*** SYYS 04 Uutta viikkoa aloittamassa ***
Kommentit (44)
Sama se, töissä kuitenkin. Huh mikä aamu ollut töissä. Ekaa kertaa tällaisessa aamuvuorossa, kun on paljon uloskirjautuvia immeisiä. Sitten on huonehinnat päin persettä ja minä ihan solmussa. No, selvittiin tästäkin:)
Eipä tässä enää kauan tarvi ollakaan, kun kahden jälkeen pääsen kotiin. Meni niin äikkiä tää aamu. Meinas vaan alkaa jo tympiin ihan tosissaan kun sain aamupalaa tuossa 9 aikaan ja olin sentäs 6 aikaan polkassut töihin tyhjällä mahalla 8,5km.
Ystävistä oli jotain puhetta. Mulla on muutama ystävä, joille kyllä kerron aika paljonkin asioita. Minä oon vähän semmonen lörppö siinä mielessä, että helposti kerron syvällisempiäkin asioita. Öhöm, kaikille muille paitsi miehelle. Eli meillä on suuren suuri muuri välillämme, eikä puhuta kuin arkisista asioista. Lähin ystäväni on serkkuni, tai oikeastaan kaksikin serkkua. Mutta toinen näistä, jonka äiti juuri siunattiin torstaina haudan lepoon, hän on sellainen, jolle voin puhua milloin vaan mitä vaan. Vaikka ollaan vähän harvemmin yhteydessä (työkiireet, erilaiset elämäntilanteet kun heillä ei lasta jne) niin silti meillä säilyy aina se yhteys. Me ollaan monessa asiassa niin samanlaisia, ettei osaa meidän jutuista voisi muiden kanssa jakaakaan:) Viime viikolla käytiin mukavia keskusteluita ja silloin tuli mieleen taas, kuinka ihanaa on, että hän on olemassa.
Nyt katkesi ajatus täysin. Kirjoitin jo pitkän pätkän yhdestä asiasta mutta kun en oikein osannut jäsentää sitä edes mielessäni, mitä halusin sanoa, pyyhin sen pois.
TUlkaahan kaikki kynnelle kykenevät kertomaan juhannuskuulumisia. Toivottavasti kaikilla on ollut kivaa (töissä olleillakin:D)!!!
T-P
Huomaan, että aikaansaaminen tuo hyvää oloa, rästiinjääneet asiat sen sijaan huutavat syyttelevästi kasoistaan.
Päätin siis olla jättämättä asioita rästiin.
Näin edessäni tulevaisuuden, jossa juoksen edestakaisin asioiden kanssa kilpaa, vapaana kasoista, keskellä leijuvia tavaroita, paikasta paikkaan, omaan paikkaansa sijoittuvia.
Päätin kuitenkin jättää joitain asioita aina odottamaan...mutta ei kasoihin, vaan siisteihin nippuihin.
TIPille mukavaa työpäivän jatkoa! Homma, jota teet, on haastavaa. Kaikki pitää tietää, jokaiseen asiaan pitää löytyä vastaus, aina on jollain jotain valitettavaa. Päälle vielä erilaiset tietokoneongelmat ym. Mutta onhan se mukavaa, kun saa olla välikappaleena luomassa ihmisille lomaelämyksiä tahi mukavaa pysähdystä työmatkan lomassa.
Eilen kävin lasten kanssa seikkailuradalla. Isommat lapset kiipeilivät ohjaajan opastuksella vaijereita pitkin puita myöden. Tyttö-keskimmäinen ei tosin pituutensa puolesta päässyt kuin ensimmäiselle radalle, mutta harjoittelikin siinä sitten kunnolla. Alamäkipyöräilijät tulivat tunturia pitkin alas ja perheitä pelasi minigolfia. Kyllä täältä kesätekemistäkin siis löytyy. Sääskikarkoitteet ovat ahkerassa käytössä.
Kiitos, T@hti, ajatuksistasi! Rupesin itsekin miettimään, jotta stressipisteitähän tuli saatua aika läjä lyhyellä aikaa. Viisaita sanoja, olet ystävä tukena.
Mukavaa päivänjatkoa siskot!
Saamuska
Jos koittaisin kirjotellakin, lukemassa olen käynyt mut kirjoittelu meinaa jäädä...
Oltiin lomalla tää viikko muuten mut tänään tein taas " tili-päivän" eli 10 tuntia. Tervan juontia tuo oli, nykyään meinaa olla sellasta taas ilmassa...
Mies lähti lasten kanssa tänään mökille, tulevat vissiin huomenna kotiin. Juhannukseksi ei viittitty mennä kun oli jo liian paljon porukkaa siellä. Kotona oltiin vaan. Nukuttu on ja huilattu muutenkin, ns. saamaton loma ;-)
NO, käytiin kyllä Korkeasaaressa, minä lasten kanssa Hop Lopissakin, ja rannalla ollaan kans käyty. Tänään tietty se kuumin päivä kun töissä piti olla...
Miehellä siis lomaa vielä ma ja ti. Loput lomasta pidetään vasta heinäkuun 3.viikosta alkaen.
Sain myytyä vähän noita korvikkeitakin yhdelle tutulle. Vielä noita tuolla olis liikaa :( Mutta kyllä tuo osan myyminen auttoi paljon :)
Onpas taas töks-töks-kirjottelua...
Syys-lapsosen kuulumisiakin jos laittais :) Sassa ei nuku enään päiväunia, jaksaa kivasti nykyään jo iltaan asti. Vaippa käytössä yöllä, ja on tosiaan märkä joka yö. Tutithan meillä lähti Tuttiritarin matkaan jo millon lie, pullo käytössä iltaisin. Vois jättää kyllä poiskin, mutta kun niitä tuolla ON.... Siis niitä korvikkeita.
Sassalle tuli ilmoitus että pääsee kirkonkerhoon syksyllä ma ja to, kaksi tuntia kerrallaan. Saas nähdä miten jää sinne, kun on aikamoinen tarrautumis-vaihe menossa... Mitähän ihmettä mä sitten teenkään jos tuo sinne menee ja jää? Kun Poitsukin eskarissa aamupäivät ;-) JOS vaikka sais valokuvat laiteltua???? Toivossa on hyvä elää ;-)
Olen siis nyt yksinäni täällä kotona, mutten tällä kertaa osaa tästä(kään) oikein nauttia. Täällä myös lievää alavirettä :( Toivottavasti menis ohi pian, en sitten yhtään tykkää tälläsestä fiiliksestä!!!!
Taidan mennä ajoissa nukkumaan, oli aika rankka ja pitkä päivä...
Hassua kun aamulla ei tartte ketään passata/ottaa huomioon :)
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :))
Hyviä fiiliksiä ja jaksuja :)
Terkuin Kerppu
Juhannuksen kunniaksi oltiin perinteisillä lättykesteillä ja pihapelejä pelaamssa tuntitolkulla. Muutoin päivä onkin mennyt varsin arkisissa merkeissä. Mä oon pessy ja laitellu pyykkejä, mies suksia (hyvä ajankohta, vai mitä;) ja neiti siivos leikkimökkiä ;) Tosi lämmin päivä oli. Vielä pitäis ripustaa yhdet pyykit ja kastella kukkia ym, kun on niin kuivaa.Nii, ja oon opetellu aijaa.com käyttöä, kun oon myymässä meidä tuparattaita. Haikeaa on, mutta arvo laskee, jos jää oottelemaan ja rahantarvetta on, kun tuli pienehkö? vesivahinko ja viemäröinti tulee elokuussa (josta maksettavaa n. 1200e+ jatkossa jätevesimaksut)
Saamuskalle halaus. Reaktiosi on varsin luonnollinen. Kiirettä töissä, läheisen ystävän menetys, lomareissu,siskosi tilanne, paluu arkeen... vähemmästäkin tulee alakuloa. Minusta se kuuluu elämään. Tärkeää on se,ettei alakulosta/masennuksesta tule vallitseva olotila. Voimia jatkaa eteenpäin ja toivottavasti uusia läheisiä ystäviä löytyy! T. Nimimerkki aviomieheni on paras ystäväni ja muuta tosi läheistä yhä etsin.
T@hti