Te, joilla 3 lasta pienillä ikäeroilla- miten jaksaa/ehtii huomioda kaikkien tarpeet?

ekat kolme on 3,5 vuoden sisään syntyneitä. kaikkiaan lasten iät nyt. 0v 2v 4,5v 6,5v ja 8v. Ja jatkuvasti on huono omatunto juuri siitä ettei ole tarpeeksi aikaa. Toisaalta järjestelykysymys ja jos isäkin mukana kuvioissa niin on helpompi järjestää päivittäin pieniä hetkiä vain yhden lapsen kanssa, ihan helppoa se ei ole.

En suosittele kenellekään näin pieniä ikäeroja, koska riittämättömyyden tunne on jatkuva. Itse emme voineet vaikuttaa ikäeroihin, koska meille syntyi kaksoset.

Jotkut kohtelevat lapsia aika pitkälle " laumana" , jota ruokitaan, ulkoilutetaan ja pidetään puhtaana. Ja sinäpä se sitten onkin. Tälläisellä tyylillä ei suurta eroa onko lapsia kaksi vai neljä. Ero näkyy lähinnä kotitöiden - pyykin jne. - määrässä.



Toisilla erilainen näkemys ja halutaan aktiivisemmin tehdä asioita lasten kanssa, myös jokaisen lapsen kanssa erikseen. Selväähän se on, että jos on tälläinen ajatus, niin kolmen lapsen kanssa on aika tiukilla. Kun lapset isompia, kolmen kanssa harrastasjuttuihin uppoaa paljon aikaa.



Ajankäytöön vaikuttaa paljon myös ympäristötekijät - kuinka pienestä lapset voivat ulkoilla itsenäisesti, kulkea harrastuksiin ja kavereille jne.



Mulla paljon tuttuja, joilla 3-4 lasta. Itse ovat sitä mieltä, että aika riittää hienosti. Sivusta katsottuna isommat lapset on aika lailla oman onnensa nojassa henkisesti. Mutta kukin tyylillään.

1,5v. Ja jo nyt tuntuu, että tuo isompi on joutunut olemaan liikaa " itsekseen" . Ei siis yksin ja olen kyllä parhaani mukaan hoitanut, ollut läsnä ja leikkinytkin. Mutta varsinkin pienemmän vauva-aikana ei vaan riittänyt kädet ja syli, ei millään.



Haluaisin vielä yhden, sillä tavalla että kakkosen ja kolmosen välissä olisi reilut kaksi vuotta (kuten kahden ekankin). Mutta hidastaa erityisesti se, että esikoinen joutuisi olemaan vielä enemmän omillaan sitten.

Meillä kaksi lasta joilla ikäeroa 6 vuotta. Molemmat ovat saaneet olla rauhassa vauvoja ja ehiditään paljonkin tehdä lasten kanssa kaikkea yhdessä ja erikseen. Myös isompaa lasta kuljetaan harrastuksiin paljon (harrastaa kilpaurheilulajia sekä musiikkiopistoa). Kolmatta olen ajatellut jos Luoja suo ehkä niin että keskimmäiselle ja kuopukselle tulisi vähintään 4 vuotta ikäeroa.

Aikani (olen yh) ei ikinä tunnu riittävän kaikkien huomioimiseen. Kaikki ovat vielä ihan eri luonteisia, joten toinen osaa vaatia huomion itselleen, yksi vetäytyy ja kolmas luovii siinä kahden välimaastossa.

Äitiyden kirous on ainainen riittämättömyyden tunne oli lapsia sitten yksi tai kymmenen. Toivon, että se mihin en huomiota ole tarpeeksi ehtinyt jakaa, korvaantuisi sillä rakkauden määrällä mitä voin heille tarjota.



Nyt kun lapset ovat isompia huomioiminen on toki helpompaa kuin aiemmin. Osallistun koululaisten harrastuksiin jne.

tietää, miltä tuntuu olla yksi isommista lapsista tuollaisessa " lapset on yhtä laumaa" -perheessä. Kokemuksia kellään? Kun sehän voi olla vähän yksinäistä ja voi joutua pärjäämään liian aikaisin itsekseen jne, mutta joku lapsi voi varmaan myös kokea niin, että kiva kun sai olla vähän vapaammin ja rauhassa, kun toisia samanikäisiä vielä hoivataan ja tuusataan niin että oksat pois.

samanikäisiä leikki- ja pelikavereita kotona.



Itse olen esikoinen, pikkusisko kuusi vuotta nuorempi. Ja juuri kuten joku aiemmin selitti, me molemmat ollaan saatu paljon yksilöllistä huomiota, hoitoa ja panostusta osaksemme. Eli tietyllä tavalla " ideaalia" monen mielestä.



Mutta minä olisin toivonut monta sisarusta ja tasaveroisia leikkikavereita. Jotenkin myös tuntui, että ne joilla oli pari kolme sisarusta lyhyillä ikäeroilla pärjäsivät sosiaalisesti paljon paremmin lasten maailmassa, olivat paremmin perillä kaikista jutuista jne. Ja ennen kaikkea oli joukkovoimaa ihan omasta takaa.



Kateeksi kävi, kun kouluikäisenä yritin väkisin keksiä jotain tekemistä taaperosiskoni kanssa. Kun meillä todella vielä oltiin niin perhekeskeisiä, että oltiin paljon keskenämme siinä " jalostavassa, panostavassa" tunnelmassa.

Kilpasisarus-perheessä ei ole mitään ideaalia.

kilpailutilanne? Entä onko ketään, joka olisi ollut tosi tyytyväinen lapsuudenperheensä kokoon ja sisarusten ikäeroihin?



Mulla tosiaan on 6v nuorempi pikkusisko ja mun omilla lapsilla on ikäeroa tasan kaksi vuotta, olisi voinut olla vähemmänkin jos olisi tärpännyt aiemmin.



Yhdellä kaverilla taas on oman siskonsa kanssa 1,5 vuotta ikäeroa ja hän haluaa lapsilleen ikäeroa 4-5 vuotta.

Tietysti jos asuu oikein syrjässä niin sisarrus lyhyellä ikäerolla on kiva leikkikaveri.

Vierailija:

samanikäisiä leikki- ja pelikavereita kotona.

Kateeksi kävi, kun kouluikäisenä yritin väkisin keksiä jotain tekemistä taaperosiskoni kanssa. Kun meillä todella vielä oltiin niin perhekeskeisiä, että oltiin paljon keskenämme siinä " jalostavassa, panostavassa" tunnelmassa.

kuin jos meillä olisi ollut toinen lapsi pienellä ikäerolla. Enkä usko, että pienellä ikäerolla tullut sisarus kompensoisi sitä, jos optimaalisen onnellista elämää lapselle metsästetään...

kuinka sisaruksia ei " tarvitse" kun on niin laaja kaveripiiri ihan jo omassa pihassa. Ihan hyvä, mutta kaverit on ihan eri asia kuin sisarukset. Useimmilla kaksi tai useampilapsisista perheistä tulevilla lapsilla on yhtä lailla paljon kavereita, mutta heillä on sekä kavereita että sisaruksia.



Kun ainoiden lasten vanhempien juttuja kuuntelee, hoitaminen on usein käsittämätöntä hyysäystä lapsen ikä- ja kehitystaso huomioon ottaen.

toisaalta lapsillani on paljon muuta! Kaveri on aina omasta takaa, välillä jopa joutuu " hätyyttämään" leikkimään muidenkin kanssa. ;) Ja kaikki menee suunnilleen samoissa piireissä vielä. Ei tarvitse sovittaa teinin ja leikki-ikäisen menoja yhteen. :) Uskompa että tämä riittämättömyyden tunne tulee yhtä lailla vanhemmilla joilla lapset isommalla ikäerolla, mutta ovat mukana työelämässä. Meillähän on viimeiset 6 vuotta koko ajan toinen vanhemmista ollut kotona.



Minä olen karsinut omat menoni ihan minimiin. Riittää kun joskus pääsen vain yhden lapsen kanssa vaikka kauppaan. En itseasiassa edes niin kaipaa aikaa ilman lapsia! Sen aika on sitten kun lapset kulkevat jo omia teitään. Meillä on säästetty juuri omista menoista sekä mm. kodin siisteystasosta. ;) Mutta se korvaantuu 1000 kertaisesti pienillä kutitus- ja jutteluhetkillä sängyn pohjalla pitkin päivää, tai tietokirjojen tutkimisella isompien kanssa päikkäriaikaan.

ei varmistu sillä, että lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion ja jakamattomat taloudelliset resurssit käyttöönsä. Lapseen kohdistuu yleensä myös paljon odotuksia, oikeastaan siis ihan kaikki odotukset ja vastuut, eikä ole ketään niitä jakamassa.



Monet ainoat lapset vannoo lapsena ja teininä, että eivät halua omalle lapselleen samaa kohtaloa, mutta kas kummaa, useimmiten tarkoituksella ainoiden lasten äidit ovat itse ainoita lapsia, juuri niitä " ei ikinä tätä samaa mun lapselle" vannoneita.

esikoinen jää eniten vaille huomiota :(



lapset 2v, 3v ja 6v

Ovat hyvin sosiaalisia muita lapsia kohtaan. Kaikkia pyydetään mukaan leikkiin, ketään ei sorreta. Eli toisia lapsia kohtaan ei ole sellaista minä-minä-asennetta kun on totuttu toimimaan " ryhmässä" pienestä asti. Sekä sovittelemaan että pitämään puoliaan ja sisarustenkin puolia.

Mutta äitinä kyllä tuntuu että ei kädet riitä. Kaikki kotityöt&läsnäolo ja viihdyttäminen on kyllä melkoinen yhtälö. Kaksi kolmesta lapsesta ns. suuritarpeisia. Haluaisivat läsnäoloa (henkistä) tauotta, ja tosi on että odottamaan joutuvat.

t. 3:n äiti

Vierailija:

samanikäisiä leikki- ja pelikavereita kotona.

Jotenkin myös tuntui, että ne joilla oli pari kolme sisarusta lyhyillä ikäeroilla pärjäsivät sosiaalisesti paljon paremmin lasten maailmassa, olivat paremmin perillä kaikista jutuista jne. Ja ennen kaikkea oli joukkovoimaa ihan omasta takaa.

On hyvä että lasten kanssa vietetään aikaa ja heihin panostetaan, mutta välillä näkee kun vanhemmat oikein pilalle paapovat sen ainoan lapsen.

Kun ensin pitää täysimettää se 6kk

pitää pystyä takaamaan täydellinen huomio ja esikoisasema 3-4-vuotta

Sitten molemmat istuu hiekkalaatikon reunalla ihaillen sitä ihmettä siinä. Ja jokaista askelta varotaan hysteerisesti. Äiti ja isin mussukka. En tiedä onko lapselle paras vaihtoehto olla se palvottu silmäterä jolle " hankitaan" sisarus aikaisintaan 5-6 vuoden päästä, ettei vain saisi traumoja ja joutuisi jakamaan mitään.

Lapsille voi olla terveellistä oppia jakamaan asioita ja oppivat toimimaan porukassa jo kotona. Ei ole pakko mennä tarhaan sosiaalistumaan jo ihan pienenä, kun sen voi tehdä kotonakin. Ainaisessa hulinassa ja vilinässä:-)

Vierailija:

kuinka sisaruksia ei " tarvitse" kun on niin laaja kaveripiiri ihan jo omassa pihassa. Ihan hyvä, mutta kaverit on ihan eri asia kuin sisarukset. Useimmilla kaksi tai useampilapsisista perheistä tulevilla lapsilla on yhtä lailla paljon kavereita, mutta heillä on sekä kavereita että sisaruksia.

Kun ainoiden lasten vanhempien juttuja kuuntelee, hoitaminen on usein käsittämätöntä hyysäystä lapsen ikä- ja kehitystaso huomioon ottaen.

pienellä ikäerolla. Mulla puoli vuotta täysimetetyt, 1,5-vuotiaiksi imetetyt 3 lasta kahden vuoden ikäeroilla.

7 vuotta ja voisin suositella kaikille :) Ihanaa kun sai hoitaa ihan rauhassa kahta vauvaa :) Molemmille riitti aikaa, kun olivat pieniä. Ja kun kuopus syntyi niin mitään mustasukkaisuusdraamoja ei todellakaan syntynyt. Nyt haaveilen vielä siitä kolmosesta, mutta annan ajan kulua.



t. äiti ja lapset 9v. ja 2v.