mä herätän koululaiset viimeistään ysiltä, että saan lapsoset ikinä illalla nukahtamaan...
Kommentit (12)
viimeistään kahdeksan - puoli yhdeksän aikaan herätettiin ylös. Siis yläasteella ja lukiossakin. Aamuisin alkoi kahdeksan jälkeen kuulua keittiöstä ja olkkarista kauhea kolistelu ja rämistely että saatiin lapset heräämään " ihmisten aikaan" .
Vierailija:
viimeistään kahdeksan - puoli yhdeksän aikaan herätettiin ylös. Siis yläasteella ja lukiossakin. Aamuisin alkoi kahdeksan jälkeen kuulua keittiöstä ja olkkarista kauhea kolistelu ja rämistely että saatiin lapset heräämään " ihmisten aikaan" .
Eihän sitä nyt koko päivää nukuta vaik loma onkin. Tosin menevät kyllä aika myöhään nukkumaan.
Mutta kävivät nukkumaankin vasta kahden aikaan. Meillä on loma-aikaan lomarytmit.
Ei se ole lapsillekaan mukavaa, jos unirytmi menee täysin sekaisin eikä illalla meinaa saada nukahdettua. Lisäksi aina välissä tulee tilanteita, joissa pitää lähteä suhteellisen aikaisin jonnekin (esim. matkalle tai retkelle). On tylsää, jos silloin pitää herätä (omaan rytmiin nähden) aivan liian aikaisin ja on tosi väsynyt sen takia, että unirytmi on täysin sekaisin.
mutta ei ole toistaiseksi tarvinnut. Meidän 5v ja 8 v herää viimeistään puoli kahdeksalta joka tapauksessa...
mutta kyllä ne hereille saa jos johonkin pitää lähteä. Eivät ole ikinä väsyneitä muutenkaan. Lomalla täytyy saada kuhkia!
Se on vain muuttunut niin, että aamupäivät nukutaan ja illat ja alkuyö valvotaan. Meille sopii tämä oikein hyvin ja lapsetkin tuntuvat tykkäävän. Yksi koululaisista on alakoululainen, yksi yläkoululainen, yksi lukioon menevä. Kyllä ne rytmit taas muuttuu, kun koulut alkaa.
aamu lapset heräävät 6-7 tienoilla. Olisihan se kivaa jos joskus saisi nukkua hieman pidempään.
mulla15v ja tuleva 3. luokkalainen, annan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Tosin pienempi herää anyway kun lähden töihin vaikka yritän olla hiljaa.
jos vaihtoehto on että annat lasten nukkua PÄIVÄLLÄ kun on lomaa ja sitten tappelet koko illan ja alkuyön kun eivät suostu menemään nukkumaan.
Tietenkin lapset saavat nukkua lomalla, mutta ei sillä tavalla että nukkuvat päivällä ja kukkuvat yöllä. Nukkukoot yöllä. Nukkumaan vaan ihan yhtä aikaisin kuin arkenakin ja kyllä pari tuntia ekstraunta joka aamuna 7-9 aikaan on ihan riittävä lomanukkuminen.
mä en herätä. kai sitä lomalla nukkuakin voi?