Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?

Miten olisi pieni luokkasota ympäristössäsi?

Itse en ole kokenut luokkanousua, vaikka joskus luulin niin, kun kouluttauduin ja siirryin erilaisiin hommiin kuin mitä vanhempani tekivät. Oli itsenäisempi ja vastuullisempi rooli siistissä toimistossa ja työmatkoilla eleli ihan herroiksi. Meni muutama vuosikymmen ennen kuin keksin, että käytännön vastuusta huolimatta en ollut juurikaan tienannut ja että jossain näkymättömässä hierarkiassa olinkin korkeintaan alempaa keskiluokkaa, jonka odotettiin lähinnä nuolevan ylempiään.

En ollut siis tehnyt luokkanousua vaan pelkästään yhteiskunta ympärilläni oli muuttunut. Välillä työvoimalta odotetaan yhtä ja välillä toista. Mutta se miksi reagoin tähän jo vanhaan aloitukseen: en kyllä koe minäkään kuuluvani yhtään minnekään. Uran hyytyessä eri lamoihin ja taantumiin, en jäänyt tuleen makaamaan vaan kouluttauduin uudelleen, sote-alalle amk-tasoisesti ja ajattelin, että tämä riittää lopputyöelämäksi. Palkalla eli ja töitä riitti, mutta niihin porukoihin en ikinä päässyt sisään, vaikka olisin venynyt mihin. Työ olisi ihan ok, mutta vaikka kuinka ajattelisi, että töissä käydään työn vuoksi, niin on se ankeaa, että ei ole ikinä juttuseuraa, kun mitä tahansa sanotkin, niin se aina ymmärretään väärin. En ole missään ikinä kokenut itseäni niin yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi kuin näissä "tiimityö on voimaa ja kaikkihan me ollaan erilaisia" -tyyppisiä sloganeita viljelivissä terveydenhuollon porukoissa.

Aloittaja puhuu pelkästä tulotason noususta ja ulkoisista, pinnallisista asioista. Tässä mennään hakoteille kun jotain luokkajakoja haetaan edelleen kansalaissodan hengessä. Itse aina kavahdan näitä luokkapuheita sillä ei tämä mikään Dickensin ajan Englanti ole tai intialainen kastisysteemi. Meillä (ja Englannissa!) itseasiassa ihan aito aatelinen voi olla rutiköyhä kuin kirkonrotta käytännön syistä, menopuoli aatelista elämäntasoa ylläpidettäessä vaatii tulopuolta yhtä lailla, ja se ei kaikilta onnistu eikä verovapaus enää päde ym. Siitä huolimatta aateluus velvoittaa (noblesse oblige tjsp) jota on mm. varallisuudesta erillinen asenne eikä nousukasmainen junttius. Rahasta ja varallisuudesta ja jopa palkasta avoimesti puhuminen on niin rahvaan hommaa että nousee hiukset pystyyn. Kukaan ei voi hyötyä minun palkkatiedoista, kyse on yleensä vain sietämättömästä uteliaisuudesta ja liki kommunistisesta kyttäämisestä. 

Tämä. Nykypäivänä kun on edes luottotiedot niin siitä pitää vaieta ja hampaatkin kunnossa kun on huvittanut hoitaa. Eli varmaan on käyny hyvä tuuri ja saanut hyvät kortit kun aamulla herätessä ei ollutkaan luottotiedot vain ykskaks kadonneet. Meillähän kilpaillaan jo siitä kenellä menee paskimmin, ja ehkä Neuvostoliitossa oli semmosta ettei vaan herätä kateutta ja huomiota. Johan semmonen kohta muuten rullattaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi pieni luokkasota ympäristössäsi?

Joo ehdotan jotain punalippua jossa vaaditaan solidaarisuutta nyt kun itse olet vissiin hyvin toimeentuleva. Jotain demarien ja Sanna Marinin sosialismia rehottaa nyt vakavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Luokkanousussa on minusta eräs mielenkiintoinen piirre. Se ei oikeastaan katso rahaa, vaan kykyä ponnistella sellaisen eteen, mikä ei ole omassa arkiympäristössä itsestäänselvyys. Tuo ponnistelu vaatii sitkeyttä, itsekuria, ylimääräistä työtä, asioiden selvittämistä itse sekä rohkeutta pyrkiä tavoitteeseensa, vaikka sitä ei ympärillä ymmärretä/sille ei saa tukea. Tuohon liittyy myös itsevarmuus, se, että uskaltaa yrittää ja luottaa siihen, että tästäkin minä selviän.

Olipa luokkanousu tapahtunut matalasta yhteiskuntaluokasta alempaan keskiluokkaan tai keskiluokasta ylempään keskiluokkaan, niin tuo kysyy ennen kaikkea tuota kykyä ponnistella. Tuo kyky on valitettavasti sellainen, että kaikilla sitä ei ole. Sitä voi opetella, mutta jos kasvuympäristö on kovin negatiivinen "ei sinusta mitään koskaan tule" ja itsetunto on heikko, niin noista olosuhteista ponnistaminen on vaikeaa ja vaatii ekstrapaljon työtä.

Suomessa tuota hyvän itsetunnon kehittymistä vielä hankaloittaa se, että tervettä itsetuntoa ja ylpeyttä on pidetty pahana asiana. Lapsia ei ole kehuttu, etteivät ylpisty liikaa. Jos joku ihan aiheesta sanoo, että hän on esimerkiksi hyvä työssään, niin tuollainen kommentti koetaan lesoiluna. Monessa muussa maassa olisi täysin ok todeta, että olen muuten todella hyvä kokki/kampaaja/lääkäri, mutta täällä tuo katsotaan ylimieliseksi. 

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi toisia koitetaan lannistaa niin voimakkaasti. Se on ainakin tullut huomattua, että monet toisia lannistavat ovat itse niitä, jotka eivät ole elämässä päässeet eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkanousussa on minusta eräs mielenkiintoinen piirre. Se ei oikeastaan katso rahaa, vaan kykyä ponnistella sellaisen eteen, mikä ei ole omassa arkiympäristössä itsestäänselvyys. Tuo ponnistelu vaatii sitkeyttä, itsekuria, ylimääräistä työtä, asioiden selvittämistä itse sekä rohkeutta pyrkiä tavoitteeseensa, vaikka sitä ei ympärillä ymmärretä/sille ei saa tukea. Tuohon liittyy myös itsevarmuus, se, että uskaltaa yrittää ja luottaa siihen, että tästäkin minä selviän.

Olipa luokkanousu tapahtunut matalasta yhteiskuntaluokasta alempaan keskiluokkaan tai keskiluokasta ylempään keskiluokkaan, niin tuo kysyy ennen kaikkea tuota kykyä ponnistella. Tuo kyky on valitettavasti sellainen, että kaikilla sitä ei ole. Sitä voi opetella, mutta jos kasvuympäristö on kovin negatiivinen "ei sinusta mitään koskaan tule" ja itsetunto on heikko, niin noista olosuhteista ponnistaminen on vaikeaa ja vaatii ekstrapaljon työtä.

Suomessa tuota hyvän itsetunnon kehittymistä vielä hankaloittaa se, että tervettä itsetuntoa ja ylpeyttä on pidetty pahana asiana. Lapsia ei ole kehuttu, etteivät ylpisty liikaa. Jos joku ihan aiheesta sanoo, että hän on esimerkiksi hyvä työssään, niin tuollainen kommentti koetaan lesoiluna. Monessa muussa maassa olisi täysin ok todeta, että olen muuten todella hyvä kokki/kampaaja/lääkäri, mutta täällä tuo katsotaan ylimieliseksi. 

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi toisia koitetaan lannistaa niin voimakkaasti. Se on ainakin tullut huomattua, että monet toisia lannistavat ovat itse niitä, jotka eivät ole elämässä päässeet eteenpäin.

Toisen luokkanousua tai pyrkimystä siihen vastustetaan. Ei haluta, että toinen pääsee parempaan yhteiskunnalliseen asemaan. Usein kun se merkitsee hyvää työtä, parempaa palkkaa, sosiaalisia suhteita ja mahdollisuuksia asioihin, joihin ei esim. aivan pienituloisena kykenisi. Oma kokemus on ollut, että nämä toisten luokkanousun vastustajat ja kateelliset ihmiset eivät ymmärrä, minkä määrän työtä toinen on tavoitteensa eteen joutunut tekemään. Kadehditaan vain sitä lopputulosta, mutta ei tietenkään sitä työmäärää, joka sen eteen on tehty. Herkästi vain irvaillaan, että Pekalla on ollut hyvä tuuri elämässä, Laura vain sattumalta nappasi hyvän työpaikan tai Anna nyt vain sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Aivan teilataan se, että toinen on voinut todella rehkiä asemansa eteen. Yritetään selittää toisen luokkanousu hyvällä tuurilla ja sattumalla, vaikka oikeasti lähes kaikkien kohdalla luokkanousu on kovan työn tulos.

Olet ihan vaan sellainen kuin olet ja se riittää. Pisteet siitä, että osaat kirjoittaa erittäin sujuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä mitään luokkia ole. Kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia. Jos jollain on rahaa enemmän, niin ei se tee hmisestä parempaa. Pikemminkin täysin päinvastoin. 

Emme ole samanlaisia, se nyt vain on fakta mutta ei se erilaisuus itsessään kenestäkään huonoa tai hyvää tee ja jännä että puhut samanarvoisuudesta mutta saman tien esität että rikkaat olisivat huonompia kuin köyhät.

Miksi aina puhutaan luokkanoususta? Miksei ikinä luokkalaskusta? Se voi olla yhtä vaikea asia, ellei jopa vaikeampi. Jos koko lapsuuden ja nuoruuden olet kuullut vanhempiesi keskustelevan Kierkegaardin filosofiasta ja Bachin fuugista ja sitten menet töihin jossa tatuoitu wt katsoo Temptation Islandia ja BB:tä sekä seurailee Instagramista trans eksuaalisia maksullisia naisia, niin luuletteko, että se on helppoa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkanousussa on minusta eräs mielenkiintoinen piirre. Se ei oikeastaan katso rahaa, vaan kykyä ponnistella sellaisen eteen, mikä ei ole omassa arkiympäristössä itsestäänselvyys. Tuo ponnistelu vaatii sitkeyttä, itsekuria, ylimääräistä työtä, asioiden selvittämistä itse sekä rohkeutta pyrkiä tavoitteeseensa, vaikka sitä ei ympärillä ymmärretä/sille ei saa tukea. Tuohon liittyy myös itsevarmuus, se, että uskaltaa yrittää ja luottaa siihen, että tästäkin minä selviän.

Olipa luokkanousu tapahtunut matalasta yhteiskuntaluokasta alempaan keskiluokkaan tai keskiluokasta ylempään keskiluokkaan, niin tuo kysyy ennen kaikkea tuota kykyä ponnistella. Tuo kyky on valitettavasti sellainen, että kaikilla sitä ei ole. Sitä voi opetella, mutta jos kasvuympäristö on kovin negatiivinen "ei sinusta mitään koskaan tule" ja itsetunto on heikko, niin noista olosuhteista ponnistaminen on vaikeaa ja vaatii ekstrapaljon työtä.

Suomessa tuota hyvän itsetunnon kehittymistä vielä hankaloittaa se, että tervettä itsetuntoa ja ylpeyttä on pidetty pahana asiana. Lapsia ei ole kehuttu, etteivät ylpisty liikaa. Jos joku ihan aiheesta sanoo, että hän on esimerkiksi hyvä työssään, niin tuollainen kommentti koetaan lesoiluna. Monessa muussa maassa olisi täysin ok todeta, että olen muuten todella hyvä kokki/kampaaja/lääkäri, mutta täällä tuo katsotaan ylimieliseksi. 

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi toisia koitetaan lannistaa niin voimakkaasti. Se on ainakin tullut huomattua, että monet toisia lannistavat ovat itse niitä, jotka eivät ole elämässä päässeet eteenpäin.

Suomessa on niin saakelin ankea kulttuuri, johtunee sodista ja köyhyydestä. Suomi oli 80 vuotta sitten aivan erilainen paikka kuin nykyisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina se yksilön luokkanousu ei ole lähipiirille mikään kiva juttu. Monilla on kokemus siitä, että poljetaan maahan ja yritetään puhua, että on hienostelua havitella parempaa tilannetta itselle. Kuka oikein luulet olevasi? Miksi ei vähempi riitä? Et sinä nyt mikään fiksu ole. Ei meiltä ole ollut tapana isolle kirkolle opiskelemaan lähteä. Hirveää snobbailua lukea maisteriksi.

Ja tätä kommentointia voi kuulla ihan ikäistensä suusta. Minä lähdin 2000-luvun alussa pikkupaikkakunnalta satojen kilometrien päähän Helsingin yliopistoon. Voi sitä paheksuntaa, mitä sain osakseni ikätoverien keskuudessa. Koettiin nirppanokkaiseksi, kun maakunnan ammattikoulun tradenomiopinnot eivät kelvanneet. Jotenkin kollektiivisesti oli sellainen maansa myynyt mieliala, että ei meistä pikkupaikkakuntalaisista mihinkään herrojen hommiin ole.

Yllättävän usein toi koulutus myös menee päähän. Alkaa itse (jopa tiedostamatta) käyttäytymään toisella tavalla. Ylimielisellä tavalla. Moneen kertaan nähty ja koettu.

Miksi koetaan, että se maisteritason koulutus nousisi päähän? Eikö samaa voisi sanoa amiksista? Kyllähän heilläkin on omat käyttäytymisnorminsa, osa heistä naureskelee ylimielisesti, että tylsimykset opiskelevat ja he pääsevät heti tienaamaan.

Miksi koetaan, että se maisteritason koulutus nousisi päähän? 

Ihan täältä kommentteja lukemalla. Ei kai kukaan livenä kehtaa lesoa tutkinnoillaan, ainakaan työpaikalla ja selvinpäin? Eli ei tuota ilmiötä huomaa reaalielämässä, tosin täälläkin trollaus ja reppanoiden voimafantasiat sotkenevat pakkaa entisestään.

Minä olen huomannut sen, että joillekin ihmisille lesoamista on se, että ihan neutraalisti toteat jonkun asian. Jos joku sanoo, että hän on lääkäri, asuu tietyllä asuinalueella tai hänellä on auto merkkiä x, niin osalle jo tuollainen yksittäinen tieto toisen elämästä on lesoilua.

Tämäpä, se tosi heikkoitsetuntoinen kokee neutraalinkin toteamisen lesoiluna ja hirveänä ylimielisyytenä. Eikä tajua projisoivansa itse. 

Vierailija kirjoitti:

"Ihan täältä kommentteja lukemalla. Ei kai kukaan livenä kehtaa lesoa tutkinnoillaan, ainakaan työpaikalla ja selvinpäin? Eli ei tuota ilmiötä huomaa reaalielämässä, tosin täälläkin trollaus ja reppanoiden voimafantasiat sotkenevat pakkaa entisestään."

 

Useita kertoja oikeassa maailmassa on saanut kokea tai katsella vierestä kun MAISTERI kehuu itseään.

Kiinnostaisi kovasti että miten kehui, millä sanoilla ja oliko tämä toistuvaa vai yhden kerranko uskalsi itsestään puhua positiivseen sävyyn? Hui kauhistus, se on kyllä selvä todiste siitä että on ylimielinen ja pitää itseään muita parempana ihmisenä! /s

Hei haloo? Voitaisko oppia olemaan vähän kannustavampi ja positiivinen kansa, ei kaikkea heti tarvitse ajatella niin negatiivisesti. 

LUOKKANOUSU 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 ei jumalauta...

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina puhutaan luokkanoususta? Miksei ikinä luokkalaskusta? Se voi olla yhtä vaikea asia, ellei jopa vaikeampi. Jos koko lapsuuden ja nuoruuden olet kuullut vanhempiesi keskustelevan Kierkegaardin filosofiasta ja Bachin fuugista ja sitten menet töihin jossa tatuoitu wt katsoo Temptation Islandia ja BB:tä sekä seurailee Instagramista trans eksuaalisia maksullisia naisia, niin luuletteko, että se on helppoa? 

Voin kertoa, ei ole. Henkilökohtaisessa elämässä olen ja elän kuitenkin kuten ennenkin ja onneksi ystävät saa itse valita, ei tarvitse pyöriä työkavereiden kanssa mutta raskasta se on olla päivät pitkät tuollaisessa ympäristössä. Ja olla se outo ja vääräja joutua jopa kiusatuksi, ei siksi että yrittäisi keskustella maailmankirjallisuudesta, suurista filosofeista tms vaan ihan siksi ettei ole kiinnostusta mainittuihin asioihin eikä mitään yhteistä ko ihmisten kanssa, ei auta vaikka kuinka olisi ystävällinen niille muille.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan eräs mielenkiintoinen seikka on luokkanousuun kannustava tekijä lapsen/nuoren elämässä. Se, jos lapsella tai nuorella on kavereita, jotka ovat korkeammasta yhteiskuntaluokasta. Näin lapsi/nuori pääsee näkemään korkeamman sosiaaliluokan vaikutuksen elämään.

Minä tunnistan tämän myös omalla kohdallani. Kasvoin alemman keskiluokan kodissa (vanhemmilla amk/opistotason insinöörikoulutus), mutta parhaan ystäväni koti oli ylempää keskiluokkaa. Ystävän vanhemmat olivat maistereita ja arvostetussa ammatissa. Heidän kotonaan järjestettiin Lionsien, Zontan yms illanviettoja, joihin myös nuoret otettiin mukaan. Pääsin toisinaan ystävän perheen mukaan lomamatkoille Suomessa, perheeni antoi mukaan taskurahaa. Vietin perheen kanssa paljon aikaa, olin kiinnostunut vanhempien työstä, sain keskustella yhteiskunnallisista asioista ystävän vanhempien kanssa ja inspiroiduin siitä paljon. Näin sellaista henkistä ja sivistyksellistä pääomaa, mitä omassa kodissani ei ollut. Jo varhain ymmärsin, että samanlaista arkea toivoisin itselleni. Opiskelin ahkerasti, luin itseni maisteriksi ja kouluttauduin vielä sen jälkeen lisää. Olen tehnyt paljon töitä päästäkseni työelämässä nykyiseen asemaani. Nyt elän tuota ylemmän keskiluokan elämää, josta nuorempana haaveilin. En usko, että olisin tässä pisteessä, jos en olisi arjessani nähnyt ystäväni perheen esimerkkiä tällaisesta elämästä. <3

Samankaltainen stoori itselläni. Toivon, että joskus törmäisin noihin lapsuudenystäväni vanhempiin. Haluaisin kiittää heitä kasvokkain siitä, miten iso merkitys heillä on elämässäni ollut. Emme siis ole olleet tekemisissä yli 20 vuoteen, mutta he jättivät minuun syvän jäljen.

Ei luokkanousua tehdä rahalla. Kouluttamaton juntti pysyy junttina, vaikka olisi miljonääri.

Nuo kaikki mainitsemasi taidot ovat opittavissa aikuisenakin. Eihän mikään pakota harrastamaan noita juttuja, mutta kirjoituksestasi välittyy, että asia harmittaa sinua melko paljon. Kielitaito on esimerkiksi varsin hyödyllinen taito, laskettelu taas ehkä vähemmän välttämätön. Ehkä voisit kuitenkin kokeilla rohkeasti jotain uuttakin ja kenties huomaisitkin, että tykkäät teatterista, laskettelusta tai jostain muusta aiemmin vieraana pitämästäsi asiasta kun siihen paremmin tutustut. 

Mitä vingut? Jos näytät nukkavierulta osta muutama asu joissa viihdyt juhlaviin tilaisuuksiin. Ja käytöstavat ovat ilmaisia. Olet ihme katkera ja kateellinen. Eivät muut välitä sinun taustastasi, vaan sitä, oletko kivaa seuraa .

Vierailija kirjoitti:

Mitä vingut? Jos näytät nukkavierulta osta muutama asu joissa viihdyt juhlaviin tilaisuuksiin. Ja käytöstavat ovat ilmaisia. Olet ihme katkera ja kateellinen. Eivät muut välitä sinun taustastasi, vaan sitä, oletko kivaa seuraa .

Miksi et ole itse kokeillut ystävällisesti puhumista? Se olisi ilmaista