"Köyhät" vanhemmat, miten kestätte sen

koetan aina keksiä jotain tilalle. Esim. eilen rakennettiin metsästä kerätyistä lehdistä, sammaleesta ym. hieno autorata. Tietty lapsen maku ei sama kuin äidin, eli värikkäistä muovileluja kaipaa...

kumpikin työttömiä eikä koskaan ole tarvinnut sanoa niin sillä meillä lapsilta ei puutu mitään.

Saavat ihan kaiken saman mitä nk. paremman perheen lapsetkin.



Itse asiassa heillä taitaa olla enemmän kuin sellaisten perheiden lapsilla jossa maksetaan asunto- ja autolainaa ja säästetään sitten muusta.

Elämässä tulee "ei" todella usein vastaan.

Kun on kolme lasta ja erityisesti vanhin poika on kova haluamaan tavaroita. Ei nyt vielä onneksi niin kalliita tavaroita halua mutta haluaa paljon sellaisia pieniäkin tavaroita. Tuleehan nekin sitten yhteensä maksamaan paljon. Vaatteissakin on aika kranttu. Kai sitä on vain selitettävä ettei ole varaa tai sitten yrittää säästää että voi edes joskus ostaa jotain kivaa lapsillekin.

Tavaralla ei onnea osteta.



Ja lapseni saa kyllä kaiken mitä tarvitsee vaikkei saisikaan kaikkea mitä HALUAA.



Ja jos jokin mitä haluaa on oikeasti tärkeä (tai välttämätön) niin siihen säästetään. Vaikka kauemminkin.



Leluja,hyväkuntoisia kirpparilta ostettuja ja lahjaksi saatuja,lapsellamme on paljonkin

Silti lapselle sanotaan usein "ei".

Ei meillä ostella lapsille jatkuvasti roinaa, synttärinä joku isompi lahja (50 euroa) ja joskus jotain pientä.

meillä on varaa ostaa kaikki mitä lapset haluaisivat ja varmaan paljon enemmänkin.



Ei toki jouduta sanomaan että "ei ole varaa", mutta EI pitää kuitenkin sanoa, koska lapsia ei lahjoilla yms. kasvateta.



Nykyään eivät enää kinuakaa mitään, vaan tietävät että omilla viikkorahoilla voi sitten ostaa. Viikkkorahaakaan emme anna liikoja, joten rahan arvo ei sumennu, vaikka vanhemmilla sitä onkin perheen elättämiseen ihan tarpeeksi.



Tarkoituksena on laitta lapset jakamaan mainoksi tai jotain vastaavaa, jotta ymmärtävät rahan arvon.

sanoa ettei ole varaa. Kaikkea en antaisi vaikka tilillä olisi rahaa vaikka koko kylälle. Siitähän he oppivat tämän nykyaikaisen kaikki mulle heti äkkiä- elämäntyylin.

mutta ei meillä lapset vingu tavaroita, eikä mitään turhanpäiväisyyksiä ostella. Ei se, että on varaa, tarkoita sitä, että lapset eläisivät tavarataivaassa.

Ihan käsittämäton idea, että lasten pitäisi saada kaikki se mitä kavereilla on. Meidän lapset on pienestä asti tottunut siihen ettei kaikkea voi saada ja ovat todella iloisia jos joskus saavat jonkun haluamansa tavaran tai vaatteen. Meillä on paljon keskusteltu elämänarvoista ja siitä mikä on meidän mielestä tarkeää elämässä. Jos naapuri esim. pistää rahansa hienoihin autoihin, se on hänelle tärkeää, mutta me mielummin ostamme lapselle hyvän soittimen tai vietämme perheloman Lapissa.

luonnetta: kärsivällisyyttä ja suhteellisuudentajua. Isommalle voi hyvin perustella (tyttö 7v), että ei kaikkea tarvitse eikä kaikkea ole varaa ostaa kun raha pitää riittää ruokaan ja vaatteisiin. Mutta hän tietää myös että isompia leluja ym. voi toivoa joulu- ja synttärilahjaksi. Tärkeimmät toiveet toteutuu kyllä sitten silloin. Ja sitten omia leluja myymällä voi tienata uusiin rahaa myös. Huutista ollaan myös hyödynnetty lelujen ostossa. Leluja voi olla liikaakin, olen huomannut että meillä tietyt peruslelut on kaikista suosituimmat (legot, junarata, parkkitalo, autot, palapelit ja kirjat 2-3v pojilla sekä tytöllä bratzit, little petsit, nukkekoti, pehmoeläimet, muutamat pelit sekä kirjat). Sellaiset lelut, joilla meillä ei leikitä, ollaan myyty, jotta lapset voi niillä rahoilla saada uusia sekä muuta tarpeellista (viimeksi kirjoituspöytä ja tuoli ekaluokkalaiselle).

Jotain ihme kritiikkiä heti joltain hyvätuloisilta??!!



Eiköhän tässä nyt ollut kyse siitä että lapselle ei ehkä ole juuri KOSKAAN varaa ostaa mitään mitä lapsi haluaisi? Varmaan te hyvätuloiset tajuatte miten kamalaa sekin voi olla?



Mä tunnen kyllä just kaltaisianne perheitä. Itselle kyllä ostetaan viimeisimmät merkkivaatteet, tilataan kalliita lehtiä, ostetaan kalusteita ja "taidetta", lapsille opetetaan säästäväisyyttä... Minusta outoa.



Ja joo, en minäkään osta kaikkea lapselle mitä hän haluaa mutta kyllä lapsenkin JOSKUS PITÄÄ JOTAIN HALUAMAANSA SAADA! Jos ei koskaan saa mitään niin siitäkin voi katkeroitua ja aikuisiällä se voi kostautua niin että sitten ostelee liikaakin.

Tiedän ainakin että lapseni osaa arvostaa kun jotain sitten saa. Niin kaun kuin rakkautta ja ruokaa riittää, ei lapsellani ole mitään hätää. Voisi kysyä rikkailta vanhemmilta, että miten kestätte sen kun lapsi saa aina kaiken haluamansa?

varaa olisi, niin tarviiko lapsen saada kaikki mitä haluaa?



leluja yletön määrä, leikitään hetki ja taas kohta halutaan taas jotain uutta. rojua kerääntyy nurkkiin rojua joka puolella? sille sanon ei!

Niille tämä on vain roina kysymys ja sitähän kaikkien on hyvä vähentää.



Mutta itse kysymykseen, sydän siinä äidiltä särkyy lapset tuntuvat sopeutuvan.



Meidän kuopus on intohimoinen jalkapallonpelaaja. Kävi innokkaasti harkoissa vaikka äidiltä meni neljä kuukautta kerätä rahat lisenssimaksuun että tyttö pääsi peliin mukaan.

Kyllä ne lapset hengissä selviävät vaikkeivat omista polkupyörää, pääse vaellusriparille, uimahallin pääsee jos saa joltakin kaverin perheeltä kimppakyydin. Soittimia ei ole edes osannut toivoa.



Kyllä lapset tietää ettei meillä kasva raha puussa. Keskimmäinen oli 5v, kun sanoi ensi kerran ettei hänelle tarvitse ostaa päiväkodista vappupalloa, se on turhaa.

Mitä lapsistasi tulee ap kun saavat kaiken?

Itse elin todella köyhän lapsuuden, leluja ei saatu koskaan muuten kuin esim. kummeilta lahjaksi, vaatteet oli sukulaisten vanhoja ja paikkailtuja.

Jonkun verran jäi turvattomuuden tunne, oli jo pienenä pelko että saakohan äiti ostettua ruokaa, älä vaan äiti tuhlaa mihinkään ettei taas eletä sillä puurolla viikoa. Ylpeyttä oli niin paljon ettei vanhemmat hakenut sossusta rahaa vaan kituuti, niin en kyllä itse tekisi, nöyrtyisin varmasti mihin vaan jotta lapseni saavat tarvitsemaansa vitamiinipitoista ruokaa.

Usein harmitti, häpesin rumia vaatteitani ja kun kavereilla oli vaikka mitä ja mulla ei. Mutta siltikin olen hiukan katkera vain hoivan ja huomion puutteesta, vähät tavarasta. Ymmärrän ettei niihin leluihin todellakaan ollut varaa ja hyvä vaan kun eivät ostaneet ja tehneet velkaa.

Omat lapseni sen verran pieniä (3 ja 5) etteivät mitään tiettyä tavaraa osaa niin kauheasti haluta. Itse löydän usein kirppareilta yms 2nd hand -kaupoista tosi kivoja, puoli-ilmaisia leluja joita sitten ostelen silloin tällöin. Ilahtuvat kovasti. (Meillä on kyllä onneksi mummi ja ukki jotka joskus hemmottelevat ja tuovat tuliaisia joihin ei itsellä ole varaa.)



Voi kyllä kuvitella että vastaisuudessa tulee tiukemmat oltavat kun lasten harrastukset alkavat maksaa enemmän. En ole ihan varma miten tilanteen silloin ratkaisen, kieltämättä huolestuttaa nyt jo lasten sisä- ja ulkojumppavaatteet yms jotka pitäisi uusina ostaa joka lukukausi...toivottavasti löydän paremman palkatun työn jossa kuitenkin voin joustaa ajoissa voidakseni olla lasten kanssa.

mutta ei meillä lapset vingu tavaroita, eikä mitään turhanpäiväisyyksiä ostella. Ei se, että on varaa, tarkoita sitä, että lapset eläisivät tavarataivaassa.

Vanhempi lapsi on viisi, eikä vieläkään ole kai tajunnut, että leluosaston tavarat kaupassa myydään kenelle vaan, joka niistä suostuu maksamaan. Lapset saattavat kyllä kylässä oltaessa ja tarhan lelupäivinä ihastella kavereiden tavaroita, mutta eivät ole ikinä ihmeemmin vinkuneet sellaisia itselleen. Johtuisiko sitten siitä, että meillä uusia leluja on aina ostettu vain synttäreille, saatu pukilta jouluna tai ehkä isovanhempien tuliaisina. Lapsille ei siis koskaan ole opetettu, että vinkumalla ja kerjäämällä saa mitä haluaa.

ja lasten on hyvä oppia se elämän tosiasia, että jos jotain kovasti haluaa, niin sitten pitää alkaa säästää sitä varten. Ja jotkut toiveet nyt on kertakaikkiaan meidän perheessä mahdottomia, kun lapsia neljä. Esim. meiltä ei lähdetä vaihto-oppilaaksi tai kalliille kielikurssille. Eipä nuo lapset siitä ole moksiskaan, hyvin ovat oppineet, että kaikkeen mitä haluaa ei ole varaa eikä tarvitse ollakaan.

Yritän kasvattaa lapsistani säästäväisiä järkeviä omilla aivoillaan ajattelevia kansalasia, jotka eivät ole ihan ensimmäisenä mitään pikavippejä ottamassa.