Lapset vaan kitisee ja marisee päivät pitkät :( Itsekin väsyn jo aivan kaikkeen.

mutta liian harvoin kuitenkaan pääsen YKSIN mihinkään niin että hän olisi lasten kanssa. Hän ei oikein ymmärrä sitä että tarvitisisin enemmän omaa aikaa.

Kotitöihin osallistuu kiitettävästi. Mutta nyt remontin takia meillä on kaikki paikat sekaisin :( Sekin osaltaan minua stressaa valtavasti! Olisi edes siisti koti ja tavarat paikoillaan niin jaksaisin paremmin. Mutta nyt se on mahdotonta kun on remontti ja tavaraa muutenkin ihan liikaa.

Ihanaa kun täältä kuitenkin saa tukea. Kiitos teille kaikille ystävällisille ihmisille siitä! :)

ap

No esim. se että saat purettua sydäntäsi painavia asioita! Mä olin tosi väsynyt alkutalvesta ja tilannetta helpotti pelkästään se että puhuin terkalle väsymyksestäni. Sain empatiaa ja rohkaisua. Puhuminen ei tee sinusta mielenterveyspotilasta, mutta puhumattomuus tekee! Äitien ja mummojen mielipiteet voit laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. -14-

Joo, kunnallisen hoitajan kanssa olen jutellut asiasta mutta en ole saanut aikaiseksi ottaa selvää mitä näille tunteilleni voi tehdä. Mistä tilata ja millaista hoitoa? Tarvitsisin totaalista aivopesua, nollausta, lobotomiaa. Kärsin kalvavista kateuden tunteista paria pakkosukulaista kohtaan, jotka on niitä " meidän unelmien ahkeria toteuttajia" ja leveilevät minkä ehtivät asioillaan. Kärsin unihäiriöistä ja olen ihan liikaa yksin lasten kanssa. En saa tukea enkä apua mieheltäni pyytämällä enkä vaatimalla, ja jos alan räyhätä, menee välit ikäviksi pitkäksi aikaa.

En ole satuttanut lapsiani enkä käytä päihteitä joten en ole mikään kriisitapaus. Olen vain aina pahalla tuulella.



Ei meille ole täällä sopivaa kategoriaa vaikka kyllä meitä uupuneita äitejä riittää. Media ryöpyttää ja yhteiskunta vaatii ja syyllistää. Voisin kyllä palata töihin mutta en jaksa vielä, enkä usko että tämä arki siitä yhtään ruusuisemmaksi muuttuisi.

Jos olisin töissä täällä lasteni äitinä, olisin jo aikaa sitten saanut potkut tai jo ennemmin ottanut loparit. Kun joskus valittelen äidilleni että tämä on liian rankkaa enkä olis ikinä tähän ryhtynyt jos olisin tiennyt mitä seuraa, niin äiti vastaa että ei kukaan hankkisi lapsia jos tietäis etukäteen millaista se voi pahimmillaan olla.

itkeskelin äidillekin väsymystäni, niin hän tokaisia että ei sinunkaan kannata enää enempää lapsia hankkia!! Se loukkasi minua. Eivät lapset ole minulle riesa, siitä ei ole kyse ollenkaan. Rakkaita ja tärkeitä ovat, mutta kun ei ole omaa aikaa niin sitä väsyy ja uupuu ja kyllästyy. Kyllä minä lapsista pidän ja lisääkin niitä haluaisin. Mutta tarvitsen myöskin oikeasti tukea. Koska olen kuitenkin niin yksin näitten tunteitten ja asioitten kanssa.... eivät miehet, tai ainakaan minun mieheni ymmärrä oikein mitä ajan takaa.

ap

Olimme aamulla rannalla uimassa ja lounastimme mäkkärillä kotimatkalla. Nyt kuopus nukkuu päiväunia, heränee kohta. Asumme parikotitalossa, lähellä ei ole muita lapsiperheitä eikä mulla ystäviä tässä kaupungissa.

Kiitti vinkistä.

Valitan ja purnaan vähän väliä mutta ei mene miehelle jakeluun. Ei se kyllä viitsi kuunnellakaan ja kohta hermostuu jos pakotan kuuntelemaan. Ottaa vihaisen ilmeen ja pysyy hiljaa. Mies on sellasta neanderthalilaista rotua joka ajattelee että lastenhoito kuuluu äidille eikä sitä periaatetta saa millään murretuksi. Mistäs tuonkaan olisi tiennyt ennen lastentekoa. Mulle nyt vaan ei näytä äitiys sopivan mutta ei miehellenikään isyys. Miksi ihmeessä meille suotiin peräti 2 tenavaa ja jollekin oikein hyville ihmisille niitä ei tule!?!

Mies on mielestään kans joutunut tinkimään tarpeeksi omasta ajastaan ja vapaudestaan kun joutuu vastaamaan mun puheluihin ja suunnittelemaan mihin aikaan ehtisi kotiin. Lähtee omiin hommiinsa aina vaikka kotona olis mikä tilanne, tulee kotiin " kun ehtii" ja valittelee kun ei saa rauhassa tehdä töitään kun " koko ajan hoputetaan" . Jos mun pitää jonnekin päästä lähtemään se pitää tietää monta päivää etukäteen että voin anoa vapaata. Kotiin pitää tulla takas niin pian kuin pystyy ja pitää tietää milloin. Ja kotona on sitten nälkäiset lapset ja toisella kakat vaipassa. Mies on istunut koko ajan tietokoneella ja on mielestään hoitanut hommansa hienosti.

Tää on kyllä niin hanurista eikä pakotietä ole, ei ainakaan minulle.

T: 20/29

Vierailija:

Valitan ja purnaan vähän väliä mutta ei mene miehelle jakeluun. Ei se kyllä viitsi kuunnellakaan ja kohta hermostuu jos pakotan kuuntelemaan. Ottaa vihaisen ilmeen ja pysyy hiljaa. Mies on sellasta neanderthalilaista rotua joka ajattelee että lastenhoito kuuluu äidille eikä sitä periaatetta saa millään murretuksi. Mistäs tuonkaan olisi tiennyt ennen lastentekoa. Mulle nyt vaan ei näytä äitiys sopivan mutta ei miehellenikään isyys. Miksi ihmeessä meille suotiin peräti 2 tenavaa ja jollekin oikein hyville ihmisille niitä ei tule!?!

Mies on mielestään kans joutunut tinkimään tarpeeksi omasta ajastaan ja vapaudestaan kun joutuu vastaamaan mun puheluihin ja suunnittelemaan mihin aikaan ehtisi kotiin. Lähtee omiin hommiinsa aina vaikka kotona olis mikä tilanne, tulee kotiin " kun ehtii" ja valittelee kun ei saa rauhassa tehdä töitään kun " koko ajan hoputetaan" . Jos mun pitää jonnekin päästä lähtemään se pitää tietää monta päivää etukäteen että voin anoa vapaata. Kotiin pitää tulla takas niin pian kuin pystyy ja pitää tietää milloin. Ja kotona on sitten nälkäiset lapset ja toisella kakat vaipassa. Mies on istunut koko ajan tietokoneella ja on mielestään hoitanut hommansa hienosti.

Tää on kyllä niin hanurista eikä pakotietä ole, ei ainakaan minulle.

T: 20/29

Naapurustossa tai samassa kaupungissa voi olla samoin tuntevia kotiäitejä vaikka kuinka paljon. Silti pidetään " keep-smile" -hymy päällä ja turistaan mukavia kun törmätään naapureihin. Kotona sitten kirskutellaan hampaita ja luullaan et kaikilla muilla vaan on kivaa ja ihanaa.



Kuka tahansa väsyy jos koskaan ei ole omaa aikaa.

Nyt varsinkin toisen lapsen tultua tunnen olevani vanki joka ei pääse mihinkään. Kukaan kun ei hoida meidän vauvaa 4kk kuin minä. Johtuu siis siitä että on täysimetyksellä ja ei huoli pulloa yms...



Kerran kävin tässä kaupassa yksinäni, mies hoiti molempia lapsia. Sillä välin tyttö 3v oli karannut ulos ja vauva tippunut sitteristä, että semmosta lapsenhoitoa miehellä. Yhden lapsen kanssa pärjää mutta ei mitenkään kahden kanssa. En siis pääse mihinkään jos en ota toista mukaan ja mies aina toivoo että otan molemmat.



Sitäkin olen alkanut miettimään että pääsenkö koskaan ja koska takaisin työhön. Mulla kun on vuorotyö ja iltavuoroja melko paljon. Mies sitten varmaan hoitaisi molempia lapsia.



Sekin vielä että olemme muuttaneet pitkälle sukulaisista töiden perässä. Isovanhemmista jotka asuvat 250km päässä ei ole mitään lastenhoito apua.



Rankkaa on elämä. Nämä tunteet nostavat usein päätään.

Väsyin minäkin arjen pyöritykseen ja miehen " ymmärtämättömyyteen" . Koskaan ei päässyt ilman lapsia mihinkään.

Sitten otin tavakseni, että kun lapset nukahtivat, niin häippäsin samantien ja mies jäi vahtimaan lasten unta. Otin mukaani lukemista ja karkkipussin, todellista laatuaikaa itsensä kanssa :) Joskus soittelin kavereille, joskus pyöräilin tai kävelin kunnon lenkin illassa. Jostakin se oma aika on revittävä, ei kyllä muuten jaksa!

Lasten kanssa ulkoillaan, käydään kirjastossa sekä kirjastoautossa, kierrellään kaupoissa, nyt kerhot ovat kesälomilla, mutta muuten käydään srk:n kerhoissa.

Tsemppiä ap ja muutkin väsyneet äidit!

Itse jäkätin vuosia ennenkuin ukkokulta tajusi, että yhdessätekeminen on tosi tärkeää perheessä. Lapset rakastavat mm. pelaamista ja kaikilla on oikeesti mukavaa. Joskus toki pakkopullaakin tai korttien heittelyä, mutta yleensä sitä odotetaan innolla. Porukalla käydään kaupassa ja uimahallissa (harvoin, mutta kuitenkin), pyöräillään jne.

Vierailija:

Mistä tähän saisi apua? Asumme pienellä paikkakunnalla ja lapsille ei ole kavereita eikä liioin itsellenikään.

Jo aamusta alkaen päivät ovat aina yhtä ja samaa, lapset ovat kiukkuisia ja etenkin pienempi kitisee ja tahtoo vaan jatkuvasti syliin. Ei puhettakaan että kiltisti leikkisivät keskenään. Pihaleikit ei kiinnosta eikä sisällä mitkään leikit. Hetken saattavat touhuta, mutta sitten taas tyssää. Pääasiassa vaan sekoittavat paikkoja, pienempi kantaa kenkiä olohuoneeseen jne jne turhanpäiväistä sotkemista.,

Itse olen sitten aivan umpiväsynyt kaikkeen tähän. Jos sen suoraan sanon. Kellekään en ole myöntänyt, miehelleni vihjannut kuitenkin, muttei hänkään kai oikein käsitä. Ahdistaa. Eikä tietoakaan mistään kesälomareissuista tai muusta kivasta vaihtelusta tällekään kesälle.

Olisi edes niitä kavereita joita tavata ja että lapsillekin olisi seuraa. Miten muuten näitä päiviä voisi helpottaa?

Olen jo oikeasti itsestänikin huolissani kun en jaksa enää yhtään olla lapsillekaan hyväntuulinen enkä panostaa oikein mihinkään. :´(

palkkaa nuori tyttö tai poika leikkimään/pelaamaan lastesi kanssa yläasteikäiset esim. etsivät kovasti kesätöitä. Minulla on kolme lasta ja monena kesänä on esim. veljen tyttö (14 vuotias nyt 16v)ollut meillä kylässä ja lasten kanssa leikkimässä. Lapset leikkivät ulkona. Saan tehdä kotiytöt rauhassa, käydä suihkussa ym.



Asumme pk-seudulla joten " palkkana" on ollut retket keskustaan/korkeasaareen ja vähän taskurahaa (olen myös voinut ostaa esim. uuden hupparin kouluun).



Tee lista asioista joista ITSE nautit ja jotka antavat sinulle energiaa (ei aina ole helppoa nimetä omia tarpeitaan). Listan viereen kirjoitat - miten voit nämä asiat toteuttaa yhdessä lastesi kanssa - mitä se vaatii.

Masennusta minulla.



Meidän lapset ja minä tunnutaan muuten viihtyvän paremmin maalla, missä on virikkeitä vähemmän. Ehkä yritän ylisuorittaa ja järjestän ja vaadin liikaa itseltäni ja lapsiltani, kun on kerran mahdollista ja ihan vieressä ollaan... Vähempikin riittäisi? Tasapainon kun löytäisi. Olen itse maalta kotoisin, ehkä siten se ympäristö on tutumpi ja pingotan vähemmän. Siellä seikkaillaan enempi luonnossa ja kutsutaan kavereita kylään. Meillä on onneksi siis kesämökki ja pari muutakin kesäpaikkaa tai talvipaikkaakin vanhempien luona.