Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija
10.11.2026 |

Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.

Kommentit (2003)

Vierailija
1521/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Minä olisin halunnut selvittää asioita äitini kanssa jo vuosikymmeniä sitten. Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat. Kyllä se minua harmittaa.

Se on hänen valintansa, eikä häntä voi pakottaa. Asia on sinun kannaltasi aivan varmasti ikävä, mutta jos suuntaisit koko loppuelämäsi energian asian vatvomiseen ja siihen että äitisi on selityksen ja anteeksipyynnön velkaa, niin se olisi omaa tyhmyyttäsi. Ihmisen pitää kuitenkin irtautua menneistä vääryyksistä joita ei voi korjata. Surua ja itsesääliäkin voi tulla ja olla, mutta sen ottaminen elämäntehtäväksi ilman yritystä liikkua eteenpäin ja rakentaa omaa onnellisuutta ja hyviä ihmissuhteita ilman äititaakkaa olisi tyhmyyttä.

Hänhän sanoi pyrkineensä eteenpäin ja se oli kyllä hänen äitinsä, joka ei siihen ole ollut valmis. 

Eihän tuossa oletettu että hän ei olisi pyrkinyt eteenpäin. Missä on sisälukutaitosi?

Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat.

Siinä se seisoo ihan suomeksi. Lähes koko kommentti ja silti se sulta meni ohi. 

Kyllä, se oli aivan ymmärrettävä kommentti eikä mennyt ohi.

Henkilö totesi, että hänen äitinsä kieltäytyi käymästä läpi asioita hänen kanssaan ja häntä se harmittaa.

Tämä tuli ymmärretyksi. Harmitus ja suru on luonnollista. 

Niin että sä siis puhuit välien huonouden hyväksymisestä, kun sanoit ettei saa jumittaa vaan pitää mennä eteenpäin. Juu u, varmaan totta niin, mutta edelleen on outoa sanoa, että äidillä on oikeus kieltäytyä asioiden läpikäynnistä ja tyttören pitää vaan niellä ja hyväksyä. Varsinkin kun tytär on ainoa, joka on edes yrittänyt tilannetta parantaa. 

Tietenkin oikeus olla kus i p ä ä, kaikilla on siihenkin oikeus, niin se vain on. Et muuttaa toista, mutta voit muuttaa omaa suhtautumistasi. Ku si päiseen äitiin kannattaa suhtautua viileän kohteliaasti ja olla mahd. vähän tekemisissä. Ku si pään tasolle ei pidä alentua, mutta ymmärrettävästi aina ei hermot kestä ja ärsyyntymistilanteita tulee.

Vierailija
1522/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen Neuvostoliiton hajoamista sinne oli vientiä paljon. Esim vaateteollisuus vai vaatetta.

Venäjän kielen opiskelu ja Venäjällä työskentely on edistänyt oman lapsen uraa huomattavasti. Tällä hetkellä.

Ohis

Sielunsa myyminen ja paholaiselle työskentely on edistänyt oman lapsen uraa huomattavasti. Tällä hetkellä.

Ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1523/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Minä olisin halunnut selvittää asioita äitini kanssa jo vuosikymmeniä sitten. Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat. Kyllä se minua harmittaa.

Se on hänen valintansa, eikä häntä voi pakottaa. Asia on sinun kannaltasi aivan varmasti ikävä, mutta jos suuntaisit koko loppuelämäsi energian asian vatvomiseen ja siihen että äitisi on selityksen ja anteeksipyynnön velkaa, niin se olisi omaa tyhmyyttäsi. Ihmisen pitää kuitenkin irtautua menneistä vääryyksistä joita ei voi korjata. Surua ja itsesääliäkin voi tulla ja olla, mutta sen ottaminen elämäntehtäväksi ilman yritystä liikkua eteenpäin ja rakentaa omaa onnellisuutta ja hyviä ihmissuhteita ilman äititaakkaa olisi tyhmyyttä.

Hänhän sanoi pyrkineensä eteenpäin ja se oli kyllä hänen äitinsä, joka ei siihen ole ollut valmis. 

Eihän tuossa oletettu että hän ei olisi pyrkinyt eteenpäin. Missä on sisälukutaitosi?

Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat.

Siinä se seisoo ihan suomeksi. Lähes koko kommentti ja silti se sulta meni ohi. 

Kyllä, se oli aivan ymmärrettävä kommentti eikä mennyt ohi.

Henkilö totesi, että hänen äitinsä kieltäytyi käymästä läpi asioita hänen kanssaan ja häntä se harmittaa.

Tämä tuli ymmärretyksi. Harmitus ja suru on luonnollista. 

Niin että sä siis puhuit välien huonouden hyväksymisestä, kun sanoit ettei saa jumittaa vaan pitää mennä eteenpäin. Juu u, varmaan totta niin, mutta edelleen on outoa sanoa, että äidillä on oikeus kieltäytyä asioiden läpikäynnistä ja tyttören pitää vaan niellä ja hyväksyä. Varsinkin kun tytär on ainoa, joka on edes yrittänyt tilannetta parantaa. 

Tietenkin oikeus olla kus i p ä ä, kaikilla on siihenkin oikeus, niin se vain on. Et muuttaa toista, mutta voit muuttaa omaa suhtautumistasi. Ku si päiseen äitiin kannattaa suhtautua viileän kohteliaasti ja olla mahd. vähän tekemisissä. Ku si pään tasolle ei pidä alentua, mutta ymmärrettävästi aina ei hermot kestä ja ärsyyntymistilanteita tulee.

Tässä onkin oiva pointti: Niin kirjailijamummo kuin häntä peesaava aloittaja on unohtanut tämän: Et muuttaa toista, mutta voit muuttaa omaa suhtautumistasi.

He niin kovasti haluaisivat tyttären muuttuvan mieleisekseen, itse ollen kyvyttömiä näkemään malkaa omassa silmässä ja edes haluttomia muuttumaan, kasvamaan ihmisinä.

Vierailija
1524/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te sitä lapsuuttanne saa muuksi muuttumaan sillä vaikka äiti sanoisi että olin ihan paska ja anteeksi. Oma asenne on jo lähtökohtaisesti ihan pielessä ihmisellä, jonka mielestä asioita pitää alkaa selvittelemään vanhusten kanssa vuosikymmenten jälkeen. 

Minä olisin halunnut selvittää asioita äitini kanssa jo vuosikymmeniä sitten. Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat. Kyllä se minua harmittaa.

Se on hänen valintansa, eikä häntä voi pakottaa. Asia on sinun kannaltasi aivan varmasti ikävä, mutta jos suuntaisit koko loppuelämäsi energian asian vatvomiseen ja siihen että äitisi on selityksen ja anteeksipyynnön velkaa, niin se olisi omaa tyhmyyttäsi. Ihmisen pitää kuitenkin irtautua menneistä vääryyksistä joita ei voi korjata. Surua ja itsesääliäkin voi tulla ja olla, mutta sen ottaminen elämäntehtäväksi ilman yritystä liikkua eteenpäin ja rakentaa omaa onnellisuutta ja hyviä ihmissuhteita ilman äititaakkaa olisi tyhmyyttä.

Hänhän sanoi pyrkineensä eteenpäin ja se oli kyllä hänen äitinsä, joka ei siihen ole ollut valmis. 

Eihän tuossa oletettu että hän ei olisi pyrkinyt eteenpäin. Missä on sisälukutaitosi?

Olisin halunnut, että äiti olisi kertonut perusteluita, miksi hän teki niin kuin teki. Hän ei kuitenkaan suostunut silloin. On hänen oma vikansa, että meidän välit ovat nyt sellaisia kuin ovat.

Siinä se seisoo ihan suomeksi. Lähes koko kommentti ja silti se sulta meni ohi. 

Kyllä, se oli aivan ymmärrettävä kommentti eikä mennyt ohi.

Henkilö totesi, että hänen äitinsä kieltäytyi käymästä läpi asioita hänen kanssaan ja häntä se harmittaa.

Tämä tuli ymmärretyksi. Harmitus ja suru on luonnollista. 

Niin että sä siis puhuit välien huonouden hyväksymisestä, kun sanoit ettei saa jumittaa vaan pitää mennä eteenpäin. Juu u, varmaan totta niin, mutta edelleen on outoa sanoa, että äidillä on oikeus kieltäytyä asioiden läpikäynnistä ja tyttören pitää vaan niellä ja hyväksyä. Varsinkin kun tytär on ainoa, joka on edes yrittänyt tilannetta parantaa. 

Tietenkin oikeus olla kus i p ä ä, kaikilla on siihenkin oikeus, niin se vain on. Et muuttaa toista, mutta voit muuttaa omaa suhtautumistasi. Ku si päiseen äitiin kannattaa suhtautua viileän kohteliaasti ja olla mahd. vähän tekemisissä. Ku si pään tasolle ei pidä alentua, mutta ymmärrettävästi aina ei hermot kestä ja ärsyyntymistilanteita tulee.

Tässä onkin oiva pointti: Niin kirjailijamummo kuin häntä peesaava aloittaja on unohtanut tämän: Et muuttaa toista, mutta voit muuttaa omaa suhtautumistasi.

He niin kovasti haluaisivat tyttären muuttuvan mieleisekseen, itse ollen kyvyttömiä näkemään malkaa omassa silmässä ja edes haluttomia muuttumaan, kasvamaan ihmisinä.

Onko aloittajalla tytär? Onko hän kertonut itsestään? Eikö täällä tyttäret ole kertoneet äideistään?

Vierailija
1525/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä henkilö, jonka kirjasta puhutaan? Perus googlauksella ei edes löydy koko kirjaa. Mutta siis jos on, en yhtään ihmettele että tyttärellä on terapoitavaa, koska tytärtä ei tunnu olevan olemassakaan. Äiti kertoo kyllä useammasta eri parisuhteesta, monista koirista, liudasta harrastuksia, jotka täyttävät viikon, mutta ei sanaakaan tyttärestä tai lapsenlapsista muuta kuin siinä sivulauseessa, että tyttären ylioppilaslahjana mentiin etelään. Muuten voisi kuvitella, että henkilö on lapseton. 

 

https://anna.fi/ihmiset/rohkeammin-kuin-koskaan-ennen

Huomasitko artikkelin lopun alaviitteen: Juttu on julkaistu Vivan numerossa 2/2026. Artikkelista on 23.4. 2026 poistettu Leena Sorvalin perhesuhteisiin viittaava kohta yksityisyyden suojelemiseksi.

 

Eiköhän tuo poistettu kohta sisältänyt juurikin katkeraa uhriutumista ja märepalloa juuri siitä tyttärestä ja tämän terapiantarpeesta tiskivuorojen ja saumattomien farkkujen takia.

Jaa kyl varmaan. Näin täytyy olla, kun sinä sen niin näet.

Kuka tahansa voi mennä lehtiarkistoon lukemaan tuon alkuperäisen numeron 2/2006. Mitenkäs sitten aloittajalla suu pannaan, kun totuus paljastuu?

Millä helvetin aloittajalla?? Jätä nyt kommentoijat rauhaan ja keskity haukkumaan vaan kirjailijaa. Kuulostaa kyllä hyvin omakohtaiselts tuo suhtautumisesi asiaan. Oletko kenties tämä tytär?

Vierailija
1526/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä jos aloittaja onkin mies? En minä ainakaan tuosta aloituksestapysty päättelemään aloittajan henkilöllisyydestä mitään.  Kuin ettei  hyvin muotoiltu aloitus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1527/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tuota yhtä aloittaja kiusaa niin kovin? Aloitus ei ole hänen mieleisensä, siksi addiktoitunut aloittajaan?

Vierailija
1528/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Tämä niin isosti! Tuossa esittelytekstissä aika yksyhteen puhutaan Hesarin haastattelusta, siteerataan jopa asiantuntijaa siinä. Mitäs, jos kirjailija on sen haastattelun perusteella kirjoittanut kirjan kokemastaan eikä lainkaan omasta kokemuksestaan? Vesittyy koko paatoksellinen ”tuhansien äitien kohtalon kuvaaja ja tunteiden kertoja”-ajatus. 

Nettikeskustelujen mukaan on kymmeniä risoja äiti/tytär-suhteita ettei se mikään outo kuvio ole.

Joku kirjailija jos perehtyisi vauvankin äiti/tytär- keskusteluihin voisi saada aikaiseksi kirjan ihmissuhteiden vaikeudesta. Tuon täällä minitun Elämänmeno-kirjan pahempana muunnoksena.

Kaikestahan saa kirjan niin, mutta ei se tee siitä kuvausta asiasta tai kokemuksesta. Se on silloin mileipide muiden kertomasta tai ”yleisestä” ilmiöstä. 

Kyllä! Ja tässä kirjassa se enemmän ja enemmän kuulostaa mielipiteeltä terapiasta eikä mistään muusta. 

Niin, terapian syy, terapautin syyn, mt-ongelmien syy, tyttären oman typeryyden ja lapsellisuuden syy, tiskivuorojen ja farkkujen syy, jne jne. 

Kun se syy asioiden kulkuun ja ongelmiin pitää väkisin etsiä ihan kaikkialta muulta, joskus mitä mielikuvituksellisimminkin keinoin, kun että rehellisesti tarkastelisi myös sitä omaa toimintaansa. 

Jotkut vaan tällaiseen rehelliseen oman tominnan tarkasteluun eivät kertakaikkiaan kykene. Pääasia tuntuu muutenkin olevan kenessä ja missä on se syy ongelmaan, ja kunhan ei minussa! 

Sitten syytellään itse ärhäkkästi muita ja kaikkea mahdollista ympärillä, siitä että "minua niin syytellään". Ja alkuperäinen asia ja ongelma, (esim. toisen paha mieli / trauma jostain), jää näin täysin sivuun ja huomiotta.

En sano, etteikö syytä kaikenlaisiin asioihin voi olla joskus muissa ja muualla kuin (vain) itsessä. Toki voi olla, mutta tällainen suhtautumien ja toimintatapa, eli välitön kaiken ja kaikkien muiden ympäriinsä syyttely, ilman kykyä tarkastella omaa osuuttaan, kun joku ongelma nostetaan esiin, ei ole ihan terve ja normaali.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1529/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten tuota yhtä aloittaja kiusaa niin kovin? Aloitus ei ole hänen mieleisensä, siksi addiktoitunut aloittajaan?

Kyllä minuakin apn ulosanti ärsyttää. Minua ei vain jaksa kiinnostaa sen enempää hän kuin hänen tarkoitusperänsäkään. Mutta en myöskään ihmette yhtään, jos joku provosoituu. 

Vierailija
1530/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Isä vai isäpuoli? Lasten isästä kai erosi jo 80-luvulla? Roki en tiedä lasten syntymävuosia. 

Selittäisi tuon ”äijän” 

Kirja on siis ilmeisesti fiktiivinen vaikka periaatteessa pohjautuu lähtökohtaisesti tähän tosiasiaan ja tässä kirjassa ero tapahtuu lasten ollessa lukioiässä. Kirjailijan oikean elämän ero on voinut toki tapahtua lasten ollessa pienempiä oikeassa. 

Ai? Aika yllättävää, kun markkinoi sitä nimenomaan omana tarinanaan. Sanoo toki että siinä on muös parin muun tarina, olisko sitten sekoittanut kaikki yhteen? 

Joo, minua hämää lukea kirjaa, kun sitä lukee ihan kuin tosi tarinaa, koska se on kirjoitettu siihen malliin, mutta sitten jos ei se olekaan kuitenkaan vaan ilmeisesti jotain vähän sinne päin, niin miksi markkinoida noin vahvasti omana kokemuksena. Sehän pitäisi olla pikemmin vain omien kokemusten innoittamana kirjoitettu romaani. 

Hitto mikä kiero mulkero, oikeesti. 

Todellakin pitäisi selkeästi kertoa, jos kirjoittaa fiktiivisesti. 

Nyt on luokteltuna virallisesti romaaniksi, mutta markkinoi selvästi tositarinana.

Eli tuo kaikissa kirjoissa seikkaileva minä-hahmo on ehkä fiktiivinen. Ehkä on jopa lapseton oikeasti.

Muut teokset hän on merkannut toisin. Uskon siis, että hänellä on kaksi lasta jne., mutta tämä kyseinen teoshan voi olla ihan fuulaa. On kyllä erikoinen tapaus. Hyvin voimakkaasti markkinoi teosta tuhansien äänenä ja kuvauksena tunteista yms. ja sitten (muka yksityisyydensuojan vuoksi?) kirjoittaakin fiktiota. 

Tämä! Hän on kuvannut tasan oman päänsä mukaisen tarinan, ei muuta. Jos taustalla on omakohtainen kokemus, sitten on, mutta fiktiona sen ulostuominen, ei ole kuvaus, ei kokemus, ei mitään. Jos olisin maksanut teoksesta jotakin, kyllä vaatisin rahani takaisin virheellisen markkinoinnin vuoksi. 

Kirjanhan täytyy tosiaan olla fiktiivinen ja aika paljonkin tarinoitu, jos se on kerran kirjoitettu romaanmuotoon ja kirjailija kertoo, että kirjassa on myös muiden äitien kertomia vastavia "tositarinoita".

Tottakai pitäisi sanoa selvästi, että romaani on usempaan tosielämän kertomukseen, omaan ja muiden kokemuksiin, pohjautuva fiktiivinen romaani. Markkinoi kuitenkin selvästi tosikertomuksena. (Itse olisin olettanut esittelyn persuteella, että olisi selvästi eroteltu esim. muiden kertomukset omasta tarinasta jne.)

Minulle tuli kyllä mieleen sekin, että kunnianloukkaussyytettä ei myöskään varmasti romaanin perusteella niin helposti voi nostaa.

Mutta kyllähän ihmiset tuon esittelyn pohjalta hyvin helposti olettaa, että tuo on kirjailijan oman elämänsä kokemus yksyhteen. Kun ei mainitse tätä tarinontia ja fiktiivisyttä ollenkaan, vaikka muidenkin tarinoita täytyy nyt olla sotkettu sinne sekaan ja kuinka paljon on keksittyä ja muunneltua päälle?

Mahtaa tuntua kivalta tällainen tästä tyttärestä.

Millainen äiti tekee näin? 

Nythän emme edes tiedä onko tutär katkaissut välejään kirjailijaan ylioäätään. 

Tämä niin isosti! Tuossa esittelytekstissä aika yksyhteen puhutaan Hesarin haastattelusta, siteerataan jopa asiantuntijaa siinä. Mitäs, jos kirjailija on sen haastattelun perusteella kirjoittanut kirjan kokemastaan eikä lainkaan omasta kokemuksestaan? Vesittyy koko paatoksellinen ”tuhansien äitien kohtalon kuvaaja ja tunteiden kertoja”-ajatus. 

Nettikeskustelujen mukaan on kymmeniä risoja äiti/tytär-suhteita ettei se mikään outo kuvio ole.

Joku kirjailija jos perehtyisi vauvankin äiti/tytär- keskusteluihin voisi saada aikaiseksi kirjan ihmissuhteiden vaikeudesta. Tuon täällä minitun Elämänmeno-kirjan pahempana muunnoksena.

Kaikestahan saa kirjan niin, mutta ei se tee siitä kuvausta asiasta tai kokemuksesta. Se on silloin mileipide muiden kertomasta tai ”yleisestä” ilmiöstä. 

Kyllä! Ja tässä kirjassa se enemmän ja enemmän kuulostaa mielipiteeltä terapiasta eikä mistään muusta. 

Niin, terapian syy, terapautin syyn, mt-ongelmien syy, tyttären oman typeryyden ja lapsellisuuden syy, tiskivuorojen ja farkkujen syy, jne jne. 

Kun se syy asioiden kulkuun ja ongelmiin pitää väkisin etsiä ihan kaikkialta muulta, joskus mitä mielikuvituksellisimminkin keinoin, kun että rehellisesti tarkastelisi myös sitä omaa toimintaansa. 

Jotkut vaan tällaiseen rehelliseen oman tominnan tarkasteluun eivät kertakaikkiaan kykene. Pääasia tuntuu muutenkin olevan kenessä ja missä on se syy ongelmaan, ja kunhan ei minussa! 

Sitten syytellään itse ärhäkkästi muita ja kaikkea mahdollista ympärillä, siitä että "minua niin syytellään". Ja alkuperäinen asia ja ongelma, (esim. toisen paha mieli / trauma jostain), jää näin täysin sivuun ja huomiotta.

En sano, etteikö syytä kaikenlaisiin asioihin voi olla joskus muissa ja muualla kuin (vain) itsessä. Toki voi olla, mutta tällainen suhtautumien ja toimintatapa, eli välitön kaiken ja kaikkien muiden ympäriinsä syyttely, ilman kykyä tarkastella omaa osuuttaan, kun joku ongelma nostetaan esiin, ei ole ihan terve ja normaali.

Tällaisia ihmisiä on paljon, jotka eivät kertakaikkiaan voi hyväksyä ja sietää, että syytä olisi heissäkin. He kääntävät ja vääntävät asiat vaikka miten mutkalle puolustautuessaan, jos heistä vähääkään tuntuu siltä, että heitä syytellään. 

Kaikki vasta-argumentointi toisten taholta on syyttelyä ja riitelyä. Uhriudutaan. Itse kuitenkin ollaan kärkkäästi heti arvostelemassa muita, jos vähänkään aihetta ja ihan ilman aihettakin. 

Mahdottomia ihmisiä, joidenka seuraa kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1531/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun luettuani en kyllä usko ollenkaan etteikö kirjailija itse olisi paikalla perseilemässä, kenelläkään muulla ei olisi ollut mitään motivaatiota tarttua noin pieneen yksityiskohtaan.

Miettikääs, jos olisitte joku muu ja saisitte moisen syytöksen, tarttuisitteko siihen kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan sivuuttaen lähestulkoon kaiken muun mitä siinä ohessa on sanottu, vai puhuisitteko te siitä kaikesta muusta ohittaen tuon yhden yksityiskohdan olkia kohauttamalla?

 

Asiaa ei varsinaisesti auta se että moinen venkoilu on äärimmäisen tyypillistä narsistille.

 

Jos kiukuttaa että tästä ei luovuta puheenaiheena, niin sanon sen verran että se en ollut minä joka päätti rahastaa yksityisasioilla, tyttärensä häpäimisellä ja sitten siihen päälle mainosti sitä tänne, ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön.

Ehkäpä he kiukustuvat joita pitkin matkaa syyttelet kirjailijaksi. Ei kukaan tahdo väärää viittaa kantaa ja omista kirjoituksistaan sysätä syytä kirjailijalle.

Tai joita muuten ivailet ja keksit heistä asioita?

No tämä just. En tiedä, onko kirjailija narsisti vai ei. Mut tän jonkun päsmäröinti ketjussa ärsyttää. Muuten olisi ollut kiva lukea erilaisia kohtaloita ja kokemunsia erilaisista äideistä. Ovat sitten narsisteja tai ei.

Onneksi hän sentään on katkaissut ylisukupolvisen ketjun eikä ole kontrolloiva, epäluuloinen ja aina oikeassa. Sellainen voisi nujertaa lapsen

🤭

Vierailija
1532/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuokin on todella toksisen ihmisen merkki, kun kysyy, että kuinka paljon toisen on oikeus kaataa omaa pahaa oloaan toisen päälle. Kun kuitenkin puhutaan henkilöstä, jonka pahan olon tämä kyseinen henkilö on synnyttänyt. Ymmärrän, jos paha olo olisi syntynyt jostain täysin muualta, mutta silloinkin moni äiti kestäisi, koska lapsi tarvitsee apua ja yrittäisi saada itselleen voimia jostain muualta. 

 

Toki en ole päässyt kirjassa vielä siihen pisteeseen asti, että tietäisin kuinka sairaaksi tämä pahan olon kaataminen menee. Voihan se olla, että päästään jonnekin sellaiseen sfääriin, joka todella on epäsopiva, mutta jos se on vain terapian tuottamaa raivoa, niin se pitäisi pystyä vastaanottamaan. 

Hyvin pitkälle samaa mieltä.

Tartun nyt vähän kuitenkin tuohon "terapian tuottamaa raivoa" ilmasuun, joka itselleni särähtää jotenkin korvaan.

Terapia on kuitenkin väline käsitellä oman elämänsä oikeita asioita ja omia tunteitaan yms, ei sillä tavalla mikään erillinen asia, joka aiheuttaa aina jotain tiettyjä reaktioita tai oikeuttaa mihinkään yhtään enempää kuin muutenkaan. vrt. kun vaikka samoja tapahtueita asioita käsittelee ilman terapiaa. 

Ne on ne tapahtuneet asiat, esim. kaltoinkohtelu tai pahoinpitelyt, joista on kuitenkin kyse. Jonka johdosta on traumoja ja vaikeita tunteita yms. Terapia on vain yksi paikka ja väline käsitellä tällaisia asioita, ja ne asiat voi sitten nostaa erilaisia tunteita, joskus vaikka vihaa ja raivoakin. Se on kuitenkin edelleen jokaisesta itsestöön kiinni ja vastuulla, miten sitten näitä asioita ilmasee ja kenelle. 

Esim. Raivo on raivoa, oli se siten herännyt asian käsittelyssä terapiassa tai vaikka vaelluksella Lapissa, tai oman lapsen saamisen myötä, jollon on miettinyt elämäänsä ja kohdannut menneitä.

Voidaan sitten tietty pohtia, millainen on oikeutettua tunteiden ilmaisua ja toimintaa vaikkapa väärintekijäänsä kohtaan. 

Kannattaa kirjaa lukiessa kuitenkin varmastikin muistaa, että kirjassa kuvattu juoni, äiti-lapsi suhde ja tapahtumat taitaa tosiaan olla sekoitus useammasta eri ihmisestä ja usemman kertomista kokemuksista, ja siis fiktiivinen kuvaus, jossa sekoitetaan tositapahtumia ja sepitettä ihan jo sujuvan juonen ja tarinankerronnankin takia.

En siis ottaisi todesta kaikkia tapahtumia, mitä siellä lukee. Voivat olla liioitteltuja tai täyttä fiktiota, kirjailijan "taiteellisia vapauksia", tuoda näkökantaansa ja sanomaansa julki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1533/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Vierailija
1534/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuokin on todella toksisen ihmisen merkki, kun kysyy, että kuinka paljon toisen on oikeus kaataa omaa pahaa oloaan toisen päälle. Kun kuitenkin puhutaan henkilöstä, jonka pahan olon tämä kyseinen henkilö on synnyttänyt. Ymmärrän, jos paha olo olisi syntynyt jostain täysin muualta, mutta silloinkin moni äiti kestäisi, koska lapsi tarvitsee apua ja yrittäisi saada itselleen voimia jostain muualta. 

 

Toki en ole päässyt kirjassa vielä siihen pisteeseen asti, että tietäisin kuinka sairaaksi tämä pahan olon kaataminen menee. Voihan se olla, että päästään jonnekin sellaiseen sfääriin, joka todella on epäsopiva, mutta jos se on vain terapian tuottamaa raivoa, niin se pitäisi pystyä vastaanottamaan. 

Hyvin pitkälle samaa mieltä.

Tartun nyt vähän kuitenkin tuohon "terapian tuottamaa raivoa" ilmasuun, joka itselleni särähtää jotenkin korvaan.

Terapia on kuitenkin väline käsitellä oman elämänsä oikeita asioita ja omia tunteitaan yms, ei sillä tavalla mikään erillinen asia, joka aiheuttaa aina jotain tiettyjä reaktioita tai oikeuttaa mihinkään yhtään enempää kuin muutenkaan. vrt. kun vaikka samoja tapahtueita asioita käsittelee ilman terapiaa. 

Ne on ne tapahtuneet asiat, esim. kaltoinkohtelu tai pahoinpitelyt, joista on kuitenkin kyse. Jonka johdosta on traumoja ja vaikeita tunteita yms. Terapia on vain yksi paikka ja väline käsitellä tällaisia asioita, ja ne asiat voi sitten nostaa erilaisia tunteita, joskus vaikka vihaa ja raivoakin. Se on kuitenkin edelleen jokaisesta itsestöön kiinni ja vastuulla, miten sitten näitä asioita ilmasee ja kenelle. 

Esim. Raivo on raivoa, oli se siten herännyt asian käsittelyssä terapiassa tai vaikka vaelluksella Lapissa, tai oman lapsen saamisen myötä, jollon on miettinyt elämäänsä ja kohdannut menneitä.

Voidaan sitten tietty pohtia, millainen on oikeutettua tunteiden ilmaisua ja toimintaa vaikkapa väärintekijäänsä kohtaan. 

Kannattaa kirjaa lukiessa kuitenkin varmastikin muistaa, että kirjassa kuvattu juoni, äiti-lapsi suhde ja tapahtumat taitaa tosiaan olla sekoitus useammasta eri ihmisestä ja usemman kertomista kokemuksista, ja siis fiktiivinen kuvaus, jossa sekoitetaan tositapahtumia ja sepitettä ihan jo sujuvan juonen ja tarinankerronnankin takia.

En siis ottaisi todesta kaikkia tapahtumia, mitä siellä lukee. Voivat olla liioitteltuja tai täyttä fiktiota, kirjailijan "taiteellisia vapauksia", tuoda näkökantaansa ja sanomaansa julki.

Veikkaan, että lasta v-tuttaa vielä rankemmin tällainen kirja Missä hänet liitetään fiktiiviseen tarinaan mistä ei kukaan voi tietää mikä on totta ja mikä ei koska kuitenkin selvästi jokin on totta. 

 

Äitihän oli siis kirjassa ainakin tehnyt sellaisen tempun, että lapsi oli lähettänyt hänelle viestin, jonka sisältöä emme tiedä, ja äiti julkaisi tämän FB:ssä näyttäen, miten häntä kohtaan on hyökätty. Ja puolustautuu, ettei ole maininnut nimiä. Tilanteessa, jossa potentiaalisia tekijöitä on kaksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1535/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi. 

 

"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta. 

 

Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle) 

 

Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. 

 

Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä. 

Olipa hyvä kirjoitus, tunnistin tästä oman äitinikin. 

Meillä oli juuri tuota mun lapsuudessa, että äidin tunteita piti varjella kuin kukkaa kämmenellä, ettei äidille nyt tule paha mieli, ettei huolestu, ettei väsy ja mitä milloinkin. 

Lapsen tarpeita tai tunteita ei saanut olla, ja jos niistä näkyi ihan pienikin viittaus, äiti meni ihan suunniltaan. Voivotteli suureen ääneen tai sulkeutui kuoreensa mököttämään kunhan ensin oli heittänyt kommentin märsäämisestä, temppuilusta tai siitä ettei nyt tavalliset ihmiset itke/puhu tuolla tavalla/käyttäydy noin. Toisinaan itkevä lapsi työnnettiin vessaan itkemään. 
Opittiin sisarusten kanssa huolehtimaan omat asiamme pienestä pitäen. Raskas rasti lapselle ja nuorelle hoitaa kaikki itse ja jäädä täysin vaille vanhemman turvaa ja tukea. Isä oli raivopäinen mieslapsi, joka kesti lapsia vielä huonommin kuin äiti. Äitiä ei näyttänyt isän väkivaltaisetkaan purkaukset mitenkään häiritsevän. Mutta lapsena oli vaan kestettävä. 
Muutama vuosi taaksepäin yritin jutella lapsuudessani tapahtuneista asioista äitini kanssa. Ei siitä keskustelusta tullut mitään. Sama voivottelu alkoi kuin lapsuudessani, äiti ei kestänyt lainkaan kuulla mitä olisin halunnut sanoa. Ei vaikka yritin puhua rakentavasti ja sovittelevaankin sävyyn. Tajusin, että mitään rakentavia ja molempien ymmärrystä lisääviä keskusteluja ei käydä ei nyt eikä koskaan. Välit olivat poikki parisen vuotta, mutta jokin oma syyllisyys ajoi jatkamaan hedelmätöntä suhdetta. Tosin nykyisin pidän välimatkaa ja puheenaiheeksi riittäköön telkkarin tarjonta, marjastus ja kauppojen hintavertailut. 

Omasta puolestani tiedän, että hermot ja verenpaineet eivät kestä tuon kirjan lukemista. 
 

Kirjoitit hyvin. Ja tuttuja asioita. 

 

Ihan mielenkiinnosta olen nyt lukenut tuota kirjaa ja nopeana lukijana neljäsosa on jo takana. 

 

Eivät ne lapset saa kirjassakaan mitään huomiota, siinä mielessä että äiti ihan oikeasti miettisi sitä, mitä lapsille kuuluu. Ja olipa kohta missä äiti oli yrittänyt semipsykopaattinarsistialkoholisti isää saada keskustelemaan asiat kuntoon yhdessä perheenä ruokapöydän ääressä. 

 

Äiti taas vaikuttaa tyypilliseltä suurten ikäluokkien ihmiseltä, joka on todella itsekeskeinen. Ja vähän hämäräksi, kuinka paljon enemmän koirat kiinnostavat kuin tyttäret vai ovatko samalla viivalla. 

 

Jos nyt olen ymmärtänyt oikein tämän välit poikki laittaneen lapsen niin hän on 14-vuotiaana ollut yksin keski-euroopassa ja äiti on järjestänyt isän noutamaan hänet autolla kotiin, jotta he voisivat siellä puhua asiansa halki. Jos nyt käyttäisi edes kyökkipsykologiaa korkeammasta puhumattakaan, näkisi Miten kuolleena syntynyt tuollainen Ajatus on ja tytär onkin kirjoittanut kirjeessään suoraan että häntä ahdistaa ajatus isän kanssa matkustamisesta. Isän, jota hän nimittää vain äijäksi. 

 

Ja 15-vuotiaana tämä tyttö on yrittänyt laittaa perheen asiat kuntoon siinä mielessä, että hän on kirjoittanut isälleen pitkän kirjeen, jolla hän yrittää saada tämän tajuamaan muuttaa pois ja puolustaa äitiään sekä myös siskoan. Äiti ei  ole osannut tätä miestä potkia pihalle. Lapsi on tajunnut koko ikänsä, että isä pyörittää muita naisia ja isä on ollut kaiket illat poissa perheen luota ja palannut sinne vain hetkittäin pilaamaan ilmapiiriä. Vuodesta toiseen. 

Kiitos tästä. Referoi loputkin kirjasta, kun lukeminen etenee.

Tekstin saaminen tänne kommentoitavaksi pudottaa suomut silmiltä, paljastuu milainen narsisti tämä Leena-mummo onkaan. Aloittajallakin on paatoksellinen hurmos laantunut tämän kirjailijan puolusteluun. Ei mennyt läpi tarina tiskeistä ja farkuista.

 

Oletteko muuten huomanneet, miten "joku" poistattaa kirjaa ja kirjailijaa kritisoivia viestejä, samoin niitä, jossa viitataan aloittajan tunnistettavaan käsialaan.

Aika heikko markkinointikampanja kirjalle.

Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely. Aina keskusteluissa on heitä jotka kirjoittavat kommentoijista, ei asiasta. Oletukset myös jonkun olevan kirjailija asiattomia. 

Mä olen pikkasen erimieltä. Jos kirjailija markkinoi teostaan jossakin ja jollakin tulokulmalla, se että sanoo jonkun kommentin olevan kuin kirjailijan suusta, ei varsinaisesti ole asiatonta. Jos taas puhut kommentin muotoseikasta, joka ohjaa ajattelemaan, että avn ananyymiä kommentoijaa pilkataan, mikä se loukkaus tai asiattomuud konkreettisesti on? Kirjailijaksi luuleminen kun itsessään ei sitä ole. 

Jos kommentoija kiistää olevansa kirjailija eikö se pitäisi uskoa? Jokuhan voi kirjoittaa vaikka miten outoja ja se jää sitten elämään kirjailijan puheena, niin hän kirjoitti nettikeskustelussa anonyyminä. 

Mikä tällainen asia voisi olla siis? Se että sanoo jonlun kuulostavan joltakin, ei ehkä kenenkään mieleen jää ja jos jää, missä yhteydessä tämä tulisi esiin? Kahvipöytäkeskustelussa? Vai joku kirjoittaa kirjan asiasta lauseella Tämä kirjailija on sanonut näin? Tuskinpa. 

Siitä olen samaa mieltä, että asiallinen pitää olla, mutta kunnianloukkauksen kriteerit ei sillä täyty, että jotakuta luulee joksin toiseksi. 

Se on lähinnä typerää toistuvasti esittää tietävänsä, kuka kommentoi, kun olemme anonyymien palstalla. Yrittääkö tää joku jotenkin mitätöidä sillä kommentin, kun jankuttaa sen olevan kirjailijan tai "vanhan äidin" kommentti?

Vierailija
1536/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Kenellä ei ole virallista tutkintoa? Kommentoijista? Nyt menee jo hämäräksi.

Vierailija
1537/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Kiitos paljon. Jatka arvokasta analyysityötä, ja raportoi toki palstalle.

Tässähän se on pähkinänkuoressa: Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Mielenkiintoista, miten kirjailija hakee horoskoopista syytä käyttäytymiselle. Tässäkin ketjussa joku kirjoittaja, mielenkiintoista kyllä, esitti samanlaisen väitteen... horoskooppeihin uskominen tunnetusti on suurten ikäluokkien, vähän koulutettujen työläisnaisten huvia. 

Vierailija
1538/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Asiallista poistaa kirjoittajien nimittely" Ymmärsinkö niin, että tämän kirjailijan nimittely on ok. Sitä ei kukaan paheksu. Ihminen hänkin on.

Ajoittain keskustelu mennyt jonkun kommentoijan persoonaan. Yhtä lailla kirjoittajan persoonan karkea käsittely lienee turhaakin. Joku saa mielihyvää mainitessaan hänen ikäluokkansa tyypillisyyden vähemmän asiallisesti. En tiedä hänen koulutustaan,  oletan olevan enemmän kuin tuo kansalaiskoulu jota joku esittää sen olevan.

Niin, ainakaan vurallista rutkintoa hänellä ei ole, se kun löytyisi ihan googlaamalla. Toki sillä ole mitään väliäkään, mutta jos joku ajattelee sen jotakin ihmisestä kertovan, saahan hän niin ajatella. 

Kenellä ei ole virallista tutkintoa? Kommentoijista? Nyt menee jo hämäräksi.

Tuohon en osaa vastata mutta ainakin täällä on yritetty "vaientaa" kommentoijia sanomalla heitä oppimattomiksi, maalaisiksi, kansalaiskoulun käyneiksi, teollisuustyöntekijöiksi. Vanhoiksi, teiksi suuriksi ikäluokiksi.

Vierailija
1539/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen se, joka lukee tuota kirjaa. Ja täytyy sanoa, että oma kompassi on täysin sekaisin. Ilman tuota takakannen tekstiä kuvittelisin ilman muuta lukevani samanlaista tosi tarinakirjaa kuin niin moni muukin esimerkiksi lapsuuden perhetraumoista kertova kirja on. 

 

Siis on todella paljonkin kommentoitavaa kirjasta mutta juuri nyt en ehdi kaikkea kertoa. Kirjailija kuitenkin on juuri se sellainen ikäluokkansa narsistinen omakeskeinen tyyppi mitä arvata saattoi. 

 

Ja on totta tai ei niin ainakin hän on osannut kirjoittaa tajuamattaan tekstiä, missä on toksista vanhemmuutta toki kirjailijan itse sitä tajuamatta. 

 

Toinen lapsi on täysin näkymätön haamu taustalla ja toinen on vahvasti tunteva vääryyksiä korjaava äidin terapeutti. Hän on tukija, joka ei halua kuormittaa äitiä ja on parentifikoitunut ja kietoutunut äitiin me-yksiköksi, joka sitten pitää tätä näkymätöntä siskoa siinä hangaroundina. Heillä ei ole mitään pahaa tätä siskoa kohtaan, mutta selkeästi sisko on ihan omalla yksinäisellä planeetallaan. Mikä saakin minut toivomaan, että hänkin löytäisi vihansa äitiä kohtaan, koska muuten se voi kääntyä itseä kohtaan. 

 

Kerro myöhemmin tarkemmin, mutta lyhyesti eräs täysin pöyristyttävä viimeinen käänne. Tämä välien katkeamisjuttu esitetään aika lyhyesti ja puskista, ja kuten moni tuntee YouTubesta Dianen, myös tämä äiti häivyttää täysin sen mitä tytär oikeasti on sanonut ja voin puhuu hyökkäyksestä kohtaansa. On kaivettu selitystä jopa siitä että leijona horoskooppi altistaisi tällaiselle käytökselle. Peilin tietenkään ei voi katsoa. 

 

Mutta se mikä tästä seuraa on kirjassa jakso, jonka nimi on Yksin. Siinä on lyhyitä lukuja täynnä " talitintti" - tarinoita. Siis hyvin yksityiskohta kuvausta hänen arjestaan. On sisarusten kuolemia omaa sairastamista harrastuksia tekemistä eikä missään mainita sanallakaan tätä puuttuvaa lasta eli tämä ei ole mitenkään peilausta siihen Miltä vanhemmasta tuntuu jäädä ilman lasta eikä siellä kyllä taideta mainita sitä toistakaan lasta kuin muutaman kerran jossain ohimennen jos sitäkään. 

 

Mitä muuta nuo tarinat voivat olla kuin hänen tosi elämänsä tarinoita. Muutenkin kirjassa esimerkiksi tuo Joe on tullut elämään täysin samalla tavalla kuin lehtihaastattelussa ja täysin samalla nimellä. 

 

Mutta meillä on mielenkiintoista odotettavaa. Seuraava osio kirjassa onkin sitten ihan toisen tyyppinen. Siinä ilmeisesti paneudutaan tähän teoriapuoleen ja yhden luvun nimi on "Suurten ikäluokkien lapset ampuilevat perheitään". 

Tämä kommentoija on kyllä varustettu hyvillä

hermoilla, mutta myös hyvällä kirjoitustaidolla, että me muut ei jouduta kahlaamaan koko tuota kirjas läpi. Itse en saattaisi, mutta mielenkiinnolla seuraan tapahtumia palstalla. Kiitos referoijalle! 

Tunnista näistä väläyksistä mitä kirjaa on esitelty paljon omasta äidistäni ja lapsuudestani. Välillä tekee pahaa, mutta kuitenkin tämäkin on yksi tapa käsitellä asioita. Mullakin sama tilanne kuin monilla, ettei äidin kanssa voi keskustella. Äitiäkin kiinnostaa ne lintulaudan tintit enemmän kuin omat lapset tai toimivat perhesuhteet. 

Äidilleni toimivat perhesuhteet tarkoittivat aina ja tarkoittavst edelleen sitä, että äiti itse määrittelee ainoana auktoriteettinä sen mitä toimivat suhteet tarkoittaa. Ne pitävät sisällään ehdottoman määräysvallan muiden ajatuksiin, tunteisiin, käyttäytymiseen, puhumiseen, ihan kaikkeen. Kaikki lähtee äidistä itsestään ja hänen tarpeistaan ja lapset jaotellaan syntipukiksi, suosikiksi ja näkymättömäksi siten mikä äidille nyt milloinkin sopii. 

Lapsuuden lusii läpi, koska on pakko. Pahin vaihe oli mulle kun aikuistuessa ja sitten taas omien lasten synnyttyä ja heidän kasvaessaan äidin toiminnan kauheus selkeni itselleni. Se, että siinä syntipukki/näkymätön/vaihtelevat variaatiot näistä rooleista-asemassa kasvaneena oma minuus oli hukassa ja rikki. Äidistä on ollut pakko ottaa etäisyyttä että saan olla minä.

Vierailija
1540/2003 |
17.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurista ikäluokista suuri osa oon oppimattomia mutta myös osalla jo tutkintoja, vaikkapa Tarja Halonen yms julkisuuden henkilöitä.

Netissä muu numerologiaa ja astrologisia ennustuksia ainakin kaksi n. 50 v naista muun hömppänsä kanssa.  Kivien myynti yms. Nämä nousseet facesivuilleni. Riittääkö n 80-vuotiaat naiset pitämään heidät leivän syrjässä?