Alkoipa itkettää kun luin perheestä, joiden 3. lapsi kuoli kohtuun 36. vkolla. Osanottoni!

Oli kyllä koskettava kertomus siitä mitä elämä on silloin kun kaikki ei menekään niinkuin pitäisi.

Osanottoni jos Sanna täällä vielä on.

Täällähän minä.

Niin se aika kuluu. Meidän pikkuveikka olisi ensi viikolla 9kk.

Ilmottauduin käpy:n tukihenkilökurssille, niimpä voin alkaa tukihenkilöksi sitten heille joilla tämä elämän kokoinen menetys on vasta edessäpäin.

Aurinkoisin terveisin Sanna

jos lukee tätäkin palstaa, niin varmaan neljä viidestä haluaa (tai pikemminkin vaatii) jotain erikoiskohtelua osakseen, vaikka ihan normaalista raskaudesta kysymys.

Ei tuollaista vaan kukaan voi ennustaa, vaikka noita kohtukuolemia tapahtuu, on se siltikin loppujen lopuksi harvinaista.

Osanotot ystävällesi, itsekin tiedän perheen, jossa olisi 7 lasta, jos raskaudet eivät olisi aina päätyneet niin onnettomasti. Heillä on yksi lapsi. JA noista kuudesta epäonnisesta raskaudesta 4 päätyi elävien lasten synnytykseen, 3 menehtyi erinäisistä syistä heti synnyttyään.

Vierailija:

kaverilla 4 keskenmenoa

5 raskaus eteni viikolle 38+4... vaati käynistystä, ei saanut

38+5 oli raskauden seuraus, tulos kuollut sikiö (kuollut ilmeisesti yöllä)

Totta kai on kamalaa synnyttää kuollut lapsi, mutta vielä kamalampaa se olisi muulle perheelle, jos äitikin menetettäisiin.

Vierailija:

niin suoraan sanoen mun mielestä on ihan epäinhimillistä joutua synnyttämään kuollut vauvansa! Kerta kaikkiaan vaan on, siinä yhditystyvät pahimmat mahdolliset kivut, suurin mahdollinen suru, vielä pelkokin. Aivan kamalaa. Kyllä äidin tie on rankka.

Todella suuret pahoittelut sinulle, Sanna! Ei tuollaista tuollaista menetystä voi oikein kuvitellakaan - ei ehkä uskallakaan kuvitella. Kaikea hyvää jatkossa, tällaisen jälkeen ansaitsette pelkkää onnea ja iloa!

Pelottaa että sanoo jotain väärin. En millään jaksa uskoa, että kukaan tahtoo vähätellä toisen ihmisen surua, toiset vaan ovat parempia lohduttamaan, toiset huonompia. Sen kun pitäisi mielessä, ei ehkä tarvitsisi miettiä minne kaikki läheiset katoavat surun iskiessä.

Vierailija:

Mutta ihan loukkaukselta kuulostaa, samoin kuin: tehän olette vielä niin nuoria että... uutta putkeen, mutta ajattele jos olisi yhtään elänyt miten kamalaa se sitten olisi... mutta jos olisi kuollut myöhemmin niin parempi että kuoli nyt ja muuta samanmoista paskaa.

typerää vähätellä sitä surua ja tilannetta laukomalla noita.

Jos ei parempaan pysty niin parempi on silloin olla hiljaa.. ja se usein riittääkin, kunhan ei juokse karkuun.

Niin, kuten olen aiemminkin sanonut, ei se synnytys ole tämän tragedian pahinta antia, vaan tieto joka lyödään siihen että vauvasi on menehtynyt. Se on se pahin. Nähdä liikkumaton rakkaansa monitorista: hetki jolloin aika pysähtyy, Kaikki se henkinen ja fyysinen tuska, ymmärrys siitä että hetki jonka voit olla vauvasi luona on rajallinen.

Itse vauvan syntymä on yhtä kaunis kuin aina, pikkuisella vaan on silloin pienet siivet selässä, kuvainnollisesti ainakin.

Haluan kiittää kaikkia teitä jotka " äänestitte" tarinaamme kesä-heinäkuun Meidän Perhe-lehden parhaaksi jutuksi. Tarinani oli kolmen suosituimman joukossa. On siis varmaan liikuttanut monia teistä ja niistä jotka eivät ole täällä.

Vaikeista asioista pitää voida puhua, toivottavasti niin on jatkossakin.

Ystäväni menetti esikoisensa muutama viikko sitten. Olen pystynyt olemaan hänelle parempi tuki kun olen aiheista lukenut täältä, miten toimia kun suru kolkuttaa oveen.

Kiitos Sanna kun jaoit tarinaasi, siitä oli ainakin minulle korvaamaton apu nyt kun osui ystävälleni tuo kohtalo jota en olisi koskaan osannut odottaa.

ja miten kamalaa kuolleen vauvan synnyttäminen varmasti on:(

Itku tuli jälleen kerran. Näitä tapahtuu uskomattoman paljon.



Vauvalehteenkin tulee syksyllä juttu aiheesta. Siitä se myrsky varmaan nousee, kun aiheesta ei odottavien keskuudessa saa puhua.



Minä olen jo joutunut puistossa eristetyksi: " olen se äiti, jolta kuoli vauva" . Vaikka asiasta en puhuisi, olettavat, että se on tarttuvaa.

Vierailija:

Itku tuli jälleen kerran. Näitä tapahtuu uskomattoman paljon.

Vauvalehteenkin tulee syksyllä juttu aiheesta. Siitä se myrsky varmaan nousee, kun aiheesta ei odottavien keskuudessa saa puhua.

Minä olen jo joutunut puistossa eristetyksi: " olen se äiti, jolta kuoli vauva" . Vaikka asiasta en puhuisi, olettavat, että se on tarttuvaa.

Voi sitä tuskaa..

Synnytys oli varmaan se helpoin osa tässä kokemuksessa.



-3-

Tuossa vaiheessa raskauttahan se on " varmaa" , että kaikki menee hyvin. On jo kaikki valmiina odottamassa vauvaa ja tottakai uskoo kaiken menevän hyvin, kun raskaus on jo niin pitkällä.

Surullista.

kaverilla 4 keskenmenoa



5 raskaus eteni viikolle 38+4... vaati käynistystä, ei saanut



38+5 oli raskauden seuraus, tulos kuollut sikiö (kuollut ilmeisesti yöllä)

kun hän halusi käynnistystä? Ei synnytystä käynnistetä, jos lapsi ei ole yliaikainen, ellei se ole jostain muusta syystä tarpeen. Jos vauvalla todetaan olevan kaikki hyvin, ei käynnistetä ennen kuin on reilusti yliaikainen. Surullista, mutta aina ei kaikkkea voi ennakoida.

Jos raskaudessa oli jotain ongelmaa ja vauva ei voinut hyvin, niin silloin kyseessä on kai hoitovirhe, jos ei käynnistetty tai leikattu.

jota kyseinen juttu kovasti itketti.

Kamalinta on se, kun saa tietää että vauva on kuollut. Sen jälkeen on ihan sama vaikka sahattaisiin kahtia.

Syytä ei saatu selville. Seuraavat kaksi, jotka onneksi tulivat nopeaan tahtiin, käynnistettiin viikolla 37 " varmuuden vuoksi" , ensisijaisesti kai psykologosista syistä.

Mutta oliko tarina siis niin, että perheen äidin kolme raskautta oli päättynyt keskenmenoon viikolla 36 vai perheen kolmas raskaus (eli kaksi lasta oli kuitenkin)?



Todella ikävää, oli asia kummin tahansa!