Synnytin täysin luomuna

pinon laittaja itselleen jonkinmoisen papukaija merkin?? :)



omassa synnytyksessäni otin kaikki mahdolliset kivunlievitykset, koska mitäpä haittaa niistä olisi kun on kuitenkin saatavilla. en viitsinyt ruveta kiusaamaan itseäni kivulla! näin ainakin omani sai " pehmeän synnytyksen" .

kotona en synnyttäisi missään nimessä koskaan. voi tulla vaikka mitä vastaan, vaikka kuinka normaali raskaus takana. en riskeeraisi lastani omien mieltymyksieni vuoksi.



mutta jokainen taaplaa tyylillään! tsemppiä synnytyksiinne joilla se edessä! :)

Kyllähän se niin on että se synnytys sattuu niin vi...usti, ei sitä usko ennenkuin sen kivun kokee. Tietty ei kaikki koe sitä kipua kovaksi, sekin on yksillöllistä, kannattaa ensin kuulostella miten se kipu alkaa tuntua. Varsinkin eka synnytys niin siinä sitä kipua vielä lisää se, kun se mieletön kipu tavallaan pelottaa kun ei ole ennen sellaista kokenut ja kaikki se tuleva pelottaa, vastuu, osaako hoitaa vauvaa ja se elämänmuutos.

Itse ajattelin ekassa synntytyksessä että haluan pärjätä ilman mitään mutta eihän sitä kestänyt erkkikään ilman. Toiseen synnytykseen valmistauduin, kävin mammajoogassa ym. valmisteluja kun en vielä ekasta uskonut että en pysyt itse hallitsemaan kipuja. Toinen synnytys oli siinä mielessä helpompi ja ehkä siis ehkä vähän kivuttomampi kun se muu ei enää pelottanut kun tiesin mitä tulee tapahtumaan. Epiduraali oli taas pelastukseni, tässä tapauksessa se edisti synnytystä kun pääsin välillä rentoutumaan kivuista.

Kolmannessa synnytyksessä kävi sitten vähän huonommin kuten aikaisemmin olen kirjoittanut ja laitoin epiduraalin syyksi että synnytys hidastui mutta eipä se siitä tainnut johtuakaan, sillä vauvalla oli kai jo ahdinkoa ennenkuin mitään laitettiin (käytiin vielä keskusteluja synnytyslääkärin kanssa, kun olivat sitä synntystä tutkineet sen kulkua ja käyriä tarkemmin). Niin ja ne haitat epiduuraalista ovat niinkuin joku aiemmin kirjoitti että ne on riskejä (osa äärimmäisen harvinaisia riskejä) ei faktaa että juuri niin ne vaikuttaa.

Niin miten tämän nyt sitten ottaa kun aikaisemmissa synntyksissä epiduraali oli avuksi ja sitten tässä yhdessä ei välttämättä ollutkaan tai en voi kuitenkaan laittaa puhtaasti epiduraalin syyksi mitä tapahtui. No se siitä epiduraalista.

...olla kirjoittamatta.

Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe ja hyvä keskustelu.

Itselläni on takana yksi synnytys. Synnytystä aloin ajatella vasta joitakin viikkoja ennen laskettua aikaa. En tiedä miksen sitä ennen asiaa pahemmin ajatellut. Suhtauduin siihen levollisesti, mutta se tuntui olevan niin " kaukana" . No, sitten aloin äitiyslomalle jäätyäni lueskella netistä synnytyskertomuksia, tutustuin Aktiivisen synnytyksen sivuihin ja päästä positiiviseen synnytystunnelmaan. Päätin näiden tietojen vakuuttamana pyrkiä mahdollisimman luonnonmukaiseen synnytykseen, jos mahdollista. Haaveilin ja haaveilen edelleen kotisynnytyksestä tietäen kyllä, etten siihen varmasti koskaan rupea, ajatus kuitenkin viehättää.

Sitten tuli synnytyksen aika. Synnytykseni oli upea, positiivinen kokemus. Synnytyskipu yllätti positiivisesti, se ei suinkaan ollut sietämätöntä, vaan todellakin lukemistani synnytyskertomuksista tuttua alkuvoimaista, positiivista kipua. Koin myös todella eufoorisen tunnetilan ponnistusvaiheen aikana ja lapsen synnyttyä, sain supistusten välissä jopa naurukohtauksen. ;)

Ponnistaminen oli minusta hyvin rankkaa ja ponnistusvaihe aika pitkä supistusten heiketessä.

Jälkeenpäin olenkin miettinyt, mikä mahdollisesti vaikutti mihinkin. Sitä on tietenkin mahdoton jälkeenpäin sanoa, etenkin näin maallikkona. Kivunlievityksenä minulla toimivat hyvin lämpötyynyt, vesiallas (taivaallista) sekä miehen läsnäolo ja hieronta. Päädyin kuitenkin (yli 5 tuntia ennen lapsen syntymää, kun synnytys ei oikein ottanut käynnistyäkseen, petidiinipiikin, joka ei vienyt kipua, mutta sai synnytyksen kunnolla käyntiin). En tiedä, voiko piikki vaikuttaa vielä useiden tuntien jälkeen jotenkin tapahtumien etenemiseen (supistusten heikkeneminen). Lisäksi minulle tehtiin episotomia ja annettiin (oksitosiinia?) pistoksena reiteen, kun homma oli pysähtyä hiukan ennen lapsen syntymää. Nyt on alkanut mietityttää, kuinka tarpeellisia nämä toimenpiteet olivat. Ehkä olikin tarpeen nopeuttaa pienen tuloa, napanuora oli kiertynyt kahdesti kaulan ympärille.

Jos vielä joskus saan synnyttää, toivon että selvitään tätäkin vähemmillä puuttumisilla asiaan. Olen silloin toivottavasti itsekin asiassa varmempi ja osaan vaatia asioita.

Vaikka itse en tämän luomummin synnyttänyt, haluan kannustaa synnyttäjiä luonnolliseen synnyttämiseen. Synnyttäminen on ihanaa. Tätä mieltä olin siis jo heti synnytyksen aikana ja jälkeen, ei siis mitään " se kipu unohtuu, kun näet lapsen" tai " aika kultaa" -tavaraa (synnytin viime vuonna).

Sitten vielä hieman aiheen vierestä, kuitenkin siihen liittyen: Imetys on myös näitä erittäin tärkeitä ja keskeisiä asioita, joihin liittyen neuvonta ja tuki terveydenhoitojärjestelmässämme on valitettavasti puutteellista ja kerrassaan huonoa.

" Kiitos etenkin pipariinalle ja emmulille loistavasta keskustelusta! En ole ennen kirjoittanut palstoille mutta nyt haluan osallistua keskusteluun. Lukiessani tätä keskustelua olen väistämättä käynyt läpi tyttäreni syntymää ja ymmärtänyt paljon näin jälkeenpäin mitä synnytyksessäni tapahtui."



Hei Elviirax, En minäkään ole moneen vuoteen kirjoitellut missään palstalla, mutta jostain yhtäkkisestä päähänpistosta eksyin mukaan tähän keskusteluun. Todella kiva kuulla, että kirjoitukseni ovat herättäneet ajatuksia ja selventäneet joitakin synnyttämiseen liittyviä asioita. Se onkin harmi, että moni synnyttäjä ymmärtää synnyttämisen salat vasta parin pieleen menneen synnytyksen jälkeen. Paljon olisi vielä asioita, joista olisi kiva kirjoitella, mutta nyt painaa välillä muut kiireet päälle.

tässä kiinnostavassa keskustelussa sitä, miten synnyttäjän omat reaktiot voivat olla jotain täysin muuta kuin itse on odottanut?



Asia /tilanne jota on kuvitellut pahemmaksi, voikin olla yllättäen parempaa ja asia /tilanne, jota on kuvitellut paremmaksi voikin yllättäen olla pahempaa. Eli subjektiivinen suhtautuminen esim. kipuun, ponnistusasentoon tmv. voikin olla tositilanteessa aivan toinen kuin mitä asiaa pohtiessa on olettanut.

Esim. itse kuvittelin että puolipysty asento olisi sopinut ponnistusvaiheeseen... vaan tositilanteessa se tuntui tyystin väärältä.



Itse olin jälkikäteen aivan yllättynyt siitä, miten eri tavalla reagoin asioihin. (ja miten vaikeata oli ensimmäisellä kerralla osata kuunnella itseään siinä herkeämättömän hellittämättömässä stressitilanteessa)



takana kolme keskenään hyvin erilaista synnytystä - valikoimista löytyy käynnistettyä, imukupilla autettua, kalvoissa syntynyttä, päivystyssektioitua...

se mikä sopii yhdelle synnyttäjälle välttämättä sovi toiselle!

Silti haluan alleviivata yhtä kohtaa.

energia:

Onko pieleen mneoa se, jos kalvot puhkaistaan? Saat epiduraalin? Et pääse ammeeseen? Lapsi syntyy keisarinleikkauksella?

Energialla oli tässä hyviä kysymyksiä! Näihin kysymyksiin

on olemassa vain yksi vastaus: ei, synnytys ei ole mennyt

pieleen, jos kalvot puhkaistaan, tai jos saa epiduraalin, tai jos

ei pääse ammeeseen tai jos lapsi syntyy hätäsektiolla.

Synnytys ei myöskään ole mennyt pieleen, jos vauva on

pitänyt ponnistaa sairaalasängyssä tai vauva autetaan

imukupilla ulos, eikä silloinkaan, jos äidille tehdään episiotomia

tai kaavinta nukutuksessa, kun istukka jää sisään. Minulla on

kokemusta näistä kaikista Energian ja omista mainitsemistan

asioista, paitsi ei hätäsektiosta. Silti minun synnytykseni eivät

ole menneet oikeasti pieleen kertaakaan.

Synnytys menee pieleen vasta sitten sitten, kun lapsi tai

äiti vaurioituu tai kuolee pysyvästi synnytyksessä. Silloin

synnytys on mennyt pieleen peruuttamattomasti! Ennen

kaikkea vauvan kärsimä pienikin happivajaus synnytyksen

aikana voi aiheuttaa vauvalle pysyvän aivovaurion, ja täten

motorista jat/tai psyykkistä vajaavaisuutta.

Täten itse olen ainakin ollut kiitollinen lääketieteestä ja

tekniikasta, jolla on taattu, että minä olen saanut kaksi

tervettä ja fiksua lasta, ja toivottavasti taataan vielä tämä

kolmaskin. Olkoonkin, että olen joutunut kärsimään mm.

kalvojen puhkaisusta ja sydänanturipiuhoista. Olen kuitenkin

koko ajan saanut olla varma siitä, että vauvani voi hyvin,

saa happea, eivätkä hänen aivonsa vaurioidu.

Kaikki kunnia luomulle ja kotisynnytykselle! Monelle

äidille on aivan mahdollista synnyttää luomusti, ja hyvähän

se on, jos se on mahdollista. Jos taas luomusynnytys ei

ole mahdollinen esim. vauvan napanuoran kiertymisen

ja täten sydänäänien romahtamisen vuoksi, niin on hyvä asia,

että lääketiede voi tulla apuun.

Pahinta olisi, jos sairaalassa regoidaan liian hitaasti tai

myöhään vauvan kriittiseen tilaan, ja vauvalle tulee täten

pysyvä aivovaurio. Tiedän tällaisen tapauksen, ja tässä

tapauksessa synnytys meni kin sitten oikeasti pieleen.

Mitä hetkellisestä epämukavuudesta tai jopa tuskasta, kun se

mahdollistaa sitten oman lapsen kasvun ja kehityksen seuraamisen

iloiten siitä, että lapsi on päässyt elävänä, terveenä ja hyvävointisena

elämän alkuun! Synnytyksessä äiti/tuleva äiti ja hänen

mukavuutensa on kuitenkin toissijaista, sillä tärkeintä

on lopputulos: mielellään toki hengissä ja mahdollisimman

hyvissä ruumiin voimissa selvinnyt äiti, mutta ennen kaikkea

myös terve ja täydellinen vauva.

Sinilintu:

Synnytys menee pieleen vasta sitten sitten, kun lapsi tai

äiti vaurioituu tai kuolee pysyvästi synnytyksessä.

Siis tarkoitin ...kun lapsi tai äiti vaurioituu _pysyvästi_

tai kuolee synnytyksessä. Kuoleminenhan on tietyllä

tavalla varsin pysyvää.

Minulla ei ole mitään luomusynnytystä eikä mitään muitakaan synnytyksiä vastaan, mutta tarve nyt kuitenkin kertoa oma tarinani.



Oma vauvani syntyi kuolleena napanuora komplikaation vuoksi. Nyt odottelen toista ja otan varmasti jokaisen mahdollisen avun käyttöön, jolla voidaan seurata vauvan vointia. Haluan vaan tuoda esille sen että näinkin voi käydä ja tämä suunnaton tuska on helpompi kestää, kun tietää, ettei itse olisi voinut tehdä mitään enempää vauvan voinnin tarkkailemiseksi. Ja kyllä vihertävä lapsivesi on merkki lapsen hädästä, ainakin meillä näin oli.



Eli niinkuin edellinen kirjoittaja totesi: jos synnytyksessä vauva (ja tietysti äiti) säilyy hengissä ja vaurioitta, on minusta synnytys täydellisen onnistunut.



Voimia ja rohkeutta teille synnytyksiin.



Maria

kun kaikkea täytyy vastustaa sen takia ettei se ole luonnollista. pääosin kätilöt ja lääkärit ovat synnytyksessä sen takia että he haluavat lapsen olevan terve ja äidin säilyvän terveenä synnytyksestä. Harvoin kumpikaan läketieteen edustaja on mukana oman kiusaamisen halun takia.



En käy omia synnytyksiäni läpi enkä ota kantaa miten pitäisi muiden synnytyksessä toimia. Toivon vaan että itse kukin uskaltaisi myös luottaa sairaalahenkilökuntaan eikä liikaa ohjeistaa heitä siitä, miten synnytyksen pitäisi mennä. Toiveita saa ja voi olla, mutta rajansa kaikella. Ei olisi kiva jos omassa työssä asiakkaat olisivat joka päivä pitkän listan kanssa vaatimassa asioita, ja jos tekisin jostain syystä toisin, saisin perustella asiaa uudestaan ja uudestaan.

Täytyy minunkin kommentoida tähän keskusteluun...

Täytyy sanoa, ettei minusta ole mitään väärää siinä, että toivoo itselleen " luomusynnytystä" . Itse en koskaan ole tavoitellut luonnonmukaisuutta, ja hyvä niin, koska minulla ei ole ollut siihen mahdollisuutta.

Luomusynnytyksessä on omat riskinsa, ja millainen olisikaan äiti/lapsikuolleisuus ilman nykyteknologiaa. Sata vuotta sitten ei ollut harvinaista, että äiti ja lapsi kuolivat synnytykseen. Silloin ei ollut juuri vaihtoehtoja,joten nykyinen " luomu" oli usein silloin ainut vaihtoehto.

Sen jälkeen äiti-ja lapsikuolleisuus on vähentynyt, kiitos teknologian.

Vaikka nykyisin synnytys tuntuu olevan kovin tekninen, on se minusta pieni hinta sille, että lapsi-ja äitikuolleisuus voidaan pitaa minimissä. On mahdotonta tietää etukäteen, milloin matalariskinen normaalisynnytys muuttuukiin ennaltaarvaamattomasti hätätilanteeksi, jolloin ilman esim. sikion sydanäänten seuraamista lapsi voisi kuolla. Sydanäänimonitoreja on muuten sellaisiakin, jotka toimivat pattereilla, jolloin ne eivät rajoita liikkumista.

Hei taas, onpas tänne tullut paljon viestejä.



Energialle en nyt vänkää enää muuta kuin tämän:



" ------Jos nyt annan ihan yksinkertaisen esimerkin. Siinä vaiheessa kun ollaan ponnistusvaiheessa ja lapsi on spinatason (luita lantiossa)alapuolella ja äänet häviävätniin ettei niitä saada millään konstilla kuuluviin, tehdään ensin episiotomiaja sitten imukuppi. JOs taas vauvan tarjoutuva osaon vielä spinatason yläpuolella, mennään leikkaukseen. Tällaiset tapaukset tosin ovat toooodella harvinaisia. Ehkä sinun kannattaisi perehtyä synnytyksen kulkuun jossain vaiheessa raskauttasi, ehkä myöhemmin olisi parempi. Jos et tiedä mitkä synnytyksen vaiheet ovat ja mitä äidille ja lapselle synnytyksessä tapahtuu, minusta sinulla ei ole oikein pohjaa väitteillesi. "



Kuules, olet nyt ensimmäinen tietolähde, joka sanoo mistään spinatasosta ja sen vaikutuksesta toimenpiteisiin. Minulla on tuossa vieressä kilon verran kaupunginkirjaston synnytyskirjoja, myös yksi yleistason lääkärikirja, eikä niissä missään ole kuvattu moista asiaa. Muutenkin tuntuu että suurin osa synnytyskirjoista on sitä samaa neuvolalinjaa että " ei sinun tarvitse tietää, kyllä ne sairaalassa osaavat" . Toisin sanoen, toimenpiteet selitetään hyvin ylimalkaisesti. Otan mieluusti vastaan kirjavinkkejä, jotta saisin parempia opuksia luettavaksi.



" Elämä ei ole joko tai. Pelkäätkö sitä, että synnytyksesi on joko luomu tai lääketieteellinen? Eikö epiduraalin ottanut voi ottaa enää aqua-rakkuloita ennen ponnistusvaihetta ja ponnistaa jakkaralla. Tai viisi tuntia ammeessa rentoutunut ponnistaa selällään jalat jalkatuissa? MInusta synnytyksestä tekee elämysmatkailun sellainen joka haluaa kokea mahdollisimman paljon. Hänen toivomislapussaan on pitkä lista erilaisia asioita mitä hän haluaa synnytyksessään kokeilla/kokea. "



En tiedä mitenkä ilmaisisin itseäni niin että tulisi selväksi, mutta minulla ei ole mitään lääketieteellisiä toimenpiteitä vastaan silloin kun ne tehdään syystä. Esim. keskiviikkona tehtiin selväksi, että jos synnytys on lääkkeillä käynnistetty niin sen jälkeen voi suurimmaksi osaksi unohtaa kaiken luomuilun. Se vaan ei ole mahdollista enää, jos synnytykseen on jo yhdellä aineella puututtu. Joten sitten keskitytään tilanteen helpottamiseen kaikilla mahdollisilla keinoilla, eikä jäädä itkemään kun ei saatukaan puhdasta luomua. Enkä ole koskaan kuullut, että kukaan toivelistaa tekevä haluaisi " kokeilla/kokea" asioita synnytyksessä. Kyse on yleensä ihan järkevistä, perustelluista toiveista, kuten lisämaidon antamisen kieltäminen (ilman järkevää syytä) tai toive siitä, ettei vauvaa heti viedä pestäväksi. En ole ainakaan itse törmännyt kehenkään, jolla olisi jotenkin epärealistisia toiveita synnytyksen suhteen, pikemminkin kyse on vaan siitä, että tehdään operaatiosta vauvalle mukavampi ja turvallisempi.



Pienet75: 40 tunnin synnytysprosessi kuulostaa aika hurjalta! Eihän tuollaista pitäisi voida tapahtua. Tähän mennessä olen kuullut lähinnä tapaukista, missä synnytys on ollut alusta asti poikkeuksellinen ja siitä syystä venynyt väkisinkin useamman vuorokauden mittaiseksi, mutta on kyllä eka kerran kun kuulen että henkilökunta on jossain niin intomielistä, että laittaa synnyttäjän tuollaisesta läpi. Eikö yleensä aleta huolestua, jos vauvaa ei kuulu 24 tunnin jälkeen?



hannele9: kaikkea ei tiedä kukaan, ei edes se synnytyslääkäri. Tämä vaan on minulle normaali tapa perehtyä uusiin asioihin. Esimerkki ihan toiselta elämänalueelta: kun minä aikoinani perustin akvaarion (100 l) luin kaikki olemassaolevat suomenkieliset kirjat ja vinon pinon englanninkielisiäkin, tein isot taulukot eri kalalajien vaatimuksista, täsmäsin ne kasvien vaatimuksiin ja tein niillä perusteilla valintani akvaarion asukkaista. Homma toimi hyvin, levää ei tullut koskaan ja kalat elivät pitkään. Jos näen kaiken sen vaivan yhden helkkarin akvaarion takia, niin eiköhän myös vauvan takia voi muutaman kirjan lukaista, se lapsi kun kuitenkin on seurassani todennäköisesti ja toivottavasti pidempään kuin se helmirihmakala...



kaatta: käsittääkseni kyse on juuri yksilöllisistä eroista ja siitä että jokaisen keho valmistautuu synnytykseen omalla tavallaan. Useimmilla kalvot puhkeavat itsekseen, mutta joillakin keinotekoinen puhkaiseminen voi aiheuttaa valtavat kivut ja synnytyksen normaalin rytmin häiriintymisen, kuten tässä on jo aiemmin kuultu. Tästä syystä itse luotan enemmän siihen, että luonto tietää mitä tekee, eikä siihen pidä puuttua ellei ole jotain oikeaa ongelmaa.



Ninni-03: " Tokassa synnytyksessä vauvan hapetus oli parhaimmillaan, kun makasin kylkiasennossa. Mä koin rauhoittavana, kun mittari reagoi heti asennon muutokseen tai ponnistusyrityksiin. Tiesin, että nyt kannattaa palata asentoon, jossa vauvalla on hyvä olla ja haukata vähän happea."



Hyvä huomio, ei ole aiemmin tullut vastaan, että niitä käyriä voi käyttää myös tuossa tarkoituksessa. Itse olen lähinnä kuullut negaa siitä, että kun ne käyrät ovat näkyvillä, niistä tulee tärkeämpiä kuin äidin oma vointi tai olotila, tai että käyrien katsominen stressaa synnyttäjiä kun kaikki pienetkin heilahdukset näkyvät niin tarkasti. Mutta tuo on kyllä hyvä muistaa, että tietoa voi käyttää hyväkseen myös tuolla tavalla (jos vaan henkilökunta antaa...)



Sinikellonen: " Sitten vielä niistä sydänäänistä sen verran, että pinnin päähän laittamisen syy voi myös olla se, että saadaan käyttöön tarkempi ktg-kone, nimeltään stan."



Tuosta laitteesta kuulinkin juuri, vaikuttaa näppärältä vempaimelta. Jos sillä saa huomattavasti tarkempaa tietoa kuin aiemmalla anturilla, niin silloin se lienee vaivan väärti.



" Ps. ainakin Helsingin Kätilöopistolla tavallisen synnytyssalin ainoa amme on hyvin harvoin käytössä ja sinne saa mennä vesien menon jälkeenkin (kunhan ei ole vihreää vettä.)"



Kuulin myös, että täällä päin synnytysjakkarat ovat hyvin harvoin käytössä, johtuen ehkä siitä, että todistajanlausuntojen mukaan niistä on aina synnytysvalmennuksissa sanottu että " niin joo on meillä tämä jakkara mutta ei sitä kukaan oikeasti halua käyttää" mistä syystä synnyttäjät ovat kokeneet että a) jakkara on täysin turha ja b) jakkaran käyttäminen on outoa ja epätoivottavaa. Nämä alueelliset erot väestön mielihaluissa ovat aika mielenkiintoisia, jos vertaa vaikkapa Tammisaaren suosituimpia menetelmiä ja sitten täkäläisiä...:)



sparven: " Minulle tällainen synnytyksen käsikirjoitus oli etukäteen ihan outo, luulin, että avautumisvaihetta seuraa heti ponnistusvaihe tai että ponnistamista ei ainakaan joudu muutamaa minuuttia kauempaa odottelemaan. "



Kuulosta kyllä ikävältä, ja eka kertaa tuo seikka tuli minullekin nyt täällä vastaan. Kuulin kyllä, että vyöhyketerapialla voisi vauvan laskeutumista edistää, ja ilmeisesti jotkut asennot ovat laskeutumisen kannalta parempia, mutta epäilemättä todella turhauttavaa odotella noin pitkään. Hyvä tietää tämäkin!



Merkurius76: " tse sain kyllä luvan ponnistaa heti kun olin täysin auki. Mutta tässäkin vaiheessa voi tulla yllätyksiä vastaan etenkin ensisynnyttäjälle. Jos kudokset eivät anna periksi (pehmytkudosvastus) niin tilanteessa ei auta edes paha sisu."



Tuota ehkä pelkään itse eniten. Olen nimittäin yleensäkin lihaksiltani todella jumissa (selkä esim. kroonisesti solmussa) ja mitä enemmän jännitän tai pelkään, sen pahemmaksi se menee. Siksi juuri yritän maksimoida omat mahdollisuuteni rentoutua, koska pelkään että kroppani kramppaa jotenkin niin pahasti että joudutaan juurikin tuollaiseen tilanteeseen. Rentoutuminen olisi niin tavattoman tärkeää, mutta mitenkä rentoutat lihaksia joiden olemassaoloa et edes välttämättä tiedosta etukäteen?



Emilyn: kiitos kannustuksesta! Onneksi en ole tosiaankaan tämän palstan varassa ;). Kävin juuri keskiviikkona Aktiivinen synnytys ry:n miitingissä, porukka oli aivan mahtavaa ja kävimme juurikin läpi synnytyskokemuksia. Parissa tunnissa tietoa tuli enemmän kuin mistään muualta tähän menessä, ja parhainta tietysti, että kaikki olivat synnyttäneet täällä samassa sairaalassa, joten nyt jo tietää minkänimiset kätilöt ovat hyviä ja mitkä taas... painajaismaisia. Tässä juuri mietin, että sääliksi käy niitä jotka ovat täällä pelkän neuvolan varassa. Synnytysvalmennuksia ei järjestetä, neuvolassa on vain yksi ultra ja muutenkin tuntuu, että otetaan tietoa vastaan, muttei anneta asiakkaalle. Joten täällä päin kaikki valmistautuminen on kyllä ihan oman aktiivisuuden varassa. Onneksi noita tukiryhmiä on olemassa!



" Tuli myös mieleen yksi asia, jota sinunkin kannattaa pohtia. Tämä oli myös itselleni yllätys synnytyksessä. Eli kohtua supistava pistos. Heti kun vauva oli syntynyt, kätilö pisti piikin minulle."



Laitetaanpa tuokin listaan. On se ilmeisesti niin helkkarin vaikeaa kohdella sitä synnyttäjää yksilönä ja ihmisenä...



hellu75: " Nämä äidit joutuivat kiireelliseen sektioon, toinen siksi että vauvan sydänäänet heikenivät ja tämän jälkeen selvisi, että vauva oli isokokoinen ja väärässä tarjonnassa, jolloin vauva ei olisi päässytkään syntymään alakautta."



Tässä tulee taas mieleen, että eikö sitä vauvan asentoa voi tsekata vaikka ultralla synnytyksen alussa? Selviäisi ainakin se koko ja asento. Asentohan tosin voi muuttua vielä synnyttäessä, mutta olisi edes jotain tietoa asiasta.



KolmenEmo: kiitos kokemuksista, jälleen kerran rohkaisua omille ajatuksilleni. Tuosta vauvan kivun kokemuksesta tuli muuten mieleen, että kysyin asiaa keskiviikon miitingissä ja siellä yksi ihminen sanoi, että oli seurannut mahan päällä olevaa sydänäänianturia samalla kun se pinni pistettiin. Sydänäänet eivät heilahtaneet lainkaan, eli ilmeisesti vauvallakin on siinä vaiheessa niin paljon adrenaliinia tms veressä ettei ihan pieni nipistys tunnu.



Divaani:" Mahtaa olla hankalaa elämä

kun kaikkea täytyy vastustaa sen takia ettei se ole luonnollista. pääosin kätilöt ja lääkärit ovat synnytyksessä sen takia että he haluavat lapsen olevan terve ja äidin säilyvän terveenä synnytyksestä. "



Sen verran on tullut synnytyskokemuksia kuunneltua, että kätilöt tai lääkärit eivät todellakaan ole välttämättä tehtävänsä tasalla! Synnyttäjiä haukutaan päin naamaa, jätetään yksin pahimmalla mahdollisella hetkellä, jätetään kertomatta tärkeitä faktoja asioiden tilasta jne. Ja juuri siksi, että ammattilaisilla tuntuu olevan joku käsittämätön kupla siitä, että he kyllä tietävät synnyttäjää paremmin, mikä synnyttäjän olotila ja avuntarve on. Nimenomaan kätilön työ on ensisijassa asiakaspalvelua ja palvelun olennaisin asia on turvallisen, rentouttavan ja kannustavan ilmapiirin luominen synnyttäjälle. Synnytyksissä voi tapahtua mitä vaan, (kuten minua on hienosti valistettu!:D) mutta siitä huolimatta kätilön tehtävänä on käyttäytyä niin, ettei ihmisten tarvitse jälkikäteen itkeä kätilön töykeää ja negatiivista käytöstä. Jos ei ihmisten auttaminen ja tukeminen kiinnosta, niin voi miettiä itselleen toisen ammatin.



rasberry72: " Luomusynnytyksessä on omat riskinsa, ja millainen olisikaan äiti/lapsikuolleisuus ilman nykyteknologiaa. Sata vuotta sitten ei ollut harvinaista, että äiti ja lapsi kuolivat synnytykseen. Silloin ei ollut juuri vaihtoehtoja,joten nykyinen " luomu" oli usein silloin ainut vaihtoehto.

Sen jälkeen äiti-ja lapsikuolleisuus on vähentynyt, kiitos teknologian. "



Synnytyskuolleisuus on ollut kaikkein suurimmillaan sinä historian aikana, kun lääketiede alkoi kehittyä mutta asiantuntemus oli melkoisen vajaa. Eli 1700-1900 luvut ovat olleet historiallisesti länsimaissa pahinta kautta, juuri siksi, että synnytys otettiin pois äitien ja naisten hallinnasta ja kuviteltiin, että miehet Luojan luomassa viisaudessaan tietävät paremmin kuinka asiat hoidetaan. Lisäksi kristinusko piti länsimaissa huolen siitä, että synnytykseen liittyvä perimätieto ja luonnonlääkintäkeinot tuhottiin noitavainojen ansiosta. Eli asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisia. Tekniikka on tuonut paljon hyvää, mutta se ei ole yksiselitteinen selitys lapsikuolleisuuden vähenemiselle. Kaikkein suurin yksittäinen asiaan vaikuttanut tekijä on ollut käsien pesun opetteleminen, ja tämä koskee kaikkea lääketiedettä, ei pelkästään synnytysoppia.





Mitenkähän tämän saisi kaikille selväksi, kun tuntuu ettei viitsi caps lockia käyttää.... Luon-non-mu-kai-nen syn-ny-tys on u-seim-mi-ten pa-ras mah-dol-li-nen ta-pa mut-ta JOS jo-tain oi-ke-aa syy-tä on, mi-nul-la EI o-le mi-tään lää-ke-tie-det-tä tai tek-no-lo-gi-aa vas-taan. Okei?

emmuli80:

Esim. keskiviikkona tehtiin selväksi, että jos synnytys on lääkkeillä käynnistetty niin sen jälkeen voi suurimmaksi osaksi unohtaa kaiken luomuilun. Se vaan ei ole mahdollista enää, jos synnytykseen on jo yhdellä aineella puututtu. Joten sitten keskitytään tilanteen helpottamiseen kaikilla mahdollisilla keinoilla, eikä jäädä itkemään kun ei saatukaan puhdasta luomua.

Jäi vähän epäselväksi kuka tämän on " tehnyt selväksi" , mutta oman kokemukseni pohjalta vielä käynnistys ei pakota heittämään kirvestä kaivoon luomun suhteen.. Minulla siis vedet menivät itsekseen, mutta koska seuraavaan aamuunkaan mennessä ei kuulunut yhtään supistusta, olin koko varsinaisen synnytyksen ajan oksitosiinitipassa. Muilla lääkkeillä ei asiaan kuitenkaan puututtu ja kuten aiemmin mainitsin, kivunlievityksenä käytin vain kylmää pyyhettä.

Synnytys ei ollut mikään piknik (lähinnä pitkän ponnistusvaiheen, imukupin, episiotomian ja epämiellyttävän kätilön takia), mutta siitä huolimatta toivon pärjääväni seuraavallakin kerralla (minä päivänä hyvänsä..) ilman lääkkeitä. Nyt uskallan luottaa omaan kehontuntemukseeni paremmin, enkä esim. suostu nousemaan jakkaralta vain sen takia, että kyseinen työasento ei kätilöä miellytä.

en ole käynyt täällä sen jälkeen, kun hetken mielijohteesta kirjoitin tuon. Joku oli onnitellut vauvasta, kiitos, tosin " vauvani" (kumpikin) ovat jo aika isoja. :)



Olen siis synnyttänyt sairaalassa ja toisen kotona. Alkuperäisestä aloituksestani tuskin jäi epäselväksi, kumpaa pidän parempana kokemuksena. Toka synnytys oli vaan sellainen " ahaa-elämys" , että tällaista sen (normaalisynnytyksen siis) pitäisi olla (no joo, kun kyseessä oli toka, niin oli varmasti helpompaa senkin takia). Tosi kokonaisvaltainen kokemus, vaikea kuvaillakaan yhdessä viestissä. :)



Ja minä sentään olen entinen synnytyspelkoinen! Kävin pelkopolillakin ekassa raskaudessa - mikä luo kiinnostavaa kontrastia siihen, että tositilanteessa (toka synnytys ilman lääketiedettä) en pelännyt lainkaan, kyllä se tilanne vei täysin mukanaan.



Mutta jotta joku ei nyt loukkaannu, niin en pidä edelleenkään kipulääkkeitä tai jopa sektion vaatimista kivun takia mitenkään huonona ja ymmärrän kyllä, että synnytykseen liittyy riskejä jne. joihin on parhaat valmiudet vastata sairaalassa.

Merkurius76:" Jäi vähän epäselväksi kuka tämän on " tehnyt selväksi" , mutta oman kokemukseni pohjalta vielä käynnistys ei pakota heittämään kirvestä kaivoon luomun suhteen.."



Kätilön kanssa oli yhdistyksen pääjehu jutellut. Ja tosiaan kyse oli täysluomusynnytyksestä missä ei puututa millään tavalla asiaan. Eli jos on lääkkeillä käynnistetty niin todennäköisyys sille että joudutaan muihinkin toimenpiteisiin on aina suurempi, jolloin luomuilun mahdollisuus vähenee. Toki luomukonsteja voi käyttää siinä ohessa, juurikin kivunlievityksen sun muun kanssa, mutta että täysin luonnollisesta ei enää ole kyse. Mutta vaikka synnytys ei ole luonnollinen, se voi silti olla aktiivinen. Illassa puhuikin erittäin vaikeassa liki kahden päivän synnytyksessä ollut nainen, joka oli kyllä saanut paljon apua doulalta ja " aktiiviopeista" vaikka hänen terveydentilansa takia synnytys menikin kaikkea muuta kuin luonnollisesti. Totesi tosin, ettei olisi jaksanut ilman doulan tukea, joten sikäli synnytyksen " aktiivisuus" oli erittäin tärkeää.



semidec: minusta on erittäin kiinnostavaa, että näissä synnytysjutuissa tuntuu usein olevan juuri niin, että ensimmäinen synnytys on ollut vaikea/traumaattinen sairaalassa, ja juuri siitä syystä on seuraavan kerran synnytetty kotona/aktiivisesti/luomusti. Tähän mennessä en ole kuullut yhtään keissiä, jossa olisi ensin kokeiltu luomua/aktiivista ja sitten huonon kokemuksen takia vaihdettu tavalliseen sairaalasynnytykseen. Nimenomaan synnytyspelkoisille tuntuu olevan valtava apu näistä luomujutuista.



Katselin muuten juuri neuvolasta saatua Stakesin opaskirjasta: " keskimäärin 15% synnytyksistä vaatii erityistoimenpiteitä: sektiota, imukuppisynnytystä, perätilassa olevan lapsen ulosauttoa tai pihtisynnytystä." Miksi siis ei saisi toivoa ja olettaa kuuluvansa siihen 75% synnyttäjistä, jotka eivät näitä toimenpiteitä tarvitse? Tai vastaavasti tälläkin palstalla usein esiintyvä imukuppi-episiotomia-juttu: " imukuppia käytetään noin 5-7 prosentissa kaikista synnytyksissä" . Muistaakseni episiotomian yleisyys noin 10% luokkaa. Miksi siis ei saisi ajatella, että kuuluu siihen 90% porukkaan, jotka eivät tarvitse noita toimenpiteitä? Ymmärrän kyllä, että synnytyksissä voi tapahtua kaikenlaista, mutta tilastot ovat tosiaan nuo, eli kaikki tälläkin palstalla paljon mainostetut erikoistilanteet ovat tosiaan vain erikoistilanteita. Ja jos niihin joutuu, niin sitten joutuu, mutta suurin osa synnytyksistä sujuu vallan mainiosti ilman ko. toimenpiteitä. Miksi siis pitäisi jo etukäteen ajatella, että on päivänselvää että tulee kuulumaan siihen 10-15% joukkoon, joille erikoistoimenpiteitä tehdään?

Emmuli80:

" Tuli myös mieleen yksi asia, jota sinunkin kannattaa pohtia. Tämä oli myös itselleni yllätys synnytyksessä. Eli kohtua supistava pistos. Heti kun vauva oli syntynyt, kätilö pisti piikin minulle."



Laitetaanpa tuokin listaan. On se ilmeisesti niin helkkarin vaikeaa kohdella sitä synnyttäjää yksilönä ja ihmisenä..."



Tämä pistos on siis oksitosiinia, jonka pistäminen kuuluu aika useassa sairaalassa ihan käytäntöihin. Vähän samalla lailla kuin esim. se, että vauvalle pistetään k-vitamiini tai että napanuorasta otetaan verinäytteitä. Oksitosiinin pistäminen ei kylläkään ole sellainen toimenpide, joka olisi välttämätöntä tehdä ja itseasiassa WHO lukee sen käytäntöihin, joiden suosittelemiseksi ei ole tieteellisiä todisteita ja joita tulee sen vuoksi käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen (samoin kuin muuten rutiininomainen kalvojen puhkaisu ensimmäisen ajanvaiheen eli avautumisvaiheen aikana).



On mielestäni aika erikoista, että vaikka nämä WHO:n ohjeet, jotka siis sisältävät muitakin synnytykseen liittyviä ohjeita, ovat varmastikin tiedossa jokaisessa Suomen synnytyssairaalassa, niin siltikin niitä on hyvin vaikea noudattaa. Tuolla oksitosiinillahan siis yritetään saada kohtu supistumaan nopeammin, siten istukka irtoamaan nopeammin ja samalla myös ehkäistä verenvuotoja. Mielestäni kuitenkin huomattavasti luonnonmukaisempi keino on laittaa yksinkertaisesti vauva imemään rinnalle, sehän nimenomaan saa äidin omat oksitosiinit virtaamaan. Kätilöopiskelijana harjoitteluissa synnytyssaleissa on vain aika lailla vaikeaa yrittää ohjaavalle kätilölle alkaa ehdottelemaan tällaisia asioita siinä synnytyksen tiimellyksessä. Varsinkin, jos kätilö on hyvin kokenut ja rutinoitunut tiettyihin asioihin. Voin kuvitella, että myös synnyttäjillä on juuri tällaisten kätilöiden kanssa vaikeuksia tulla toimeen ja kokemuksesta voi näin ollen jäädä paha maku suuhun. Juuri miten Emmulikin aiemmin kirjoitti:



Emmuli80:

" Sen verran on tullut synnytyskokemuksia kuunneltua, että kätilöt tai lääkärit eivät todellakaan ole välttämättä tehtävänsä tasalla! Synnyttäjiä haukutaan päin naamaa, jätetään yksin pahimmalla mahdollisella hetkellä, jätetään kertomatta tärkeitä faktoja asioiden tilasta jne. Ja juuri siksi, että ammattilaisilla tuntuu olevan joku käsittämätön kupla siitä, että he kyllä tietävät synnyttäjää paremmin, mikä synnyttäjän olotila ja avuntarve on. Nimenomaan kätilön työ on ensisijassa asiakaspalvelua ja palvelun olennaisin asia on turvallisen, rentouttavan ja kannustavan ilmapiirin luominen synnyttäjälle. Synnytyksissä voi tapahtua mitä vaan, (kuten minua on hienosti valistettu!:D) mutta siitä huolimatta kätilön tehtävänä on käyttäytyä niin, ettei ihmisten tarvitse jälkikäteen itkeä kätilön töykeää ja negatiivista käytöstä. Jos ei ihmisten auttaminen ja tukeminen kiinnosta, niin voi miettiä itselleen toisen ammatin. "



Mutta sen verran vielä tähän Emmulin kommenttiin haluaisin sanoa, että joissain tilanteissa kätilön on pakko todellakin komentaa äitiä tekemään jotain, jos kätilö huomaa, ettei asiat olekaan yhtäkkiä kunnossa. Esimerkiksi, vesisynnytyksessä saattaa tulla todella äkkilähtö sängylle, jos äänet ovatkin kadonneet. Samoin jakkaralta voi joutua pikapikaa sängylle, jos hartiat jäävät jumiin tai äänet katoavat...tms. Äiti saattaa olla niin transsinomaisessa tilassa synnytyksessä, että pyyntö ei välttämättä mene heti perille tai äiti kieltäytyy. Silloin on kätilön otettava ne kovat sanat käyttöön, jotta vauva saataisiin hyväkuntoisena ulos. Näissä tilanteissa kuitenkin asiasta pitäisi keskustella jälkikäteen (kuten kyllä ihan " normaaleissakin" synnytyksissä olisi oltava synnytyskeskustelu), jotta äidille selviäisi kätilön töykeältäkin tuntunut käytös.



Tulipahan taas sanottua muutama sananen, en mitenkään yritä puolustella kätilöiden käytöstä ja tekoja, mutta haluan kertoa teille syitä niihin. Odotan itse kovasti valmistumistani, jotta pääsisin vihdoin työelämään vaikuttamaan itse asioihin.

Sinikello: Mietinkin tuossa, että toivottavasti et loukkaantunut siitä mitä kirjoitin. Olen itse nimittäin alalla, minkä edustajia arvostellaan (syystäkin) ja usein arvostelut pohjautuvat ihan vaan ennakkoluuloihin ja huhuihin kun ei tiedetä asioiden todellista taustaa...



Mutta ihan kuten itse sanoit, kaikilla tieteeseen perustuvilla aloilla olisi äärimmäiseen tärkeää, että alan ihmiset päivittävät koulutustaan. Esim. meillä on ammattieettisissä ohjeissakin vuosittaiset seminaareissa käymiset sun muut. Jo kolmessa vuodessa tieteellinen tieto saattaa muuttua ja vaikuttaa esim. juuri noihin kansainvälisiin säädöksiin, ja siinä ollaankin sitten mielenkiintoisessa tilanteessa, jos joutuu tekemisiin sellaisen ihmisen kanssa joka on käynyt täydennyskoulutuksensa vuonna kirves ja miekka. Eikä Suomen terveydenhuolto ole todellakaan mikään edelläkävijä tai malliesimerkki monissa asioissa!



Ymmärrän myös, että joskus tarvitaan rajuja ja nopeita otteita, jos synnytyksessä tapahtuu jotain. Kuulemieni kokemusten mukaan tämä ei ole ongelma, vaan kätilöiden asenne ja tapa kommunikoida. Esim. juuri kuulin tapauksesta missä juuri vuoroon tullut kätilö oli autuaasti jättänyt lukematta potilastiedot (ja niissä olleen kuvauksen jo yli 24h kestäneistä supistuksista ja noin tunnin mittaisiksi jääneistä yöunista) ja haukkunut sitten väsymystään itkevän äidin siitä kuinka hän on raukkis eikä osaa synnyttää oikein. Lisäksi moni on kertonut, että myöskään positiivista palautetta ei meinaa saada, ei edes varmistusta siitä että kaikki on kunnossa. Yhdeltä oli evätty synnytysjakkaran käyttäminen sillä perusteella, että kätilöllä itsellään on huonot polvet eikä hän jaksa kyykkiä sen edessä. Tämän tapainen toiminta on mielestäni törkeää.



Lisäksi pitää muistaa, että synnytyksessä traumatisoituneet ihmiset pahimmillaan vertaavat kokemustaan raiskaukseen. Synnytys on äärimmäisen herkkä tapahtuma ja mikäli nainen menettää tilanteen hallinnan tai kokee että hänet jyrätään tai unohdetaan, tuloksena voi olla niin pahat traumat ettei nainen ikinä enää synnytä uudelleen. Jos synnytyksessä tapahtuu jokin hätätilanne, niin naiset useimmiten pystyvät mukautumaan tilanteeseen. Ongelma on nimenomaan siis siinä, että normaalisynnytyksistä tehdään traumaattisia ihan vaan sillä että nujerretaan synnyttäjä henkisesti tai loukataan häntä naisena tai ihmisenä. Olisi Suomessakin ihan asiallista kehittää jonkinlainen omakätilö-järjestelmä, jossa etukäteen tietää kuka tulee avuksi synnytykseen ja jonka kanssa voi etukäteen puhua asiat halki. Onneksi nykyisin on saatavilla doulia!



Mutta kätilöiden työssä on varmaan sama ilmiö kuin opettajilla: tutkimusten mukaan suurin osa vastavalmistuneista opettajista taantuu täysin kolmen vuoden työssäolon jälkeen. Tämä johtuu ihan siitä, että koulujen vanhempi henkilökunta vastustaa muutoksia ja uudistuksia voimakkaasti ja ottaa uusilta tulokkailta luulot pois heti kättelyssä... Joten onnea vaan sinulle työhösi ja toivottavasti jaksat pitää lippua korkealla!

Joo, normaalistihan synnytys käynnistetään kun vesien menosta on kuulunut 24 h (näin minulle sairaalassa sanottu). Mutta tuo " sääntö" ei ole mitenkään ehdoton, koska jos vedet menevät yöllä (kuten minun tapauksessani), niin käynnistykseen ryhdytään teitenkin vasta aamulla. Minun tapauksessani se olisi tarkoittanut 33 h, mutta onneksi synnytys käynnistyi itsestään 25 h vesien menosta. Sen jälkeen se etenikin ihan omassa tahdissa kunnes supistukset lopahtivat kesken ponnistusvaiheen. :((((( Olen itsekin ihmetellyt, miksi käynnistykseen ei haluttu ryhtyä aikaisemmmin; onhan ko. sairaala ns. " kovan lääketieteen sairaalan" maineessa... Mutta ei tehtyä saa tekemättömäksi. Sitten kun tähän lisätään vielä se, että molemmat kätilöt ja lääkäri lopettivat kommunikoinnin minullepäin heti kun keksivät ottaa imukupin esille, tuo synnytykseni oli kertakaikkisesti niin karmea kokemus, jollaista en kenellekään toivoisi. Minun piti ihan itse päätellä, miksi imukuppia käytetty, millaiset repeämät sain yms. Jostain syystä jopa synnytyskeskustelu jätettiin käymättä, vaikka se on kyseisessä sairaalassa tapana järjestää jokaisen potilaan kanssa. Koska kuitenkin halusin saada vastauksia edes osaan kysymyksistäni, jouduin pyytämään neuvolasta lähetettä synnytyskeskusteluun! Sillä tavalla se synnytyskeskustelu sitten järjestyi. Saatat jo varmaan arvata, että meidän perheeseen ei enempää lapsia hankita. En halua enää koskaan joutua tuollaisen kohtelun kohteeksi.

Tässäpä osoite, joka kannattaa painaa mieleen: http://www.teo.fi/uusi/suomi_1.htm



Suomen terveydenhuollon perusongelma on se, että asiakkaat eivät valita saamastaan huonosta palvelusta. Ja koska valituksia ei tehdä, asianomaiset eivät joudu vastuuseen eivätkä koskaan muuta toimintatapojaan. Suomalaiset ovat muutenkin arkoja ajamaan asioitaan. Ei valittamisen syynä aina tarvitse olla se, että joku kuollut tai vammautunut hoitovirheen takia, vaan esim. juuri se, että on jätetty antamasta Suomen lain tai hoitokäytänteiden/suositusten määrämiä palveluita. Tietysti sairaalan johtoon voi aina myös vedota, ellei halua virallista valitusta tehdä.



Mutta synnytys on juurikin niin intiimi ja herkkä juttu, että harva jaksaa alkaa tappelemaan asiasta jälkikäteen. Vallankin kun on väsynyt tai keskittyy vaan siihen vauvaan, mikä on ihan ymmärrettävää. Toisaalta, minusta on väärin, jos ja kun terveydenhuolto olettaa, että heillä on oikeus tehdä mitä huvittaa kun " ei se akka sitä sitten muista kun on saanut vauvan rinnalle" ... Mitenkäs se Hippokrateen vala menikään? " Elintapoja koskevia ohjeita tulen käyttämään sairaiden hyväksi kykyni ja harkintani mukaan: tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi..." Pistää kyllä miettimään.

Tuossa joku jo mainitsikin kätilöiden huonosta käytöksestä. Onko kukaan miettinyt mitä kaikkea kätilöt joutuvat kestämään? 99 % synnytyksistä on varmasti ihania perhetapahtumia, mutta siihen yhteen prosenttiin mahtuu vaikka mitä! En ole kuullut, että missään muussa ammatissa ( tai no ehkä bussikuski) saa kokea niin paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa kuin kätilöt. Äidit purevat, potkivat, raapivat, puristavat, sylkevät, huorittelevat ja haukkuvat muuten. Onko sellainen käytös hyväksyttävää vaikka olisi kuinka kipeä? Puhumattakaan mitä isät tekevät! Uhkailevat ties millä jos vaimo ei saa kivunlievitystä. Käsiksikin käyvät. Vartijoiden numero on kyllä oikein hyvin esillä myös synnytyssalin kansliassa. MOnesti nämä ihmiset selviävät vain osastonlääkärin puhuttelulla, mutta myös kätilöillä on oikeuksia ja on oikeus nostaa myös syyte synnyttäjää tai tämän tukihenkilöä kohtaan. En yhtään puolustele niitä kätilöitä, jotka haukkuvat synnyttäjää tai kohtelevat muuten huonosti. Kätilöitäkin on moneen junaan, niin kuin meitä muitakin. MOnet näistä tilanteista ovat varmasti vain väärinymmärryksiä,jotka olisi käytävä synnytyskeskustelussa läpi. Ottaako kukaan huomioon myöskään sitä, ettei sairaaloissa ole resursseja tehdä kaikkea mitä pitäisi? Ei ole aikaa antaa kivunlievitystä, ei ole aikaa olla kaikkien kätilöä tarvitsevien kanssa, ei ole aikaa synnytyskeskusteluihin. Terveydenhuoltoalalla, myös synnyttäneiden parissa, menee tänä päivänä huonosti. Ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi käsiä hoitamaan potilaita. Kun on kädet täynnä töitä ja joskus konkreettisesti kädet täynnä paskaa, niin ei siitä niin vain lähdetä pyytelemään anteeksi terveeltä synnyttäjältä, joka on saanut terveen lapsen. Eiköhän meidän synnyttäjien pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja sanoa, että " nyt meni huonosti, voimmeko keskustella siitä" , eikä jäädä vuosikausiksi palstoille haukkumaan kätilöitä? Myös kätilöillä voi olla huono päivä; valvonut lasten takia yön, isä kuollut, talo palanut, flunssa tulossa, polvet kipeät, pankkilaina painaa, edellisen synnytyksen lapsi kuollut jne. Yhdellä kätilöllä voi olla viisi muutakin kivunlievityksen tarvitsijaa. Kumma juttu miten kätilön ammatti arvostetaan aina sinne top kymppiin, mutta mitään muuta ammattiryhmää ei haukuta niin paljoa ainakaan lehtien palstoilla. Valittakaa sairaaloiden pomoille, alkääkä aina haukkuko vain kätilöitä!

Mutta se on sitä teknologian kehittymistä se käsienpesukin :)

Tiesitko, että ob/gy:iä pidettiin jossain vaiheessa kirurgisena erikoisalueena? Uskon, että miehillä on myos annettavaa synnytyslääketieteelle, mutta itse olen aina pitanyt naisia parempana. Itselläni on esimerkiksi aina naispuolinen lääkäri.

Tärkeintä minusta on se, että naisella on oikeus vaikuttaa omaan terveydenhoitoonsa, olkoon se sitten halu synnyttaa luomuna tai toive käynnistyksestä. Luulen, etta suurin osa turhautumisesta kätilöiden toimintaa kohtaan Suomessa tulee siita, että naiset kokevat, että he ovat jonkun muun " armoilla" ilman mitään oikeuksia.