Porvoon surma: Suomen pitäisi vihdoinkin oikeasti mennä itseensä
Tämä tulee uutena aloituksena, sen verran pöyristynyt olin niistä vähättelevistä ja puolustelevista kommenteista, joita toisessa ketjussa oli.
[b]Ettekö ääliöt tajua, että se Porvoon puukotus ei ole mikään yksittäinen tapaus Suomi-onnelassa, vaan Suomi johtaa tappo- ja väkivaltratilastoja läntisessä Euroopassa. Jenkkilää tavoitellaan tässä asiassa.[/b]
Tämä tarkoittaa, että todellisuudessa Suomi oikeasti on vaarallinen maa kelle tahansa, myös turistille. Suomeksi: missä muussa maassa länsi euroopassa on turvallisempaa kuin Suomessa.
Tästä vaan ei puhuta, kun onhan nyt selvää että jos joku käy hermoille sitä voi vähän opettaa. yleensähän tämä tapahtuu häveliäästi perhepiirissä, mutta se ei muuta asiaa. Suomalaiset ovat muihin länsieurooppalaisiin verratttuna väkivaltaisia ja vaarallisia.
Osansa on juomakulttuurissa, mutta eihän siihen voi puuttua, herranisä, nipottava akka on kamala, muidenkin naisten mielestä. tälläkin palstalla.
Ja sama tätä väkivaltakulttuuria koskeva hyssyttelevä vähättely näyttää jatkuvan lööppimedissakin. Se tappaja on kotoisasti " häirikkö" , joka nyt sattui viuhtomaan sillä veitsellään vähän liikaa tai väärässä seurassa. olisi listitnyt jonkun kaltaisensa niin ei olisi tarvinnut tätätkään vähää asisat keskustella.
Kommentit (85)
Henki pois vaimosta ja sitten itsestä (missä usein epäonnistutaan surkeasti) on opittu tapa toimia kun kaikki tuntuu olevan umpikujassa.
Typerintä on että suuri osa suomalaisista pitää puukottamista kunniakkaana tekona jos kossupullo on viety, kaveri haukkuu homoksi tai vaimo hyppii nenille. Me olemme aivan yhtä väkivaltainen kulttuuri kuin monet " eksoottisemmat" .
kuinka jossain taatelivaltiossa kunniamurhat ovat niiiin kamalia, eivaan meillä ja samalla naapurin äijä vetää ilmoja pihalle vaimostaan.
Olisi myös mielenkiintoista nähdä väkivaltaista kuolemaa koskevia tilastoja nuorten suhteen. Itsemurhathan tiedetään, että ne ovat täällä harvinaisen todellinen uhka lapsille, mutta entä muut väkivallanteot.
saavutettiin matala tappojen taso, niin Suomessa tappojen määrä alkoi nousta ja Suomi siirtyi näissä tilastoissa samaan sarjaan Itä-Euroopan kanssa. Siinäkin sanotaan siis samaa, että suomi on jo 1800-luvulta ollut Länsi-Eurooppaa väkivaltaisempi maa.
http: //www. optula. om. fi/8610.htm
Täällä tehdään eniten henkirikoksia väkilukuun nähden kuin missään muussa läntisen Euroopan maassa. Aiheesta on kyllä kirjoiteltu mm Hesarissa. Ja Jorma Ollilakin taannoin otti aiheen esille esittäessään huolensa nuorten miesten terveydestä.
Olen samaa mieltä kuin ap siitä, että asiasta on syytä olla huolissaan.
Tai tuo Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen juttu koski 1900-luvun alkua. Tottahan asiaan vaikutti mm. kansalaissota. Sota lisää aina rikollisuutta.
Luulisi, että väitteiden esittäjillä olisi muutakin faktaa kuin 1900-luvun alun jutut ja rikosten ennaltaehkäisy.
Jos tämä on niin kiistaton tosiasia, niin miksi tietoa on vaikea löytää suomeksi?
Tässä sinulle lisää oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen lukuja. Nämä koskevat vuosien 1955-96 tappoja ja luvuita käy ilmi, että Suomessa tehdään kolme kertaa niin paljon tappoja kuin Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa, samoin kolme kertaa niin paljon kuin Britanniassa ja kaksi kertaa niin paljon kuin Italiasssa.
Vertailuluku on laskettu jakamalla kakkien tappojen lukumäärä asukasluvulla ja kertomalla saatu luku 100 000.
Suomi 2.76
Ruotsi 1.04
Norja 0.81
Tanska 0.86
Britannia 0.9
Italia 1.48
Unkari 2.48
Tsekkoslovakia 1.23
Puola 1.47
EU 1.11
USA 7.88
Kaikki maat 4.04
Teollisuusmaat 3.11
Luvuista näkyy, että Suomi todellakin on Euroopassa tappotilastojen kärjessä. itäeuroopan luvut ovat muuttuneet sosialistihallinnon väistyttyä, mutta silti pitkän aikavälin luvut osoittavat, että Suomi on huipulla Euroopassa, samoin teollisuusmaiden keskiarvon tuntumassa. Puhe meksikosta on sen sijaan liioiteltu, sillä luku on huikeat 20.88 - ap ei ollut se joka otti Meksikon esiin.
Lisää lukuja löytyy täältä:
http: //www. optula. om. fi/uploads/ff18c. pdf
37 Nuo sinun propagandaväitöksesi ovat naurettavia. Samoin väite, että olen suomi-vihaaja. kyse on tosiasaioista, joilta on vaarallista ummistaa silmänsä, vaikka olisi kuinka isänmaallinen hyvänsä.
ap.
Mutta mistä tämä johtuu? En usko, että ainoa syy on mielenterveyspalvelujen alasajo laman seurauksena ja " avohoitopotilaiden" lisääntyminen. Tai siis se ei selitä sitä, että Suomi on johtanut näitä tilastoja jo 1920-luvulta saakka. Eikä salliva suhtautuminen alkoholiinkaan kaikkea selitä, sillä olihan meillä yhteen aikaan kieltolaki ja silloin vasta rikollisuus jylläsi oikein kunnolla.
Olisiko syynä kansanluonteemme?
tuo Suomen väkivaltaisuus on ihan yleinen fakta väkivaltatutkimuskessa.
Onkin mielnkiintoista MIKSI suomalaiset EI TIEDÄ tätä asiaa armaasta kotimaastaan. tiedetään kyllä tuhannet järvet, Nokian menestys, niasten äänioikeuden saavuttaminen jen.
Mutta tätä yhtä hälyttävää asiaa ei vaan " tiedetä" .
Minusta yksi syy on se että väkivalta on juurtunut syvälle suomalaiseen kulttuuriin: missä muussa maassa kaiken tämän jälkeen Matti Nykänen olisi sellainen julkkis kuin on?
Suomessa myös yleisesti ajatellaan että esim. perheväkivalta johtuu siitä että akka jäkättää (eikä siitä että ukko lyö)
joka itseasiassa synkisti väkivaltatilastoja tuona aikana, ihmiset eivät myöskään lakanneet juomasta.
Sitten on juomisen ohella kyse siitä, millainen käytös humalassa on sallittua, ts. Suomessa ei korkeassa asemassakaan oleva menetä täysin kasvojaan ja uskottavuuttaan vaikka vetäisi koomat eli vaarallisesti itsekontrollin lopettavan tilan.
Sitten on tämä ajattelu, että ei meillä, täällä on niin turvallista, joka estää ongelman torjumisen.
Tehdään siitä tietyllä tapaa ironinen vitsi kuten esim. Eppujen biisissä " Tuhansien murheellisten laulujen maa"
Se, että tätä ei tiedetä, tästä ei puhuta, on varmsati yksi oleellinen osa ongelmaa.
Ja mitä sanoit Nykäsestä on aivan totta.
Varsinkin jos on mies. Eikä suomalainen mies puhu tai pussaa selvinpäin. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Ja jos joku soittaa suutansa, niin eikun puukolla selekähän.
Työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Tämmöistä se on, mutta miksiköhän sitä jollain tapaa ihannoidaan?
mutta ap väitti että Suomi on vaarallinen maa mitä Suomi ei ole! Täällä voi hyvin vapaasti liikkua joutumatta murhatuksi tai pahoinpidellyksi.
Tutustu Issei Sagawaan niin kyllä Matti Nykänen kalpenee tämän ihmisisyöjäjulkkiksen rinnalla.
Vierailija:
tuo Suomen väkivaltaisuus on ihan yleinen fakta väkivaltatutkimuskessa.Onkin mielnkiintoista MIKSI suomalaiset EI TIEDÄ tätä asiaa armaasta kotimaastaan. tiedetään kyllä tuhannet järvet, Nokian menestys, niasten äänioikeuden saavuttaminen jen.
Mutta tätä yhtä hälyttävää asiaa ei vaan " tiedetä" .
Minusta yksi syy on se että väkivalta on juurtunut syvälle suomalaiseen kulttuuriin: missä muussa maassa kaiken tämän jälkeen Matti Nykänen olisi sellainen julkkis kuin on?
Suomessa myös yleisesti ajatellaan että esim. perheväkivalta johtuu siitä että akka jäkättää (eikä siitä että ukko lyö)
Miksi tuo on niin vaikea myöntää?
Toistan: jos Suomessa eksyy väärään aikaan väärään paikkaan tappo on todennäköisempi kuin jossain muussa maassa samassa tilanteessa.
Lapsesi on todennäköisemmin väkivaltainen kuin naapurimaan lapsi, lapsesi kaveri on todennäköisemmin väkivaltainen kuin naapurimaan lapsen kaveri, lapsesi aviomies/vaimo on todennäköisemmin vaarallisen väkivaltainen kuin aviomies/vaimo naapurimaassa.
Edellinen vaikka ne suomen tapot tehdään kännissä kaveripiirissä tai perheen kesken. Jokainen tappaja on jonkun poika tai tytär, joidenkin kaveri, mahdollisesti puoliso jne.
Kaikkihan tietävät, että vain Suomessa tehdään todellisia tilastoja, muaalla tehdään sellaisia musta tuntuu juttuja. Ei niihin voi luottaa.
Harva eksyy juoppojen juoppoiltoihin. Kyllä Suomessa on erittäin turvallista esimerkiksi kävellä ulkona kuin monessa muussa Euroopan maassa.
Vierailija:
Miksi tuo on niin vaikea myöntää?Toistan: jos Suomessa eksyy väärään aikaan väärään paikkaan tappo on todennäköisempi kuin jossain muussa maassa samassa tilanteessa.
Lapsesi on todennäköisemmin väkivaltainen kuin naapurimaan lapsi, lapsesi kaveri on todennäköisemmin väkivaltainen kuin naapurimaan lapsen kaveri, lapsesi aviomies/vaimo on todennäköisemmin vaarallisen väkivaltainen kuin aviomies/vaimo naapurimaassa.
Edellinen vaikka ne suomen tapot tehdään kännissä kaveripiirissä tai perheen kesken. Jokainen tappaja on jonkun poika tai tytär, joidenkin kaveri, mahdollisesti puoliso jne.
Yleensähän propaganda pyrkii johonkin. Jos ap:n tarkoituksena on herättää kukin ajattelemaan omaa käytöstään ja esim. juomatapoja, niin mitä kamalaa siinä olisi? Miksi asiasta pitää hiiltyä?
Mutta jos mietitään esimerkiksi puolison valintaa ja sitä että miten siitä perhe-elämästä selviää hengissä, tilanne muuttuukin ihan toiseksi.
Vähintään pitäisi juomiskulttuuriin puuttua. Jokainen joka sallii kännit ja kännitörttöilyn antaa mahdollisuuden onnettomuudelle, viinan innoittamalle väkivallalle.
Ei taida olla sattuma, että maissa, joissa alkoholia on pitkään käytetty, on kehittynyt sosiaalinen kontrolli, joka tuomitsee julkisen humalassa esiintymisen. Suomessa tämä puuttuu.