Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija
10.11.2026 |

Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.

Kommentit (2003)

Vierailija
1501/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma äitini on ammattiuhri. Voisin jopa muuten kuvitella että hän on tämän ketjun jankkaaja. 

Hän kertoo mielellään miten hyvä äiti on ollut, mite me lapset muistamme kaiken väärin, tai puhumme hänestä pahaa. 

Kun hän on onnistunut manipuloimaan jonkun yleensä naapurin tai sukulaisen, kysyn haluaako tämä henkilö diaarinumerot äitini pahoinpitely tuomioista, niitä on yhteensä seitsämän. Kolmesti hän on viettänyt aikaa vankilassa, kolmasti hän on ollut ehdollisessa vankeudessa, kerran saanut sakko tuomioin. 

Äitini on ihminen joka muelellän puhuu juuri verhoista tai siutä ettemme saanee haluamiamme vaatteita/tavaroita ja nyt kostamme hänelle. 

Välillä ihmiset haluavat tilata tuomioon liittyvät paperit, varsinkin hänen naapurinsa. 

Vierailija
1502/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa. 

Sitten se noin sanovalle on niin. Miksi siitä loukkaantumaan? 

Koska loukkaantujalla itsellään sitä tutkintoa ei ole. Hän kanavoi vihansa omasta ikäluokkansa tyypillisyydestä tyttärensä ikäluokkaan, kaupungistuneisiin akateemisiin keskiluokkaisiin, hoitoalan ja asiantuntijatehtävien naisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1503/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa. 

Sitten se noin sanovalle on niin. Miksi siitä loukkaantumaan? 

Koska loukkaantujalla itsellään sitä tutkintoa ei ole. Hän kanavoi vihansa omasta ikäluokkansa tyypillisyydestä tyttärensä ikäluokkaan, kaupungistuneisiin akateemisiin keskiluokkaisiin, hoitoalan ja asiantuntijatehtävien naisiin.

Miksi sinusta nettikeskustelussa on tärkeä pohtia jonkun koulutusta jos hän ei itse ole sitä tuonut esiin?

Täällä ovat ammattinsa kertoneet vaativaa asiantuntijatyötä tekevät ja muutama hoito/terveysalan ihminen. 

Vierailija
1504/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa. 

Sitten se noin sanovalle on niin. Miksi siitä loukkaantumaan? 

Koska loukkaantujalla itsellään sitä tutkintoa ei ole. Hän kanavoi vihansa omasta ikäluokkansa tyypillisyydestä tyttärensä ikäluokkaan, kaupungistuneisiin akateemisiin keskiluokkaisiin, hoitoalan ja asiantuntijatehtävien naisiin.

Mistä tiedät kirjoittajien iänkin? 

Vierailija
1505/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa. 

Sitten se noin sanovalle on niin. Miksi siitä loukkaantumaan? 

Koska ajatuksensa saa sanoa yleistäen vain kun se koskee ihonväriä, uskontoa, juridista sukupuolta tai nyt uutena, ”lapsellisia äidilleen rääkyviä välit poikki laittavia viisikymppisiä”. 

Vierailija
1506/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta täällä on kanavoitu aika paljon iäkkäitä kohtaan, äitejä kohtaan, vähän koulutettuja kohtaan, kansalaiskoulua, oppimattomuutta, tehdastyötä ( saision kirja) vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1507/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Vierailija
1508/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on ammattiuhri. Voisin jopa muuten kuvitella että hän on tämän ketjun jankkaaja. 

Hän kertoo mielellään miten hyvä äiti on ollut, mite me lapset muistamme kaiken väärin, tai puhumme hänestä pahaa. 

Kun hän on onnistunut manipuloimaan jonkun yleensä naapurin tai sukulaisen, kysyn haluaako tämä henkilö diaarinumerot äitini pahoinpitely tuomioista, niitä on yhteensä seitsämän. Kolmesti hän on viettänyt aikaa vankilassa, kolmasti hän on ollut ehdollisessa vankeudessa, kerran saanut sakko tuomioin. 

Äitini on ihminen joka muelellän puhuu juuri verhoista tai siutä ettemme saanee haluamiamme vaatteita/tavaroita ja nyt kostamme hänelle. 

Välillä ihmiset haluavat tilata tuomioon liittyvät paperit, varsinkin hänen naapurinsa. 

Aika hyvin kun jonkun kommentoijan näet rikollisena vankilassa istuneena. Tottakai saat mielessäsi kehitellä ihan mitä tahansa, vaikka kirjoittaa kirjan äideistä.

Voiko vaikka sinua jankkaajaksi jos olet tänne kirjoittanut paljon kommentteja äideistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1509/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Vierailija
1510/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Tämä niin isosti! Tuossa esittelytekstissä aika yksyhteen puhutaan Hesarin haastattelusta, siteerataan jopa asiantuntijaa siinä. Mitäs, jos kirjailija on sen haastattelun perusteella kirjoittanut kirjan kokemastaan eikä lainkaan omasta kokemuksestaan? Vesittyy koko paatoksellinen ”tuhansien äitien kohtalon kuvaaja ja tunteiden kertoja”-ajatus. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1511/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on ammattiuhri. Voisin jopa muuten kuvitella että hän on tämän ketjun jankkaaja. 

Hän kertoo mielellään miten hyvä äiti on ollut, mite me lapset muistamme kaiken väärin, tai puhumme hänestä pahaa. 

Kun hän on onnistunut manipuloimaan jonkun yleensä naapurin tai sukulaisen, kysyn haluaako tämä henkilö diaarinumerot äitini pahoinpitely tuomioista, niitä on yhteensä seitsämän. Kolmesti hän on viettänyt aikaa vankilassa, kolmasti hän on ollut ehdollisessa vankeudessa, kerran saanut sakko tuomioin. 

Äitini on ihminen joka muelellän puhuu juuri verhoista tai siutä ettemme saanee haluamiamme vaatteita/tavaroita ja nyt kostamme hänelle. 

Välillä ihmiset haluavat tilata tuomioon liittyvät paperit, varsinkin hänen naapurinsa. 

Aika hyvin kun jonkun kommentoijan näet rikollisena vankilassa istuneena. Tottakai saat mielessäsi kehitellä ihan mitä tahansa, vaikka kirjoittaa kirjan äideistä.

Voiko vaikka sinua jankkaajaksi jos olet tänne kirjoittanut paljon kommentteja äideistä?

Tuohan kirjotti omasta äidistään.

Vierailija
1512/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa. 

Sitten se noin sanovalle on niin. Miksi siitä loukkaantumaan? 

Koska loukkaantujalla itsellään sitä tutkintoa ei ole. Hän kanavoi vihansa omasta ikäluokkansa tyypillisyydestä tyttärensä ikäluokkaan, kaupungistuneisiin akateemisiin keskiluokkaisiin, hoitoalan ja asiantuntijatehtävien naisiin.

Miten oleellista on koulutus äiti/tytär-suhteissa? Tai  eikö jonkun ikäluokan henkilö ilman tutkintoja saisi osallistua nettikeskusteluihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1513/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on ammattiuhri. Voisin jopa muuten kuvitella että hän on tämän ketjun jankkaaja. 

Hän kertoo mielellään miten hyvä äiti on ollut, mite me lapset muistamme kaiken väärin, tai puhumme hänestä pahaa. 

Kun hän on onnistunut manipuloimaan jonkun yleensä naapurin tai sukulaisen, kysyn haluaako tämä henkilö diaarinumerot äitini pahoinpitely tuomioista, niitä on yhteensä seitsämän. Kolmesti hän on viettänyt aikaa vankilassa, kolmasti hän on ollut ehdollisessa vankeudessa, kerran saanut sakko tuomioin. 

Äitini on ihminen joka muelellän puhuu juuri verhoista tai siutä ettemme saanee haluamiamme vaatteita/tavaroita ja nyt kostamme hänelle. 

Välillä ihmiset haluavat tilata tuomioon liittyvät paperit, varsinkin hänen naapurinsa. 

Aika hyvin kun jonkun kommentoijan näet rikollisena vankilassa istuneena. Tottakai saat mielessäsi kehitellä ihan mitä tahansa, vaikka kirjoittaa kirjan äideistä.

Voiko vaikka sinua jankkaajaksi jos olet tänne kirjoittanut paljon kommentteja äideistä?

Tuohan kirjotti omasta äidistään.

Ajatellen äitinsä olevan joku kirjoittajista. Tietenkin saa ajatella niin tai että on muitakin vankilassa olleita. Kunhan tein havainnon.

Vierailija
1514/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa. 

Sitten se noin sanovalle on niin. Miksi siitä loukkaantumaan? 

Koska loukkaantujalla itsellään sitä tutkintoa ei ole. Hän kanavoi vihansa omasta ikäluokkansa tyypillisyydestä tyttärensä ikäluokkaan, kaupungistuneisiin akateemisiin keskiluokkaisiin, hoitoalan ja asiantuntijatehtävien naisiin.

Miten oleellista on koulutus äiti/tytär-suhteissa? Tai  eikö jonkun ikäluokan henkilö ilman tutkintoja saisi osallistua nettikeskusteluihin?

Kysytkö nyt mielipidettä muilta vai kyseenalaistat jonkun sanomiset ja ajatukset? 

Voithan aloittaa itse, jos kyse on ensinmainitusta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1515/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Tämä niin isosti! Tuossa esittelytekstissä aika yksyhteen puhutaan Hesarin haastattelusta, siteerataan jopa asiantuntijaa siinä. Mitäs, jos kirjailija on sen haastattelun perusteella kirjoittanut kirjan kokemastaan eikä lainkaan omasta kokemuksestaan? Vesittyy koko paatoksellinen ”tuhansien äitien kohtalon kuvaaja ja tunteiden kertoja”-ajatus. 

Mikä Hesarin haastattelu?

Vierailija
1516/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Tämä niin isosti! Tuossa esittelytekstissä aika yksyhteen puhutaan Hesarin haastattelusta, siteerataan jopa asiantuntijaa siinä. Mitäs, jos kirjailija on sen haastattelun perusteella kirjoittanut kirjan kokemastaan eikä lainkaan omasta kokemuksestaan? Vesittyy koko paatoksellinen ”tuhansien äitien kohtalon kuvaaja ja tunteiden kertoja”-ajatus. 

Nettikeskustelujen mukaan on kymmeniä risoja äiti/tytär-suhteita ettei se mikään outo kuvio ole.

Joku kirjailija jos perehtyisi vauvankin äiti/tytär- keskusteluihin voisi saada aikaiseksi kirjan ihmissuhteiden vaikeudesta. Tuon täällä minitun Elämänmeno-kirjan pahempana muunnoksena.

Vierailija
1517/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Tämä niin isosti! Tuossa esittelytekstissä aika yksyhteen puhutaan Hesarin haastattelusta, siteerataan jopa asiantuntijaa siinä. Mitäs, jos kirjailija on sen haastattelun perusteella kirjoittanut kirjan kokemastaan eikä lainkaan omasta kokemuksestaan? Vesittyy koko paatoksellinen ”tuhansien äitien kohtalon kuvaaja ja tunteiden kertoja”-ajatus. 

Nettikeskustelujen mukaan on kymmeniä risoja äiti/tytär-suhteita ettei se mikään outo kuvio ole.

Joku kirjailija jos perehtyisi vauvankin äiti/tytär- keskusteluihin voisi saada aikaiseksi kirjan ihmissuhteiden vaikeudesta. Tuon täällä minitun Elämänmeno-kirjan pahempana muunnoksena.

Kaikestahan saa kirjan niin, mutta ei se tee siitä kuvausta asiasta tai kokemuksesta. Se on silloin mileipide muiden kertomasta tai ”yleisestä” ilmiöstä. 

Vierailija
1518/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Tämä niin isosti! Tuossa esittelytekstissä aika yksyhteen puhutaan Hesarin haastattelusta, siteerataan jopa asiantuntijaa siinä. Mitäs, jos kirjailija on sen haastattelun perusteella kirjoittanut kirjan kokemastaan eikä lainkaan omasta kokemuksestaan? Vesittyy koko paatoksellinen ”tuhansien äitien kohtalon kuvaaja ja tunteiden kertoja”-ajatus. 

Nettikeskustelujen mukaan on kymmeniä risoja äiti/tytär-suhteita ettei se mikään outo kuvio ole.

Joku kirjailija jos perehtyisi vauvankin äiti/tytär- keskusteluihin voisi saada aikaiseksi kirjan ihmissuhteiden vaikeudesta. Tuon täällä minitun Elämänmeno-kirjan pahempana muunnoksena.

Kaikestahan saa kirjan niin, mutta ei se tee siitä kuvausta asiasta tai kokemuksesta. Se on silloin mileipide muiden kertomasta tai ”yleisestä” ilmiöstä. 

Kyllä! Ja tässä kirjassa se enemmän ja enemmän kuulostaa mielipiteeltä terapiasta eikä mistään muusta. 

Vierailija
1519/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

No joo, ihan totta ettei oikeasti voi tietää yhtään mitään faktoista kirjailijan sanoman tai kirjoittaman perusteella, kun hänellä tuntuu olevan näin perustavanlaatuinen vaikeus ylipäätään erottaa faktaa ja fiktiota toisistaan. 

Mutta tuosta välien katkaisusta vielä, niin veikkaisin, että eiköhän tämä kirja ole viimeistään ollut lopullinen niitti tyttärelle, jos aiemmin olisi ollutkin vielä jotain epäselvyyttä tai toivetta vielä jossain vaiheessa muuhun... 

Vierailija
1520/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus kohdistettiin terapiassa tiskivuoroista puhuville. Aika moni näköjään katsoo lukeutuvansa porukkaan.

Nimenomaan ei katso lukeutuvansa, sehän se tässä ketjun eräs pointti on. 

Se, että terapiaan mennään paljon vakavampien asioiden takia, ei aloittajalle vain tunnu menevän perille. 

Ne lapsuuden asiat, joista tytär on terapian jälkeen avautunut, ovat vanhan äidin mielestä valehtelua ja lavastusta ja valemuistoja. 

Ja toisaalta, "ne ajat nyt olivat sellaisia, olin työstä väsynyt enkä jaksanut olla lempeä, pitäisihän ilkeän tyttären se nyt ymmärtää".

Eikä se, että sinne terapiaan ei ehkä mennä ollenkaan sen lapsuuden vuoksi tai ettei se lapsuus edes ole välttämättä ollut mitenkään selkeästi traumaattinen. Sen aikana (tai ihan ilman terapiaa) ihminen saattaa tajuta jonkin asian, joka ei tunnu hyvältä, aiheuttaa tai ylläpitää ahdistusta tai pahaa oloa tms. Miksi se on ok vain silloin, jos se johtaa esim. eroon puolisosta? Miksi se on eri asia, jos se johtaa eroon äidistä? 

Niinpä! Miksi nämä äidin puolustajat eivät ole sanomassa, että kyllä sun nyt pitää narsistimiehesi kanssa olla, kun hänellähän on ollut kovin vaikeaa? 

No pahimmat äidit sanovat just tuolleen. Ovat miehen puolella aina ja kaikessa, omaa lastaankin vastaan.