Lue keskustelun säännöt.
Voisitko olla monisairaan kanssa parisuhteessa?
08.11.2026 |
En kerro kumpaa sukupuolta olen sillä haluan tietää rehellisesti mitä kukin on mieltä.
Olen yli 50v, ollut pitkään työelämässä mutta nyt pitkään myös sairaana. En ole täysin liikuntakyvytön mutta tarvitsen apua arjessa ja vielä toistaiseksi pystyn ajamaan myös autoa.
Takana vuosikymmeniä fyysisesti raskaissa töissä jotka teki tehtävänsä kropalle.
Elän tt tuella koska kaikki muut tuet ovat käytetty tässä vuosien aikana eikä päästetä eläkkeelle. Tarkemmin en avaa tilannetta.
Suostuisitko elämään ihmisen kanssa jota joutuisit tukemaan, myös rahallisesti sillä tt tuki on tässä ja tällä hetkellä pieni eikä pysty säästämään. Kaikki rahat menee perus ruokaan ja elämisen kuluihin.
Luuletko että voisin enää löytää rakkautta, henkistä ja fyysistä? Itse olen jo luopunut toivosta..
Kommentit (86)
En jaksaisi, sorry. Kaikki energiani menee omaan elämään, en halua lisätaakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sairastuin vakavasti, silloinen poikaystävä vai pitäisikö sanoa miesystävä kun oltiin siinä jo päälle parikymppisiä.... Hän alkoi oireilemaan, kiukuttelemaan ja ahdistumaan minun sairaudestani ja sen tulevaisuudennäkymistä. Jopa enemmän kuin minä. Tuli heti olo että ei hän ollut kanssani tosissaan kun ei ollut mitään empatiaa tai positiivista tulevaisuudennäkymää.
Jätin hänet melko pian sairastumiseni jälkeen ja olen nyt vähän päälle kolmekymppisenä ihan hyvässä kunnossa ulkoisesti ja paremmassa lihaskunnossa ja rasvatasapainossa kuin ennen diagnoosia. 💪 Toki on paljon huonompia vaiheita oireiden kanssa ja melko säännöllisesti joudun sairaalaan. Mutta minulla myös on ihan paras mies, joka vieläpä tapasi minut kun oli tosi huono vaihe ja olin ihan kortisonin muodottomaksi pöhöttämä ja sekava ja kiukkuinen koska pahenemisvaihe (MS-taudin ilot).
En tosiaan tekisi mitään jollain säälisuhteella tai terveellä mutta uhriutuvalla riippakivellä. Aivan ihana puoliso, joka haluaisi auttaa enemmänkin kuin mitä annan (olen edelleen tosi varautunut ja yksityinen vaikka olemme jo useamman vuoden asuneet yhdessä).
Jotenkin hassua ajatella, että ex uhriutui ja ahdistui jo siitä että mitä jos en voi harrastaa seksiä sitten jonain päivänä tai mitä jos lihon. Huom, kun minut oli juuri diagnosoitu ja jouduin heti sairaalaan yli viikoksi! Just ihan oli seksi ja linjat mielessä :'D
Ja nykyinen taas miettii aivan kaiken autovalintoja ja terassin rakennusta mukaan niin, että miten se toimii jos pyörätuolilla pitää mennä joskus. Ja ärähtää heti muille jos en itse kehtaa pitää puoliani jommankumman suvun kanssa ja toiset touhottaa suunnitelmia joissa en pärjää, vaikka olen yrittänyt sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en viitsi edes lukea jonkun sellaisen sepustusta, joka identifioituu sairauksiinsa.
Ja jottei jää epäselväksi, itsekin olen 100% invalidi mutta en mä mene elämässä se asia edellä ikinä. Ihminen on niin paljon muutakin ellei surkastu ja käperry tauteihinsa.
No justhan sen teit!
Olen itse työkyvyttömyyseläkkeellä psykoosisairauden takia niin ei minulla ole voimia eikä rahaa hoivata ketään toista.
Sairaudet eivät mene parisuhteen edelle. Asiat tärkeysjärjestykseen. Eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Kyllä. En ole naiivi vaan kovia kokenut joten tiedän että tosirakkaus on ehdotonta. Ehkä jonain päivänä sinäkin rakastut oikeasti niin ymmärrät.