Kuka puolustaisi äitiä?
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (1465)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja koettaa provosoida keskustelua itsesäälillä (Palstalaisten huonojen äitien olemus, Kuinka moni teistä osallistuu noihin keskusteluihin mitä on tiheään?) tai haukkumalla muita autisteiksi.
Mutta yksinpuheluksi jää, koska kaikki hänen tyttärensä ikäluokan edustajat ovat vaativissa asiantuntijatöissään eivätkä jouda provosoitumaan.
Mistä päättelet minkäkin kommentin olevan aloittajan?
Oikein kysyin tekoälyltä saako modekaan selvittää kirjoittajien henkilöllisyyttä. Hän voi ip-numerosta nähdä suunnilleen suunnan mistä kommentti on lähetetty. Vain poliisi saa selvittää keskustelupalstojen kirjoittajien henkilöllisyyden. Mode tekisi rikoksen jis selvittelisi.
Ihan kysyin kun ainakin yksi ( tai ehkä useampikin) on tietävinään esim että aloittaja tai tuo kirjailija on jonkun kommentin kirjoittanut.
Näinpä. Halvaannuttaa keskustelua tuollainen omituinen osoittelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.
Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?
Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä".
Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua?
No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.
(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)
Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen.
Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi".
Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut.
Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.
Olen kuullut tällaista oman ruumiillisen kurittamisen, oikeammin suoranaisen väkivallan (fyysinen ja henkinen) ymmärtämistä kyllä vielä alle kolmikymppiseltäkin mieheltä. Juuri noin, että koki sen osin myös ansainneensakin. (Sisauksensa tuomitsivat vanhempiensa toiminnan vahvemmin.)
Tämä ymmärrys näkyi valitettavasti omassakin käytöksessään, henkisenä väkivaltana ja uhkailuna sekä raivareina, millainen käytös siis oli hänen mielestään aika normaalia lähisuhteissa.
Kuvasit juuri kyvyttömyyden ja haluttomuuden katkaista myrkyllistä sukupolvien ketjua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös käydä niin, että tytär sairastuu psyykkisesti jossain elämänvaiheessa. Voi olla periytyvää alttiutta ja sairastuu vaan eikä tiedä miksi. Mieli voi särkyä niin, että tarvitsee psykiatrin hoitoa ja lääkitystä. Terapeutin kanssa etsitään mahdollisesti syitä. Mieli voi olla niin musta, että kaikki menneet hyvätkin asiat näyttävät mustilta ja etsii ehkä suurennuslasin kanssa mitä mahdollisesti lapsuudessa on ollut väärää vaikka on ollut rakastava äiti. Sairaus vääristää mielikuvaa ja paisutetaan jostain pikkuasioista isoja. Sen ymmärtää itse sitten vasta kun ja jos parantuu.
Lisään vielä, että olen lukenut erään henkilön kertomuksen sairastumisestaan, en itse tätä ole keksinyt.
No linkkaa toki sitten tännekin se lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono äiti ei siis vaikuta tyttärien menestymiseen.
Miten niin ei vaikuta?
Jos ajattelemme menestystä koulumenestyksenä, siihen vaikuttavia tekijöitä on lahjakkuus, motivaatio ja lapsuudenkodin tuki. Lahjakkuus on osittain periytyvää, eli äidiltä (ja isältä!) periytyy geenejä, hyvässä ja huonossa. Äidin ja isän oma esimerkkinsä koulutiellä ja odotuksensa lapselle tuo motivaatiota. Motivaatio voi olla myös sitä, että lapsi haluaa kouluttautua pidemmälle kuin vanhempansa. Silnä, miten lapsuudenkoti kannustaa ja tukee - henkisesti ja aineellisesti - kouluttautumista, on hyvän äidin ja isän rooli suorastaan ratkaiseva.
Varmaan viitattiin tuohon tyttärien työskentelemiseen vaativissa asiantuntijatehtävissä.
Niinkö? No jopas oli harvinaisen ontuva viittaus. Tai ei harvinaisen, mitä muutakaan tältä asian vierestä puhujalta voisi odottaa.
Mistä tämä joku kuvittelee koko ajan tietävänsä, kuka kommentoi mitäkin? Ensin kaikki kommentit oli ap: lta ja vanhalta äidiltä, sittemmin "tunnistaa" "asianvierestäpuhujan". Ja on vielä kova srvistelee muiden kommentteja. Mitä positiivista tuo antaa aiheeseen?
Hänhän tietää kansalaiskoulut ja maalaismummut ja oliko Ladatkin? Onko niinkuin huumorilla kirjoitettu vaiko tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.
Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?
Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä".
Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua?
No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.
(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)
Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen.
Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi".
Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut.
Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.
Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.
Tämähän on kuin Ismo Leikolan sketsistä siitä miten suomalaisten elämä vain tapahtuu kaikkea tapahtuu ympärillä. Lapset tulee niitä ei hankita. Kaikki vaan jotenkin mystisesti tapahtuu. Kuten tässäkin sitten niitä dynamiikkoja vaan tulee ja menee, ihan kuin ihmisellä itsellään ei olisi vaikutusmahdollisuutta siihen, millaiset ne dynamiikat ovat.
Jokaisella on mahdollisuus siirtyä sieltä apukuskin paikalta ratin taakse omassa elämässään.
No mutta sinähän olet pätevä ja virheetön! Kysy 10-15v kuluttua lapsiltasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.
Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?
Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä".
Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua?
No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.
(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)
Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen.
Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi".
Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut.
Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.
Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.
Tämähän on kuin Ismo Leikolan sketsistä siitä miten suomalaisten elämä vain tapahtuu kaikkea tapahtuu ympärillä. Lapset tulee niitä ei hankita. Kaikki vaan jotenkin mystisesti tapahtuu. Kuten tässäkin sitten niitä dynamiikkoja vaan tulee ja menee, ihan kuin ihmisellä itsellään ei olisi vaikutusmahdollisuutta siihen, millaiset ne dynamiikat ovat.
Jokaisella on mahdollisuus siirtyä sieltä apukuskin paikalta ratin taakse omassa elämässään.
No mutta sinähän olet pätevä ja virheetön! Kysy 10-15v kuluttua lapsiltasi.
Näillä sanoilla pyritään normalisoimaan myrkyllisyys, tekemään siitä jotenkin hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Ei ole mitään luonnonlakia, että jotain jää pois ja uutta myrkkyä tulisi tilalle. Eikä ole kysymys myöskään sukupolvikokemuksesta. Kysymys on yksilöistä: jotkut ihmiset ovat myrkyllisiä ja jotkut eivät ole. Totta on, että myrkylliset ihmiset eivät useinkaan muutu vähemmän virheellisiksi, eli kehity ja kasva ihmisinä. Eivät kykene tai edes halua, juurikin jäävät sokeiksi omille vioilleen.
Onko tämä henkilö, jonka kirjasta puhutaan? Perus googlauksella ei edes löydy koko kirjaa. Mutta siis jos on, en yhtään ihmettele että tyttärellä on terapoitavaa, koska tytärtä ei tunnu olevan olemassakaan. Äiti kertoo kyllä useammasta eri parisuhteesta, monista koirista, liudasta harrastuksia, jotka täyttävät viikon, mutta ei sanaakaan tyttärestä tai lapsenlapsista muuta kuin siinä sivulauseessa, että tyttären ylioppilaslahjana mentiin etelään. Muuten voisi kuvitella, että henkilö on lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.
Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?
Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä".
Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua?
No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.
(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)
Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen.
Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi".
Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut.
Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.
Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.
Tämähän on kuin Ismo Leikolan sketsistä siitä miten suomalaisten elämä vain tapahtuu kaikkea tapahtuu ympärillä. Lapset tulee niitä ei hankita. Kaikki vaan jotenkin mystisesti tapahtuu. Kuten tässäkin sitten niitä dynamiikkoja vaan tulee ja menee, ihan kuin ihmisellä itsellään ei olisi vaikutusmahdollisuutta siihen, millaiset ne dynamiikat ovat.
Jokaisella on mahdollisuus siirtyä sieltä apukuskin paikalta ratin taakse omassa elämässään.
No mutta sinähän olet pätevä ja virheetön! Kysy 10-15v kuluttua lapsiltasi.
Mitä silloin 10-15v kuluttua pitäisi tapahtua? Miksi juuri silloin?
Et kai vain oleta, että keskustelet tietynikäisen ihmisen kanssa, ja että tällä olisi tietynikäisiä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat.
Mut joku korjasi että ap tarkoitti ette saumattomat.
Saumattomat farkut tarkoittavat käytännössä joustavia farkkuleggingsejä (jeggingsit) tai neulottuja farkkukuosisia housuja, joissa ei ole hankaavia sivusaumoja tai kovia nappeja. Perinteistä jäykkää farkkukangasta ei valmisteta täysin ilman saumoja, joten saumatonta mukavuutta etsivän kannattaa valita erittäin joustava farkkutrikoo tai saumattomaksi neulottu housumalli.
Tällaiset siis aloittajan lapset saivat, vaikka piri saada Levikset tai MicMacin merkkifarkut.
Tuohon ekasivulla "korjannut" on todennäköisesti joku pelle joita kaikissa keskusteluissa esiintyy nimerkillä ap.
Minun kielikorvaani ja ajatusmaailmaani kyllä sana on saamattomat. Siis se vaate jota ei saatu. Pettymys.
Kai sinä tiedät, että lyhenne ja allekirjoitus ap, tarkottaa kunkin ketjun aloittajaa (aloittajapostaaja / alkuperäinen) vrt. engl. Original Poster (OP)
Eihän se estä ketä tahansa kirjoittamasta ap jos haluaa muokata toisen aloitusta joksikin. Ei sitä modet valvo. Etkö muka ole huomannut noita pelleilymuutoksia?
Vai mitä tarkoitat tällä opetustuokiolla?
No yleensä, jos joku muu tulee esiintymään apna, ap sen kertoo.
Jonakin päivänä joku yritti kertoa ettei ole tuo kirjailija Leena S. Se ei riittänyt kommentoijalle vaan näytti jatkavan edelleen kirjoittavan Leenalle pitäen kieltoa bluffina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.
Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?
Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä".
Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua?
No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.
(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)
Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen.
Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi".
Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut.
Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.
Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.
Tämähän on kuin Ismo Leikolan sketsistä siitä miten suomalaisten elämä vain tapahtuu kaikkea tapahtuu ympärillä. Lapset tulee niitä ei hankita. Kaikki vaan jotenkin mystisesti tapahtuu. Kuten tässäkin sitten niitä dynamiikkoja vaan tulee ja menee, ihan kuin ihmisellä itsellään ei olisi vaikutusmahdollisuutta siihen, millaiset ne dynamiikat ovat.
Jokaisella on mahdollisuus siirtyä sieltä apukuskin paikalta ratin taakse omassa elämässään.
No mutta sinähän olet pätevä ja virheetön! Kysy 10-15v kuluttua lapsiltasi.
Minulla ei ole mitään ahdistusta jostain virheettömyydestä koska tiedän että kukaan ihminen ei ole virheetön. Koko virheettömyys on täysin älyvapaa asia.
Pointti onkin siinä, miten suhtautuu omiin virheisiinsä sekä siihen, että joku ilmaisee pyynnön muuttaa toimintaa tai kertoo loukkaantuneensa jostain tms.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä henkilö, jonka kirjasta puhutaan? Perus googlauksella ei edes löydy koko kirjaa. Mutta siis jos on, en yhtään ihmettele että tyttärellä on terapoitavaa, koska tytärtä ei tunnu olevan olemassakaan. Äiti kertoo kyllä useammasta eri parisuhteesta, monista koirista, liudasta harrastuksia, jotka täyttävät viikon, mutta ei sanaakaan tyttärestä tai lapsenlapsista muuta kuin siinä sivulauseessa, että tyttären ylioppilaslahjana mentiin etelään. Muuten voisi kuvitella, että henkilö on lapseton.
Huomasitko artikkelin lopun alaviitteen: Juttu on julkaistu Vivan numerossa 2/2026. Artikkelista on 23.4. 2026 poistettu Leena Sorvalin perhesuhteisiin viittaava kohta yksityisyyden suojelemiseksi.
Eiköhän tuo poistettu kohta sisältänyt juurikin katkeraa uhriutumista ja märepalloa juuri siitä tyttärestä ja tämän terapiantarpeesta tiskivuorojen ja saumattomien farkkujen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.
Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?
Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä".
Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua?
No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.
(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)
Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen.
Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi".
Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut.
Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.
Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.
Tämähän on kuin Ismo Leikolan sketsistä siitä miten suomalaisten elämä vain tapahtuu kaikkea tapahtuu ympärillä. Lapset tulee niitä ei hankita. Kaikki vaan jotenkin mystisesti tapahtuu. Kuten tässäkin sitten niitä dynamiikkoja vaan tulee ja menee, ihan kuin ihmisellä itsellään ei olisi vaikutusmahdollisuutta siihen, millaiset ne dynamiikat ovat.
Jokaisella on mahdollisuus siirtyä sieltä apukuskin paikalta ratin taakse omassa elämässään.
No mutta sinähän olet pätevä ja virheetön! Kysy 10-15v kuluttua lapsiltasi.
Mitä silloin 10-15v kuluttua pitäisi tapahtua? Miksi juuri silloin?
Et kai vain oleta, että keskustelet tietynikäisen ihmisen kanssa, ja että tällä olisi tietynikäisiä lapsia?
Tämä on täyttä mutuilua, mutta kuvittelen hänen ajattelevan, että jotain on jo pielessä, mutta et vielä tiedä sitä ja kyllä se sieltä esiin tulee kun odottelet.
Näillä ihmisille on täysin mahdoton ajatus, että joillakin on ihan oikeasti toimivia läheisiä ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä henkilö, jonka kirjasta puhutaan? Perus googlauksella ei edes löydy koko kirjaa. Mutta siis jos on, en yhtään ihmettele että tyttärellä on terapoitavaa, koska tytärtä ei tunnu olevan olemassakaan. Äiti kertoo kyllä useammasta eri parisuhteesta, monista koirista, liudasta harrastuksia, jotka täyttävät viikon, mutta ei sanaakaan tyttärestä tai lapsenlapsista muuta kuin siinä sivulauseessa, että tyttären ylioppilaslahjana mentiin etelään. Muuten voisi kuvitella, että henkilö on lapseton.
Tyttären ylioppilasmatkalla kirjailijaäiti löysi Kosin saarelta itselleen Jorgoksen. Näin lehtijutussa sanotaan (nimi voi olla toinenkin, en muista). Tässäkin ketjussa on todettu, että ilkeän tyttären mukaan äidin taajaan vaihtuvat miessuhteet olisivat olleet terapiantarvetta aiheuttavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.
Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?
Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä".
Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua?
No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.
(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)
Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.
Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen.
Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi".
Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut.
Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.
Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.
Tämähän on kuin Ismo Leikolan sketsistä siitä miten suomalaisten elämä vain tapahtuu kaikkea tapahtuu ympärillä. Lapset tulee niitä ei hankita. Kaikki vaan jotenkin mystisesti tapahtuu. Kuten tässäkin sitten niitä dynamiikkoja vaan tulee ja menee, ihan kuin ihmisellä itsellään ei olisi vaikutusmahdollisuutta siihen, millaiset ne dynamiikat ovat.
Jokaisella on mahdollisuus siirtyä sieltä apukuskin paikalta ratin taakse omassa elämässään.
No mutta sinähän olet pätevä ja virheetön! Kysy 10-15v kuluttua lapsiltasi.
Mitä silloin 10-15v kuluttua pitäisi tapahtua? Miksi juuri silloin?
Et kai vain oleta, että keskustelet tietynikäisen ihmisen kanssa, ja että tällä olisi tietynikäisiä lapsia?
Tämä on täyttä mutuilua, mutta kuvittelen hänen ajattelevan, että jotain on jo pielessä, mutta et vielä tiedä sitä ja kyllä se sieltä esiin tulee kun odottelet.
Näillä ihmisille on täysin mahdoton ajatus, että joillakin on ihan oikeasti toimivia läheisiä ihmissuhteita.
Nimenomaan, "näille ihmisille" eli katkerille vanhoille äideille olisi jokin vääjäämätön luonnonlaki, että kun he kerran ovat aiheuttaneet terapiantarvetta tyttärelleen, tyttären omille lapsillle toistuisi sama kohtalo automaatisesti. Ei ole luonnonlaki.
Jotkut onnistuvat, jotkut töppäävät. Jotkut oppivat ja kasvavat ihmisinä, jotkut eivät. Yksilökysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös käydä niin, että tytär sairastuu psyykkisesti jossain elämänvaiheessa. Voi olla periytyvää alttiutta ja sairastuu vaan eikä tiedä miksi. Mieli voi särkyä niin, että tarvitsee psykiatrin hoitoa ja lääkitystä. Terapeutin kanssa etsitään mahdollisesti syitä. Mieli voi olla niin musta, että kaikki menneet hyvätkin asiat näyttävät mustilta ja etsii ehkä suurennuslasin kanssa mitä mahdollisesti lapsuudessa on ollut väärää vaikka on ollut rakastava äiti. Sairaus vääristää mielikuvaa ja paisutetaan jostain pikkuasioista isoja. Sen ymmärtää itse sitten vasta kun ja jos parantuu.
Oma lapseni sairastui 15v. Alkoi hoitokierre, jossa meitä vanhempia syytettiin ja epäiltiin monessa kohtaa. Lapsen päästyä Aurooraan soluasuntoon hän kärsi siitä, kun meidän tapaamisia rajoitettiin. Kärsi koti-ikävästä ja sai tulla kotiin vain joka toinen viikonloppu. Toisinaan myöhästyi sen 10min paluusta sinne asuntolaan ja rangaistukseksi hänen viikonloppulomia lyhennettiin. Vaikka kaikin puolin pyrki toimimaan oikein, pitkään kiristettiin sillä, ettei saa oma asuntoa, jos ei tottele. Ja epäluulo meitä vanhempia kohtaan oli syvä, siis hoitohenkilökunnalla.
Nyt noista ajoista on onneks jo vähän aikaa ja asuu omassa asunnossa.
Se vanhempiin kohdistuva epäluulo oli outoa, kun se ei perustunut mihinkään meitä koskevaan. Sen takana on ajatus, et vanhemmat (äiti) on aina, tavalla tai toisella, syypää.
Mutta teidän oma tytär ei teitä syyttänyt ja halusi olla tekemisissä. (Mikä on ketjun aihe.)
Siis jos nyt puhutaan ihan tästä kirjan nimestä ja psykologisesta kuolemasta, niin vastaus on kyllä - jokaisen äidin on kuoltava. Ja ongelma nyt tuntuu olevankin siinä, että tämä kirjailija ei sitä hyväksy.
Normaalisti se äidin psykologinen kuolema tapahtuu murrosiässä ja silloin muokataan äidin ja tyttären suhde uusiksi. Lapsuuden äiti kuolee ja sen jälkeen suhde jatkuu aikuisen tyttären ja äidin suhteena. Mutta jos äiti ei anna tuon irrottautumisen tapahtua dramatisoiden sen joksikin kuolemaksi, joka ei olisi normaali osa elämää niin tytär todellakin on terapian tarpeessa.
Ja narsistien kanssa tämä tapahtuu siksi, että heille lapsi ei ole oma erillinen henkilönsä vaan heidän lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Siis jos nyt puhutaan ihan tästä kirjan nimestä ja psykologisesta kuolemasta, niin vastaus on kyllä - jokaisen äidin on kuoltava. Ja ongelma nyt tuntuu olevankin siinä, että tämä kirjailija ei sitä hyväksy.
Normaalisti se äidin psykologinen kuolema tapahtuu murrosiässä ja silloin muokataan äidin ja tyttären suhde uusiksi. Lapsuuden äiti kuolee ja sen jälkeen suhde jatkuu aikuisen tyttären ja äidin suhteena. Mutta jos äiti ei anna tuon irrottautumisen tapahtua dramatisoiden sen joksikin kuolemaksi, joka ei olisi normaali osa elämää niin tytär todellakin on terapian tarpeessa.
Ja narsistien kanssa tämä tapahtuu siksi, että heille lapsi ei ole oma erillinen henkilönsä vaan heidän lapsensa.
Mitä muutakaan tämä dramatisoitu "psykologinen kuolema" on kuin omistamisenhalua, totuuden kieltämistä ja omaa näköalattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä henkilö, jonka kirjasta puhutaan? Perus googlauksella ei edes löydy koko kirjaa. Mutta siis jos on, en yhtään ihmettele että tyttärellä on terapoitavaa, koska tytärtä ei tunnu olevan olemassakaan. Äiti kertoo kyllä useammasta eri parisuhteesta, monista koirista, liudasta harrastuksia, jotka täyttävät viikon, mutta ei sanaakaan tyttärestä tai lapsenlapsista muuta kuin siinä sivulauseessa, että tyttären ylioppilaslahjana mentiin etelään. Muuten voisi kuvitella, että henkilö on lapseton.
Tyttären ylioppilasmatkalla kirjailijaäiti löysi Kosin saarelta itselleen Jorgoksen. Näin lehtijutussa sanotaan (nimi voi olla toinenkin, en muista). Tässäkin ketjussa on todettu, että ilkeän tyttären mukaan äidin taajaan vaihtuvat miessuhteet olisivat olleet terapiantarvetta aiheuttavia.
Äiti myös kuvailee haastattelussa olleen tuon miehen kanssa kuin paita ja peppu.
En tiedä kestääkö hermostoni ja verenpaineeni tuon kirjan lukemisen, mutta ehkä yritän kuitenkin. Jo niin sanottu takakansiteksti saa ärsytyskäyrän pystysuoraksi.
"Äiti jätetään yksin, kun tytär irtautuu." Voi että. Eiköhän se ole ihan äidin oma tehtävä etsiä omat tukipilarinsa ja niitähän tuntuu riittäneen, ainakin miehiä. Eikä tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että terapiasta niitä lohtuja ja tukia saa, kuten on tytärkin saanut. Ei mistään sellaisesta terapiasta, että mennään kontrolloimaan tyttären terapiaa vaan ihan omasta.
Mikä irtautuminen se on, jos lapsi edelleen parentifikoidusti joutuu tarjoamaan tai etsimään äidilleen lohdutusta ja tukea, kun lapsen pitää saada vapaasti irtaantua äidistä?? ( jotta voisi jatkossa jäädä tämän lähelle)
Ja jos lapselta kysyttäisiin, uskonpa olevan aika monta kertaa, kun hänet on jätetty yksin ilman lohtua ja tukea tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu.
Jos tuo äiti ei kestä aikuisen lapsensa vaikeita tunteita, jäljet johtavat sylttytehtaalle. On mitä todennäköisintä, että lapsen vaikeita tunteita ei ole kestetty edes silloin, kun lapsi oli vielä lapsi. Äidille on tullut hankala olo, joten lapsi on jätetty yksin vaikeiden tunteidensa kanssa, ettei äiti nyt vaan vahingossa kuormitu ja tule samalla hoitaneeksi äidin tehtäväänsä.
Tämähän on kuin Ismo Leikolan sketsistä siitä miten suomalaisten elämä vain tapahtuu kaikkea tapahtuu ympärillä. Lapset tulee niitä ei hankita. Kaikki vaan jotenkin mystisesti tapahtuu. Kuten tässäkin sitten niitä dynamiikkoja vaan tulee ja menee, ihan kuin ihmisellä itsellään ei olisi vaikutusmahdollisuutta siihen, millaiset ne dynamiikat ovat.
Jokaisella on mahdollisuus siirtyä sieltä apukuskin paikalta ratin taakse omassa elämässään.