Parisuhde kriisissä

Siinä minun neuvoni. Vanhemmuus vie paljon aikaa ja etenkin kun välittää lapsistaan. Älkää ihmeessä syyttäkö toisianne tai itseänne!

On aina ollut kiltti ja rauhallinen. Nyt itkuinen , aggressiivinen jne





ap

Mars pariterapiaan.

siis minulla. Ollut alle vuoden. Miehestäni en tiedä. Kummallakaan ei ole mitään intressiä lähteä pariterapiaan, vaikka aihetta varmasti olisi.



Suhteeni ei ole syy tilanteeseemme vaan enemminkin seuraus. En usko, että kukaan ajautuu toiseen suhteeseen jos omassa suhteessa kaikki on ok.



Ap

Turha puolustella. Mitä oikein haluat?

Rakastatteko toisianne?

Jos, niin haluatteko olla vielä yhdessä?

Listatkaa vaikka ihan paperille suhteenne plussat ja miinukset, asiat joihin toisessa rakastuitte.

Pariterapia olisi varmasti tarpeen!

Ihan jo lapsienne vuoksi asioiden on muututtava, ei teillä ole oikeutta lasten elämää tuhota ja aiheuttaa negatiivisia oireita.

Olisi ollut reilumpaa kaikkia kohtaan.

Hohhoijaa.

Tilanne on pahentunut tässä muutaman vuoden aikana. Emme ole aikoihin edes nukkuneet samassa huoneessa. Kumpikaan ei koske toista tai muutenkaan osoita tunteitaan. Tai on kai vaikea osoittaa tunteitaan kun sellaisia ei taida enää olla mukana kuvioissa. Jos yritämme puhua asiasta, se johtaa aina riitelyyn ja toistemme syyttelyyn.

Tilanne on vaikea ja osittain päätäni sekoittaa myös tämä toinen mies. Miehenikin on viime aikoina ollut paljon pois kotoa ja puhelin kulkee tiiviisti mukana, joten saattaapi hänelläkin olla jotain meneillään. Tai siten ei.

En kerta kaikkiaan tiedä miten tästä eteenpäin. En itsekään tiedä mitä haluan ja mitä en. Pinna on koko ajan kireellä ja mieli maassa, tuntuu etten pysty nyt näkemään itsekään tätä tilannetta niinkuin pitäisi.



Vaakakupissa painaa lasten tulevaisuus ja hyvinvointi, miehen kanssa koetut hyvät asiat, yhdessä rakennettu koti jne.

Toisaalta olen valmis luopumaan kaikesta (paitsi lapsista) Pitäisikö minun reilut 3-kymppisenä jäädä riutumaan seksittömään ja tunteettomaan liittoon, jossa ei ole muuta yhteistä kuin lapset?





Ap

Alle 10v sitten olin kuin sinä ap. Mulla oli toinen mies/ toisia. Ihan merkityksettömiä näin jälkikäteen ajateltuna. Päätimme erota mutta sitä ennen " yritettiin" vielä kolme vuotta. Ihan turhaa ehkä mutta eipä ainakaan jäänyt kaivelemaan et olisko kuitenkin onnistunut. Sen yrittämisen aikana en haksahtanut vieraisiin. Päätin olla mieheni kanssa. Lopputulos oli että mies haki vierasta naista ja minä löysin sen oikean.

Nykyisin olen onnellinen että ero lopulta tuli. Vaik oli se vaikeaa aikaa.

että olette luvanneet tahtoa rakastaa toisianne myötä- ja vastoinkäymisissä. Perhe on lapsille maailman tärkein asia. Nyt teidän molempien pitäisi laittaa oma suhteenne etusijalle. Lapsia hoitoon, jotta saatte jälleen tutustua toisiinne ja tietää, mitä toinen todella ajattelee ja haluaa.

ollaan vaan jo siinä pisteessä, että mies muutti hetkeksi vastahakoisesti pois kotoa. Mulla on kanssa ollut vuoden verran toinen suhde päätä sekoittamassa, mutta yritän räpiköidä siitä eroon, etten tekisi sen perusteella mitään päätöksiä.



Ja ajatuksissa just nämä sanasi, että " mitä helvettiä tässä oikein pitäisi tehdä" . Yksinäisiä iltoja on harvoin, lapset täyttää kaiken ajan, mutta kun näitä iltoja on, on ajatukset ihan solmussa. Meillä lapset reagoivat kehnoihin väleihimme myös aggressiivisuudella, toisaalta nyt ikävöivät isäänsä järjettömästi, olen melkein valmis ottamaan miehen takaisin.



Olisko jollain tietoa, mistä hakea apua pk-seudulla. En tiedä, onko terapiasta apua, mutta jos edes vähän saisi solmuja avattua. Kunnalliseen tai kirkolliseen apuun ei pääse ilman päihde- ym ongelmia.



Halaus ap sulle! Ei kai tässä ole suunta ku ylöspäin, alemmas ei ainakaan voi enää mennä.