Ystävä laittaa "täkyviestejä", jotta saa keskustelun aikaiseksi
Kyseessä eri sukupuolta oleva ystävä, jonka kanssa olemme jo yli kymmenen vuotta olleet yhteyksissä lähinnä enää vain viestitse, koska asumme 700km päässä toisistamme. Tunteneet olemme kohta 20 vuotta.
Meidän elämäntilanteet ovat aivan erilaisia - minulla on kaksi pientä lasta, ystäväni on ajottain on-off-sinkku. Usein - enimmäkseen - keskustelemme hänen kariutuneista suhteistaan.
Olen kertonut ystävälleni, että en jouda välttämättä joka kerta vastata, kun hän laittaa viestin. Hän sanoo aina, että asia on ok. Nyt hän on kuitenkin keksinyt laittaa "täkyviestejä", joilla saada keskusteluyhteys heti aikaiseksi. Kysyy esimerkiksi, saako käyttää lääkettä x lääkkeen y kanssa yhtäaikaa. Minä kiireiden keskellä vastaan usein lyhyesti, ettei mitään hölmöä tee (vaikka hän ei todellakaan mitään hölmöä edes tekisi). Hän sitten jää small talkaamaan viestitolkulla kaikkea muuta sen jälkeen. Ei ole merkitystä, vaikka sanon, että olen nyt töissä, palataan kun olen kotiutunut ja saanut lapset ruokittua. Hän ei silti malta odottaa, vaan laittaa minun oletettavan kotiutumisajan paikkeilla viestiä, että joko olen kotiutunut.
Hän on myös työelämässä, mutta ei silti tunnu ymmärtävän vuosienkaan jälkeen, että en vaan yksinkertaisesti voi töissä vastailla hänelle, koska meillä ei voi puhelinta pitää mukana.
Hän on herkkä luonteinen, enkä tiedä miten sanoisin sen, että nyt alkaa jo riittää tämä jatkuva saatavilla olo. Ystävyyttä en halua katkaista missään nimessä, mutta en voi olla koko ajan vastaamassa hänen viesteihin.
Kommentit (44)
Täällä nyt ei kannata keskustella, ei näillä ole ystäviä, voisivat aloittaa "jos mulla olisi ystävä/puoliso/äiti/mitä vaan niin en jaksaisi sitä yhtään"
Vaikka laittaisi sata viestiä niin älä lue niitä ja älä ainakaan vastaa mitään jos ei ole aikaa tai ei huvita. Siellä ne viestit odottaa hetkeä parempaa. Joku raja taas.
Vierailija kirjoitti:

Mulla on hyviä ystäviä ja paljon kavereita, jotka ymmärtää sosiaalisten kontaktien kirjoittamattomat säännöt. Sitten on ihmisiä jotka ei niitä tajua tai halua tajuta.
Ettekö voi soitella? Olisi nopeampaa hoitaa kuulumiset kuin tuijottamalla luuria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käske katsoa googlesta
Saatan kirjoittaa vaikkapa näin ja näin se keskusteluyhteys on taas avattu, joten hän alkaa pommittamaan viestejä!
Ap
Toi kuulostaa niin tutulle ja niin ahdistavalle; muiden kavereiden kanssa saattaa mennä monta päivääkin etten ehdi heille vastata tai sitten he eivät heti ehdi vastata mulle. Se on ymmärrettävää koska kaikilla on omat tekemisensä ja kuvionsa ja sopii hyvin minulle; olen ambivertti. En tajua, miten kukaan voi olla niin riippuvainen sosiaalisista kontakteista että pitää KOKO AJAN laittaa milloin mitäkin; pitkiä ääniviestejä kaiken muun päälle. Viive vastaamisessa ei auta eikä edes se, jos sanoo nätisti, että nyt pitää olla hetki ihan rauhassa ja omissa oloissani. Silloin vastapuoli saattaa sanoa:”Okei, ymmärrän” ja sitten parin tunnin sisällä tulee useita pitkiä ääniviestejä, jaettuja videoita eri somekanavissa, ”tavallisia” viestejä ja puheluitakin. 🤦🏻
Että mua ärsyttää ihmiset joilta kestää monta päivää vastata johonkin yhteen yksinkertaiseen viestiin. Varsinkin jos ollaan sopimassa vaikka jotain tapaamista viikonlopulle, kiva sitten odotella että voisi järjestää kaikki muut menot kun toinen ei muka ehdi kirjoittaa vaikka vaan ”ok”.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka laittaisi sata viestiä niin älä lue niitä ja älä ainakaan vastaa mitään jos ei ole aikaa tai ei huvita. Siellä ne viestit odottaa hetkeä parempaa. Joku raja taas.
Tätäkin olen kokeillut useampaan kertaan ja välillä noita taukoja tuleekin, koska elämä. Sitten vaan alkaa soittopommittelu, ihan kuin siihen puhelimessa puhumiseen olisi enemmän aikaa kuin viestin kirjoittamiseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ettekö voi soitella? Olisi nopeampaa hoitaa kuulumiset kuin tuijottamalla luuria.
Me ei vaihdella siis varsinaisesti kuulumisia, vaan keskustellaan eri aiheista ja ilmiöistä, ja/tai hänen parisuhdeongelmista. Puhelut kestää helposti tunteja, ei siihen ole aikaa lapsiperheessä joka ilta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.
Niin kiireistä ihmistä ei olekaan, ettei jotain ehdi vastata. Kyse on muusta. Kannattaa sanoa asiat niin kuin ne on.
Kerro että et voi vastailla työpäivän aikana ja sitten et vastaile työpäivän aikana. Et edes lue ettei tulisi kiusaus vastata. Johdonmukaisuus tässä asiassa on tärkeää eli jos hänellä ei ole rajoja niin sinä asetat ne rajat ja pidät niistä kiinni.
M61+
Ala vastailla tästä lähtien vain kun sulle oikeasti sopii ja vain niihin viesteihin mihin huvittaa. Seuraat pari viikkoa, miten alkaa vaikuttaa.
Ja muuten, se että vastaat yhteen viestiin, ei tarkoita, että sinun pitäisi vastata pian lähetettyyn seuraavaan ja alkaa jokin viestittely. Vastaat muutenkin vain niihin viesteihin joihin haluat. Aivan hyvin voi jättää suureenkin osaan vastaamatta, kun on tuollaista rupattelua vain ja tuollainen hullu määrä.
Ihan hullua että viestittelet päivittäin hänen kanssa noin paljon, vaikket haluaisi. Muutat nyt vain oman toimintasi asiassa. Kun pidät uuden linjasi sinnikkäästi, niin eiköhän se viestien tulo jossain vaheessa ala vähenemään. Kaverillasi voi hetki kestää oppia pois totutusta.
Soita sille niin huomaatkin että eipä olekaan tarvetta yhteyksien pitämiseen eikä vastaa. Sellasia on ihmiset nykyään.
Nykyään vaan näitä helvetin viestejä, kuka jaksaa! Oon aivan kypsä!
Vierailija kirjoitti:
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.
Minulla meni kerran lähes kuukausi kunnes olo aikaa vastata hänelle. Kerroin myös syyn, miksi aloitin radiohiljaisuuden ja palaan sitten paremmalla ajalla. Sinä aikana hän silti tykitti viestejä päivittäin, kuten mitä kuuluu, selvisikö asia x ja y, mitä lapsille kuuluu, miten töissä menee, mitä vanhemmilleni kuuluu, olenko nähnyt henkilöä A:ta tai B:tä viime aikoina, ainiin erosin juuri jne. jne. jne. Olin mykistänyt hänet, mutta luin viestit aina päivän päätteeksi, en kuitenkaan yhteenkään vastannut ennen kuin todella oli aikaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ala vastailla tästä lähtien vain kun sulle oikeasti sopii ja vain niihin viesteihin mihin huvittaa. Seuraat pari viikkoa, miten alkaa vaikuttaa.
Ja muuten, se että vastaat yhteen viestiin, ei tarkoita, että sinun pitäisi vastata pian lähetettyyn seuraavaan ja alkaa jokin viestittely. Vastaat muutenkin vain niihin viesteihin joihin haluat. Aivan hyvin voi jättää suureenkin osaan vastaamatta, kun on tuollaista rupattelua vain ja tuollainen hullu määrä.
Ihan hullua että viestittelet päivittäin hänen kanssa noin paljon, vaikket haluaisi. Muutat nyt vain oman toimintasi asiassa. Kun pidät uuden linjasi sinnikkäästi, niin eiköhän se viestien tulo jossain vaheessa ala vähenemään. Kaverillasi voi hetki kestää oppia pois totutusta.
Kyllä minä hänen kanssaan mielellään keskustelun eri aiheista, ei kyse ole siitä ettäkö se olisi pakkopullaa, mutta en vaan voi koko ajan olla saatavilla, ja tätä hänen on vaikea ilmeisesti käsittää sanoi sitten suoraan tai epäsuorasti.
Ap
Vastaa että "Sori nyt en ehdi viestitellä. Palaan asiaan heti kun on mahdollista." ja palaat asiaan parin päivän päästä. Oot opettanut hänet odottamaan sun viestejä heti. Nyt on uudelleen koulutuksen aika.
Minulla oli joskus vähän vastaava tilanne, että kuormituin viesteistä liikaa. Sitten kerroin, että en pysty näin runsaaseen viestittelyyn, mutta juttelen mielelläni pe - la.
Hän alkoikin kiukuttelemaan, ettei häntä juuri silloin huvita jutella. Ei laittanut yhtään viestiä.
Eli jos minun hyvinvointini piti huomioida, niin se ei hänelle käynyt. Mutta jos sai pitää minua koko ajan varpaillani, niin se oli hänelle ok. No minulle ei ollut, joten pääsin hänestä eroon. Toki olisin oikeasti ihan mielelläni jutellut aina joskus. Mutta hänelle se oli kaikki tai ei mitään. Hyvin kontrolloiva ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.
Minulla meni kerran lähes kuukausi kunnes olo aikaa vastata hänelle. Kerroin myös syyn, miksi aloitin radiohiljaisuuden ja palaan sitten paremmalla ajalla. Sinä aikana hän silti tykitti viestejä päivittäin, kuten mitä kuuluu, selvisikö asia x ja y, mitä lapsille kuuluu, miten töissä menee, mitä vanhemmilleni kuuluu, olenko nähnyt henkilöä A:ta tai B:tä viime aikoina, ainiin erosin juuri jne. jne. jne. Olin mykistänyt hänet, mutta luin viestit aina päivän päätteeksi, en kuitenkaan yhteenkään vastannut ennen kuin todella oli aikaa.
Ap
Jos tuo on todellista eikä provoilua niin ystävälläsi on todellisuudentaju pahasti hukassa ja/tai bipolaarisuuden maniavaihe päällä. Suosittelisin vähentämään vastailua jotta et itse jumiudu hänen ongelmiinsa. Niitä et sinä pysty ratkaisemaan etkä ole niiden ratkomisesta vastuussa.
M61+
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma on vikasi, kun vastaat. Tyynesti vaan jätät lukematta ja vastaat sitten kun aikaa on.
Minulla meni kerran lähes kuukausi kunnes olo aikaa vastata hänelle. Kerroin myös syyn, miksi aloitin radiohiljaisuuden ja palaan sitten paremmalla ajalla. Sinä aikana hän silti tykitti viestejä päivittäin, kuten mitä kuuluu, selvisikö asia x ja y, mitä lapsille kuuluu, miten töissä menee, mitä vanhemmilleni kuuluu, olenko nähnyt henkilöä A:ta tai B:tä viime aikoina, ainiin erosin juuri jne. jne. jne. Olin mykistänyt hänet, mutta luin viestit aina päivän päätteeksi, en kuitenkaan yhteenkään vastannut ennen kuin todella oli aikaa.
Ap
Vaikea uskoa että kuukauteen ei olisi aikaa vastata edes lyhyesti jotain. Eiköhän se ole ihan vaan siitä kiinni että haluatko. Ei kukaan ole oikeasti noin kiireinen. Jos toinen vielä on eronnut niin totta kai siitä haluaisi jollekin tilittää, vielä väität olevasi ystävä.

Et nyt ymmärtänyt aloitukseni pointtia? Jos vastaan mitä tahansa lyhyesti tai pitkästi, hän kokee että "linjat on auki" ja voimme jatkaa jutustelua, vaikka sanon että minulla on tässä oksenteleva taapero sylissä, niin voitaisko palata myöhemmin. Ihan kuin olisi fyysisesti vieressäni koko ajan.

Mistä sä muka tiedät mitä joku muu kokee.