Synnytin täysin luomuna

Olin pyrkinyt selvittämään etukäteen synnytyksen kulkua, mutta kalvojen puhkaisu oli ihan uusi juttu ja tuli yllätyksenä.



Sydänääniä seurattiin ja langattomat anturit eivät yksinkertaisesti pysyneet vatsan päällä, vaan valuivat koko ajan alas (liikuin). Sitten niitä ei enää saatu asetettua siten, että olisi kunnolla äänet kuuluneet eli vauva oli jo niin alhaalla (kuten kätilökin jälkeenpäin sanoi). Joten kävin sängylle, kalvot puhkaistiin, anturi vauvan päähän - äänet olivat ihan ok!!! .. mutta puhkaisun jälkeen vedet meni, olin sitten 10cm auki ja oli pakko alkaa ponnistaa vaikkei ollut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta mutta h-lvetilliset kivut sain kalvojen puhkaisusta eteenpäin. Kyllä siihenkin asti oli sattunut, mutta elimistö oli koko ajan tottunut kipuun pikkuhiljaa sen koventuessa. Jos kalvoja ei olisi puhkaistu, olisin mitä todennäköisemmin saanut synnyttää loppuun asti rauhassa, elimistön omaa tahtia.



Eli ei kiitos enää kalvojen sorkkimiselle!

Ninni-03: joo, niin päin se minusta menee, että jos ne vedet menevät, niin sen jälkeen pitää olla varovaisempi joka suhteessa koska tulehdusriski kasvaa. Aika tavallistahan se on, että vedet menevät heti alkuun. Mutta ilmeisesti siinä on sitten joku takaraja että pitäisi saada lapsi pihalle 24 tunnin aikana tms. Ja toisaalta, jos ne kalvot ovat poissa niin periaatteessa mikään ei estä laittamasta sitä anturia, tosin en ole varma haluaisinko itse sitä silloinkaan. Jotenkin se vauvan päänahan lävistäminen tuntuu ajatuksena ikävältä.



Pienet75: toivottavasti! Liian paljon kuulee juuri näitä, että oli pakko jäädä kylkimakuulle epiduraalin jälkeen jne mutta ilmeisesti asia vaihtelee alueittain todella paljon. Luomummat synnytykset ovat kuitenkin yleistymässä kovaa vauhtia joten sairaalat pyrkivät luomaan hyvät olosuhteet kaikille vaikka lääkkeitä käytettäisiinkin. Hyvä niin!



Aasa: itse olen Keski-Suomessa, mutta täällä ollaan kuulemma hyvin yhteistyössä tuon Aktiivinen synnytys ry:n kanssa. Eli ovat synnärillä tietoisia asioista. Se lista pitää kyllä tehdä, ei siinä jaksa enää täydessä tohinassa muistuttaa että älkääs sitten antako lisämaitoa jne. Ja parempi varmaan että vie sen listan sinne jo tutustumiskäynnillä ja toisen kappaleen sitten kun tulee itse paikan päälle. Onpahan sitten ainakin tiedotettu.



Emilyn: juuri tuota meinaan :(. En muuten käsitä, että mitä merkitystä sillä sydänäänien seuraamisella on enää siinä vaiheessa kun vauva on jo synnytyskanavassa (tai siis hyvää vauhtia tulossa)? Tuskin sitä kovin usein käy niin että siinä vaiheessa jokin menisi jumiin niin pahasti etteikö vauvaa saisi elvytettyä heti syntymän jälkeen. Tai no en tiedä, mutta jotenkin tuosta sinunkin tapauksesta tulee mieleen, että mitä ihmettä sillä oikein on tavoiteltu, mitä hyötyä on siitä sydänäänien seuraamisesta jos kuitenkin sitten laitetaan äiti ponnistamaan se tenava ulos sieltä, eikä siihen nyt yleensä kovin kauan mene jos reitti on selvä (vaikka sattuu tod näk älyttömästi jos tekemällä joutuu tekemään!). Ja tuossa on jotenkin tosi ironista se, että kun sydänäänet heikkenevät joka tapauksessa jos äiti stressaantuu tai ahdistuu, joten mitä järkeä on tahallaan tuottaa synnyttäjälle enemmän kipua kun se vauva siinä kärsii kaikkein pahiten? Mutta ei, kun pitää saada se sydänkäyrä...



Toisekseen, suurimmalta riskiltä tuntuu napanuoran kiertyminen kaulan ympärille. Miten se näkyy siinä sydänkäyrässä? Näkyykö ollenkaan? Ja jos näkyy, niin voiko sille napanuoralle tehdä jotain vaan pitääkö vaan pukertaa ulos ja toivoa ettei se vauva hirttäydy siinä matkan varrella? Jossain tuli esille, että sitä napanuoraa olisi mahdollista setviä siellä kohdussa (tarvitaan varmaan pienikätinen kätilö) ja useimmiten sitä ehtii löysätä tarpeeksi sitten kun pää on syntynyt. Mutta olisi vaan mielenkiintoista tietää, että kun siitä turvallisuudesta vouhkataan niin mikä merkitys esim. tuolla sydänäänitraditiolla on tuollaisen ongelmatilanteen ratkaisemisessa?



Periaatteessa tuokin on ihan yksinkertainen asia: synnyttäjän täytyy liikkua, hengittää, pysyä positiivisena, saada nestettä ja kokea olevansa homman pomo. Se lienee paras tapa turvata sydänäänet sekä äidillä että vauvalla.

Ensiksi onnittelut alkuperäiselle vauvasta!

emmuli80:

Ja toisaalta, jos ne kalvot ovat poissa niin periaatteessa mikään ei estä laittamasta sitä anturia, tosin en ole varma haluaisinko itse sitä silloinkaan. Jotenkin se vauvan päänahan lävistäminen tuntuu ajatuksena ikävältä.

*********Ei pinniä laiteta automaattisesti vauvan päähän, jos vedet ovat menneet. Tulehdusvaara otetaan siinäkin vaiheessa huomioon. Sydänäänet voi kuunnella aivan hyvin mahan päältä jos ne hyvin kuuluvat. JOs tarvitaan tarkempaa sydänääni seurantaa, niin jokainen äiti varmasti ymmärtää sen, että lapsen parhaaksi se tehdään. Sairaalassa sydänääniä kuunnellaan vartin- puolen tunnin välein. Pitempi vartin pätkä kerran tunnissa. Jos on tarvetta, niin käyrä on päällä koko ajan. Jos kätilö ei toimi näin ja jotain sattuu ja lapsi vammatuu tms kätilö saa syytteen. JOs et halua että sydänääniä kuunnellaan,niin laita siitä mustaa valkoisella siihen toivomuslappuun, niin ei tule jälkipyykkiä. Älä tee sydänäänten kuuntelusta itsellesi peikkoa. ******

Emilyn: juuri tuota meinaan :(. En muuten käsitä, että mitä merkitystä sillä sydänäänien seuraamisella on enää siinä vaiheessa kun vauva on jo synnytyskanavassa (tai siis hyvää vauhtia tulossa)? Tuskin sitä kovin usein käy niin että siinä vaiheessa jokin menisi jumiin niin pahasti etteikö vauvaa saisi elvytettyä heti syntymän jälkeen. Tai no en tiedä, mutta jotenkin tuosta sinunkin tapauksesta tulee mieleen, että mitä ihmettä sillä oikein on tavoiteltu, mitä hyötyä on siitä sydänäänien seuraamisesta jos kuitenkin sitten laitetaan äiti ponnistamaan se tenava ulos sieltä, eikä siihen nyt yleensä kovin kauan mene jos reitti on selvä (vaikka sattuu tod näk älyttömästi jos tekemällä joutuu tekemään!). Ja tuossa on jotenkin tosi ironista se, että kun sydänäänet heikkenevät joka tapauksessa jos äiti stressaantuu tai ahdistuu, joten mitä järkeä on tahallaan tuottaa synnyttäjälle enemmän kipua kun se vauva siinä kärsii kaikkein pahiten? Mutta ei, kun pitää saada se sydänkäyrä...

**********Juuri ponnistusvaihe on synnytyksen kriittisin vaihe. Siinä tavallaan elämä ja kuolemalyövät kättä päälle, niin kuin vanha kansa sanoo. Vähän hymähdin tuolle kun kirjoitit, että eihän siinä kauaa mene kun äiti laitetaan työntämään tenvä ulos kun reitti on selvä. Siinähän voi mennä 2-3 tuntia! Tuntuisi varmasti paljon pitemmältä ajalta, jos ei yhtään tietäisi miten vauva voi. Vauva voi käydä kurkkimassaniin että päälaki näkyy jopa puolen tunnin ajan, jolloin samalla venyttää välilihaa, mikä on hyvä asia. Oletko ajatellut että äidin stressiä voi myös lievittää tieto siitä, että vauvalla on kaikki hyvin. Äiti saa lisää voimia jaksaa synnytykseen loppuun asti ja ponnistusvaiheessa saa rauhassa keskittyä työntämiseen, eikä tarvitse paniikissa ähistä. Ja tuosta kun sanoit, että kyllä se vauva saadaan elvytettyä. Eikö olisi parempi toimia ennen kuin joudutaan siihen että pitää elvyttää?*********

Toisekseen, suurimmalta riskiltä tuntuu napanuoran kiertyminen kaulan ympärille. Miten se näkyy siinä sydänkäyrässä? Näkyykö ollenkaan? Ja jos näkyy, niin voiko sille napanuoralle tehdä jotain vaan pitääkö vaan pukertaa ulos ja toivoa ettei se vauva hirttäydy siinä matkan varrella? Jossain tuli esille, että sitä napanuoraa olisi mahdollista setviä siellä kohdussa (tarvitaan varmaan pienikätinen kätilö) ja useimmiten sitä ehtii löysätä tarpeeksi sitten kun pää on syntynyt. Mutta olisi vaan mielenkiintoista tietää, että kun siitä turvallisuudesta vouhkataan niin mikä merkitys esim. tuolla sydänäänitraditiolla on tuollaisen ongelmatilanteen ratkaisemisessa?

****Napanuoran puristuminen näkyy sydänäänikäyrässä. Sen vuoksi on sydänääniähyvä kuunnella aika ajoin, että näkee miten tilanne kehittyy. Napanuora voi olla vaikka vain vauvan olkapään alla tai sitten kaulan ympärillä ja synnytyksen edistyessä siitävoi tulla synnytyseste ja joudutaan leikkaukseen. Vaikka kalvot olisivatkin ehjät ;-) Ja eikö tuo turvallisuudesta " vouhkaaminen" ole hyväkin asia? TuskinSuomessa olisi niin pienet vastasyntyneiden kuolleisuus luvut kuin on jos ei edes vähän vouhkattaisi.*********

Periaatteessa tuokin on ihan yksinkertainen asia: synnyttäjän täytyy liikkua, hengittää, pysyä positiivisena, saada nestettä ja kokea olevansa homman pomo. Se lienee paras tapa turvata sydänäänet sekä äidillä että vauvalla.

Sitten tähän loppuun ihan henkilökohtaista asiaa Emmulille. Kirjoitittuolla aikaisemmassa viestissäsi, että jos synnytyksessäsi menee jokin pieleen niin sitten menee. Onko pieleen mneoa se, jos kalvot puhkaistaan? Saat epiduraalin? Et pääse ammeeseen? Lapsi syntyy keisarinleikkauksella? Tunnistan sinussa paljon piirteitä itsestäni kymmenen vuotta sitten kun odotin esikoistani. Opiskelin kaiken mahdollisen luomu synnytyksestä. Mieheni opetin anatmaan oikeanlaista vyöhyketerapiaa ja haaveilin solauttavani lapseni ammeessa.Kun synnytyksen aika sitten koitti, kaikki opit unohtui ja rukoilin vain jääväni henkiin. Synnytys oli todella raju, lapsisuorastaan räjähti ulos. Pian synnytyksen jälkeen olin pettynyt, aloin jopa masentua. Tunsin pettäneeni itseni lisäksi,myös lapseni kun olin hänelle antanut myrkkyjä spinaalin muodossa. Tunsin pettäneeni myös kaikki muut joille olin kertonut jopa vouhkannut luomusynnytksen paremmuudesta. Olin turvautunut spinaaliin ja välilihani oli leikattu, olin siis täysi luuseri ,ainakin omissa silmissäni. Sitten silmäni avautuivat. Jouduin pyytämään anteeksi lapseltani, sitä kun olin ollut niin itsekäs ja unohtanut tärkeimmän, sen synnytyksen tuloksen, maailman ihanimman lapsen. Joistain asioista olin myös kiitollinen. Ponnistusvaiheessa olin huutanut, ettei välilihaa saa leikata.Onneksi leikattiin, sillä kauhistuttaa ajatuskin millaista jälkeä yli nelikiloinen käsiposkella syntynyt vauva olisi saanut aikaan jos tilaa ei olisi annettu. Istuisin varmaan vieläkin vapat housuissa. Seuraavan lapsen synnytys kaksi vuotta myöhemmin oli täysin erilainen. Se oli nopea mutta hallittu. Olin suihkussa, istuin pallon päällä ja ponnistin seisaaltani. Mutta siinä vaiheessa en ajatellut vain itse synnytystä vaan sitä syntyvää lasta. Vedet menivät jo kotona, joten en päässyt ammeeseen. Eikäse ollut " surkeaa" kuten sanoit, vaan tilanne vaan oli se. Toivomuslappuunkin kirjoitin vain, että tilanne kerrallaan. Olin synnyttämässä lasta perheeseemme, en suoriutumassa tai elämysmatkalla. Neuvoni sinulle on että avaa silmäsi myös uudelle tiedolle. Toki saat ottaa asioista selvää, mutta muista myös asioiden toinen puoli, esim se että miksi niitä sydänääniä kuunnellaan. Kätilöt ja lääkärit ovat sairaalassa auttamassa sinua ja haluavat, että saat mahdollisimman hyvän synnytyksen ja terveen lapsen. Eivät he ole siellä kiusaamassa sinua antureillaan. Älä kulje vain yhtä polkua, sillä eihän elämässäkään ole vain yhtä polkua tai edes vain kahta. Ei synnytyksessäkään ole olemassa vain kahta polkua, luomu ja lääketiteellinen, musta ja valkoinen. Mene tilanteen mukaan, ilman käsikirjoitusta, koska eihän elämässäkään ole käsikirjoitusta. Lähde synnyttämään avoimin mielin lasta, älä lähde vain synnyttämään.

Ystävällisin terveisin, Energia, kolmen lapsen äiti, monessa liemessä keitetty, aktiivinen synnyttäjä itsekin

Ensinnäkin, kiitos pitkästä palautteesta. Katsotaanpa saadaanko tähän tolkkua.



" *********Ei pinniä laiteta automaattisesti vauvan päähän, jos vedet ovat menneet. "



Tiedän. Tässä oli kuitenkin kyse siitä, että kalvot puhkaistaan vain ja ainoastaan siksi, että saataisiin se anturi kiinnitettyä. Tällaista toimintaa en ymmärrä.



" Sydänäänet voi kuunnella aivan hyvin mahan päältä jos ne hyvin kuuluvat."



Täällä useat väittävät ettei se onnistu. Itse en käsitä miksei onnistuisi, jos kerran Dopplerilla kuuluu huomattavasti syntyvää vauvaa pienemmän sikiön äänet.



" JOs et halua että sydänääniä kuunnellaan,niin laita siitä mustaa valkoisella siihen toivomuslappuun, niin ei tule jälkipyykkiä. Älä tee sydänäänten kuuntelusta itsellesi peikkoa."



Minulla ei ole mitään sitä vastaan että sydänääniä kuunneltaisiin. En vaan ymmärrä, miksi niiden kanssa pitää käyttää tarpeettoman monimutkaisia menetelmiä.



" Vähän hymähdin tuolle kun kirjoitit, että eihän siinä kauaa mene kun äiti laitetaan työntämään tenvä ulos kun reitti on selvä. Siinähän voi mennä 2-3 tuntia! "



Ai sen jälkeen kun kanavaa on auki 10 cm ja ponnistukset ovat alkaneet? Eipä tullut mieleen. Minua vaan hämmentää tässä sydänäänilogiikassa se, että jos sanotaan että " vauva on liian alhaalla että voisi kuunnella sydänääniä päältä päin" , niin missä se silloin on? Missä vaiheessa ne päältä päin mittaavat laitteet eivät enää toimi? Tarkoitetaanko sillä nimenomaan sitä aikaa kun lapsi on konkreetisti synnytyskanavassa? Ja mikä siinä asennossa tai tilanteessa estää niiden sydänäänten kuulumisen, tuleeko joku naisen ruumiinosa eteen? Toisaalta, jos se pää alkaa jo olla näkyvillä, niin sitten on minusta ihan ok laittaa se anturi. En vaan ymmärrä, miksi se anturi on niin tärkeä, että sen laittamisen takia pitäisi puuttua synnytyksen normaaliin kulkuun kuten Emilynin tapauksessa oli käynyt.



" Oletko ajatellut että äidin stressiä voi myös lievittää tieto siitä, että vauvalla on kaikki hyvin. Äiti saa lisää voimia jaksaa synnytykseen loppuun asti ja ponnistusvaiheessa saa rauhassa keskittyä työntämiseen, eikä tarvitse paniikissa ähistä. Ja tuosta kun sanoit, että kyllä se vauva saadaan elvytettyä. Eikö olisi parempi toimia ennen kuin joudutaan siihen että pitää elvyttää?"



Sen takia näistä juuri marmatan, koska itselläni kaikki ylimääräiset toimenpiteet aiheuttavat stressiä. Tuo viittaus elvytykseen on tietysti raju ja se on helppo ymmärtää väärin, mutta viittaan lähinnä siihen, että jos touhussa on päädytty jo lääkekierteeseen tai homma on mennyt jostain syystä enempi lääketieteellisen tilanteen puolelle, niin siinä tuskin voi enää kovasti tehdä jos vauva on käytännössä jo puoliksi pihalla ja sydänäänet häviävät. Vai silloinko juuri päädytään episiotomiaan? Ei siinä ainakaan leikkaussaliin enää lähdetä. Joten jos lapsi on puolessa välissä synnytyskanavaa ja sydänäänet katoavat, niin mitkä ovat ne konkreetit toimenpiteet mitä voi tehdä? Ponnistaa kovempaa? Leikata väliliha? Jos asialle ei voi tehdä mitään, niin minusta niitä sydänääni on silloin turha seurata. Seuraamisella on merkitystä vain silloin jos on olemassa jotain konkreetteja toimenpiteitä joita voi tehdä, mikäli tilanne menee huonoksi. Joten tietoa otetaan vastaan, haluan ehdottomasti tietää mikä johtaa mihinkin ja millä perusteilla.



" Napanuoran puristuminen näkyy sydänäänikäyrässä. Sen vuoksi on sydänääniähyvä kuunnella aika ajoin, että näkee miten tilanne kehittyy."



Okei hyvä, tarkistin vain. Mites se napanuoran korjaaminen kohdussa, onko mahdollista?



" Kirjoitittuolla aikaisemmassa viestissäsi, että jos synnytyksessäsi menee jokin pieleen niin sitten menee. Onko pieleen mneoa se, jos kalvot puhkaistaan? Saat epiduraalin? Et pääse ammeeseen? Lapsi syntyy keisarinleikkauksella?"



Pieleen meneminen tarkoittaa varsinaisesti sitä, että minulle päädytään tekemään operaatioita, joille ei ole asiallista lääketieteellistä perustetta. Jos itse päädyn haluamaan epiduraalia, olen ilmeisesti tosissaan sen tarpeessa. Jos en pääse ammeeseen, niin huono mäihä, mutta en kyllä sen varaan laskekaan, että pääsisin. Parempi vaan olla kotona suihkussa mahdollisimman pitkään. Minun tuurillani ammeet ovat kuitenkin synnärillä varattuja. Jos lapsi syntyy keisarinleikkauksella niin silloin asiaan on varmasti jokin erittäin hyvä syy, joten siitäkään on turha hermostua.



" Neuvoni sinulle on että avaa silmäsi myös uudelle tiedolle. Toki saat ottaa asioista selvää, mutta muista myös asioiden toinen puoli, esim se että miksi niitä sydänääniä kuunnellaan. Kätilöt ja lääkärit ovat sairaalassa auttamassa sinua ja haluavat, että saat mahdollisimman hyvän synnytyksen ja terveen lapsen"



Tämä taas pisti minut hymähtämään. Sekö on väärin, että selvittää asioita myös muulta kuin mainstream-kannalta? Sekö on sitä mustavalkoisuutta, että nimenomaan hakee vaihtoehtoja? Sekö on elämysmatkailua, että haluaa itse selvittää asiat ja olla perillä mitä prosessissa tapahtuu? Minun vauvani syntyy vasta joulukuun lopulla. Eikö minulla ole oikeus rauhassa teoreettisesti pohtia, mitä vaihtoehtoja on ja työstää ne rauhassa läpi, jotta sitten oikeassa tilanteessa voisi suhtautua rennosti kaikkeen mahdolliseen? Ymmärrän kyllä, että joillekin voi olla traumaattinen kokemus jos on etukäteen suunnitellut kaiken eikä hommat menekään niin kuin on toivonut. Oma tavoitteeni on vaan optimoida asiat niin, että oli tilanne mikä hyvänsä, tiedän, kuinka siitä voi selvitä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tämä on suhtautumiseni mihin tahansa, oli kyse sitten akvaarion perustamisesta tai synnytyksestä, joten sikäli on turha pelätä että vetäisin itseni kiikkuun siksi etten saa haluamani värisiä lakanoita sairaalan sänkyyn. Kyse on normaalista tavastani käsitellä uusia asioita, ei niinkään nimenomaan synnytykseen liittyvästä hallinnan tarpeesta.



Ystävällisin terveisin, Emmuli80, ensikertalainen, muttei idiootti kuitenkaan.

Kirjoitan tuonne väliin,koita saada selvää ;-)

emmuli80:

Ensinnäkin, kiitos pitkästä palautteesta. Katsotaanpa saadaanko tähän tolkkua.

" *********Ei pinniä laiteta automaattisesti vauvan päähän, jos vedet ovat menneet. "

Tiedän. Tässä oli kuitenkin kyse siitä, että kalvot puhkaistaan vain ja ainoastaan siksi, että saataisiin se anturi kiinnitettyä. Tällaista toimintaa en ymmärrä.

---------En ymmärrä minäkään.

" Sydänäänet voi kuunnella aivan hyvin mahan päältä jos ne hyvin kuuluvat."

Täällä useat väittävät ettei se onnistu. Itse en käsitä miksei onnistuisi, jos kerran Dopplerilla kuuluu huomattavasti syntyvää vauvaa pienemmän sikiön äänet.

----------Synnytyksessä sydänäänten kuuntelu on aivan erilaista kuin neuvolassa dopplerilla kuuntelu. Vauva voi olla sellaisessa asennossa tai äiti voi olla sellaisessa asennossa, etteivät ne yksinkertaisesti kuulu. Itselläni kaikki vauvat ovat olleet todella matalalla jo synnytyksen alkaessa ja ääniä on ollut vaikea saada kuuluviin. Jos synnytyksessä ei saada sydänääniä kuulumaan vatsan päältä, ne ovat kuule turkasen pitkiä sekunteja, kun niitä etsitään ja etsitään.

" JOs et halua että sydänääniä kuunnellaan,niin laita siitä mustaa valkoisella siihen toivomuslappuun, niin ei tule jälkipyykkiä. Älä tee sydänäänten kuuntelusta itsellesi peikkoa."

Minulla ei ole mitään sitä vastaan että sydänääniä kuunneltaisiin. En vaan ymmärrä, miksi niiden kanssa pitää käyttää tarpeettoman monimutkaisia menetelmiä.

---------Ei tarvitsekaan käyttää. Suurella osalla riittää varmasti ihan hyvin mahan päältä kuuntelu. En minäkään haluaisi lapseni päähän pinniä tai että kalvot puhkaistaisiin perusteettomasti.

" Vähän hymähdin tuolle kun kirjoitit, että eihän siinä kauaa mene kun äiti laitetaan työntämään tenvä ulos kun reitti on selvä. Siinähän voi mennä 2-3 tuntia! "

Ai sen jälkeen kun kanavaa on auki 10 cm ja ponnistukset ovat alkaneet? Eipä tullut mieleen. Minua vaan hämmentää tässä sydänäänilogiikassa se, että jos sanotaan että " vauva on liian alhaalla että voisi kuunnella sydänääniä päältä päin" , niin missä se silloin on? Missä vaiheessa ne päältä päin mittaavat laitteet eivät enää toimi? Tarkoitetaanko sillä nimenomaan sitä aikaa kun lapsi on konkreetisti synnytyskanavassa? Ja mikä siinä asennossa tai tilanteessa estää niiden sydänäänten kuulumisen, tuleeko joku naisen ruumiinosa eteen? Toisaalta, jos se pää alkaa jo olla näkyvillä, niin sitten on minusta ihan ok laittaa se anturi. En vaan ymmärrä, miksi se anturi on niin tärkeä, että sen laittamisen takia pitäisi puuttua synnytyksen normaaliin kulkuun kuten Emilynin tapauksessa oli käynyt.

-----------Tähän voisin vastata, että hae kirjastosta synnytystä käsittelevä kirja ja katso sieltä kuvia,minkälaisen matkan lapsi tekee tähän maailmaan. Äidin luut voivat olla edessä, lapsen asento sellainen, ettei varmuutta enää saa. Huomaatko, että kirjoitin " voi" . Monella äidillä voi kuunnella sydänääniä synnytyksen loppuunasti mahan päältä, eikä siinä ole missään vaiheessa ongelmaa. Kaikki on niin yksilöllistä. Miksi sallisit sen pinnin laittamisen siinä vaiheessa kun vauvan päätä jo näkyy, miten se eroaa siitä aikaisemmasta vaiheesta?

" Oletko ajatellut että äidin stressiä voi myös lievittää tieto siitä, että vauvalla on kaikki hyvin. Äiti saa lisää voimia jaksaa synnytykseen loppuun asti ja ponnistusvaiheessa saa rauhassa keskittyä työntämiseen, eikä tarvitse paniikissa ähistä. Ja tuosta kun sanoit, että kyllä se vauva saadaan elvytettyä. Eikö olisi parempi toimia ennen kuin joudutaan siihen että pitää elvyttää?"

Sen takia näistä juuri marmatan, koska itselläni kaikki ylimääräiset toimenpiteet aiheuttavat stressiä. Tuo viittaus elvytykseen on tietysti raju ja se on helppo ymmärtää väärin, mutta viittaan lähinnä siihen, että jos touhussa on päädytty jo lääkekierteeseen tai homma on mennyt jostain syystä enempi lääketieteellisen tilanteen puolelle, niin siinä tuskin voi enää kovasti tehdä jos vauva on käytännössä jo puoliksi pihalla ja sydänäänet häviävät. Vai silloinko juuri päädytään episiotomiaan? Ei siinä ainakaan leikkaussaliin enää lähdetä. Joten jos lapsi on puolessa välissä synnytyskanavaa ja sydänäänet katoavat, niin mitkä ovat ne konkreetit toimenpiteet mitä voi tehdä? Ponnistaa kovempaa? Leikata väliliha? Jos asialle ei voi tehdä mitään, niin minusta niitä sydänääni on silloin turha seurata. Seuraamisella on merkitystä vain silloin jos on olemassa jotain konkreetteja toimenpiteitä joita voi tehdä, mikäli tilanne menee huonoksi. Joten tietoa otetaan vastaan, haluan ehdottomasti tietää mikä johtaa mihinkin ja millä perusteilla.

------Jos nyt annan ihan yksinkertaisen esimerkin. Siinä vaiheessa kun ollaan ponnistusvaiheessa ja lapsi on spinatason (luita lantiossa)alapuolella ja äänet häviävätniin ettei niitä saada millään konstilla kuuluviin, tehdään ensin episiotomiaja sitten imukuppi. JOs taas vauvan tarjoutuva osaon vielä spinatason yläpuolella, mennään leikkaukseen. Tällaiset tapaukset tosin ovat toooodella harvinaisia. Ehkä sinun kannattaisi perehtyä synnytyksen kulkuun jossain vaiheessa raskauttasi, ehkä myöhemmin olisi parempi. Jos et tiedä mitkä synnytyksen vaiheet ovat ja mitä äidille ja lapselle synnytyksessä tapahtuu, minusta sinulla ei ole oikein pohjaa väitteillesi.

" Napanuoran puristuminen näkyy sydänäänikäyrässä. Sen vuoksi on sydänääniähyvä kuunnella aika ajoin, että näkee miten tilanne kehittyy."

Okei hyvä, tarkistin vain. Mites se napanuoran korjaaminen kohdussa, onko mahdollista?

-----Ei,eipä taida olla. Siinä vaiheessa kun kohdunsuu olisi niin paljon auki, että sinne käsi menisi, olisi vauvan pää jo niin paljon kohdunsuuta vasten, että minkäänlainen napanuoran selvittelminen tuskin onnistuisi. Se vaatisi myös nukutuksen, joten olisiko se vähän turhaa hätävarjelun liioittelua. Toisella lapsellani oli napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri, eikä se aiheuttanut mitään ongelmaa missään vaiheessa.

" Kirjoitittuolla aikaisemmassa viestissäsi, että jos synnytyksessäsi menee jokin pieleen niin sitten menee. Onko pieleen mneoa se, jos kalvot puhkaistaan? Saat epiduraalin? Et pääse ammeeseen? Lapsi syntyy keisarinleikkauksella?"

Pieleen meneminen tarkoittaa varsinaisesti sitä, että minulle päädytään tekemään operaatioita, joille ei ole asiallista lääketieteellistä perustetta. Jos itse päädyn haluamaan epiduraalia, olen ilmeisesti tosissaan sen tarpeessa. Jos en pääse ammeeseen, niin huono mäihä, mutta en kyllä sen varaan laskekaan, että pääsisin. Parempi vaan olla kotona suihkussa mahdollisimman pitkään. Minun tuurillani ammeet ovat kuitenkin synnärillä varattuja. Jos lapsi syntyy keisarinleikkauksella niin silloin asiaan on varmasti jokin erittäin hyvä syy, joten siitäkään on turha hermostua.

" Neuvoni sinulle on että avaa silmäsi myös uudelle tiedolle. Toki saat ottaa asioista selvää, mutta muista myös asioiden toinen puoli, esim se että miksi niitä sydänääniä kuunnellaan. Kätilöt ja lääkärit ovat sairaalassa auttamassa sinua ja haluavat, että saat mahdollisimman hyvän synnytyksen ja terveen lapsen"

Tämä taas pisti minut hymähtämään. Sekö on väärin, että selvittää asioita myös muulta kuin mainstream-kannalta? Sekö on sitä mustavalkoisuutta, että nimenomaan hakee vaihtoehtoja? Sekö on elämysmatkailua, että haluaa itse selvittää asiat ja olla perillä mitä prosessissa tapahtuu? Minun vauvani syntyy vasta joulukuun lopulla. Eikö minulla ole oikeus rauhassa teoreettisesti pohtia, mitä vaihtoehtoja on ja työstää ne rauhassa läpi, jotta sitten oikeassa tilanteessa voisi suhtautua rennosti kaikkeen mahdolliseen? Ymmärrän kyllä, että joillekin voi olla traumaattinen kokemus jos on etukäteen suunnitellut kaiken eikä hommat menekään niin kuin on toivonut. Oma tavoitteeni on vaan optimoida asiat niin, että oli tilanne mikä hyvänsä, tiedän, kuinka siitä voi selvitä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tämä on suhtautumiseni mihin tahansa, oli kyse sitten akvaarion perustamisesta tai synnytyksestä, joten sikäli on turha pelätä että vetäisin itseni kiikkuun siksi etten saa haluamani värisiä lakanoita sairaalan sänkyyn. Kyse on normaalista tavastani käsitellä uusia asioita, ei niinkään nimenomaan synnytykseen liittyvästä hallinnan tarpeesta.

------En sanonutkaan, että on väärin ottaa asioista selvää,minähän suorastaan yllytin siihen. Mutta pitää muistaa ottaa asioista selvää myös toiselta kantilta, eikä pitää jotain asiaa automaattisesti oikeana ja totuutena. Ja mustavalkoisuudella tarkoitin sitä, ettei sen luomun (olkoon vaikka se valkoinen) ja lääketieteellisen ( musta) välillä ei ole mitään. Elämä ei ole joko tai. Pelkäätkö sitä, että synnytyksesi on joko luomu tai lääketieteellinen? Eikö epiduraalin ottanut voi ottaa enää aqua-rakkuloita ennen ponnistusvaihetta ja ponnistaa jakkaralla. Tai viisi tuntia ammeessa rentoutunut ponnistaa selällään jalat jalkatuissa? MInusta synnytyksestä tekee elämysmatkailun sellainen joka haluaa kokea mahdollisimman paljon. Hänen toivomislapussaan on pitkä lista erilaisia asioita mitä hän haluaa synnytyksessään kokeilla/kokea.

Ystävällisin terveisin, Emmuli80, ensikertalainen, muttei idiootti kuitenkaan.

-----En sinua idioottina pitänytkään ;-) Hyvä kun otat asioista selvää, mutta luota myös itseesi ja luontoon. Anna myös luonnon yllättää sinut!

-Energia :-)

Edellisestä viestistäni jäi puuttumaan vielä yksi seikka. Jossain vaiheessa oli puhetta, että luonnollisesti sujuvan synnytyksen kulkuun ei ole hyvä puuttua lääketietellisin menetelmin. Valitettavasti omalla kohdallani on siitäkin huonoa kokemusta. Eli omasta mielestäni olisi kannattanut ehkä puuttua vähän enemmän.. Oma lapseni syntyi melkein 40 h vesien menon jälkeen, koska sairaalassa ei haluttu käynnistää synnytystäni juuri sen takia, että he halusivat, että synnytys etenisi " luonnollisella tavalla" (jouduin jäämään sairaalaan vesien menon jälkeen seurantaan ja säännölliset supistukset alkoivat vasta 25 h vesien menon jälkeen). Koko sen ajan anelin kipulääkitystä ja käynnistystä, mutta en saanut kumpaakaan. Käynnistykseen olisi ryhdytty minun tapauksessani vasta 33 h vesien menon jälkeen. No, lopultahan kävi niin, että itsestään alkaneen synnytyksen supistukset käytännössä loppuivat ponnistusvaiheessa, kun niitä olisi tarvittu ja lapsi kiskottiin ulos imukupilla. :(((( Lopputuloksena tietenkin aika pahat repeämät, jotka kaikki eivät ole vieläkään täydellisesti parantuneet (vauva on 5 kk). Että sillei. Ja sitten kun kyselin, että mistä syystä ne supistukset mahtoivat lopahtaa h-hetkellä, niin todennäköisimpänä syynä on pidetty liian pitkää aikaa vesien menosta!!!!! Oli " kiva" kuulla tuota... Että maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen, mutta minun kohdalleni sattui valitettavasti juuri sellaista henkilökuntaa, joka halusi " edetä luonnollisella tavalla" vaikka käynnsitys olisi ollut ehkä järkevämpi vaihtoehto............

anteeksi, pakko kysyä: Kuinka ihmeessä sinä synnyttäjänä (ilmeisesti et lääkärinä tai kätilönä) voisit tietää, kuinka kaikista synnytykseen liittyvistä tilanteista selvitään parhaimmalla mahdollisella tavalla? Lukemalla kaiken mahdollisen synnytystiedon raskausaikana? Tuskin...

jos on luonnollista synnyttää lapsi kalvojen sisällä niinkuin joku mainitsikin että niin muutkin nisäkkäät synnyttää niin miksi taas puolet synnytyksistä käynnistyy luonnon tavalla puhkaista kalvot itsestään ...eli ei kai sekään voi kovin luonnotonta olla että niitä puhkotaan sairaalassa koska joillakin kuten mulla käynnistyi synnytys sillä että kalvot meni itsestään jonka jälkeen puolen tunnin päästä alkoi supistukset...

joten kai se on sama synnytksen kululle puhkeeko itsestää vai käykö joku avittamassa... sittenhän pitäisi sanoa että käynnistetyt synnytykset ei ole luomuja koska niissä on autettu synnytyts käyntiin eikä lähtenyt luonnollisesti käyntiin, samoin tälläsistä synnytyksistä ihan terve lapsia syntyy ja samoilla riskeillä ?

Sen taas näkee, että mikä yhdelle on ihan se ja sama, voi aiheuttaa toiselle stressiä. Mun mielestäni oli kätevämpi seurata vauvan sydänääniä, kun vauvalla oli pinni päässä. Tosin vedetkin olivat menneet omia aikojaan, joten mitään sen kmmempia toimenpiteitä ei tarvittu.

Pystyin molemmissa synnytyksissä liikkumaan piuhoista huolimatta enkä kokenut olevani " sidottu" . Myös epiduraalin jälkeen sain liikkua, ekassa synnytyksessä kätilö suorastaan patisti siihen.

Tokassa synnytyksessä vauvan hapetus oli parhaimmillaan, kun makasin kylkiasennossa. Mä koin rauhoittavana, kun mittari reagoi heti asennon muutokseen tai ponnistusyrityksiin. Tiesin, että nyt kannattaa palata asentoon, jossa vauvalla on hyvä olla ja haukata vähän happea. Mulla oli paikat jo 10 cm auki, mutta sain ponnistaa vauvan ulos vasta neljän tunnin odottelun jälkeen. Syynä oli se, että odoteltiin vauvan asettautumista synnytyskanavassa. Koin ponnistamisen tarvetta ja sain välillä yrittää ponnistaa, mutta vauvan sydänäänissä oli silloin laskuja. Imukuppiulosautto oli lähellä, ja jos se ei olisi auttanut, olisi leikattu.

Harvinaistahan tällainen saattaa olla, mutta täysin mahdollista eikä välttämättä mitenkään ennakoitavissa tai estettävissä.

emmuli80:

" Vähän hymähdin tuolle kun kirjoitit, että eihän siinä kauaa mene kun äiti laitetaan työntämään tenvä ulos kun reitti on selvä. Siinähän voi mennä 2-3 tuntia! "

Ai sen jälkeen kun kanavaa on auki 10 cm ja ponnistukset ovat alkaneet? Eipä tullut mieleen.

Minulla supisteli kolme yötä ja päivää putkeen. Välillä oli ihan kunnollisia napakoita säännöllisiä supistuksia viiden minuutin välein,mutta mitään ei kohdunsuulla tapahtunut. Vanhempien lasten hoitaja oli lähtövalmiudessa koko ajan. Olin aivan poikki kun en ollut nukkunut kunnolla moneen vuorokauteen, ehkä kuutisen tuntia yhteensä. Viikkojakin oli jo 40+. Aikaisemmat synnytykset olivat alkaneet vesienmenolla, mutta tämä viimeisin ei sitten millään. Lääkäri ehdotti kalvojen puhkaisua ja niinpä sitten synnytin vajaassa kolmessa tunnissa kymmenen pisteen tytön. Supistukset olivat jopa lievempiä kuin ennen kalvojen puhkaisua. Ei voi siis sanoa absoluuttisena totuutena, että kaikilla supistukset kovenevat kalvojen puhkaisun jälkeen. Minulla oli sen jälkeen sellainen tunne kuin korkki olisi lähtenyt kohdunsuulta ja supistukset vihdoin alkoivat saada jotain aikaankin. Ennen kalvojen puhkaisua tuntui siltä kuin täysinäistä ilmapalloa olisi rusennettu ulos. Vaikea kuvailla, mutta suuri helpotus se vesien meno oli!

Olen pian valmistuva kätilöopiskelija ja haluaisin muutaman kommentin lisätä keskusteluun.



Sikiön sydänääniä on tärkeä kuunnella siksi, että niistä saadaan arvokasta tietoa vauvan voinnista. Seuraamalla äänien vaihtelua ja laskuja selviää, onko kaikki vauvalla hyvin. Esimerkiksi supistuksen yhteydessä äänet saattavat laskea ja tämä on ok. Mutta jos käyrään tulee ns. myöhäisiä laskuja (supistuksen jälkeen), on epäiltävissä, että vauva on ahdinkotilassa. Silloin yleensä toimenpiteenä on mikroverinäytteen otto sikiön päästä. Sillä saadaan ph-arvo, joka siis kertoo vauvan hapetuksesta. Ja tosiaankin napanuoran puristumisen esim. kaulan ympärille pystyy joissain tilanteissa havaitsemaan jo käyrästä.



Yleensä käyrää otetaan tietyin väliajoin, mutta jos siihen tulee em. laskuja tai esim. vaihtelu on niukkaa (eli käyrä suorahkoa eikä sahaavaa), yleensä otetaan käyrää pidempään ja usein seuranta onkin sitten jatkuvaa.



Kalvojen puhkaisu on aika yleinen toimenpide, jos synnytys ei tunnu edistyvän ja kohdunsuun tilanne junnaa pitkään paikallaan. Omakohtaisten kokemusten mukaan tämä tehdään usein siksi, että äiti alkaa olla jo hyvin väsynyt ja supistukset alkavat myös siitä syystä heiketä. Mielestäni kuitenkin kalvojen puhkaisu on siinä tilanteessa lempeämpi toimenpide kuin oksitosiinin aloittaminen. Kalvot usein puhkaistaan myös epiduraalin laiton jälkeen, koska epiduraali tuppaa myös heikentämään supistuksia.



Itse en ole kertaakaan vielä törmännyt amnioskoopin eli tähystimen käyttöön, jolla pystytään siis tarkistamaan lapsiveden väri. En tiedä onko se joissain sairaaloissa käytössä, mutta yleensä kalvot puhkaistaan myös siis veden värin tarkistamiseksi.



Sitten vielä niistä sydänäänistä sen verran, että pinnin päähän laittamisen syy voi myös olla se, että saadaan käyttöön tarkempi ktg-kone, nimeltään stan. Stanilla pystytään seuraamaan ääniä paremmin siksi, että se mittaa äänten lisäksi vauvan ekg:tä ja se pystyy siten analysoimaan ekg:n, äänten ja vaihteluiden ja laskujen perusteella, onko vauvalla kaikki hyvin. Stan antaa ahdinkotilanteissa hälytyksiä, joiden avulla voidaan huomata sellainenkin ahdinkotilanne, jota ei tavallisen ktg:n perusteella välttämättä huomaisi. Stanin käyttö on yleistymässä ja se on todettu oikein hyväksi ja luotettavaksi laitteeksi.



Ja tosiaan kuten joku jo aiemmin mainitsi, ponnistusvaihe on synnytyksen kriittisin vaihe. Sikiö on synnytyskanavassa niin alhaalla, ettei ääniä enää saada kuulumaan vatsan päältä, koska äidin lantion luut sen estävät. Juuri silloin ääniä olisi tärkeä kuunnella, koska silloin ne kaikista eniten heittelevät ja kertovat vauvan tilanteesta. Ja joillain saattaa ponnistusvaihe tosiaankin kestää toistakin tuntia, jos silloin ei koko aikana kuunnella vauvan ääniä, voi todellakin syntyä vauva, joka saattaa olla hyvinkin huonossa kunnossa.



Vielä haluaisin sen mainita, että toiveita on hyvä kirjata ylös synnytystä varten, mutta kuitenkin jättää tarkka suunnitelma synnytyksen etenemisestä tekemättä. Kukaan ei pysty ennustamaan, mitä tapahtuu. Varsinkin jos ei ole aiemmin synnyttänyt, eihän voi tietää esimerkiksi miten sietää kipua. Jos on lähtenyt asenteella, ettei ota lääkkeellisiä kivunlievityksiä missään nimessä ja sitten usean tunnin kärvistelyn jälkeen sittenkin haluaa jotain kivunlievitystä, voi itselleen tulla jälkikäteen hirveä pettymyksen tunne siitä, että antoikin periksi. Avoimin mielin kun lähtee, synnytys varmasti etenee parhaiten. Haluan nyt vielä sen sanoa, etten mitenkään ole luomusynnytystä vastaan todellakaan. Haluan vain antaa vähän näkökulmaa kätilöopiskelijan kannalta.



t. Sinikellonen



Ps. ainakin Helsingin Kätilöopistolla tavallisen synnytyssalin ainoa amme on hyvin harvoin käytössä ja sinne saa mennä vesien menon jälkeenkin (kunhan ei ole vihreää vettä.)

emmuli80:

" Vähän hymähdin tuolle kun kirjoitit, että eihän siinä kauaa mene kun äiti laitetaan työntämään tenvä ulos kun reitti on selvä. Siinähän voi mennä 2-3 tuntia! "

Ai sen jälkeen kun kanavaa on auki 10 cm ja ponnistukset ovat alkaneet? Eipä tullut mieleen.

Kommentoin ainoastaan tätä kohtaa. Minulla on kaksi synnytystä takana (ensimmäisen kokonaiskesto 6 tuntia ja toisen 4 tuntia) , ja molemmissa synnytyksissä avautumisvaihe on ollut TODELLA nopea, hyvä että olen ehtinyt sairaalaan, kun olen jo ollut 10 cm auki. Lääkkeellisiä kivunlievityksiä en olisi tietenkään edes ehtinyt saada, vaikka olisin halunnutkin.

Mutta eipä ole ollut puhettakaan, että olisin voinut alkaa heti ponnistella, kun kohdunsuu oli 10 cm auki, koska lapsi on ollut molemmilla kerroilla tässä vaiheessa vielä ihan ylhäällä. Molemmilla kerroilla on avautumisvaiheen jälkeen kestänyt 1,5 tuntia ennen kuin olen päässyt ponnistamaan. Tämä synnytyksen " odotteluvaihe" on ollut ehdottomasti kaikkein kamalin vaihe, lähes sietämätön. Molemmilla kerroilla olen saanut lopulta oksitosiinitipan vauhdittamaan laskeutumista siinä vaiheessa, kun olen itkien todennut, että en enää millään jaksa, voimat on täysin loppu.

Ensimmäisen kanssa varsinainen ponnistusvaihe kesti vielä 45 minuuttia, toisen kanssa onneksi enää 10 minuuttia.

Minulle tällainen synnytyksen käsikirjoitus oli etukäteen ihan outo, luulin, että avautumisvaihetta seuraa heti ponnistusvaihe tai että ponnistamista ei ainakaan joudu muutamaa minuuttia kauempaa odottelemaan. Kolmatta odotan ja etukäteen taas jo pelkään tätä pitkää lasketumisen odottelua, koska tiedän, että supistuskipu on tässä vaiheessa sietämätönntä ja tauotonta, ja ponnistamisen tarve kova, mutta mitään muuta ei voi tehdä, kuin taistella vastaan ja odottaa...:/

Aiemmista vastauksista onkin käynyt jo ilmi, että äiti ei välttämättä saa ponnistaa heti kun paikat ovat 10 cm auki. Silloin on tärkeä seurata vauvan vointia ja tarvittaessa auttaa vauva maailmaan (esim. imukupilla tai sektiolla). Liikkuminen on usein suositeltavaa, mutta ei aina. Joskus vauvan hapetus on parhaimmillaan, kun äiti on makuulla.

Huonokuntoisen vauvan voi saada virvoiteltua ja elvytettyä, mutta ei kannata odottaa tilanteen kärjistymistä siihen saakka, jos se on estettävissä. Hapen puute voi aiheuttaa seurauksia, jotka näkyvät vasta kuukausien kuluttua.

Mä toivon, ettei tätä kirjoitusta nyt otettaisi luomuvastaisuutena. Moniin toimenpiteisiin vain on ihan pätevä syy eikä tarkoituksena ole kiusata äitiä tai " tehdä vain niin kuin aina on tehty" . Jälkeenpäin voi ehkä sanoa, että jokin toimenpide oli turha (esim. sydänäänien seuranta, jos synnytys sujuikin optimaalisesti), mutta synnytyksessä on joskus parempi hallita riskejä seurannan avulla kuin yrittää hoitaa seurauksia myöhemmin.

emmuli80:

En muuten käsitä, että mitä merkitystä sillä sydänäänien seuraamisella on enää siinä vaiheessa kun vauva on jo synnytyskanavassa (tai siis hyvää vauhtia tulossa)? Tuskin sitä kovin usein käy niin että siinä vaiheessa jokin menisi jumiin niin pahasti etteikö vauvaa saisi elvytettyä heti syntymän jälkeen.

Periaatteessa tuokin on ihan yksinkertainen asia: synnyttäjän täytyy liikkua, hengittää, pysyä positiivisena, saada nestettä ja kokea olevansa homman pomo. Se lienee paras tapa turvata sydänäänet sekä äidillä että vauvalla.

emmuli80:

" Vähän hymähdin tuolle kun kirjoitit, että eihän siinä kauaa mene kun äiti laitetaan työntämään tenvä ulos kun reitti on selvä. Siinähän voi mennä 2-3 tuntia! "

Ai sen jälkeen kun kanavaa on auki 10 cm ja ponnistukset ovat alkaneet? Eipä tullut mieleen.

Itse sain kyllä luvan ponnistaa heti kun olin täysin auki. Mutta tässäkin vaiheessa voi tulla yllätyksiä vastaan etenkin ensisynnyttäjälle. Jos kudokset eivät anna periksi (pehmytkudosvastus) niin tilanteessa ei auta edes paha sisu. Itselläni oli vielä voimia jäljellä, mutta tunnin ja vartin kuluttua alkoi toivo olla mennyttä. Olin etukäteen pelännyt kaikkein eniten imukuppia ja episiotomiaa, mutta tuolloin ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, enkä voinut vastaankaan pistää.

Muutoin olen kyllä luomusynnytyksen kannalla, ainoana " kivunlievityksenä" käytin kylmää pyyhettä. Anturi vauvan päähän laitettiin, vedet menivät itsestään jo edellisenä iltana. Minulla sydänäänten kuuntelu vatsan päältä ei onnistunut ollenkaan: pienikin liikahdus ja ne hävisivät -> en siis voinut hievahtaakaan, minkä koin todella luonnottomaksi. Eli anturi nimenomaan vapautti minut toivomaani pystyasentoon.

Voih, minua alkaa oikein ärsyttää sinun puolestasi nämä kommentit, joissa taas kovasti yritetään lyödä lyttyyn tulevaa synnyttäjää ja esittää tietävää joko sen vuoksi että on itse synnyttänyt tai että on mahdollisesti jopa kätilö. On se kumma, kun synnytystä pidetään tänä päivänä sellaisena tapahtumana, ettei siitä muka voisi hyvinkin selvitä ilman lääketieteen apua. Lääketieteestä voi olla suurtakin apua tarvittaessa, mutta se ei ole normaalisti etenevään synnytykseen mikään välttämätön tarve.



En tiedä luitko sen epiduraaliketjun, mutta itseäni ärsytti ne kommentit myös. Olin tuolloin myös vasta alkuraskaudessa ja sekin oli ihmisten mielestä aivan naurettavaa, että jo siinä vaiheessa " suunnittelin" synnytystä. Hienosti kuitenkin meni, mitä nyt oli se kalvojen puhkaisu. Eikä synnytys mitenkään ollut edes jämähtänyt paikoilleen, ihan turha toimenpide siis. Seuraavan raskauden aikana (joka toivottavasti pian saataisiin alulle) aion lukea vielä tarkemmin tuon Aktiivisen synnytyksen nettisivuilta tietoa. Kirjastosta löytyy myös ihania kirjoja luomusynnytyksestä (näiltä nettipalstoilta kun ei hirveän paljoa kannustusta siihen saa). Ja siitä kivusta vielä - monet unohtavat, että ne epiduraalitkin voivat vain pahentaa sitä kipua. Käytinhän itsekin kivunlievitysmenetelmiä kuten ammetta, liikuntaa jne. mutta koska en halunnut mahdollisesti kahliutua jalattomaksi tai pitkittää synnytystä - lisätä kipua, eli mahdollisten sivuvaikutusten vuoksi jätin epiduraalit sun muut 100% varmasti sivuun. Vaikkei kipua etukäteen tiedä, voi sen hyvin kuvitella. Enhän minäkään tiedä, miltä tuntuisi jos joku löisi vasaralla käteen mutta uskon, että pystyn oikein hyvin kuvittelemaan sen..



Tuli myös mieleen yksi asia, jota sinunkin kannattaa pohtia. Tämä oli myös itselleni yllätys synnytyksessä. Eli kohtua supistava pistos. Heti kun vauva oli syntynyt, kätilö pisti piikin minulle. En ehtinyt kysyä tai sanoa mitään, olinhan juuri käynyt raskaan ponnistusvaiheen läpi. Myöhemmin ihmisiltä kyselleenä sitä ei monillekaan ole annettu, mutta jotkut ilmeisesti pistävät sen rutiinina, mikä on aivan hölmöä, suurin osa kohduista varmasti supistuu ihan itsestäänkin. Eli jouduin siinäkin vähän liukuhihnatoimenpiteeseen. Sen tulen myös kirjaamaan seuraavalla kertaa ylös synnytykseen mennessä, etten turhan päiten sitä piikkiä halua.

Kun paikat ovat jo 10 cm auki ja reitin pitäisi olla ponnistukselle selvä, voi sydänäänten kuuntelu pelastaa vauvan. Tämä ei edes ole harvinaista. Omassa synnytysvalmennusryhmässäni kahdella äidillä oli juuri tuo Emmulin mainitsema tilanne, että synnytys edennyt normaalisti ja paikat täysin auki, jolloin Emmuli epäili sydänäänten seurannan olevan turhaa.



Nämä äidit joutuivat kiireelliseen sektioon, toinen siksi että vauvan sydänäänet heikenivät ja tämän jälkeen selvisi, että vauva oli isokokoinen ja väärässä tarjonnassa, jolloin vauva ei olisi päässytkään syntymään alakautta. Juuri päähän kytketty antura tai miksikä sitä kutsutaan mahdollisti vauvan hädän havaitsemisen. Toisessa tapauksessa en tiedä yksityiskohtia, mutta sektioon jouduttiin kun vauva oli jo niin alhaalla, että sektiollakin oli vaikeuksia irrottaa vauva synnytyskanavasta. Kun näyttää siltä että " reitti on selvä" voi ollakin ettei olekan.



Toisin sanoen vauvan sydänäänten kuuntelu on tarpeen ihan loppuun asti ja ihan normaalisti edennyt synnytys voi olla sellainen, että vauva joutuu ahdinkoon ja seuranta tarpeen.



Kukaan tuskin kiistää, etteikö synnytys voisi edetä normalisti ilman mitään toimenpiteitä tai vauvan tilan seurantaa. Mutta voi olla myös toisin, etukäteen ei voi tietää.

Tähän vain yksi kommentti: kukaan ei voi etukäteen tietää, tuleeko synnytys etenemään normaalisti. Yllätyksiä voi tulla eteen, vaikka raskaus olisi sujunut ongelmitta.

Mun mielestäni tämän kertominen ei ole kenenkään lyttyyn lyömistä tai masentamista. Jos se jotakuta ärsyttää, syystä tai syyttä, eipä ole mun ongelmani. Sana on vapaa :)

Emilyn:

Voih, minua alkaa oikein ärsyttää sinun puolestasi nämä kommentit, joissa taas kovasti yritetään lyödä lyttyyn tulevaa synnyttäjää ja esittää tietävää joko sen vuoksi että on itse synnyttänyt tai että on mahdollisesti jopa kätilö.

Mielenkiintoista luettavaa..



Itse olen synnyttänyt ensimmäisen hyvin epäluomusti.. Epiduraali, josta seurasi pitkittynyt avautumisvaihe (epiduraalin jälkeen synnytys eteni superhitaasti), kalvot puhkaistiin, ei ponnistamisentarvetta, ei neuvoja ponnistamiseen, ponnistusvaihe kesti 1,5 h (se voi siis todellakin kestää), lopuksi sydänäänet hävisivät lähes kokonaan, josta seurasi episiotomia ja erittäin kivulias imukupilla ulosotto. Melkeinpä väitän, että kaikki sai alkunsa epiduraalista..



Toisen päätin synnyttää luomusti, jotta varmasti tuntisin ponnistamisen tarpeen, eikä tarvisi enää ikinä kokea imukuppia.. Ainoa mitä tehtiin, oli kalvojen puhkaisu, kun synnytys ei meinannut edetä (supistukset tehokkaat, mutta harvat), toivoin sitä itsekin. Mutta. Kipu muuttui tähtitieteelliseksi kalvojen puhkaisun jälkeen, kun vauvan pää alkoi pusertaa kohdunsuuta. Kohdunsuu aukesi 6cm 10 cm:iin puolessa tunnissa ja mitään kipulääkettä en käyttänyt. Liikkua sain, kun pinni kanssa ei tarvi maata paikallaan, mahan päältä kuunneltaessa olen aina joutunut makaamaan kyljellään, joka on aivan sietämätöntä. Ponnistusvaihe kesti 45 min, ilman kipulääkkeitä, oli työtä ja tuskaa (vauva 4400g), mutta ei tarvittu episiotomiaa ja todella tunsin ponnistamisen tarpeen, seurauksena 3 tikkiä. Toivuin todella nopeasti!



Kolmannella kerralla toivoin ettei kalvoja puhkaista ellei ole lääketieteellistä tarvetta. Sairaalaan mennessä oli kohdunsuu 4 cm auki, ainoa vauhditus oli vesiperäruiske, joka todella antoi supistuksille voimaa. Kalvot puhkaistiin, kun kohdunsuu oli auki ja kivun hallitsi hyvin loppuun asti, kun se ei ollut niin terävää (pää ei painanut niin kovasti kohdunsuuta). Salissa ehdin olla n. 1,5 h ennen vauvan syntymää ja sydänääniä kuunneltiin kerran mahan päältä. Mielikuva synnytyksestä oli harmoninen, sain rauhassa keskittyä supistuksiin ja en missään vaiheessa kokenut kivun menevän " yli" . Vauva syntyi yhdellä ponnistuksella. Aivan ihana synnytys, ei tikin tikkiä.



Nyt odotan neljättä lasta rv 36+2, toiveeni on ettei kalvoja puhkaista, mikäli ei ole pakko, lisäksi haluan ponnistaa jakkaralla, sillä tulossa oleva vauva on iso ja vaikka olisi sängyllä puoli-istuvassa asennossa, painaa sänky häntäluuta synnytyskanavaa vasten ja näin vain turhaan vaikeuttaa ponnistamista.



Synnytys ei ole mikään äidin temppurata, mutta mielestäni ei ole väärin toivoa mahdollisimman vähää puuttumista. Mikäli vauvani sydänäänissä on jotain hälyttävää, en tietenkään yritä estää kalvojen puhkaisua ja pinnin laittamista, mutta mikäli kaikki on ok, haluan, että kipujani ei turhaan lisätä avautumisvaiheessa, sillä ponnistaminen ilman puudutusta todella sattuu ja tarvitsen siihen kaikki voimat. Itse kyllä haluan, että kalvot puhkaistaan ponnistusvaiheen ajaksi ja turhat remmit mahan päältä otetaan pois ja kuunnellaan sydänäänet pinnin avulla. Muistoissa on hälyttävä tilanne ekasta synnytyksestä.



Pinnin laitosta vielä.. Onhan se kurjaa, että vauvan päähän laitetaan neula, mutta luulenpa että vauva kokee paljon kovempaa kipua puristuessaan synnytyskanavan läpi ja varsinkin, jos reppana joutuu siellä pitkään olemaan..



Uskon, että tälläkin kerralla henkilökunta on sairaalassa vauvaani ja minua varten ja kun menen sinne avoimella asenteella, en vaatimuslistojen kanssa, vaan ystävällisesti toiveeni perustellen, saan taas kohtelua, josta jää hyvä mieli ja joka tähtää parhaaseen lopputulokseen: terveeseen, hyvinvoivaan vastasyntyneeseen ja pikaisesti toipuvaan äitiin.

¿Haluaako pinon laittaja itselleen jonkinmoisen papukaija merkin?? :)¿



Tämä tuntuu olevan aika yleinen käsitys luomusynnyttäjistä ja sen takia esimerkiksi itse otan aika varovasti puheeksi omat positiiviset synnytyskokemukseni uusien ihmisten keskuudessa. Omassa tuttavapiirissäni on paljon naisia, jotka ovat tarpeeksi tietoa saatuaan päättäneet tavoitella luonnollista synnytystä ja siitä selvittyään ovat erityisen tyytyväisiä. Mutta en kyllä sanoisi, että kukaan heistä olisi synnyttänyt luonnollisesti saadakseen siitä toisten naisten arvostusta, ihailua tai papukaijamerkkejä. Kyllä yleisin syy taitaa olla se, että normaali, luonnollinen, lääkkeetön synnytys on terveellisempi vaihtoehto medikaalisesti hoidetulle synnytykselle ja tuntemani naiset valitsevat sen oman ja syntyvän lapsensa parhaaksi.



Jotkut naiset syövät rasvaista pikaruokaa, toiset terveellistä tuoreista raaka-aineista valmistettua kotiruokaa. Jotkut naiset eivät harrasta liikuntaa, toiset harrastavat liikuntaa satunnaisesti ja toiset taas huolehtivat fyysisestä terveydestään liikkumalla jopa viitenä päivänä viikossa. Jotkut naiset polttavat tupakkaa tai juovat alkoholia, toiset taas välttävät kyseisiä aineita. Ne, jotka haluavat elää tervellisten elämäntapojen mukaan tekevät sen varmasti siksi, että heille tulee siitä hyvä olo, eivät siksi, että ansaitsisivat sillä muiden kunnioitusta. Aivan samalla lailla luonnonmukaisen synnytyksen valitsevat naiset tekevät sen usein siksi, että se tiedostetaan terveelliseksi tavaksi synnyttää ja siitä tulee hyvä olo niin äidille, kuin vauvallekin. Luonnolliseen synnytykseen sisältyy myös vähemmän riskejä, kuin medikaalisesti hoidettuun synnytykseen, sillä toimenpiteet lisäävät komplikaatioiden mahdollisuutta. Kukapa ei olisi ylpeä selviydyttyään normaalista synnytyksestä ilman toimenpiteita ja lääkkeitä.

Pönttö-örvelö

¿Itse olen synnyttänyt kaksi kertaa ja kolmas on edessä vielä tänä kesänä. Aina ole synnyttämään mennyt avoimin luottavaisin mielin! Itse uskon vahvasti että kyllä luonto hoitaa, mutta silti tai juuri sen takia en ole kokenut tarvitsevani mitään erityistä lisätietoa synnytksen kulusta, toimenpiteistä, synnytyslauluista, rentoutumisita..yms. Olen vain luottanut kehooni, kuunnellut tuntemuksiani ja " antanut mennä" . ¿



Moni nainen tuntuu luottavan luonnolliseen synnytykseen sen takia, että tuhansien vuosien ajan naiset ovat synnytäneet ja selviytyneet synnytyksistä. Tottahan se onkin ja meidän äitimme, isoäitimme ja isoisoäitimme usein selvisivät synnytyskivusta ilman lääkkeitä. Mutta pitää myös muistaa, että he olivat vapaita toimimaan vaistojen varaisesti omassa tutussa ympäristössään. Tuolloin synnytyksen kulkuun ei puututtu seuraamalla jatkuvaa sydänäänikäyrää, tekemällä toistuvia sisätutkimuksia tai antamalla äidille rauhoittavia petidiinipiikkejä, oksitosiinitippaa ym. Sen sijaan kätilö antoi jatkuvaa tukea äidille olemalla läsnä ja kannustamalla häntä. Ristiriitaisuus nykypäivänä syntyy siitä, että meillä Suomessa on äideillä valittavanaan vain yksi hoitomalli: medikaalinen, lääkäreiden johtama hoitomalli. Jos äiti tavoittelee mahdollisimman luonnollista synnytystä ja menee sen kummemmin valmistautumatta sairaalaan synnyttämään edessä saattaa olla konflikti, jos kohdalle sattuva kätilö onkin tottunut hoitamaan synnytyksiä medikaalisen mallin mukaisesti. Useissa muissa maissa äiti voi valita synnytyspaikan sen mukaan, minkälaista hoitoa hän haluaa.



Tanskassa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin mitä vaikutusta on synnytyspaikan hoitofilosofialla synnytyksen lopputuloksen kanssa. Ryhmä naisia, jotka olivat kaikki valmistautuneet lääkkeettömään luonnolliseen synnytykseen jaettiin kahden synnytyspaikan välillä. Joka toinen ohjattiin sairaalan normaalille synnytysosastolle ja joka toinen sairaalan kätilöjohtoiseen birth centeriin, jossa kätilöt olivat erikoistuneet luonnollisen synnytyksen tukemiseen. Lähes järjestäin ne äidit, jotka synnyttivät sairaalan osastolla, päätyivät epiduraaliin ja birth centerissä synnyttäneet selvisivät ilman lääkkeitä. Jos siis Suomessa äiti haluaa saada kätilöjohtoisen synnytyskulttuurin mukaista hoitoa, hänellä on kaksi vaihtoehtoa; joko synnyttää kotona, jolloin hän pystyy valitsemaan hoitavan kätilön tai valmistautua huolellisesti sairaalasynnytykseen ja varautua myös hieman pitämään puoliaan mahdollista ylimedikaalisuutta vastaan. Meillä on joitakin aivan ihania perinteisiä kätilöitä Suomen sairaaloissa, mutta kyllä valtaosa kätilöistä kuitenkin toimii medikaalisen mallin mukaisesti luottaen lääkkeisiin ja toimenpiteisiin ja silloin avoimin mielin synnyttämään tullut äiti saattaa vain yksinkertaisesti päätyä medikaalisen hoitomallin vietäväksi. Jos taas kohdalle sattuu luonnollista synnytystä tukeva kätilö, myös täysin valmistautumaton synnyttäjä saattaa selviytyä synnytyksestä hyvinkin luonnollisesti.