Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuka puolustaisi äitiä?
10.11.2026 |
Leena Sorvalin kirja. Lukekaahan te jotka käytte terapiassa puhumassa tiskivuoroista ja saamattomista farkuista.
Kommentit (853)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Tämähän on ihan jokaisen oma asia eikä liity mitenkään terapiaan tai välien katkaisuun. Vai ajatteletko, että joku, esim. se terapeutti voisi sanella että mitä saa sanoa tai tehdä?
No niinpä! Kontrollointi yltää paitsi terspiaan myös asioiden esiintuontiin ja läpikäyntiin, siihen miten välit katkaisee. Jos joku haluaa tehdä selväksi asiat jonkun kanssa, tehköön. Ja kirjailija itse kuvasi ettei tiedä miksi välit laitettiin poikki, että ainakaan hänen tytär ei vissiin ole avautunut asiasta.
Että jos naapurin rouva tai pomo vituttaa mua on ihan jees että menen psykoottisen raivon vallassa rähjäämään? " Tämä oli vain minun tapa ottaa asiat esille"
Paska käytös on aina paskaa käytöstä ja jos äiti on huonokäytöksinen, ei se tarkoita, että tyttärenkin pitäisi olla. Jos tällainen käsitys on päässyt syntymään, on se terapia kyllä ollut turhaa ja tehotonta.
No mutta miksi pitäisi käyttäytyä, jos ei koe tarvetta?
Niinpä! Äiti sanelee senkin miten häneen välit katkaistaan 😂
Äiti voi soittaa poliisit. Mikä draamafantasia tämä on: "Äiti sanelee senkin, miten häneen välit katkaistaan". Lopetat pitämästä yhteyttä, jos niin haluat. Koska olet päätöksesi tehnyt, et W T länkytä seläntakana. Puhut sille sun terapeutille. Otat vastuun päätöksestäsi.
Aika raskaita ihmisiä varmaan kaikille nämä raivo-välienjatkaisijat.
Välit yleensä katkeaa kun yhteys harvenee. Lapsella on kiireitä, puoliso ei halua käydä. Ei siinä tarvi mitään draamaa. Hautajaisiin tullaan kulissina jos on vähänkin fiksu lapsi.
Tämä ei tietenkään silloin jos asutaan lähekkäin. Nykyaikana kuitenkin usein on välimatkaa.
No eihän tuossa tuollaisesta tilanteesta puhuta vaan siitä, että ne välit katkaistaan oikeasti ja joskus haetaan lähestymiskielto.
Siis sinä näet että hirveellä rähinällä ja paukkeella pitää lopettaa yhteydenpito? Kun lapsi on viiskymppinen ja kasannut raivonsa.
Ei tietenkään pidä, mutta ymmärrän kyllä, jos se huudoksi menee. Varsinkin, jos vastassa on uhriutuva ja selittelevä ihminen. Ajatteletko jotenkin nyt olevasi jonkun puolella? Sen äidin vai?
Olen rauhaa rakastava. Eristäytynyt lapsi saa olla eristäytynyt.
Eristäytynyt 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että huonoja äitejä on olemassa?
Onko täällä joku tuota hokemaasi kiistänyt?
Alunperin lähti siitä eikö se huonokin äiti suunvuoron puolustautua.
Huonouskin on kyseenalainen asia. Varakas kotiäiti ilman muuta pitää huonona äitinä siivoojana työskentelevää yh-äutiä kunnan vuokratalossa asuvaa. Hän taas pitää työtöntä baarisaa istujaa huonona.
Et ole lainkaan ymmärtänyt mistä tässä on edes kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että huonoja äitejä on olemassa?
Onko täällä joku tuota hokemaasi kiistänyt?
Alunperin lähti siitä eikö se huonokin äiti suunvuoron puolustautua.
Huonouskin on kyseenalainen asia. Varakas kotiäiti ilman muuta pitää huonona äitinä siivoojana työskentelevää yh-äutiä kunnan vuokratalossa asuvaa. Hän taas pitää työtöntä baarisaa istujaa huonona.
Et ole lainkaan ymmärtänyt mistä tässä on edes kysymys.
Tässä puhutaan tietystä kirjasta jossa äiti kaipaa oman käsityksensä kuulemista aikuisen lapsensa mt-hoidossa.
Ei kaiken maailman huonoista äideistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen kirja, olikohan Liika viisas. Vai se, mistä on elokuvakin.
Mielisairaalan johtaja teetätti ihan älyttömiä hommia potilaillaan kun ei itsekään ollut kunnossa.
Tuo on fiktiota eikä mikään tositarina.
Niin. Nykyisin mielenterveysammattilaiset titenkin voivat psyykkisesti hyvin. Vai miten se olikaan? Fiktiota mattokääröä kantava psykiatri. Eräs psykiatri kulki Heksingin katuja naksutinlaitteen kanssa, naksaus kun tuli ulkomaalainen vastaan ja heitteli tietyn uskonnon edustajia nakin paloilla karkoittaakseen heidät.
Taas meni sulla yli ymmärryksen. Ratakisko: se tarina on fiktio eikä sellainen liity tähän ketjuun mitenkään.
No nyt meni vaikeeksi. Ihan hyvin voi mielenterveyden ammattilainen oikeasti myös sairastua psyykkisesti. "Hulluus" ei ole fiktiota.
Siksihän niin paljon on terapeuttejakin.
Kyllä on sumeeta. Ammattilaisia tosiaan tarvitsan koko ajan enemmän.
Heistäkin osa voi psyykkisesti huonosti. Ei ihan fiktiota kaikki.
Miten tämä spämmi liittyy mihinkään?
Näin käsitän. Mielenterveyden ammattilainen luulee toista kommentoijaa täksi kirjailijamummuksi ja vänkää ja vänkää. Lopulta toteaa että teen työtä kaltaistesi parissa. Kun vähän lukee taaksepäin oivaltaa.
Tuo toinen kommentoija poistatti osan kommenteista jotka kirjailijan nimellä loukkasivat kirjailijaa
Ei hän kirjailijaa loukannut. Eikä se että sanoo työskentelevänsä jonkinlaisten ihmisten kanssa, tarkoita mitään sen enempää kuin just sitä. Eiköhän siinä viitattu tuohon vänkäämiseen ja asioiden vääristelyyn, sellaisia ihmisiä on aika monessa työssä. Ja vaikka se loukkasi, on aika hurjaa aloittaa jokin ”mielenterveysammattilaiset voivat seota hekin”-spämmi. Varsinkin kun se ei liity mihinkään tässä ketjussa.
Hän nimenomaan kertoi olevansa mielenterveysammattilainen.
Onkohan sääntöjen mukaistakaan hyökätä toisen kirjoittajan kimppuun väittämällä tätä 84-vuotiaaksi kirjailijaksi?
Tai edes tyhmäksi maalaismummuksi kuten näytti äsken raivoavan.
En edelleenkään ole tuo kirjoittaja. Tässä on useita eri kirjoittajia.
Mä olen se joka kirjoitti sun vaikuttavan yksinkertaiselta maalta kotoisin olevalta mummolta. Kun se nyt vain näkyy sun kommenteista kauas, että et ole kouluja käynyt ja älyä ei pahemmin ole. Jankutat pakkomielteisesti ja kirjoitat puutaheinää asian vierestä.
En ole mt-puolella töissä.Keskustelua poistettiin äsken.. Kyllä minäkin raivostuisin jos joku noin keksisi minulle persoonan. Ymmärrän poistettujen tekstien kirjoittajan kiihtymyksen.
Lopeta jo. Ei ole mua missään luultu miksikään mummoksi enkä ole mitenkään kiihtynyt. Olet täysin sekaisin päästäsi. Et ymmärrä yhtään mitään mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että huonoja äitejä on olemassa?
Onko täällä joku tuota hokemaasi kiistänyt?
Alunperin lähti siitä eikö se huonokin äiti suunvuoron puolustautua.
Huonouskin on kyseenalainen asia. Varakas kotiäiti ilman muuta pitää huonona äitinä siivoojana työskentelevää yh-äutiä kunnan vuokratalossa asuvaa. Hän taas pitää työtöntä baarisaa istujaa huonona.
Et ole lainkaan ymmärtänyt mistä tässä on edes kysymys.
Tässä puhutaan tietystä kirjasta jossa äiti kaipaa oman käsityksensä kuulemista aikuisen lapsensa mt-hoidossa.
Ei kaiken maailman huonoista äideistä.
Hän on korjoittanut tuon kirjan kuvaamaan niiden ”tuhansien äitien tuskaa”. Hänen mukaansa kyseessä on äidin murha kun lapsi laittaa välit poikki, kuvaa sen johtuvan terapiassa annetusta käskystä kuulematta äidin puolustusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että huonoja äitejä on olemassa?
Onko täällä joku tuota hokemaasi kiistänyt?
Alunperin lähti siitä eikö se huonokin äiti suunvuoron puolustautua.
Huonouskin on kyseenalainen asia. Varakas kotiäiti ilman muuta pitää huonona äitinä siivoojana työskentelevää yh-äutiä kunnan vuokratalossa asuvaa. Hän taas pitää työtöntä baarisaa istujaa huonona.
Et ole lainkaan ymmärtänyt mistä tässä on edes kysymys.
Tässä puhutaan tietystä kirjasta jossa äiti kaipaa oman käsityksensä kuulemista aikuisen lapsensa mt-hoidossa.
Ei kaiken maailman huonoista äideistä.
Hän on korjoittanut tuon kirjan kuvaamaan niiden ”tuhansien äitien tuskaa”. Hänen mukaansa kyseessä on äidin murha kun lapsi laittaa välit poikki, kuvaa sen johtuvan terapiassa annetusta käskystä kuulematta äidin puolustusta.
Kenen siis pitäisi tätä puolustusta kuunnella? Aikuisen lapsen, hoitohenkilökunnan vai kenen? Mun mielestä periaatteessa on niin, että on ihan yks hailee se, että onko äiti ollut huono, tosi huono tai totaalinen luuseriäiti. Pääasia on se, että miten mt-potilas voi. Hoitohenkilökunta varmasti ymmärtää, että asiassa on monta puolta. Hoidettava on kuitenkin se lapsi ei äiti
Kukaan ei käske katkaisemaan potilaiden suhteita. Kyllä se on potilas, joka itse päätyy tilanteeseen. Joskus on oikea valinta, joskus ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Eikä myöskään julkaise 312-sivuista märepalloa omakustannekirjana, jossa normalisoidaan oma marttyyrius ja alleviivataan ainaista auktoriteettiasemaa.
Eihän tytär sitä julkaissut.
Mutta yleisesti ottaen: 70+ v omakustanteet/itse kirjoitetut elämänkerrat taitavat olla yleisesti narsista ryöhnää.
Matematiikan ja hedelmällisyystieteen osaajille: täällä on väitetty, että 84-vuotias kirjailija on hesarin jutun (julkaistu 2023) 30-vuotiaan tytön äiti. Vaikuttaako todennäköiselle?
Siinä missä toimitus voi keksiä haastateltavilleen peitenimiä, voivat anonymisoinnin takia myös muuttaa ikiä.
Oi mikä epäluuloisuushäiriö! 😍 Vai ihan vain ymmärryksen eli älyn puutetta 🤔
Vain faktaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Eikä myöskään julkaise 312-sivuista märepalloa omakustannekirjana, jossa normalisoidaan oma marttyyrius ja alleviivataan ainaista auktoriteettiasemaa.
Eihän tytär sitä julkaissut.
Mutta yleisesti ottaen: 70+ v omakustanteet/itse kirjoitetut elämänkerrat taitavat olla yleisesti narsista ryöhnää.
Matematiikan ja hedelmällisyystieteen osaajille: täällä on väitetty, että 84-vuotias kirjailija on hesarin jutun (julkaistu 2023) 30-vuotiaan tytön äiti. Vaikuttaako todennäköiselle?
Jaa jaa. Oliko siinä ikä mainittu?
Maksumuuri
Tässä pätkä, esseen kirjoittaja kertoo myöhemmin olleensä nuori 80-luvulla:
"Mutta minäkin olen alkanut kyseenalaistaa asioita. Miten paljon kolmekymppisellä aikuisella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla livetä oman elämänsä vastuusta? Kaiken jo aiemmin kokemamme jälkeen – jolloin esikoiseni näki minut myös särkyneenä ja erittäin haavoittuvassa tilassa – olen tuntenut oloni turvattomaksikin. Mitä ihmisen pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Voiko johonkin vetää rajan?"
Ja tuo aiemmin koettu oli tuon esseen mukaan vaikea avioero. Psykoterapeutti Nina Pulkkinen muuten tuossa jutussa sanoo, että vanhemman on vedettävä oma rajansa: kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Tämähän on ihan jokaisen oma asia eikä liity mitenkään terapiaan tai välien katkaisuun. Vai ajatteletko, että joku, esim. se terapeutti voisi sanella että mitä saa sanoa tai tehdä?
No niinpä! Kontrollointi yltää paitsi terspiaan myös asioiden esiintuontiin ja läpikäyntiin, siihen miten välit katkaisee. Jos joku haluaa tehdä selväksi asiat jonkun kanssa, tehköön. Ja kirjailija itse kuvasi ettei tiedä miksi välit laitettiin poikki, että ainakaan hänen tytär ei vissiin ole avautunut asiasta.
Että jos naapurin rouva tai pomo vituttaa mua on ihan jees että menen psykoottisen raivon vallassa rähjäämään? " Tämä oli vain minun tapa ottaa asiat esille"
Paska käytös on aina paskaa käytöstä ja jos äiti on huonokäytöksinen, ei se tarkoita, että tyttärenkin pitäisi olla. Jos tällainen käsitys on päässyt syntymään, on se terapia kyllä ollut turhaa ja tehotonta.
Mitesitse välit katkaisisit? Sillai anteeksi pyytäen kauniisti niiaten vai?
Kyllä, ymmärsit aivan oikein. Psykoottinen raivo on merkki kontrollin menettämisestä, sairaasta käyttätymisestä. Välit katkaistaan ihan vain hiljaisuudella. Ei kauniisti niiaten, vaan niin, ettei ole mitään. Itse ei ota yhteyttä, puhelut ja sähköpostit estoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Eikä myöskään julkaise 312-sivuista märepalloa omakustannekirjana, jossa normalisoidaan oma marttyyrius ja alleviivataan ainaista auktoriteettiasemaa.
Eihän tytär sitä julkaissut.
Mutta yleisesti ottaen: 70+ v omakustanteet/itse kirjoitetut elämänkerrat taitavat olla yleisesti narsista ryöhnää.
Matematiikan ja hedelmällisyystieteen osaajille: täällä on väitetty, että 84-vuotias kirjailija on hesarin jutun (julkaistu 2023) 30-vuotiaan tytön äiti. Vaikuttaako todennäköiselle?
Siinä missä toimitus voi keksiä haastateltavilleen peitenimiä, voivat anonymisoinnin takia myös muuttaa ikiä.
Oi mikä epäluuloisuushäiriö! 😍 Vai ihan vain ymmärryksen eli älyn puutetta 🤔
Vain faktaa.
Käytätkö muuten foliohatussa antennia? Olen todella epävarma tämän suhteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että huonoja äitejä on olemassa?
Onko täällä joku tuota hokemaasi kiistänyt?
Alunperin lähti siitä eikö se huonokin äiti suunvuoron puolustautua.
Huonouskin on kyseenalainen asia. Varakas kotiäiti ilman muuta pitää huonona äitinä siivoojana työskentelevää yh-äutiä kunnan vuokratalossa asuvaa. Hän taas pitää työtöntä baarisaa istujaa huonona.
Et ole lainkaan ymmärtänyt mistä tässä on edes kysymys.
Tässä puhutaan tietystä kirjasta jossa äiti kaipaa oman käsityksensä kuulemista aikuisen lapsensa mt-hoidossa.
Ei kaiken maailman huonoista äideistä.
Hän on korjoittanut tuon kirjan kuvaamaan niiden ”tuhansien äitien tuskaa”. Hänen mukaansa kyseessä on äidin murha kun lapsi laittaa välit poikki, kuvaa sen johtuvan terapiassa annetusta käskystä kuulematta äidin puolustusta.
Kenen siis pitäisi tätä puolustusta kuunnella? Aikuisen lapsen, hoitohenkilökunnan vai kenen? Mun mielestä periaatteessa on niin, että on ihan yks hailee se, että onko äiti ollut huono, tosi huono tai totaalinen luuseriäiti. Pääasia on se, että miten mt-potilas voi. Hoitohenkilökunta varmasti ymmärtää, että asiassa on monta puolta. Hoidettava on kuitenkin se lapsi ei äiti
Kukaan ei käske katkaisemaan potilaiden suhteita. Kyllä se on potilas, joka itse päätyy tilanteeseen. Joskus on oikea valinta, joskus ei.
Niinpä! Mutta hän ei näe asiaa näin vaan on sitä mieltä, että psykoterapiassa on vika, kun tyttärensä katkaisi häneen välit. Ja häntä ei kuultu, hön ei päässyt puolustautumaan. Siksi hän kokee tulleensa murhatuksi, täysin syyttömänä kaikkeen.
Samaan aikaan hän kertoo, että hänen lapset eivät antaneet hänelle lastenlapsia vaikka pyysi kovin. Hän kertoo olevansa nyt täysin yksin, rajaton sinkku mummo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Tämähän on ihan jokaisen oma asia eikä liity mitenkään terapiaan tai välien katkaisuun. Vai ajatteletko, että joku, esim. se terapeutti voisi sanella että mitä saa sanoa tai tehdä?
No niinpä! Kontrollointi yltää paitsi terspiaan myös asioiden esiintuontiin ja läpikäyntiin, siihen miten välit katkaisee. Jos joku haluaa tehdä selväksi asiat jonkun kanssa, tehköön. Ja kirjailija itse kuvasi ettei tiedä miksi välit laitettiin poikki, että ainakaan hänen tytär ei vissiin ole avautunut asiasta.
Että jos naapurin rouva tai pomo vituttaa mua on ihan jees että menen psykoottisen raivon vallassa rähjäämään? " Tämä oli vain minun tapa ottaa asiat esille"
Paska käytös on aina paskaa käytöstä ja jos äiti on huonokäytöksinen, ei se tarkoita, että tyttärenkin pitäisi olla. Jos tällainen käsitys on päässyt syntymään, on se terapia kyllä ollut turhaa ja tehotonta.
Mitesitse välit katkaisisit? Sillai anteeksi pyytäen kauniisti niiaten vai?
Kyllä, ymmärsit aivan oikein. Psykoottinen raivo on merkki kontrollin menettämisestä, sairaasta käyttätymisestä. Välit katkaistaan ihan vain hiljaisuudella. Ei kauniisti niiaten, vaan niin, ettei ole mitään. Itse ei ota yhteyttä, puhelut ja sähköpostit estoon.
Eli ei saa purkaa pahaa oloaan, kokemustaan siitä että äiti on toiminut väärin tai suuttumustaan? Miksi ei? Eikö sen äidin tarvitse kuulla sitä? Tuo kirjailijakon sanoo välien poikki laittanisen olevan ”tyttären vastuunpakoilua”. Höntäkö ei siis saa vastuuttaa ollenkaan?
Lue apina Ap itse se kirja kun et selvästi ymmärtänyt mitään kun kirjallinen ulos antaisi on mitään sanomatonta lause sekamelskaa jos noita voi edes lauseiksi sanoa. Olisi varmaan hyvä mennä käymään äidinkielen tunneilla uudelleen, jotta oppisit kirjoittamaan oikein.🖕🖕🖕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Tämähän on ihan jokaisen oma asia eikä liity mitenkään terapiaan tai välien katkaisuun. Vai ajatteletko, että joku, esim. se terapeutti voisi sanella että mitä saa sanoa tai tehdä?
No niinpä! Kontrollointi yltää paitsi terspiaan myös asioiden esiintuontiin ja läpikäyntiin, siihen miten välit katkaisee. Jos joku haluaa tehdä selväksi asiat jonkun kanssa, tehköön. Ja kirjailija itse kuvasi ettei tiedä miksi välit laitettiin poikki, että ainakaan hänen tytär ei vissiin ole avautunut asiasta.
Että jos naapurin rouva tai pomo vituttaa mua on ihan jees että menen psykoottisen raivon vallassa rähjäämään? " Tämä oli vain minun tapa ottaa asiat esille"
Paska käytös on aina paskaa käytöstä ja jos äiti on huonokäytöksinen, ei se tarkoita, että tyttärenkin pitäisi olla. Jos tällainen käsitys on päässyt syntymään, on se terapia kyllä ollut turhaa ja tehotonta.
Mitesitse välit katkaisisit? Sillai anteeksi pyytäen kauniisti niiaten vai?
Kyllä, ymmärsit aivan oikein. Psykoottinen raivo on merkki kontrollin menettämisestä, sairaasta käyttätymisestä. Välit katkaistaan ihan vain hiljaisuudella. Ei kauniisti niiaten, vaan niin, ettei ole mitään. Itse ei ota yhteyttä, puhelut ja sähköpostit estoon.
Mistä tämä psykoottinen raivo-hokema tulee?
Vierailija kirjoitti:
Lue apina Ap itse se kirja kun et selvästi ymmärtänyt mitään kun kirjallinen ulos antaisi on mitään sanomatonta lause sekamelskaa jos noita voi edes lauseiksi sanoa. Olisi varmaan hyvä mennä käymään äidinkielen tunneilla uudelleen, jotta oppisit kirjoittamaan oikein.🖕🖕🖕
Ei tuo sinunkaan ulosantisi mitenkään hyvää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Eikä myöskään julkaise 312-sivuista märepalloa omakustannekirjana, jossa normalisoidaan oma marttyyrius ja alleviivataan ainaista auktoriteettiasemaa.
Eihän tytär sitä julkaissut.
Mutta yleisesti ottaen: 70+ v omakustanteet/itse kirjoitetut elämänkerrat taitavat olla yleisesti narsista ryöhnää.
Matematiikan ja hedelmällisyystieteen osaajille: täällä on väitetty, että 84-vuotias kirjailija on hesarin jutun (julkaistu 2023) 30-vuotiaan tytön äiti. Vaikuttaako todennäköiselle?
Jaa jaa. Oliko siinä ikä mainittu?
Maksumuuri
Tässä pätkä, esseen kirjoittaja kertoo myöhemmin olleensä nuori 80-luvulla:
"Mutta minäkin olen alkanut kyseenalaistaa asioita. Miten paljon kolmekymppisellä aikuisella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla livetä oman elämänsä vastuusta? Kaiken jo aiemmin kokemamme jälkeen – jolloin esikoiseni näki minut myös särkyneenä ja erittäin haavoittuvassa tilassa – olen tuntenut oloni turvattomaksikin. Mitä ihmisen pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Voiko johonkin vetää rajan?"
Ja tuo aiemmin koettu oli tuon esseen mukaan vaikea avioero. Psykoterapeutti Nina Pulkkinen muuten tuossa jutussa sanoo, että vanhemman on vedettävä oma rajansa: kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan.
Niin siis tuohan ei ole se hesarin juttu. Milloin tytär katkaisi välit?
Vierailija kirjoitti:
Lue apina Ap itse se kirja kun et selvästi ymmärtänyt mitään kun kirjallinen ulos antaisi on mitään sanomatonta lause sekamelskaa jos noita voi edes lauseiksi sanoa. Olisi varmaan hyvä mennä käymään äidinkielen tunneilla uudelleen, jotta oppisit kirjoittamaan oikein.🖕🖕🖕
Vähemmän virheitä taitaa aloituksessa olla kuin tekstissäsi. Mistä tuo apina tuli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Eikä myöskään julkaise 312-sivuista märepalloa omakustannekirjana, jossa normalisoidaan oma marttyyrius ja alleviivataan ainaista auktoriteettiasemaa.
Eihän tytär sitä julkaissut.
Mutta yleisesti ottaen: 70+ v omakustanteet/itse kirjoitetut elämänkerrat taitavat olla yleisesti narsista ryöhnää.
Matematiikan ja hedelmällisyystieteen osaajille: täällä on väitetty, että 84-vuotias kirjailija on hesarin jutun (julkaistu 2023) 30-vuotiaan tytön äiti. Vaikuttaako todennäköiselle?
Jaa jaa. Oliko siinä ikä mainittu?
Maksumuuri
Tässä pätkä, esseen kirjoittaja kertoo myöhemmin olleensä nuori 80-luvulla:
"Mutta minäkin olen alkanut kyseenalaistaa asioita. Miten paljon kolmekymppisellä aikuisella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla livetä oman elämänsä vastuusta? Kaiken jo aiemmin kokemamme jälkeen – jolloin esikoiseni näki minut myös särkyneenä ja erittäin haavoittuvassa tilassa – olen tuntenut oloni turvattomaksikin. Mitä ihmisen pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Voiko johonkin vetää rajan?"
Ja tuo aiemmin koettu oli tuon esseen mukaan vaikea avioero. Psykoterapeutti Nina Pulkkinen muuten tuossa jutussa sanoo, että vanhemman on vedettävä oma rajansa: kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan.
Niin siis tuohan ei ole se hesarin juttu. Milloin tytär katkaisi välit?
2018 Hesarin jutun mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Maiju Lassila kirjoittanut jotain märepaloista?
En usko. Muistan kyllä nähneeni jossain divarissa ikivanhan kirjan Märepala vuosisatojen saatossa, mutta se oli historiateos ja Maiju Lassila kirjoitti fiktiota.
Kyseessä on kirjailija Leena Sorvalin mittavan omakustanteisen tuotannon varhaisteos. Tämän itsenäinen jatko-osa on Etukenossa elämän päättymiseen : kahdeksankympin ja kuoleman välissä. Kirjailija itse kuvailee tätä ratkiriemukasta veijariromaania näin:
Kirja kertoo 82-vuotiaan kirjailijan yhdestä vuodesta. Häntä oli kierrätetty vuoden päivät perusterveydenhuollon puolella saamatta lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Saatuaan vihdoin diagnoosin sepelvaltimotaudista hän on vuoden aikana kokenut pallolaajennuksen (joka ei mennyt putkeen), kuusi tajuttomuuskohtausta ja joutunut seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoitojen ja lääkkeiden maksukatot paukkuivat. Saman vuoden aikana on kuusi hänen läheistään menehtynyt ja hän ollut saattamassa heitä haudan poveen tai meren syliin. Kirjoittaja kertoo kokeneensa myös ikäsyrjintää, sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi hänen naamansa on muuttunut. Joskus hänestä on tuntunut kuin olisi toisen luokan kansalainen. Hän kysyy, mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotakin sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta?
Luulisi tuon pätkän sitten löytyvän googlaamalla. Eipä löydy.
Helsingin kirjastojen lainausjärjestelmän Helmetin sivuilta löytyy k.o. teoksen esittelytekstinä.
Ai tuo märepala vai?
Etukenossa elämän päättymiseen jne.
Niin eli ei tuo märepala, josta kysyttiin. Eli miten se liittyi mihinkään?
Märepala on mainio allegoria sille tunnekimpulle, jota teos Kuka puolustaisi äitiä käsittelee. Terapiassa istuu vain yksi ihminen, tytär. Terapeutti kuuntelee ja validoi hänen kokemustaan ja tunteitaan. Kyseessä ei ole puolueeton oikeudenkäynti, jossa äiti pääsisi puolustautumaan tai selittämään omaa uupumustaan, nuoruuttaan tai omia traumojaan. Siksi näkökulma on väistämättä yksipuolinen. Äidille pitää antaa mahdollisuus kertoa oma äidin näkemys. Märepallo on tämä näkemys.
Äiti menköön omaan terapiaan märepallonsa kanssa.
Tyttären pitää pitää omat märepallonsa ja ruminointinsa siellä omassa terapiassaan. Ainakin jos on yli 30v eli ihan aikuinen.
Niinhän hän pitääkin.
Ok. Eli ei tee kostoiskuja, käyttäydy aggressivisesti tai ilkeästi, ylitä toisen ihmisen rajoja tai tule latelemaan syytöksiä, niin että syytetyn pitää vain istua nöyrästi hiljaa tai koittaa arvata oikeat vuorosanat. Tämähän on todella hyvä!
Eikä myöskään julkaise 312-sivuista märepalloa omakustannekirjana, jossa normalisoidaan oma marttyyrius ja alleviivataan ainaista auktoriteettiasemaa.
Eihän tytär sitä julkaissut.
Mutta yleisesti ottaen: 70+ v omakustanteet/itse kirjoitetut elämänkerrat taitavat olla yleisesti narsista ryöhnää.
Matematiikan ja hedelmällisyystieteen osaajille: täällä on väitetty, että 84-vuotias kirjailija on hesarin jutun (julkaistu 2023) 30-vuotiaan tytön äiti. Vaikuttaako todennäköiselle?
Jaa jaa. Oliko siinä ikä mainittu?
Maksumuuri
Tässä pätkä, esseen kirjoittaja kertoo myöhemmin olleensä nuori 80-luvulla:
"Mutta minäkin olen alkanut kyseenalaistaa asioita. Miten paljon kolmekymppisellä aikuisella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla livetä oman elämänsä vastuusta? Kaiken jo aiemmin kokemamme jälkeen – jolloin esikoiseni näki minut myös särkyneenä ja erittäin haavoittuvassa tilassa – olen tuntenut oloni turvattomaksikin. Mitä ihmisen pitää sietää aikuiselta lapseltaan? Voiko johonkin vetää rajan?"
Ja tuo aiemmin koettu oli tuon esseen mukaan vaikea avioero. Psykoterapeutti Nina Pulkkinen muuten tuossa jutussa sanoo, että vanhemman on vedettävä oma rajansa: kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan.
Niin siis tuohan ei ole se hesarin juttu. Milloin tytär katkaisi välit?
2018 Hesarin jutun mukaan.
Niin siis, jos on sama tapaus.
Alue: Aihe vapaa
Maksumuuri