Te, joilla 3 lasta pienillä ikäeroilla- miten jaksaa/ehtii huomioda kaikkien tarpeet?

Ja mulla on samanlaisia kokemuksia kuin jollain muullakin, ainainen yksinäisyys ja kateus niitä kohtaan kenellä oli samanikäisiä sisaruksia. Nämä tuntuvat nyt aikuisenakin olevan toisilleen mielettömän läheisiä, ovat usein samassa elämäntilanteessa, heillä on samanikäisiä lapsia jne. Meillä taas... lasteni serkut ovat heitä kymmenisen vuotta vanhempia, serkkutapaamisista ei ole mitään iloa kun ei heillä ole mitään yhteistä.



Itse en missään tapauksessa tahdo lapsilleni isoa ikäeroa kenellekään, vaan meille tulee kolme putkeen.

En koe että esikoinen on jäänyt syrjään vaikka saikin pikkusisaren 1v9kk iässä. Vaikka lapset ovat eriluontoisia (esikoinen hitaastilämpiävä ja kakkonen intensiivinen luonne), niin he nauttivat siitä että saavat tehdä asiat yhdessä. Aina on leikkikaveri, ja esikoinenkin on jo oppinut todella taitavaksi sosiaalisissa taidoissa. Toki näkee muitakin lapsia kuin omaa siskoaan. Kolmonen tulee siihen samaan syssyyn, mutta ei se tarkoita että joudumme laittamaan isommat lapset syrjään.



Itse olen ainoa lapsi, ja kaipasin todella kovasti ikäistäni seuraa. Leikkikavereita talossamme kyllä oli, mutta ei perheen ulkopuoliselle voi koskaan uskoutua niin kuin omalle sisarukselle. Ja joku viiden vuoden ikäero on jo liian suuri, lapsilla on aivan eri touhut. Meille vanhemmille tämä on toki välillä rankkaa eikä omaa aikaa juuri ole, mutta olemme luonteeltamme eika epäitsekkäitä, ja haluamme antaa lapsille kaikkemme. Joskus sitä omaa aikaa taas saa, ei tämä täydellinen ajan uhraus lasten hyväksi tarkoita sitä ettenkö osaisi 20 vuoden päästä keksiä itselleni uusia harrastuksia ja mielekästä tekemistä, vaikka lapset pesästä lentävätkin.

Mistä lapsi jää paitsi jos on sisaruksia pienillä ikäeroilla?

Kuinka paljon lapsi sitten tarvitsee sitä yksilöityä toimintaa ja huomiota?



Itse olen 3 lapsisesta perheestä, missä lapset on syntyneet 2 vuoden välein. En muista, että olisin koskaan viettänyt mitään erityistä laatuaikaa jommankumman vanhempani kanssa kahden kesken. Lapsuuden muista erittäin ihanana aikana ja nyt aikuisena meillä kaikilla lapsilla sekä vanhemmilla on hyvät ja läheiset välit.

En jotenkin osaa ymmärtää mitä tarkoitatte sillä, että lapset jäävät jostain paitsi. Nyt itselläni 2 lasta pienellä ikäerolla ja aikaa jää muuhunkin kuin perushoitoon ja arjen pyörittämiseen. Ehkä nämäkin asiat riippuvat niin monesta tekijästä eikä pelkästään lapsiluvusta.

Vierailija:

Itse en missään tapauksessa tahdo lapsilleni isoa ikäeroa kenellekään, vaan meille tulee kolme putkeen.

Hyvin kerkeää mutta en yhtään lisää halua! Koirahaaveetkin jäävät tulevaisuuteen. Vanhin jo koulussa.

Iät ovat 7v7kk, 6v6kk, 4v10kk, 3v5kk.



Lapsosilla seuraa toisistaan ja hyvin pyyhkii muutenkin.

Elämä on ihanaa:)

Meiltäkin kuoli yksi vauva ennenkuin syntyi ja siksi mekään emme saaneet näitä niin pienillä ikäeroilla kuin toivoimme. Nyt odotan taas kolmatta ja ehkä nyt käy parempi tuuri... Tarkoitin siis että haluan lapset niin pienellä ikäerolla kuin mahdollista, en sitä että niin _aion_ tehdä koska loppujen lopuksi se ei ole minusta kiinni. 28

parhaat mahdolliset resurssit, niin taloudellisesti kuin ajankäytöllisestikin. Siksi tehdään kaksi lasta pitkällä ikäerolla. Tai sitten vain yksi.



Tiedän yhden perheen, johon ei tule kuin yksi lapsi, ettei tartte tehdä kompromisseja harrastusten hinnan, vanhempien huomion ja kaiken muun suhteen. Haluavat esimerkiksi varmistaa, että on varaa ostaa lapselle kiva asunto heti kun hän muuttaa pois kotoa. Ja useammalle ei välttämättä olisi.



Toinen juttu sitten on, saako noin todella parhaat mahdolliset eväät elämäänsä...

Omalle äidilleni äitiys on ollut kaikki kaikessa, meitä syntyi 6 sisarusta 8 vuoden sisään enkä tänäkään päivänä tiedä mistä oleellisesta jäimme paitsi. Meillä oli iso talo jossa jokaiselle oli omat huoneet, pihat leikkipaikkoineen päälle. Vaatteet saatiin uusina ja hyvinä, leluja ja tavaroita oli minkä tarvitsimme. Harrastaa saimme jokainen, vaikka tietyt taloudelliset rajat noihin asettetiinkin. Pieniä ulkomaanmatkoja tehtiin n. kerran vuodessa ja kesäsin käytiin niin korkeasaaret kuin linnanmäet ja jokin muu kohde läpi. Lemmikeitä oli myös. Aikaa äidillä oli, hän oli kotona koko lapsuutemme eli tuntui kuin olisin saanut häneltä enemmän aikaa ja huomioa kuin moni pienemmästä perheestä ollut kaverini. Ruuat oli aina kotitekoiset ja pullat samoin, koti siisti ja vaatteet puhtaat.



En tiedä mikä tuossa hoidon laadussa sitten oli se mistä vanhempani tinkivät. No, isä olisi kyllä saanut olla useammin kotona.



Itselläni on nyt kaksi lasta pienellä ikäerolla (reilu 1v) ja lisää ei ole luvassa ainakaan viiteen vuoteen. Katsotaan tilannetta uudelleen sitten kun alkaa olla koulun aloitus lähempänä jos tuolloin olisi hyvä aika saada perheenliäsytä ja viettää lasten kanssa kotona tuo aika.



Syyt miksi tältä tuntuu on oma asennoitumiseni äitiyteen. minulle kotiäitiys ei ole elämäntehtävä ja jo nyt oltuani kotona 2,5v alkaa tuntua että kaipaan todella jo muutakin. Pian on edessä töihinpaluu ja uudet haasteet. Tiedän ettei minusta olisi samanlaiseksi onnelliseksi pullantuoksuiseksi kotiäidiksi kuin omasta äidistäni. Uusi lapsi vuoden sisään ja minun arjestani olisi hauskuus kaukana :o( enkä halua lasteni saavan sellaista äitiä. Lisäksi lapsillani on tiettyjä erityistarpeita joihin vastaaminen vaatii meiltä voimia jonkin verran. Uusi vauva ottaisi aikaa pois noista.

valmiina tai perheen resursseihin nähden maksimaalisena (niin ettei voi sisarustakaan hankkia ettei " riskeeraa" silmäteränsä tulevaisuutta) on mitenkään erityisen hyvä lähtökohta elämään.

pieni ikäero mukavampi lapsille olettaen, että vanhemmat jaksavat hoitaa kunnialla loppuun sen, minkä ovat panneet alkuun.

Miten joku oikeasti voi ajatella, että lapsen on parempi saada kaikki vanhempien maallinen hyvä kuin että olisi sisarus?

Tuskin voikaan, moni vain selittää sillä ulkopuolisille hämmästelijöille valintaansa. Ja onhan tuokin yksi puoli, joskin aika karu. Jotain aina saa ja jotain joutuu vastaavasti antamaan, olipa lapsia nolla tai viisi. Minun korvaani kalskahtaa kyllä ihan yhtä kovasti ajatus siitä, että lapselle kuuluu " suoda" sisaruksia :-/

Eiköhän tärkeintä ole käsitys omanlaisesta perhekoosta, siis fiilis siitä, minkäkokoisen perheen äitinä/isänä osaa ja haluaa itsensä nähdä. Sen jälkeen jää sitten nähtäväksi, montako niitä lopulta siunaantuu ja millä ikäerolla. Lapsille kaikki yhdistelmät on yhtä hyviä tai yhtä huonoja, se riippuu lopulta eniten vanhemmista ja vähän tuuristakin, miten omat sisarussuhteensa/määränsä kokee...