todellinen pelotteloketju!

Minä kirjoitin:

Poika oli raivotarjonnassa ja syntyi minun seisoessa, tyttö oli perätilassa ja syntyi minun ollessa synnytyspöydällä jalat jalkatelineissä (huippuhyvä asento muuten!). Taaskin vain seurattiin vauvojen ja minun vointiani. Kanyyli minulla oli kädessä, koska kuten sanoit kaksossynnytys on riskisynnytys, mutta kanyyliin ei mennyt mitään, ei edes keittosuolaa. Kanyyli oli kädessä ihan sen vuoksi jos joudutaan leikkaukseen, niin se on valmiina. Sain kohtuasupistavan ja onneksi sainkin sillä kaksoset venyttävät kohtua enemmän kuin yksi ja vuoto riski on aina suurempi.

emmuli80:

Onnittelut! Hienoa, että kaikki meni sinun kohdallasi noin loistavasti! Oletko muuten tosissasi, että selällään makuu jalkatuissa oli sinun tapauksessasi hyvä juttu? Kokeilitko pystyasentoja? Toisaalta, kyllähän ne jalkatuet tietysti auttavat, parempi niiden kanssa kuin ilman, jos selälleen joutuu. Ja ilmeisesti jotkut todella viihtyvät paremmin selällään kuin pystyssä.

Luitko viestiäni kokonaan, vai aloitko jo kärkkäästi puolustella ennen kuin luit koko viestin? Kirjoitin, että ponnistin a-pojan seisovassa asennossa ja b-tytön poikkipöydässä. Poikkipöydässä juuri perätilan takia. Siinä lantio saadaan mahdollisimman auki. Perätilan ponnistaminen on vähän erilaista kuin raivotilassa olevan lapsen kun kova pää ei ole painamassa. Poikkipöydässä sai tosi hyvän tuntuman ja mikä tärkeintä lääkärillä oli tilaa auttaa lapsi turvallisesti maailmaan. Olisin seissyt vaikka käsilläni, jos lapsi olisi sitä vaatinut. Jokaiselle äidille paras asento on juuri se asento missä tuntuu hyvältä ja lapsi saadaan turvallisesti syntymään. Ystäväni on ponnistanut kaikki neljä lastaan selällään, ei siis missään puoli-istuvassa asennossa, vaan ihan _täysin_ selällään. Se on ollut hänelle paras ja lapsi on tullut siinä asennossa parhaiten ulos. Kahdella ensimmäisellä kerralla hän oli kokeillut kaikki mahdolliset asennot aina jakkarasta polviseisontaan, mutta selällään ei ollut selkää särkenyt yhtään ja ponnistamiseen oli saanut parhaimman tuntuman. Kahdessa viimeisessä synnytyksessä, nopeassa sellaisessa, onkin mennyt suoraan synnytyssalin pöydälle makaamaan ja ponnistanut lapset ulos. Aina nauretaankin, että lapset ovat syntyneet samassa asennossa, missä ovat alkunsakin saaneet ;-) Jokaiselle synnyttäjälle paras asento on juuri se asento mikä itsestä tuntuu hyvältä ja missä jaksaa parhaiten olla. Toista vuorokautta kestäneen synnytyksen päätteeksi ei varmaan hirveästi jaksa harrastaa akrobaattitemppuja ja pitkään jakkaralla oleminen ei ole edes hyväksi ponnistusvaiheessa.

Kaikesta pitää ja saa mielestäni keskustella - jos ei tällaisilla palstoilla, niin missä sitten? Mutta:



Juuri sairaalan (Kätilöopiston Haikaranpesä) synnytyskeskustelusta tulleena en voi sanoa muuta, kuin että uudelleensynnyttäjänä luotan yhä enemmän sairaalani henkilökuntaan ja yhä enemmän hirvittää tämä joidenkin harrastama kotisynnytysten hehkutus. Itselläni ovat nämä molemmat raskaudet sujuneet vähintään normaalisti (ei siis mitään vaivoja), enkä kuulu minkäänlaiseen riskiryhmään, mutta sekä esikoiselleni että itselleni olisi hyvin todennäköisesti käynyt hyvin huonosti kotisynnytyksessä. Siis: raskauden kulusta ei voi mitenkään ennustaa synnytyksen mahdollisia riskejä, sen vaikeutta, toipumista jne. Kannattaa pitää mielessä, myös emmulin! Eikä synnyttämään " opi" pelkästään lukemalla ja asioihin " perehtymällä" ! Vaikka, anteeksi nyt, koet itse valmistautuvasi synnytykseen tällä perinpohjaisella perehtymiselläsi asiaan, luot samalla itsellesi valtavat paineet.



Ja paljon parjatusta puoli-istuvassa asennossa tapahtuvasta synnytyksestä: ponnistusvaihe ko. asennossa oli mielestäni synnytykseni helpoimpia vaiheita! Pystyasento ei todellakaan silloin tuntunut houkuttelevalta!



Raskaushan ei ole sairaus, vaan terveillä odottajilla yksi normaali, ihana elämänvaihe, jota ei mielestäni tule mystifioida liikaa. Itse aion jälleen edetä ns. " vaihto kerrallaan" ja tilanteen mukaan sekä itseeni, mutta myös synnytykseen osallistuviin ammattilaisiin luottaen.



Hannele9 rv 33+5

Musta taas on tosi hyvä ottaa selvää asioista, ihmiset ovat niin erilaisia. Itse haluan myös ottaa asioista perin juurin selvää. Me ihmiset olemme vaan sellaisia, että kun innostumme kovasti jostain asiasta, meistä tulee helposti " saarnaavia" , haluamme levittää ilosanomaa;-). Minäkin tunnustan olevani imetys-, kantoliina-, kestovaippa-, ja aktiivisynnytys" uskovainen" . Se saa helposti ihmisiä takajaloilleen, mutta toisaalta jos joku vaikka saakin ahaa-elämyksen niin on se ollut sen arvoistakin. Jotenkin pitäisi osata keskustella asioista kiihkoilematta puoleen ja toiseen, mutta tietysti kasvokkain nämä keskustelut menisivätkin hiukan rauhallisemmin kun täällä.



Minusta jos jostain voi puhua pelotteluna, niin sanoisin että kaikki kauhutarinat pahoista repeämistä jne. ovat ensisynnyttäjille kurjaa luettavaa, vaikka kukaan ei pelottelumielessä niitä kertoisikaan. Netin perusteella voisi kuvitella että niitäkin on paljon enemmän kuin oikeasti onkaan. Vaikean synnytyksen kokeneet haluavat jakaa tietysti tuntemuksiaan ja saada vertaistukea muilta saman kokeneilta.

rassynlap: anteeksi nyt en ymmärtänyt, missä vaiheessa " puolustelin" (oletettavasti pystyasentoa), minähän vaan kysyin että kokeilitko (tytön) kanssa sitä?. Perätilasynnytyksistä en tiedä mitään, mutta kuulostaa kyllä täysin ymmärrettävältä, että siinä lääkärin on saatava paremmat näkymät ja työskentelytilaa. En vaan tullut ajatelleeksi asiaa siltä kantilta. Tuo selällään olo kiinnosti juuri siksi, että suurin osa naisista kokee sen huonoksi, mutta syystä tai toisesta joillekin nimenomaan se on se paras juttu. Mistä lie sitten johtuu, olisiko ruumiinrakenteessa eroa?



Hannele9: et ehkä ole seurannut kaikkea juttua, mutta en ole missään nimessä tehnyt mitään päätöstä mistään synnytyspaikasta vielä. Kerään tässä vaiheessa vain tietoa eri vaihtoehdoista. Mikäli täkäläinen synnäri vaikuttaa sitten aikanaan tutustumiskäyntien sun muiden perusteella siltä, että sinne uskaltaa mennä, niin mikä ettei. Tällä hetkellä vaan ei ole mitenkään hyvät vibat siitä paikasta, ja jos kotisynnytykseen lähtee, sen suunnitteleminen ja järjestely on aloitettava jo nyt, mikäli sen meinaa joulukuun lopulla toteuttaa. Eli kumpaakin vaihtoehtoa on pyöriteltävä kaikilta kanteilta. Nyt kun hyvä ystäväni lupautui doulaksi, uskaltaudun luottavammin sinne sairaalaankin kun tiedän että minulla on joku joka takuuvarmasti pitää puoliani siinä tilanteessa. Ihmiset ovat erilaisia, minulla kirjatieto auttaa rentoutumaan ja luottamaan, ilman asiallista tietoa varmaan sekoaisin kun kehittelisin mielessäni ties mitä kuvitelmia. Siksi minusta on paljon parempi perehtyä edes siihen teoriaan vaikka se käytäntö tulisikin sitten vastaan myöhemmin.



Ja se, poikkeaako teoria käytännöstä, on minusta vähän outo juttu, sillä sehän riippuu ihan siitä mitä on lukenut. Kyllä tuossa sängyn laidalla on ihan kätilöiden perusoppikirjakin ja siinä ihan tavissynnytyksen tiedot lääketieteellisestä näkökulmasta. Myöhemmin on tulossa lainaan vielä laajempi opus sisältäen enemmän tietoa myös komplikaatioista ja poikkeustilanteista. Tosin ainahan voi sattua sellainen komplikaatio jota ei ole kellekään muulle koskaan missään tapahtunut... tai sitten ei ;).



Aasa: kiitos taas. Itse en ole vielä edes päässyt vaiheeseen, missä kiihkoilisin jonkun asian puolesta. Tällä hetkellä minua vaan pöyristyttää ne asiat, joita olen oivaltanut vastustavani. Kiihkoilen, koska löytämäni asiat ovat niin vahvasti omaa järkeäni, moraaliani ja ihmiskäsitystäni vastaan. Kuten se, että ihmisten sukupuolielimiä silvotaan saksilla, vaikkei toimenpiteen hyödyllisyydestä ole kunnollista näyttöä (todelliset hätätapaukset sitten erikseen, eli se 5% osuus synnytyksistä). Eli tässä vaiheessa raskautta selvitän ensiksi sen, mitä en missään nimessä halua, ja alan vähitellen etsiä vaihtoehtoja torjumilleni asioille. En ole koskaan voinut niellä mitään selvittämättä etukäteen mitä minulle yritetään syöttää. Tämä tuntuu olevan joistakuista käsittämätön toimintatapa, mutta sille minä taas en voi mitään.

Olen itse asunut Hollannissa, jota aina hehkutetaan kotisynnytysten ihmemaana. Hollannissa on kuitenkin enemmän synnytyskuolemia kuin Suomessa ja muissa läntisen Euroopan maissa. Voi olla, että Hollannissa koti- ja sairaalasynnytysten välillä ei ole eroa kuolleisuudessa, mutta Hollannissakaan riskisynnyttäjät eivät yleensä synnytä kotona ja esim. keskoset syntyvät sairaaloissa, heillähän kuolleisuus on korkeampi kuin täysiaikaisilla vauvoilla.

Tämä menee nyt ohi ap:n aloituksen, mutta kommentoin Emmuli80 tuosta puoli-istuvasta asennosta (lähes makuulla). Itse en olisi voinut kuvitellakaan käveleväni tai seisovani supistusten aikana, koska se tuntui liian kivuliaalta. Paras asento oli supistuksissa ammeessa ikään kuin hieman kyljellään " kelluen" . Kätilö ehdotti, että menisin veteen kyykkyasentoon mikä kuulemma yleensä suosittu asento ammeessa, mutta silloin supistukset sattuivat todella paljon. Toisaalta selin makuuasento alkututkimuksia tehtäessä oli varsin ikävä. Itse asiassa jouduin seisomaan ja kävelemään synnytyksessä viime metreillä kun piti kävellä synnytyssaliin, ei ollut kivaa.

Itse ponnistusvaiheessa olin puoli-istuvassa asennossa koska se tuntui kaikista luonnollisimmalta itselleni, yritin kylkiasentoa mutta en saanut ponnistukseen tarpeeksi voimaa ja halusin puoli-istuvaan asentoon. Jalat koukussa, jalkapohjat alustassa ei telineessä. Että liekö sitten mun ruumiin rakenteelle tuo paras asento. Yhdelle sopii yksi, toiselle toinen :).

Emmulille vuoden, parin tutustuminen oikeisiin synnytyksiin voisi avartaa yhtä sun toista näkemystä. Ei niin että olisi pelkkää huuhaata kaikki sanomasi mutta kiihkoilu ja asioiden esittäminen kirjatietoon ja tutkimuksiin pohjautuvasti ei ole korrektia. Olet esittänyt mielipiteitäsi ja sen jälkeen hämmästellyt kun monet naiset ovat vastailleet miten tyrmääväsi menettelytapa (esim puoli-istuvassa asennossa synnyttäminen) ei ole heistä ollutkaan niin kauheaa - itse asiassa monelle se luonnollisin ja toimivin synnytysasento. Pystyasennot ovat hyviä mutta eivät millään tavalla puoli-istuvaa parempi - ja tämän sanon satoja synnytyksiä hoitaneena.

Olen itse aktiivista liikkumista ja mahdollisimman luonnollista kaavaa kannustava kätilö mutta tosiasia on että kaikkia ei voi eikä pidäkään hoitaa saman kaavan tai ideologian mukaan. Mikä sopii toiselle, on toiselle painajaismaista. Ja tämän tietää vasta itse synnytyksessä!

Myös se, mikä toimi edellisellä kerralla, ei ehkä toimikaan seuravalla.



Voisin kuvitella että närkästyisit itsekin, jos omassa synnytyksessäsi parhaalta tuntuva vaihtoehto olisikin kyljellään makuu ilokaasua hengitellen avautumisvaiheessa ja ponnistaminen puoli-istuvassa asennossa, ja tämän jälkeen joku jälkikäteen kyselisi että " etkö edes kokeillut pystyasentoja ja liikkumista tai kyykyssä ponnistamista?" .

Pettyneimmät synnyttäjät jälkeenpäin ovat yleensä ne, jotka ovat päässään (tai paperille) suunnitelleet synnytyksensä hyvin tarkasti oman ideologisen ajattelutavan mukaisesti. Heille pienikin suunnitelmasta poikkeaminen (synnytys ei suostukaan etenemään ihannekuvan mukaisesti) on valtava tragedia ja saattaa lamaannuttaa toimintakyvyn täysin.

On myös synnyttäjiä jotka asettavat oman synnyttämisideologiansa lapsensa hyvinvoinnin edelle eikä auta vaikka kuinka heille perustelee että vauvan hyvinvoinnin varmistamiseksi on nyt tehtävä näin tai noin. Tosiasia on että ensimmäinen lähtökohta ja tavoite on (pitäisi olla) lapsen JA äidin hyvinvointi, tuossa järjestyksessä. Viimeistään synnytyksessä olisi äidin osattava joustaa omista tarpeistaan ja itsekkyydestään jos kyseessä on lapsen hyvinvointi.



Tilastotulkintasi on myös aika mustavalkoinen. Oletko tietoinen siitä, että tilastoja voi saada näyttämään hyvin erilaisilta riippuen mitä niillä halutaan tuoda esille? Tuhansien synnyttäjien aineisto ei tarkoita että aineistossa silti olisi koko skaala mukana - esim. luomucentereiden valikoimaan kun kelpuutetaan vain lähtötilanteeltaan normaalit ja terveet.

Käsityksesi " vakavista repeämistä" ontuu myös. Vakavaksi repeämäksi lasketaan ns sfinkter-ruptuura (repeäminen joka vaurioittaa peräaukon sulkijalihasta) , joka on harvinainen mutta ikävä asia. On todettu että episiotomia ei vähennä riskiä sfinkter-ruptuuraan. Tämäkin sotii kangas-teoriaasi vastaan, sillä eppari leikataan aina viistoon poispäin peräaukosta ja harvoin kudos repeää leikkauksen jatkeeksi vaan ihan eri suuntaan, jos repeää. Tiesitkö myös että monet äidit toivovat episiotomiaa?

Episiotomian tarve on asia joka arvioidaan aina tilannekohtaisesti - aina ei ole kyse pelkästään omasta käsityksestäsi hätätilanteesta (mainitsemasi 5%) - kätilö arvioi aina kudoksen joustavuuden ja mahdollisen ikävän repeytymisen vaaran (esim. pienten häpyhuulten repeäminen klitoriksen seudulla on usein huomattavasti kivuliaampi ja vammauttavampi kuin sellaisen repeytymisen säästävä episiotomia - silti pienten häpyhuulten repeäminen ei lasketa " pahaksi repeämäksi" ). Muita tilanteita joissa episiotomia on aiheellinen, on lukuisia, vaikka eivät sinun " hätä-kriteereitäsi" täytäkään - en niitä nyt tähän ala listaamaan mutta ymmärrät varmaan pointin, että kirjatietosisi ei voi antaa sinulle sellaista tietoa ja kokemusta joka oikeuttaa sinua tyrmäämään tiettyjä toimenpiteitä pelkkien tilastojen valossa.



" Rutiininomaisista episiotomioista" on onneksi päästy aikalailla eroon sairaaloissamme, toki niitäkin saattaa satunnaisesti esiintyä paikoittain.



Halusin vaan varoittaa mutu-kirja-tilastotietojen tulkinnasta sillä aitoa käytännön tietoa se ei pysty korvaamaan ikinä.



Suhtautukaa synnytyksiinne rennosti ja avoimin mielin, se on paras tapa valmistautua, luonnollisuus muistaen ja luottamus omaan kehoon. Liika " tieto" lisää tuskaa myös tässäkin asiassa.



Tsemppiä!

Kiitos rassynlap kannustuksesta, mua ei ihan kauheesti pelota synnytys sinällään, tää joulutonttu on jo meidän neljäs lapsi. Mutta mä aattelin että jos olisin ensisynnyttäjä mua alkaisi todella pelottaan synnyttäminen, varsinkin kun tuo kaikki " fakta" ja " tieto" tulee kaikenlisäksi vielä sellaiselta ihmiseltä joka ei koskaan ole itse edes synnyttänyt, eikä tiedä mitä tuleman pitää.



Omista kokemuskistani sen verran että esikoiseni raskaus oli normaali ja synnytys käynnisti luomusti vesien menolla kotona mutta päätyi hätäsectioon sairaalassa koska napanuora oli kiertynyt niin pahast-i jalkojen ympärille että oli minuuteista kiinni jotta saimme hänet terveenä ulos. Toinen syntyi normaalisti ja periaatteessa luomusti normaalin raskauden päätteeksi. kolmosta käynnistettiin, insuliinihoitoisen raskaudiabeteksen takia, ja kun synnytys lähti käyntiin niin oli niin nopea toimitus ettei siinä keritty mitään lievityksiä antamaan vaikka olisin kyllä niitä halunnut.



Emmuli mäkin todella odotan sun synnytyskertomusta, ja toivotan onnea valitsemallesi tielle.



S rv 17+2

Emmuli sanoo ettei ymmärrä että sukuelimilä silvotaan saksilla, että johan on härskisti sanottu. No mun on silvottu kolmesti sukuelimiä " saksilla" ja ei tunnu missään, ei ole jäänyt mitään arpia ja paikat on yhtä " tiukat" kuin ennen synnytyksiä (jos vain on mieheen uskomista.)

Tassa on ihan hyva artikkeli:

http://www.emedicine.com/med/topic3248.htm



Nettisivuja lukiessa vastuu on lukijalla, ja kannattaa pitaa mielessa, kuka yllapitaa sivuja. Niinkuin tuossa aiemmin katilo kirjoitti, joka synnyttaja on erilainen. Minusta esim. kivun ihannointi synnytyksessa (tai muutenkin) on vahintaankin outoa: kivun tarkoituksena on varoittaa, silla ei ole itseisarvoista merkitysta. Epiduraali on talla hetkella paras laaketieteen keino kivun torjumiseksi, ja useimmille auttaa saamaan " hyvan" synnytyskokemuksen. Itse olen kiitollinen laaketieteen kehittymisesta, silla ilman " medikaalisaatioita" olisin kuollut jo ensimmaiseen synnytykseen.

Minulla itsellani on hyva synnytyskokemus: kaynnistetty synnytys, joka epiduraalin/sikiovalvonnan/imukupin jalkeen johti kiireiseen sektioon. Minulle kokemus oli hyva: vauva syntyi terveena ja oma kuntokin oli loistava tilanteeseen nahden.

Synnytykseen kannattaa menna itseensa luottaen, mutta kannattaa muistaa, etta jokainen synnytyskin on erilainen.

Loppujen lopuksi keta esim 10v paasta kiinnostaa tuliko vauva ulos sektiolla/epiduraalilla/kotona. Minua ei ainakaan.