että on väliä onko lapsia vai ei, mutta yleensä jos on tulee sijoitettu lapsi perheen nuorimmaksi tai ainakin niin, että on esikoista nuorempi.

On kamalaa, jos lapseen laitetaan leima sillä perusteella että hänet on huostaanotettu. Traumatisoivaa on se, jos lapselta salataan asioita. Lapselle täytyy kertoa tilanne hänen ikätasonsa mukaisesti. Ei huostaanotto tarkoita hylkäämistä. Olen aivan varma, että ainakaan huostaanotto ja sijoitus ei meillä olevaa lasta tee sairaaksi. Sitähän ei voi koskaan tietää mitä lapsen elämässä tulee tapahtumaan. En tykkää ollenkaan siitä, että huostaanotettuja lapsia aletaan seurata suurennuslasilla ja olettaa että täytyyhän heille nyt ongelmia tulla. En vähättele sellaisten lasten ongelmia, joilla ongelmia on. Tunnen paljon huostaanotettuja, nyt jo aikuisia ihmisiä, eivätkä tilastot läheskään kaikkien kohdalla pidä paikkaansa. Tietenkin aina ollaan yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa, jos on sijoitettu lapsi perheessä. Minun luokseni sijoitettua lasta ei ole kukaan hylännyt. Hänelle kerrotaan aikanaan, miksi on tällaiseen järjestelyyn päädytty.

Sinulla taisi itsellä olla sukulaisen lapsi jota toki on helpompi rakastaa.

Mutta väittäisin että et pysty rakastamaaan häntä ehjäksi hyljätty mikä hyljätty. Tai kerran hyljätty aina hyljätty.

Tilasttollisesti nämä lapset tarvitsevat terapiaa ja tukea kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi. He tulevat aina kärsimään hylkäämisen pelosta. Tämä tulee hyvin esille naisilla jotka saavat ensimmäisen lapsen ja kokevat äitiyden. Masennusta ja monia muita oireita mm paniikkihäiriö ja pelkotilat.

Älä siis vähättele näiden lasten vaikeuksia.

Luulenpa että teidänkin tapauksessa sosiaaliviranomaiset ovat tiiviissä yhteistyössä ja olette tarkailussa.

että lapsi pitäisi "rakastaa ehjäksi". Itse kirjoitat, että sijoitus aiheuttaa trauman mitä se ei todellakaan tee. Jos (!) trauma tulee se tulee jostain ihan muusta kuin sijoituksesta! Pitäisikö lapsi jättää sijoittamatta, että ei vaan tulisi paniikkihäiriötä tai pelkotiloja? Mitä hänelle sitten tapahtuu ja eikö se ole traumatisoivaa? Mitä niille lapsille mielestäsi pitäisi tehdä?

oma äitini oli ja on edelleen erittäin minulle omistautunut? Oli koko lapsuuteni kotiäitinä ja aina läsnä, myös henkisesti! Ja silti...

mutta meillä jo nyt aika ahdasta, enkä usko että miehestä olisi tällä hetkellä siihen. Pienimmäinenkin on vasta 1 vuoden ikäinen, voisi olla aika kuormittavaa itsellenikin, mutta halua olisi.



Ehkä joskus muutaman vuoden päästä saan innostettua miehenikin tuohon.



Itse muuten tunnen erään aikanaan huostaanotetun ja on kyllä oikein hyvin pärjännyt elämässään. Itse sanoo, että sijoitusperheen ansiota.

Sinä et koe sitä hylkäämisenä mutta entä lapsi siinä hetkessä. Lapsi on lojaali mutta hyvin monet lapset oireilee pahaa oloaan. Aikuiset ja asiantuntiat tasapainottelevat lapsen kasvua. Ja se ei ole aina helppoa, hyvin monta kertaa se on nuorallatanssia.



Lapsen suhde biologiseen vanhempaan/vanhempiin jää aina vajavaiseksi ja lapsi kärsii siitä elämän kriiseissä/ihmissuhteissa. Esim. minulla ei ole vahvoja tunteita äitiini, tätini on tärkeämpi. Minulla on äiti/isä mutta välimatka heihin liian suuri.



Nämä lapset ovat tottuneet aikuisten selityksiin ja kun he itse ovat aikuisia korttitalo romahtaa selitysten selvittämiseen.

ongelmia.

Kaikki tapaukset ovat erilaisia. Huostaanottojen syytkin ovat hyvin erilaisia. Aivan varmasti lapselle tuli traumoja jos hänen annetaan ymmärtää koko ajan olevansa jotenkin erityinen, tarkkailtava, silmällä pidettävä tapaus. Tunnen itse lukemattomia muiden kuin omien vanhempiensa luona pääsääntöisesti asuneita ja kyllä he useimmiten ihan normaaleja tasapainoisia ihmisiä ovat. Ennen oli paljon yleisempää, että lapset asuivat vaikkapa isovanhempiensa luona. Jotenkin nykyään on joillakin ihmisillä vaan kamala tarve tekemällä tehdä ongelmia.

Vauvan on "hauska ottaa hoitoon kun ne ovat söpöjä"



Kun lapsi kasvaa, heitetään hänet jonnekkin muualle. Perusturvallisuus kärsii ja ongelmat lisääntyvät.

Kodista, kotiin ja vielä kerran jonnekkin uuteen kotiin.



Lapsi on aikuisten pelinappula...