PPH sanoi, etten saa käydä kaupassa ennen kuin haen lapsen!
Ollaan siis sovittu, että ma-to lapsi haetaan hoidosta viimeistään klo 16.30 ja pe viimeistään klo 16. Tapanani on ollut käydä perjantaina päästessäni töistä vähän aiemmin kaupassa hoitamassa ruokaostokset ja olen ollut hakemassa lasta klo 15.30.
Nyt PPH rupesi sanomaan, miten en saisi käydä kaupassa ennen lapsen hakemista vaan lapsi pitäisi hakea heti kun pääsen töistä. Ihmettelen hänen kommenttiaan, sillä haen lapsen aina kuitenkin ennen sovittua aikaa. Lapsi 1,5v ja hänen on mukavampi olla pph:n luona kauppareissun ajan kuin ruuha-aikana kaupassa.
Kommentit (109)
veisin heidät 12.30 päiväkotiin kesken päiväunien ja kiiruhtaisin töihin. Isä hakisi lapset 14.30 - 15 pois. Luultavasti tämä järjestelmä ei oikein miellyttäisi PK:n henkilökuntaa...
Ei mielestäni ollut ihan loistoidea 30:ltä.
28
sanoi päiväkodin johtaja, että onhan se lapsellekin mukavampaa päästä ulkoleikeistä suoraan kotiin sen sijaan, että häntä kuskataan vielä kaupan kautta. Meillä ainakin lapset ovat olleet hoitopäivän jälkeen sen verran väsyneitä ja nälkäisiä, että olisi ollut todella väärin lasta kohtaan viedä häntä vielä ruokakauppaan.
ja ehtii sitten leikkiä puolitoista tuntia lasten kanssa illalla kun ei tarvitse ryysiä koko perheen kanssa kauppaan. Kaupassa käynti lapsiperheessä ei varsinaisesti ole nautinto kellekään. Ja kyllä sitä joka tapauksessa sen verran yhdessäkin käydään kaupassa, ettei sekään arjen toiminto jää vieraaksi.
Se, että käyt pikaisesti kaupassa ennen hakua on lapselle parempi vaihtoehto kuin se että raahat hänet kauppaan.
PPH:lla ei ole mitään sanaa sanottavana mitä teet sillä välin kun lapsi on hoidossa, mikäli haet ja viet hänet määräaikojen puitteisssa. Vaikka makaisit kotona ja katselisit TV:tä pitkät päivät eivät kuulu pph:lle mitenkään. Se on se subjektiivinen päivähoito-oikeus. ÄLÄ KERRO HÄNELLE, ei noin pöntölle kannata kertoa mitään,
Olen huomannut saman asenteen joillakin lastenhoitajilla: mitään ei viitsittäisi tehdä ja palkka pitäisi saada siitä huolimatta. Parempi on, että kävisi vain kerran kuussa hoidossa ja olisi poissa lopun aikaa. Täysi palkka, mutta ei töitä siis. Sitten ihmetellään kun ei saada ryhmää täyteen. Huh huh. Kannattaisi pitää suuta soukemmalla jos haluaa pitää hoitolapsensa ja palkkansa.
Toi oli oikeasti aika hyvä, että ei saa käydä hammaslääkärissä lapsen ollessa hoidossa. Jos hammaslääkäri on vaikka keskellä päivää (monesta työstä voi ottaa keskellä päivää liukumia omaksi ajaksi), niin pitäisikö ensin ajaa päiväkotiin toisella puolelle kaupunkia, hakea vaikka kaksi lasta mukaan, mennä hammaslääkäriin lasten kanssa (hammaslääkäri varmaan tykkäisi, kun kuitenkin tappelisivat tai jotain), ajaa takaisin päiväkotiin ja jälleen takaisin töihin. Julkisilla tuohon ei menisi Helsingissä varmaan kuin 5 tuntia. Ei hyvää päivää....
erikseen mainittuna kun olette tehneet päivähoitospopimusta. Meillä ainakin oli sopimusta allekirjoitettaessa ihan mainittu että hoitopäivän pituus on työpäivän pituuden mukainen, kaupassa käynti ei kuulu päivän pituuteen. En nyt muista miten sanatarkasti oli, mutta ihan oli mustaa valkoisella kun sopimus tehtiin. Että minä en kyllä koskaan käynyt kaupassa ennen kuin hain lapset, vaan kävin aina lasten kanssa yhdessä.
Ei minusta ole hoitajalta nipottamista jos asia on selvästi paperilla sovittu kun on hoitopäivistä sovittu. Minullakin olisi jäänyt kyllä aikaa käydä kaupassa siinä kun pääsin töistä ja kun sovittu hoitoaika loppui. Mutta minä halusin hakea lapset heti kun vaan mahdollista pois hoidosta. Eli joka päivä hain jo ennakkoon lapset pois. Ja sitä paitsi lapsista oli kivaa päästä kauppaan mukaan äidin kans.
voit hakea lapsen klo 16.30 ja on oma asiasi mitä teet ennen sitä- olet hakenut lapsen hoitosopimuksen raameissa- se riittää-
(kai olet kirjoittanut hoitotopimukseen hakuajaksi klo 16.30 - etkä aikaisempaa aikaa?- voit muuttaa milloin vain hoitosopimusta muista sekin)
- soita pph:n pomolle eli perhepäivähoidonohjaajalle niin asia valkenee hänellekin
sopimus mihin olette nimenne laittaneet ja muut liitepaperit, että onko asiasta mainintaa. Sitten vasta haukkukaa pph:ta.
Olisi kiva, jos keskityttäisiin olennaiseen eikä suurennuslasilla etsitä vikoja tavallisten vanhempien toiminnasta.
Aika hupaisaa.. olen itse viime syksyn tehnyt gradua kotona ja lapset on olleet päiväkodissa noin klo 9-15. Olen tosiaankin käynyt välillä kaupassa, kävelyllä... jne hoitopäivän aikana. Jos työ ei ole sujunut, hartiat olleet jumissa tms., olen käynyt liikkumassa. Ajatus on taas alkanut rullata. Välillä olen ottanut nokoset sohvalla.
Kaikki työnteko ei ole sitä, että istutaan sorvin ääressä. Aivotyöskentely / luova työskentely on ihan toisenlaista. Ulkoa päin saattaa näyttää siltä, että tuo vain haaveilee ja viettää vapaa-aikaa lasten ollessa hoidossa. Todellisuudessa tuo samainen tekeekin kovasti aivotyötä.
Tulee ihan mieleen muinainen kesätyöni. Olin tekemässä seinämaalauksia erääseen huvipuistoon. Pomo rupesi valittamaan, että maalausporukka vain laiskottelee eikä tee työtään. Me nimittäin katselimme välillä suuria seinämaalauksia kauempaa ja arvioimme miltä ne näyttävät, mitä pitäisi lisätä / muuttaa jne. Hän ei ymmärtänyt, että taidemaalaus ei ole samanlaista kuin rakennusmaalaus.
Jos nyt JOTAIN ap:n elämässä haluaa moralisoida, voi vaikkapa moralisoida sitä miksi alle 3-vuotiasta ei hoideta kotona. Mutta se, että alle kolmevuotiasta ei haeta 30 minuuttia aikaisemmin yhtenä päivänä viikossa ja raahata ruokaostoksille... Kuulostaa siltä, että pph haluaisi aloittaa viikonlopun vieton 30 min aikaisemmin!
Taas vaihteeksi, että osalle pph (tai työpaikan/kodin siivoja ymv. " alemman ammatin edustajat" ) on " palvelijan" asemassa.
" Haluaa itselleen lyhemmän työpäivän" " Rahat kyllä kelpaavat" " Sano että vaihdat lasten hoitopaikkaa, jää rahat saamatta"
ymv. kommentit kertovat siitä, että moni kuvittelee olevansa pph:n " yläpuolella" .
Ollaan niin olevinaan, koska kuvitellaan että pph:n elanto on " meistä" kiinni, raukka kuolee nälkään jos ei pompi meidän pillin mukaan ja viemme lapset muualle.
Totuus on kuitenkin se, että harvalla on varaa palkata puhtaasti yksityinen lastenhoitaja. Ja myös se, että ainakin täällä päin missä asun, on hoitajista pulaa, sillä moni haluaa varsinkin pienet lapset mielummin pph:lle kun päiväkotiin.
Pph tekee arvokasta työtä, ja hoitaa esim. ap:n lasta viikossa (valveilla oloajasta) suurimman osan...? Ehkä lapsi odottaan äitiään, joka saapuu " myöhässä" kauppareissun uoksi ja lapsi huolestuu tmv. (Vaikka pieni lapsi ei ymmärrä kelloa, niin ajan tajua kuitenkin on, mikäli päivissä on tietty rytmi...!)
Pph:n päivät ovat todella pitkiä johtuen useamman lapsen erilaisista tulo ja haku ajoista joten kyllähän hän varmasti heti luovuttaa mielellään lapset kotiinsa kun joku heitä pääsee noutamaan.
Ensimmäinen saattaa tulla ennen seitsämää ja viimeinen lähteä hyvässä lykyssä vasta kuudelta. Ajatellaan että pph:lla on oma perhe ja tarpeet päästä kauppaan ym. Aikaa ei välttämättä jää itselle paljon toimia myöhäisten hakuaikojen vuoksi.
Minusta ei lasta saa pitää hoidossa vain sen vuoksi että itse pääsee helpommalla kun ei ota lasta kauppaan. Ikävä tosiasia on että lapsista on välillä " harmia" mutta se kuuluu elämään jos lapsia on hankkinut.
Ehdottomasti sanoisin myös jos toimisin pphna ja tietäisin äitien käyvän ostoksilla... Lapset mielestäni siis heti noudetaan ja sitten vasta kauppaan.
Omat lapset on hommattu ja se pitää vaan kestää että aina ei voi päästä helpommalla.
Pääsen joskus töistä aiemmin ja olen mennyt usein hakemaan lapsia jopa ennen kolmea. Kerran pph sitten kysyi, että eikö minulla olisi mitään tekemistä, niin että hakisinkin lapset vasta lähempänä neljää. Ehdotti juuri tuota kaupassa käymistä.
Hän kertoi, että hänen työpäivänsä jää siinä tapauksessa liian lyhyeksi, jos lapset haetaan ennen kolmea ja hän ei saa siitä palkkaa. Minun mielestäni olisi ihan saman vaikka hän olisi näinä muutamana päivänä merkinnyt työajan yli neljään saakka, sillä hän on muuten erittäin joustava. Hän sanoi, että itsekin käy mielellään kaupassa aina lapsia ja ehdotti, että minäkin voisin tehdä niin.
Minä tyhmä olin ajatellut, että hoitaja pääsisi muutamana päivänä vähän aikaisemmin perheensä kanssa viettämään aikaa.
kyselemään, onko sääntö tosiaan tää.
Kuten kaupassa käynti ja ruuan laitto jotta pikku enekeleillä (joista erossa ei haluta olla... Tai sitten hoidatetaan viimeiseen sekuntiin asti....) Siivoaminen ym....
Kellekään ehdot eivät varamsti ole epäelvät töihin ryhtyessä? Se ei kuulu pätkääkään pph:lle, missä vanhemmat ovat lapsen ollessa hoidossa.
Meillä pph hoitaa päivittäin n. 5 h lapsen 12 h valveillaoloajasta.
Viikottain hoitaa n. 20 h lapsen 84 tunnin valveillaoloajasta. Lisäksi lomat, sairaudet sun muut, joita meillä ollut noin 1 viikko/kk. Sairauksia (on myös vanhempien sairauksien ajan kotona) ei ole paljon ollut, mutta lomia ollaan pidetty miehen kanssa vuorotellen. Nytkin on 2 kk kesälomalla kotona, kun pidetään lomat miehen kanssa perätysten! Täydet maksut maksan..
Kyllä se lapsi selkeinten eniten yleensä vanhempien kanssa on. Siellä hoidossa lähinnä ehtii syödä, ulkoilla ja nukkua. Jonkun verran toisten lasten kanssa peuhata. Sitten jo pois haetaan. Kiireellä pois haetaan ja mahd. myöhään viedään. Kun itse yritttää parhaansa, toivoisi hoitajankin arvostavan sitä.
Vierailija:
Pääsen joskus töistä aiemmin ja olen mennyt usein hakemaan lapsia jopa ennen kolmea. Kerran pph sitten kysyi, että eikö minulla olisi mitään tekemistä, niin että hakisinkin lapset vasta lähempänä neljää. Ehdotti juuri tuota kaupassa käymistä.Hän kertoi, että hänen työpäivänsä jää siinä tapauksessa liian lyhyeksi, jos lapset haetaan ennen kolmea ja hän ei saa siitä palkkaa. Minun mielestäni olisi ihan saman vaikka hän olisi näinä muutamana päivänä merkinnyt työajan yli neljään saakka, sillä hän on muuten erittäin joustava. Hän sanoi, että itsekin käy mielellään kaupassa aina lapsia ja ehdotti, että minäkin voisin tehdä niin.
Minä tyhmä olin ajatellut, että hoitaja pääsisi muutamana päivänä vähän aikaisemmin perheensä kanssa viettämään aikaa.
En ole koskaan kuullut, että päiväkodista olisi kielletty kaupassa käyntiä ennen hakemista. Kauppahan voi hyvinkin olla työmatkan varrella, niin mitä järkeä on ensinnäkään ajalla edestakaisin, marketithan ei varsinkaaan ihan kotilähiössä ole. Eikä ne kaupat muutenkaan ole väsyneiden lasten, eikä mielestäni virkeämpienkään paikkoja, jos voi valita.