Nyt alkaa mennä liian pitkälle. Suomessa on kuitenkin vielä sananvapaus.
Poliisi tutkii: Onko Tuomi-Nikulan lesbolausunto rikos?
06.10.2008 17:34, päivitetty 06.10. 17:40
Rovaniemen poliisi tutkii, syyllistyikö Lapin Kansan eläkkeelle siirtyvä päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula rikokseen lausunnossaan, jonka hän antoi Johanna Korhosen erottamisesta.
Rikosylikomisario Jukka Haataja vahvisti maanantaina, että poliisi on saanut yksittäiseltä henkilöltä tutkintapyynnön. Pyynnössä ei kuitenkaan yksilöidä tarkemmin sellaista rikosnimikettä, joka lain mukaan olisi rikos.
- Nyt me katsomme itse, onko tapahtunut jotain sellaista, että siinä täyttyisi virallisen syytteen alainen rikosnimike, Haataja sanoi.
Poliisi aloittaa selvityksen teon tiistaina. Vasta selvityksen pohjalta päätetään, onko aihetta kirjata varsinainen rikosilmoitus.
Tuomi-Nikula arvioi muun muassa, että julkisesti naisen kanssa parisuhteessa elävän naisen olisi vaikea työskennellä Lapin Kansan päätoimittajana
Kommentit (10)
Tuomi-Nikula arvioi muun muassa, että julkisesti naisen kanssa parisuhteessa elävän naisen olisi vaikea työskennellä Lapin Kansan päätoimittajana
päätoimittajana (kehoitus syrjintään).
sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo. Vaikka aika moni niin taitaakin luulla.
Sananvapaudella tarkoitetaan oikeutta ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään sitä ennakolta estämättä.
Yksityiselämän käsitteen ydin sisältää sen, että ihmisellä tulee olla tietty rauhoitettu ala, johon kuuluvat asiat hän voi pitää omana tietonaan, jos hän haluaa. Suoja koskee myös totuudenmukaisten tietojen levittämistä.
Ja häneen ei silloin päde ihan samat säännöt kuin muihin. Toisekseen, Lapissa on paljon lestadiolaisia. On aiva järkevä ajatus, että julkilesbo herättää joissakintilaajissa todennäköisesti vastenmielisyyttä siellä Lapissa. Miksei sitä saisi sanoa?
Noudatetaanko tätä syrjimislakia näin ehdottomasti esim. kristittyjen kohdalla? Kun jumalanpilkkalaki poistui, niin tuntuu, että näillä asioilla saa loukata mediassa aivan miten huvittaa.
(ja oli paljon rumemmin kuin tuossa uutisessa), olisi ohitettavissa olankohautuksella, jos hän olisi Alma Median varastomies. Mutta hän on yhä ylin esimies omassa työpaikassaan, se joka on vastannut lukuisten ihmisten rekrytoimisesta. Minusta hän puolusti syrjintää rekrytoinnissa omasta asemastaan käsin. Ja se oli moraalitonta ja lain rajoja hipovaa, tuskin ihan laitonta kuitenkaan.
se on siis vähän sama asia kuin jos poliisi Kalle Virtanen olisi tv-haastattelussa sanonut, ettei muulla kielellä kuin suomella tarvitse kenenkään Suomessa ottaa vastaan rikosilmoitusta, koska Suomi kuuluu suomalaisille. Ja kuvassa olisi lukenut: "Kalle Virtanen, poliisi"
repikööt nyt tästä, en tajua miksi jotain pian eläkkeelle siirtyvää miestä pitäis käräjille vetää tuollaisesta. Ei se asiaa auta. Asiasta ei olisi noussut tällaista haloota, jos kyseessä ei olisi ollut "syrjitty toimittajaparka". Totta kai toimittajat kollegaansa puolustavat.
Tiedätkö kenties, että tuo poliisiin yhteydessä ollut yksityishenkilö on toimittaja? Vai mitä tarkoitat?
repikööt nyt tästä, en tajua miksi jotain pian eläkkeelle siirtyvää miestä pitäis käräjille vetää tuollaisesta. Ei se asiaa auta. Asiasta ei olisi noussut tällaista haloota, jos kyseessä ei olisi ollut "syrjitty toimittajaparka". Totta kai toimittajat kollegaansa puolustavat.
No itse asiaan. Tuomi-Nikula ei yllyttänyt ketään rikokseen, vaan ilmaisi mielipiteenään, että lesbolle olisi vaikea toimia LK:n toimittajana. Olen eri mieltä hänen mielipiteensä kanssa, mutta hänellä on minunkin mielestäni oikeus sanoa se.
Tutkikoon poliisi ja päätelkööt, onko jotain lakipykälää rikottu. Vaikea nähdä, mitä se olisi.
04.01.2008 06:00
- Olen ateisti, ilmoitti kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) 200-päisen juhlayleisön edessä Helsingin yliopiston Porthaniassa.
Samaan hengenvetoon Tuomioja vaati teologisten tiedekuntien poistamista yliopistoista ja korkeakouluista sekä valtion ja kirkon erottamista toisistaan.
Tuomioja piti vähälle huomiolle jääneen tunnustuksellisen puheensa itsenäisyyspäivän aattona Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlissa.
- Ajattelinkin heti, että siitä kuullaan vielä, sanoo Skepsiksen varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä.
Skepsis ry on perustettu vastustamaan niin sanottuja pseudotieteitä, huuhaata ja harhaoppeja.
Tuomiojan mielestä Skepsiksen pitäisi vaatia, että teologisia tiedekuntia ei ylläpidetä julkisin varoin yliopistoissa ja korkeakouluissa, jotka on tarkoitettu tieteen tekemiseen.
"Tämä siis erotuksena uskonnon ja uskomusten tutkimukselle, jolle pitää olla paikkansa", Tuomioja lisäsi.
Tuomioja kertoi liittyneensä Skepsikseen, koska on itse rationaalisen, historiallisen, ei-idealistisen maailmankatsomuksen ja humanistisen elämäntavan kannattaja.
Tuomiojan mukaan poliitikot eivät yleensä tunnustaudu ateisteiksi, eikä Yhdysvalloissa yksikään poliitikko uskalla olla siinä asiassa rehellinen.
Tuomioja myönsi kestäneen pitkän ajan ennen kuin hän itsekin tuli ateistina kaapista ulos.
Ulostuloon olivat rohkaisseet Tuomiojan viime syksynä lukemat Richard Dawkinsin, Daniel C. Dennettin ja Christopher Hitchensin kirjat.
Hän suositteli niitä kaikille ja toivoi Skepsiksen osallistuvan markkinointiin.
Tuomioja suri, että maailmassa kunnioitetaan kaikkein vähiten uskonnottomien vakaumusta.
Hän halusi suojella alaikäisiä lapsia siltä, että heidät ennalta määrätään ja pakkosyötetään jonkin uskonnon kannattajiksi. Lasten mieltä ei saa Tuomiojan mielestä myrkyttää.
Tuomioja tunnusti tunteneensa ulkoministerinä "huonoa omaatuntoa" rauhoitellessaan Muhammed-pilakuvakohua.
"Miksi meidän pitäisi hyväksyä minkään näköistä sananvapauden tai edes huonon maun rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tunteita", Tuomioja kysyi.
Puhetta on siteerattu ja selostettu Skepsis-lehdessä 4/2007. Tuomioja vahvisti eilen IS:lle, että häntä on siteerattu oikein. Hänellä ei ollut mitään lisättävää.