Miltä käytännössä tuntuu erota, kun on pienet lapset?

Kyllä on taas onttoja näkemyksiä millä koitataan uskotella itselle.

"olet rakastanut niin paljon että olet perustanut perheen" Kyllä vallan muut syyt saa ihmiset lisääntymään. Osa jopa käyttää jo olemassa olevaa puolisoaan vain ja ainoastaan siihen, että saa mitä itse haluaa, eli lapsen tai lisää lapsia. Mitä sitten jos olet rakastunut johonkuhun vaikka 30v sitten? Se on pitkä aika, liian pitkä aika.

"ei siihen parisuhteeseen tarvitse panostaa, kyllä se siitä korjaantuu kun lapset kasvavat" Kun ei korjaudu. Miten ne 15-25 paskaa vuotta pyyhkiytyy sillä oven avauksella kun lapsi lähtee kotoa? Olkaa nyt vittu edes realisteja. Ainoa elämä kaverit, sinä päätät. Kukaan ei arvosta sinua tuosta marttyyrinroolistasi, korkeintaan pitää vässykkänä. Niin se vaan menee. Herätkää jo.

"aloita itsesi muuttamisesta niin puolisokin muuttuu" Ei varmasti muutu. Hei haloo!

"koskettele ja pidä hyvänä" Entä kun ei ole mitään syytä siihen kun ne viimeiset 20v on jo menty alaspäin?

Vitsi että ihmiset tekee elämästään vaikeaa :D

Vierailija kirjoitti:

Nostan vanhaa ketjua.

Itse olen miettinyt eroa koska teen suutimman osan kotitöistä ja lastenhoidosta yksin. Se, mitä mies tekee, pitää pyytää ja odottas, että tekee. Oma-aloitteisuutta ei tunnu olevan. Pääasiassa räplää puhelinta.

Viime kesänä mies oli viikon poissa ja tuo aika oli luksusta. Paljon voimavaroja säästyi, kun ei tarvinnut turhaan odottaa miehen tekevän jotain ja pettyä, kun ei tee eikä tarvinnut jaella käskyjä (mies ei todellakaan tee asioita omatoimisesti).

Eroamalla saisin myös omaa aikaa kun mies hoitaisi lapsia. Uskon meidän olevan parempia vanhempia erillämme. Jotenkin tuntuu, ettei meistä ole parisuhteeseen ja vanhemmuuteen yhtä aikaa :(

Kyllä. Kyllä! En ala neuvomaan, mutta puhun omasta kokemuksesta. Senhän tietää voiko suhteessaan hyvin vaiko ei, eikö? Voin sanoa että olen itsekin venyttänyt tarpeettoman pitkälle suhteitani, mutta yhdenkään päättymistä en ole sekuntiakaan katunut. Nykyään olenkin tasapainoisessa suhteessa, peräti 5 vuotta mennyt kuin siivillä. Enkä osaa olla muuta kuin tyytyväinen. Kyllä lapset pärjää vaikka vanhemmat eroaisikin. Aina parempi että välit pysyisivät asiallisina.

Ihme valittamista. Kaikki on ihan normaalisti, mies on ihan hyvä mutta silti mietitään eroa.

Kovin moni täällä taas esittää että ero ei satuttaisi lasta ja se on vain parasta kaikille että mamma saa lähteä kun oma mies on niin tylsä ja silleen. Lapset tietenkin viedään mukana ja pistetään ukko maksamaan elatusta. Elämä on ihanaa!

Googlasin ja tämä vanha mutta kuitenkin nyt heinäkuussa aktivoitunut ketju löytyi.

Olen niin ymmälläni mitä tehdä. Mieheni on pelannut salaa netissä pokeria ja sen takia velkaantunut niin että on ottanut pikavippejä ym. melkeen 60 000 euron edestä! Meillä on ehkä juuri ja juuri varaa noita maksella vaikka onkin iso asuntolaina, mutta en tiedä itse miten kauan jaksan tässä talossa olla. Lapset 4 ja 7 v. Mielssä pyörii juuri tuo että meneekö lasten elämä ihan pilalle? Vanhempani asuvat samassa kaupunginosassa ja saisin heiltä tukea kyllä. 

Mies ei ryyppää eikä hakkaa ja on ihan hyvä isä mutta suhteemme on mennyt tosiaan ihan v*tuiksi. Mies käyttäytyy oudosti ja syyttää minua pelaamisestaan, piti pelata koska olen p*ska vaimo. Tämä kaiki tuli yllätyksenä, en tiennyt pelaamisesta mitään enkä olisi ikinä uskonut että näin voi käydä. Häntä ei saaa arvostella tästä asiasta ollenkaan. Rahaa riittää juuri ja juuri laskuihin koska tuo velka on niin iso. En voi luottaa ollenkaan siihen ettei pelaa lisää ja etteikö lasten koti mene kans pian ulosoton kautta viimeistään myyntiin. Eikö lapsillekin olisi parempi erota ja muuttaa hallitusti kuin ulosoton takia? En tiedä. Saako tämän takia erota? Kaikki mun säästöt on mennyt nyt koska mies ei voi maksaa mitään yhteisiä kuluja velkojen takia.

Olen niin onneton, etten tiedä mitä tekisin. Olen 34 v eli aika kauan vielä elämää jäljellä jos kaikki menee hyvin ja en halua missään nimessä sitä tuon miehen kanssa elää. Seksiä meillä ei ole ollut melkeen 1,5 vuoteen. 

Vierailija kirjoitti:

Mielelläni kuulisin muiltakin kokemuksia.

Fantasioin omasta kodista ilman miestä ja menen aina välillä Oikotiellekin fantasioimaan, mutta vähän aikaa niitä ilmoituksia selattuani alan aina tuntea oloni tosi syylliseksi. Ajattelen tätä koko ajan.

ap

vaikeiden aikojen yli, niin eivätkö ne riitä? Tarvitsetko konkreettista muutosta ja kaikkea sitä tuskaa jota ero aiheuttaa? En suosittele avioeroa kenellekään pienten lasten vanhemmille, ellei ole aivan pakkotilanne. Minulla itselläni ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ero, koska mies rakastui hädin tuskin täysi-ikäiseen omaan oppilaaseensa. Jos sinulla on normaali perhe-elämä ja terveitsetuntoinen uskollinen mies, niin olisit vain tyytyväinen.

t. YH

Hyväitsetuntoisuus ei pitkälle kanna. Normaaliin perheeseen kuuluu mielestäni yhdessä tekeminen, huumori, pariskunnan välinen kunnioitus ja välittäminen, ei niin että väkisin yritetään SIETÄÄ toista huonolla menestyksellä ja riidellään koko ajan.

Lapset kyllä kärsivät valtavasti siitäkin. Ja saavat aika kieroutuneen parisuhdemallin, niitä asioita sitten selvittelevät aikuisina omissa parisuhteissaan.

Vierailija kirjoitti:

järkevintä on erota, silloin kun lapset ovat pieniä. Sopeutuvat eroon helpommin. Niin se vaan on. Isommat kapinoi ja kipuilee enemmän. Jos tulee muutto uuteen kotiin, niiltä menee koti, isä, kaverit. Ymmärrätkö?

Itse vitkutin liian pitkään. Eron lapset sinällään ymmärsivät, mutta kaverit on ottaneet lujille. Vanhaan kotiin matkaa 11 km.

Tämä on uskomus joka ei pidä paikkaansa. Mitä pienempi lapsi, sitä rankempi on hänelle ero. Se ettei hän osaa ilmaista sitä, ei tarkoita etteikö se olisi hänelle emotionaslisesti raskasta.

Tietty, jos väkivaltaa tai tulehtunut ilmapiiri, ero on lapsille myös suuri helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Googlasin ja tämä vanha mutta kuitenkin nyt heinäkuussa aktivoitunut ketju löytyi.

Olen niin ymmälläni mitä tehdä. Mieheni on pelannut salaa netissä pokeria ja sen takia velkaantunut niin että on ottanut pikavippejä ym. melkeen 60 000 euron edestä! Meillä on ehkä juuri ja juuri varaa noita maksella vaikka onkin iso asuntolaina, mutta en tiedä itse miten kauan jaksan tässä talossa olla. Lapset 4 ja 7 v. Mielssä pyörii juuri tuo että meneekö lasten elämä ihan pilalle? Vanhempani asuvat samassa kaupunginosassa ja saisin heiltä tukea kyllä. 

Mies ei ryyppää eikä hakkaa ja on ihan hyvä isä mutta suhteemme on mennyt tosiaan ihan v*tuiksi. Mies käyttäytyy oudosti ja syyttää minua pelaamisestaan, piti pelata koska olen p*ska vaimo. Tämä kaiki tuli yllätyksenä, en tiennyt pelaamisesta mitään enkä olisi ikinä uskonut että näin voi käydä. Häntä ei saaa arvostella tästä asiasta ollenkaan. Rahaa riittää juuri ja juuri laskuihin koska tuo velka on niin iso. En voi luottaa ollenkaan siihen ettei pelaa lisää ja etteikö lasten koti mene kans pian ulosoton kautta viimeistään myyntiin. Eikö lapsillekin olisi parempi erota ja muuttaa hallitusti kuin ulosoton takia? En tiedä. Saako tämän takia erota? Kaikki mun säästöt on mennyt nyt koska mies ei voi maksaa mitään yhteisiä kuluja velkojen takia.

Olen niin onneton, etten tiedä mitä tekisin. Olen 34 v eli aika kauan vielä elämää jäljellä jos kaikki menee hyvin ja en halua missään nimessä sitä tuon miehen kanssa elää. Seksiä meillä ei ole ollut melkeen 1,5 vuoteen. 

Eroa.

Tiedän lähipiirissäni vastaavan tapauksen. Pelivelat saatiin hoidettua läheisten avulla, hoitoonkin meni, mutta se oli vasta alkusoittoa. Pelasi edelleen salaa, mukaan tuli myös alkoholia, lisää velkaa jne.

Peliriippuvuus on yhtä paha sairaus kuin vaikka alkoholismi tai huumeriippuvuus. Riippuvuus, joka menee kaiken edelle. Kaiken.

Tiedän itseasiassa toisenkin tapauksen, päättyi eroon mutta vaimo katkeroitui loppuelämäksi. Molemmissa tapauksissa peliriippuvuus on aiheuttanut loputtomat luottamusongelmat, kummassakaan riippuvuutta ei saatu hallintaan. Tehnyt ihmisistä patologisia valehtelijoita, pakko ollut salata ja valehdella ja ovat oppineet tekemään sitä joka asiassa, koko ajan. Sairastuttanut suhteet, jättänyt lapsiin jälkensä. Luottamus mennyt, talous mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielelläni kuulisin muiltakin kokemuksia.

Fantasioin omasta kodista ilman miestä ja menen aina välillä Oikotiellekin fantasioimaan, mutta vähän aikaa niitä ilmoituksia selattuani alan aina tuntea oloni tosi syylliseksi. Ajattelen tätä koko ajan.

ap

vaikeiden aikojen yli, niin eivätkö ne riitä? Tarvitsetko konkreettista muutosta ja kaikkea sitä tuskaa jota ero aiheuttaa? En suosittele avioeroa kenellekään pienten lasten vanhemmille, ellei ole aivan pakkotilanne. Minulla itselläni ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ero, koska mies rakastui hädin tuskin täysi-ikäiseen omaan oppilaaseensa. Jos sinulla on normaali perhe-elämä ja terveitsetuntoinen uskollinen mies, niin olisit vain tyytyväinen.

t. YH

Hyväitsetuntoisuus ei pitkälle kanna. Normaaliin perheeseen kuuluu mielestäni yhdessä tekeminen, huumori, pariskunnan välinen kunnioitus ja välittäminen, ei niin että väkisin yritetään SIETÄÄ toista huonolla menestyksellä ja riidellään koko ajan.

Lapset kyllä kärsivät valtavasti siitäkin. Ja saavat aika kieroutuneen parisuhdemallin, niitä asioita sitten selvittelevät aikuisina omissa parisuhteissaan.

Normaaliin parisuhteeseen kuuluu myös erilaisia kausia, niitä huonompiakin. Taitoa tarvitaan sen toteamiseen, onko kyseessä ohimenevä vaihe vai pysyvä tila.

Vierailija kirjoitti:

Ihme valittamista. Kaikki on ihan normaalisti, mies on ihan hyvä mutta silti mietitään eroa.

Sinustako tunnekylmyys, halveksunta, toisen sietämättömyys, vältteleminen, jatkuva riitely, koko ajan onnettomana oleminen on parisuhteessa normaalia?

Onnea vain ikävälle elämällesi. Voihan sen onnettomanakin elää.

Vierailija kirjoitti:

Googlasin ja tämä vanha mutta kuitenkin nyt heinäkuussa aktivoitunut ketju löytyi.

Olen niin ymmälläni mitä tehdä. Mieheni on pelannut salaa netissä pokeria ja sen takia velkaantunut niin että on ottanut pikavippejä ym. melkeen 60 000 euron edestä! Meillä on ehkä juuri ja juuri varaa noita maksella vaikka onkin iso asuntolaina, mutta en tiedä itse miten kauan jaksan tässä talossa olla. Lapset 4 ja 7 v. Mielssä pyörii juuri tuo että meneekö lasten elämä ihan pilalle? Vanhempani asuvat samassa kaupunginosassa ja saisin heiltä tukea kyllä. 

Mies ei ryyppää eikä hakkaa ja on ihan hyvä isä mutta suhteemme on mennyt tosiaan ihan v*tuiksi. Mies käyttäytyy oudosti ja syyttää minua pelaamisestaan, piti pelata koska olen p*ska vaimo. Tämä kaiki tuli yllätyksenä, en tiennyt pelaamisesta mitään enkä olisi ikinä uskonut että näin voi käydä. Häntä ei saaa arvostella tästä asiasta ollenkaan. Rahaa riittää juuri ja juuri laskuihin koska tuo velka on niin iso. En voi luottaa ollenkaan siihen ettei pelaa lisää ja etteikö lasten koti mene kans pian ulosoton kautta viimeistään myyntiin. Eikö lapsillekin olisi parempi erota ja muuttaa hallitusti kuin ulosoton takia? En tiedä. Saako tämän takia erota? Kaikki mun säästöt on mennyt nyt koska mies ei voi maksaa mitään yhteisiä kuluja velkojen takia.

Olen niin onneton, etten tiedä mitä tekisin. Olen 34 v eli aika kauan vielä elämää jäljellä jos kaikki menee hyvin ja en halua missään nimessä sitä tuon miehen kanssa elää. Seksiä meillä ei ole ollut melkeen 1,5 vuoteen. 

Avioehdon voi tehdä myös liiton aikana. Sinun pitäisi saada omaisuutesi suojattua! Jos eroatte, avioehto suojaa sinua. Jos ette eroa, se suojaa sinua ulosotossa.

Miehesi vaikuttaa addiktilta ja kuulostaa siltä että hänellä ei ole aikomustakaan lopettaa.

Eroat tai et, tarvitset ÄKKIÄ juristin apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielelläni kuulisin muiltakin kokemuksia.

Fantasioin omasta kodista ilman miestä ja menen aina välillä Oikotiellekin fantasioimaan, mutta vähän aikaa niitä ilmoituksia selattuani alan aina tuntea oloni tosi syylliseksi. Ajattelen tätä koko ajan.

ap

vaikeiden aikojen yli, niin eivätkö ne riitä? Tarvitsetko konkreettista muutosta ja kaikkea sitä tuskaa jota ero aiheuttaa? En suosittele avioeroa kenellekään pienten lasten vanhemmille, ellei ole aivan pakkotilanne. Minulla itselläni ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ero, koska mies rakastui hädin tuskin täysi-ikäiseen omaan oppilaaseensa. Jos sinulla on normaali perhe-elämä ja terveitsetuntoinen uskollinen mies, niin olisit vain tyytyväinen.

t. YH

Hyväitsetuntoisuus ei pitkälle kanna. Normaaliin perheeseen kuuluu mielestäni yhdessä tekeminen, huumori, pariskunnan välinen kunnioitus ja välittäminen, ei niin että väkisin yritetään SIETÄÄ toista huonolla menestyksellä ja riidellään koko ajan.

Lapset kyllä kärsivät valtavasti siitäkin. Ja saavat aika kieroutuneen parisuhdemallin, niitä asioita sitten selvittelevät aikuisina omissa parisuhteissaan.

Normaaliin parisuhteeseen kuuluu myös erilaisia kausia, niitä huonompiakin. Taitoa tarvitaan sen toteamiseen, onko kyseessä ohimenevä vaihe vai pysyvä tila.

Totta! Olettamukseni olikin, että tilanne on kestänyt jo pitkään mainitunlaisena ja sille on myös yritetty tehdä jotain, on sanottu ääneen, että on huono olla. Etsitty ratkaisuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlasin ja tämä vanha mutta kuitenkin nyt heinäkuussa aktivoitunut ketju löytyi.

Olen niin ymmälläni mitä tehdä. Mieheni on pelannut salaa netissä pokeria ja sen takia velkaantunut niin että on ottanut pikavippejä ym. melkeen 60 000 euron edestä! Meillä on ehkä juuri ja juuri varaa noita maksella vaikka onkin iso asuntolaina, mutta en tiedä itse miten kauan jaksan tässä talossa olla. Lapset 4 ja 7 v. Mielssä pyörii juuri tuo että meneekö lasten elämä ihan pilalle? Vanhempani asuvat samassa kaupunginosassa ja saisin heiltä tukea kyllä. 

Mies ei ryyppää eikä hakkaa ja on ihan hyvä isä mutta suhteemme on mennyt tosiaan ihan v*tuiksi. Mies käyttäytyy oudosti ja syyttää minua pelaamisestaan, piti pelata koska olen p*ska vaimo. Tämä kaiki tuli yllätyksenä, en tiennyt pelaamisesta mitään enkä olisi ikinä uskonut että näin voi käydä. Häntä ei saaa arvostella tästä asiasta ollenkaan. Rahaa riittää juuri ja juuri laskuihin koska tuo velka on niin iso. En voi luottaa ollenkaan siihen ettei pelaa lisää ja etteikö lasten koti mene kans pian ulosoton kautta viimeistään myyntiin. Eikö lapsillekin olisi parempi erota ja muuttaa hallitusti kuin ulosoton takia? En tiedä. Saako tämän takia erota? Kaikki mun säästöt on mennyt nyt koska mies ei voi maksaa mitään yhteisiä kuluja velkojen takia.

Olen niin onneton, etten tiedä mitä tekisin. Olen 34 v eli aika kauan vielä elämää jäljellä jos kaikki menee hyvin ja en halua missään nimessä sitä tuon miehen kanssa elää. Seksiä meillä ei ole ollut melkeen 1,5 vuoteen. 

Avioehdon voi tehdä myös liiton aikana. Sinun pitäisi saada omaisuutesi suojattua! Jos eroatte, avioehto suojaa sinua. Jos ette eroa, se suojaa sinua ulosotossa.

Miehesi vaikuttaa addiktilta ja kuulostaa siltä että hänellä ei ole aikomustakaan lopettaa.

Eroat tai et, tarvitset ÄKKIÄ juristin apua.

Peliriippuvuus ja sen vaikutukset perheeseen ovat hyvin lähellä narkomaniaa.

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon voi tehdä myös liiton aikana. Sinun pitäisi saada omaisuutesi suojattua! Jos eroatte, avioehto suojaa sinua. Jos ette eroa, se suojaa sinua ulosotossa.

Miehesi vaikuttaa addiktilta ja kuulostaa siltä että hänellä ei ole aikomustakaan lopettaa.

Eroat tai et, tarvitset ÄKKIÄ juristin apua.

Kiitos, ja kiitos myös sinulle joka kommentoit kirjoitustani asiallisesti. Avioehto on eli omaisuus on siltä osin suojattu, ei mulla siis muuta omaisuutta ole kun 50% tästä talosta josta vielä 85 % velkaa maksamatta.. 

Valehtelee edelleen siis joka kerta kun rahasta puhe, maksumuistutuksia tulee vaikka väittää maksaneensa velanlyhennykset. Pitkän tenttauksen jälkeen tunnustaa että heitti vaan roskiin ne muikkarit.

On "hoidossa" mutta siellä hoidossa ei ole rehellinen, käy siis psyk sairaanhoitajalla. Oli valehdellut sielläkin kaikenlaista, minkä tunnusti viime riidassa. Eli ei kerro esimerkiksi hoitajalleen että valehtelee mulle vaan kertoo nyyhkytarinoita että vaimo on tosi kylmä jne. 

Lapset oireilee jo nyt, emme riitele koskaan heidän kuullen mutta kerran kun nuorempi oli luullakseni unessa oli kuullut osan jutuista ja oli sen jälkeen outo muutaman päivän ja itkeskeli enemmän. Mun sydän hajoaa tähän tuskaan kun mietin mitä kaikkea tuo mies on lapsille ja mulle aiheuttanut :'( Soimaan myös itseäni miten olen valinnut tuollaisen miehen!

Mutta kiitos teille kommenteista, olen tosi yksin tämän asian kanssa.

Minulla on melko samanlainen tilanne, mutta yksin jääminen olisi minulle vielä huonompi ratkaisu kuin ydinperheessä eläminen. Minä en pärjäisi yksin taloudellisesti enkä lasten kanssa. Varsinkin esikoisen käytös on sellaista että se vie kaikki voimat. En jaksaisi yksin.

Rahat ei riittäisi ja muutenkin yksin oleminen on liian turvatonta, varsinkin kun joudun aina kaikkien hullujen maalitauluksi, joten ero ei ole ratkaisu jos joutuisin jäämään yksin. Minulle riittää se, että olen parisuhteessa yksin, en tarvitse enempää yksin oloa, mutta lapset tarvitsee katon päänsä päälle, jonkinlaisen elintason ja leivän päällekin jotain, ja molemmat vanhemmat. Ei tässä ole vaihtoehtoja.

Sovittiin miehen kanssa joskus aikoinaan että sitten voidaan erota kun nuorin on teini-ikäinen. Minä tuskin tulen koskaan saamaan mitään kunnollista työtä sellaisella palkalla että pärjäisin, joten joudun oleen kotona.

Lapsemme ovat aikuisuuden kynnyksellä. Miehen kanssa ollaan puhuttu, että onneksi ei erottu silloin lasten ollessa pieniä. Kumpikin oli väsyneitä lasten korvatulehduskierteissä yms. huolissa. Tuli äyskittyä ja sanottua pahasti ja seksiäkään ei pahemmin ollut, kun aina väsytti. Itse kerran tulostin avioeropaperinkin pöydälle, kun ajattelin, että elämä olisi helpompaa, kun lapsia pitäisi hoitaa vain joka toinen viikko ja saisi vapaata sen joka toisen. Ja ehkä maailmassa olisi se mies, joka jaksaisi kannatella ja ymmärtäisi ja olisi ihana yms.

Lapset kasvoi ja elämä helpotti ja mekin vanhenimme ja kasvoimme ihmisinä. Nyt monien kokemuksien jälkeen olemme kasvaneet niin yhteen, että ei voisi kuvitellakaan eroavansa. Seksielämäkin on kuin uudelleen syntynyttä muutaman viime vuoden aikana, kun väsymys on väistynyt ja taloudellinen tilanne parantunut eli huolia vähemmän.

Tämä vain oma kokemus siitä, että ihan ensimäiseen väsymykseen ei kannata ajatella avioeron olevan pelastus. 

Katselin koko lapsuuteni vanhempieni rakkaudettomuutta, eivät eronneet. Itse erosin, kun kaikki terapiat sun muut oli läpi käyty eikä yhteistä hyvää ja läheisyyttä löytynyt. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki todellakaan sovi yhteen.  Joidenkin kemiat ovat täysin vastakkaisia, vaikka mitä yrittäisi selittää. Tai jos sopivat, vähintään toisen pitää luopua suuresta osasta minuuttaan. Jollaista velvollisuutta ei ihmisellä ole. 

Meillä on oikeasti vain tämä elämä. On oma valinta, jos sen hukkaa elämään jossa ei rakkautta ja läheisyyttä oole. Koska elämä on hyvin pitkälle se rakkaus ja läheisyys ja toisen ihmisen iho. Vastuullinen, hyvin hoidettu ero antaa lapsille ihan hyvät eväät eteenpäin. Ja vanhemmat, jotka alkavat elää ja saavat takaisin ilonsa, innostuksen, läheisyyden, rakkauden- pystyvät olemaan lapsilleen paljon parempia vanhempia kuin tunnekuolleet, masentuneet huonon parisuhteen uhrit. Erossa on mahdollisuus ihan oikeasti kasvaa ja muutaa elämää paremmaksi- myös niiden lasten. Kun lapset saavat rauhassa elää lapsuuttaan ja  ilmaista kaikki tunteensa, surra rauhassa ja saavat vanhemmiltaan tukea ja rakkautta- he selviävät kyllä. Vanhemmat eivät ole elmäänsä velkaa lapsille- saati että heidän tarvitsisi elää valheessa jotta lapsilla olis "ehjä" koti. Jos haluaa olla täydellinen ydinperhevanhempi, kannattaa ensin selvittää oman lapsuudentraumansa sun muut ja elää vuosia toisen traumansa selvittäneen ihmisen kanssa katsomassa, että parisuhteen palikat ja ongelmanratkaisukeinot ovat hallussa ja hankkii ne lapset vasta sitten. Kun on mahdollisuuksia ylläpitää hyvää parisuhdetta. MInusta hyvin hoidettu ero on lapsille moninverroin parempi kuin nuupahtaneet, toisiaan inhoavat vanhemmat. Jotka huonossa lykyssä vielä hakevat lapsiltaan hyvitystä tunneköyhään ja läheisyydenkaipuiseen elämäänsä. 

Miksihän ihmiset tekee lapsia sellaisen miehen kanssa, kenen kanssa ei ole mitään yhteistä ja joka tympäisee ja jonka kanssa elämä on helvettiä. Vai onko se vauvakuume ja häähuuma niin kova, että kelpaa kuka tahansa ja sitten valitetaan, kun mies ei ole sellainen, kuin halutaan ja erotaan 

No luin 14 sivua näitä ja peilasin omaa elämääni, täytyy siis varmaan puumerkkini jättää.

Meillä on siis aivan käänteinen tilanne, olen 28 mies, 2 vuotias upea tytär ja nyt toinen tulossa. Olin järjeltäni lapsi ja tyhmä kun kolme vuotta sitten huomasin että vaimoa ei oikeistaan enää tunnu kiinnostavan koko homma, mutta saamari minä niin rakastin sitä naista. Aattelin että lapsi liimaisi meidät yhteen. No en minä mistään mitään tiennyt, onhan tuo nyt jälkeenpäin ihan hiton tyhmä ajatus.

Ennen lasta en ollu kummonen kaveri, iso sydän mutta vähän höhlä ja laiska, mukava mies kuitenkin ja kuuntelin naista ja hönen toiveitaan ja järjestin yllätyksiä yms. Osaan ja olen innokas tekemään kaikki miesten työt, korjaan asennan ja rakennan ihan ammattikokemuksella.

mutta raskausaikana alitajuntani rupesi kasvattamaan minua ja sain valtavan stressikauden. Paljon fyysisiä oireita ja henkisiä paineita. Muutama ryyppykerta aivan yli, en selvinny kotiin yöksi.

Heräsin ja aloin korjaamaan itseäni, rupesin pitämään kunnostani ja diabeteksestäni hyvää huolta, kodin työt otin haltuun. Myin harrastusautot ja lopetin pitkäaikasen aikaa ja rahaavievän harrastuksen. Tänä päivänä, teen melkein puolet kotitöistä ja siihen päälle kaikki miesten työt. Ja niistä ei tarvi mua kiitellä. Hoidan lasta nykysellään n. 70% kun vaimo vuorotöissä. Tienaan ihan hyvin ja olen tehnyt budjetit jossa molemmille jää saman verran rahaa, vaikka itse maksan suurimman osan. Mielestäni olen ainakin paperilla hyvä mies ja hyvä isä.

Pikakelaus tähän päivään, tai oikeastaan se alkoi jo ennen raskautta. vaimo ei juttele mukavia, kato silmiin, suostu halaamaan tai suutelemaan. Treffeille saan suunnilleen pakottaa eikä hän nauti seurasta. Seksiä saan velvollisuudesta mutta se on yleensä semmosta että hän vaan rukoilee että se on ohi. Noin kerran tunnissa valittaa jostain, mm jogurttipurkin pahvi oli väärin taiteltu viimeksi. Riitelyä oli aikasemmin hurjasti kun taistelin sortoa vastaan mutta viime aikoina en enää välitä hänen polkemisesta.

Viimeinen vaihe käynnistyi muutama kuukaus sitten kun päätin etten enää aio pelätä eroa ja taistelen kyllä loppuun asti mutta en enää rupea toisen jalkamatoksi. En enää reagoi sättimisiin vaan teen niin kun oma pää sanoo. Kasvatan itsetuntoa jonka olen antanut vajota vuosien varrella. Opettelen mitä on olla kuuluisa mies isolla ämmällä, kun ei tällä tyylillä näköjään pärjää täällä. Paljon olen löytänyt vikaa itsestäni mitä korjailen, loogisuudella manipulointi, epäsuorat velvoitteet (jos suostun tekemään x sinulle nyt sinun pitää tehdä y minulle kun pyydän, ilman että siitä puhutaan), en ole pyytänyt enkä vaatinut suoraan vaan vihjaillen, jne.

Ja silti hän aina väittää että on tilanteeseen ihan tyytyväinen ja rakastaa minua oikeasti. Mulla on iso sydän ja mä haluan rakastaa ja olla rakastettu, olla tiimi jossa toista tuetaan ja kannustetaan ja kannetaan vaikeiden aikojen yli. Mutta vaikea se on yksin vuoria työntää.

Juttelusta ei tule mitään, hän suuttuu heti ja minä en osaa oikein jutella syyttämättä häntä. Haluaisin tietää mitä ja miksi hän ajattelee minusta ja tästä jotta voisin tai voitaisiin edes miettiä asian korjaamista.

No joka tapauksessa en syytä häntä, ei hän ole valinnut kyllästyä minuun ja en ehkä aina ole ollut parasta a luokkaa (toki jos näihin miehiin vertaa mistä täällä on puhuttu, niin en nyt mikään tyhjä arpakaan) ja toivotaan että saan otteet tästä laivasta ja suunnan käännettyä. En minä ketään muutakaan naista halua vaimokseni.

Onnea teille, toivottavasti löydätte oikean ratkaisun teille. Sitten kun olen kaikkeni yrittänyt ja tehnyt itestäni niin hyvän miehen kun suinkin voin olla, en voi enää muuta kun lähteä, ja niin teen jos täytyy. Liian lyhyt on elämä olla onneton.

Erikseen asumista voi kokeilla ensin. Antaa perspektiiviä. Monet erosta haaveilevat myöskään eivät ehkä tunnista, haluavatko vain omaa aikaa vaikko loppuelämän erodiilin. Ottakaa se aika yksin. Ihminen tarvitsee sitä. Viikon loma yksin jossain uudessa ympäristössä ilman sitä toista. Monet naiset varsinkin lataavat liian suuret odotukset parisuhteelle. Sielunkumppanuus yms. Totuus on että sitä oikeaa ei ole olemassa on vain vähemmän vääriä ja vuodet vie kiiman ja tunteet. Ja itsekin olen siis nainen ja erosin ku lapset olivat 2 ja 3v. Syystä että mies oli aina töissä. Jos toinen oisi vaatinut esim. vuoroviikkoja en olisi pystynyt ikinä eroon. Lapset ikävöivät vain entistä kotitaloa. Kaikki meni meillä hyvin.