Raskaudesta kertominen/ salailu

Olen rv 6, ja olen kertonut yhdelle hyvälle kaverille ja yhdelle hyvälle työkaverille, ja ajattelin kertoa toiselle kaverille tänään, mutta en vielä uskaltanut kertoa esim. äidilleni tai siskolleni. Johtuu varmasti siitä että jos sattuisi menemään kesken, en halua että kauhean moni tietää, tulisi turhia kysymyksiä ja sääliviä katseita, mutta haluan että voin jollekin asiasta puhua, siksi olen joillekin kertonut. Mitään häpeämistä keskeenmenossa ei mielestäni ole ja jos sellainen sattuisi kertosin kyllä siitä myös perheelleni.



Luulen että Jenkeissä kun ollaan muutenkin positiivisempia muissakin asioissa, kertominen siellä heti voi olla täysin luonnollista, mutta me suomalaiset kun olemme tunnetusti pessimististä kansaa, emme uskalla luottaa samalla tavalla....

Olen lueskellut amerikkalaisten kirjoittamia raskauteen liittyviä kirjoja, eikä siellä ainakaan anneta ymmärtää, että siellä raskaudesta kerrottaisiin heti. Uskon että amerikkalaisissa ja meissä suomalaisissa on aivan samanlaisia ihmisiä - toiset kertovat heti ja toiset vasta myöhemmin.



Itse kerroin raskaudestani omille vanhemmille ja lähimmille ystäville vasta 13.viikolla. En mitenkään keskenmenon pelossa, mutta halusin vain pitää asian omana tietonani. Miehen vanhemmat eivät vieläkään tiedä, mutta se vain johtuu huonoista väleistä heidän kanssaan.



Luulenpa, että kyse on luonne-eroista. Toiset odottavat äidit ovat avoimia ja " suupaltteja" , toiset taas pidättyväisiä ja sulkeutuneempia. Toiset taas pelkäävät keskenmenoa eivätkä sen vuoksi halua kertoa kun vasta ensimmäisen kolmanneksen päätyttyä.

olen kertonut aina heti avoimesti. Osittain siitäkin syystä että olen voinut niin huonosti ja ollut tajuttoman väsynyt. Nyt jos se meidän vitonen ilmoittaa joskus tulostaan niin aion pitää tiedon itselläni jos vain pystyn niin kauan että saavat huomata sen sitte ite. olen aina ollut niin onnellinen raskauksistani etten ole osannuit pitää suutani kii :o)

Edellistä odottaessani sain niin törkeitä kommentteja etten halua nyt niillä mieltäni pahoittaa ja pystyn nauttimaan paremmin olostani ja raskaudestani. Serkkuni taas piti ensimmäisensäkin niin kauan salassa ettei enää pystynyt mahan kasvaessa.



Niiloakseli yk12

Esikoisen kohdalla kerroimme vanhemmille np-ultran jälkeen ja kavereille rakenneultran jälkeen.



Nyt kerroin parhaalle ystävälle rvko 7 ja vanhemmilleni seuraavalla viikolla. Siksi, että olo oli aivan kamala, enkä halunnut valehdella heille. Ja kieltäytyminen alkoholista (lomalla, kuumana kesäpäivänä!) oli muutenkin kysymyksiä herättävää.



Parille läheiselle ystävälle kerroin myös rvko 8, koska toinen kysyi suoraan ja toinen tarjosi viiniä. Töissä en aio vielä kertoa elleivät sitten huomaa tätä turpoamista itse.



En jaksa salailla, koska läheiset tuntevat minut niin hyvin. Ja tottakai pelkään huonoja uutisia, kai jokainen äiti, mutta jos niin kävisi niin näille kertoisin kuitenkin.



Joten iloitsen ja jaan kokemuksia läheisten kanssa, mutta kavereille ja työkavereille kertominen saa vielä odottaa.



ipu 10+3

Meillä taisi tietää kaikki ystävät ja sukulaiset heti seuraavana päivänä plussasta joitakin tiettyjä henkilöitä lukuunottamatta, joiden en vain halunnut tietävän. Ollaan miehen kanssa molemmat sitä tyyppiä, että puhutaan töissä ja kavereille aina kaikki asiamme..

Ja meillä perhe ja lähimmät kaverit myös tiesivät raskauden yrityksestä.

Eli ei siinä mitään ole, jos heti kertoo. Tietysti sitä mietti, että jos menee kesken alussa, niin mitä sitten sanotaan, mutta todettiin sen kuuluvan elämään, jos ei kaikki ihan suunnitelmien mukaan menekkään.

Onhan se helpompi mennä juhliinkin,kun ei tarvitse keksiä juomattomuudelle mitään syytä.

Että näin meillä =)



Pepiliina

Ja ihan siitä syystä, että keskenmenoja on takana. Mutta tiedän, että jos ei ole itse keskenmenoa kokenut, ei osaa astua keskenmenon kokeneen saappaisiin.

Kun olin ensimmäistä kertaa raskaana, kerroin joskus ehkä viikolla 7 vanhemmilleni ja ystäville (eli juuri niille läheisille!). Ja en tietenkään silloin osannut ajatella, että juuri minulle keskenmeno tulee. Yksi kaverinikin totesi, että " teillähän on ristiäiset sitten ensi syksynä" . Itsekin olin sitä mieltä että " niinhän tosiaan onkin" . Mutta kun ensimmäinen keskenmeno tuli, ja ystävien kommentit keskenmenosta heille kerrottua olivat vaan että " kyllä teille vielä lapsia suodaan" " uutta yrittämään vaan" jne. eli juuri niitä, jota en olisi juuri silloin halunnut kuulla, niin toivoin että en olisi kertonut asiaa kaikille tai että he olisivat olleet edes hiljaa. Nyt on menossa neljäs raskaus (kolme keskenmenoa siis takana), ja vielä en ole kertonut kuin työpaikan lääkärille ja kahdelle ystävälle. vanhemmilleni kerron seuraavan ultran (10+ ) jälkeen, jos sikiö on elossa. Yksi " kaverini" jopa totesi kolmannen keskenmenonkin jälkeen että " kyllä teille vielä lapsia suodaan" , joka on mun mielestä ja luultavasti monen muunkin keskenmenon kokeneen mielestä maailman tyhmin kommentti (tietenkin kysymyksen: " koskas teille lapsia tulee" lisäksi). Joten ihan näistä syistä en ole kertonut. Eikä sekään vaihtoehto että kaikille kertoisin ensin raskaudesta ja sit kaikkien kans poraisin keskenmenoa tunnu kovinkaan houkuttelevalta. Ihmiset kun osaa esittää tyhmiä kommentteja ja kysymyksiä asiasta kuin asiasta... Vai kertoisitko ap itse kaikille keskenmenoistasi, jos niitä olisi useempi?

ja keskenmenoja kokeneena voin kertoa että se ei ole noloa, mutta kun et ole itse sitä kokenut, et voi tietää miltä keskenmenon kokeminen tuntuu tai miten se sattuu ja kenen kanssa sen OIKEASTI haluaa jakaa. Joten mielestäni vähän tyhmästi esitetty kysymys...

Samaa mieltä asiasta kuin Jonttu, eli kun keskenmenoja ei ole yhtään takana on vaikea asettua toisen asemaan ja ymmärtää sitän miksi ei hehkuta raskaudestaan kaikille. Keskenmeno on henkisesti sekä fyysisesti rankka kokemus ja jättää jälkensä pitkäksi aikaa. Keskenmenon jälkeen normaali elämä arkirutiineineen voi olla älyttömän vaikeaa ja itku on lähellä monta kertaa päivässä. Ei siinä halua ympärilleen surkuttelevia ja voivottelevia ihmisiä, vaikka he hyvää tarkoittaisivatkin. Omassa tapauksessani suurin surutyö on tehty aina oman miehen kanssa, jolla on suhtkoht samat tuntemukset ja kokemukset menetyksestä.



Keskenmeno on siis erittäin rankka kokemus ja varsinkin jos niitä on takana useampia. Välillä sen ymmärtäminen voi olla ulkopuolisen näkökulmasta vaikeaa. Itselläni on takana kaksi keskenmenoa ja tällä hetkellä ensimmäinen onnistunut raskaus viime metreillä. Uskalsin alkaa nauttia tästä kuluneesta raskaudesta vasta n. viikolla 25 ja aloin ajatella että meille tosiaan oikeasti tulee vauva. Sen verran herkillä tässä on ollut koko ajan.



DreamOne ja nappula rv 36+0

esitettiinkö törkeitä kommentteja lapsiluvun takia? älytöntä. mulle suuri yllätys oli kolme viikkoa sitten, kun _ensimmäistä kertaa_ kuulin äidiltä, että joku sukulainen oli aikoinaan ihmetellyt meidän suurperhettä. itse en ikinä ajatellut sitä siltä kannalta, suurperhe meille lapsille oli aina itsestään selvä.

Ensimmäinen raskaus menossa, rv 5. Olen -tavallaan- todella innoissani, ja palan halusta kertoa kaikille. Tosin asia ei ole ihan vielä selvitetty poikaystäväni kanssa, eli en siis kenellekään yhteisille tutuille ym kerro.