Kuka puolustaisi äitiä?
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (2003)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi.
"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta.
Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle)
Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu.
Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä.
Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin.
Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin.
Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään.
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä.
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut.Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista.
Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita.
Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana.
Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä.
Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla.
Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi.
Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen.
Kiitos tästä. Referoi loputkin kirjasta, kun lukeminen etenee.
Tekstin saaminen tänne kommentoitavaksi pudottaa suomut silmiltä, paljastuu milainen narsisti tämä Leena-mummo onkaan. Aloittajallakin on paatoksellinen hurmos laantunut tämän kirjailijan puolusteluun. Ei mennyt läpi tarina tiskeistä ja farkuista.
Oletteko muuten huomanneet, miten "joku" poistattaa kirjaa ja kirjailijaa kritisoivia viestejä, samoin niitä, jossa viitataan aloittajan tunnistettavaan käsialaan.
Aika heikko markkinointikampanja kirjalle.
Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely. Aina keskusteluissa on heitä jotka kirjoittavat kommentoijista, ei asiasta. Oletukset myös jonkun olevan kirjailija asiattomia.
Mä olen pikkasen erimieltä. Jos kirjailija markkinoi teostaan jossakin ja jollakin tulokulmalla, se että sanoo jonkun kommentin olevan kuin kirjailijan suusta, ei varsinaisesti ole asiatonta. Jos taas puhut kommentin muotoseikasta, joka ohjaa ajattelemaan, että avn ananyymiä kommentoijaa pilkataan, mikä se loukkaus tai asiattomuud konkreettisesti on? Kirjailijaksi luuleminen kun itsessään ei sitä ole.
Jos kommentoija kiistää olevansa kirjailija eikö se pitäisi uskoa? Jokuhan voi kirjoittaa vaikka miten outoja ja se jää sitten elämään kirjailijan puheena, niin hän kirjoitti nettikeskustelussa anonyyminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun luettuani en kyllä usko ollenkaan etteikö kirjailija itse olisi paikalla perseilemässä, kenelläkään muulla ei olisi ollut mitään motivaatiota tarttua noin pieneen yksityiskohtaan.
Miettikääs, jos olisitte joku muu ja saisitte moisen syytöksen, tarttuisitteko siihen kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan sivuuttaen lähestulkoon kaiken muun mitä siinä ohessa on sanottu, vai puhuisitteko te siitä kaikesta muusta ohittaen tuon yhden yksityiskohdan olkia kohauttamalla?
Asiaa ei varsinaisesti auta se että moinen venkoilu on äärimmäisen tyypillistä narsistille.
Jos kiukuttaa että tästä ei luovuta puheenaiheena, niin sanon sen verran että se en ollut minä joka päätti rahastaa yksityisasioilla, tyttärensä häpäimisellä ja sitten siihen päälle mainosti sitä tänne, ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön.
Ehkäpä he kiukustuvat joita pitkin matkaa syyttelet kirjailijaksi. Ei kukaan tahdo väärää viittaa kantaa ja omista kirjoituksistaan sysätä syytä kirjailijalle.
Tai joita muuten ivailet ja keksit heistä asioita?
No tämä just. En tiedä, onko kirjailija narsisti vai ei. Mut tän jonkun päsmäröinti ketjussa ärsyttää. Muuten olisi ollut kiva lukea erilaisia kohtaloita ja kokemunsia erilaisista äideistä. Ovat sitten narsisteja tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Kovasti näyttää narsistisia luonteenpiirteitä omaavia asiantuntijoitakin paikalla. Taitaa olla poikkeavien bileet.
🤭🤭🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun luettuani en kyllä usko ollenkaan etteikö kirjailija itse olisi paikalla perseilemässä, kenelläkään muulla ei olisi ollut mitään motivaatiota tarttua noin pieneen yksityiskohtaan.
Miettikääs, jos olisitte joku muu ja saisitte moisen syytöksen, tarttuisitteko siihen kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan sivuuttaen lähestulkoon kaiken muun mitä siinä ohessa on sanottu, vai puhuisitteko te siitä kaikesta muusta ohittaen tuon yhden yksityiskohdan olkia kohauttamalla?
Asiaa ei varsinaisesti auta se että moinen venkoilu on äärimmäisen tyypillistä narsistille.
Jos kiukuttaa että tästä ei luovuta puheenaiheena, niin sanon sen verran että se en ollut minä joka päätti rahastaa yksityisasioilla, tyttärensä häpäimisellä ja sitten siihen päälle mainosti sitä tänne, ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön.
Ehkäpä he kiukustuvat joita pitkin matkaa syyttelet kirjailijaksi. Ei kukaan tahdo väärää viittaa kantaa ja omista kirjoituksistaan sysätä syytä kirjailijalle.
Tai joita muuten ivailet ja keksit heistä asioita?
No tämä just. En tiedä, onko kirjailija narsisti vai ei. Mut tän jonkun päsmäröinti ketjussa ärsyttää. Muuten olisi ollut kiva lukea erilaisia kohtaloita ja kokemunsia erilaisista äideistä. Ovat sitten narsisteja tai ei.
Onneksi hän sentään on katkaissut ylisukupolvisen ketjun eikä ole kontrolloiva, epäluuloinen ja aina oikeassa. Sellainen voisi nujertaa lapsen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi.
"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta.
Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle)
Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu.
Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä.
Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin.
Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin.
Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään.
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä.
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut.Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista.
Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita.
Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana.
Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä.
Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla.
Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi.
Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen.
Kiitos tästä. Referoi loputkin kirjasta, kun lukeminen etenee.
Tekstin saaminen tänne kommentoitavaksi pudottaa suomut silmiltä, paljastuu milainen narsisti tämä Leena-mummo onkaan. Aloittajallakin on paatoksellinen hurmos laantunut tämän kirjailijan puolusteluun. Ei mennyt läpi tarina tiskeistä ja farkuista.
Oletteko muuten huomanneet, miten "joku" poistattaa kirjaa ja kirjailijaa kritisoivia viestejä, samoin niitä, jossa viitataan aloittajan tunnistettavaan käsialaan.
Aika heikko markkinointikampanja kirjalle.
Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely. Aina keskusteluissa on heitä jotka kirjoittavat kommentoijista, ei asiasta. Oletukset myös jonkun olevan kirjailija asiattomia.
Olet aivan oikeassa, tässä ketjussa on aivan liikaa ollut tällaisia pöyristyttäviä kommentoijiin kohdistuvia kommentteja:
"80 % palstan keski-ikäisistä naisista. Välit poikki äitiin lapsuuden takia."
"Täällä kaikki on ylempää akateemista keskiluokkaa ja aloitus kirjan nimellä ja kirjailijalla ja kehoituksella lukea kirja on liian vaikea aloitus?"
"No mutta sinähän olet pätevä ja virheetön! Kysy 10-15v kuluttua lapsiltasi."
"nähtävästi sinä tiedät asian suuressa viisaudessasi paremmin, kuin tämä ihminen itse. Ilmeisesti olet Jumalasta seuraava."
Kaikkia keistä on valehdeltu ja yritetty mustamaalata tahallisesti, pitää puolustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeestaan ajattelin tuota ihmeellistä keskustelunpätkää kirjan fiktiivisyydestä. Minulla kai yksinkertaiset aivot koska minulle ei ole ongelma erottaa romaania ja tietokirjaa. Jollain muulla tietysti toimii aivot monimutkaisemmin ja päätyy tarkkaan pohtimiseen ja saako kaunokirjallisuuden tarinaa mainita keskusteluissa ja ymmärtävätkö nyt kaikki varmaan asian
Jälleen malliesimerkki aiheen vierestä jankkaamisesta.
Joku jankkaa aiheenvierestäjankkaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi.
"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta.
Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle)
Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu.
Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä.
Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin.
Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin.
Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään.
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä.
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut.Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista.
Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita.
Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana.
Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä.
Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla.
Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi.
Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen.
Kiitos tästä. Referoi loputkin kirjasta, kun lukeminen etenee.
Tekstin saaminen tänne kommentoitavaksi pudottaa suomut silmiltä, paljastuu milainen narsisti tämä Leena-mummo onkaan. Aloittajallakin on paatoksellinen hurmos laantunut tämän kirjailijan puolusteluun. Ei mennyt läpi tarina tiskeistä ja farkuista.
Oletteko muuten huomanneet, miten "joku" poistattaa kirjaa ja kirjailijaa kritisoivia viestejä, samoin niitä, jossa viitataan aloittajan tunnistettavaan käsialaan.
Aika heikko markkinointikampanja kirjalle.
Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely. Aina keskusteluissa on heitä jotka kirjoittavat kommentoijista, ei asiasta. Oletukset myös jonkun olevan kirjailija asiattomia.
Mä olen pikkasen erimieltä. Jos kirjailija markkinoi teostaan jossakin ja jollakin tulokulmalla, se että sanoo jonkun kommentin olevan kuin kirjailijan suusta, ei varsinaisesti ole asiatonta. Jos taas puhut kommentin muotoseikasta, joka ohjaa ajattelemaan, että avn ananyymiä kommentoijaa pilkataan, mikä se loukkaus tai asiattomuud konkreettisesti on? Kirjailijaksi luuleminen kun itsessään ei sitä ole.
Jos kommentoija kiistää olevansa kirjailija eikö se pitäisi uskoa? Jokuhan voi kirjoittaa vaikka miten outoja ja se jää sitten elämään kirjailijan puheena, niin hän kirjoitti nettikeskustelussa anonyyminä.
Mikä tällainen asia voisi olla siis? Se että sanoo jonlun kuulostavan joltakin, ei ehkä kenenkään mieleen jää ja jos jää, missä yhteydessä tämä tulisi esiin? Kahvipöytäkeskustelussa? Vai joku kirjoittaa kirjan asiasta lauseella Tämä kirjailija on sanonut näin? Tuskinpa.
Siitä olen samaa mieltä, että asiallinen pitää olla, mutta kunnianloukkauksen kriteerit ei sillä täyty, että jotakuta luulee joksin toiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi.
"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta.
Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle)
Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu.
Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä.
Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin.
Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin.
Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään.
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä.
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut.Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista.
Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita.
Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana.
Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä.
Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla.
Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi.
Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen.
Kiitos tästä. Referoi loputkin kirjasta, kun lukeminen etenee.
Tekstin saaminen tänne kommentoitavaksi pudottaa suomut silmiltä, paljastuu milainen narsisti tämä Leena-mummo onkaan. Aloittajallakin on paatoksellinen hurmos laantunut tämän kirjailijan puolusteluun. Ei mennyt läpi tarina tiskeistä ja farkuista.
Oletteko muuten huomanneet, miten "joku" poistattaa kirjaa ja kirjailijaa kritisoivia viestejä, samoin niitä, jossa viitataan aloittajan tunnistettavaan käsialaan.
Aika heikko markkinointikampanja kirjalle.
Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely. Aina keskusteluissa on heitä jotka kirjoittavat kommentoijista, ei asiasta. Oletukset myös jonkun olevan kirjailija asiattomia.
Mä olen pikkasen erimieltä. Jos kirjailija markkinoi teostaan jossakin ja jollakin tulokulmalla, se että sanoo jonkun kommentin olevan kuin kirjailijan suusta, ei varsinaisesti ole asiatonta. Jos taas puhut kommentin muotoseikasta, joka ohjaa ajattelemaan, että avn ananyymiä kommentoijaa pilkataan, mikä se loukkaus tai asiattomuud konkreettisesti on? Kirjailijaksi luuleminen kun itsessään ei sitä ole.
Jos kommentoija kiistää olevansa kirjailija eikö se pitäisi uskoa? Jokuhan voi kirjoittaa vaikka miten outoja ja se jää sitten elämään kirjailijan puheena, niin hän kirjoitti nettikeskustelussa anonyyminä.
Kirjailija Leena Rouvali lehtihaastatteluissaan kehuu omaa kirjallista luomiskykyään ja sanan säiläänsä, miten tekstiä ikäänkuin vyöryy hänestä, miten hän ei enää pidättele eikä häpeä mitään, miten hän on aivan r a j a t o n.
Tätä taustaa vasten en pitäisi lainkaan mahdottomana, etteikö tällä taustalla voisi luoda ketjuun roolihahmon, jossa hän näyttäytyy ikäluokkansa vähän koulutettuna ja tunnistettavaa käsialaa käyttävänä lukijana, joka hänen itsensä tavoin on äitinä sillä tavoin itsekeskeinen, ymmärtämätön, kylmä ja kova.
Ja jonka roolihahmon tarkoitus on siis provosoida ihmisiä ostamaan tämä kirja ja siten tuomaan roposia vähävaraisen eläkeläiskirjailijan kukkaroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi.
"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta.
Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle)
Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu.
Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä.
Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin.
Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin.
Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään.
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä.
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut.Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista.
Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita.
Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana.
Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä.
Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla.
Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi.
Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen.
Kiitos tästä. Referoi loputkin kirjasta, kun lukeminen etenee.
Tekstin saaminen tänne kommentoitavaksi pudottaa suomut silmiltä, paljastuu milainen narsisti tämä Leena-mummo onkaan. Aloittajallakin on paatoksellinen hurmos laantunut tämän kirjailijan puolusteluun. Ei mennyt läpi tarina tiskeistä ja farkuista.
Oletteko muuten huomanneet, miten "joku" poistattaa kirjaa ja kirjailijaa kritisoivia viestejä, samoin niitä, jossa viitataan aloittajan tunnistettavaan käsialaan.
Aika heikko markkinointikampanja kirjalle.
Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely. Aina keskusteluissa on heitä jotka kirjoittavat kommentoijista, ei asiasta. Oletukset myös jonkun olevan kirjailija asiattomia.
Mä olen pikkasen erimieltä. Jos kirjailija markkinoi teostaan jossakin ja jollakin tulokulmalla, se että sanoo jonkun kommentin olevan kuin kirjailijan suusta, ei varsinaisesti ole asiatonta. Jos taas puhut kommentin muotoseikasta, joka ohjaa ajattelemaan, että avn ananyymiä kommentoijaa pilkataan, mikä se loukkaus tai asiattomuud konkreettisesti on? Kirjailijaksi luuleminen kun itsessään ei sitä ole.
Jos kommentoija kiistää olevansa kirjailija eikö se pitäisi uskoa? Jokuhan voi kirjoittaa vaikka miten outoja ja se jää sitten elämään kirjailijan puheena, niin hän kirjoitti nettikeskustelussa anonyyminä.
Mikä tällainen asia voisi olla siis? Se että sanoo jonlun kuulostavan joltakin, ei ehkä kenenkään mieleen jää ja jos jää, missä yhteydessä tämä tulisi esiin? Kahvipöytäkeskustelussa? Vai joku kirjoittaa kirjan asiasta lauseella Tämä kirjailija on sanonut näin? Tuskinpa.
Siitä olen samaa mieltä, että asiallinen pitää olla, mutta kunnianloukkauksen kriteerit ei sillä täyty, että jotakuta luulee joksin toiseksi.
Ei mutta se ei anna tuosta kommentoijastakaan kovin edullista kuvaa jos puhuttelee toista suoraan tyyliin sinä Leena-mummu.
Eikö voi oppimattomien kommentit jättää omaan arvoonsa vastailematta?
Luulin kirjailijan nimen olevan Sorvali. Täällä ei siis enää aloituksen kirjasta puhutakaan?
"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.
Vierailija kirjoitti:
"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.
Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan, oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.
Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan, oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.
Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi.
"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta.
Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle)
Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu.
Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä.
Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin.
Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin.
Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään.
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä.
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut.Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista.
Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita.
Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana.
Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä.
Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla.
Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi.
Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen.
Kiitos tästä. Referoi loputkin kirjasta, kun lukeminen etenee.
Tekstin saaminen tänne kommentoitavaksi pudottaa suomut silmiltä, paljastuu milainen narsisti tämä Leena-mummo onkaan. Aloittajallakin on paatoksellinen hurmos laantunut tämän kirjailijan puolusteluun. Ei mennyt läpi tarina tiskeistä ja farkuista.
Oletteko muuten huomanneet, miten "joku" poistattaa kirjaa ja kirjailijaa kritisoivia viestejä, samoin niitä, jossa viitataan aloittajan tunnistettavaan käsialaan.
Aika heikko markkinointikampanja kirjalle.
Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely. Aina keskusteluissa on heitä jotka kirjoittavat kommentoijista, ei asiasta. Oletukset myös jonkun olevan kirjailija asiattomia.
Mä olen pikkasen erimieltä. Jos kirjailija markkinoi teostaan jossakin ja jollakin tulokulmalla, se että sanoo jonkun kommentin olevan kuin kirjailijan suusta, ei varsinaisesti ole asiatonta. Jos taas puhut kommentin muotoseikasta, joka ohjaa ajattelemaan, että avn ananyymiä kommentoijaa pilkataan, mikä se loukkaus tai asiattomuud konkreettisesti on? Kirjailijaksi luuleminen kun itsessään ei sitä ole.
Jos kommentoija kiistää olevansa kirjailija eikö se pitäisi uskoa? Jokuhan voi kirjoittaa vaikka miten outoja ja se jää sitten elämään kirjailijan puheena, niin hän kirjoitti nettikeskustelussa anonyyminä.
Mikä tällainen asia voisi olla siis? Se että sanoo jonlun kuulostavan joltakin, ei ehkä kenenkään mieleen jää ja jos jää, missä yhteydessä tämä tulisi esiin? Kahvipöytäkeskustelussa? Vai joku kirjoittaa kirjan asiasta lauseella Tämä kirjailija on sanonut näin? Tuskinpa.
Siitä olen samaa mieltä, että asiallinen pitää olla, mutta kunnianloukkauksen kriteerit ei sillä täyty, että jotakuta luulee joksin toiseksi.Ei mutta se ei anna tuosta kommentoijastakaan kovin edullista kuvaa jos puhuttelee toista suoraan tyyliin sinä Leena-mummu.
Eikö voi oppimattomien kommentit jättää omaan arvoonsa vastailematta?
Ehkä siinä viitataan Leenan omaan sanomiseen, hän kutsuu itseään mummoksi. Se on sitten eri asia, onko joku asiallista käytöstä, itse henk.koht. en sitä lähtökohtaisesti avlla edes odota.
Vierailija kirjoitti:
Luulin kirjailijan nimen olevan Sorvali. Täällä ei siis enää aloituksen kirjasta puhutakaan?
Luulenpa että aika monen mielenkiinto tyssäsi siihen, kun kirja osoittautui fiktiiviseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.
Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan, oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.
Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella.
Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin kirjailijan nimen olevan Sorvali. Täällä ei siis enää aloituksen kirjasta puhutakaan?
Luulenpa että aika monen mielenkiinto tyssäsi siihen, kun kirja osoittautui fiktiiviseksi.
Ja erityisesti siihen, että aloittajan "tiskivuorit ja farkut" sopertelu osoittautui täydeksi pajunköydeksi tähän fiktiiviseen kirjaan liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.
Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan, oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.
Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella.
Onhan täällä annettu ymmärtää tutkinnon olevan tärkeää jopa tänne kirjoittaessa.
Sitten se noin sanovalle on niin. Miksi siitä loukkaantumaan?
Olet ilmeisesti lukenut kirjan? Ja sen perusteella diagnosoinut kirjailijan?