Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija
10.11.2026 |

Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.

Kommentit (1465)

Vierailija
1381/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.

(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)

Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

 

Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen. 

Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi". 

Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut. 

Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.

Vierailija
1382/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi äitiä tarvitsee ymmärtää? Ystävä ymmärtää? Puoliso? Terapeutti? Jos ei itse ymmärrä, eikä halua ymmärtää lastaan, miksi lapsen pitäisi? Lapsi on sentään mennyt terapiaan, että ymmärtäisi itseään ja tapahtumia. 

Hyvässä ihmissuhteessa, oli kyseessä sitten ystävyys, kumppanuus, vanhempi - aikuinen lapsi -suhde, mikä vain aikuisten välinen suhde, ymmärryksen pitäisi kulkea molempiin suuntiin suht. tasapainossa.

Jos vanhemman ymmärryksessä (ja tarpeiden huomioon ottamisessa) lastaan kohtaan on esimerkiksi aina ollut suurempia puutteita, niin jossain vaiheessa aikuisen lapsen ymmärrys vanhempaansa kohtaan voi alkaa loppumaan, jos suhde on koko ajan tällä tavalla epätasapainossa.

Lapset usein ennemminkin aika pitkälle yliymmärtävät omia vanhempiaan, vaikka olisi ollut isompiakin ongelmia pitkään. Toki varmasti joillain on muullakin tavalla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1383/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi myös käydä niin, että tytär sairastuu psyykkisesti jossain elämänvaiheessa. Voi olla periytyvää alttiutta ja sairastuu vaan eikä tiedä miksi. Mieli voi särkyä niin, että tarvitsee psykiatrin hoitoa ja lääkitystä. Terapeutin kanssa etsitään mahdollisesti syitä. Mieli voi olla niin musta, että kaikki menneet hyvätkin asiat näyttävät mustilta ja etsii ehkä suurennuslasin kanssa mitä mahdollisesti lapsuudessa on ollut väärää vaikka on ollut rakastava äiti. Sairaus vääristää mielikuvaa ja paisutetaan jostain pikkuasioista isoja. Sen ymmärtää itse sitten vasta kun ja jos parantuu. 

Vierailija
1384/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Moni äiti johon on katkaistu välit on ymmärrettävästi ihmeissään ja sydämistynyt jos hän on kuvitellut että välit ovat aiemmin olleet hyvät tai suorastaan erinomaiset. Terapiaa sitten syytetään ihan niin kuin terapia olisi luonut välien katkeamiseen johtaneet ongelmat, kun todellisuudessa tytär on terapian kautta ymmärtänyt mitä hänelle on tapahtunut. Tällaisissa tilanteissa on varmasti usein taustalla parentifikaatio. Tytär on ollut uskotun ja terapeutin asemassa ja kyllähän se vanhemmasta tuntuu siltä että välit ovat läheiset kun hän tilittää lapselle parisuhteestaan tai vastuuttaa lasta omista mielialoistaan. Omakin äitini kuvittelee että kaikesta on meidän perheessä pystytty puhumaan, kun todellisuus on se että hän itse on ainoa joka on puhunut ja kaikkien elämä on pyörinyt hänen mielialojensa ympärillä. Se on ihan hirveän surullinen tilanne kaikin puolin.

Miten sekaisin.pitää aikuisen olla, että käyttää lapsiaan terapeuttinaan ja pitää sitä vielä hyvänä asiana? 

Vierailija
1385/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.

(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)

Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

 

Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen. 

Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi". 

Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut. 

Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.

Olen kuullut tällaista oman ruumiillisen kurittamisen, oikeammin suoranaisen väkivallan (fyysinen ja henkinen) ymmärtämistä kyllä vielä alle kolmikymppiseltäkin mieheltä. Juuri noin, että koki sen osin myös ansainneensakin. (Sisauksensa tuomitsivat vanhempiensa toiminnan vahvemmin.)

Tämä ymmärrys näkyi valitettavasti omassakin käytöksessään, henkisenä väkivaltana ja uhkailuna sekä raivareina, millainen käytös siis oli hänen mielestään aika normaalia lähisuhteissa.

Vierailija
1386/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuossa aloituksessa on koko ajan lukenut saamattomat. 

Mut joku korjasi että ap tarkoitti ette saumattomat. 

Saumattomat farkut tarkoittavat käytännössä joustavia farkkuleggingsejä (jeggingsit) tai neulottuja farkkukuosisia housuja, joissa ei ole hankaavia sivusaumoja tai kovia nappeja. Perinteistä jäykkää farkkukangasta ei valmisteta täysin ilman saumoja, joten saumatonta mukavuutta etsivän kannattaa valita erittäin joustava farkkutrikoo tai saumattomaksi neulottu housumalli.

Tällaiset siis aloittajan lapset saivat, vaikka piri saada Levikset tai MicMacin merkkifarkut.

Tuohon ekasivulla "korjannut" on todennäköisesti joku pelle joita kaikissa keskusteluissa esiintyy nimerkillä ap.

Minun kielikorvaani ja ajatusmaailmaani kyllä sana on saamattomat. Siis se vaate jota ei saatu. Pettymys.

Kai sinä tiedät, että lyhenne ja allekirjoitus ap, tarkottaa kunkin ketjun aloittajaa (aloittajapostaaja / alkuperäinen) vrt. engl. Original Poster (OP)

Eihän se estä ketä tahansa kirjoittamasta ap jos haluaa muokata toisen aloitusta joksikin. Ei sitä modet valvo. Etkö muka ole huomannut noita pelleilymuutoksia?

Vai mitä tarkoitat tällä opetustuokiolla?

No yleensä, jos joku muu tulee esiintymään apna, ap sen kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1387/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.

(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)

Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

 

Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen. 

Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi". 

Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut. 

Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.

Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.

Vierailija
1388/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono äiti ei siis vaikuta tyttärien menestymiseen.

Miten niin ei vaikuta?

Jos ajattelemme menestystä koulumenestyksenä, siihen vaikuttavia tekijöitä on lahjakkuus, motivaatio ja lapsuudenkodin tuki. Lahjakkuus on osittain periytyvää, eli äidiltä (ja isältä!) periytyy geenejä, hyvässä ja huonossa. Äidin ja isän oma esimerkkinsä koulutiellä ja odotuksensa lapselle tuo motivaatiota. Motivaatio voi olla myös sitä, että lapsi haluaa kouluttautua pidemmälle kuin vanhempansa. Silnä, miten lapsuudenkoti kannustaa ja tukee - henkisesti ja aineellisesti - kouluttautumista, on hyvän äidin ja isän rooli suorastaan ratkaiseva.  

 Varmaan viitattiin tuohon tyttärien työskentelemiseen vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Niinkö? No jopas oli harvinaisen ontuva viittaus. Tai ei harvinaisen, mitä muutakaan tältä asian vierestä puhujalta voisi odottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1389/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi myös käydä niin, että tytär sairastuu psyykkisesti jossain elämänvaiheessa. Voi olla periytyvää alttiutta ja sairastuu vaan eikä tiedä miksi. Mieli voi särkyä niin, että tarvitsee psykiatrin hoitoa ja lääkitystä. Terapeutin kanssa etsitään mahdollisesti syitä. Mieli voi olla niin musta, että kaikki menneet hyvätkin asiat näyttävät mustilta ja etsii ehkä suurennuslasin kanssa mitä mahdollisesti lapsuudessa on ollut väärää vaikka on ollut rakastava äiti. Sairaus vääristää mielikuvaa ja paisutetaan jostain pikkuasioista isoja. Sen ymmärtää itse sitten vasta kun ja jos parantuu. 

Lisään vielä, että olen lukenut erään henkilön kertomuksen sairastumisestaan, en itse tätä ole keksinyt.

Vierailija
1390/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono äiti ei siis vaikuta tyttärien menestymiseen.

Miten niin ei vaikuta?

Jos ajattelemme menestystä koulumenestyksenä, siihen vaikuttavia tekijöitä on lahjakkuus, motivaatio ja lapsuudenkodin tuki. Lahjakkuus on osittain periytyvää, eli äidiltä (ja isältä!) periytyy geenejä, hyvässä ja huonossa. Äidin ja isän oma esimerkkinsä koulutiellä ja odotuksensa lapselle tuo motivaatiota. Motivaatio voi olla myös sitä, että lapsi haluaa kouluttautua pidemmälle kuin vanhempansa. Silnä, miten lapsuudenkoti kannustaa ja tukee - henkisesti ja aineellisesti - kouluttautumista, on hyvän äidin ja isän rooli suorastaan ratkaiseva.  

 Varmaan viitattiin tuohon tyttärien työskentelemiseen vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Niinkö? No jopas oli harvinaisen ontuva viittaus. Tai ei harvinaisen, mitä muutakaan tältä asian vierestä puhujalta voisi odottaa.

Jos tytär äidistään huolimatta on vaativassa asiantuntijatehtävässä niin eikö ole hyvä? Miksi syyttelet jotain kirjoittajaa jos yksi kertoo vaativista työtehtävistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1391/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

surkein aloitus ikinä ja surkea on triidikin. Terapiassa keskustelemassa tiskivuoroista :D

Vierailija
1392/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono äiti ei siis vaikuta tyttärien menestymiseen.

Miten niin ei vaikuta?

Jos ajattelemme menestystä koulumenestyksenä, siihen vaikuttavia tekijöitä on lahjakkuus, motivaatio ja lapsuudenkodin tuki. Lahjakkuus on osittain periytyvää, eli äidiltä (ja isältä!) periytyy geenejä, hyvässä ja huonossa. Äidin ja isän oma esimerkkinsä koulutiellä ja odotuksensa lapselle tuo motivaatiota. Motivaatio voi olla myös sitä, että lapsi haluaa kouluttautua pidemmälle kuin vanhempansa. Silnä, miten lapsuudenkoti kannustaa ja tukee - henkisesti ja aineellisesti - kouluttautumista, on hyvän äidin ja isän rooli suorastaan ratkaiseva.  

 Varmaan viitattiin tuohon tyttärien työskentelemiseen vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Niinkö? No jopas oli harvinaisen ontuva viittaus. Tai ei harvinaisen, mitä muutakaan tältä asian vierestä puhujalta voisi odottaa.

Haluaisit selvästi hallita tätä keskustelua, määräillä kuka saa kirjoittaa ja miten, vain itse kirjoitat oikeita mielipiteitä ja oikeaa äitikokemusta.  Eikö tuota hallitsemisen halua sanota narsismiksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1393/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä kirjan kirjoittaneen äidin tyttären mielelle on tapahtunut kun on terapiaan hakeutunut ja ilmeisesti  välit katkaissut. Olen käsittänyt niin, että äiti on kuunnellut kyllä hänen syytöksensä ja tuntenut suurta häpeää kun oli luullut heidän välinsä olleen hyvät.

Hän olisi halunnut mennä tyttären terapiaan mukaan jos en ole väärin ymmärtänyt, mutta yksilöterapiassahan se ei käy. He olisivat kuitenkin voineet hakeutua perheterapiaan. Mutta jos tytär katsoi parhaaksi katkaista välit niin silloin pitää mennä sillä. Ja äiti nyt sitten terapoi itseään kirjoittamalla.

Ihan koko ketjua en ole lukenut, mutta mistä tuli ilmi, et tää kirjoittaja-äiti on patologinen narsisti? Yhtäkkiä ei saanut kommentoida mitään, ellei itsellä ole ollut myös narsisti-äitiä. Palstan mukaan se on ainoa asia, josta saa valittaa/puhua.

Vierailija
1394/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja koettaa provosoida keskustelua itsesäälillä (Palstalaisten huonojen äitien olemus, Kuinka moni teistä osallistuu noihin keskusteluihin mitä on tiheään?) tai haukkumalla muita autisteiksi. 

Mutta yksinpuheluksi jää, koska kaikki hänen tyttärensä ikäluokan edustajat ovat vaativissa asiantuntijatöissään eivätkä jouda provosoitumaan.

Mistä päättelet minkäkin kommentin olevan aloittajan? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1395/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja koettaa provosoida keskustelua itsesäälillä (Palstalaisten huonojen äitien olemus, Kuinka moni teistä osallistuu noihin keskusteluihin mitä on tiheään?) tai haukkumalla muita autisteiksi. 

Mutta yksinpuheluksi jää, koska kaikki hänen tyttärensä ikäluokan edustajat ovat vaativissa asiantuntijatöissään eivätkä jouda provosoitumaan.

Mistä päättelet minkäkin kommentin olevan aloittajan? 

Oikein kysyin tekoälyltä saako modekaan selvittää kirjoittajien henkilöllisyyttä. Hän voi ip-numerosta nähdä suunnilleen suunnan mistä kommentti on lähetetty. Vain poliisi saa selvittää keskustelupalstojen kirjoittajien henkilöllisyyden. Mode tekisi rikoksen jis selvittelisi.

Ihan kysyin kun ainakin yksi ( tai ehkä useampikin) on tietävinään esim että aloittaja tai tuo kirjailija on jonkun kommentin kirjoittanut.

Vierailija
1396/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.

(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)

Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

 

Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen. 

Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi". 

Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut. 

Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.

No ajat ja ymmärrys muuttuu. Minä sain isältäni kaks vuotiaana remmistä, koska hän oli siinä käsityksessä, että lasta pitää kurittaa. Jäi ainoaksi kerraksi. En tiedä, miten tuo minuun on jäljet jättänyt, mutta väärin se tietty oli. 

Äitini ei hyväksynyt tekoa ja oli isälleni siitä vihainen.

Vierailija
1397/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi myös käydä niin, että tytär sairastuu psyykkisesti jossain elämänvaiheessa. Voi olla periytyvää alttiutta ja sairastuu vaan eikä tiedä miksi. Mieli voi särkyä niin, että tarvitsee psykiatrin hoitoa ja lääkitystä. Terapeutin kanssa etsitään mahdollisesti syitä. Mieli voi olla niin musta, että kaikki menneet hyvätkin asiat näyttävät mustilta ja etsii ehkä suurennuslasin kanssa mitä mahdollisesti lapsuudessa on ollut väärää vaikka on ollut rakastava äiti. Sairaus vääristää mielikuvaa ja paisutetaan jostain pikkuasioista isoja. Sen ymmärtää itse sitten vasta kun ja jos parantuu. 

Oma lapseni sairastui 15v. Alkoi hoitokierre, jossa meitä vanhempia syytettiin ja epäiltiin monessa kohtaa. Lapsen päästyä Aurooraan soluasuntoon hän kärsi siitä, kun meidän tapaamisia rajoitettiin. Kärsi koti-ikävästä ja sai tulla kotiin vain joka toinen viikonloppu. Toisinaan myöhästyi sen 10min paluusta sinne asuntolaan ja rangaistukseksi hänen viikonloppulomia lyhennettiin. Vaikka kaikin puolin pyrki toimimaan oikein, pitkään kiristettiin sillä, ettei saa oma asuntoa, jos ei tottele. Ja epäluulo meitä vanhempia kohtaan oli syvä, siis hoitohenkilökunnalla. 

 

Nyt noista ajoista on onneks jo vähän aikaa ja asuu omassa asunnossa. 

 

Se vanhempiin kohdistuva epäluulo oli outoa, kun se ei perustunut mihinkään meitä koskevaan. Sen takana on ajatus, et vanhemmat (äiti) on aina, tavalla tai toisella, syypää.

Vierailija
1398/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi et kokenut äitisi lapsuutta.

Tätähän ei ketjun aloittaja koskaan tuonut esiin: Mitä kauheaa hän oli kokenut, ja siksi katsoi asiakseen sen tehdä uudestaan lapsilleen?

Nimenomaan: Ketjun aloittaja, vanha äiti, koki tehneensä juuri niinkuin pitikin: vaatineensa tiskivuoroja ja sallineensa vain saumattomat farkut tyttärelleen. Nyt kokee, että näistä ja vain näistä nyt keski-ikäinen tytär kipuilee ja vaahtoaa. Mikään muu syy ei vanhan äidin mieleen mahdu, se on vain tyttären valehtelua, lavastusta ja valemuistoa. Tytär ei edes ymmärrä, että "sellaiset ne ajat olivat silloin, en töiden jälkeen jaksanut olla lempeä". 

 

Kysymys kuuluu: Mikä tässä oli ylisukupolvista kaltoinkohtelua? 

No eihän se asian ydin tässä tarkemmin selviä, kun tässä meillä on vain se äidin näkemys tiskivuoroista ja farkuista, mikä siis on mitä todennäkäisimmin vain silmänlumetta ja pääasiat jää pimentoon.

(Mutta toki äidin kertoma silmänlume farkuista ja tiskeistä indikoi kuitenkin ainakin sitä, että tunnepuolen käsittelyssä on jotain häikkää, koska hänen on ilmeisen vaikea kuunnella ja ottaa vastaan itseensä liittyvää toisen vaikempaa kokemusta ja tunteita, sekä puuttuu halua ja ehkä osaamistakin tarkastella omaa toimintaansa myös kriittisesti.)

Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

 

Joskus kannattaa keskittyä ymmärtämisen sijaan muuttamiseen. 

Joillekin tämä sukupolvien ketjun jatkaminen tosiaan tarkoittaa sitä, että sukupolvesta toiseen toistetaan samat virheet, ei katkaista kaltoinkohtelun ketjua. Ei osata eikä ehkä halutakaan. Tätä siteerattu kirjailija kutsuu "dynamiikan ymmärtämiseksi". 

Esimerkkinä vaikkapa lasten ruumiillinen kuritus. Useimmat nykypäivän lasten vanhemmista eivät siihen enää alennu, vaikka joskus sukupolvi tai pari sitten se oli ihan yleistä. Isovanhempiensa ikäluokasta saattoi jopa kuulla muisteloita, että kyllä sain lapsena piiskaa mutta ei se minua traumatisoinut, olin sen kyllä ansainnut. 

Ei tarvitse vaatia ymmärtämään dynamiikkaa, joka on myrkyllistä.

Ei kukaan pyydä ymmärtämään myrkyllisiä tapoja vaan sitä, että tällainen dynamiikka on olemassa. Jotain jää pois, jotain säilyy ja jotain uutta myrkkyä tulee tilalle. Vaikka ihminen istuisi vuosia terapeutille tilittämässä kokemuksiaan ja kävisi avautumassa asioista äidilleen, ei ihminen muutu virheettömäksi. Saattaa jopa muuttua sokeaksi omille vioilleen.

Siis jo tuo sana "virheetön" nostaa niskakarvani pystyyn. Minulle se on toksinen ilmentymä, koska ei kukaan tasapainoinen käytä sitä. 

 

Sosiaalisesti suht kyvykäs ihminen tajuaa, ettei ole kyse mistään virheellisyydestä ja virheettömyydestä, vaan siitä millainen on kahden ihmisen välinen suhde. Joskus toki useamman ihmisen keskinen perhekuvio. 

 

Tuossa joku kirjoitti parentifikaatiosta. Oma kokemukseni on se, ettei äiti tuolla tasolla vaatinut minua toimimaan hänen vanhempanaan, mutta minulta vaadittiin helppoa käytöstä, jotta vanhemman ei tarvitsisi kohdata itse koskaan mitään raskasta tai ikävää tai mennä itseensä tai kannatella lasta todella vaikeiden elämänkokemusten läpi. Myös tarpeiden ilmaiseminen oli ikävää vanhemman kuormittamista. 

 

Kun äiti sairastui, hän otti kyllä vastaan kaiken hoivan ja huolenpidon, mitä yliymmärtävänä vastuullisena yksin itseni hoitamaan oppineena lapsena tarjosin. Hän ei sanallakaan koskaan miettinyt sitä, millainen tilanne on minulle. Kuinka minä jään tänne yksin jäljelle hoitamaan kaiken. 

 

Jos minulla oli joku tarve tai en jaksanut, minä olin se hankala - parhaimmassa tapauksessa vain outo. Kun menin terapiaan, äitiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kyllä hän sen verran alussa totesi, että siellä etsitään kuitenkin syy vanhemmista - eikä sen jälkeen asiasta enää puhuttu. 

 

No, minulle kehittyi äärimmäisen hyvät sosiaaliset taidot kaiken tuon jäljiltä. Mutta on todella ikävää, ettemme ehtineet äitini kanssa kohdata kertaakaan aidosti ja läheisesti. Onneksi minulla on kyky kohdata toisia ihmisiä, kiintyä, olla emotionaalisesti läheinen ja myös kyky hoitaa ihmissuhteita keskustelemalla ja olla haavoittuva. 

 

Ja nyt jään odottamaan sekunteja laskien, milloin ilmestyy ensimmäinen kommentti siitä, miten ylimielinen ja paremmuudentuntoinen minä olen äitiäni kohtaan, enkä ymmärrä häntä lainkaan, vaikka kuinka esitän ymmärtäväni toisia ihmisiä. Ja jos tällainen kommentti tulee niin se kuvastaa vain sitä, kuinka pihalla sen kirjoittaja on. 

Vierailija
1399/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono äiti ei siis vaikuta tyttärien menestymiseen.

Miten niin ei vaikuta?

Jos ajattelemme menestystä koulumenestyksenä, siihen vaikuttavia tekijöitä on lahjakkuus, motivaatio ja lapsuudenkodin tuki. Lahjakkuus on osittain periytyvää, eli äidiltä (ja isältä!) periytyy geenejä, hyvässä ja huonossa. Äidin ja isän oma esimerkkinsä koulutiellä ja odotuksensa lapselle tuo motivaatiota. Motivaatio voi olla myös sitä, että lapsi haluaa kouluttautua pidemmälle kuin vanhempansa. Silnä, miten lapsuudenkoti kannustaa ja tukee - henkisesti ja aineellisesti - kouluttautumista, on hyvän äidin ja isän rooli suorastaan ratkaiseva.  

 Varmaan viitattiin tuohon tyttärien työskentelemiseen vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Niinkö? No jopas oli harvinaisen ontuva viittaus. Tai ei harvinaisen, mitä muutakaan tältä asian vierestä puhujalta voisi odottaa.

Mistä tämä joku kuvittelee koko ajan tietävänsä, kuka kommentoi mitäkin? Ensin kaikki kommentit oli ap: lta ja vanhalta äidiltä, sittemmin "tunnistaa" "asianvierestäpuhujan". Ja on vielä kova srvistelee muiden kommentteja. Mitä positiivista tuo antaa aiheeseen?

Vierailija
1400/1465 |
16.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi myös käydä niin, että tytär sairastuu psyykkisesti jossain elämänvaiheessa. Voi olla periytyvää alttiutta ja sairastuu vaan eikä tiedä miksi. Mieli voi särkyä niin, että tarvitsee psykiatrin hoitoa ja lääkitystä. Terapeutin kanssa etsitään mahdollisesti syitä. Mieli voi olla niin musta, että kaikki menneet hyvätkin asiat näyttävät mustilta ja etsii ehkä suurennuslasin kanssa mitä mahdollisesti lapsuudessa on ollut väärää vaikka on ollut rakastava äiti. Sairaus vääristää mielikuvaa ja paisutetaan jostain pikkuasioista isoja. Sen ymmärtää itse sitten vasta kun ja jos parantuu. 

Tällaista tarnointia lapsen mielentervysongelmien aiheuttamasta välirikosta, niemenomaan käytetään tavallisimmin verukkeena peittämään sitä, mistä vanhemman ja aikuisen lapsensa välillä on oikeasti kyse ja ongelmana. Asioita, mitä vanhempi ei itsekään halua nähdä ja kohdata, saati sitten muille myöntää. 

Kyllä voi toki silti olla ihmisillä samalla myös esim. traumaoireilua yms. Esim. lapsuuden kaltoinkohtelu nimenomaan voi aiheuttaa niitä.

Joku varsinainen vakavampi mielen sairaus, esim. skitsofrenia, joka oikeasti voi hämärryttää todellisuudentajua, voi enkä sitten joskus harvoin olla eri asia. Tosin vaikkapa myöskään skitsofreenikot eivät tavallisesti katko välejä vanhempiinsa harhakuvitelmiensa takia...

Kyllä tuo maalaamasi skenaario selittelyneen, miten "musta mieli" keikauttaa käsityksen "rakastavasta äidistä"  ihan nurinkurin, ilman mitään todellisia isompia syitä taustalla jne, nimenomaan kuulostaa tällaiselta todellisten syiden pakoilulta ja hämärryttämiseltä. 

Toisen mt-ongelmia / traumaoireita tms. jotkut käyttävät mielellään verukkeina ja laittavat omat isommat virheet ja väärinteot virheellisesti näin toisen kontolle. Esim. narsisteille tämä on tiedetysti hyvin yleinen ja käytetty kikka. Kuten myös valheellisesti toisen mt-ongelmaiseksi leimaaminen yms. on heille yleinen keino vääristellä asioita.