Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?

Vierailija
01.11.2026 |

Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen. 

Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.

Kommentit (1321)

Vierailija
1261/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähävaraisillakin voi olla esim. ruokarajoitteita. Itse en esim. tekisi mitään jollain valmiiksi kerätyllä ruokakassilla, koska joudun syömään gluteenittomasti ja sitä tuskin otetaan noissa huomioon, vaan tuotteet ovat kaikille samat ja kerätty enemmistö, eli he, keillä ei mitään rajoitteita ole, huomioiden. 

Ja kyllä köyhäkin haluaa valita itse, millaisella harjalla pesee hampaansa ja mitä tahnaa käyttää, ihan niin kuin varakkaammatkin. Jos niissä ap:n avustuspaketeissa on vaikka kova hammasharja, jotain ällöttävää piparmintun makuista tahnaa ja paksuinta mahdollista hammaslankaa, niin jollekin ne voi olla juuri oikeanlaiset, kun taas joku toinen ei tee niillä mitään. 

Enkä minä ymmärrä sitäkään, että jos firmalla on varaa lahjoittaa määrä x tuotepaketteja, miten ei voi antaa lahjakortteja sen sijaan. Vai koostetaanko nämä tuotepakkaukset jostain ylijäämästä ja päiväysvanhoista tuotteista, jotka muuten heitettäisiin roskiin? 

Minä en käy hakemassa mitään avustuksia juuri siksi, että on aika todennäköistä, että ainakin osa tuotteista olisi sellaisia, joita en käytä/voi käyttää. Joutuisin kuitenkin maksamaan bussimatkan tai kaksi paikasta riippuen, joten pahimmassa tapauksessa jäisin miinukselle. 

Ja minullekaan ei kovaharjaksinen hammasharja käy, ikenet ärsyyntyvät. Useimmat hammasvälit ovat niin ahtaat, että hammaslangan ja hammasväliharjan pitää olla ohuinta/pienintä mallia. Toki hammasharja on myös ihan kätevä siivousväline, hammaslangalle on ainakin äkkiseltään vaikea keksiä mitään muuta järkevää käyttöä. Voihan sen tietysti antaa jollekin toiselle.

Mutta aika omituista on, jos ajatellaan, että köyhän pitää kiitollisena ottaa vastaan ihan mitä vain. 

Voisiko joku alapeukuttajista sanoa, miksi on alapeukuttanut tätä viestiä? 

No, minä voisin avata. Olen ihan loputtoman kyllästynyt herkkiin ikeniisi ja ahtaisiin hammasväleihisi. Siis todella väsynyt. Köyhän ei tarvitse ottaa vastaan mitään mitä ei halua. Miten ihmeessä et voi tätä käsittää? Ja miten joku pyörii niin täysin oman napansa ympärillä, että yksityiskohtaisesti selittää, miten juuri minun ikeneni ovat niiiiin herkät ja minun hammasvälini niiiiin ahtaat, että minä en voisi mitenkään, ikinä edes kuvitella ottavani vastaan avustusjaossa hammasharjaa ja -lankaa? Enkä pysty sanomaan, ei kiitos. Miten se on mahdollista? En käsitä.

Minähän kerroin, etten hae avustuksia. Kenelle ja missä tilanteessa se "ei kiitos" pitäisi sanoa? Ja joo, osaan sanoa sen tarvittaessa, kuten osaan sanoa myös "kiitos".

Sinua ilmeisesti ärsyttää ja väsyttää, että ihmisillä on erilaisia tarpeita? Erilaisia kuin sinulla tai ylipäätään erilaisia? Kerron ahtaista hammasväleistäni ja herkistäni ikenistäni varmaan siksi, että monilla tuntuu vastauksista päätellen olevan vaikea ymmärtää, että sellaisia on olemassa. :D Ajatus tuntuu olevan, että kaiken on käytävä kaikille. Kyse ei vaikuta myöskään olevan siitä, että jostain voi kieltäytyä, vaan siitä että vastaan pitäisi ottaa mitä vain, koska on köyhä. Muuten on kiittämätön ja itsekäs. Ja en siis tarkoita suinkaan kaikkia viestejä ja kirjoittajia, mutta aika monista tuollainen mielikuva kyllä syntyy.

Minua ei ärsytä lainkaan, että ihmisillä on erilaisia tarpeita. Pidän sitä täysin normaalina. Ja ajatus ei ketjussa lainkaan tunnu olevan se, että kaikki käy kaikille. Sinä vain luet kaikki viestit siitä omasta herkkä lumihiutale -perspektiivistäsi. Ja kyse nimenomaan ketjussa näyttää olevan, että jokainen voi kieltäytyä, syytä kertomatta, ihan mistä tahansa. Toki sinä kerrot kaikille pyytämättä ja yllätyksenä ikenistäsi ja hammasväleistäsi. Ongelma on, että ketään ei kiinnosta. Ota pää pois, sanonko mistä ja lakkaa uhriutumasta toisten puolesta. 

Vierailija
1262/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos ei lahjoitetut tavarat kiinnosta, niin pärjätköön ilman.

Jos on vaikka saippua ja leipä loppu, niin jos joku tulee ja lahjoittaa sen leivän ja saippuan, niin miksei se pulassa olevalle kelpaa, vaan pitäisi rahaa antaa, jolla käy sitten ostamassa saippuaa ja leipää? No, siinä on nyt se leipä ja saippua, josta hätä oli, ei niitä nyt voi tuosta noin vaan rahaksi muuttaa, kun ei se lahjoittaja mikään Jeesus ole, joka muuttelee milloin mitäkin. Mutta kun se raha menisi johonkin muuhun kuin leipään ja saippuaan. Siksi se on ongelma, kun on loppu leipä ja saippua ja sitten joku tuo rahan sijaan sen leivän ja saippuan. 

Vertauksesi toimisi jos tosiaan se köyhä saisi sitä mitä tarvitsee ja mikä on loppu. Eli rahaa tai ruokaa. Ei villasukkia ja hammastahnoja. Harvemmin kenelläkään on hätätilannetta jossa juuri villasukat ja/tai hammastahna toisivat ratkaisevan avun. 

En nyt puhunut yhtään mitään mistään villasukista ja hammastahnoista, vaan siitä ihmeellisestä tilanteesta, että kun on loppu leipä ja saippua eli ruoka ja hygieniatuotteet eikä ole rahaa ostaa niitä, niin sitten ei käy päinsä, että saa ne puuttuvat, vaan pitäisi saada rahaa, jotta voi käydä ne ostamassa. Miksi ihmeessä ne pitäisi päästä erikseen ostamaan, ettei käy, että saa ne ilmaiseksi? Miten niin ei ole muka problem solved sillä? No kun se raha menisi johonkin muuhun kuin ruokaan ja hygieniatuotteisiin. 

Täällä mongutaan, että kun pitää itse saada valita.

Jos itse olisin tilanteessa, ettei minulla olisi ruokaa eikä hygieniatarvikkeita. Jos saisin eteeni annoksen makaronilaatikkoa, niin enpä kitisisi, että miksei ole uunilohta. Ja olisi ihan sama, mitkä pepsodentit ja palmolivet odottaisivat suihkussa, kunhan saisin niitä vain käyttää.

Entä jos saisit siitä makaronilaatikosta allergisia oireita tai kovia vatsanväänteitä? Tai siitä saippuasta vaikka ihottumaa? 

Juu, enemmistöllä tuollaisia ongelmia ei varmaan olisi, mutta miten helkutin vaikeaa on tajuta, että joillain ihan oikeasti on? Onko täällä palstalla oikeasti niin totaalisia imbesillejä, että eivät mitenkään käsitä, että köyhätkin ovat yksilöitä, ja joillakin heistä voi olla sairauksia ja rajoitteita ihan niin kuin ei-köyhilläkin? Miten se voi olla niin ylivoimaista tajuta???

Niin, jokaisella auttamiskeinolla ei varmasti pystytä auttamaan ihan jokaista, mutta jos tosiaan enemmistöä pystytään niin sehän on vain hyvä asia. Sen uniikin lumihiutaleen täytyy vaan valitettavasti löytää joku toinen keino mistä saa apua jos juuri kyseinen ei hänelle sovi. Ihan kuten jokainen muukin tekee tässä elämässä. 

Minä teenkin niin. Kerroin tuolla toisessa viestissä, etten hae avustuksia, koska en todennäköisesti saa sieltä, mitä tarvitsen. Siihen viestiin tuli useita alapeukkuja, en tiedä miksi. Tulee sellainen olo, että köyhä ei voi toimia koskaan oikein, paitsi silloin kun ottaa vastaan ihan mitä vain ja vielä ihan valtaisan kiitollisena. Pidetään köyhää muita alempiarvoisena ihmisenä. :(

Älä puhu roskaa. Olet vain ärsyttävä ja täynnä omaa uhritarinaasi. 

Tässä tyypillinen keskiluokkainen. Köyhän pitää syödä niitä muruja, mitä hänen pöydältään tipahtaa, vaikka se olisi köyhälle kohtalokasta. Ai, niin ja tästä pitää muistaa olla vielä kiitollinenkin. Kunnon lahtarimeininki! 

Minä olen ollut köyhä. Lapsena ja aikuisena, joten voit painua helvettiin noitten lahtari-kliseidesi kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1263/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hammastahnaa.

Minä ottaisin mielelläni vastaan hammastahnaa ym. suunhoitovälineitä.

Veikkaan että suurin osa ottaisi?

Uskon, että moni hyvätuloinenkin ottaisi, kun ilmaiseksi saa. Varakkaat ihmiset ovat usein ahneita ja vievät ruokakaupasta alennusruoat, vaikka heillä on varaa ostaa kaikki täydellä hinnalla.

Vierailija
1264/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen köyhyyttä on roudata  hammaslääkärifirman kertakäyttöisiä hammasharjoja johonkin hyväntekeväisyyteen/joulukeräykseen ja varastoida niitä useamman kuukauden ja antaa joululahjaksi hammasharjoja, jotka on tarkoitettu kertakäytöiseksi. Sama tahnoissa. 

S-marketista saa hammasharjoja 20 sentillä ja jostakin Tokmannilta vielä edullisimmin ja voi itse valita mieleisensä.  sama hammastahnoissa.  Hyvä ettei pahvisia kertak.mukia. 

Ja niissä hammastahnoissakin on viimeinen käyttöpäivämäärä ja ovat ongelmajätettä, jos kaapissa olleet vuosia. 

Siis onko ne harjat kertakäyttöisiä? Jessus sentään, koko juttu menee sitten ihan absurdiksi.

Mitäpä lottoat kun apn firman kaapissa niitä on 30? Mitäs siellä kaapeissa ylimääräisenä yleensä on? 

Kolmellekymmenelle taloudelle ei välttämättä tarkoita kolmeakymmentä harjaa. Ohis

Miten tämä muuttaa tilannetta? 

Muuttaa tai ei, jostain syystä aloittajan suuhygieniapaketit kolmellekymmenelle taloudelle ovat muuttuneet kolmeksikymmeneksi pilaantuneeksi, lainvastaiseksi, ikenet tuhoavaksi kertakäyttöhammasharjaksi :’)

Palsta tietää aina parhaiten!

Vierailija
1265/1321 |

Osasin tätä odottaa, totta kai olet ollut köyhä. Mitään et sitten oppinut kuitenkaan, kuten empatiaa? 

Vierailija
1266/1321 |

1267/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Mikä ihmeen ero siinä on? Lopputulos on se, että köyhä saa jotain tarvitsemaansa eikä sitten joudu sitä itse maksamaan. Mitä väliä millä nimellä hän sen avun saa?

Etiikka, käytännöllisyys ja kunnioitus. Tuttuja sanoja? 

Kyllä. Mielestäni on eettisempää jakaa ylimääräisiä hygieniatuotteita köyhille kuin heittää ne roskiin. Mielestäni on käytännöllisempää käyttää avustusorganisaation olemassaolevaa jakelukanavaa sille että ne tuotteet löytävät tiensä eniten niitä tarvitseville. Mielestäni on myös kunnioittavampaa että ne tuotteet jaetaan osana muuta tuotepakettia sen sijaan että kuviteltaisiin sen köyhän olevan onnellinen tästä yhdestä hammasharjasta joita tönötän täällä keskellä katua tyrkkimässä mielestäni köyhän näköisille ihmisille. 

Minä olisin varmaan saanut hammasharjan, jos niitä jaettaisiin jossakin ulkonäön perusteella. 

Vierailija
1268/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähävaraisillakin voi olla esim. ruokarajoitteita. Itse en esim. tekisi mitään jollain valmiiksi kerätyllä ruokakassilla, koska joudun syömään gluteenittomasti ja sitä tuskin otetaan noissa huomioon, vaan tuotteet ovat kaikille samat ja kerätty enemmistö, eli he, keillä ei mitään rajoitteita ole, huomioiden. 

Ja kyllä köyhäkin haluaa valita itse, millaisella harjalla pesee hampaansa ja mitä tahnaa käyttää, ihan niin kuin varakkaammatkin. Jos niissä ap:n avustuspaketeissa on vaikka kova hammasharja, jotain ällöttävää piparmintun makuista tahnaa ja paksuinta mahdollista hammaslankaa, niin jollekin ne voi olla juuri oikeanlaiset, kun taas joku toinen ei tee niillä mitään. 

Enkä minä ymmärrä sitäkään, että jos firmalla on varaa lahjoittaa määrä x tuotepaketteja, miten ei voi antaa lahjakortteja sen sijaan. Vai koostetaanko nämä tuotepakkaukset jostain ylijäämästä ja päiväysvanhoista tuotteista, jotka muuten heitettäisiin roskiin? 

Minä en käy hakemassa mitään avustuksia juuri siksi, että on aika todennäköistä, että ainakin osa tuotteista olisi sellaisia, joita en käytä/voi käyttää. Joutuisin kuitenkin maksamaan bussimatkan tai kaksi paikasta riippuen, joten pahimmassa tapauksessa jäisin miinukselle. 

Ja minullekaan ei kovaharjaksinen hammasharja käy, ikenet ärsyyntyvät. Useimmat hammasvälit ovat niin ahtaat, että hammaslangan ja hammasväliharjan pitää olla ohuinta/pienintä mallia. Toki hammasharja on myös ihan kätevä siivousväline, hammaslangalle on ainakin äkkiseltään vaikea keksiä mitään muuta järkevää käyttöä. Voihan sen tietysti antaa jollekin toiselle.

Mutta aika omituista on, jos ajatellaan, että köyhän pitää kiitollisena ottaa vastaan ihan mitä vain. 

Voisiko joku alapeukuttajista sanoa, miksi on alapeukuttanut tätä viestiä? 

No, minä voisin avata. Olen ihan loputtoman kyllästynyt herkkiin ikeniisi ja ahtaisiin hammasväleihisi. Siis todella väsynyt. Köyhän ei tarvitse ottaa vastaan mitään mitä ei halua. Miten ihmeessä et voi tätä käsittää? Ja miten joku pyörii niin täysin oman napansa ympärillä, että yksityiskohtaisesti selittää, miten juuri minun ikeneni ovat niiiiin herkät ja minun hammasvälini niiiiin ahtaat, että minä en voisi mitenkään, ikinä edes kuvitella ottavani vastaan avustusjaossa hammasharjaa ja -lankaa? Enkä pysty sanomaan, ei kiitos. Miten se on mahdollista? En käsitä.

Minähän kerroin, etten hae avustuksia. Kenelle ja missä tilanteessa se "ei kiitos" pitäisi sanoa? Ja joo, osaan sanoa sen tarvittaessa, kuten osaan sanoa myös "kiitos".

Sinua ilmeisesti ärsyttää ja väsyttää, että ihmisillä on erilaisia tarpeita? Erilaisia kuin sinulla tai ylipäätään erilaisia? Kerron ahtaista hammasväleistäni ja herkistäni ikenistäni varmaan siksi, että monilla tuntuu vastauksista päätellen olevan vaikea ymmärtää, että sellaisia on olemassa. :D Ajatus tuntuu olevan, että kaiken on käytävä kaikille. Kyse ei vaikuta myöskään olevan siitä, että jostain voi kieltäytyä, vaan siitä että vastaan pitäisi ottaa mitä vain, koska on köyhä. Muuten on kiittämätön ja itsekäs. Ja en siis tarkoita suinkaan kaikkia viestejä ja kirjoittajia, mutta aika monista tuollainen mielikuva kyllä syntyy.

Minua ei ärsytä lainkaan, että ihmisillä on erilaisia tarpeita. Pidän sitä täysin normaalina. Ja ajatus ei ketjussa lainkaan tunnu olevan se, että kaikki käy kaikille. Sinä vain luet kaikki viestit siitä omasta herkkä lumihiutale -perspektiivistäsi. Ja kyse nimenomaan ketjussa näyttää olevan, että jokainen voi kieltäytyä, syytä kertomatta, ihan mistä tahansa. Toki sinä kerrot kaikille pyytämättä ja yllätyksenä ikenistäsi ja hammasväleistäsi. Ongelma on, että ketään ei kiinnosta. Ota pää pois, sanonko mistä ja lakkaa uhriutumasta toisten puolesta. 

Ja sun k-päiset trollaukset pitäisi kiinnostaa? Sori, luulet liikoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1269/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen köyhyyttä on roudata  hammaslääkärifirman kertakäyttöisiä hammasharjoja johonkin hyväntekeväisyyteen/joulukeräykseen ja varastoida niitä useamman kuukauden ja antaa joululahjaksi hammasharjoja, jotka on tarkoitettu kertakäytöiseksi. Sama tahnoissa. 

S-marketista saa hammasharjoja 20 sentillä ja jostakin Tokmannilta vielä edullisimmin ja voi itse valita mieleisensä.  sama hammastahnoissa.  Hyvä ettei pahvisia kertak.mukia. 

Ja niissä hammastahnoissakin on viimeinen käyttöpäivämäärä ja ovat ongelmajätettä, jos kaapissa olleet vuosia. 

Siis onko ne harjat kertakäyttöisiä? Jessus sentään, koko juttu menee sitten ihan absurdiksi.

Mitäpä lottoat kun apn firman kaapissa niitä on 30? Mitäs siellä kaapeissa ylimääräisenä yleensä on? 

Kolmellekymmenelle taloudelle ei välttämättä tarkoita kolmeakymmentä harjaa. Ohis

Miten tämä muuttaa tilannetta? 

Muuttaa tai ei, jostain syystä aloittajan suuhygieniapaketit kolmellekymmenelle taloudelle ovat muuttuneet kolmeksikymmeneksi pilaantuneeksi, lainvastaiseksi, ikenet tuhoavaksi kertakäyttöhammasharjaksi :’)

Palsta tietää aina parhaiten!

Älä unohda, että hammastahnatkin ovat hammaslääkärin kaapin perälle unohtuneita eltaantuneita mininäytetuubeja, ja hammaslanka niin paksua, ettei se käy kenellekään normaalille ihmiselle!

Vierailija
1270/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähävaraisillakin voi olla esim. ruokarajoitteita. Itse en esim. tekisi mitään jollain valmiiksi kerätyllä ruokakassilla, koska joudun syömään gluteenittomasti ja sitä tuskin otetaan noissa huomioon, vaan tuotteet ovat kaikille samat ja kerätty enemmistö, eli he, keillä ei mitään rajoitteita ole, huomioiden. 

Ja kyllä köyhäkin haluaa valita itse, millaisella harjalla pesee hampaansa ja mitä tahnaa käyttää, ihan niin kuin varakkaammatkin. Jos niissä ap:n avustuspaketeissa on vaikka kova hammasharja, jotain ällöttävää piparmintun makuista tahnaa ja paksuinta mahdollista hammaslankaa, niin jollekin ne voi olla juuri oikeanlaiset, kun taas joku toinen ei tee niillä mitään. 

Enkä minä ymmärrä sitäkään, että jos firmalla on varaa lahjoittaa määrä x tuotepaketteja, miten ei voi antaa lahjakortteja sen sijaan. Vai koostetaanko nämä tuotepakkaukset jostain ylijäämästä ja päiväysvanhoista tuotteista, jotka muuten heitettäisiin roskiin? 

Väännetään taas rautalangasta. Katsos kun jos se firma itse vaikka maahantuo niitä tuotteita, niin he maksavat niistä hinnan johon ei ole rakennettu sisään katetta. Sen sijaan jos he antavat vaikka Prisman lahjakortin, niin sen arvosta iso osa kuluu koko toimitusketjun katteisiin ja jokaisen ketjussa olevan henkilön palkkakuluihin yms. Eli samalla käyttämällään rahasummalla se firma pystyy lahjoittamaan paljon isomman arvon edestä. Sen luulisi olevan lahjan vastaanottajankin etu. Vai otatko tosiaan ennemmin esim. 10€ lahjakortin kuin 50€ edestä ihan samoja tuotteita kuin mitä sillä lahjakortillakin voisi ostaa? 

Olen eri, mutta ainakin itse otan mieluummin 10 € lahjakortin, jolla voin ostaa itse valitsemiani tuotteita kuin 50 € arvosta tavaraa, jolle minulla ei ole mitään käyttöä. Eri asia luonnollisestikin on, jos saan ihan aidosti valita mitä haluan sen 50 € edestä, mutta näinhän se ei toimi. 

Kuusi ihmistä ainakin on sitä mieltä näköjään, että on parempi ottaa 50 eurolla turhaa tavaraa kuin kympillä tarpeellista. :D:D Onkohan nämä niitä keskituloisia taitavia rahan käyttäjiä? :D:D

Kun ei kukaan ole puhunut turhasta tavarasta, vaan ihan yleisistä käyttötarvikkeista joita tarvitaan joka kodissa. Ymmärrätkö eron?

Ymmärrä ja en ymmärrä. Ei ole paljonkaan olemassa ihmisiä, joille käy mikä vain tavara. Esim. suun terveyteen liittyvät tuotteet ovat melkein sama kuin vaatteet, pitää löytää itselle sopivat. Vai onko paljonkin ihmisiä, joille on ihan yhdentekevää, millaisella harjalla hampaansa harjaavat tai millaisella shampoolla hiuksensa pesevät? Itselleni ei ole tainnut montaa tulla vastaan.

Eiköhän tuo kerro vain siitä, että aitoa tarvetta ei ole. Jos on oikeasti köyhä, niin kaikki vaihtoehdot käy, jotta saa ne hampaat pestyä. Olen itse aikoinani jynssännyt hampaita tyyliin suolalla ja etusormella, kun sitä rahaa ei yksinkertaisesti ollut. Rahattomuus pisti kokeilemaan ja yrittämään eri vaihtoehtoja. Jos on varaa nirsoilla, niin silloin ei ole köyhä. Silloin on varaa ostaa mieleisempiä asioita tai kiukutella. Odotahan sitä päivää, kun todellakaan ei rahaa ole. Pistää arvostamaan vähäistäkin apua. 

Nimin. Ex-köyhä, nykyinen keskituloinen 

Sitä se köyhyys on joo nykyäänkin. Ja sinäkin todellakin olisit mielummin saanut sieltä hyväntekeväisyydestä sitä ruokaa kuin sen hammasharjan. Ihan turhaa jeesustelua tuollainen, että kaikki kelpaa kyllä kun pakko on. Joo o, se hammasharja on kiva olla, mutta muu on tärkeämpää ihmiselle, jolla ei ole mitään. 

Eiköhän ne suuhygieniatuotteet olisi olleet lisänä vaikka siinä ruokapaketissa. Kirjoitin tuossa aiemmin, että,niitä voisi'olla siellä jatkopaikassa otettavana tyyliin: ’’Ota, jos tarvitset’’.

Olisi voinut joo. Nyt ei sellaiseen ollut tarvetta 🤷‍

Mistä sen tietää, olisiko näillä ruoka-avun tarvitsijoilla ollut tarvetta myös näille? Tietenkin jokainen ottaisi vastaan lahjakortteja tai mieluummin selvää rahaa, mutta näihin ruoka-apuihin yms. lahjoitetaan ymmärrettävistä syistä elintarvikkeita, jotka ovat vielä käyttökelpoisia, mutta vkp. on lähestymässä. Lahjoittaja ei siitä hyödy, paitsi jätemaksuissa, mutta saaja voi hyötyä eikä tule hävikkiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1271/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hammastahnaa.

Hammastahna on ihan hyvä lahja. Mitä vikaa? Mitä luksushajuvettä sinne sitten pitäisi laittaa? 

Vierailija
1272/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos ei lahjoitetut tavarat kiinnosta, niin pärjätköön ilman.

Jos on vaikka saippua ja leipä loppu, niin jos joku tulee ja lahjoittaa sen leivän ja saippuan, niin miksei se pulassa olevalle kelpaa, vaan pitäisi rahaa antaa, jolla käy sitten ostamassa saippuaa ja leipää? No, siinä on nyt se leipä ja saippua, josta hätä oli, ei niitä nyt voi tuosta noin vaan rahaksi muuttaa, kun ei se lahjoittaja mikään Jeesus ole, joka muuttelee milloin mitäkin. Mutta kun se raha menisi johonkin muuhun kuin leipään ja saippuaan. Siksi se on ongelma, kun on loppu leipä ja saippua ja sitten joku tuo rahan sijaan sen leivän ja saippuan. 

Vertauksesi toimisi jos tosiaan se köyhä saisi sitä mitä tarvitsee ja mikä on loppu. Eli rahaa tai ruokaa. Ei villasukkia ja hammastahnoja. Harvemmin kenelläkään on hätätilannetta jossa juuri villasukat ja/tai hammastahna toisivat ratkaisevan avun. 

En nyt puhunut yhtään mitään mistään villasukista ja hammastahnoista, vaan siitä ihmeellisestä tilanteesta, että kun on loppu leipä ja saippua eli ruoka ja hygieniatuotteet eikä ole rahaa ostaa niitä, niin sitten ei käy päinsä, että saa ne puuttuvat, vaan pitäisi saada rahaa, jotta voi käydä ne ostamassa. Miksi ihmeessä ne pitäisi päästä erikseen ostamaan, ettei käy, että saa ne ilmaiseksi? Miten niin ei ole muka problem solved sillä? No kun se raha menisi johonkin muuhun kuin ruokaan ja hygieniatuotteisiin. 

Täällä mongutaan, että kun pitää itse saada valita.

Jos itse olisin tilanteessa, ettei minulla olisi ruokaa eikä hygieniatarvikkeita. Jos saisin eteeni annoksen makaronilaatikkoa, niin enpä kitisisi, että miksei ole uunilohta. Ja olisi ihan sama, mitkä pepsodentit ja palmolivet odottaisivat suihkussa, kunhan saisin niitä vain käyttää.

Entä jos saisit siitä makaronilaatikosta allergisia oireita tai kovia vatsanväänteitä? Tai siitä saippuasta vaikka ihottumaa? 

Juu, enemmistöllä tuollaisia ongelmia ei varmaan olisi, mutta miten helkutin vaikeaa on tajuta, että joillain ihan oikeasti on? Onko täällä palstalla oikeasti niin totaalisia imbesillejä, että eivät mitenkään käsitä, että köyhätkin ovat yksilöitä, ja joillakin heistä voi olla sairauksia ja rajoitteita ihan niin kuin ei-köyhilläkin? Miten se voi olla niin ylivoimaista tajuta???

Niin, jokaisella auttamiskeinolla ei varmasti pystytä auttamaan ihan jokaista, mutta jos tosiaan enemmistöä pystytään niin sehän on vain hyvä asia. Sen uniikin lumihiutaleen täytyy vaan valitettavasti löytää joku toinen keino mistä saa apua jos juuri kyseinen ei hänelle sovi. Ihan kuten jokainen muukin tekee tässä elämässä. 

Minä teenkin niin. Kerroin tuolla toisessa viestissä, etten hae avustuksia, koska en todennäköisesti saa sieltä, mitä tarvitsen. Siihen viestiin tuli useita alapeukkuja, en tiedä miksi. Tulee sellainen olo, että köyhä ei voi toimia koskaan oikein, paitsi silloin kun ottaa vastaan ihan mitä vain ja vielä ihan valtaisan kiitollisena. Pidetään köyhää muita alempiarvoisena ihmisenä. :(

Älä puhu roskaa. Olet vain ärsyttävä ja täynnä omaa uhritarinaasi. 

Tässä tyypillinen keskiluokkainen. Köyhän pitää syödä niitä muruja, mitä hänen pöydältään tipahtaa, vaikka se olisi köyhälle kohtalokasta. Ai, niin ja tästä pitää muistaa olla vielä kiitollinenkin. Kunnon lahtarimeininki! 

Minä olen ollut köyhä. Lapsena ja aikuisena, joten voit painua helvettiin noitten lahtari-kliseidesi kanssa. 

Osasin tätä odottaa, totta kai olet ollut köyhä. Mitään et sitten oppinut kuitenkaan, kuten empatiaa? 

Ei kuulu sinulle, mitä opin. Miksi köyhän pitäisi olla erityisen empaattinen? Onko se köyhän velvollisuus? Sinä taasen näytät olevan oikea kullanmuru. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1273/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen köyhyyttä on roudata  hammaslääkärifirman kertakäyttöisiä hammasharjoja johonkin hyväntekeväisyyteen/joulukeräykseen ja varastoida niitä useamman kuukauden ja antaa joululahjaksi hammasharjoja, jotka on tarkoitettu kertakäytöiseksi. Sama tahnoissa. 

S-marketista saa hammasharjoja 20 sentillä ja jostakin Tokmannilta vielä edullisimmin ja voi itse valita mieleisensä.  sama hammastahnoissa.  Hyvä ettei pahvisia kertak.mukia. 

Ja niissä hammastahnoissakin on viimeinen käyttöpäivämäärä ja ovat ongelmajätettä, jos kaapissa olleet vuosia. 

Siis onko ne harjat kertakäyttöisiä? Jessus sentään, koko juttu menee sitten ihan absurdiksi.

Mitäpä lottoat kun apn firman kaapissa niitä on 30? Mitäs siellä kaapeissa ylimääräisenä yleensä on? 

Kolmellekymmenelle taloudelle ei välttämättä tarkoita kolmeakymmentä harjaa. Ohis

Miten tämä muuttaa tilannetta? 

Muuttaa tai ei, jostain syystä aloittajan suuhygieniapaketit kolmellekymmenelle taloudelle ovat muuttuneet kolmeksikymmeneksi pilaantuneeksi, lainvastaiseksi, ikenet tuhoavaksi kertakäyttöhammasharjaksi :’)

Palsta tietää aina parhaiten!

No eihän ole. Ihan vain keskustellaan asiasta, kun ap veti itkupotkuraivarit ja toiset komppaa että köyhille ei mikään kelpaa ja siksi ei pidä lahjoittaa mitään. Mitä tuotteita sä ajattelet noiden mahdollisesti olevan? Jotsin suoerhammasharjoja? Miksi he eivät jaa niitä itse? 

Vierailija
1274/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hammastahnaa.

Hammastahna on ihan hyvä lahja. Mitä vikaa? Mitä luksushajuvettä sinne sitten pitäisi laittaa? 

Mun tytär sai kerran sossun paketista Tommy Girl hajuveden ja kosteusvoiteen ja 50 euron lahjakortin johonkin vaateliikkeeseen, en nyt muista mihin. Oli kyllä ikionnellinen tuollaisesta luksuksesta ja muistaa sen vielä aikuisenakin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1275/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen muutaman kerran jotain näistä keräyksistä hakenut. On ollut tarjouksia että vien sinut kauppaan ja ostetaan ruokaa yms, mutta jotenkin jo se häpeä et haen avun on liikaa ja päälle että joku kulkee vieressä katsomassa mitä ostan. Ajatus on varmasti hyvä, mutta kärsin ahdistus/paniikkihäiriöstä ja pelkkä tuo avun haku tuntuu vaikealta enkä usko, että olen ainut. Viime vuonna sovin et haen lahjakortin ja vastassa oli nainen joka oikein tokaisi ja korosti, että tiedoksi vaa tällä saa sitten ”vain” ruokaa. Itkin tuon jälkeen autossa ja ajattelin etten enää ikinä hae mitään. On varmasti väkeä kellä on pokkaa hakea mitä vaan ja muuta, mutta itselle henkisesti liikaa ja tämän vuoden niin en aio hakea yhtään mitään. Yritetään selvitä.

Olit herkässä mielentilassa silloin. Todennäköisesti se nainen vain varoitti seinua, jottet joutuisi noloon tilanteeseen kaupan kassalla, jos sinulla olisi "kiellettyjä" tuotteita ostoskorissa.

Vierailija
1276/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos ei lahjoitetut tavarat kiinnosta, niin pärjätköön ilman.

Jos on vaikka saippua ja leipä loppu, niin jos joku tulee ja lahjoittaa sen leivän ja saippuan, niin miksei se pulassa olevalle kelpaa, vaan pitäisi rahaa antaa, jolla käy sitten ostamassa saippuaa ja leipää? No, siinä on nyt se leipä ja saippua, josta hätä oli, ei niitä nyt voi tuosta noin vaan rahaksi muuttaa, kun ei se lahjoittaja mikään Jeesus ole, joka muuttelee milloin mitäkin. Mutta kun se raha menisi johonkin muuhun kuin leipään ja saippuaan. Siksi se on ongelma, kun on loppu leipä ja saippua ja sitten joku tuo rahan sijaan sen leivän ja saippuan. 

Vertauksesi toimisi jos tosiaan se köyhä saisi sitä mitä tarvitsee ja mikä on loppu. Eli rahaa tai ruokaa. Ei villasukkia ja hammastahnoja. Harvemmin kenelläkään on hätätilannetta jossa juuri villasukat ja/tai hammastahna toisivat ratkaisevan avun. 

En nyt puhunut yhtään mitään mistään villasukista ja hammastahnoista, vaan siitä ihmeellisestä tilanteesta, että kun on loppu leipä ja saippua eli ruoka ja hygieniatuotteet eikä ole rahaa ostaa niitä, niin sitten ei käy päinsä, että saa ne puuttuvat, vaan pitäisi saada rahaa, jotta voi käydä ne ostamassa. Miksi ihmeessä ne pitäisi päästä erikseen ostamaan, ettei käy, että saa ne ilmaiseksi? Miten niin ei ole muka problem solved sillä? No kun se raha menisi johonkin muuhun kuin ruokaan ja hygieniatuotteisiin. 

Täällä mongutaan, että kun pitää itse saada valita.

Jos itse olisin tilanteessa, ettei minulla olisi ruokaa eikä hygieniatarvikkeita. Jos saisin eteeni annoksen makaronilaatikkoa, niin enpä kitisisi, että miksei ole uunilohta. Ja olisi ihan sama, mitkä pepsodentit ja palmolivet odottaisivat suihkussa, kunhan saisin niitä vain käyttää.

Entä jos saisit siitä makaronilaatikosta allergisia oireita tai kovia vatsanväänteitä? Tai siitä saippuasta vaikka ihottumaa? 

Juu, enemmistöllä tuollaisia ongelmia ei varmaan olisi, mutta miten helkutin vaikeaa on tajuta, että joillain ihan oikeasti on? Onko täällä palstalla oikeasti niin totaalisia imbesillejä, että eivät mitenkään käsitä, että köyhätkin ovat yksilöitä, ja joillakin heistä voi olla sairauksia ja rajoitteita ihan niin kuin ei-köyhilläkin? Miten se voi olla niin ylivoimaista tajuta???

Niin, jokaisella auttamiskeinolla ei varmasti pystytä auttamaan ihan jokaista, mutta jos tosiaan enemmistöä pystytään niin sehän on vain hyvä asia. Sen uniikin lumihiutaleen täytyy vaan valitettavasti löytää joku toinen keino mistä saa apua jos juuri kyseinen ei hänelle sovi. Ihan kuten jokainen muukin tekee tässä elämässä. 

Minä teenkin niin. Kerroin tuolla toisessa viestissä, etten hae avustuksia, koska en todennäköisesti saa sieltä, mitä tarvitsen. Siihen viestiin tuli useita alapeukkuja, en tiedä miksi. Tulee sellainen olo, että köyhä ei voi toimia koskaan oikein, paitsi silloin kun ottaa vastaan ihan mitä vain ja vielä ihan valtaisan kiitollisena. Pidetään köyhää muita alempiarvoisena ihmisenä. :(

Älä puhu roskaa. Olet vain ärsyttävä ja täynnä omaa uhritarinaasi. 

Tässä tyypillinen keskiluokkainen. Köyhän pitää syödä niitä muruja, mitä hänen pöydältään tipahtaa, vaikka se olisi köyhälle kohtalokasta. Ai, niin ja tästä pitää muistaa olla vielä kiitollinenkin. Kunnon lahtarimeininki! 

Minä olen ollut köyhä. Lapsena ja aikuisena, joten voit painua helvettiin noitten lahtari-kliseidesi kanssa. 

Osasin tätä odottaa, totta kai olet ollut köyhä. Mitään et sitten oppinut kuitenkaan, kuten empatiaa? 

Ei kuulu sinulle, mitä opin. Miksi köyhän pitäisi olla erityisen empaattinen? Onko se köyhän velvollisuus? Sinä taasen näytät olevan oikea kullanmuru. 

Eipä ehkä kuulu, mutta omilla kommenteillasi olet tehnyt lahtariasenteesi erittäin selväksi. 

Vierailija
1277/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos ei lahjoitetut tavarat kiinnosta, niin pärjätköön ilman.

Eli jos köyhällä lapsella ei ole ainoitakaan ehjiä sukkia niin sinä tarjoat "hyvänä ihmisenä" kalsareita ja haukut kiittämättömäksi? Se, ettei ole varaa vaikka ruokaan ei muutu paremmaksi hammastahnalla. MIKSI on pakko tuputtaa sellaista mille ei ole juuri sillä hetkellä tarvetta sen sijaan että antaisi sen lahjakortin jolla voisi ostaa vaikka sitä ruokaa ja sukkia?

Sinulle on tässä nyt lähes tuhannen viestin verran yritetty selittää että miksi. Kun sillä lahjoittajalla ei ole välttämättä mahdollisuutta antaa sinulle sitä lahjakorttia joka ehkä auttaisi sinua juuri nyt, mutta sen sijaan hänellä olisi mahdollisuus antaa sinulle tavaraa joka auttaisi sinua ensi kuussa. Hän hölmönä kuvittelee että sekin apu olisi tyhjää parempi, mutta ilmeisesti hän on kovin väärässä ja tietää jatkossa olla antamatta yhtään mitään. 

Ole auttamatta jos et pysty auttamaan! Kukaan ei ole vaatimassa sinulta yhtään mitään tai pakottamassa lahjoittamaan yhtikäs mitään. Perustuu vapaaehtoisuuteen ja olisi ihan tervettä lahjoittaa sellaista mitä ihminen tarvitsee. Ei sen lahjakortti tarvitse olla mutta jos pyydetään vaikka vessapaperia niin ei sitä hammastahnalla korvata. 

Joku satunnainen lahjoittaja ei voi tietää, että joku ihminen jossakin on vailla vessapaperia. Jos joku tuo niitä, niin siinä avustuspaikassa kukaan ei ehkä tarvitse juuri sitä. Lisäksi vessapaperipakkaukset ovat usein isoja ja painavia, joten autoton lahjoittaja ei sellaisia vie muualle kuin omaan kotiinsa.  Ymmärrättekö?  Ei ole toivomuslistaa kuten hääpareilla, että lahjoittaja voisi valita, minkä esineen ostaa tuntemattomalle ihmiselle.

No vessapaperin nyt ainakin luulisi olevan sellaista, mitä jokainen huusholli tarvii??

Eikun joo, vääränmerkkistä, takapuoli menee rikki. Sori, unohdin.

Vierailija
1278/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vaikea tätä asiaa on käsittää, väännän rautalangasta.

Maija on 4-vuotiaan lapsen pienituloinen yh-äiti. Maijalla on käytössä joulun aikana parin viikon ruokiin 60 e. Maija saa diakoniatyöstä lahjakassin, joka sisältää seuraavat asiat. Kahvipaketti, piparipaketti, puuroriisi ja lämpimässä säilyvä UHT-maito, 1 litra glögiä, luumumarmeladi, pakastetuotteena torttutaikinapaketti. Maijan ei tarvitse hankkia noita asioita jouluksi sillä omalla 60 eurollaan, vaan rahaa jää muihin ostoksiin. Maija päättää säästyvällä rahalla ostaa lapselleen lautapelin joululahjaksi.

Kun ihminen saa ruokalahjoituksena jotakin, mitä hän ostaisi muutenkin, hänellä jää oma raha muuhun.

Ei se kuule auta kun kaikki nuo on väärän merkkisiä eikä etenkään itse hyllystä valittuja. Eikä maistu muutenkaan ja ihan liian tavallisia tuotteita. Köyhä haluaa jotain parempaa, onhan hän sentään olemassa ja siten oikeutettu vaatimaan juuri hänen mieltymyksien mukaan jotain erityistä. 

No miksi ei olisi kuten muutkin? Onhan se ihan hullun hommaa, että köyhälle jaetaan jotain stnan glögejä ja marmelaadeja, jos hän ei niitä syö ja juo. Miksi köyhä ei saisi valita? 

Kyllä köyhä saa valita. Hän voi ottaa ne lahjoitettu hammaharjat ja marmeladit vastaan tai olla ottamatta. Jos ne tulee yllättäen ja pyytämättä, ne voi antaa eteenpäin. 

Vielä köyhyys järjen vai miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija
1279/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jos ei lahjoitetut tavarat kiinnosta, niin pärjätköön ilman.

Eli jos köyhällä lapsella ei ole ainoitakaan ehjiä sukkia niin sinä tarjoat "hyvänä ihmisenä" kalsareita ja haukut kiittämättömäksi? Se, ettei ole varaa vaikka ruokaan ei muutu paremmaksi hammastahnalla. MIKSI on pakko tuputtaa sellaista mille ei ole juuri sillä hetkellä tarvetta sen sijaan että antaisi sen lahjakortin jolla voisi ostaa vaikka sitä ruokaa ja sukkia?

Sinulle on tässä nyt lähes tuhannen viestin verran yritetty selittää että miksi. Kun sillä lahjoittajalla ei ole välttämättä mahdollisuutta antaa sinulle sitä lahjakorttia joka ehkä auttaisi sinua juuri nyt, mutta sen sijaan hänellä olisi mahdollisuus antaa sinulle tavaraa joka auttaisi sinua ensi kuussa. Hän hölmönä kuvittelee että sekin apu olisi tyhjää parempi, mutta ilmeisesti hän on kovin väärässä ja tietää jatkossa olla antamatta yhtään mitään. 

Ole auttamatta jos et pysty auttamaan! Kukaan ei ole vaatimassa sinulta yhtään mitään tai pakottamassa lahjoittamaan yhtikäs mitään. Perustuu vapaaehtoisuuteen ja olisi ihan tervettä lahjoittaa sellaista mitä ihminen tarvitsee. Ei sen lahjakortti tarvitse olla mutta jos pyydetään vaikka vessapaperia niin ei sitä hammastahnalla korvata. 

Joku satunnainen lahjoittaja ei voi tietää, että joku ihminen jossakin on vailla vessapaperia. Jos joku tuo niitä, niin siinä avustuspaikassa kukaan ei ehkä tarvitse juuri sitä. Lisäksi vessapaperipakkaukset ovat usein isoja ja painavia, joten autoton lahjoittaja ei sellaisia vie muualle kuin omaan kotiinsa.  Ymmärrättekö?  Ei ole toivomuslistaa kuten hääpareilla, että lahjoittaja voisi valita, minkä esineen ostaa tuntemattomalle ihmiselle.

No vessapaperin nyt ainakin luulisi olevan sellaista, mitä jokainen huusholli tarvii??

Eikun joo, vääränmerkkistä, takapuoli menee rikki. Sori, unohdin.

Vessapaperia ei saa lahjoituksina, sillä ne eivät pilaannu, joten kauppiailla ei ole tarve lahjoittaa. Toisekseen niitä paketteja voi olla hankala kuljettaa. 

Vierailija
1280/1321 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarjosin kerran ompeluapua kaupunkimme vapaaehtoistöitä koordinoivaan yhteyshenkilöön. Olisin lyhentänyt verhoja, vaihtanut vetoketjuja, paikannut vaatteita, siis ammattitaitoista korjaustyötä tai apua omaan piikkiini sisältäen tarvikkeetkin. Vastaus oli, ettei kukaan tarvitse tuollaista ja on muutakin tärkeämpää tekemistä.
Soittelin jopa suoraan narkki- ja alkkisasuntoloihin ja nuorisoasuntoihin, niin ei tartte ompeluapua. Silti näen, että aika moni kulkee tosi risaisissa kamppeissa niissäkin asuntoloissa. 
Joten en anna enää mitään apua. Eläinsuojeluyhdistyksissä on sentään kelvannut eläinaiheiset käsityöt.
 
Luulen että tässä tapauksessa ei vaan ymmärretty tarjouksen arvoa. Vanhat ihmiset olisivat ymmärtäneet, mutta nuoremmille sukupolville siistit vaatteet eivät taida olla niin tärkeä juttu. Ja jos on ikänsä kulkenut rääsyissä, niin tuskin edes tajuavat asiassa olevan mitään erikoista...

Tuolle avulle olisi paljon käyttöä. Joka puolella kulkee ihmisiä, joiden farkkujen lahkeet ovat likaiset ja rikki, koska niitä ei ole lyhennetty. Ulkovaatteissa on repeämiä. Olen nähnyt raitiovaunussa miehen, jonka toppapusakka oli paikattu nk Jeesusteipillä. Kerran halusin saada uuden vetoketjun ohueeseen toppatakkiin. Se olisi maksanut 90 €. En voinut korjauttaa takkia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän yksi